Lisää luontoa Kaupunkiin -seminaarin antia

 Helsingin yliopiston Tiedekulma piti perjantaina 3.11. seminaarin otsikolla Lisää luontoa kaupunkiin. Otsikko kuulostaa provokatiiviseltakin reaktiolta Lisää kaupunkia Helsinkiin -ohjelmanjulistukseen ja on siinä mielessä onnistunut. Seminaarissa asiantuntijavieraina kuultiin Sirkku Juholaa, Susa Erärantaa ja Leena Järveä. Kerrankin all female -paneeli, virkistävää! 

Sirkku Juhola toimii kaupunkiympäristöpolitiikan professorina Helsingin yliopistossa. Susa Eräranta taas on Aalto-yliopistossa maankäytön suunnittelun työelämäprofessorina ja Helsingin kaupungilla projektipäällikkönä, joka vastaa päästövähennys- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisesta. Leena Järvi taas on kaupunkimeteorologian professori. Kun kaupungin uutta organisaatiota on minun muutenkin hankala hahmottaa, niin tikulla joutui kyllä kaivamaan sitä, että mitä asiakokonaisuutta projektipäällikkö johtaa; oikeastaan tuntuu siltä, että projektipäälliköt ovat vain titteleitä ilman johdettavia projekteja ja alaisia (tämä ei ole kritiikkiä Susa Erärantaa kohtaan vaan hämäriä titteleitä). 

Oheiset tulkinnat seminaarin annista (ei Annista) ovat omia luentojani, eivät tietenkään vallan viattomia tai puolueettomia, vaan luonnonsäästämissilmälasien lävitse siilattuja. Esimerkiksi kaikki sitaatteihin laitetut tulkinnat ovat omiani, eivät suoria lainauksia alustajien sanomisista. 

Susa Eräranta totesi, että kaupunki (tässä tapauksessa Helsinki, mutta oppi on sovellettavissa minne tahansa) jää usein päästöjen rajoittamisen tasolle. Tällöin hiilinielut ja luontokato jäävät tämän yhden tavoitteen jalkoihin. 

Kaupungin valitessa strategiseksi päätavoitteeksi päästöjen vähentämisen joukko- ja eritoten raideliikenne on valittu siihen oivalliseksi välineeksi. Siitä välineestä on kuitenkin tullut itsetarkoitus; ei kaupungin ideana tulisi olla ainoastaan paikasta toiseen pääseminen, sillä kyllä niissä paikoissa myös asutaan ja on tarkoitus viettää aikaa ja viihtyä, muistutti Sirkku Juhola. Miten niissä paikoissa viihdytään, jos ratikat kyllä vievät mahdollisimman nopeasti (hmm) pois kotoa, mutta pois kotoa pääsemiseksi on ensin pitänyt lanata alas lähimetsää tai ainakin varjostavat ja ilmaa puhdistavat katupuut ja lähimetsään on "tiivistetty" "ilmastoviisasta" uudisasutusta, josta sieltäkin pääsee äkkiä pois vihreällä vaeltajalla? Sirkku Juhola muistuttaa vielä, että vaikka kaupungeissa haluttaisiin olla osa ratkaisua eikä ongelmaa, niin ei katulehmuksia kaatamalla globaaleja ilmasto-ongelmia ratkaista, varsinkin kun katupuut voivat viilentää paikallisilmastoa asteesta jopa neljään asteeseen, mikä vähentää radikaalisti hellekuolemia.

Leena Järvi jatkaa samaa teemaa toteamalla, että kun on keskitytty yksisilmäisesti päästövähennyksiin, ollaan unohdettu hiilinielut, eikä kaupunki milloinkaan tule yltämään hiilineutraaliustavoitteisiinsa ilman hiilinieluja, joita ei kannata uhrata "ilmastoviisaiden" päästövähennysratkaisuiden nimissä. Hiilinieluja ei tule ainoastaan vaalia vaan lisätä; tämä tapahtuu säästämällä kaikki kaupunkiviheralueet ja sen lisäksi tuottamalla esimerkiksi hulevesiä läpäisevää uutta vihreää pintaa ja muuttamalla nurmikoita niityiksi. Lisäksi kaupunkiluontoa voi lisätä ainakin paikallisesti yhdistelemällä pihoja Vallilan Apinalinnan tyyppisesti. 

