Saksan vaalien opetus suomalaispuolueille

Ylen 26.9. juttu Saksan liittovaaleista oli opettavainen. Siinä todennäköinen uusi liittokansleri Olaf Scholz  antoi melkein kaikille suomalaispuolueille tärkeän opetuksen. Melkein kaikki puolueet ovat pyllistäneet perinteiselle työväenluokalle, mutta vielä pahemmin on unohdettu pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät. Tähän unohdukseen ovat syyllistyneet ennen kaikkea Vihreät ja demarit mutta Vasemmistoliittokaan ei ole sille aivan immuuni. Perussuomalaiset ovat haistaneet tässä ns. haaskan. Kokoomuksen kohderyhmää he eivät ole ensinkään, joten unohdus on ollut taktinen ja tarkoituksellinen. Ihan liikaa on kumarreltu it-konsulttien suuntaan, puhuttu kilpailukyky- ja kasvuretoriikkaa. 

Ylen jutussa Scholz totesi - USA:laisfilosofi Michael Sandelliin pohjautuen - että yksilön (ja etenkin ns. asiantuntijaluokan) saavutukset on nostettu yleisiksi standardeiksi. Scholzin mukaan kuitenkin pienipalkkaiset palvelutyöntekijät ovat yhteiskunnan selkäranka. Bussikuskit, siivoojat, lähihoitajat ja lastentarhanopettajat pitävät yhteiskunnan pystyssä ja pyörimässä. Kun ollaan kumarrettu ns. "huippuosaajia", samalla tämä on usein merkinnyt näille palvelutyöntekijöille pyllistämistä. Seuraukset voivat yleisesti hyvinvoivissa, vauraissakin maissa johtaa trumpismiin, muistuttaa Scholz.

Tässä olisi meille Suomenkin puolueille opetus: älkää pyllistäkö pienipalkkaisille palvelualojen työntekijöille kaikessa kilpailukyky- ja menestysretoriikassanne. Etenkin kun kaupunkisuunnittelua seuraa niin Helsingissä kuin oikeastaan missä tahansa, Porvoossakin, kaikki eivät oikein samastu retoriikkaan, jossa esimerkiksi pyöräbaanat ovat saaneet kokoaan isomman, symbolisen aseman. Ja tämän sanon ympärivuotisena pyöräilijänä. Timo Soini haistoikin tässä veren puhuessaan fillarikommunisteista.

Politiikka pitää kokea omakohtaisesti koskettavaksi ja reiluksi; Vasemmistoliitto onkin puhunut esimerkiksi ilmastotoimien reiluudesta. Scholzkin haluaa lähteä kieltojen sijaan kannustamaan päästövähennyksiin. Toinen asia tietysti on, riittääkö se.

Nuorille ökyille mannaa kahdella kädellä

Porvoon porvaripuolueet (Kok+RKP) päättivät sitten korottaa apulaiskaupunginjohtajan ja toimialajohtajien (kuten sivistys- ja sote-johtajan) palkkoja 400 eurolla kuukaudessa, aikana, jolloin KiKy alentaa näiden alojen efektiivisiä palkkoja. Yleensä tällaiset pruukataan perustella sillä, että muuten ei näihin saataisi kyvykkäimpiä hakijoita vaan sellaiset hakeutuisivat muuten Terveystaloon ja Attendoon. 

Nämä "nöyrät kyvyt" tarkoittavat Laura Männistön ja Lasse Männistön kaltaisia nuoria ökyjä, jotka saavat kaikkea mannaa kahdella kädellä: Soten myötä kultaisia oksia ja entistäkin kilpailukykyisempiä julkisen sektorin työpaikkoja. Siis palkaltaan.

Mitä tämä hyvin palkattu johtajisto sitten tekee? Yksityistää julkisen terveydenhuollon tai vähintäänkin antaa sellaisia sisäpiirin tietoja julkisen terveydenhuollon asiakasrakenteesta, joka romuttaa julkisen terveydenhuollon kilpailukyvyn lopullisesti, jättäen sinne vain sarjahoidettavat tai elämäntapasairaat.

Kyse on siis Sote-alojen johtajiston palkkakilpailukyvystä, viis suorittavasta sektorista, joka tekee sikariportaankin tuloksen. Henkilöstön selkänahasta tämä tulos revitään niin että hoito- ja opetusaloilla mietitään tarkasti, onko varaa mennä enää Lintsille lasten kanssa kesälomarahoista. 

Kokoomuksen ymmärrän, mutta nyt tuli todistettua, että RKP:kin on porvaripuolue.

Ota työntekijöiden lomarahat ja juokse

Elinkeinoelämän keskusliitto julistaessaan yksipuolisesti omalta osaltaan liittokohtaisen sopimisen ajan päättyneeksi, samalla se moraalisesti irtautuu kaikista keskitetyistä ratkaisuista. Eikä vain moraalisesti, sillä hallitusohjelmankin sanellut EK julkilausutusti tavoittelee paikallisen sopimisen lisäämistä. 

Tässä vain sattuu olemaan sellainen performatiivinen ristiriita, että nyt EK näyttää aika huonoa esimerkkiä. Mitä muuta liittokohtaisista sopimuksista luopuminen onkaan kuin keskitetty ratkaisu, sitä, että se sanelee, miten keskusliittojen pitää sopia. Ilmeisesti keskitetty sopiminen on ok vain silloin kun se tapahtuu Häkämiehen sanelusta ja hänen valvonnassaan, sillä silloin sitä ei sanota keskitetyksi vaan kilpailukyvyn varmistamiseksi. 

