Keskiluokkaisia ilmastouhrauksia

Kirjoitin erään uusmaalaisen vihreän ehdokkaan some-seinällä, jossa vertailtiin sitä, millaisia ilmastolupauksia (tai uhrauksia) itse kukin olisi valmis tekemään. Ehdokas itse lupasi välttää lentämistä nyt alkaneena vuonna.

Tässä mennään jotenkin vikaan mittakaavasta, jos pidetään uhrauksena sellaista, joka ei joillekin ole edes mahdollista, tai jos pidetään uutena oivalluksena sellaista, jonka joku on tehnyt jo kymmeniä vuosia sitten. Esimerkiksi veljeni kertoi eilen ettei ole lentänyt 32 vuoteen. Miksei hän sitten ole ilmastonmuutoskeskustelun todellinen sankari, vaan näinä sankareina esiintyvät sellaiset "huippu"osaajat, jotka joko työnsä puolesta tai muutoin vain lentelevät jopa kymmeniä kertoja vuodessa. Yllättävän usein näitä työnsä puolesta lenteleviä löytyy sinänsä hyvää tarkoittavista kehitysyhteistyö-, ympäristö- ja ilmastoalan toimijoista, jolloin toimijat eivät kyllä oikein täytä omia kriteereitään.

Olen joskus keskustellut isäni kanssa siitä, että on jotenkin säälittävää, että nyt herätään paniikinomaisesti ilmastonmuutokseen, vaikka asia on tiedetty jo vuosikymmeniä, ja sitten tehdään uhrauksia, joita pidetään lähes paleoliittisina, vaikka esimerkiksi lomalennoista ja lihansyönnistä luopuminen (tai ainakin niiden karsiminen) ei tarkoita sen kummempaa kuin paluuta 70-lukuun, juuri niihin Rooman klubin aikoihin jolloin ensimmäisen kerran läntinen maailma alkoi heräämään siihen, että luonnonvaramme ovat rajalliset.

Tässä on myös auttamatta jotenkin elitistinen näkökulma, jos ilmastoteot edellyttävät luopumista. Toisilla kun on enemmän, mistä luopua, ja toisille miltei riittää vakiintuneen elämäntavan noudattaminen. Otan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän (joskin nyt yrityksen perustaneen) ystäväni, joka ei juurikaan matkustele, ei aja autoa, asuu yksiössä, ei juo eikä polta ja elää paljolti poimimillaan sienillä ja kalastamillaan kaloilla. Toki globaalissa mittakaavassa kyse on Suomessa luopumisesta, mutta keskiluokan ja pitkäaikaistyöttömän tai eläkeläisen valinnoilla ja valintaedellytyksillä on vissi ero, ja jos joillakin soimaava omatunto nyt aiheuttaa köyhäilyharjoituksia, toisilla se on pakon sanelemaa. Välttämättömyydestä hyve, ei hyveestä välttämättömyys kuten eräillä.

Vielä vähän aikaa sitten vastustin lentomaksua (tai -veroa, ihan miten haluaakin sitä sanoa), vedoten omiin kokemuksiini vuosilta 2007-2013, jolloin osa perheestäni vaikutti Norjassa ja minä Suomessa. Tuona aikana sain paljolti lentelykiintiöni täyteen; arvioni mukaan nousin tuolloin ilmaan yli 30 kertaa. Nyt olen ymmärtänyt, että lentovero on välttämättömyys, suitsimaan niin seiväsmatkailua kuin niin sanottua kansainvälistä yhteistyötä, sillä onhan siihenkin kehitetty videotekniikka. Laitettakoon siis lentomaksu, ja ohjattakoon se suoraan hiilinielua kasvattamaan.

Kuka suojelisi lehmiä betonivihreiltä?

Kolmen helsinkiläisen vihreän - Antero Vartian, Hannu Oskalan ja Leo Straniuksen - puoluekokousaloitteessa oltaisiin lakkauttamassa oikeus maatalouslomittajiin turkis- ja eläintiloilta. Vaikka kuinka nihkeästi suhtaudunkin turkistuotantoon ja vaikka kasvisruokavalion osuutta pitääkin kasvattaa, tämän sietäisi tapahtua enemmän porkkanalla kuin kepillä.

Aloite herättää ristiriitaisia ajatelmia. Käsitys Vihreistä citykeskeisenä puolueena sen kun vahvistuu, ja nämä kolme iloista rosvoa romuttavat kaiken maakuntavihreiden tekemän hyvän työn valtakunnan vihertämiseksi. Asialla ovat taas veijarit Oskala et Vartia, jotka saattavat kyllä viedä Kokoomukselta pari ääntä, toisaalta kuljettavat Vihreitä vähintäänkin pari piirua betoniliberalismin suuntaan niin että en ole niinkään varma tuon "kaappauksen" suotavuudesta semminkin kun tämä helsinkikeskeinen markkinaliberalismi karkottaa äänestäjistä vasemmistovihreitä. On samantekevää, minkä lipun alla palveluiden yksityistäminen tapahtuu ja metsä lanataan. 