Seminaarissa otettiin vielä erikseen esille ajankohtainen Stansvik. Sirkku Juhola totesi, että Stansvik asettuu samaan viheralueiden nakertamisen jatkumoon kuin esimerkiksi Keskuspuisto, jota on nakerrettu jatkuvasti milloin milläkin verukkeella, aina mukamas "viimeisen kerran". Susa Eräranta totesi, että Stansvikin hakkaaminen on ollut mahdollista, koska käytännön toteutukset kentällä, siis rakentaminen ja luonnon"hoito" aina laahaa periaatteellisten linjausten ja yleisten arvojen ja arvostusten perässä. Lisäksi Eräranta piti ongelmana sitä, että käytännön kriteerit näiden arvojen ja periaatteiden mittaamiselle ja seurannalle puuttuvat. Ei siis riitä, että ilmaistaan olevansa huolissaan luontokadosta, vaan se pitäisi vielä implentoida kaikkiin politiikan sektoreihin niitä ohjaamaan, ja tähän tarvitaan selkeät mittarit ja ohjeistukset. 

Eräranta myös muistutti siitä, että vaikka esimerkiksi Stansvikin osittainen uudelleenarviointi merkitsisi sitä, että Stansvikista säästyisi osa (jolloin tuho olisi pienempää kuin jos se tuhottaisiin kokonaan), niin edelleenkin Stansvikin osittainenkin rakentaminen johtaa epäkestävämpään tilanteeseen kuin nykytila, jossa sitä ei olla rakennettu ollenkaan. On siis näköharha väittää, että kun säästetään osa Stansvikista, kyseessä olisi kestävän kehityksen mukainen ratkaisu, aivan samoin kuin väitettäisiin kompensaatioksi sitä, että rauhoitetaan pieni palanen luontoa mutta tuhotaan luonto kaikkialta muualta.

Seminaari oli erinomainen ja ajatuksia herättävä. Kiitos siitä Tiedekulmalle ja asiantunteville puhujille.

Onko luonnonystävän pakko alkaa äänestämään perussuomalaisia Helsingissä?

Aloitin äskettäin sosiaalisen itsemurhan tekemisen tässä blogissa. Jatkan nyt kesken jäänyttä työtäni. Otan sen riskin, että menetän asialliset välit jonkun kanssa, mutta silloin antamani peilin osoittava kuva on järkyttänyt. Tai sitten minua pidetään lopullisesti arvostelukykyni menettäneeksi. Otan sen riskin. Jonkun nämä asiat pitää sanoa. 

"Pika"ratikka, jonka eräs Lefa on näppärästi uudelleenristinyt pikara-tikaksi, on Helsingin kaupunkisuunnittelun Troijan puuhevonen, joka tuo mukanaan "Lisää kaupunkia", eli niinsanotusti "tiivistää" kaakelitaloja viheralueille. Eli levittää yhdyskuntarakennetta viheralueille sillä verukkeella, että näin saadaan lisää asukkaita julkisen liikenteen pariin. Ilmeisesti sen liikenteen ei sitten muutoin katsota olevan niin houkuttelevaa, että se olisi kannattavaa, niin pitää sitten tuottaa sille ne toivotut, oletetut ja luulotellut käyttäjät. Ainoa, mikä tästä puuttuu, on se, että HSL kävisi mainostamassa kouluissa ja päiväkodeissa raiteiden autuutta. Voin antaa valmiiksi idean: kun Kierrätyskeskus käyttää oppitunneillaan Lennu Liito-orava -hahmoa, niin tässä on valmis hahmo: Pikara-Tikka. Kas kun ei vielä tämä hahmo laulamassa Raide-Jokeri -laulua.

Kiitos MAL- eli maankäytön, asumisen ja liikenteen ohjelman, keinosta on tullut päämäärä. MAL tarkoittaa suomeksi sitä, että kun valtio lupaa subventoida raiteiden rakentamista, kaupungit samalla sitoutuvat asuttamaan niiden varsille joukkoliikennekansalaisia. 

