Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Ideologinen sokeus on katsojan silmissä

Vasemmistoa aina syytetään sokeasta ideologisuudesta, jonka sanotaan näyttäytyvän esimerkiksi kaiken yksityisen vihaamisena vain siksi että se on yksityistä. Kuitenkin, mitä muuta kuin ideologisuutta on pakkomielle yksityistää kaikki paitsi ideologista sokeutta, paitsi sokeutta omalle ideologisuudelle? On se itse asiassa muutakin kuin ideologisuutta, ellei sitten omien viiteryhmien -mutta vain heidän - etujen johdonmukainen ajaminen ole ideologista.

Tämä on tullut mieleen tästä hallituksen yrityksestä Sote-uudistukseen. Mitä muuta kustannuksien kasvattaminen antamalla avoin potti jatkohoitoja auliisti oman yritystoimintansa kannattavuuden takia kirjoittaville yksityisklinikoille ja jälkihoitoihin julkiselle puolelle passittaville yksityisklinikoille on kuin ideologisuutta, ja mitä muuta halu piilottaa veronmaksajien varoja verosuunnittelun keinoin paisutettaviksi harvojen pääomavoitoiksi on kuin ideologisuutta? Ellei sitten kenenleipiäsyötsenlaulujalaulat-ajattelua pidetä puhtaan käytännöllisyyden sanelemana, ja tässä tapauksessa leivät tarjoaa EK, Terveystalo ja Attendo. Ja mitä muuta on kuin ideologista ihmisvihamielisyyttä esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksien poliittinen ohjaileminen?

Vasemmistolaisuus on ideologia toki sekin, siinä missä oikeistolaisuus, liberalismi tai fasismikin. Kun vasemmistolaista syytetään ideologisesta veroreikien paisuttamisesta, tästä ei liene kysymys, jos tarkoituksena on estää nimenomaisesti verovarojen valuttaminen veroparatiiseihin, optiovoitoiksi tai terveydenhoidossa terveiden sairaiksi kannattavuuden nimissä määritteleminen.

Yksi asia, josta vasemmistoa säännönmukaisesti syytetään, on yrittäjävastaisuus. Kovin yrittäjämyönteistä tuskin on sekään politiikka, jossa "kilpailukykyä" edistetään porvarihallituksen aikaansaattamilla palkansaajien lomarahaleikkauksilla. Siinä jäävät monet kotimaankin lomamatkat tekemättä, mikä tiedoksi annettakoon elinkeinoministeri Mika Lintilälle, joka kehotti tänään suomalaisia isänmaallisena tekona kantamaan lomarahansa kotimaanmatkailuun.  Itse aionkin edistää kotimaista kysyntää tekemällä tänä kesänä vielä ainakin yhden Onnibus-retken Helsinkiin.

Uuden Suomen jutun, joka sisältää ministeri Lintilän lähetyskäskyn, voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kyllä nuoruudesta paranee politiikassa

lltalehti-nimisen tutkimuslaitoksen teettämän tuoreen "tutkimuksen" mukaan Jussi Halla-aho on 25-30 -vuotiaiden keskuudessa suosituin pääministeriehdokas. Tosin eduskuntavaalit ovat vain siinä mielessä epäsuorasti pääministerivaali, että kansalaisethan valitsevat puolueen, ja tätä ei Iltis tiennyt. Ja vaikka suurimman puoleen puheenjohtajasta käytännössä tuleekin hallitustunnistelija, tämä ei tarkoita nimenomaisesti juuri H-a:n kohdalla sitä, että tie olisi silattu pääministeriksi kuin ehkä vasta ehdottomalla enemmistöllä. Niin paljon muut puolueet ainakin väittävät karsastavansa Punaista puolikuu... perussuomalaisia.

