Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stansvik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stansvik. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2024

Riistavuoron norosto

 Norot ovat vesilain mukaan suojeltavia, pienehköjä virtoja. Viime keväänä kävin tutkimassa Riistavuoren näköalakallion pohjoispuolista, Riistavuorenpolkua seurailevaa uomaa, ja sen on Uudenmaan ELY lausunut ojaksi. Eivät Riistavuoren noroehdokkaat kuitenkaan tähän uomaan (josta ELY on kuitenkin tarkemmin todennut, että heidän mielestään kyseisen uoman keskiosa vaikuttaa luonnonvaraiselta, ja rakentaminen ei heidän käsityksensä mukaan vaikuttaisi siihen) tyhjene. Kyseinen uoma ottaa vesiään Riistavuorenkuja 4:n viereisestä kosteikosta, mutta myös Riistavuoren alueen pohjoisilta kallioilta valuvista lumien sulamisvesistä ja Riistavuorenpolun ja kallioiden välisestä soistumassa olevasta kosteikosta.

Kuitenkin Riistavuoren alueella on muitakin virtauksia. Sanotun näköalakallion eteläpuolella avautuu suoranainen norojen verkosto. Yksi näistä noroista on kausiluontoinen - millaiset myös kvalifoituvat noroiksi - ja se ilmenee etupäässä lumien sulamisen ja suojakelien aikaan, valuttaen lumien sulamisvesiä "ylempää" maastosta, niin näköalakallioiden suunnalta pohjoisesta kuin Riistavuoren eteläisiltä kallioilta, jotka jäävät onneksi sentään kaavoituksen ulkopuolelle. Virtaus on ihan todellista, mistä kertoo se, että suojakelillä ja lumien sulamisen aikaan polku on vaarallisen liukas. Tämä noro virtaa kuvan esittämässä paikassa, alueen ainoan roskiksen vierestä. Tämän paikan - jossa noro ylittää ulkoilupolun - maastokoordinaatit ovat käsivaralla otettuina noin N66773906/E382787.

Edellisestä kuvanottopaikasta katsottuna parisenkymmentä metriä länteen, eli juuri kuvan ulkopuolelle sen vasemmalla puolella, aivan lähellä Vihdintietä on kosteikko, joka jäisi rakentamisen alle. Se kosteikko jatkuu kuvassa näkyvän roskiksen takavasemmalle lähtevän polun toiselle eli eteläpuolelle. Paikan, jossa norot tulevat näkyville, erottaa kyseisestä polusta vain muutama metri metsään olevasta Strömbergin koulun suunnistusrastista. Rastin koordinaatit käsikopelolla otettuina ovat N6677391/E382767. 

                               Strömbergin koulun rasti, jonka takana näkyy kosteikkoa, jonne on 
                               yhteydessä kaksi noroa.



Kaavan käsittely jatkuu huomisessa lautakunnassa, jossa se kannattaa hylätä, ettei tulla samanlaiseen tilanteeseen kuin Stansvikissa, jossa jo hyväksytty kaava jouduttiin avaamaan noron takia.  

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Riistavuoren noro

 Toukokuussa 2019 opetellessani liito-oravakartoitusta kävin myös Riistavuoressa. Silloin tein paljolti vääriä johtopäätöksiä alueesta, sillä en tuolloin tuntenut aluetta niin hyvin, että olisin osannut sieltä etsiä merkkejä liitureista, mutta sen sijaan löysin itä-länsisuuntaisen noron. 

Nyt kun alueen päälle on laskeutunut synkkä pilvi, muistakaamme, mitä tapahtui viime syksynä Laajasalossa, Stansvikissa. Siellä "löydetty" noro pysäytti jo hyväksytyn kaavan ja pakotti kaavan uudelleentarkasteluun. No, Stansvikissahan noroa ei löydetty, vaan se kyllä oli jo paikallisten asukkaiden, aktivistien ja kaupungin omassakin tiedossa. Tai ainakin olisi pitänyt olla, sillä noro havaittiin kaupungin jo vuonna 2005 tekemässä luontoselvityksessä. Kaupunki tunnetusti vain on luontotiedon hautausmaa; johtuu tämä sitten jatkuvista atk-muutoksista tai organisaatiomuutoksista vai siitä, että kaupungilla olisi erityisen löperökätisiä työntekijöitä, tiedä häntä. 

Vesilaki määrittelee noron olevan "puroa pienempi vesiuoma, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 neliökilometria ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävissä määrin mahdollista".