En tiedä mistään Kokoomuksen puisto-osastoista. Sellaista ei olekaan. On vain ratikka- ja baanaosasto. Norjassa Vihreät ovat vasta äskettäin ylittäneet äänikynnyksen. Tämä johtuu siitä, että muut puolueet ovat tehneet heidät tarpeettomiksi, omaksuneet ja omineet heidän agendansa. Helsingin Vihreät kidnapannut Lisää Kaupunkia Helsinkiin -liike on ekspansiivisen herätysliikkeen tavoin saanut opetuslapsia ainakin lähes kaikista puolueista, ja Vihreät ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi. Jäljelle on jäänyt vain vasemmiston ja oikeiston välissä päämäärättömästi seilaava block party. Kaikki tunnustavat nyt puoluekentän laidasta laitaan ratikka- ja baanauskoa. Keinosta on tullut itseisarvoinen päämäärä an sich.

Olen aina pitänyt itseäni suunnilleen rauhan miehenä, eli autottomana, ympärivuotisena pyöräilijänä ja joukkoliikenteen ystävänä, enkä olisi ikinä uskonut, että joudun kaivamaan kuvitteellisen alppitorveni kaapista eli sanomaan tämän, joka varmaan lopullisesti tuhoaa kaiken uskottavuuteni loputkin rippeet: näyttää siltä, että ainut keino lopettaa tämä hullutus on äänestää perussuomalaisia. Ymmärrättehän: olen epätoivoinen. Eduskuntavaaleissa tämä olisi typerää - paitsi jos he saavat eduskunnassa torpattua MAL-sopimuksen jatkon - kuten eilinen ympäristöaiheinen vaalitentti viimeistään osoitti - vaan kunnallisvaaleissa. Siinä menee sitten pesuveden (tähän oikeasti meinasi lipsahtaa, että "persuveden") mukana aika monta lasta, tiedän valitettavankin hyvin, mutta kaikille täytyisi olla selvää, että ympäristön pitäisi olla tällä hetkellä agendalla sekä numero 1, 2, 67 että kaikki siitä välistä. Nimittäin esimerkiksi ihmisoikeuksilla ei ole paljoa väliä, eikä niistä itse asiassa edes voida puhua, jos ei ole kohta enää ihmiskuntaakaan. 

Timo Soini, tuo mukahauskojen lohkaisuiden automaatti, jota en mainittavammin arvosta, on puhunut fillarikommunismista. Siitä en tiedä, tunnustavatko pyöräilijät oikeaa vai vasenta, mutta viimeisimmän tilaston mukaan fillaroinnin kulkumuoto-osuus Helsingissä (syys-lokakuu 2020) oli 11,2%. Jos Keskuspuistosta tasoitetaan mäet ja asfaltoidaan polut ja levennetään varmuuden vuoksi vielä niin, että lumiaurat ja muu huoltoliikenne pelottaa lenkkeilijät pois pyöräilijöiden tieltä, niin voi toki hyvässä tapauksessa käydä niin, että tämä kulkumuoto-osuus voisi nousta muutamalla prosenttiyksiköllä. 

Minä pyöräilen pääkaupunkiseudulla enää satunnaisesti, mutta vuosikymmeniä siellä säännöllisesti pyöräillyt 72-vuotias isäni sanoo, että pyöräilykulttuurissa on tapahtunut muutos. Sen havaitsin ottaessani muutama vuosi sitten kahdeksi viikoksi fillarin mukaani tehdessäni sijaisuuden Isolla Kirkolla. Koin olevani siinä määrin tientukkeena, että tuntui turvallisimmalta menetellä kuten ajokortittomana tein taannoin erään ystäväni polttareiden mikroautoajossa: jos aistin ohitusyrityksen pyörätiellä - ja niitä tuli paljon, siksi verran koukkupolvipyöräilijä olen - ajoin tienreunaan, jotten vain olisi toisille vaaraksi. Ja itselleni. Helsingin kaupunkisuunnittelun ohjaavana ihanteena on kiire ja siihen kannustaminen. 

