Laajentavatko kaupunkibulevardit tosiaankin kantakaupunkia?

 Kirjoitin äskeisessä Kaupunkiluontoliikkeen kannanotossa toivovani, että Mäkelänkadun "kaupunkibulevardia" toteutettaessa liikenneväylien vaatima tila ei lisääntyisi. En väitä, että nykyinen Tuusulantie olisi mitenkään mallikasta ympäristöä, siis liikenteessä olijoille, mutta kaupunkibulevardit on "myyty" valheellisin perustein välineiksi laajentaa kantakaupunkia tai ainakin kantakaupunkimaista yhdyskuntarakennetta Vironniemeltä loitommas. 

Osoittautui, että suunnitellun Tuusulanväylälle jatkettavan Mäkelänkadun liikenneväylästöjen yhteisleveys tulee olemaan 57,5 metriä. Sitten karttaharjoituksien pariin. Google Earthistä mitattuna Tuusulanväylän leveys sen alkupäästä on noin 43,5 metriä. Yhtenäiskoulun kohdalta Tuusulanväylän alittavan alikulun kohdalta se on vain 30,5 metriä. Käpylän aseman eteläpuoleiselta, Kullervonkadulle jatkuvan alikulun kohdalta se on noin 38 metriä. Väylästöjen vaatima tila kasvaa siis pahimmillaan jopa 27 metriä, eli melkein kaksinkertaistuu. 

Liikenneväylien viemästä kaupunkitilasta ovat jotkut olleet huolissaan. Se tila on pois asunnoilta ja viheralueilta. Ovatkohan nämä samat tahot huolissaan siitä, että kaupunki"bulevardien" myötä liikenteen viemä tila vain kasvaa? 

Jos 57,5 metriä leveä liikenneväylä jakamassa talorivejä kahtia on jonkun käsitys kantakaupunkimaisesta ympäristöstä, minä olen merisiilin eno. Ja kuten Raide-Jokerin kohdalla on nähty, näiden uusien uljaiden kiitäjien matkavauhtia ei saa hidastaa, jotta ne voisi nähdä kilpailukykyisinä, niin en pysty edes kuvittelemaan, miten kauan tulee hitaalta mummolta rollaattorin kanssa sohjossa tai äidiltä kaksosrattaiden kanssa kestämään tuon valtasuonen ylittäminen. 

Moottoriteillä ei ole sijaa kantakaupungissa, sanotaan. Ja niiden reunustat on julistettu lainsuojattomiksi, eikä niiden suojelulle pitäisi olla sijaa, sanotaan. On näkökulmakysymys, kumpaa pitää pahempana: 30-40 -metristä moottoritieksi nimettyä väylää, joka on metsien reunustama vai melkein 60 metriä leveää väylää, tuulinen ränni, jota ei saa kutsua moottoritieksi, koska se koostuu itse asiassa useasta väylästä: neljästä autokaistasta, kahdesta bussikaistasta, kaksista ratikkakiskoista, kahdesta fillaribaanasta ja kahdesta jalkakäytävästä. Ja yhden moottoritien - joiden rakastajaa minusta ei saa mitenkään, pois Moottoritie on kuuma -romantiikka minusta - tilalla kulkeekin oikeastaan kaksitoista liikenneväylää. 

Havainnekuvissa tällaisen voi ehkä saada näyttämään siedettävältä. Mutta urbanisteiksi itseään kutsuvat Lisää kaupunkia -hurmahenget: toivoisin kuulevani tämän hirviön valmistuttua käsityksenne siitä, että menikö ihan niinkuin piti omasta mielestä? Saatiinko kilpailukykyistä, vetovoimaista, kantakaupunkimaista ympäristöä? Tuliko uutta Töölöä, Kalliota saati Käpylää?

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta                      20.3.2023

Kaava sinetöisi lopullisesti Pajamäen itäisten liito-orava-alueiden tuhon. Kaavasuunnitelman sisältämä leikkipuisto menisi liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikan päälle; lisäksi Pitäjänmäentien varteen suunnitellut talot tuhoaisivat sen, mitä ydinalueesta mahdollisesti on vielä jäljellä.

