Kannanotto Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavaan

Tänään kaupunkiympäristölautakuntaan tuleva Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaava on ainakin kahdessa mielessä ratkaiseva.

Kaava ensinnäkin ratkaisee Helsingin läntisen vihersormen kohtalon. Yleiskaava 2002:n voimassaoloaikana ekologisten yhteyksien avainkäsitteeksi muodostuivat vihersormet; yleiskaava 2016 myötä vihersormet on käytännössä haudattu kaikessa hiljaisuudessa.

Toiseksikin, tämä kaava paljolti sitoo myöhempää Riistavuoren alueen – jota myös Länsi-Haagan kaava-alueeksi kutsutaan – kaavoitusta ja laajemminkin, niin sanotun läntisen kaupunkibulevardin kaavoitusta.

Miksi se sitoo? Liikenneympyrä on Riistavuoren alueen liito-oravien tärkein ja luultavasti ainut käytännössä toimiva dispersaali eli levittäytymisreitti, kuten keväällä 2019 tekemäni Riistavuoren liito-oravakartoitukset osoittivat. Ilman tätä dispersaalia, Riistavuoren liito-oravakanta luultavasti kuolee sukupuuttoon. Riistavuoren liito-oravakannan kadotessa myös Pohjois-Haagan helsinkiläisittäin poikkeuksellisen elinvoimainen liito-oravakanta tulee myös näivettymään.

Kaupintien, Vihdintien ja Turun junaradan välisellä alueella on poikkeuksellinen liito-oravatiheys. Tälle alueelle liito-orava todennäköisimmin kulkee Riistavuoresta, josta puuton etäisyys junaradan ylitse on nuorelle liito-oravakoiraalle juuri ja juuri ylitettävissä; lisäksi liito-orava voi hätätilanteessa käyttää Turun junaradan alittavaa tunnelia.

Liikenneympyrän tarjoaman dispersaalin säilyttäminen on erityisen tärkeää siitäkin syystä, että jatkossa Pitäjänmäentien-Vanhan Viertotien-Huopalahdentien väliin jäävän kolmiomaisen metsän kaavoitusta on myös tarkoitus tutkia. Tätä metsää liito-oravat käyttävät kauttakulkuun Talin-Munkkivuoren tunnetusti liito-oravatiheiden metsien (jotka taas ovat yhteydessä Espoon suhteellisen elinvoimaiseen liito-oravakantaan) ja liikenneympyrän välillä. Tämä metsä taas on kääpien suhteen varsin edustava elinympäristö; käävät ovat yksi monimuotoisuuden indikaattoreista.

Riistavuoren alueen liito-oravakannan elinvoimaisuutta on jo ennen liikenneympyräkaavaa heikennetty kahdella poikkeusluvalla; englantilaisen koulun ja Riistavuoren palvelukeskuksen laajennuksilla, jotka jo tuhosivat kaksi liito-oravien ydinaluetta. Toivottavasti Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavalla ei ole tarkoitus lopullisesti tuhota Haagan liito-oravakanta? Tämän epäilyn puolesta puhuisi sekin, että kaupunki on sijoittanut Riistavuoren liito-oravapöntöt väärin; liian alas ja liian suojattomina. Liito-oravapöntöillä kaupunki voi esittää hyvää suojelutahtoa, vaikka todellinen tarkoitus liito-oravien suhteen saattaa olla jotain aivan muuta.

Liikenneympyrän kaava sitoo jatkosuunnittelun käsiä myös siinä mielessä, että siihen liittyvässä vuorovaikutusmuistiossa väitettiin turvattavan liito-oravien yhteys rakentamalla aiottua vähemmän Riistavuoren alueen eteläosiin. Tämä taas lisäisi painetta kaavoittaa enemmän muualle Riistavuoreen (missä tapauksessa metsä kapenisi entisestään ja vihersormi näivettyisi).

Metsän kaventuessa pahimmillaan alle sataan metriin sen monimuotoisuus olennaisesti heikkenisi; dosentti Kati Vierikon et al. tutkimusten mukaan monimuotoisen viheralueen on oltava vähintään sata metriä leveä, eikä liito-oravakaan viihdy yksipuolistuneella viheralueella.

Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.

Riistavuoren kaavakävelyllä 2.6.

Riistavuori Haagan länsipuolella on alueen ainoa metsä. Kaavoissa sitä hämäävästi yritetään uudelleennimetä Länsi-Haagaksi, ehkä siksi, että joku harhautuisi unohtamaan, että kyse on monimuotoisesta metsästä.

Riistavuoren ulkoiluväylän kaakkoinen alkupiste. Tämä näkymä on Eliel Saarisentieltä luoteeseen, Vihdintien ja Pitäjänmäen teollisuusalueen suuntaan.