Nyt EK:lle pitää kyllä antaa peili käteen. Ei sellaisen kanssa voi neuvotella, joka ensin keskitetysti vaatii KiKy-sopimusta ja sen jälkeen yksipuolisesti julistaa keskitetyn sopimisen ajan olevan ohi. Se on pelkurimaista: ensin haastetaan riitaa ja sitten juostaan karkuun kun ollaan ensin ulosmitattu työnantajille edut. 

Ensin ulosmitataan lomarahat, sitten yhteistyössä hallituksen kanssa varmistetaan että leikatulla palkalla ostetut palvelut on ulkoistettu veroparatiisiin, tästä palkitaan hallitustoveri nostamalla tämä vihreällä oksalla laulavaksi satraapiksi, jonka tulospalkkiota nostetaan onnistuneesta ulkoistuksesta. 

En lähtisi neuvottelemaan EK:n kanssa, varsinkin jos EK on jo tullut osoittaneeksi tällä teollaan että neuvottelemisen aika on ohi. Miten neuvottelet sellaisen osapuolen kanssa, joka julistaa toisen neuvotteluosapuolen olevan vailla valtuuksia, ja kyseenalaistaa koko neuvotteluprosessin?

Kansan Uutisten jutun, jossa Metalliliitto sanoutuu irti tästä keskitetystä hajauttamisesta, voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Vähentääkö KiKy-sopimus kuntien verotuloja?

Oma ammattiliittoni JHL oli mukana kunta-alan pääsopijajärjestöjen kannanotossa, jossa ihmetellään väitteitä, joiden mukaan "kilpailukykysopimus" vähentäisi kuntien verotuloja, kun kuitenkin pääministeri Juha Sipilä on luvannut sen olevan kunnille kustannusneutraali.

Tätä on kuitenkin vaikea luvata, jos reaaliansiot laskevat lomarahaleikkauksen myötä. Lisäksi joku - esimerkiksi pitkää työmatkaa tekevä tai yksinhuoltaja - voi tulla päätyneeksi sellaiseen laskelmaan, että työajanpidennykset ovat hänelle mahdottomia, jolloin hänen on joko oma-aloitteisesti vaan ei vapaaehtoisesti lyhennettävä työaikaansa, jolloin hänen ansiotasonsa laskee, ja samalla laskevat verotulot. Joku voi jopa tulla siihen johtopäätökseen, että työnteko ei enää ole näillä pelimerkeillä mahdollista.

Tämä kannanotto sisältää siis pakostakin vaatimuksen kompensoida em. tappiot jotenkin kunnille, tai sitten vähentää kuntien tehtäviä, mikä edellyttäisi kuntalain muutosta. Toki niitä tehtäviä väheneekin SoTe-uudistuksen myötä. Yksi kätevä tapa kompensaatioon on tietysti kunta-alan palkkatason tarkistaminen, mikä olisi luontevinta aloittaa matalimmista palkkaryhmistä.

Kunta-alan järjestöjen yhteisen kannanoton voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Kadunturvattomuusjoukkojen terrori vaati ensimmäisen ihmisuhrinsa

Viime lauantaina Helsingin asema-aukiolla pidettiin Kansallisen vastarintaliikkeen mielenosoitus. Samassa paikassa sattui väkivallanteko, minkä seurauksena nuori mies sai surmansa. Poliisi tutkii vielä asiaa, mutta ainakin tämän nuoren miehen isälle oli selvää, että tapahtumilla on syy-yhteys.

En todellakaan haluaisi olla oikeassa, enkä todellakaan saa mitään kicksejä oikeassaolijoiden porukkaan kuulumisesta, mutta jo jonkin aikaa minulle on ollut selvää, että tässä ajassamme, joka on paluuta mustalle 30-luvulle, tulee vielä sattumaan jossakin vaiheessa pahasti. Ja tässä asiassa, jos missä, mieluummin olisin erehtynyt.

Helvetti on kaduillamme irti, ja tämän havainnon tekeminen onnistuu riippumatta siitä, millaista todellisuuskäsitystä edustaa, ja riippumatta siitä, millaisia poliittisia johtopäätöksiä tästä tekee. Poliittisia johtopäätöksiä a priori ovat ainakin tehneet ne valitettavan monet, jotka ovat pelonlietsonnasta tehneet itselleen uran, ja pelosta seuraava askelma on viha. Yksi johtopäätös on kuitenkin helppo tehdä, politisoimattakin: kadunturvajoukot aiheuttavat turvattomuutta, ja tämä syy-yhteys on selvempi kuin tupakan ja keuhkosyövän.

Meillä on Suomessa hallitus, joka suojelee rasisteja ja kaikenkarvaisia natseja, joka vähentää poliisin rahoitusta, suosii kadunturvajoukkoja ja kaikki tämä vientiteollisuuden kilpailukyvyn nimissä. Hävetkää jos osaatte.

Tässä mainittu väkivallanteko ei ole millään verukkeella puolusteltavissa.

Kaikki tämä kannunvalanta on siinä mielessä turhaa, että se ei tuo takaisin tätä nuorta miestä, ei helpota hänen omaistensa oloa eikä ehkäise varmaankaan yhtään tulevaa tapausta. Tapauksesta pitää kuitenkin saada edesvastuuseen paitsi pahoinpitelyn suorittaneet ihmisyksilöt, siitä on tehtävä myös laajempia johtopäätöksiä. Uusnatsismi kaikissa muodoissaan on tutkittava ja kitkettävä, ei vain harjattava.