Kaava on kolme kertaa hylätty hallinto-oikeudessa, viimeksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten Helsingin kaupungin jääräpäinen piittaamattomuus asukkaiden mielipiteestä ja luonnosta on ihmeteltävää. Onko todella kaiken tämän vaivan väärti kaavoittaa muutama kerrostalo maalitehtaan viereen ja tuhota lopullisesti Patterinmäen itäpuoleiset liito-oravien ydinalueet? Liito-oravien elinalueista kannattaa muistaa myös se, että ne on suojeltu vielä 5 vuotta senkin jälkeen, jos ne mahdollisesti olisivat tyhjentyneet liito-oravista.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan liito-oravanaaras tarvitsee vähintään 3,5 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen, vaikka se tosin todellisuudessa liikkuukin noin 8 hehtaarin alueella.

Raide-Jokerin tunneli on jo kohtuuttomasti heikentänyt lähiluontoa Pajamäessä, eikä ole kohtuullista, että pientä mutta luontoarvoiltaan erinomaista ja virkistyskäytöltään suosittua metsää vielä lisää tuhotaan.

Jos sitä asutusta nyt on kertakaikkisen pakko ripotella Pajamäkeen, luonnon kannalta suhteellisen ongelmaton ratkaisu olisi siirtää nykyisen asutuksen ja metsän välissä oleva leikkipuisto Jokeri-tunnelin itäisen suuaukon tieltä tuhottuun entiseen metsään - johon on yritetty istuttaa mäntyjä, jotka tuskin tulevat kasvamaan - ja jos lisärakentamista halutaan, niin leikkipuiston paikalle voisi ehkä saada sovitettua yksi tai kaksi taloa. Toinen vaihtoehto voisi olla sijoittaa kaksi tai kolme kerrostaloa edellämainitun tunnelin itäisen suuaukon tieltä kaadetun entisen metsän paikalle ja jättää leikkipuisto ennalleen, jolloin tieyhteyden voisi vetää suoraan Pitäjänmäentieltä.

Ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta

Viime aikoina on alettu puhumaan paljon kaupunkiluonnon kompensaatiosta. Tällä tarkoitetaan kaavoitushankkeiden takia menetetyn luonnon "korvaamisesta", jos nyt luontoa voi korvata sen paremmin ekosysteemipalveluna kuin missään muussakaan mielessä. Ekologisen kompensaation suurin ongelma lienee siinä, että yksittäisten puiden lisäksi pitäisi korvata kokonaisia elinympäristöjä, joita ei välttämättä löydy; ne elinympäristöt ovat vieläpä kytkeytyneitä toisiinsa. Joitakin ympäristöjä ei myöskään voi korvata; jos puut voivatkin kasvaa ja metsäekosysteemit palautua, jos kompensaatiolle hyväksytään ajallinen viive, niin esimerkiksi kalliot eivät kasva takaisin. Pirkkolan, Kumpulan, Savonkadun tai Matokallion kalliot eivät kasva takaisin, ja kuten Vasemmistoliiton Mai Kivelän aloite Patterinmäen Raide-Jokerin läntisen suuaukon tieltä räjäytetyn kallionjyrkänteen kompensaatiosta sai vastauksekseen: vastaavia kallionjyrkänteitä ei ole. 

Luonnon kompensoinnista puhutaan kahdessa merkityksessä: ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta. Jos ekologinen kompensaatio olisikin em. reunaehdoilla mahdollista, lähiluontoa ei oikein edes voi kompensoida, sillä tiettyyn paikkaan sidottuja henkilökohtaisia merkityksiä ei voi siirtää, sillä se edellyttäisi omien viheralueidensa menettäneiden ihmisten henkilökohtaisen kovalevyn tyhjentämistä ja uudelleenlataamista. 