Sosiologit ovat varoitelleet ainakin koko oman elämäni ajan tulossaolevasta uuskonservatismista: siitä, miten monisatavuotinen valistuksen projekti kohtaa vaikeuksia. Nyt ymmärrän, mitä he tarkoittivat. Tuo dystopia on tässä tänään, vaikka toki jytky, puhumattakaan sen radikalisoituneesta muodosta eli uusfasismin noususta, onkin vain tämän uuskonservatismin poliittinen ilmaisu. Ei perinnetietoisuus ole pelkästään huono juttu, enkä nyt tarkoita pelkkää retroilua ja kaikenlaisia ironisia hipster-suuntauksia.

Olen ollut yleensä taipuvainen toivomaan nuorten aktivoitumista politiikkaan ja propagoinutkin sen puolesta, sillä erotuksella että rajoittaisin vaalikelpoisuuden täysi-ikäisyyteen. Yleensä ottaen nuoret tehnevät kauaskatsoisempia päätöksiä kuin vanhempansa, vai tekevätkö? Eikö nuoruuteen juuri kuulu tässä mulle ja nyt -ajattelu, ja harha omasta haavoittumattomuudesta? Toki nuorimmat sukupolvet ovat kasvaneet itsestäänselvyytenä esimerkiksi siihen, että Pride on hyvät kemut ja kansainvälisyys on muutakin kuin interreilaamista; samaten he ovat kasvaneet pitämään ilmastonmuutosta itsestäänselvyytenä.

Otan esimerkin luonnonsuojelusta ja kaupunkisuunnittelusta, aiheesta, joka on minulle poliittisen toimintani ytimessä ja siksi kaikkein tutuin. En osaa vetää minkäänlaista positiivista korrelaatiota sen välillä, että nuoremmat polvet suojelisivat innokkaimmin luontoa, ainakaan kaupungeissa. Pikemminkin päinvastoin: heille on urbaani "pöhinä" saunabaareineen usein tärkeintä. Oikeastaan tämä pöhiseminen jatkuu kunnes täytetään 40, ja minä nyt vaan olen niin vitun vanha. Jättäisinkin kaupunkisuunnittelun jos en vanhoille niin ainakin historia- ja kulttuuritietoisille, en kulttuurivallankumousta valmisteville vandaaleille.

H-a:n suosio nuorten keskuudessa selittynee paljolti yleisenä puoluepolitiikan vierastamisena, aivan samoin kuin Vihreiden suuri suosio yleensä nuorisovaaleissa. Halla-aholaiset ja Vihreät koetaan jotenkin epäpuolueiksi, hyvässä ja pahassa, ja jos perinteiset puolueet aikovat ottaa nuorisosta kopin, niiden on karsittavat itsestään puoluemaisuuden piirteitä, ja näytettävä enemmän kansanliikkeiltä, tarpeen tullen protestiliikkeiltäkin. Puolueiden ei kannata varoa ottamasta kantaa, ja kaikenlaista kapulakielisyyttä on vältettävä.

Toki nuoretkin oppivat valitettavan nopeasti maan tavalle, mutta nuorten tavoittelu kannattaa ottaa politiikassa vakavasti, ja puolueiden tietynlainen radikalisoituminen ja muuttuminen kansanliikkeen suuntaan olisi politiikan pelastus. Tosin näitä kansanliikkeitä on ennenkin nähty, ja yleensä nuorista radikaaliaktivisteista tulee aikuisina nimbyjä, änkyröitä tai muuten vaan konservatiiveja, jos ei muuten niin suhteessa omien palveluidensa ja ympäristönsä säilymiseen sellaisena kuin he sen itse ovat oppineet tuntemaan.

Iltiksen jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

torstai 6. lokakuuta 2016

Sattumalta mustapaitainen

Eilisessä Eduskunnan keskustelussa ääriliikkeistä oikeusministeri Jarppa Lindström nähtiin mustassa paidassa ja sinisessä solmiossa. Sattumalta olivat varmaan joutuneet nämä vaatteet Jarpan päälle. Samaan kuvaan sattuivat vahingossa.