Troijan puuhevosen ja Kokoomuksen spora- ja baanaosaston lisäksi olen yrittänyt lanseerata kolmannenkin termin: puhutaan tiivistämisen sijaan levittämisestä. Ja otetaan vielä neljäskin: ilmastotyperyys. Ilmastotyperyys on sellaista kaupunkisuunnittelua, jossa ei oteta huomioon sellaisten hankkeiden puoliintumisaikaa, joiden päämäärä voi sinänsä olla kannatettava. Kaupunkisuunnittelun kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että kun toivotaan baanojen ja sporien vähentävän yksityisautoilua (josta muutenkin on pikavauhtia tulossa lähes saasteetonta, vaikka toki autoiluun liittyy suuria tilankäytöllisiä ja liikenneturvallisuuteen liittyviä ongelmia lähes Intian tiheydellä asutussa kaupungissa, jota kuitenkin halutaan entisestäänkin tiivistää) ja tämän takia raivataan joukkoliikenne- ja pyöräilyinfran alta luontoa pienentäen hiilinielua, niin puoliintumisaika tarkoittaa sitä aikaa, jolloin tämä pienenevä hiilinielu olisi kuitattu vähenevillä päästöillä. 

Suomi on yhden totuuden kulttuuri. Kun nyt ilmastohätätilaan on vihdoin herätty kaikissa puolueissa (perussuomalaisia ehkä lukuunottamatta), niin luonto (luontokato on uudempi tuttavuus julkisessa keskustelussa, mutta asiaa vuosikymmeniä seuranneelle nämä molemmat ovat vanhoja tuttuja. Valitettavasti) jää tässä otatuksessa aina toiseksi. Helsingin kaupunkisuunnittelussa ilmasto ja luonto on ajettu nollasummapeliin vastakkain. Suomessa ei osata kriittistä, asioita molemmilta puolilta kriittisesti tarkastelevaa keskustelua. Niinpä ratikatkin ovat vain yksinomaan hyviä. Kaipaisin enemmän ruotsalaista å ena sidan, å andra sidan -keskustelua ja ranskalaista filosofista väittelyä. Vaikka tämä sitten hidastaisi tai lamauttaisikin päätöksentekoa - meillä Suomessa on konsensuksen perinne, kaikkien on oltava samaa mieltä - niin useinkaan tämä ei olisi vahingoksi; ainakin jäisi toteuttamatta moni hanke, joille ei olla jaksettu, osattu tai pystytty eri syistä etsimään ihanteellista toteuttamistapaa. Ja se ihanteellisin toteutustapa on sellainen, jossa luonto ei kärsi.

Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua keväästä 1980, leikattuani talteen pitkän Hesari-artikkelin Helsingin keskustasuunnittelun historiasta. Siis 9-vuotiaasta. Valitettavasti se on jossakin muutossa kadonnut. Ilmeisesti sekin oli siinä tynnyrissä, jonka heitin Kannelmäestä Porvooseen muuttaessani roskikseen, kun muuten olisi tullut toinen reissu, sata kilometriä tynnyrin takia, joka on vuosikymmenet vain siirtynyt kellarista kellariin. 

Tänä aikana en ole koskaan kuullut mitään yhtä päätöntä kuin leventää katua (ja kaataa metsää kadunvarrelta) siksi, että kadun keskelle olisi tilaa istuttaa katupuurivistö. Tätä on suunnitteilla Vihdintiellä. 

Siis ryhmyiset katulehmuksethan ovat ihania, sellaiset, joita aiotaan kaataa seuraavaksi Mannerheimintien ja Hämeentien varrelta, jotta niitä ei enää kukaan vahingossakaan keksisi kutsua kaupunkibulevardeiksi, jolloin joku saattaisi huomata, etteivät nämä Stadiin suunnitellut uudet Vihdintien ja muiden sisääntuloväylien kaupunkibulevardit olekaan mikään uusi, uljas keksintö. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, en vastusta kaupunkibulevardeja sinänsä, ja en vastustaisi, jos ne olisivat keino säästää metsiä, mutta ilman näitä "kaupunkibulevardeja" metsiin ei kaavoitettaisi ilmeisesti mitään. 

Tiedän hyvin, että perussuomalaisten äänestäminen on luonnonsuojelijalle epävarma ja todella epätoivoinen teko, mutta ainakin Helsingissä nämä sporat ja fillaribaanat ovat sekä suurin syy että seuraus, sille, että kaupunkiluontoa tuhotaan. En suosittelisi tätä epätoivoista tekoa siksi, että he välttämättä puolustaisivat kaupunkiluontoa, ainakaan vilpittömästi, mutta ainakin he vastustanevat sen tuhoamista näillä infrahankkeilla, jotka kaikki edustanevat heille "kommunismia", joka on kaiken perussuomalaisten kavahtaman päälle heitettävä yleinen pilkkakirves. Epäilemättä yksittäisissä perussuomalaisten ympäristömyönteisissä irtiotoissa voi ainakin osittain olla motivaationa se, että ollaan haistettu "veri", eli kuntalaisten tyytymättömyys poliittisten vastustajien harjoittamaan politiikkaan ja nähdään tämä keinoksi näpäyttää poliittisia vastustajia. Mutta tämän pitäisi olla opiksi niille poliittisille vastustajille.