Huhtikuun 27. päivänä lähdin uudestaan paikantamaan noroa. Ja löytyihän se. 


Noro virtaa kaakosta luoteeseen, pian Haagan asuinalueelta Vihdintielle kulkevan Riistavuorenpolun eteläpuolella ja sitä seuraillen. Kuvassa kajastelevat Vihdintien toisella puolella olevan teollisuus-/toimitila-alueen rakennukset.

Tästä kohtaa noro tulee ulos Riistavuorenmetsästä, virtaillen kohti Vihdintietä. 

Sama kohta Vihdintien suunnasta. Noro ehtyy maahan, eikä jatku Vihdintien toiselle puolelle. Tästä etelään alkavatkin pengertymään Vihdintien varren maisemakalliot.


Tässä noro meanderoi Riistavuorenmetsässä.

Taustalla näkyvän lumilaikun kohdalta kulkee Riistavuorenpolku. Tässä kohtaa noron päälle on laitettu ad hoc -silta palvelemaan kävelijöitä ja maastopyöräilijöitä.

Noro ottaa vetensä allikosta, joka sijaitsee Riistavuorenmetsässä välittömästi Riistavuorenkuja 6:n talojen takapihalla. Toissijaisesti se ottaa vetensä Riistavuorenpolun toiselta puolelta; Riistavuorenpolun alta on kaivettu salaojaputki, joka kuljettaa Riistavuorenpolun pohjoispuolen kosteikoista tihkuvaa vettä ja Riistavuorenmetsän pohjoisosien kallioilta keväisin valuvaa lumien sulamisvettä tähän noroon. Kuva esittää Riistavuorenpolun pohjoispuoleista kosteikkoa.

lauantai 4. marraskuuta 2023

Lisää luontoa Kaupunkiin -seminaarin antia

 Helsingin yliopiston Tiedekulma piti perjantaina 3.11. seminaarin otsikolla Lisää luontoa kaupunkiin. Otsikko kuulostaa provokatiiviseltakin reaktiolta Lisää kaupunkia Helsinkiin -ohjelmanjulistukseen ja on siinä mielessä onnistunut. Seminaarissa asiantuntijavieraina kuultiin Sirkku Juholaa, Susa Erärantaa ja Leena Järveä. Kerrankin all female -paneeli, virkistävää! 

Sirkku Juhola toimii kaupunkiympäristöpolitiikan professorina Helsingin yliopistossa. Susa Eräranta taas on Aalto-yliopistossa maankäytön suunnittelun työelämäprofessorina ja Helsingin kaupungilla projektipäällikkönä, joka vastaa päästövähennys- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisesta. Leena Järvi taas on kaupunkimeteorologian professori. Kun kaupungin uutta organisaatiota on minun muutenkin hankala hahmottaa, niin tikulla joutui kyllä kaivamaan sitä, että mitä asiakokonaisuutta projektipäällikkö johtaa; oikeastaan tuntuu siltä, että projektipäälliköt ovat vain titteleitä ilman johdettavia projekteja ja alaisia (tämä ei ole kritiikkiä Susa Erärantaa kohtaan vaan hämäriä titteleitä). 

Oheiset tulkinnat seminaarin annista (ei Annista) ovat omia luentojani, eivät tietenkään vallan viattomia tai puolueettomia, vaan luonnonsäästämissilmälasien lävitse siilattuja. Esimerkiksi kaikki sitaatteihin laitetut tulkinnat ovat omiani, eivät suoria lainauksia alustajien sanomisista. 

Susa Eräranta totesi, että kaupunki (tässä tapauksessa Helsinki, mutta oppi on sovellettavissa minne tahansa) jää usein päästöjen rajoittamisen tasolle. Tällöin hiilinielut ja luontokato jäävät tämän yhden tavoitteen jalkoihin. 