Jalopuumetsät osoittavat erinomaisesti joitakin kompensaation kipukohtia, ristiriitoja ja puolia, joita ei olla ajateltu loppuun saakka. Jalopuumetsät ovat luonnonsuojelulaissa suojeltu luontotyyppi; Pajamäessä tätä jouduttiin testaamaan, koska Raide-Jokerin tunnelin läntinen suuaukko olisi rouhaissut Patterinmäen pienehköstä lounaispuoleisesta vaahteralehdosta aimo annoksen. ELY-keskus lausui tästä metsästä käsityksenään, että se ei olisi luontaisesti syntynyt, jolloin sitä ei koskisi luonnonsuojelulaki. Kuitenkaan ei ole tiedossa, että alueen noin 50 vaahteraa oltaisiin sinne vasiten istutettu. Jos ELY-keskuksen argumenttiin olisi uskominen, silloin vaahterametsälle ei tarvitsisi ajatella ekologista kompensaatiota, koska sen luonnonarvot eivät ei-luontaisiksi katsottuina olisi kompensoimisen väärtejä. 

Jos mukaan kuitenkin astuu sosiaalinen kompensaatio, tämä riittäisi pelastamaan Pajamäen onneksi suurimmaksi osaksi ainakin tähän saakka säilyneen vaahterametsän, sillä jos edelliseen ELY-keskuksen argumentaatioon olisi uskominen, metsä olisi tulosta inhimillisestä toiminnasta, jolloin sillä olisi kulttuurista ja sosiaalista merkitystä. Metsä, joka ei ekologisessa mielessä olisi katsottu tärkeäksi, olisi sitä sosiokulttuurisessa mielessä, sillä istutettu tai kulttuurimaisemista levinnyt jalopuumetsähän on osoitus siitä, että metsän historia on inhimillisen kulttuurihistorian ja merkityksenannon tuote, jolloin metsä olisi eräänlainen perinnemaisema: luonnoltaan, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas alue. 

Jos siis luonnon kompensoimista lähdetään tutkimaan, niin moni alue, jota ei syystä tai toisesta katsota ekologisesti kompensoitavan arvoiseksi, on pelastamisen väärti juuri sosiaaliseen kompensaatioon liittyvistä syistä, ja jos jonkin alueen ekologisen kompensaation kriteerejä lähdetään kyseenalaistamaan, tämä juuri voi ajankohtaistaa alueen sosiaalisen kompensaation arvoiseksi, vaikka monessa tapauksessa rakennetun ympäristön perinnemaisematkin ovat ekologisesti arvokkaita, ainakin jos on uskominen Ympäristöministeriön omaa luonnehdintaa perinnemaisemista. Ja miksi eivät olisi. Tuskin kunnat tai edes ELY-keskukset omistaisivat asiasta Ympäristöministeriötä suurempaa viisautta. 

Kaupunkiluontoliike: käsitteiden määrittelyä

Olen halunnut antaa perustamassani Kaupunkiluontoliikkeen Facebook-ryhmässä kaikkien keskustelun kukkien kukkia, mutta nyt on päätään nostanut tarve määritellä ryhmän "premissejä" aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä.

Levittäminen ei ole tiivistämistä

Ihanteellisessa keskustelupuheenvuorossa pyrittäisiin käsitteiden tarkkaan käyttöön. Esimerkiksi kaupunkirakenteen levittämistä metsään ei kutsuttaisi tiivistämiseksi. Minun ja monen muunkin luontoihmisen näkökulmasta luontoalueille (=alueille, joita ei aiemmin ole osoitettu rakentamiselle tai infralle) rakentamisessa on kyse yhdyskuntarakenteen levittämisestä.

Infrahankkeiden puoliintumisaikaa ei huomioida

Ihanteellista olisi myös, jos puolustettaessa jotakin ratkaisua osattaisiin huomioida sen ratkaisun puoliintumisaika. Esimerkiksi raideliikennehankkeissa - vaikka ne olisivat usein varsinkin pitkällä tähtäimellä hyvinkin suotavia - pitäisi huomioida se, miten niiden toteuttaminen jo sinänsä vähentää paikallista hiilinielua. Raiteiden mutta raiteilla perusteltavien talojen tieltä kaadetaan paljon puita, ja välitön vaikutus ainakin paikalliseen ilmanlaatuun on negatiivinen.

Mitä tapahtui monimuotoisuudelle ja hiilitaseelle?