Täsmennettäköön vielä: en syytä Vihreitä Helsingin pilaamisesta. Ainakaan he eivät sitä tee yksin. Mutta niin asiat usein koetaan, kuten on persujen lähetyskäsky, ja jostain se kumpuaa, että Helsingissä Vihreät ovat paljolti menettäneet luonnosta kiinnostuneiden ihmisten luottamuksen. Ja kertoo paljon Vihreistä, että minä aspergerhenkilönä joudun kertomaan, että ihmisten luulottelut, uskomukset, pelot ja oletukset kannattaa ottaa vakavasti. Ihmisiä ne kuitenkin ovat, jotka äänestävät, niine luuloineen, uskomuksineen, pelkoineen ja oletuksineen.

HÖLMÖLÄISTEN KAUPUNKISUUNNITTELUA

Helsingin yleiskaava vuodelta 2016 perustuu 8000 asunnon vuotuiseen rakentamiseen, mitä on tarkistettu jopa kymmeneen tuhanteen. Jotta kaikki ne asunnot saataisiin mahtumaan, keinoksi tähän on keksitty niin sanottu kaupunkibulevardisaatio, jossa kaupungin sisääntuloväylien varteen rakennettaisiin taloja. Monin paikoin tämä merkitsee kuitenkin sitä, että näiden väylien varsilla olevaa metsää kaadetaan. Tämä tekee ennallistamistavoitteiden, joiden mukaan puuston latvuspeitteisyys ei saa vähentyä vuodesta 2021, saavuttamisen mahdottomaksi.

Moni varmaankin tietää tarinan hölmöläisten matonkudonnasta. Kun ainekset loppuvat maton jatkamiseen, otetaan ne sieltä toisesta päästä. Sitä näiden kaupunkibulevardienkin kanssa on, kaikkein näkyvimmin Vihdintiellä, jossa metsää ”joudutaan” kaatamaan enemmän, jotta kadunvarteen olisi tilaa ratikkalinjan ja molemminpuolisen pyörätien (toista laitaa kulkee jo nykyisellään pyörätie) ja katupuiden istuttamiseen. Siis kaadetaan metsää, jotta voitaisiin istuttaa katupuita. Tätä metsän korvaamista katupuilla Helsingin kaupunki kutsuu ”virkistysalueen kehittämiseksi”. Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua yli 40 vuotta, enkä mitään näin päätöntä ole koskaan kuullut.

Helsingin kaupunkisuunnittelussa keinosta on tullut päämäärä sinänsä, sillä kaupunkibulevardiin ollaan rakastuttu niin kiihkeästi, että se tekee sokeaksi. Toinen helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua kuvaava tapaus on Kumpulanlaaksosta, jossa kaadetaan tuhansittain puita, jotta saataisiin vedettyä ratikkalinja laakson poikki. Osa puista aiotaan jättää maapuiksi maastoon, mitä kaupunki nimittää ”monimuotoisuuden luomiseksi”.

Helsinki on varsinainen Ajatusten Tonava ja sanontojen helppoheikki. Näillä ”kehittämisillä” ja ”luomisilla” on tarkoitus hämätä. Paljon helpommalla ja halvemmalla kaupunki selviäisi, jos se ei kehittäisi ja loisi niin paljon. Pahaa kuitenkin pelkään, että tämä ”kehittäminen ja luominen” jatkuu itsensä ”kasvun paikaksi” brändänneessä kaupungissa (jossa ei kohta kasva ainakaan mikään vihreä) niin kauan kuin laaditaan uusi yleiskaava. Tämä työ pitäisikin aloittaa viipymättä, kahdesta syystä. Ensinnäkin: jotta Helsingissä yllettäisiin ennallistamisasetuksen tavoitteisiin. Toiseksi: Helsinkiin ei enää haluta muuttaa – viimeisen parin-kolmen vuoden aikana poismuutto on ollut sisäänmuuttoa suurempaa - joten asuntorakentamistavoitetta sietää tarkistaa.