Kaupungin valitessa strategiseksi päätavoitteeksi päästöjen vähentämisen joukko- ja eritoten raideliikenne on valittu siihen oivalliseksi välineeksi. Siitä välineestä on kuitenkin tullut itsetarkoitus; ei kaupungin ideana tulisi olla ainoastaan paikasta toiseen pääseminen, sillä kyllä niissä paikoissa myös asutaan ja on tarkoitus viettää aikaa ja viihtyä, muistutti Sirkku Juhola. Miten niissä paikoissa viihdytään, jos ratikat kyllä vievät mahdollisimman nopeasti (hmm) pois kotoa, mutta pois kotoa pääsemiseksi on ensin pitänyt lanata alas lähimetsää tai ainakin varjostavat ja ilmaa puhdistavat katupuut ja lähimetsään on "tiivistetty" "ilmastoviisasta" uudisasutusta, josta sieltäkin pääsee äkkiä pois vihreällä vaeltajalla? Sirkku Juhola muistuttaa vielä, että vaikka kaupungeissa haluttaisiin olla osa ratkaisua eikä ongelmaa, niin ei katulehmuksia kaatamalla globaaleja ilmasto-ongelmia ratkaista, varsinkin kun katupuut voivat viilentää paikallisilmastoa asteesta jopa neljään asteeseen, mikä vähentää radikaalisti hellekuolemia.

Leena Järvi jatkaa samaa teemaa toteamalla, että kun on keskitytty yksisilmäisesti päästövähennyksiin, ollaan unohdettu hiilinielut, eikä kaupunki milloinkaan tule yltämään hiilineutraaliustavoitteisiinsa ilman hiilinieluja, joita ei kannata uhrata "ilmastoviisaiden" päästövähennysratkaisuiden nimissä. Hiilinieluja ei tule ainoastaan vaalia vaan lisätä; tämä tapahtuu säästämällä kaikki kaupunkiviheralueet ja sen lisäksi tuottamalla esimerkiksi hulevesiä läpäisevää uutta vihreää pintaa ja muuttamalla nurmikoita niityiksi. Lisäksi kaupunkiluontoa voi lisätä ainakin paikallisesti yhdistelemällä pihoja Vallilan Apinalinnan tyyppisesti. 

Seminaarissa otettiin vielä erikseen esille ajankohtainen Stansvik. Sirkku Juhola totesi, että Stansvik asettuu samaan viheralueiden nakertamisen jatkumoon kuin esimerkiksi Keskuspuisto, jota on nakerrettu jatkuvasti milloin milläkin verukkeella, aina mukamas "viimeisen kerran". Susa Eräranta totesi, että Stansvikin hakkaaminen on ollut mahdollista, koska käytännön toteutukset kentällä, siis rakentaminen ja luonnon"hoito" aina laahaa periaatteellisten linjausten ja yleisten arvojen ja arvostusten perässä. Lisäksi Eräranta piti ongelmana sitä, että käytännön kriteerit näiden arvojen ja periaatteiden mittaamiselle ja seurannalle puuttuvat. Ei siis riitä, että ilmaistaan olevansa huolissaan luontokadosta, vaan se pitäisi vielä implentoida kaikkiin politiikan sektoreihin niitä ohjaamaan, ja tähän tarvitaan selkeät mittarit ja ohjeistukset. 

Eräranta myös muistutti siitä, että vaikka esimerkiksi Stansvikin osittainen uudelleenarviointi merkitsisi sitä, että Stansvikista säästyisi osa (jolloin tuho olisi pienempää kuin jos se tuhottaisiin kokonaan), niin edelleenkin Stansvikin osittainenkin rakentaminen johtaa epäkestävämpään tilanteeseen kuin nykytila, jossa sitä ei olla rakennettu ollenkaan. On siis näköharha väittää, että kun säästetään osa Stansvikista, kyseessä olisi kestävän kehityksen mukainen ratkaisu, aivan samoin kuin väitettäisiin kompensaatioksi sitä, että rauhoitetaan pieni palanen luontoa mutta tuhotaan luonto kaikkialta muualta.

Seminaari oli erinomainen ja ajatuksia herättävä. Kiitos siitä Tiedekulmalle ja asiantunteville puhujille.

perjantai 27. lokakuuta 2023

Pormestarimalli on osoittanut kädettömyytensä

Olen suhtautunut alusta alkaen Vihreiden lempilapseen eli pormestarimalliin nihkeästi. Ensi alkuun syynä tähän nihkeyteeni on ollut tittelin pompöösiyden aiheuttama tahaton koomillisuus, kun Tuusulallakin on pormestari, vaikka ainakin minä miellän pormestarin olevan hienommin nimitetty kaupunginjohtaja, sellainen, jolla on Roope Ankan tyylinen silinterihattu päässä. Kas kun ei keisari. Kuitenkin on tälle nihkeydelleni myös asiaperusteita, jotka ovat osoittautuneet turhauttavan ajankohtaisiksi etenkin Helsingin kaavoituspolitiikassa.

