Palautteeni Helsingin fillaribaanoista

Baanojen tarkoitus on sinänsä hyvä: tarjota kaupunkilaisille lisää yllykkeitä pyöräilyyn. Ilmasto ja kansanterveys kiittävät. Mutta: monessa tapauksessa kyse on tuplainfrasta, jota tunnutaan ajavan periaatteellisista syistä. Tällaisesta oiva esimerkki on Mannerheimintien baana, jonka tieltä aiotaan kaataa Mannerheimintien varren taloja viilentäviä lehmuksia, vaikka yhden korttelin päässä kulkee samansuuntainen, erinomainen, suora ja suosittu reitti Urheilukatua. Baanasuunnitelmassa kiinnittävät huomiota myös Longinojan reitti, joka menee aivan liian läheltä Longinojaa, Kumpulan-/Vallilanlaakson baana, jonkasuuntainen ja suosittu pyörätie Kalasataman suunnasta Pasilaan on olemassa jo nyt ja ennen kaikkea Keskuspuiston Laakson ja Metsälän välillä pirstova baana. 

Keskuspuistossa kulkee jo nyt samansuuntaisia väyliä, eritoten Keskuspuistontaival, jota jo käytetään runsaasti työmatkapyöräilyyn. Ja kaikki muutkin liikkujaryhmät mahtuvat sekaan vaivatta. Viheralueet eivät ole kaahailun paikkoja, vaikka kaahailuväline olisikin hiilineutraali; tämä luonnonrauhasyistä ja turvallisuussyistä. Lisäksi asfaltoidut baanat ovat huonoja heikkonivelisille ja niiden huolto edellyttää motoroitujen työkoneiden pääsyä, ja niiden tieltä tavataan kaataa sen verran puita, että ihmetellä sopii, missä vaiheessa näiden hankkeiden hiilitase kääntyy positiiviseksi (="puoliintumisaika"). Täytyykö luonnossa liikkujan alkaa äänestämään perussuomalaisia, jotka eivät kannata tällaisia?

Olen 80-luvulta alkaen hyötypyöräillyt tuhansia kertoja Keskuspuiston läpi, enkä näe baanoille minkäänlaista tarvetta. Ilman niitäkin jopa koukkupolvinen munamankeloitsija suoriutuu Kannelmäestä keskustaan puolessa tunnissa. 

Asuntoja huippuosaajilta huippuosaajille

Ystäväni, joka liikkuu työkseen ihmisten parissa, aistii trendejä ja luo tarpeita kuluttajille, on viestinyt minulle huomanneensa vielä uudenkarheassa Kalasatamassa samaa kuin minäkin: ne asunnot ovat peijakkaan kalliita. Niin kalliita, että pitää olla tosi markkinauskovainen uskoakseen ns. trickle down -efektiin, jossa kuitenkin kalliiden asuntojen rakennuttaminen hyödyttäisi kaikkia. Vaikka tunnen minä yhden it-konsultin, joka myi asuntonsa Kannelmäessä ja osti moninkertaisesti yhtä kalliin uudenkarhean perheasunnon Kalasatamasta, niin että toivottavasti meni se Kantsun kämppä tarvitsevalle.

Olen ollut epäileväinen tätä trickle down -teoriaa kohtaan, sillä eihän ainakaan Helsingissä - eikä kyllä edes Porvoossa - ole yksiä asuntomarkkinoita, vaan useat. Ei niitä Myllypuron, Jakiksen ja Pihliksen asuntoja kerta kaikkiaan osta sama porukka kuin Kalasataman tai Jätkäsaaren kämppiä, ja tuskin edes saman sosiaalisen kuplan serkun kummin kaima. Tämän vuoksi kalliit asunnot ovatkin vain osaratkaisu asuntopulaan. Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Miksi niitä ei sitten rakenneta?

