Kun kannattajien puusta sahataan oksat

Perussuomalaisten viimeisin epätoivoinen hännännostatusyritys oli sivumennen sanoen on osa Suomalaisuuden liiton Sampo Terhon puheenjohtajakampanjaa. Tarkoitan siis kokeilua luopua kouluruotsin pakollisuudesta toisella asteella. Se sahaa omien kannattajien oksaa: enemmän koulutetuissa perheissä äänestetään vähiten PerSuja, ja näissä myös ymmärretään parhaiten tehdä informoituja koulutusvalintoja. Toisen kotimaisen kielen valitsematta jättäminen jäävää monista julkisista viroista, mikä perussuomalaisten kannattajille tiedoksi annettakoon. Eivätkä vain virkamiehet sitä ruotsia tarvitse, vaan ihan vaikka vaan sairaanhoitaja tai sähkömieskin, jos sattuu vaikka rakastumaan porvoolaiseen, jonka perässä muuttaa sieltä ummikkosuomenkieliseltä paikkakunnalta.

Ei kyllä ole perussuomalaisten potentiaalisten kannattajien etujen mukaista tämä hallituksen koulutuspolitiikkakaan, jossa ammattikoulun lähiopetus on romutettu, saati aikomukset leikata perustoimeentulotuesta, ja ajaa köyhät entistäkin ahtaammalle. Miten se pääpersu Soini sanoikaan:

Jo on paljastunut, että työväenpuolue ilman sosialismia on tosiaankin ilman sosialismia. Kohta se on myös ilman työväkeä. Niinpä katse täytyykin kohdistaa edes johonkin. Halla-aholla tämä jokin on maahanmuutto ja Terholla maahanmuutto ja pakkoruotsi. Vielä kun saisi selvää, millä tavalla heitteille kotiin pleikkaria pelaamaan jätettyä nuorta näiden asioiden korostaminen auttaa, tai millä tavalla ansiopäivärahan maksukauden lyhentäminen sadalla päivällä auttaa sitä paperitehtaasta ulos saneerattua, tai velvoite laittaa ansioluettelo 15 työpaikkaan auttaa jos sitä ansioluetteloa ei ole esimerkiksi siksi että elämä ei ole ollut ansioluettelokelpoista.

Mutta ei sen niin väliä. Kunhan ei ruotsia joudu puhumaan.

Kuka oikein on syrjäytynyt?

Juteltúani eilen taas muutaman kuukauden tauon jälkeen vanhan ystäväni kanssa, aloin miettimään, mitä se syrjäytyminen oikein on. Tarkastellaan asiaa kolmen esimerkkihenkilön valossa.

J: 35-vuotias, varmaan itseltäänkin huomaamatta aikuistunut yksin kaupunginasunnossa elävä pitkäaikaistyötön mieshenkilö, jolta on jäänyt kesken kaikki: armeija, siviilipalvelus, lukio. ammattikoulu, moni työharjoittelu ja -kokeilu. Hän harrastaa sulkapalloilua, biljardia, Japanin kieltä ja kulttuuria ja hänellä on vakiintunut ja tiivis ystäväpiiri jo alakouluajoistaan, eikä hän juo oikeastaan ollenkaan alkoholia eikä tupakoi.

A: 45-vuotias yliopistokoulutettu yksinasuva mies, joka joutui vaikeaan onnettomuuteen viitisentoista vuotta sitten, minkä johdosta hänen opiskelunsa jäivät pitkäksi aikaa hyllylle ja työhistoria pyyhkiytyi pois, samoin osa muustakin historiasta. Hän on kuntouttanut itsensä juoksu-urheilulla, harrastaa moottoripyöräilyä, sienestystä, kalastusta sekä juoksemista ja hiihtoa ystäviensä kanssa.

M: 46-vuotias yliopistokoulutettu perheellinen mies, jolla on toistaiseksi voimassaoleva työsuhde. Se ei kuitenkaan vastaa hänen osaamistaan, kiinnostuksenkohteitaan, taipumuksiaan. Hän on ollut viime kuukaudet alityöllistetty, käytännössä vailla tekemistä, säilytettävänä kuukausipalkkaisessa suojatyössä, jossa hänet on eristetty varsinaisesta työyhteisöstään. Usein hänellä kuluu kokonaisia viikkoja ilman että hän tulee vaihtaneeksi sanaakaan muiden kuin perheenjäsentensä kanssa. Mielekkään tekemisen ja sosiaalisten verkostojen vajettaan hän aikaisemmin paikkasi toimimalla aktiivisesti poliittisessa puolueessa, mutta ei enää.

Syrjäytyneisyyden ymmärtämiseksi pitää ensin määritellä sen vastakohta, osallisuus ja määritellä se, mikä on norminmukaista osallisuutta: mihin ihmisen pitää olla kiinnittynyt. Yleensä viranomais- ja tutkijanäkökulmat painottavat palkkatyötä, opiskelua ja sosiaalisia verkostoja; sen lisäksi on esimerkiksi tiedollista osallisuutta ja päätöksenteko-osallisuutta.

Nostin tarkoituksella näistä esimerkkihenkilöistä tiettyjä korostuksia esiin ja jätin toisia hieman varjoon problematisoidakseni vallitsevia osallisuuden ja syrjäytyneisyyden tulkintoja. Selvää ainakin on, että problematiikka ei tyystin palaudu palkkatyöosallisuuteen eikä sosiaalisten verkostojen olemassaoloon, vaan palkkatyö käy vain jos se osaltaan kiinnittää henkilön mielekkääksi osaksi yhteiskuntaa, jossa hän saa taidoillaan hyödyntää yhteiskuntaa. Sosiaaliset verkostotkaan eivät pelasta, sillä niitä on monenlaisia, kuten tietää jokainen Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin lukenut.

Niin että kuka oikein on syrjäytynyt?

Leikataan ja luodaan tulevaisuutta

Porvoolaisiinkin koteihin on jaettu sumutusta painotuotteen muodossa. Sitä on tarjonnut entisen sivistyspuolueen, tai ainakin sellaiseksi itsensä mieltäneen Kokoomuksen vaalilehti. Sen mukaan ainakin Porvoossa Kokoomukselle ovat tärkeitä lapsiperheiden palvelut, koulut ja päivähoito. Ilmeisesti eivät kuulu samaan puolueeseen kuin juustohöyläministeri G-L, tai kieltäytyvät tietämästä, että juuri hänen rootelistaan on leikattu: ammattikoulutuksen lähiopetusta on leikattu, yliopistojen perustehtävää vaikeutettu ja päivähoidon ryhmäkokoja kasvatettu. Tämän jälkeen on hurskastelua tulla kertomaan, että tavoitteena onkin koko ajan ollut maksuton päivähoito!

Ei Kokoomus pienituloisia vihaa, he vain muodostavat heidän maailmassaan näköharhan, he kun tulevat todistaneeksi hallituskuiskaajana toimineen EK:n saneleman valinnanvapauden koskevan vain hyvätuloisia ja hyvinvoinnin valumisvaikutuksen turhaksi luulotteluksi.

Varoittaisin äänestäjiä uskomasta näin vaalien alla kaikkeen siihen hyvään tahtoon, jota parhaiden mainostoimistojen paketoimana tarjotaan. Kyllä minä psykologisesti ymmärrän, mikä logiikka on Kokoomuksen kannattamisessa, kai voittajiksi itseänsä brändänneisiin samastuminen saa osan kultapölystä tarttumaan itseenkin.

Lähetin tämän kirjoituksen Uusimaan yleisönosastolle lauantaina 25.2.