Ei mikään Schindlerin lista

Kun itsensä propagandaministeriksi nimittänyt likaisen työn mies Putkonen mainitsi keränneensä mustan listan hallituksen leikkauspolitiikkaa tai perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikaa arvostelleista, pyydän saada päästä mukaan tälle listalle, jollen siellä jo ole. Supon listallahan jo olenkin ennestään.

Opiskelujärjestössäni kulki nimittäin 90-luvulla huhu, että hallitukseni (Kannunvalajat) olisivat joutuneet automaattisesti suojelupoliisin ns. Tiitisen listalle. Tuolloin oli strateginen valtiosalaisuus, mihin tarkoitukseen tuota listaa kerättiin.

Se suojelupoliisista. Sodan aikana Saksan salainen valtiopoliisi keräsi listaa, jolle pääsi mm. juutalaisia, sosialisteja ja homoseksuaaleja. Nyt kansalliskiihkoiset bloggarit ja blogipalvelut arvostelevat palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustajia, puinavihreiksi kutsumiaan henkilöitä ja homoseksuaaleja, lisättynä maahanmuuttajilla eli ryhmillä, jotka eivät kuulu kansalliseen valtakulttuuriin.

Minä sano mitään. Mutta kuka huomaa yhteyden, varmaankin reagoi tähän tekstiin. Haluaisin kuitenkin tietää, mitä listalla aiotaan tehdä. Laitetaanko minut valtionhallinnon rekrytointien mustalle listalle vai laitetaanko peräti suoran toiminnan joukot perääni?

Sorrettujen puolustaminen ei ole antisemitismiä

Turun Sanomissa kuullun Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäen mukaan kotoperäinen antisemitismi ei ole, kuten antisemitismi yleensä, äärioikeistolaisesti motivoitunutta. Asialla ovat hänen mukaansa 75-prosenttisesti "ääri"vasemmistolaiset.

Tämän uutisen sitten katsoi trollaamisen arvoiseksi Helsingin Kokoomuksen sosiaalisen median likaisen työn tekijä Ossi Mäntylahti. Siinä olen Huhtamäen ja tämän lakeijan Mäntylahden linjoilla, että eipä ole porvareita paljoa näkynyt osoittamassa mieltään palestiinalaisten puolesta. Eipä tosiaan ole, ei. Tokkopa edes sitä 25 prosenttia. Teen samoista premisseistä täysin eri johtopäätökset kuin Huhtamäki-Mäntylahti.

Ei ole vasemmistolaiseksi itsensä kokevien ongelma, jos porvarit eivät koe palestiinalaisten tilannetta huolestuttavaksi. Ei ole vasemmistolaisesti ajattelevien ongelma, jos ainoastaan he kokevat palestiinalaisten sortamisen ihmisoikeusongelmaksi, eikä myöskään ole vasemmistolaisten ongelma se, että kotoperäiset juutalaisemme sionismissaan katsovat tämän antisemitismiksi. Hoitakoon traumansa - jotka toki ovat historiallisesti ymmärrettäviä - itse.

Jos fasismi on kavahdettavaa, niin sitä on myös tunnustuksellinen antifasismi. Muistan jo opiskeluaikanani kauhistuneeni Antifa-nimisen järjestön logoa, jossa nyrkki pusertaa hakaristin rikki.

Jos siis sorrettujen vähemmistöjen puolustaminen on antisemitismiä, olen kernaasti antisemitisti. Se, että puolustaa sorrettuja vähemmistöjä yleensä - ei ainoastaan palestiinalaisia - ei kyllä oikeuta heiluttelemaan natsikorttia. Suhtaudun esimerkiksi etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin samalla tavalla kuin uskonnollisiinkin.

Miksi sitten lähden vastatrollaamaan? Tarkoitukseni eikä haluni ole ärsyttää tai loukata ketään, mutta ei ole oikein, että asioista esitetään vain yksi puoli. Jos yksipuolinen propaganda värittää käsitystä todellisuutta, ei välttämättä toisensuuntainen propaganda todellisuutta oikaise, mutta ainakin tuo peliin muitakin värejä. 