Ennen, apulaiskaupunginjohtajien aikaan Pekka Sauri meni ja pysäytteli hakkuita eri puolilla Helsinkiä, jos metsurien työnjohtajat olivat aloituttaneet niitä omavaltaisesti tai niitä oli aloitettu aavistushakkuina ilman tarvittavia selvityksiä ja lupia. Anni Sinnemäki ei näin tee, koska hän on "vain" apulaispormestari. Minua asiasta ajankohtaisemmin perillä olevat (eli mallin kuin käärmeen pyssyyn ajaneet helsinkiläiset vihreät) ovat osanneet valistaa minua, että vaikka hallintouudistuksen myötä poliittinen valta näillä monsterisuperlautakuntien apulaispormestareiksi nimetyillä puheenjohtajilla näyttäisikin kasvaneen, niin aiemmin apulaiskaupunginjohtajilla ollut poliittinen ohjausvalta on kadonnut olemattomiin. Tosin tämä kasvanut poliittinen valta taitaa olla näennäistä, sillä kyllä poliittisilla johtajilla luulisi olevan proseduraalisen, mustaa valkoisella -tyyppisesti määritellyn toimeenpanovallan lisäksi myös arvovaltaa. On toki henkilökohtainen ominaisuus, missä määrin tätä arvovaltaa uskaltaa käyttää ja tilaa osaa ottaa, mutta kasvaneen poliittisen vallan luulisi merkitsevän lisää arvovaltaa. 

Nyt on hyvin vaikea hahmottaa, missä valta on ja kuka johtaa mitäkin ja mistä positiosta käsin. Kuka - paitsi aktiivikunnallispoliitikko - muistaa nykyisten virastopäälliköiden nimet, köh, anteeksi siis toimialajohtajien? Ja kun valta on piilossa, niin sitä on myös vastuu. Joku tuotakin kirppusirkusta, siis kaupunkiympäristön toimialaa johtaa, ja nyt esimerkiksi on tosi hankala päästä käsiksi siihen, että kuka esimerkiksi on antanut käskyn metsäkoneille Stansvikissa lainvastaisesti, kuka on ohjeistanut panna palttua turvaetäisyyksille ja kuka on ohjeistanut poliisijohtoa toimimaan lainvastaisesti.

Sen arvovallan apulaispormestarit, ja tarkoitan muitakin kuin Annia, voisivat laittaa peliin, ettei se arvovalta typisty vain nauhojenleikkaamisiksi päiväkotien ja urheiluhallien avajaisissa. Hieno titteli ja valtava poliittinen valta, jonka superlautakuntien johtaminen antaa, velvoittavat. Vaikka virkamiehet ovatkin Suomessa pääosin kunnollisia, nyt on poistunut kokonaan mahdollisuus heidän toimintansa valvontaan, ja ainakin kaavoituspolitiikassa tämä poistuminen on ollut onnetonta. 


tiistai 24. lokakuuta 2023

Kaupunkiluontoliike vaatii Stansvikin jättämistä rauhaan

 2005-2006 paikkeilla itäisestä Helsingistä kuului kummia. Siellä alkoi syntymään paikallisista viheralueista huolestuneita ja niitä puolustavia pro-liikkeitä kuin sieniä sateella. 2002 yleiskaava, jonka karttaa oltiin alettu kutsumaan verikartaksi, kohdisti uhkia monille viheralueille, etenkin Itä-Helsingissä. Kansalaisliikkeet Myllypurossa, Vuosaaressa ja Laajasalossa julkistivat oman yhteisen metsämanifestinsa, tekivät lausunnon Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta ja pitivät kansalaisvaikuttamisen kurssin Itiksen työväenopistossa ja työpajan Suomen sosiaalifoorumissa. Oli syntynyt Kaupunkimetsäliike, johon liittyi toimijoita myös lännemmästä, kuten Malminkartanosta ja Laaksosta, Keskuspuiston eteläreunalta. 

Laajasalon Stansvikin metsä on yksi Helsingin vanhimpia metsiä; ainakin sen ikihongat lienevät vanhimpia tunnettuja pääkaupungin puita. Stansvikista löytyy yli 20 erilaista luontotyyppiä, ja nykyään jopa liito-orava, erityisessä suojeluksessa olevia pienvesiä ja niin edelleen. 



Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että Stansvikista voi mahdollisesti tulla pääkaupunkiseudulla tapahtuneen kuntalaisten luontoheräämisen päänäyttämö, eräänlainen urbaani Koijärvi. Nyt tälle Koijärvelle on pystytetty leiri, joka on pystyssä jo toista viikkoa. Suojelemassa ovat olleet muun muassa Luontoliiton metsäryhmä, Elokapina, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sekä paikallisia aktiiveja.

Myös Kaupunkimetsäliikkeen perinteen jatkajaksi perustettu Kaupunkiluontoliike on hengessä mukana ja ei vain kannattaa vaan vaatii Stansvikinkallion ja siihen sidoksissa olevien metsien jättämistä rauhaan ja niiden rauhoittamista mieluiten Stansvikin luonnonsuojelualueeksi. Stansvikinharjun suojelualue on hyvä alku, mutta se ei riitä, ja ekologisen jatkuvuuden nimissä suojelualueen tulisi jatkua saumattomasti Stansvikin metsiin ja Stansvikinkalliolle. 




torstai 27. lokakuuta 2022

Hämäämistä sanoilla

Miksi Helsingin kaupunki kutsuu Riistavuorta Länsi-Haagaksi, Kartanonmetsää Keski-Malminkartanoksi tai Kruunuvuorta ja Stansvikiä Länsi-Laajasaloksi? Jotta joltakin jäisi huomaamatta, että alueet ovat oikeasti metsää.  

Usein kun puhutaan tiivistämisestä, tarkoitetaan oikeasti levittämistä. Aina kun rakennetaan viheralueille, silloin levitetään yhdyskuntarakennetta alueille, joilla ei ennen ole ollut yhdyskuntarakennetta, eikä tiivistetä. 

Pikaratikka kuulostaa hyvältä, tavoittelemisen arvoiselta, kertakaikkisen ilmastoviisaalta kapineelta. Sen keskituntinopeus on 25 km/h, hipsterin keskituntinopeus Pelagolla, teoreettisessa maailmassa, jossa ei ole Wolt-kuskeja tai muita paarioita tai heidän ongelmajätteiksi levinneitä kulkuvälineitään, joita kutsutaan nimellä "Mobility as service" levinneinä tiellä. 

Mitä sitten tarkoittaa ilmastoviisaus? Se tarkoittaa lähiluonnon tuhoamista ja sen ulkoistamista kehyskuntiin.

Aktivistin käsitteistöön pitää sen sijaan kuulua Troijan puuhevonen ja nakertaminen. Pikaratikka on Troijan puuhevonen, jonka varjolla ja varteen rakentamista ja muuta yhdyskuntarakennetta saa levittää metsään, sillä se on hyvää levittämistä. Hyvällä verukkeella tapahtuvaa levittämistä saa siis kutsua tiivistämiseksi. Nakertaminen taas tarkoittaa metsien pienentämistä rakentamalla niitä reunoilta vähän kerrallaan toivoen ettei kukaan huomaisi. Tämän lisäksi on sisältäpäin nakertamista, sellaista, kuin esimerkiksi Pirkkolan Lattiaa liikkujille -halli, joka pienentää metsäpinta-alaa sisältäpäin. 

 



maanantai 20. syyskuuta 2021

Laajasalon Stansvik, tämän päivän Koijärvi?

 Olen käynyt 90-luvun alusta alkaen säännöllisen harvakseltaan Itä-Helsingin Laajasalossa. Minulla on asunut siellä ystäviä, ja muutamakin nuoruuden mielitiettyäkin on asunut siellä. Niinpä alue ei ole minulle tyystin vieras. Lisäksi ajoin bussilla aina saaren lävitse suorittaessani asepalvelusta Santahaminassa.

Oltuani perustamassa 2005 Keskuspuistoa suojelevaa kansalaisliikettä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!, minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä, jossa usea paikallinen omaa viheraluettaan puolustava kansalaisliike oli lyönyt hynttyyt yhteen ja perustanut Kaupunkimetsäliikkeen. Minua kysyttiin silloin allekirjoittamaan heidän Metsämanifestiaan, jonka yksityishenkilönä olisinkin halunnut allekirjoittaa, mutta kun ei rekisteröitymättömän liikkeen nimenkirjoittajaksi voi vain ilmoittautua, edes sellaisen, jonka on perustanut.

Seurailin kuitenkin Laajasalon tapahtumia, ja perustin Laajasalon alueen kansalaisliikkeille, Pro Stansvikille ja Pro Kruunuvuorelle blogin kokoamaan alueita koskevaa materiaalia: päätösasiakirjoja, kaavoitusmateriaalia ja tietoa alueen luonnosta. 