Yksi syy on se, että niitä asuntoja kaavoitetaan niin halutuille alueille, että niistä ei halpoja edes hutiloimalla, mikä asuntorakentamisessa muuten osataan nykyisin käsittämättömän hyvin. Nyt huippuosaajat kaavoittavat huippuosaajille, atk-konsultit atk-konsulteille niin ettei se hintataso mikään ihme ole, vaikkeivat ne konsultentit niitä piirustuksia teekään. Jos it-konsultit kaavoittavat lisää kaupunkia Helsinkiin, halutuille alueille, niin ei ole mikään ihme että niihin on varaa vain it-konsulteilla, noilla omaa osaamistaan toisilleen myyvillä ennen atk-suunnittelijoiksi kutsuttuja markkinointiosaamisella päivitettyjä hipsterinörteillä.

Asuntokauppojen nyrkkisääntönä voisi toimia yleisellä tasolla: jos asunnonostajalla ei ole reaalivakuuksia, isi osta tai pääomana edes osittain omaa vanhaa asuntoa, niin silloin asunnon sopiva neliöhinta on sama kuin ostajan kuukausipalkka, olettaen että niitä ostajia on kaksi kappaletta, ja tällöinkin kannattaa soveltaa sen pienipalkkaisemman tulotasoa. Kalasatamassa tuo yksikköhinta lienee noin 6000-8000 euroa, ja esimerkiksi Porvoon Kevätkummussa se on alle 2000.

Lisaa lähiötä Helsinkiin?

Lisää kaupunkia Helsinkiin! -taisteluhuudokseen ottaneet väärinymmärretyn urbanismin tunnustajat aikovat lisätä Helsingin lähiöitymistä. Sillä jos kaupunkia rakennetaan lisää rakentamalla lisää lähiötä tiivistämällä lähiöitä, saadaan tiiviimpiä lähiöitä, ei kaupunkia.

Ei kaupunki ole pelkkä asukas- ja kuutiometrikeskittymä. Jos olisi, silloinhan esimerkiksi vankilaa voisi väittää kaupungiksi, tai varuskuntaa. Kaupunki on myös ihmisten toimintaa, heidän välisiä suhteitaan, merkityksenantoja, historiaa, joka myös toki elää tämän toiminnan, suhteiden ja merkityksenantojen mukana ja uusintaa itsensä aina uusille kaupunkilaisille. Kaupunki on kuitenkin vähän kuin valtio, tai yhteiskunnallinen instituutio: vaikka se on ihmisten rakentama, on se paljon muutakin kuin inhimillisen interaktion summa: kaupungin olemus, sen substanssi ei palaudu oikein mihinkään muuhun kuin kaupunkimaisuuteen. Eikä kaupunkia voi rakentaa, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Vaikka tuotettaisiin Hakaniemen torista tarkka pastissi Tuurin kyläkaupan ulkopuolelle, ei se olisi kaupunkia, koska se olisi historiaton, epäaito, suhteeton, merkityksetön.

Lisää lähiötä rakentaminen tarkoittaa sitä, että lähiön vanhojen asukkaiden ympäristö huononee, ja uudet asukkaat saavat huomattavasti vanhaa rakennuskantaa kalliimpia asuntoja. Jos ja kun rakentamista perustellaan sillä, että tarjonnan lisääminen hillitsisi hintatasoa, tämä hillintä ei oikein ole osoittautunut toimivaksi. En vastusta kategorisesti kaikkea rakentamisesta, mutta ovatko esimerkiksi Vallilan konepajan asunnot laskeneet Vallilan hintatasoa tai Kalasataman rakentaminen Sörnäisten hintatasoa?

Lähiön rakentamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, sillä lähiöissä on paljon hyvää: suhteellisen luonnonläheinen ympäristö ja (yleensä) kuitenkin toimivat joukkoliikenneyhteydet keskustaan (jollainen pääkaupunkiseudulla kuitenkin edelleenkin on yksi tosiasiallinen, Leppävaaran, Itäkeskuksen, Myyrmäen ja Aviapoliksen noususta ja Espoo-Kazakstanin nostattamisesta huolimatta. Ja Tapiola, josta piti tulla luonnonläheinen satelliittikeskusta, on jotenkin unohdettuna näivettynyt).