Kaupunki aikoo kuitenkin kaventaa Vihdintien kaupunkibulevardisaatioon liittyen tämän metsän niin olemattomiin, että sen monimuotoisuus kärsii ja vihersormi katkeaa. Haagan liito-oraville se on tärkein dispersaali, Riistavuoren palvelukodin asukkaille elintärkeä ulkoilualue ja 5 koulun ja 7 päiväkodin ilmiöoppimisen perusta.

Asukkaat ovat teettäneet vaihtoehtokaavan, jossa talot eivät työntyisi niin syvälle metsään. Vaihtoehtokaavan rajaa osoittavat puihin kiinnitetyt punaiset merkit ja kaupungin kaavaehdotusta joissain näissä kuvissa erottuvat, vaaleat puihin kiinnitetyt merkit. Lisäksi Vihdintien toisella puolella on vain 24% täyttöasteella oleva toimitila-alue, jonka osittaista uudelleenkäyttöä lähes tyhjine parkkialueineen Vihreiden Otso Kivekäs lupaili selvittää.

Jos tarkkaan katsoo, niin polun vasemmalla puolella näkyy yksi kaupungin kaavaehdotuksen rajaa osoittava, puuhun kiinnitetty valkoinen liina.

Eilinen (2.6.) kaavakävely oli menestys; noin 50 osallistujan joukossa päättäjistä olivat Vasemmistoliiton Mia Haglund, Noora Laak ja Tuomas Nevanlinna, Vihreiden Reetta Vanhanen, SDP:n Olli-Pekka Koljonen ja Kokoomuksen Otto Meri.

Kaavakävelyt ovat palkitsevia tilaisuuksia. Pohjimmiltaan introvertti asiapenttikin nauttii yhdessä tekemisestä asialleen omistautuneiden, luonnosta välittävien ihmisten kanssa. Ja kyllä asukasaktivismi voi kannattaakin; kun 2005 olin perustamassa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikettä suojelemaan Laakson aluetta, Keskuspuiston eteläistä porttia, alue on edelleenkin saanut olla rauhassa, kahden yleiskaavan ja monien kymmenten kaavoituskatsausten ylitse.

Tämä näköalakallio säilyisi asukkaiden teettämässä vaihtoehtokaavassa. Vihdintien toisella puolella kajastelee pahasti vajaakäytössä oleva Pitäjänmäen teollisuusalue, jossa on tällä hetkellä myynnissä kokonaisia kiinteistöjä, esim. Valimontie 9-11, jossa aiemmin toimi HUS.

Lausunto Helsingin kaupungin LuMo-ohjelmaan

Kannanotto Helsingin kaupungin LuMo (luonnon monimuotoisuuden) ohjelmaan

Kiitämme mahdollisuudesta lausua Helsingin luonnoksesta luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan. Yhdymme siihen kattavaan ja erinomaiseen lausuntoon, jonka Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy ry) on jättänyt, muutamalla lisähuomiolla.

1. Tavoitteet -osion tavoite no 2 vahvistaa sini- ja viherverkostojen toimivuutta ei onnistu, jos jo ennestäänkin vihersormiksi kavennetut yhteydet kapenevat entisestään. Jos viheralue kapenee liiaksi, jo tämä itsessään heikentää monimuotoisuutta ilman sitä heikentäviä niin sanottuja hoitotoimiakin. Kati Vierikon et al. Östersundomin liitosalueesta tehdyn selvityksen mukaan viheralueen leveyden on oltava vähintään sata metriä voidakseen olla monimuotoisuuden kannalta ydinalue. Vierikon argumentit pätevät tietenkin muuallekin kuin Östersundomiin. 

Jos kaupunki tavoittelee sini- ja viherverkostojen toimivuutta, tällöin sen tavoitteen kanssa ei ole loogista kaventaa keskeisiä viheryhteyksiä. Jos koko kaupungin yksi keskeisimpiä, yhtenäisimpiä, kattavimpia ja laajimpia viheryhteyksiä - jonka on ollut tarkoituksena toimia myös ehdotetun kansallisen kaupunkipuiston pohjana - eli Keskuspuisto kapenee Pirkkolasta rakenteilla olevan uuden urheiluhallin kohdalta sadalla metrillä 240 metriin, joka sekin on usean ulkoiluväylän pirstoma,  Keskuspuisto ei enää kykene täyttämään tehtäväänsä monimuotoisuutta kuljettavana keskeisenä viheryhteytenä. Jos kaupunki ei huolehdi edes keskeisten viheryhteyksien säilymisestä siten, että ne voisivat säilyä monimuotoisina, ei ole uskottavaa, että tätä kapeammat vihersormet säilyisivät niin eheinä, että monimuotoisuus säilyisi nykytasollaan. 