Jutun asema-aukion traagisista tapahtumista voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Sisäpolitikointia ulkopolitiikalla

Ulkoministeri Soini käväisi Britanniassa "yksityishenkilönä" hakemassa herroilta Boris ja Nigel uskottavuutta kannattajiensa silmissä. Hän kävi muistuttamassa ehtyville kannatusjoukoilleen, että hänet ulkoministeriunelmansa toteuttaminen oli kannattajillekin perusteltua. Kuten Sakari Timonen osuvasti totesi, Soini itse vetää erilleen kahta jakkaraa, joille yrittää istumalihaksensa asettaa samanaikaisesti.

Tässä tehdään sisäpolitiikkaa ulkopolitiikalla. Soini on ottanut hallituksen panttivangikseen, ja tietää hyvin, ettei Sipilä uskalla lukea hänelle madonlukuja, koska tällöin kaatuisivat "kilpailukykysopimus" ja Sote-suhmurointi.

Juha Keskisen osuvan Iltis-analyysin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Lasten systemaattinen heitteillejättö

Olen työurallani ehtinyt kaikenlaista, kuten vastaamaan liikkuvan iltapäivätoiminnan rahoituksesta. Tällöin opin sen, että iltapäiväkerhoja alettiin perustamaan vasta Ahtisaaren presidenttikaudella, Eeva Ahtisaaren luettua tutkimuksen, jonka mukaan alakouluikäisten olisi parempi viettää koulun jälkeiset iltapäivät järjestetyssä aktiviteetissa. Tuolloin ei vielä ollut pleikkareita, tabletteja ja älypuhelimia, joista on jo monissa tapauksissa tullut lasten huoltajia, paitsi että ne eivät ruoki lasta.

Ainakin Helsingissä on iso joukko lapsia jäämässä ilman iltapäiväkerhopaikkaa ensi syksynä. Samanaikaisesti ns. "kilpailukykysopimuksessa" vanhempien työaikoja pidennetään. Nähtävillä on selkeä ristiriita, tai ei se sellainen ole, vaan systemaattinen hallituksen toteuttama lasten heitteillejättö, joka tehdään kilpailukyvyn nimissä.

Joku voi tietysti keksiä, että onko se nyt niin tarpeellista, järjestää iltapäivätoimintaa. Ei sitä ollut minunkaan lapsuudessani, jolloin värjöttelin kuset housuissa Sepänpuiston liukumäen alla piilottelemassa puistokiusaajia. Yhden lukukauden sentään vietin luokkatoverini kotona, siihen aikaan kun vielä elettiin osittaista kotiäitiyhteiskuntaa.

Sellaiseen ollaan taas menossa, kotiäitiyhteiskuntaan, kun niissäkin kahden vanhemman perheissä, joissa molemmilla vielä sattuu olemaan töitä, on jo päädytty laskelmaan, että työnteko ei kannata, sillä matka- ja asumiskulujen ja päivähoitomaksujen jälkeen käteen ei jää tuskin toimeentulotukea enempää, ja tällöin pienempituloinen on se, joka luopuu työurastaan, yleensä äiti, ja nykyhallitus vielä vauhdittaa tätä "kehitystä" työaikoja pidentämällä, kuntien rahoitusnäkymien samanaikaisesti huonontuessa.

Joku voi keksiä, että ei se kuusi minuuttia päivässä nyt niin paljoa ole, nenää kaivamassa. On se silloin, jos asutaan vaikka Vihdissä, jonne se kuuden minuutin työajanpidennys voi tarkoittaa seuraavan bussin odottelua parikin tuntia.

Kuinka hallitus sai kansan vihaamaan veroja

Pienituloiset rakastavat - tai ainakin heidän kuuluu rakastaa - veroja, tarkoittaen siis palkkatulojen verotusta, sillä he ovat riippuvaisimpia niillä kustannetuista palveluista, vaihtoehtoihin kun heillä ei ole varaa. Nyt kuitenkin tämä syy-yhteys on murrettu, ja kansa on pakotettu sahaamaan omaa oksaansa vaatimalla veronkevennyksiä.

Hallituksen niin sanottu kilpailukykysopimus on taidettu valmistella paitsi EK:n, myös Veronmaksajien keskusliiton kanssa yhteisymmärryksessä, sillä sen sisältämät työelämän heikennykset suorastaan huutavat tasapainottaakseen itseään veronkevennyksiä. Pitkää työmatkaa tekevät, yksinhuoltajat ja ruuhkavuosissa kärvistelevät ovat pakotettuja sanoutumaan irti työajanpidennyksistä ja lyhentämään työaikaansa.

Koska tällä manööverillä ansiotaso laskee pikkuisen, he laskevat toivonsa siihen, että veroja kevennettäisiin sen verta, että vaikutus heidän tilipussiinsa olisi suunnilleen plus miinus nolla, eli veronkevennykset kumoaisivat laskevan ansiotason vaikutukset (lomarahojen kuihtumisen veronkevennykset korvaavat vain niillä, jotka selviytyvät ilman työaikansa lyhentämistä).

Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Mitään järkeä tässä ei ole, mutta kun valinnanvapautta piti lisättämän ideologisista syistä. Vielä kun saisi kuukausilippuun osa-aika-alennuksen, mutta kun työmatkalippu maksaa sen saman, teit sitten 2 tai 12 tunnin työpäivää, 3 tai 6 päivää viikossa. Mutta näin saatiin kansa vihaamaan veroja, ja huonomuistisin tai nöyrimmäksi peloteltu kansanosa rakastamaan hallitusta, joka laski heidän verotaakkaansa.