Ehdotan Nobelin rauhanpalkintoa Daniel Barenboimille

Vaikka ihmishengen arvo on vakio, olen täysin turta Lähi-Idän tapahtumiin. Lähi-Idän tilannetta kuvaamaan sopii vanha satu pojasta, joka antoi niin monta kertaa väärän hälytyksen "susi, susi", että kun lopulta tuli oikea susi, kukaan ei enää viitsinyt kuunnella. Ja susi söi pojan. Lurps.

En usko, että Israel-Palestiina –sotkuun löytyy poliittista ratkaisua. Jos toivoa on, panen sen kansalaisyhteiskuntaan. Ainoa tapa lopettaa keskinäinen vihanpito ja kyräily on oppia näkemään vastapuoli ihmisinä, yksilöinä. Olen varovaisen optimistinen lisääntyvien kontaktien ja hyvien käytänteiden levittämisen suhteen ja ehdottoman kyyninen ja negatiivinen sen suhteen, että poliitikot kykenisivät saamaan aikaan alueella yhtään mitään. 

Alue, jota sekä israelilaiset että palestiinalaiset vaativat, pitäisi antaa kroonisesti impotenteilta poliitikoilta YK:n hallintaan ja samanaikaisesti myöntää seuraava Nobelin rauhanpalkinto israelilaisargentiinalaiselle muusikolle Daniel Barenboimille, joka nostettaisiin valtion seremonialliseksi johtajaksi. Barenboimin tehtävänä olisi omalla ammatillisella toiminnallaan lisätä dialogisuutta ja välittää humanismia.

Vuonna 1942 syntynyt Daniel Barenboim on aikamme merkittävimpiä muusikoita ja humanisti, joka on systemaattisesti omassa ammatillisessa toiminnassaan ottanut kantaa. Barenboimin viesti on se, että on olemassa asioita, jotka ylittävät kansallisuuksien, kulttuurien ja uskontojen väliset rajat. Yksi tällainen asia on luonnollisesti musiikki. Musiikki ei vain ylitä rajoja, mutta se voi myös rakentaa siltoja näiden rajojen yli. Tällaisessa sillanrakennustyössä Barenboim on onnistunut itsepäisyytensä ja idealisminsa ansiosta, ja tästä tunnustuksena hänelle on ensimmäisenä Israelin kansalaisena myönnetty Palestiinan kunniakansalaisuus.

Eikä tässä kaikki. Nyt hänelle on myönnetty varsinainen kansalaisuus. Barenboim on esimerkki siitä, että palestiinalaiset ja juutalaiset ovat toisistaan pääsemättömissä; kuten hän itse sanoo, he ovat joko siunattuja tai kirottuja joutuessaan elämään toistensa kanssa, ja hän itse pitää tätä siunauksena.

Israelissa ei toisen maailmansodan jälkeen oltu esitetty lainkaan Wagnerin musiikkia, koska siihen liitetään vahvoja natsikonnotaatioita. Ei kuitenkaan ole Wagnerin vika, että Hitler diggaili hänen tuotantoaan. Näin ajatteli myös Barenboim, kun hän äänekkäistä protesteista huolimatta mursi tabun ja esitti konserttinsa ylimääräisenä Wagneria. Wagnerin aikana noin 50 poistui konsertista, mutta jäljelle jäänyt tuhatpäinen yleisö juhli äänekkäästi. 

Barenboim ajattelee aivan oikein, että kanssakäyminen vähentää ennakkoluuloja. Näitä alueella syvälle pesiytyneitä ennakkoluuloja hälventämään hän perusti 1999 West-Eastern Divan Orchestran, jossa soittaa muusikoita eri Lähi-Idän maista, kriteerinä musikaalisuus, ei uskonto, kieli, kansallisuus, ihonväri tai kulttuuri. Kun Barenboim ei itse pidä orkesteria ekspliittisesti poliittisena kannanottona, se on kansalaistoimintaa ja sellaisena todellista elämänpolitiikkaa. Hän itse luonnehtii orkesteriaan ihmislaboratorioksi, jonka opetuksia voi soveltaa minne tahansa. West-Eastern Divan opettaa, että ihmisyyden ja musiikin yhdistävä voima on suurempi kuin kulttuurin, kielen, uskonnon tai rodun erottava voima. 

En ole sionisti tai antisionisti. Kannatan rauhaa. Jutun - jossa Barenboimilla on väärä syntymävuosi - Barenboimin saamasta Palestiinan kansalaisuudesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Julkistin ehdotukseni alunperin 4 vuotta sitten, ja uudistan sen nyt.