Kaupunki on luopunut kaikessa hiljaisuudessa vihersormista, jotka nekin olivat varsin kapeiksi nipistetty paikallinen toteutus kansallisen kaupunkipuiston jatkuvuuden kriteeristä, ja aivan erityisesti kaupunki katkaisee kokonaan läntisen vihersormen läntisessä raitiotiesuunnitelmassa. 

2. Luontodirektiivilajeja oikeasti kunnioitettaisiin. Nyt kaupunki ja sen konsortiokumppanit kovin herkästi hakevat poikkeuslupia liito-oravareviireille tuhoisille hankkeille. Kaupungin tulisi aina kääntää kaikki kivet selvittääkseen, onko muita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja kaavoituskohteille tai reittejä liikennehankkeille. Lahokaviosammal on toinen direktiivilaji, jolle kaupunki kovin herkästi hakee alueellisen suojelutason riittäväksi toteavaa tulkintaa ELY-keskuksesta. Lahokaviosammalen kanssa käy herkästi niin, että kun vedotaan, että lajin riittävä suojelutaso täyttyy jossain muualla (esimerkiksi kun tuhotaan esiintymä A mutta esiintymä B säilyy), niin samoja perusteita käytetään myös esiintymän B kohdalla, jonka tuhoutuessa vedotaan esiintymään A.

3. Luonnonsuojelulain luontotyyppejä tulisi kunnioittaa. Nyt esimerkiksi jalopuumetsiin monin paikoin suunnitellaan rakentamista, esimerkiksi Kumpulanmäen vaahterametsään, ja jalopuumetsienkin kohdalla saivarrellaan, missä määrin luontaisesti ne ovat syntyneitä (kuten Pajamäen vaahteralehto).

4.. Lintujen pesimäaikaa kunnioitettaisiin, eikä rakennus- tai infrastruktuuritöitä sijoitettaisi pesimäaikaan.

5. Kaupunki sitoutui julkisesti hallitun hoitamattomuuden ohjenuoraan jo yli 10 vuotta sitten kaupunkimetsiensä hoitoa ohjaavana yleisperiaatteena. Edelleenkään tämä periaate ei ole jalkautunut käytäntöön kattavasti, eivätkä edes Staran työnjohtajat ole sisäistäneet tätä. Helsingissä on hyvin vähän perinnemaisemia, joilla jopa ennakoiva, vahvalla kädellä suoritettu luonnon- ja maisemanhoito olisi paikallaan myös monimuotoisuuden takaamiseksi, eikä "näkymien avaamista" saa esittää perinnemaiseman hoitona. Puistoissa näkymiä voi paikoitellen avata, mutta metsät eivät ole puistoja vaan metsiä. 

6. On hienoa, että kaupunki on huolissaan kaupunkilaisten luontosuhteesta, mutta helpointa luontosuhde on luoda ja säilyttää, jos lähellä on luontoa eikä lähiluontoa uhrata levittämällä yhdyskuntarakennetta vielä rakentamattomille luontoalueille, kutsuen levittämistä tiivistämiseksi. 

7. Vieraslajien torjuntaa tulisi voimistaa, kaupungin omin voimin. Nyt monin paikoin kaupunkilaisten oma torjuntatyö on turhaa, jos viereisiltä kaupungin alueilta alueelle leviää vieraslajeja. Näin on esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarhassa, joka on jättipalsamien reunustama.

8. Kaupungin tulee pitää luontokartoituksensa ajantasaisina ja tehdä ne oikeaan aikaan. Kaupungin kannattaa olla avoin myös kuntalaisten tekemille kartoituksille, jotka voivat tuoda lisätietoa kaupungin luontoarvoista, mutta siltikään luontokartoituksia ei saa sälyttää kuntalaisten hartioille. Esimerkiksi liito-oravakartoitus tulee tehdä kevättalvella. Väärään aikaan tehdyt luontokartoitukset herättävät epäilyn joko asiantuntemattomuudesta tai siitä, että luontoa ei halutakaan suojella.

9. Toivomme myös, että kaupunki osoittaisi erikseen määrärahoja kouluille ja päiväkodeille ympäristökasvatuksen tilaamiseen. 

10. Elina Nummen lanseeraamat opastetut puistokävelyt ovat positiivinen perinne, jonka toivoisi säilyvän henkilöistäkin riippumatta; samoin Harakan luontokeskus on hieno paikka. 

Vielä lopuksi yhdistys tahtoo huomauttaa, että luonto on paras ekosysteemipalvelu. Mitä enemmän kaupungista on asfaltin ja betonin peitossa, sitä enemmän täytyy rakentaa melumuureja, viherkattoja, hulevesien imeytysaltaita ja muita ekosysteemipalveluita. Monimuotoisuus on helppo menettää, mutta sitä on hankala saada takaisin. Lähiluontoa ei myöskään voi ulkoistaa tai kompensoida, eikä myöskään esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Michael Perukangas

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja