Maailma on köyhempi ilman Jockea

Sain tänään surullisen uutisen Joakim Jocke Lybeckin äkillisestä poismenosta. Vainajista - joksi en vielä pysty Jockea, tuota elämänilon, optimismin ja vitaliteetin perikuvaa käsittämään - ei ole tapana puhua pahaa, mutta ei Jockesta pystyisikään. Jocke saattoi joskus harhautua tajunnanvirran vietäväksi, mutta harvoinpa tuli sellainen olo että tässä tuhlattaisiin aikaa. Jocken tarinat olivat aina viihdyttäviä, ja asiaakin niissä oli aina enemmänkin kuin siteeksi, kun vain sinne asti päästiin. Sitäpaitsi Jocken seurassa oli hyvä olla. Hän luotti kanssaihmisiinsä, ja sai nämäkin luottamaan itseensä, Käytin tässä tarkoituksella svetisismiä kanssaihminen, ruotsinkielinen kun Jocke oli, vaikka lähin suomennus "lähimmäinen" olisi soveltunut kanssaihmistä paremmin Jocken ihmiskäsitykseen. Jockelle kaikki olivat hyviksiä, pahiksetkin, jotkut vielä toki vähän enemmän.

En ehtinyt tuntea Jockea kuin kuutisen vuotta, mutta hän oli sananmukaisesti elämääkin suurempi persoonallisuus. Tulen aina näkemään vilauksen torin halki megafonin kanssa pyöräilevästä Jockesta sinne eksyessäni. Jocke oli mukana oikeastaan kaikessa mielekkäässä ja kivassa, jota Porvoossa järjestettiin.

Mietin usein asioiden arvokkuutta sitä kautta, että olisiko maailma ilman niitä köyhempi paikka. Maailma on ilman Jockea köyhempi paikka.

Kiitos Jocke. Sinä yhdistit ihmisiä, ja uskoit kaikista hyvää. Poismenosi jätti Porvooseen aukon, jota ei voi täyttää. Korkeintaan voimme koettaa jatkaa ihanteittesi toteuttamista, ja ottaa sinut esikuvaksi. Sinut tunteneet ovat elämäntyöllesi sen velkaa, että uskoisivat myös kanssaihmisiään lähimmäisiksi. Ja muistaisivat olla lähimmäisiä toisilleen, ja rakastaa, sillä loppu voi kohdata meistä ketä tahansa, milloin tahansa, Jockeakin jonka piti elää 100-vuotiaaksi. Nyt surettaa paitsi Jocken lesken puolesta, ja varsinkin hänen vielä niin pienen poikansa, ettei hän tule muistamaan isäänsä muuten kuin lukuisten tarinoiden muodossa ja perusturvallisuutena eli hänestä välittyneenä rakkaudellisuutena ja sinä fiiliksenä, että kaikki käy hyvin ja että ihmisiin kannattaa luottaa, mutta jos minulla on joskus mahdollisuus tavata hänet, tulen kertomaan hänelle, että hänen isänsä oli yksi hienoimpia ja rakastettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä (nyt en enää kyyneliltäni näe kirjoittaa enempää).

Vasemmistolle mäkiennätys, Vihreille tyylipisteet

Olen toiminut kymmenisen vuotta Vihreissä joskus enemmän, joskus vähemmän aktiivisesti. Jätin kaikessa hiljaisuudessa jäsenmaksun suoraveloituksen vahvistamatta vuosi sitten keväällä, ja tähän oli kaksi pääasiallista asiasyytä: joidenkin (etupäässä helsinkiläisten) vihreiden koko lailla oikealle heittävä liberalismi, joka on lähestulkoon naiivia. Toinen on joidenkin betoniuskovaisuus.

Nämä yhteenlaskettuna olen päätynyt pitämään puheita Vihreistä Kokoomuksen puisto-osastona harhaisena, sillä he ovat Kokoomuksen Pelago-osasto. Tajusin myös, että minun on helpompi äänestäjänä kilpailuttaa ehdokkaita kun oma puoluejäsenyyteni ei sido valintaani. Haluan kaikissa olosuhteissa valita parhaan, ja Porvoossa Vihreät ovat edelleenkin hyvä valinta.