Helsinkiä ajatellessa päässä alkaa soimaan Hectorin puolen vuosisadan takainen klassikkolaulu Asfalttiprinssi, jossa ”puistot pannaan muovipussiin ja lapset rakastuvat hullujussiin”. Kovin vähän on puolen vuosisadan aikana opittu.

Tarjosin tätä kirjoitusta Hesarin yleisönosastolle, mutta ainakaan tähän mennessä sitä ei olla julkaistu. 

Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta

Kaupunkiluontoliike ry – Stadsnaturrörelse rf

Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta 18.1.2023

Kaupunkiluontoliike ry kiittää Maankäyttö- ja rakennuslain suomasta mahdollisuudesta lausua Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta. Haagan liikenneympyrässä emme näe kovinkaan suuria ongelmia, kunhan liito-oravien yhteyksistä huolehditaan. Tähän kannanotossa palataan myöhemmin vielä tarkemmin. Sen sijaan Vihdintien kaavan kanssa on vielä tekemistä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä jatkotyöstön pohja.

Hiilijalanjälkilaskenta on puutteellinen

Kaava-aineistot osoittavat, että läntisen raitiotien hiilijalanjälkilaskennassa otetaan huomioon vain materiaalien hiilijalanjälki. On kuitenkin keinotekoista irrottaa tästä laskennasta raitiotien oheiskaavoituksen – rakentamisen ja sen takia kaadettavien puiden – aiheuttama hiilijalanjälki, sillä raitiotien varren oheiskaavoituksen voi sanoa olevan raitiotien aiheuttama seuraus, mutta myös sen syy, jolla jälkikäteisesti perustellaan raitiotie kannattavaksi. Tässä oheiskaavoituksessakin tulisi huomioida välittömät vaikutukset hiilijalanjälkeen; alueen hiilinielu väistämättä pienenee oheiskaavoituksen aiheuttaman puidenkaadon vuoksi. Tässä suunnitelmassa esitetyssä muodossa hiilijalanjäljen laskenta on viherpesua.

Hiilijalanjälkilaskennoissa ei myöskään huomioida lumen pois kuljettamisesta aiheutuvia liikennepäästöjä, vaikka vuorovaikutusraportin sivulla 31 todetaan, että tiheästi asutuilla alueilla – jollaiseksi alue on suunniteltu - lumi joudutaan kuljettamaan pois lumenkaatopaikoille. Niissä ei myöskään huomioida päästöjä, joita koituu siitä kun päiväkoti- ja koululaisryhmiä ja Riistavuoren palvelukeskuksen asukkaita joudutaan kuljettamaan nykyistä kauemmas luontovirkistyksen perässä.

Mitä on virkistysalueiden kehittäminen, jos ne pienenevät ja metsäisyys vähenee?

Kaupunkiluontoliike ry ihmettelee, mitä oikein halutaan tarkoittaa vuorovaikutusraportissa siellä täällä mainitulla ”virkistysalueiden kehittämisellä”? Tarkoitetaanko tällä sitä, että niihin tuodaan uusia toimintoja – jolloin metsäisyys väistämättä pienenisi - vai onko tämä vain hämäysyritys, kiertoilmaisu sille, että nykyistä suuremmalle asukasmäärälle on nykyistä vähemmän virkistysalueita? Kun metsä pienenee, sitä ei voi enää oikein kutsua metsäksi vaan pikemminkin puistokaistaleeksi. Ehkä tästä on kyse ”kehittämisessä”? Tästä lausutaan vuorovaikutusmuistion sivuilla 39-40, tunnustaen, että niukat määrärahat eivät mahdollista suuria ”kehittämistoimenpiteitä”. Vuorovaikutusmuistion sivulla 78 kaupungin vastaus tähän kysymykseen - että mitä kehittämistä on metsän kaataminen - osoitti, että tähän kysymykseen kaupunki ei osaa tai kehtaa vastata. 