Korkealla heiluvaa häntää ei tarvitse nostaa

Politiikassa herkästi tärkeintä on se, kuka sanoo, eikä esimerkiksi se, mitä tehdään. Jos en tätä muuten olisi vielä ymmärtänyt, niin viimeistään Helsingin yleiskaavaa koskevissa sosiaalisen median mielipiteenvaihdoissa on tullut selväksi, että jos kansalaisaktivisti kehtaa epäillä päättäjien hyväntahtoisuutta tai -uskoisuutta, tällöin päättäjät tai riittävän lähelle heitä identifoituvat (muissa luottamustehtävissä toimivat, saman puolueen edustajat tai jotenkin itsensä osallisiksi kokevat, siis itsensä päättäjien kanssa samaan viiteryhmään identifioituvat, oli tämä viiteryhmä sitten Kaupunkisuunnittelulautakunta, valtuusto, Kok.-dem. tai Vihreät) saattavat yrittää kääntää katseen pois alkuperäisestä kysymyksestä.

Tämä voidaan tehdä seuraavilla tavoilla. Ensin voidaan kyseenalaistaa kansalaisaktivistin asiantuntemus tai osallisuus. Toiseksi, voidaan koettaa kiinnittää huomiota siihen, mitä muuta on kuitenkin tullut tehtyä, vaikka se ei olisikaan ollut ihan sitä mitä on luvattu, pyydettiin saati riittävästi. Tällöin todistustaakka, jonka pitäisi olla päättäjällä, vyörytetäänkin kansalaisaktivistille, ja yhtäkkiä keskustelun pääpaino onkin kääntynyt: syytettynä onkin kansalaisaktivisti, joka ei ole riittävän tarkasti täsmentänyt, minkä tekemisestä tai tekemättömyydestä on halunnut päättäjiä tilille. Tai että hän on kyltymätön, eikä mikään hänelle riitä. Tai ettei hän ymmärrä kokonaisuuksien hienoa tasapainoa, mokomakin nimby.

Tärkeintä piti olla itse asian: teot viheralueiden suojelemiseksi. Asetelmaa ei pidä projisoida metakeskusteluksi siitä, kuka syyttää ketä. Eivätkä puheet luontoa suojele.

Edelläsanottu pätee muuten politiikkaan yleisesti, olen oppinut. Jos esimerkiksi väittää, että kilpailukykysopimuksen toimet eivät tuo työpaikkoja, tällöin keskustelu herkästi käännetään yhteiskuntamme kilpailukyvyn sijasta vallitsevan politiikan kriitikoiden psykologiaan: jos ei huono politiikkamme kelpaa, kiittämättömät kansalaiset vain valittavat ja nillittävät.

Sanat tietystikin ovat politiikan tekoja. Parempi olisi kuitenkin tehdä ajoissa kuin selitellä jälkikäteen. Siinä on vaikea välttää vaikutelmaa irtopisteiden keräämisestä, kuten parin kokoomusedustajan kritisoidessa koulutusleikkauksia.

Tekoja siis, pliis, ei aktiivisten kansalaisten vähättelyä ja kyseenalaistamista. Silloin ei tarvittaisi puolusteluja ja puolustautumisia tai selittelyjä. Ketun ei tarvitse nostaa häntäänsä, jos se jo on valmiiksi korkealla.

Miten kilpailukykysopimus muka lisäisi työllisyyttä?

Jos nyttemmin "kilpailukykysopimukseksi" uudelleennimetyssä "yhteiskuntasopimuksessa" alennetaan työnantajamaksuja, minun on hyvin vaikea nähdä, miten julkisen sektorin työnantajamaksujen vähennys voisi parantaa työllisyyttä. Ei ainakaan julkiselle sektorille palkata yhtään sen enempää, ja suurissa yrityksissä voitot tapaavat herkästi valua omistajien osinkoihin tai veroparatiiseihin. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää siis asettaa toivonsa pienempiin yrityksiin. 

Työnantajamaksujen alentamisen myötä säästyvien rahojen investoiminen työpaikkoihin on optimismia, jolle ei oikein tahdo löytyä kokemuspohjaista näyttöä, kun tähän saakka ainakin suuryrityksissä samanaikaisesti on piilotettu voittoja veroparatiiseihin, nostetaan johtajiston osinkoja ja laitetaan väkeä kilometritehtaalle. Tätä kehitystä hallitus on sitäpaitsi edesauttamassa Sote-uudistuksellaan, jolla pyritään palveluntarjoajien tasa-arvoon, vapaassa kilpailussa kun pyritään kustannuskilpailukykyyn, jolloin käytetään kaikki käytettävissä olevat lailliset keinot tämän kilpailukyvyn edistämiseksi. Sotessa kansainväliset suuryritykset tulevat kilpailleeksi pienemmät pois markkinoilta, ja verovuoto sen kuin vaan kiihtyy.

En myöskään ymmärrä, miten työajan pidentäminen lisäisi työllisyyttä, se kun tarkoittaa sitä, että nykyiset työt hoidetaan nykyisellä työvoimalla, jolle jää nyt viikossa puoli tuntia lisää aikaa hankkia tukielin- ja sydän-/verenkiertosairauksia kynsiä viilaamassa. Työajan piteneminen nimittäin johtaa tuottavuuden laskuun, jos työmäärä pysyy samana.

Vai onko joku keksinyt, miten esimerkiksi ns. avustavissa, toisenvaraisessa tehtävissä työskentelevä osastonsihteeri keksisi itselleen lisää tekemistä? Tai julkisen liikelaitoksen, kuten Palmian siivooja? Generoiko lisääntynyt työaika lisää paskaa?

Siitä en edes sano mitään, että tässä pienipalkkaisista naisvaltaisten alojen työntekijöistä tehdään uhrilampaita huonolle johtamiselle, huonoille tuotteille ja teolliselle ajalle jämähtäneelle elinkeinopolitiikalle, kun en jaksa toistaa itseäni.