Julkinen puoluejäsenyyden tunnustaminen kuitenkin sitoo. Se tekee tilivelvolliseksi esim. Helsingin yleiskaavasta, Palmian yhtiöittämisestä tai Oskalan ja Vartian kaltaisesta valojen sammuttamisesta maakunnista (vaikka ei vain liberaalisiipi, vaan peräti Vihreästä eduskuntaryhmästä 11/14 äänesti päivystysasetuksen puolesta. Se muuten taisikin lopullisesti katkaista tämän kamelin selän). En halua, että ääneni Johanna Karimäelle on mandaatti Hannu Oskalalle, vaikka jatkossakin tulen jakamaan Johannan mainoksia.

Mietin tässä jo jonkin aikaa, että jos nyt tällä tiedolla valitsisin puolueen, saattaisin jatkaa poliittista odysseiaani vasemmalle. Vaikka vierastan (joidenkin) vihreiden pragmatismia, koska olen itse enemmän pettynyt idealisti eli änkyrä, niin vähintään yhtä lailla vierastan sitä, että pyritään vain löytämään kuvasta vähintäänkin viisi virhettä. Joskin vasemmistolla hyppy saattaa kantaa pisimmälle, niin heillä kaatuminen tai ainakin V-tyyli verottaa tyylipisteitä kuin Boklövillä ikään. Vihreät saavat paremmat tyylipisteet. Jos Helsingissä kuntavaalien alla jokunen ärhäkäs luontoaktivisti Vasemmiston riveissä jo etukäteen ääniä kalastellakseen onnistui lähinnä polttamaan siltoja jo etukäteen, ei tuollakaan strategialla pelasteta luontoa yhtään hehtaaria.

Pettyneen puheenjohtajaehdokkaan punasiirtymä?

Kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti jättäytyvänsä pois Vihreiden puheenjohtajaskabasta. Muita kuin hänen ilmoittamiaan syitä en voi edes arvailla; Outin itsensä mukaan ei ollut mielekästä ilmoittautua kisaan, josta ei tulisi kisaa, koska hänen mielestään väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on niin selkeästi ilmoittanut tukensa Emma Karille.

Mitä Ville sitten on sanonut? Hän oli todennut, että ehdolle varmaan asettuu tuoreita kansanedustajia, joilla on hyvät voitonmahdollisuudet. Outihan on jo konkari, kolmannen kauden edustaja, ei siis suoranaisesti mikään kevään kananpoikanen (spring chicken). Ehkä Ville toivoi kilpailijoita muuten hyvinkin vahvalle ehdokkaalle, eli Outille, mene ja tiedä. Yksimielinen puoluekokous ei sovellu kuvaan moniarvoisesta ja -äänisestä puolueesta.

En kuulu Outin palstakavereihin, vaikkakin olen kyllä seurannut hänen poliittista uraansa jo pitkään. Meitä ovat yhdistäneet niin nuorten työpajat, prekaarien asia ja kaupunkimetsätkin. Olen jakanut Outin esitteitä ja blogannutkin hänen puolestaan, ja arvostan monia hänen tekemisiään. Sen sijaan sitä en arvosta, miten Outi muiden yliopistokaupunkien vihreiden edustajien mukana - lukuunottamatta Krista Mikkosta, Johanna Karimäkeä ja Hanna Halmeenpäätä - sammutti valot maakuntasairaaloiden päivystyksistä ja niiden myötä synnytysosastoilta. Vaikka kyse onkin yleisestä suurkaupunkilaisuudesta johtuvasta sokeudesta, en ole antanut tätä anteeksi. En enää tee työtä sellaisten ehdokkaiden puolesta, jotka lakkauttavat palveluni.

Outi on jo pitkään keikkunut Vihreiden vasemmalla laidalla. Niin minäkin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa aika vankka etiäinen, jota jotkut sanoisivat vaistoksi, että Emma Kari on tässä skabassa vahvoilla. En tiedä, mitä mahdollisesti kulissien takana on Villen ja Outin välillä, mutta olisi kyllä ymmärrettävää, että jos Outi olisi tehnyt kanssani samansuuntaisen tilannearvion puheenjohtajaskabasta, hän olisi pettynyt.