Viimeisen Helsingin yleiskaavan rinnalla - jossa on kaavoitettu asukkaita noin 250 000 uudelle asukkaalle - kalpenee edellinenkin, pahamainen yleiskaava, jonka liitekarttaa kutsuttiin verikartaksi. Tämän uuden yleiskaavan pikselikartassa nyt sitten Laajasalon pitkäaikainen kaavauhka realisoituu. Yllätyksenä se ei tule alueen tilannetta pitempään seuranneelle, eikä se yllätyksenä tule myöskään alueen suunniteltuja liikennejärjestelyjä ajatellen; Laajasaloon on tulossa silta kantakaupungista ja Laajasalontiestä ollaan toteuttamassa ensimmäinen uuden ajan niin sanottu "kaupunkibulevardi". Ei näitä sanahirvityksiä turhan takia olla toteuttamassa vaan siksi, että kaupunkibulevardi tarkoittaa entistä läpiajo- tai kauttakulkutien muuttamista asuinkaduksi. 

Yleiskaavan realisoituminen rakennuskaavoiksi on nostattanut monin paikoin uusia asukasliikkeitä mm. Vuosaaressa, Etelä-Haagan Riistavuoressa ja nyt Laajasalossa ja yleiskaavaan valtion kanssa MAL-sopimuksella kytkettyjen liikennehankkeiden toteuttaminen on aktivoinut jo olemassaolevia asukasyhdistyksiä muun muassa Pajamäessä ja Haagassa. Lisäksi kuin sienet sateella metsään nousevat urheiluhallit ovat nostattaneet kansalaisliikkeitä viime vuonna Pirkkolassa ja nyt Myllypurossa. Moni pääkaupunkilainen luonnonsuojelija ja minäkin sudeettistadilaisena, joka vain en osaa lopettaa sekaantumasta pääkaupungin asioihin, on jo vuosia odotellut tämän ajan Koijärven kehkeytymistä Helsinkiin. Onko Stansvik Helsingin Koijärvi?

Laajasaloon on kehkeytynyt mielenosoitus, jonka järjestäjätahoina on mm. Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava -kampanja sekä aktiiveja eri puolilta kaupunkia. Laajasalon Stansvik on hyvinkin mahdollisesti se paikka, jossa kansalaistoiminta osoittaa voimansa; kansalaistoiminta, joka laajentaa Maankäyttö- ja rakennuslain tiukkaan maantieteelliseen läheisyysperiaatteeseen perustuvan, asukkuuteen ja naapurustoon perustuvan osallisuuden käsitettä. 

Kävin 23.7.2008 luontoretkellä Stansvikissä. Silloin oli siis jo hyvin tiedossa, mitä alueen päänmenoksi on kaavailtu. 

Kutsun mukaani nostalgiamatkalle maisemiin, joita ei mahdollisesti kohta enää ole. Ikuistin nämä maisemat silloin kesän 2008 luontoretkellä.

Tämän metsäpolun paikalle on kaavailtu Stansvikin uuden asuinalueen päätietä.

Näillä oksilla asusti jonkin aikaa kolme lapinpöllöä samanaikaisesti!

Kalliotuhkapensas, joka on niin harvinainen, että jo se olisi riittänyt syyksi pitää Stansvikinniemi Helsingin ympäristölautakunnan ehdottamalla suojelualueiden listalla. Mutta ei, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että sillä on suurempaa luonnonsuojeluasiantuntemusta, ja poisti sen lopullisten suojelualueiden listalta.


Keltamaite.


Helsingin luultavasti vanhimmat ikihongat kasvavat täällä. Osa näistäkin ollaan kaatamassa.

Stansvikin Uudenkylän mökkikylääkään ei enää pian ole. Tai ainakin Helsingin kaupunki - tuo "Maailman toimivin kaupunki" on kaavaillut niin.

Stansvikinharju sentään ollaan jättämässä rauhaan, vieläpä tekemällä siitä suojelualue. Tosin eivät sitä rauhaan tule jättämään alueen 15 000 uutta asukasta, jotka tulevat pian kuluttamaan harjun puhki.

Tämä kaiverrus symboloi Pro Stansvikin taistelua. 

Vuosina 2006-2008 ylläpitämäni Laajasalon luontoblogit ovat edelleenkin olemassa arkistoina ja löytyvät osoitteista http://prostansvik.blogspot.com ja http://prokruunuvuori.blogspot.com.