Tiede ja politiikka

Politiikan ja tutkimuksen suhde on kriisiytynyt, ei vähiten siksi, että tutkimus on joutunut politiikassa huonoon huutoon. Antipatia on molemminpuolinen: jopa kykypuolueena ainakin itse itseään pitäneen Kokoomuspuolueen politiikassa tämä on näkynyt siinä määrin, että viimeistään kiitos sektorituhoajaministeri Grahn-Laasosen paimenkirjeen myötä, valtiovarainministeri buuattiin ulos Porthaniasta. Eikä sieltä tunnetusti ole mitenkään helppo tulla ulos, kiitos aika arvaamattomien pyöröovien.

Tämän henkisen perussuomalaisuuden tai ehkä vain moukkuuden osoituksena on se, että elämänkoulua arvostetaan koulun kustannuksellakin, ja jokainen käsitys myös tieteelliselle tutkimukselle alisteisesta tiedosta on samanarvoinen, oli sitten Räkköläisen Aukustin tai yliopistoprofessorin. Demokratiassa jokaisella onkin yksi ääni. Poikkeuksen säännöstä tekevät oma puolueeni Vihreät, jotka menevätkin aivan sitten toiseen äärimmäisyyteen.

Me Vihreät pyrimme toimimaan todennetun tiedon varassa. Kuitenkin, jos haluaisimme olla sensitiivisiä sille, miten ihmiset oikeasti asiat kokevat ja miten he elävät, yhteiskunta koostuu ihan oikeista ihmisistä pelkoineen, luuloineen, uskomuksineen, ennakkokäsityksineen ja -luuloineen, skeemoineen ja tarpeineen, ja ne ovat ihmistieteiden tutkimuksen kohteita, eikä niistä saa riittävästi tietoa vain tuijottamalla tilastoja ja numeroita. Sosiologina ymmärrän, että kokemukset ja tulkinnat näistä kokemuksista ovat välttämättömiä inhimillisen toiminnan ymmärtämiseksi, ja inhimillistä toimintaa ohjaavat olennaisesti juuri nämä uskomukset, ennakkokäsitykset, tarpeet, normit ja roolit, eivät kovat faktat.

Tiedeuskon hallitseva paradigma Vihreissä on positivismi, tai ainakin näkyvin ja vaikutusvaltaisin. Kuitenkaan numerot sinänsä tai edes tilastot eivät ole tiedettä, eikä kvantitatiivisessakaan analyysissä numeraalinen fakta ole kuin ainoastaan analyysin alku, sen aineistoa, jotain, joka kaipaa selittämistä, analyysiä, kaikkea muuta kuin analyysin loppupiste, sen tulos. Vai väittääkö joku vielä, että sosiologia tai psykologia ei ole tiedettä, kasvatustieteestä en tässä väitä mitään?

Mielensäpahoittajien puolue

Mielensäpahoittaja Soinin mukaan ruma sana pitää saada sanoa niinkuin se on. Asioiden sanominen niin kuin ne ovat on varattu yksinoikeudella Timo Soinille. Vain hän saa käyttää esimerkiksi tummaihoisista N-sanaa. Takalisto on perse on perse ei ole persu. Soinin mukaan eduskunnassa on kommareita, kokkareita, kepu ja demareita. Joka toisin väittää, syyllistyy puoluekartan muunteluun.

Soinin käsitys puoluejaosta on 40 vuoden takainen. Hän selvästikin ajattelee taistolaisia; sitäpaitsi hän unohtaa, että parlamentissa on myös RKP, Kristillisdemokraatit ja Vihreät. Ai niin, SMP unohtui. Valikoivaa totuutta, joka on sallittua ainoastaan perussuomalaisille.

Perussuomalaiset ovat tehneet yksilöiden kiusaantumisista sosiaalisen faktan ja yleistäneet muutamien ahdistuneisuuden koskemaan kaikkia sekä tietämättömyydestä imperatiivin.