Luonnon monimuotoisuus ja hiilitase on usein tunnuttu unohtuvan, myös lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä. Ne on selkeästi työnnetty arvojärjestyksessä taka-alalle ilmastoviisauden tiellä. Mikä on iso sääli, sillä ilmastonmuutoksen vastainen taistelu tarvitsee mukaan meistä jokaisen, eikä tämä vastakkainasettelu ainakaan lisää ilmastotoimien oikeutetuiksi kokemista kaikkien silmissä.

Luonnon monimuotoisuuden ja hiilitaseen taka-alalle työntäminen sitäpaitsi on vakavassa ristiriidassa sen kanssa, että kuitenkin Suomessa moni kaupunki on julistanut ilmastohätätilan, ja peräänkuuluttaa kiireisiä toimia päästöjen madaltamiseksi. Näitä päästöjä tulee paitsi (yksityisauto)liikenteestä, mutta myös rakentamista, erinäisten arvioiden mukaan jopa 40% kaikista maamme päästöistä.

Kun laskee yhteen raiteiden tieltä kaadettavat hiilinielut ja rakentamisen vaikutuksen, paikalliset vaikutukset hiilitaseeseen raideliikenteellä ovat negatiivisia. Ne voivat sitten nousta plussan puolelle jossain vaiheessa, mutta kun ottaa huomioon, miten hitaasti metsä uusiutuu (eikä se uusiudu, jos siihen, missä ennen oli metsää, on pystytetty kerrostaloja), siinä vaiheessa jo meillä ranta-alueet tulvivat ja Suomeen on muuttanut miljoonia bangladeshiläisiä ilmastopakolaisia.

Jossain tapauksessa kyse saattaa olla puhtaasta arvovalinnasta ja tavoitteille asetetusta arvojärjestyksestä, mutta joskus myös silkasta viherpesusta. Jos siis pitää sitä ihan ookoona, että välittömän ilmastohätätilan nimissä heikennetään luonnon monimuotoisuutta ja tuhotaan hiilinieluja, silloin varmaankin Kaupunkiluontoliikettä - joka on avoin keskusteluryhmä, ei yhdistyksen jäsenlista - sopivampi keskusteluryhmä on Lisää kaupunkia Helsinkiin.

Luontodirektiivilajin systemaattista hävittämistä

  Liito-oravalla menee huonosti Helsingissä.

Ylläoleva kartta esittää liito-oravahavaintoja Haagan Riistavuoresta.

Tämä kartta taas esittää Haagan Riistavuoren kaava-aluetta. Yhdennäköisyydet ovat huomattavat, eivätkö olekin?

Kun Riistavuoren palvelutalon yhteyteen tuleva palveluasuntola ja Englantilainen koulu jo tuhoavat kaksi eteläisempää ydinaluetta, tämä kaavasuunnitelmaa viimeistelee Riistavuoren liito-oravakannan tuhon, sillä mitään muita ydinalueita ei Riistavuoreen enää tule jäämään. Helsingin kaupunki on oletettavasti tästä täysin tietoinen, sillä on vaikea kuvitella, ettei heillä kukaan olisi verrannut kahta karttaa keskenään. Helsingin kaupunki siis ilmeisesti pyrkii tuhoamaan luontodirektiivin tähdentämät luontoarvot niin, ettei niihin voisi enää vedota mahdollisissa valituksissa. 

Miten liito-oravalla sitten menee muualla? Jo vuoden 2016 liito-oravakartoituksessa liito-oravia oli löytynyt Malmin lentokentän ympäristöstä, ja tarkoitus oli teettää liito-oravakartoitus ilmeisestikin keväällä 2019 lentokentän pohjoispuoleisessa metsässä. Kaupunki sitten kaatoikin metsän sopivasti syksyllä 2018, parahiksi ennen kartoitusta. Oliko tarkoitus kenties estää havainnot ja niihin vetoaminen suunnitellun asuinalueen toteuttamista helpottamaan? Nythän Tanja Karpela ja Janne Erjola ovat liito-oravakoirineen löytäneet liito-oravien ydinalueita lentokentän eteläpuoleisista metsistä, joten aivan ilmeisesti Malmin lentokenttä on hyvinkin Helsingin itäisin liito-oravan ydinalue.