Kokoomus, ei ihmisten, vaan autojen asialla

Niin tosin on Autoliittokin. Havaitsin tämän tosin jo siinä keskustelussani, joka oli osaltani ns. silmiä avaava, ja tämä silmien avautuminen johti Kokoomuksen jättämiseen. Syynä ei ollut autoilu tai autottomuuteni, vaan se, että koko Kokoomusurani aatteellisesti syvällisin keskustelu käytiin silloin, kun kokoomuskaverini soitti ja kysyi minua mukaan viikonloppuna skimbaamaan Itävaltaan isäni mersulla (jota ei ollut, Austin oli vielä talvella 1970-1971), voidakseni sitten lainata isälleni BMW:ta (jota ei ollut, kuten mitään muutakaan autoa, kun ei ollut ajokorttiakaan).

Kokoomuslaisen Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenen seinällä keskusteltiin suunnitelmasta sulkea Hämeentie yksityisautoilta. Allaoleva perustuu tähän keskusteluun kirjoittamiini kommentteihin.

Eivät autoilun haitat esimerkiksi Hämeentiellä ole palautettavissa päästöihin. Siinähän on vaarallista ajaa pyörällä tai esimerkiksi lapsen ylittää katu. Kyllä ne vähäpäästöiset tulevaisuuden autot tohjoksi ihmisen ajavat siinä missä bensakäyttöisetkin. Olen aina yhtä hämmästynyt, että ajaako Kokoomus ihmisten vai autojen asiaa, tai ehkä kuitenkin ihmisten, jos he ymmärtävät suojautua peltisten kuorien sisälle. 

Jos Helsingissä asutaan autoilun vuoksi, silloin Helsingissä pitää miettiä joitain muita vetovoimatekijöitä, jos mitään muita syitä ei tahdo löytyä. Helsingissä asumisen syynä ei liene tai ainakaan ei pitäisi olla se, että siellä on autoilu mahdollista tai helppoa. Uskoisin, että joukkoliikenne on sellainen vetovoimatekijä, joka on suhteessa muihin kaupunkikeskuksiin ja myös ympäröivään haja-asutusalueeseen kaupungin ominaispiirre ja suoranainen kilpailukykytekijä. Autoilukaupunkia haluava löytää sellaisen aika läheltä, Espoosta.

Työttömät tohtorit kilpailukykyä pelastamassa

Ihmettelen, miten oman alansa korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden irtisanominen pienentää työttömyyttä. Miten yliopistolla ja ehkä vain siellä uraa tehnyt "tuotteistaa" osaamisensa? Minne? 

Toki akateeminen tutkija on useimmissa tapauksissa hakemisen ekspertti, hänhän on tottunut hallinnoimaan hakemuksia ja apurahoja. 

Kilpailukyvystä ja innovaatioista en tässä puhu mitään, sillä ne on jo heitetty romukoppaan, se osa, joka ei ole aivovuotanut sivistysvaltioihin, vieden projektirahoituksensa ja tutkimusryhmänsä mukanaan esimerkiksi Norjaan. 

Verotus vähentää porvarillisen katsantokannan mukaan innovatiivisuutta, joten akateeminen tutkija, jonka palkasta edes osa maksetaan verovaroista, on tällä logiikalla vähemmän innovatiivinen kuin vaikkapa sataprosenttisesti säätiön apurahalla eläjä, koska hän on loisija, eikä loisijan tarvitse innovoida kun on leipä niin leveä ja askel keveä. Verotus onkin pahasta, ja kaikki, joiden palkat maksetaan edes osittain verovaroista, ovatkin tietystikin loisia.

Yliopistojen irtisanomiset ovat varmaan myös reiluja: on jo aikakin, että akateemisten asiantuntijoiden työttömyys saadaan ajantasaistettua muiden alojen tasalle.

Panokseni kilpailukyvylle

Valtiovarainministeri Alexander Stubb ehdotti, että 15 prosentin leikkaus ostovoimaan auttaisi hänen mielestään sellaisen kasvu-uran alkuun pääsemiseen, joka nostaisi Suomen kilpailukykyä. Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa? Tarkastelen paria vaihtoehtoa omalta kannaltani.

Jos bruttopalkkaani leikattaisiin 15%, jäljelle jäisi 1856 €. Jos taas tarkoitus olisi leikata ostovoimaa, tällöin selkeintä olisi leikata nettopalkkaa nostamalla verotusta siten, että käteen jäisi n. 1500. Tästä kun vähennetään asuminen, puhelin, bussilippu, sähkö, minimi-visanlyhennys, niin käteen jäisi noin 450-500 € kuussa, 

Kun samanaikaisesti vielä nostetaan päivähoitomaksuja ja vähennetään työmatkavähennyksiä, ilmoitan jääväni pois työelämästä, mikäli Stubbin kaavailut toteutuvat. 

Silloin kun tulot ovat vakio, menoihin voi vaikuttaa. Helpoimmin näistä menoista on poistettavissa bussimaksu, mikä tarkoittaisi jäämistäni pois työelämästä. Siinä olkoon panokseni kilpailukyvylle.

Jutun Stubbin ehdotuksesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Kohta sote-aloille pitää työntää tekijöitä

Toivoa sopii, että juuri sovittu Sote-malli sisältää keinoja, miten vähennetään sosiaali- ja terveysalojen työntekijöiden tarvetta, esimerkiksi siirtämällä heitä perustettavien uusien väliportaiden hallintovirkamiehiksi. Tämä tarpeen väheneminen tosin on hyvin epätodennäköistä, väestön vanhetessa, ja Sote-keskustelun kokonaan unohtaessa ennaltaehkäisyn näkökulman.

