Lomaton loma

Pienyrittäjällä ei tunnetusti ole varaa vuosilomaan, sillä yrittäjän ansaintalogiikan mukaan jokainen päivä, jota ei vietetä tuloksenteossa, on pois tuloksesta, vaikka se vietettäisiin opiskelemalla jotain työssä hyödynnettävää taitoa. Toinen ryhmä, jolla tähän ei ole varaa, ovat pätkätyöläiset. 

Minä sain nautittavakseni ensimmäistä kertaa elämässäni viikkoa pidemmän yhtäjaksoisen kesäloman 40-vuotiaana, Aina sitä aiemmin, pätkätyöläisenä olin pakotettu ottamaan vuosilomani rahana. Rahalla pystyin ostamaan itselleni oikeuden olla olemassa myös sen hyvin todennäköisesti koittavan pätkän, joka sijaitsi silloisen ja toivottavasti seuraavan pätkätyön välissä. Nämä pätkät ja siis lomaton lomani jäivät yleensä muutamien viikkojen mittaisiksi, siis niin aikoina kun vielä sai työtä. Jos pitää valita vuokranmaksun ja lomailun välillä, vuokranmaksu voittaa suunnilleen 30-0. 

Moni luulee vuosilomaoikeutta subjektiiviseksi. Oikeus voi ollakin, mutta tosiasiallinen vuosiloma ei. Pätkätyöläisen lomaton vuosiloma, jolloin yritetään venyttää edellisen työsuhteen lomarahoja seuraavan työsuhteen alkuun saakka, ei ole kadehtimisen arvoinen olotila. Tämän tietää jokainen aina yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan palkattava opettaja, joiden vuosilomia usein kadehditaan. 


Kaikkein kehnoimmassa tilanteessa kuitenkin ovat työttömät. Heidän kohdallaan on pilkantekoa laskeskella sitä, ollako varaa lomaan vai ei, saati lomailuun, kun siihen ei ole edes oikeutta. 

Ei turhia työntekijöitä, vaan turhia töitä

Tuleva todennäköinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli tässä äskettäin todennut, että Suomessa olisi julkisella sektorilla paljonkin turhia töitä, ja vaikuttikin siltä, että hän halusi ratsastaa julkista sektoria kuorivan populismin aallolla kun hän muotoili asian siten, että turhia olisivat työntekijät.

Minäkin innostuin ensimmäisellä aallolla, sillä onhan selvää, että sairaanhoitajat, opettajat ja lastentarhahenkilöstö on kaikkea muuta kuin turhaa. Onneksi Sipilä kuitenkin tarkensi sanomistaan, sillä julkisen sektorin työntekijöiden karsiminenhan kurittaisi etenkin keskustalaisia pieniä kuntia, joiden peruspalvelut ovat kaikkein haavoittuvimpia.

Kyse olikin siis turhista töistä, ja sellaisiksi Sipilä mainitsi esimerkiksi hoitohenkilökunnan tietojärjestelmäaskartelemisen ja opettajien raportoinnin. Tästä onkin helppo olla samaa mieltä, mutta ei niitä töitä auta noin vaan karsia kun esimerkiksi THL vaatii luokittelemaan potilaiden hoitoisuutta ja kirjaamaan - usein moninkertaisesti - erilaisiin järjestelmiin.

Annankin nyt Sipilälle ilmaisia neuvoja. Talkoot pitää aloittaa purkamalla sellaista lainsäädäntöä, joka aiheuttaa näitä harjoituksia ja kehittämällä tietojärjestelmien yhteensovittamista. Opettajilla taas Wilma-viestintä ja lapsipsykiatriset kyselylomakkeet venyttävät heidän työaikaansa kotiin, joten niiden täyttäminen pitää laskea opettajien työaikaan. Tämä tosin ei ole lainsäädännön vaan ammattiliittojen asia.

Toivon todella, että Sipilä muisti olevansa Suomen suurimman kuntapuolueen pääministeriehdokas eikä porvarihallituksen pääministeriehdokas, sillä jos Suomeen tulee porvarihallitus, saatamme joutua palaamaan Sipilän ensimmäiseen lausumaan, ja valitsemaan sen välillä, karsitaanko opettajia vai lääkäreitä.

Sipilän lausuman korjauksen voi tarkistaa linkistä, joka on piilotettu bloggaukseni otsikon alle.

Opettajista ei saa tehdä syntipukkeja

Kouluissa on nykyään kaikenkarvaisia projekteja. Usein ne projektit revitään opettajan selkänahasta, sillä muut osapuolet näissä projekteissa ovat tyypillisesti eriasteisten kehittämisprojektien suunnittelijoita, jotka RAY- ja ESR-rahoilla jalkauttavat jotakin koulujen toteutettavaksi. Samaten kaikki nyt muodissa oleva verkostotyö on pois siitä varsinaisesta opettajan perustyöstä. Sitten Wilma-järjestelmä, jonka tarkoitus on ollut luoda mekanismi vanhempien ja opettajien yhteydenpitoon, revitään myöskin opettajan selkänahasta.

Sitten jos lapsella on jotakin sellaista problematiikkaa, joka vaatii tälle oppilaalle erikseen räätälöityjä tukitoimia, tämäkin revitään opettajan selkänahasta. Kun opettajan pitää suunnitella oppilaalle erikseen tälle soveltuvia tehtäviä, tämä revitään opettajan selkänahasta. Ja jos oppilas tarvitsee erityistä tukea, vaikka ihan vain aikuisen huomiota, tämä revitään opettajan selkänahasta.

Kaikki kohdat edellä, joissa lukee "revitään opettajan selkänahasta", voi korvata sanoilla "opettaja tekee omana vapaa-aikanaan, tai siis aikana, jonka kuuluisi olla hänen vapaa-aikaansa". Tämän vuoksi kouluavustajista ei saakaan koskaan leikata, eikä myöskään oppilashuollosta.

Opettaja ei ole vanhempi, vaan sekundaarisosiaalistaja. Vanhempi on primaarisosiaalistaja, vaikkakin lapset päivisin viettävätkin aikaa enemmän sekundaarisosiaalistajan kanssa. Menee tämän kirjoituksen ohi pohtia, onko vapaa-ajalla itseisarvoa ja mitä vapaa-aika ylipäätänsä on, mutta aika usein opettajilla on lapsia, joilla on subjektiivinen oikeus vanhempiinsa. Siis olisi, jos nämä eivät joutuisi roikkumaan päätteellä iltaisin sinä aikana, joka sijaitsee päiväkodista kotiutumisen ja nukkumaanmenon välissä.

Melkein kaikki, joka revitään opettajan selkänahasta, tehdään siksi, että vanhemmat eivät ole osanneet ja jaksaneet. Tämä ei ole vanhempien vika, vaan syynä on kahden ristiriidan kärjistyminen: työelämän vaatimusten ja perhe-elämän yhteensovittamisen sekä kulttuurisen ja fyysisen sukupolven välisen. Tämän vuoksi mitään perheille ja vanhemmille tarkoitettuja tukipalveluita ei saa leikata. Se on hölmöläisten matonkudontaa. Tuetaan siis mieluummin primaarisosialisaatiota kuin sekundaarisosialisaatiota, ehkäistään ongelmia ennakolta.