Pirkkolassa on kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi alueen lounais- ja toinen koilliskulmassa. On siis selvää, että alueella on liito-oravia. Kaupungin edustaja kävi suorittamassa Pirkkolan uimahallin länsipuolelle suunnitellun urheiluhallin alueen läpikävelyn halliyhtiön edustajan kanssa 3.6.2020. "Katselmus", jota korkein hallinto-oikeus ymmärtämättömyyttään on nimittänyt luontokartoitukseksi, kesti puolitoista tuntia. Lapsikin tietää, että puolentoista tunnin läpikävelyllä kesäkuisena aamuna ei kartoiteta liito-oravia, semminkin kun liito-orava on yöeläin, ja sen papanat havaitsee parhaiten maalis-huhtikuussa. Tämä "kartoitus" ei kuitenkaan estänyt Helsingin kaupunkia antamasta siunaustaan kalliometsän hävittämiselle. 

Pajamäessä taas on tiedossa kolmekin liito-oravan ydinaluetta. Uusimmat, vuosien 2019-2020 liito-oravakartoituksien tulokset, jotka ovat paljastaneet kaksi uusinta ydinaluetta - läntisen ja itäisen, joista läntinen hävitetään ja itäinen katoaa kytkeytyneisyyden ja pohjaveden huononemisen aiheuttaman puiden kuoleman myötä, on ELY-keskus jättänyt huomiotta. Ovatko ELY:n tarkastajat kenties käyneet siivoamassa papanoita pois? Raide-Jokeriallianssi väittää teettäneensä liito-oravakartoituksia, joissa ei olisi näkynyt merkkejä liito-oravien ekspansiosta, mutta jostain kumman syystä näitä kartoituksia ei löydy eikä niihin voi tutustua. Onko jotain sovittu ELY:n kanssa?

Valitettavasti naapurikaupungeissakin osataan. Synnyinkotiseutuni Kivistön kasvuun ollaan alettu varautumaan jo vuosikymmeniä sitten, mutta vauhtia projekti sai toden teolla kun sinne alkoi liikennöimään lentoasemajuna reilut 5 vuotta sitten. Siinä rytäkässä ollaankin sitten hävitetty vähintäänkin kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi vanhan Kivistön koulun eteläpuolella, jonne ollaan rakennettu kerrostaloja entiseen liito-oravametsään, ja toinen Kanniston rajoilla, Kannistontien varrella, alueella, jossa on myös lahokaviosammalen esiintymiä. Juteltuani alueella asuvan entisen vantaalaisvaltuutetun kanssa, hän totesi että Vantaallakin osataan "hukata" suojeltujen lajien kartoituksien tuloksia sopiviksi kaupungin kannalta. 

Tapauksia löytyy epäilemättä lisääkin, niin Helsingistä, muualta pääkaupunkiseudulta kuin muualtakin Suomesta. Työn alla on Pro Luonnon kanssa koota nämä tapaukset yhteen, ja selvittää hallinto-oikeuksien, ELY-keskusten ja kaavoittajina toimivien kaupunkien toiminta pohjaksi kantelulle EU-komissioon ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Liito-oraville ei riitä pieni metsälaikku

 HS.fi:ssä 7. joulukuuta ja Helsingin Sanomissa 9. joulukuuta julkaistussa kirjoituksessa väitettiin, että liito-oravan elinympäristöksi riittää pienikin metsälaikku. Jutussa esitettyyn johtopäätökseen tultiin Suur-Tapiolan alueella tehdyssä kartoituksessa, jossa seurattiin vuoden ajan kymmenen liito-oravan liikkeitä radiopantojen avulla.

On totta, että liito-oravan (siis naaraan) reviiri on suhteellisen pieni. Liito-oravatuntija Ilpo K. Hanskin mukaan naaraiden elinpiiri on yleensä alle 10 hehtaaria. Uroksilla se on keskimäärin noin 60 hehtaaria. 

Jutussa sentään mainittiin, että alueen koon sijasta sen laadukkuus on tärkeintä. HS:n olisikin suonut valinneen toisenlaisen verkko-otsikoinnin kuin "liito-oravat elelevät hyvin pienillä metsälaikuilla", sillä laiska lukija voi tulkita tämän suoranaiseksi luvaksi katkaista artikkelissakin mainitut liito-oraville elintärkeät levittäytymisreitit eli dispersaalit ja pirstoa laajemmat metsät.