Siirtymiä puolueiden välillä tapahtuu vähän väliä, erityistapauksena Jörn Donner, joka vie jörndonneriutensa milloin mihinkin puolueeseen. Vihreisiin on tullut mm. demareihin ja kokoomukseen eri syistä pettyneitä, ja sieltä taas on lähtenyt ainakin pari helsinkiläistä Vasemmistoliittoon reaktiona Palmian yhtiöittämiseen.

Outin ratkaisun suhteen vaistoni voi mennä mönkäänkin, mutta en olisi kovinkaan yllättynyt, jos hän keikahtaisi siltä laidalta ylitse. En ole voinut tarkistaa asiaa häneltä itseltään, miksi hän minun uteluihini vastaisi jos ei istuvan puheenjohtajankaan.

Vihreillä ovat tunnetusti seinät leveällä ja katto korkealla, mutta onko Outille enää sijaa majatalossa?

Iltalehden jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla blogin otsikkoa.

Jos ei haluaisi mitenkään äänestää Vihreitä...

... siinä tapauksessa annan äänestyssuosituksia tänään alkaneihin ennakkovaaleihin.

Jos asuu Hämeessä, yksi hyvä ehdokas ja tulevaisuuden päättäjä on Sanna Marin, SDP.

Pohjanmaalla Demareita äänestävän kannattaa antaa äänensä Joanna Juurakolle.

Varsinais-Suomessa vasemmalle päin kallistuva voi antaa äänensä Li Anderssonille.

Pirkanmaalla kansanedustaja Anna Kontula ei kumartele ketään. Hän on epämiellyttävien totuuksien ja pienen ihmisen puolella, ja on fiksu. Tykkään.

Helsingissä ääni kannattaa antaa Jarmo Niemiselle, jos haluaa äänestää Kokoomusta. Todellinen luontovihreä, tai Sari Sarkomaata, jos haluaa sosiaalista omatuntoa. Demareiden kannattajille löytyy useampikin hyvä vaihtoehto, esimerkiksi Erkki Tuomioja, Nasima Razmyar ja Pentti Arajärvi. Jos intohimona on kaupunkisuunnittelu, tällöin parempaa ehdokasta ei voine löytää kuin Kaarin Taipale, ainakaan jos haluaa päätöksenteon perustuvan tutkittuun tietoon. Keskustan edelleenkin suhteellisen harvalukuiset äänestäjät voisivat äänestää sivistynyttä Laura Kolbea, ja Vasemmistoliiton kannattajille esimerkiksi Dan Koivulaakso on hyvä valinta, ja Paavo Arhinmäki on aina varma valinta.

Omassa vaalipiirissäni Vasemmistoliiton kannattaja voi äänestää Joonas Dachingeria tai Jussi Saramoa. Perussuomalaisia äänestävän paras mahdollinen valinta on Arja Juvonen. Demariehdokkaista tiedän parhaiten porvoolaiset Mirja Suhosen ja Marianne Korven. He ovat hyviksiä.

Listaus ei tietenkään ole mitenkään kattava, vaan vedin hatustani niitä nimiä, joita muistan. En tietenkään tunne kattavasti muiden puolueiden ja muiden vaalipiirien ehdokkaita, joten siksikin listani on vino ja muistinvarainen.

Suosittelen kuitenkin ensisijaisesti Vihreiden äänestämistä. Uudellamaalla hyviä numeroita ovat etenkin 111 (Jocke Lybeck), 100 (Johanna Karimäki) ja 92 (Tatu Chanth). Helsingissä valinta kallistuu Outi Alanko-Kahiluotoon (69), Johanna Sumuvuoreen (84) tai Maria Ohisaloon (77), ja jos haluaa äänestää miestä, Pekka Haavistoa (70) parempaa ei olekaan.

Kahden ehdokkaan loukussa

Olen aina puoluetoiminnassa aktiivisesti toimiessani etsinyt itselleni sopivan eduskuntavaaliehdokkaan. Tämä on käynyt aina aika helposti: monasti olen tuntenut henkilökohtaisesti sellaisen ehdokkaan, johon olen uskaltanut luottaa ihmisenä siinä määrin, että olen voinut luottaa hänen harkintakykyynsä sellaisissakin kysymyksissä, joissa ehdokkaani on eri linjoilla kuin minä. Joskus on myös ehdokas valinnut minut, ei ehkä suoranaisesti feissaamalla, mutta edustamalla sellaisia arvoja, joita minäkin tunnustan ja olemalla mukana edustamassani toiminnassa niin että teidemme on ollut ikään kuin pakko risteytyä.