Eivät minua noin yleensä vaatteet kiinnosta, minkä tietää jokainen minut tunteva, ja ymmärtää jokainen minut näkevä. Nämä vaatteet ovat kuitenkin viesti. Jos ei oikeusministeri tiedä, niin nämä värit ovat meikäläisten fasistien tunnusväri. Jos ei usko minua, laittaa Googleen mustapaidan, niin sieltä tulee vastaan alan joltisenkinlaisen, köh, kokemusasiantuntijan Hännikäisen Timpan artikkeli aiheesta.

Mutta eihän sitä aikuinen mies aina tiedä, mitä päällensä laittaa. Minullakin vaatteet ovat joko parhaalta kaverilta saatuja tai vaimon ostamia. Ehkä oikeusministerin vaimo oli laittanut paidan valmiiksi päivän koitoksia varten, mene ja tiedä.

Keskisuomalaisen artikkelin Eduskunnan keskustelusta voi lukea klikkamalla bloggauksen otsikkoa, ja samalla tulee tarkistaneeksi, mitä Lindströmillä oli päällänsä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kokoomuksessa rasismi on vain yksittäistapaus

Kevään 2011 eduskuntavaaleissa törmäsin Kolmen sepän aukion poikki kulkiessani joukkoon mustapaitaisia nuorukaisia. Kiirehdin äkkiä pois, sillä olivat pelottavaa joukkoa, mutta sen verran ehdin silmäkulmastani - siitä, josta kurkin olkani takaa turvallisuudestani kiinnostuneena - havaitsemaan, että olivat Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Wille Rydmanin tukiryhmä.

Rydman on kykypuolueelle oikein kätevä. Hän imuroi joitakin ääniä nuivistolta, ja nämä äänet ovat pois joiltakin muilta puolueilta, esimerkiksi hallituskumppaneilta. Ryydin avulla käy myös kätevästi toteennäytetyksi, että heillä fasismia esiintyy vain yksittäistapauksena. Niinhän meillä poliittisissa puolueissa muutenkin on tapana pyrkiä osoittelemaan.

Kokoomuksen kaapissa on. Mitä siellä on, voi varmistua klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Kuvalähde: http://teknokekko.vuodatus.net/lue/2012/10/1932-1934-mustapaidat-vauhdissa


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Natsiksi sanottu

Toisen kutsuminen natsiksi tai rasistiksi johtaa herkästi kunnianloukkaussyytteeseen silloinkin kun loukattu on laittanut tämän natsiutensa ja rasisminsa kuin tarjottimelle. Jos ei kansallissosialismi ole natsismia, minä olen merisiilin eno. Ja jos natsismi ei ole fasismia, minä olen sitten vaikka - punavihreä.

Kansallissosialistia ei saa sanoa natsiksi eikä rasistia rasistiksi, sillä tämä teko koettelee heti oikeusjärjestelmäämme, teettäen tuomioistuimissa ihan turhaa työtä kun natsi on natsi, vaikka voissa paistaisi. Natsiksi sanominen ei loukkaa muuta kuin kunnon kansallissosialistin itsetuntoa, kun tämä ei itse ole ymmärtänyt, että nämä käsitteet suhtautuvat toisiinsa vähän samalla tavoin kuin arbuusi ja meloni. On se kai noloa paljastua tietämättömäksi oman julkitunnustamansa aatteen oppihistoriasta. Natsin tunteita ei saa loukata, pikku raukan, vaikka on hänkin toki ihminen.

Ilmeisesti natsit ottavat vakavasti Austinin kehittämän puheaktiteorian, jonka mukaan sanominenkin on tekemistä. Tämä onkin ilmeistä: jos pappi julkisesti julistaa kaksi ihmistä aviopuolisoiksi, he sitä lain edessä myös ovat. Natsit pelkäävät, että vasta natsikortin heiluttelu heidän naamansa edessä tekee heistä natsin, eikä esimerkiksi heidän omat tekonsa tai sanomisensa.