Liito-orava on paitsi riippuvainen elinympäristön monimuotoisuudesta myös indikaattorilaji, joka osoittaa elinympäristön olevan monimuotoista. Kaavoituspoliitikoille tiedoksi: liito-orava ei tunne kompensaatiota. Kaadettua elinympäristöä ei voi korvata säästämällä metsää "jossain muualla". Sama pätee lähivirkistysalueisiin, jotka eivät valitettavasti nauti erityistä lainsuojaa.

Liito-oravan aivan viime vuosina tapahtunut levittäytyminen pääkaupunkiseudulle ei tarkoita lajin elinvoimaisuuden lisääntymistä, vaan sitä, että maakuntien talousmetsänhoito on ajanut sen ahtaalle sen perinteisimmillä esiintymisalueilla.

EU:n luontodirektiivi on määritellyt Suomelle aivan erityisen vastuun liito-oravien säilymisestä, eihän lajia tiettävästi esiinny EU:ssa muualla. Pääkaupunkiseudun kaavoituspaineissa ja näihin kytkeytyvissä infrastruktuurihankkeissa tuleekin muistaa huolehtia siitä, että liito-oravien elinympäristöt eivät pirstoudu.

(lehteen lähetetyssä versiossa oli vielä tämä lisäys, joka ei päässyt julkaistuun juttuun; olikohan siinä liikaa kritiikkiä Helsingin kaupunkisuunnittelua kohtaan: "esimerkiksi suunniteltu Riistavuoren kaavahanke tulee eristämään Pohjois-Haagan liito-orava-alueet - ja etteivät metsät kapenisi liikaa (kuten Pirkkolan valitettava urheiluhallihanke tekee, kaventaen Keskuspuiston vain vähän yli 200 metriin))

Kun metsä kapenee, sen laatukin huononee. Alle 200 metrin metsäkaistale muuttuu kokonaisuudessaan reuna-alueeksi, jolloin indikaattorilajit - kuten liito-oravat - eivät siellä enää viihdy. Aivan erityisellä rakkaudella pitäisi vaalia aiemmin roskapuina pidettyjä haapoja - sillä niissä viihtyvät paitsi liito-oravat - myös monet muut monimuotoisuudesta nauttivat lajit sekä vanhoja kuusia, joita ei pitäisi karsia kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksikään.

Michael Perukangas

luonto- ja ympäristöneuvoja, Kaupunkiluontoliikkeen puheenjohtaja, liito-oravakartoittaja 

Pajamäen itäisin liito-oravareviiri, jonka yhteydet muihin Pajamäen ydinalueisiin heikkenevät merkittävästi Raide-Jokerin itäisen suuaukon aiheuttaman puunkaadon myötä

Kirjoitukseni julkaistiin tänään (17.12.) Hesarin verkkoversion Espoo- ja Helsinki -liitteissä.

Ristiriitaisia argumentteja pääkaupungin rakentamisesta

Usein asuntojen lisärakentamista kuuluu perustellun paitsi kysynnän ja tarjonnan lailla, myös trickle down -efektillä, jossa tämä kysyntä ja tarjonta johtaa siihen, että kun joku ostaa (kalliin) uudisasunnon, tällöin vanha (vähän vähemmän kallis, ei kuitenkaan halpa) asunto vapautuu jollekin toiselle asunnontarvitsijalle. Kuitenkin esimerkiksi suurten liikenneinfrahankkeiden - kuten Raide-Jokerin - yhteydessä kaupungit (RJ:n tapauksessa Espoo ja Helsinki) perustelevat hanketta lähiviheralueista huolestuneille asukkaille, että paranevat liikenneyhteydet lisäävät "vanhojen asukkaiden" omaisuuden arvoa. Hetkinen, eikös uudisrakentamisen - jota sellaistakin juuri näiden infrahankkeiden, aivan erityisesti Raide-Jokerin yhteydessä perustellaan juuri liikenneyhteyksien varteen rakentamisella - pitänytkin laskea vanhan asuntokannan hintaa? Hups. Kumpaa siis tavoitellaankaan? Vai onko kyseessä vain viestinnällis-argumentatiivinen kaksoisstrategia? Rakennetaan asuntoja, joiden piti sekä laskea että nostaa vanhojen asuntojen hintatasoa?