Lähiöiden tärkein vahvuus on kuitenkin niiden kohtuullinen asumisen hintataso (verrattuna keskustaan); kalliin uusiorakentamisen sanotaan milloin laskevan vanhemman asuntokannan hintaa ja milloin taas nostavan vanhan asunto-omaisuuden arvoa, koska uusiorakentamisen sanotaan takaavan palveluiden pysymisen alueella ja toisaalta nostavan myös alueen yleistä arvostusta. Jolloin uudet, kalliimmat asunnot nostavat vanhempien, halvempien asuntojen hintoja. Kaupungin lisälähiöittäjät vievät lähiöiltä niiden hyvät puolet: luonnonläheisyyden ja kohtuullisen hintatason.

Eivät oikein osaa päättää nämä, nykyiset urbanistit, mitä haluavat ja millä argumenteilla. Kannattaa olla tarkkana siinä, että valitsee etukäteen sellaiset perustelut, jotka voi osoittaa jälkikäteen oikeaan osuneiksi.

Mikä sitten voisi olla oikeaa kaupunkia? Kelpaisiko Manhattan? Sen asukastiheys on melkein 28 000 asukasta neliökilometriä kohden, kun se Helsingissä taas on 2944 asukasta neliökilometrillä. Kaupunkimaiseksi ympäristöksi Manhattanin erottaa paitsi asukastiheytensä perusteella, myös sillä, että sen kaupunkikuva on kaupunkimainen. Ja sitä nämä lisää kaupunkia -haikailijat eivät ymmärrä. He kun luulevat, että kaupunkia tuotetaan vain heittämällä lisää kuutioita kaupunkiin, kaupunkimaisuudesta viis.

Eroksi metropoliksi haikailevaan Helsinkiin Manhattanilla on myös ymmärretty virkistysalueiden arvo: ei tulisi kuuloonkaan, että Central Parkille rakennettaisiin koskaan yhtään mitään, toisin kuin meidän Keskuspuistoomme, jota ovat viimeksi huonontaneet Hakamäentien leventäminen, Kuninkaantammen rakentaminen, ylimitoitetut Jokeri kakkosen tunnelityöt; lisäksi sinne on suunniteltu asuinaluetta Laaksoon ja keskisen Keskuspuiston kaventamista "kaupunkibulevardin" takapihoiksi.

Kalasataman arvostelu

Tein ystävieni kanssa arkkitehtuurikävelyn uuteen Kalasataman kaupunginosaan. En osta. On hämmästyttävää, että talot, joissa asuntojen neliöhinta on 6000 ja 8000 euron välillä, on näin hutaisten valmisteltu. Tai ehkei puolivalmista saisi arvostella. Tai sitten rosoisuus onkin tavoiteltu tyylilaji, vähän niinkuin kivipestyä farkkua.

Ingen svenskspråkig bättre folk hit. Bara finska snackas här.
 

... utan estiska och ryska.

Puisto kalasatamalaisittain. Ei kannettu vihreys kaivossa pysy, vai miten se meni?

 Tässä olisi tarjolla halpoja neliöitä. Tosin ikkunoita ei ole, mutta mukavuuslaitoskin löytyy. Ja kuntopyörä.

Ehdottomasti kiintoisinta Kalasatamassa on julkinen tila. Graffititaiteilijat ovat ottaneet tilan omakseen, julistaen luokkasotaa. Kalasatamassa useimmilla on varaa vain julkiseen tilaan, neliöt maksavat maltaita. Uskoisin kuitenkin, että asukkaatkin voivat tulla tänne turvallisin mielin, luokkasota tapahtunee ilman polttopulloja.
 

Ihmiset tosiaankin pitävät eri asioista.