Sen sijaan natsistinen teko voi loukata kohdettaan hyvinkin haitallisesti, mikä valitettavasti tultiin todistaneeksi äskettäin. Meillä on käsissämme ilmeinen epäsuhta, jossa puheoikeus on natsien yksinoikeus, ja heidän postuloimansa toisen ääripään kuvitteellinen väkivalta pitää ehkäistä ennakolta.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Natsit ovat autoritaarisia narsisteja

"Mielenkiintoinen on (Dan) Steinbockin (1980, 120-147) kuvaus autoritaarisen ja narsistisen luonteenrakenteen yhtäläisyyksistä. Muun muassa natsien juutalaisvainojen takia alettiin toisen maailmansodan jälkeen etsiä systemaattisesti rotuvihan ja kansallisten ennakkoluulojen syitä. Laajoissa asennetutkimuksissa ilmeni, että voimakkaasti ennakkoluuloisilla oli myös muita nimenomaan 'autoritaariselle persoonallisuudelle' ominaisia piirteitä. Niitä ovat mm. jäykkä sovinnaisuus, taipumus kritiikittömään alistumiseen ja syntipukkien etsimiseen, taiteellisuuden, intuitiivisen ajattelun ja filosofoinnin vastustaminen, vallan ja kovuuden ihailu, usko ihmisten pahuuteen sekä olettamus, että jatkuvasti on meneillään vaarallisia juonitteluja (Adorno ym. 1950). Steinbockin mukaan on tapahtunut siirtymistä autoritaarisesta narsistiseen persoonallisuuteen, mutta niillä on yhteisiäkin piirteitä. Narsistinen suhtautuminen ilmenee mm. poikkeavuuden pelossa, alistumisessa ihailtavien hahmojen vaikutukseen, arvoja rikkovien ihmisten paheksumisessa, kuvitteellisuuden latistamisessa, 'tieteellistyneessä' taipumuksessa ajatella jäykissä luokissa, uskossa että muut juonittelevat ja puhuivat pahaa, vakaumuksessa että ihmiset tekevät tietoisesti pahaa jne." (Erik Allardt: Sosiologia I, 4. painos. WSOY 1983).
En tuolloin ihan ollut varma, mistä ilmiöstä Allardt puhui Steinbockin suulla tahkotessani pääsykokeisiin viime laman alkumetreillä 25 vuotta sitten. Nyt tiedän. Allardt kuvaa tässä kristallintarkasti syyn kaikenlaisten vähemmistöjen vainoamiselle, yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymiselle, joka ilmenee mm. rasismina ja myös fasismina, ja on saanut poliittisen ilmiasunsa Perussuomalaisissa. Allardt sosiologina yhdistää Steinbockin psykohistoriallisen analyysin yhteiskunnalliseksi selitykseksi: kun Steinbock kuvaa ne yhteiskunnalliset prosessit, jotka selittivät natsismin, Allardt taas selittää natsismiakin ruokkivilla yhteiskunnallisilla oloilla ne yksilölliset tekijät, jotka saavat etsimään syntipukkeja. Allardt oli näkijä, ja Steinbockin II maailmansodan poliittisen tilan yksilöpsykologinen reduktio on pelottavan ajankohtainen.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Aito avioliitto muslimeja vastaan

Föreningen Aito Avioliitto har idag sparkat sin ordförande Jukka-Pekka Rahkonen, mannen bakom medborgarinitiativet som försöker torpedera den nya äktenskapslagen, sedan Rahkonen kommit ur skåpet som fullblodsfascist. Rahkonen vill bland annat förbjuda islam och ge böter till alla som läser Koranen eller bär slöja. Till kännedom alltså för de som ännu behöver påminnas om vilken vidrig hjärna som ligger bakom det där initiativet.  (Aito Avioliitto-yhdistyksen Facebook-päivitys sunnuntailta)

Ei ole ainakaan minulle mikään yllätys, että naiset nyrkin ja hellan väliin tuomitsevat ovat fasisteja ja rasisteja, hehän usein käyttävät naisia näiden ismiensä keppihevosena, joten ylläoleva uutinen ei kyllä ole mikään uutinen.