Muun muassa tämä metsä on joutumassa edellämainitun skitsofreenisen strategian uhriksi Helsingin Pajamäessä.

Luontoarvojen vähättelyä ja piilottelua Pajamäessä

Valtakunnan päälehti on viime aikoina otsikoinut Pajamäen asukasyhdistyksen ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen hidastavan Raide-Jokerin tunnelitöitä Pajamäessä. On syytä tarkentaa, mistä hankkeessa ja sen kriittisissä kohdissa oikein on kysymys.

Raide-Jokerin vastustamisesta ei ole kysymys, sillä hankkeen hyödythän ovat selkeät. Jos Jokerin reitti kulkisi Takkatietä pitkin, koko kiistalta oltaisiin vältytty. Haluamme vain, että luonnonsuojelulakia kunnioitettaisiin, eikä luontoarvojen kartoittaminen, esittäminen ja todistelutaakka jäisi asukkaiden kontolle, ja moneen kertaan varmennetuille ja dokumentoiduille luontoselvityksille pannaan palttua tai ne unohdetaan sadanviidenkymmenen sekuntin matka-aikasäästön tähden.

Näin on käymässä Pajamäessä, jossa minä ja moni muu on tehnyt viime kevään ja tämän kesän aikana havaintoja, joiden mukaan liito-oravan reviiri on laajentunut Pajamäessä Jokeri-tunnelin molempien suuaukkojen ympäristössä. Nämä uudet papana- ja pesähavainnot eivät ole kelvanneet kultalautasellakaan tuotuina sen kummemmin Ely-keskukselle kuin Helsingin hallinto-oikeudellekin, jotka kenties tarkoituksellisesti jättävät nämä havainnot huomiotta. Mutta eivät alueen luontoarvot liito-oravaan tyhjene; Patterinmäellä on arvokas kallioketo ja Jokerin läntinen suuaukko tulisi tärvelemään vaahteralehdon, joka täyttää luonnonsuojelulain kriteerit, onhan siellä viitisenkymmentä runkopaksuista vaahteraa rajatulla alueella. Ely-keskukselta on käsittämätöntä saivarrella, ettei vaahteralehto olisi luonnollisesti syntynyt, eihän sitä ole istutettukaan.

Taannoinen päätös lakkauttaa alueelliset ympäristökeskukset on ollut onneton, ja Ely-keskukset ovat kuin pukkeja kaalimaata vartioimassa. Valtiovallassa on muuallakin osattu erottaa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Ely-keskuksessa edetään L-kirjain eli liikenne edellä, ja liikenteellisiä tarpeita odotellen rauhoituspäätöksien kanssa sopii kitsastella.

Epäilemme myös suuresti Raide-Jokerin allianssin luontoasiantuntijoiden luontoasiantuntemusta, jos he eivät korviaan lotkauta niin Helsyn, Pajamäki-seuran kuin useiden yksittäisten luontoarvioijien selvityksille. Allianssin ylimielisyys on myös pöyristyttävää, sillä he olisivat olleet valmiita aloittamaan puunkaadot vaikka valitus hallinto-oikeuteen oli vetämässä. Muistinkin kanssa on niin ja näin, jos he Hesarin jutussa väittivät ettei tarkoitus ollut koskaan kaataa puuta lintujen pesimäaikaan, vaikka hyvin on tiedossa, että puunkaadon oli määrä alkaa jo toukokuussa.

Nämäkin puut merkattiin kaadettaviksi jo toukokuussa sinivärillä. Alunperin puunkaatojen piti alkaa jo toukokuussa. On aivan turha heittäytyä muistamattomaksi.

Raide-Jokerin prosessi ei ole kunniaksi sen paremmin Helsingin kaupungille, Ely-keskukselle kuin Raide-Jokeri -allianssillekaan. Tällaisena se on Maankäyttö- ja rakennuslain hengen ja luonnonsuojelulain kirjaimen vastainen.

Kirjoitus on lähetetty Hesarin mielipidesivulle.

Michael Perukangas, tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkimetsäaktiivi

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.