Vaikka maatalouselinkeinot elättävätkin enää häviävän pienen osan maakuntien väestöstä, tämä aloite on pyllistys maakuntiin. Se osoittaa, ettei maakuntien työpaikkaomavaraisuudesta välitetä tuon taivaallista. Leo Straniuksen agendan ymmärrän, hän sentään on aito ekologi, eläin- ja ilmastonsuojelun asialla, mutta nämä betonivihreät todistavat valitettavasti kaikki parodiat Kokoomuksen ei puisto- vaan ratikkaosastosta oikeiksi.

Eikä tämä ei ole ensimmäinen, eikä toinen kerta. Milloin helsinkiläiset toverit ovat veren kiilto silmissään lakkauttamassa syrjäseutujen laatikkojakelua, milloin taas ollaan väsyneesti toteamassa että Kainuussa on kylmää, kurjaa eikä ihmisiä. Ja sitten käydään painamassa nappia maakuntasairaaloiden synnyttämisen lakkauttamiseksi.

Nämä liipfraumilhliberaalit vahingoittavat puoluetta: yksityistäessään kilpaa palveluita Kokoomuksen kanssa ja vaatiessaan viinejä maitokauppaan kansanterveyden kustannuksella he tekevät Vihreistä helpon maalitaulun niin vasemmistolle kuin sentään - onneksi - yhden käden sormilla laskettavalle Helsingin keskustapuolueelle. Samojen tahojen kritiikille he altistavat puolueen keskittäessään palvelut ja ihmiset Helsinkin ja hullujussiin rakastuneina pannessaan kaupunkiluonnon kukkapurkkiin. 

Varmaankin nautaperäisten tuotteiden käyttö olisi syytä lopettaa, mutta nautakarjankasvatus on 24/7 -työtä, eikä tämä aloite poistaa lomat eläintilallisilta  ainakaan edistä eläinten hyvinvointia. Jos nimittäin on siitä kiinnostunut. Jos tarkoitus on vain päteä, siiihen tämä aloite sopii mainiosti.

En olisi ikinä uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin puolustan eläintilallisia eläinsuojelijoiksi naamioituneilta cityvihreiltä. En olisi uskonut, että minusta kehkeytyy keskustalainen kökkötraktori.

Onko puolue markkinaliberalistien armoilla? Kuka välittää lehmien hyvinvoinnista?

Maaseudun Tulevaisuus -lehden jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

MUU!

Houkutellen kasvissyöjäksi

On aivan selvää, että mitä useampi koostaisi ruokavalionsa mahdollisimman suureksi osaksi ei-eläinperäisesti, sen parempi se olisi maapallolle ja eläimille. Jos kymmenen prosenttia syö kymmenprosenttisesti kasviksia, vaikutus on sama kuin että prosentti olisi sataprosenttisen vegetaristeja.

Jos lihansyöntiä kovasti demonisoidaan, vaarana on, että vegetarismi pysyy kymmenen prosentin juttuna, puhumattakaan veganismista, jonka on vaarana jäädä sadasosan valitsemaksi elämäntavaksi (käytettävissäni ei ole tilastoja). Osin tämä johtuu lihansyöjien kostosta: lihansyönti ei ole enää ainoastaan jälkeenjääneiden paha tapa, vaan joku voi silkkaa individualisminhaluaan ryhtyä post-lihansyöjäksi, pannen palttua suosituksille.

Toiseksikaan, mikä vielä tärkeämpää, pelottelu ei ole kovin tehokasta. Uskon enemmän positiiviseen valistukseen: tupakattomana jää enemmän rahaa ja kunto on kovempi. Sama pätee ruokavalioon: kasvissyönnille pitää rakentaa houkutteleva tarina. Tämä tapahtuu tarjoamalla houkuttelevia kasvispitoisia ruokalajeja julkisissa laitoskeittiöissä ja kehittämällä maistuvia ja edullisia ruokaohjeita, joiden ainesosat eivät ole aivan kiven takana.

Jos vegetarismi koetaan suureksi henkilökohtaiseksi uhraukseksi, joka määrittyy puutteen kautta - lihattomuutena tai eläinproteiinittomana - niin ei ole mikään ihme, jos niin harva haluaa tämän uhrauksen tehdä. Puhumattakaan veganismista.

Reseptit siis esille!