Tämä olisi nimittäin tarpeen, sillä hallituksen ns. kilpailukykypaketti, joka kurittaa kaikkein karttuisimmin juuri pienipalkkaisia julkisen sektorin työntekijöitä, joita kaikkein eniten on juuri naisvaltaisilla sote-aloilla, tekee jatkossa näista aloista hyvin epävetovoimaisia aloja työskennellä.

Jatkossa jouduttaneen työntämään työttömiä erilaisilla pakkotoimilla erilaisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, kuten työllistämiskursseille, joilla koulutetaan työttömiä näille vielä nykyisestäänkin kurjistettaville aloille: sosiaalityöntekijöiksi, sosiaaliohjaajiksi, terveydenhoitajiksi, lähihoitajiksi, sairaanhoitajiksi, psykologeiksi, lääkäreiksi, riippumatta heidän soveltuvuudestaan alalle, eikä tästä varmaankaan voi kieltäytyä. Edellämainitusta huolimatta on selvää, että emme tule selviytymään mitenkään tästä heikentyvän huoltosuhteen ja kurjistuvien työolojen yhtälöstä ilman maahanmuuttoa, riippumatta maahanmuuttajien taipumuksista ja soveltuvuudesta.

Miten julkisen sektorin kurittaminen kohentaa yritysten kilpailukykyä?

Olen jo aiemminkin repostellut hallituksen ns. kilpailukykypakettia, joten tällä kertaa lyhyesti.

Joskin sairausloman karenssipäivä on oikeasti hullu idea, sairaana töihin tulemisesta on eniten haittaa julkisella sektorilla, jossa sairaanhoitajat, varhaiskasvattajat ja opettajat toimivat taudinkantajina. Tosin ei vaaratonta ole käyttää koneistusmasiinoitakaan tai ajaa rekkaa sairaana, ja kyllä ne puotipuksutkin levittävät tauteja.

Arkipyhien muuttuminen palkattomiksi tai pakko tehdä ne sisään ei oikeasti ole mahdollista julkisella sektorilla. Jos virasto on kiinni viikonloppuisin, on turha mennä rykimään sitä ovea, ja yrittää tehdä helatorstai lauantaina sisään. Aloite myös kertoo siitä, että hallituksessa ei tunneta julkisen sektorin virkaehtosopimuksia: jos helatorstai pitäisi tehdä sisään viikonloppuna tai iltatöinä, tämähän käytännössä tarkoittaisi esimerkiksi opettajilla kokonaistyöaikaan siirtymistä - eli kaiken opetusvelvollisuuden ulkopuolella tehtävän työn tekemistä näkyväksi ja tunnustamista - mitä tähän saakka on vastustettu mahdottomana. Eikä yksinhuoltajan, pitkää työmatkaa tekevän perheellisen, saatikka molempiin ryhmiin kuuluvan ole mahdollista tehdä sisään mitään, hän jo nyt kulkee työn ja perhe-elämän yhdistämisen äärirajoilla.

Lomarahojen karsiminen taas pienentää suoraan kulutuskysyntää, tehden pienituloisille mahdottomaksi esimerkiksi kotimaanmatkailun, työllistämisen kotitalousremontteja teettämällä tai palvelujen tai tavaroiden kuluttamisen, joten ei siinäkään ole järkeä. Parempi olisi irrottaa lomaraha tuloista, ja määrätä kaikille palkansaajille esimerkiksi kahden tonnin lomaraha.

Minä en ymmärrä, mitä muuta tekemistä julkisen hallinnon pienipalkkaisten sairauslomilla, lomarahoilla ja arkipyhillä on yritysten kilpailukyvyn kanssa, paitsi että tällä kustannetaan työnantajamaksun alennus. Tarkoitus kai lienee varmistaa, ettei julkinen sektori olisi liian vetovoimaisena kilpailukykyinen työnantaja verrattuna yksityiseen sektoriin. Että jos joku nyt haluaisi ihan silkasta kutsumuksesta vaihtamaan lasten tai vanhusten vaippoja vuorotyössä. Siksi kovalla kädellä sitä nyt kuritetaan eilen TEM:n sivuille ilmestyneen tiedotteen mukaan. Kilpailukykypaketti koettelee solidaarisuutta, etenkin kun johtajat itse eivät näytä moraalista esimerkkiä, piilottelemalla omistuksiaan verottajan tavoittamattomiin.

TEM:in tiedotteen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Lisäisikö lomarahan poisto kilpailukykyä?

Lomarahan poisto tai tuntuva leikkaaminen voisi kuulostaa sinänsä oikeudenmukaiselta tavalta kohdistaa hallituksen "kilpailukykypaketin" säästötoimia, sillä sehän näyttäisi kohdistuvan enemmän hyvätuloiseen, onhan lomaraha tulosidonnaista. Niin että tällainen pienituloinenkin voisi siihen taipua.

Mutta, mutta. Kuitenkin hyvätuloisella on varaa laittaa se vaikka säästöön, kun se taas pienituloisella menee kulutukseen ja kulutusluottojen lyhennyksiin. Lomaraha siis on sitä kuuluisaa kulutuskysyntää 100%: se on osamaksun - joista kertyy luottovelkaa - lisäksi ainut mahdollisuus esimerkiksi päivittää silmälasit, tietokone tai ostaa uusi kodinkone. 

Tänä kesänä työllistin myös pienyrittäjää. Kävin kahdesti hierojalla, joka avasi toimistotyön jumiuttaman selkäni. Ilman lomarahaa tai lahjakorttia minulla ei moiseen ylellisyyteen ole varaa.Ostin myös polkupyörän - käytetyn - sekä kahdet kengät, joista toiset kotimaisia. Lomailusta en tässä puhu mitään, sillä Vaasaa kauempana en ole käynyt yli 3 vuoteen. Ensi kesänä uusin silmälasini, edellyttäen, että vielä silloin terveyteni ei ole romahtanut nykyisessä työssäni. 

Jos joku sattuisi epäilemään, että oma henkilökohtainen yhtälöni ei toimisi siksi, että eläisin yli varojeni, niin ei kai se minun vikani ole, että asuminen on niin kallista ja etten ole saanut kotipaikkakunnaltani töitä, vaan työmatkoihin menee 250-316 euroa kuukaudessa. Jo nyt melkein olemattomaksi kutistettujen verojeni, asumiskulujen ja työmatkakulujen jälkeen käteen jää noin 800 euroa kuussa, eikä tästä vielä olla vähennetty sähköä, puhelinta, mahdollisia lehtitilauksia ja Mastercardin vähimmäislyhennystä. 

Niin että ei se lomaraha mikään lomailuraha ole, vaan huonoa palkkaa kompensoiva, kulutuskysyntää rohkaiseva toimenpide. Joka työllistää pienyrittäjiä ja pitää kauppoja auki.

Työajan solidaarisuusvaade

Miksi hallituksen/EK:n oli tarkoitus työaikoja pidentämällä rangaista kaikkia sektoreita vientiteollisuuden huonosta johtamisesta, hintakilpailukyvystä ja innovoinnista? Kyse taitaa olla solidaarisuusvaateesta, jottei ainoastaan liukuhihnatyöntekijöiden tarvitsisi kärsiä heikosta johtamisesta, eikä lisääntynyt lastensuojelun asiakkuus ja lisääntyvä lastenpsykiatrinen asiakkuus olisi vain teollisuustyöntekijöiden lapsien "etuoikeus," eikä vain muutenkin jo kutistuneen liukuhihnateollisuuden työntekijöiden pitäisi ainoana sektorina kärsiä teollisuuden heikentyneeksi sanotusta kilpailukyvystä. 

Reiluuden nimissä sitten myös muiden kuin teollisuustyöntekijöiden pitäisi saada kärsiä huonosta johtamisesta, mitä muuten jo tapahtuukin. Tämä ei ole mikään ihme, julkisesta hallinnostakin kun on tullut tuotantolaitos teollisuuden huonoine puolineen (johtaminen, tuloksellisuuden kvartaalikatsaukset, missiot, visiot ja raportoinnit), mutta siltikään sen tuottama tulos ei edelleenkään kelpaa yhteiskunnalliseen tuloslaskentaan.

Ehkä työajanpidennysajatuksen taustalla oli se, että kaikki muut sektorit ovat vientiteollisuuden apusektoreita ja sen tuloksenteon mahdollistajia, joten sikäli oli ihan loogista ajatella, että lastentarhanopettajia piti säilyttää päiväkodeissa kauemmin, jotta niihin sullotut vientiteollisuuden työntekijöiden lapset eivät jäisi heitteille, eiväkä myöskään heitteille jäisi esimerkiksi lastenpsykiatrian työntekijöiden lapset. Lastenpsykiatriassahan potilasmäärät ovat ekspontentiaalisesti kasvaneet jo ennen työajanpidennysaikomuksiakin, mikä kertonee perheiden ongelmista. 

Jos niitä ongelmia aiotaan tuottaa lisää nostamalla päivähoitomaksuja, purkamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus ja työpäivää pidentämällä lyhentää vanhempien ja lasten yhdessä viettämää aikaa, on tietysti ihan loogista sulloa niitä työtunteja myös psykiatreille, sosiaalityöntekijöille, psykologeille ja osastonsihteereille, jotka täten hukutetaan kasvavaan ongelmasumaan. Samaten opettajille. Jonnekinhan ne lapset pitää sulloa, ja vaikkei koulupäivä pitenisikään, niin taatusti lisääntyvät opettajien Wilma- ja oirekartoituskirjaukset lisääntyneiden heitteillejättöjen myötä.

Sitten on tietysti myös ihan loogista pidentää kirjastojen ja uimahallien henkilökunnan työaikaa, kun samanaikaisesti lyhennetään heidän työpaikkojensa aukioloaikoja.

Voi v, sanon minä, mitä logiikkaa. Yksi käsi antaa, toinen ottaa.

Eläkepommitusta

Jo silloin kun käväisin työelämässä tuoreena ylioppilaana juuri ennen suurta 90-luvun lamaa, uskalsin tehdä schopenhauerlaisen hypyn ilman huolta huomisesta, sillä minulle luvattiin, että ainakin julkisella sektorilla taivas aukenee, suurten ikäluokkien eläköityessä. Toki jo koulun mantsantunneilla näytettiin väestöpyramideja, ja jollakin alkeistasolla ymmärsin tämän tarkoittavan myös eläkepommia. Mitään hätää ei kuitenkaan pitänyt olla, sillä mehän tulisimme huolehtimaan maamme kantokyvystä ja miksei -kilpailukin.

En kuitenkaan osannut aavistaa mitenkään sitä, että väestöpyramidin osoittaman eläkepommin lisäksi koittaisi muitakin, jotka pilaisivat nämä laskelmat. Meillä on todellinen kestävyysongelma, ja se johtuu työurien lyhentymisestä, ei niinkään loppupäästä vaan keskeltä. Monilla ei ole työuraa ollenkaan, ja monilla muillakin eläkekertymä jää hyvin vaatimattomaksi työuran katkonaisuuden takia.