Olen asunut Helsingissä suuren osan elämääni, joten on luonnollista, että edelleen seuraan, mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu. Samoin on luonnollista, että edelleen tunnen runsaasti helsinkiläisiä, ja tästä kaikesta luonnollisena seurauksena suosittelen edelleen myös helsinkiläisiä ehdokkaita. Henkilökohtaisten suosikkieni - Outi Alanko-Kahiluodon, Johanna Sumuvuoren, Maria Ohisalon ja Pekka Haaviston - lisäksi osaan suositella myös joistakin tietyistä teemoista kiinnostuneille: Ozan Yanaria taloudesta huolestuneille, Maria Vuorelmaa suomenruotsalaisille, Emma Karia lapsiperheille, Otso Kivekästä kevyestä ja tietoliikenteestä ja Hannu Oskalaa kulttuurista kiinnostuneille. Jos haluaa kohottaa eduskunnan älyllisen keskustelun tasoa, voi äänestää Jukka Relanderia ja jos haluaa pelastaa maapallon, silloin luonteva valinta on Leo Stranius. Ja niin edelleen. Anteeksipyyntöni niille jotka unohdin nopeasta listauksestani. Nämä olivat vain esimerkkejä.

Suhtauduin vihreään politiikkaan pikatienä uusmaalaistumiseen, ja vihreys onkin ollut oikotie tutustua keskipienen kaupungin hyviksiin (muitakin tapoja on, kuten Mahdollisuuksien tori. Siksi tunnenkin myös hyviä vasemmistolaisia). Näitä hyviksiä yhdisti Haaviston Pekka, ja hyviksien paikalliseksi suojeluspyhimykseksi muodostui Jocke Lybeck, joka tarjosi ensin tilansa, sitten ideoitaan ja aikaansa ja lopulta myös henkilönsä. Jos Jockea ei olisi, ei häntä pystyisi keksimään: tuon epäsovinnaisella, luovalla tavalla salaovelan, suuren persoonan, hienon miehen, jonka tuntee ja joka tuntee puoli Porvoota. Jockelle ei voi sanoa ei. Jocke on kuten Pekka Haavistokin, kaikkien kaveri, myös vihollistensa, joita hänellä ei ole. Hän edustaa suurinta osaa siitä hyvästä, jota Porvoossa on. Haluan katsoa loppuun asti Lätsäjäbä-Jocken matkan kohti Arkadianmäkeä. Tarina on jo tähän saakka niin ihmeellinen, että sille ei voi nähdä mitään muuta loogista seurausta.

Porvoolaisuuden ja entisen helsinkiläisen lisäksi olen, kuten sanottu, uusmaalainen. Lisäksi olen luonnonystävä, ja näissä ominaisuuksissani olen tullut törmänneeksi Johanna Karimäkeen. Johannan kunniaksi on sanottava myös se, että hän on tullut aina mielellään vierailemaan Porvooseen; lisäksi hän on ihmisenä äärimmäisen mutkaton ja sydämellinen, helposti lähestyttävä ja tavoitettava. Johanna on, kuten Jockekin, pienten ja heikkojen puolustaja, ja äärimmäisen ahkera ihminen. Hän muistaa viiteryhmiään, mutta välittää muistakin. Johanna edustaa kaikkea sitä hyvää, jota eduskunnassa ei edes keksisi olevan.

Kahden ehdokkaan loukku on tietenkin ensimmäisen maailman ongelma, kun monissa paikoissa valittavana on vain yksi, ja sekin on pakkovalinnan paikka. Välttyäkseni pahoittamasta kummankaan ehdokkaani, Jocken tai Johannan mieltä, aion lykätä äänestyspäätöstäni koppiin asti. Jos minulla olisi kaksi ääntä, äänestäisin molempia, nyt joudun valitettavasti olemaan jommalle kummalle uskoton. Onneksi omatuntoaan voi paikata tekemällä vaalitöitä molemmille. Uskon, että saan kyllä ainakin sen yhden äänen taisteltua takaisin sille jommalle kummalle, jolle ääneni ei tällä kertaa riittänyt.

Mitä tarkoittaa luottamus poliittisiin elimiin?