Jos joku ei osaa sen vertaa ruotsia, että ei osaa lukea tätä uutista, en kiusallani käännä sitä, koska kovin usein nämä fasisteiksi paljastuvat naistenalistajat tai naistenalistajiksi paljastuvat fasistit suhtautuvat myös "asenteellisesti" "pakko"ruotsiin, enkä ole yhtään yllättynyt, jos ruotsintunneilla nukkujasta on tullut rasisti. Olkoot ymmärtämättä, ja kärsikööt asenteellisuudestaan. Tietenkään huonosta ruotsin taidosta ei sen enempää seuraa rasismia kuin puhelimista maksasyöpää, mutta ainakin nihkeys ruotsin opiskeluun, rasismi ja sovinismi usein instantoituvat samoissa kuorissa, ja saavat poliittisen ilmaisunsa yhdessä puolueessa, ne, jotka eivät ole niin äärikristillisiä, että mahtuisivat KD:hen.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Sorrettujen puolustaminen ei ole antisemitismiä

Turun Sanomissa kuullun Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäen mukaan kotoperäinen antisemitismi ei ole, kuten antisemitismi yleensä, äärioikeistolaisesti motivoitunutta. Asialla ovat hänen mukaansa 75-prosenttisesti "ääri"vasemmistolaiset.

Tämän uutisen sitten katsoi trollaamisen arvoiseksi Helsingin Kokoomuksen sosiaalisen median likaisen työn tekijä Ossi Mäntylahti. Siinä olen Huhtamäen ja tämän lakeijan Mäntylahden linjoilla, että eipä ole porvareita paljoa näkynyt osoittamassa mieltään palestiinalaisten puolesta. Eipä tosiaan ole, ei. Tokkopa edes sitä 25 prosenttia. Teen samoista premisseistä täysin eri johtopäätökset kuin Huhtamäki-Mäntylahti.

Ei ole vasemmistolaiseksi itsensä kokevien ongelma, jos porvarit eivät koe palestiinalaisten tilannetta huolestuttavaksi. Ei ole vasemmistolaisesti ajattelevien ongelma, jos ainoastaan he kokevat palestiinalaisten sortamisen ihmisoikeusongelmaksi, eikä myöskään ole vasemmistolaisten ongelma se, että kotoperäiset juutalaisemme sionismissaan katsovat tämän antisemitismiksi. Hoitakoon traumansa - jotka toki ovat historiallisesti ymmärrettäviä - itse.

Jos fasismi on kavahdettavaa, niin sitä on myös tunnustuksellinen antifasismi. Muistan jo opiskeluaikanani kauhistuneeni Antifa-nimisen järjestön logoa, jossa nyrkki pusertaa hakaristin rikki.

Jos siis sorrettujen vähemmistöjen puolustaminen on antisemitismiä, olen kernaasti antisemitisti. Se, että puolustaa sorrettuja vähemmistöjä yleensä - ei ainoastaan palestiinalaisia - ei kyllä oikeuta heiluttelemaan natsikorttia. Suhtaudun esimerkiksi etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin samalla tavalla kuin uskonnollisiinkin.


Miksi sitten lähden vastatrollaamaan? Tarkoitukseni eikä haluni ole ärsyttää tai loukata ketään, mutta ei ole oikein, että asioista esitetään vain yksi puoli. Jos yksipuolinen propaganda värittää käsitystä todellisuutta, ei välttämättä toisensuuntainen propaganda todellisuutta oikaise, mutta ainakin tuo peliin muitakin värejä.