Riistavuoren kaventaminen tekee ympäristökasvatuksen mahdottomaksi

Riistavuoren metsää ei pidä kaventaa nykyisestään juurikaan, sillä dosentti Kati Vierikon et al. tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään kaksisataa metriä leveä ollakseen monimuotoinen, sillä ekologiset, monimuotoisuutta heikentävät reunavaikutukset ulottuvat molemmista reunoista jopa sadan metrin päähän. Kapeammassa metsässä metsän tuntu kärsii huomattavasti ja ympäristökasvatus käy mahdottomaksi. 

Etelä-Haagan päiväkodit ja koulut ehtivät nykyisellään siirtymään jalkaisin Riistavuoreen ulkoilemaan ja nauttimaan ympäristökasvatuksesta. Esimerkiksi Talin ulkoilupuisto, Keskuspuisto ja Runar Schildtin puisto ovat niin kaukana Etelä-Haagasta, että niihin ei ehdi ja pienet lapset eivät jaksa niihin kävellä. Ja Runar Schildtin puistoon ei ole tieyhteyttä, joten sinne ei pääse siirtymään esimerkiksi linja-autolla. Jos ja kun nyt Riistavuoressa suoritettava virkistys ja luontokasvatus siirtyisi Keskuspuistoon, sinne ajamisen päästövaikutukset tulee huomioida.

Asemakaavamuutoksen selosteessa sivulla 34 mainitaan, että liikenneympyrän lähettyvillä olevat alikulkutunnelit purettaisiin. Tämä ei ainakaan lisää kevyen liikenteen turvallisuutta, eläinten esteetöntä ja turvallista siirtymistä tai kevyen liikenteen väylästön palvelutasoa ja sen houkuttelevuutta. Tämä on syytä ottaa vakavasti etenkin Riistavuoren virkistyskäyttöarvon heikentyessä kaavoituksen myötä, jolloin esimerkiksi nyt aluetta käyttävien päiväkoti- ja koululaisryhmien esteetöntä pääsyä Talin viheralueille pitäisi tukea, ei tehdä vaarallisemmaksi. 

On ilmastotyperyyttä korvata metsä katupuiden rivistöllä

Ei ole ilmastoviisautta kaataa metsää siksi, että levennetään katualuetta, jotta sen varteen olisi tilaa istuttaa sinänsä positiivinen katupuurivistö vain siksi, että Vihdintietä olisi oikeutettua kutsua ”kaupunkibulevardiksi”. Tämä toimenpide on verrattavissa hölmöläisten matonkudontaan, sillä kyseessä on luontokatoa edesauttava toimi, joka on pikemminkin ilmastotyhmyyttä, jos kerran katupuiden vaatiman tilan vuoksi on kaadettava metsää, jolloin katupuiden istuttamisen takia puiden määrä alueella pienenisi. Tästä on ilmastoviisaus hyvin kaukana. Jos kuitenkin katualuetta on kaikesta huolimatta pakko leventää, otettakoon vaadittu tila Vihdintien länsireunasta, jota voidaan tarpeen mukaan pengertää.

Tuore meteorologi Minttu Havun väitöskirjatyö osoittaa, että metsän korvaamisessa katupuilla ei ole mitään järkeä. Tämän em. tutkimuksen mukaan kestää kymmeniä vuosia ennenkuin istutetut puut muuttuvat päästölähteistä hiilinieluksi (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009234616.html?share=8f2063faa69c8a594beef22fc528d035&fbclid=IwAR0K1riMXmG01OoI4ygUw-ZR6hJ1E0CjG37y2z4D9vMNqPiI22vgA35alj8). Tätä ei myöskään olla huomioitu tämän suunnitelman hiilijalanjälkilaskennoissa. Saman tutkimuksen mukaan tulisi huomioida myös rakennushankkeiden hiilinielua pienentävä vaikutus maaperään.

Kaupunkiluonto ry toivoo, että Riistavuoren reunan kaavoituksessa – jos katsotaan, että on täysin mahdotonta noudattaa nollalinjaa rakentamisessa - jatkotyöstön pohjana käytettäisiin asukkaiden vaihtoehtokaavaa, joka on arkkitehti Tapani Launiksen laatima. Sen yksinkertainen talorivi säästää luontoa kaupungin alustavia suunnitelmia enemmän. 