Pätkätöiden lisäksi, työuraa katkoo ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen. Todellinen kestävyysongelmaa aiheuttavan eläkepommin ovat virittäneet mielenterveyssyistä ennen aikojaan eläköityneet ja hyvässä työiässä alkoholidementiaan sairastuneet. Hallussani ei ole tilastoja, ne saa varmaan THL:ltä, mutta näitä inhimillisiä tragedioita on niin paljon, että kyse on jo systeemitason ongelmasta.

Sitä päättömämpiä ovatkin hallituksen "yhteiskuntasopimukseen" sisältyvät kaavailut työelämän huonontamisesta: työajan pidentämisestä, irtisanomissuojan heikentämisestä, jotka yksipuolisesti hapertavat työntekijän perusturvallisuutta ja jaksamista, heikentäen hänen mahdollisuuksiaan uusintaa työvoimaansa ja yhdistää arkielämä ja työ. Eivät ne ainakaan yksilöllistä hapenottokykyä heikentävinä yhteiskunnallista kestävyysvajetta ratkaise.

Parkkipaikkasosialismia

Nykyisessä kotikaupungissani Porvoossa kuulee jatkuvaa marinaa pysäköinnin kalleudesta. Siitä tehdään suoranainen syntipukki kaupungin kilpailukyvyn rapautumiselle.

En nyt kuitenkaan tiedä, onko 11 euroa ja 83 senttiä kovinkaan iso vuokra siitä, että asukas saa säilyttää peltilehmäänsä kuukauden parkkiruudussa. Siitä taitaa tulla aika pieni neliövuokra.

Autoilua päinvastoin subventoidaan aika paljon. Tämä on osoitus siitä, että henkilöautoilu oletetaan norminmukaiseksi liikennemuodoksi. Otettakoon yhdeksi indikaattoriksi pysäköintivirhemaksu, joka on kunnasta riippuen 20-80 euroa. Harvoin sitä kai vahingossa parkkeeraa väärin. Jos maksua vertaa suuruudeltaan ja teon tuottamuksellisuuden perusteella esimerkiksi HSL:n ja VR:n tarkastusmaksuun, joka on aina 80 euroa, niin vihje on selvä. Oletuksena on, että joukkoliikenteessä vahingossakin ilman lippua matkustava on rontti, kun taas väärin pysäköivä joko syyllistyy vahinkoon tai sitten teko on jotenkin ymmärrettävä, kun ne ketaleen paikat ovat joko niin kalliita tai niitä on niin vähän.

Entisessä kotikaupungissani Helsingissä taas henkilöautonormatiivisuus aina uusia kerrostaloja kaavoitettaessa näkyy siten, että aina kun rakentamisen kohtuuttomiksi nousseita kustannuksia yritetään kitkeä edes jotenkin, niin säännönmukaisesti Kok-Dem. torppaa autopaikkojen kustannusten irrottamisen rakentamisen kustannuksista. Tämä on hyvin mielenkiintoista, etenkin kun kaikkein kiihkeimmin poliittista puolueista autoja puolustava Kokoomus muissa kohdissa vaatii sitä, että vain käyttäjät maksavat, vastustaen kaikenlaista sosialisointia.

Nähtävästi pysäköinti sitten on kaikkein perustavinta laatua oleva peruspalvelu, jonka saa kustannuksineen sosialisoida, jolloin kaikki saavat kärsiä. Myös autottomat.

Tervetuloa mukaan toivottomuustalkoisiin

"Erilaisten pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 14,3 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 20,8 prosenttia. Euroissa laskettuna ero oli 5,5 miljardia euroa. Jos siis Suomen verorakenne olisi sama kuin EU-maissa keskimäärin, olisi pääomaan kohdistuvia veroja pitänyt periä 5,5 miljardia euroa enemmän ja vastaavasti työhön ja kulutukseen kohdistuvia veroja 5,5 miljardia euroa vähemmän. Pääomaverot on tilastossa jaettu neljään alaryhmään: yritys­veroihin, yrittäjien veroihin, kotitalouksien tuloveroihin ja varallisuus­veroihin. Kaikissa neljässä alaryhmässä verojen suhde bruttokansan­tuotteeseen oli Suomessa pienempi kuin EU-maissa keskimäärin."

Näin kirjoitti Tieto & Trendit -verkkojulkaisun toimittaja Olli Savela, taustanaan EU:n verotilastot. Uskon tämän olevan hjallitusohjelman haamukirjoittaneen EK:nkin tiedossa. Siitä huolimatta kehtaavat ruikuttamalla tehdä mukaedustamistaan yrittäjistä marttyyreita. Että kuinka verotuksemme tappaa kilpailukykymme, jonka he ymmärtävät yritysmyönteisenä ilmapiirinä. 

EK siinä mielessä edustaa kyllä yrittäjiä, että he levittävät toivottomuutta, ja nyt moni pienyrittäkin pitää maatamme yrittämisvihamielisenä. Tämän voisi näyttää toteen kansainvälisessä vertailussa ennen ruikuttamista. 

Tätä taustaa vasten olikin piristävää, että tuore työministeri Jari Lindström penäsi työnantajia mukaan talkoisiin. On pakko kerrankin kehua perussuomalaista, kun aihetta on. Toki kertonee poliittisen ilmapiirin toivottomuudesta, jos joudun laskemaan toivoni heidän varaansa. Neljä vuotta sitten loin katseeni demareiden suuntaan. Jatka samaan malliin, Jarppa, anteeksi, työministeri Lindström! 

Tieto & Trendit -julkaisun jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.