Tein gallupin suomalaisista arvoista, ja ihmettelin kysymyksiä luottamuksesta. Mielestäni kollektiiveihin - kuten hallitus tai eduskunta - ei voi luottaa tai olla luottamatta. Ja mitä se tarkoittaa? Että tekevät kannaltani oikeita päätöksiä? Että kunnioittavat oikeusvaltion periaatteita? Minkä asian suhteen pitää luottaa tai olla luottamatta? Luotettava kenen kannalta, ja minkä?

Vaikka joku kansanedustaja ei edustaisikaan omia arvojani, voin siltikin pitää häntä rehellisenä omien edusryhmiensä edustajana tai rehtinä oman roolinsa toteuttajana, siis läpinäkyvänä toimijana, joka toteuttaa häneen kohdistettuja rooliodotuksia. 

Otetaan esimerkki. Vanhassa englanninkielisessä Spede-sketsissä esiteltiin "hyvä" ja "paha" gangstereiden avulla. Samalla tuli selväksi myös suomen ja englannin välinen vertailu- ja ajatusero: "paha" on englanniksi myös "huono" .

Speden sketsissä "hyvä gangsteri" ryntäsi pankkiin, ja ampui kaikki mäsäksi, mukaanlukien ihmiset. Tällainen herättää minun luottamukseni, gangsterina. Hän ilmiselvästi osaa hommansa, gangsteriuden, ja gangsteriuden ammatillista ydintä on pahana ihmisenä oleminen. Ihmisenä hän sen sijaan pelottaa ja kylmää minua, en suurin surminkaan hakeutuisi vapaaehtoisesti hänen ampumaetäisyydelleen. Kyse oli kuitenkin pahuuden toteuttamisesta: jos haluaisin, että pankki ryöstettäisiin ja vihulaiseni laitettaisiin levyiksi, tämä esitys herättäisi luottamukseni, jos kyseessä olisi rekrytointiin tähtäävä mainosvideo.

Sen sijaan luottamustani omien rooliodotuksiensa mukaan toimimisessa ei herättäisi "bad gangster", joka nostaessaan aseen alkaisi itkemään herkkyyttään tai kiltteyttään, tai molempia. "Bad" on tässä nimenomaan huono, sillä "paha" gangsteri toimisi kuten ensimmäisen esimerkin rontti, toisin sanoen kuten paha ihminen. 

Avain luottamukseen on siis se, missä roolissa toimitaan, ja mitkä ovat rooliodotukset. On selvää, että luotan Johanna Karimäen toimivan kansanedustajana siten, että hän edistää niitä asioita, joita pidän tärkeinä. Itse asiassa, luotan häneen siinä määrin, että uskallan ulkoistaa oman poliittisen päätösvaltani edustuksellisessa demokratiassa juuri hänelle, koska tuntemani perusteella uskallan luottaa hänen arvostelukykyynsä siinä määrin, etten ole huolissani siitä, ettei hän kuitenkaan ole minä. 

Tiedän kuitenkin, että eduskunnassa toimii hänen lisäkseen muitakin, sellaisiakin, jotka eivät edusta sen paremmin omia arvojani tai asioitani eivätkä he henkilönäkään herätä minussa samastumista. Tästä syystä eduskuntaan ei voikaan sen paremmin luottaa kuin olla luottamattakaan. Luotan kyllä, että siellä toimitaan valtiosäännön mukaan, ja toivoisin, että siellä toimisi nykyistä enemmän Johannan kaltaisia väsymättömiä demokratiatyöläisiä. 

Johanna Karimäki Porvoossa 23.1.

Espoolainen kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.) tulee Paahtimoon torstaina 23.1. kello 18 juttelemaan vesiensuojelusta, kalastuksesta ja työllisyydestä. Johannan vierailu on osana Vihreiden sarjaa "Elävien poliitikkojen ilta", ja siitä saa lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulta, joka on linkattu tämän bloggauksen otsikkoon. Paikalla on myös kristillisdemokraattien porvoolaisvaltuutettu Jere Riikonen jututtamassa Johannaa. Pienenä vinkkinä: Johanna on helposti lähestyttävä ja mutkaton ihminen, jolle kannattaa esittää kysymyksiä. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Porvoonseudun Vihreät ja Uudenmaan Vihreät.