Vuorovaikutusmuistion sivulla 84 väitetään, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei muodostaisi viihtyisää kaupunkiympäristöä ja että tarkoituksena on suunnitella myös julkista tilaa. Luonto on viihtyisää julkista tilaa, eikä sitä tarvitse suunnitella. Se on paikalla jo valmiina. Ja jos tyydyttäisiin yhteen taloriviin, tätä julkista tilaa jäisi alueelle enemmän. Tapani Launiksen vaihtoehtosuunnitelma, joka sisältää yhden talorivin Vihdintien varrella, täydentyy vielä mahdollisesti Vihdintien toisen puolen täydentävällä kaavoituksella, josta Otso Kivekäs on tehnyt aloitteen; lisäksi liikenneympyrän sisäpuolelle olisi mahdollista kaavoittaa hyvinvointikeskuksen lisäksi myös asuntoja. Näin ollen kaupungin väitteet siitä, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei mahdollistaisi palveluille riittävää asukaspohjaa, ei kestä lähempää tarkastelua varsinkaan jos osa asunnoista toteutetaan jonnekin muualle. Korttelikaupunkiajatus sulkee julkisen virkistysalueen kortteleiden sisäpihoiksi, ja tästä on luovuttava. 

Yksi talorivi Vihdintien varrella vertautuisi Koskelantien varren Olympiakylään tai Mannerheimintie 71-79 aravatalojen rivistöön; molempien takana alkaa viheralue; ensimmäisessä tapauksessa Kumpulan siirtolapuutarha ja jälkimmäisessä Keskuspuisto. Kumpaakaan aluetta ei taida kukaan pitää epäviihtyisänä ainakaan sen takia, että niissä on vain yksi talorivi tien ja viheralueen välissä.

Liito-oravien yhteyksistä kaavasuunnitelmassa ei olla huolehdittu riittävästi

Pidämme valitettavana, että Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavassa joudutaan vetoamaan liito-oravaan, joka on monimuotoisuuden indikaattorilaji, ja ihmettelemme sitä, miksi kaupunki ei ole tunnistanut ja tunnustanut sitä, että liito-oravien elinympäristöjen suojeleminen auttaa luontokatoon vastaamisessa, sillä liito-oravan eläminen jollakin alueella on osoitus kyseisen alueen monimuotoisuudesta eli rikkaista luontoarvoista. Siihen on hyvät syyt, että liito-orava on EU:n luontodirektiivillä suojeltu laji, sillä liito-oravan suojeleminen auttaa luontoa kokonaisuudessaan. 

Niin sanotulle Piimäenpuistolle tulee tehdä perusteellinen luontokartoitus. Sen ajankohtainen liito-oravatilanne on kartoitettava; lisäksi alueesta on syytä tehdä kääpäkartoitus, sillä Keijo Savolan maastokäynnit alueella antavat viitteitä, että alueella olisi arvokkaita kääpiä. On selvitettävä paitsi Piimäenpuiston merkitys liito-oravien dispersaalina mutta myös niiden mahdollisena elinympäristönä. Liito-oravien yhteyksistä on sanottava sen verran, että puiden istuttaminen ei riitä takaamaan liito-oravien tarvitsemia liikkumisyhteyksiä, sillä mitä pidempi on liito-oravan liidettävä matka, sitä korkeammat yhteyspuut se tarvitsee. 

Kaava sisältää myös varauksen aluekeskukselle heti rantaradan pohjoispuolelle. Tästä suunnitelmasta tulee luopua, sillä se katkaisisi ekologisen ja virkistysyhteyden, niin sanotun läntisen vihersormen lopullisesti. Liito-oraville aluekeskuksen paikka on dispersaali eli levittäytymisreitti Riistavuoren ja Pohjois-Haagan erittäin liito-oravarikkaiden metsien välillä; Kaupintien, Vihdintien ja Kehäradan erottama metsä on koko Helsingin liito-oravatiheimpiä metsiä, ja aluekeskuksen toteuttaminen vaarantaisi yhden koko Helsingin suurimmista liito-oravapopulaatioista. 

Haagan liikenneympyrän puustoinen yhteys on olennainen Haagan liito-oravapopulaatiolle

Liito-orava on levinnyt lännestä, Espoon suunnasta Helsinkiin, ja Talin ja Munkkivuoren metsät ovat tässä levittäytymisessä elintärkeässä asemassa. Liito-oravan levittäytyessä myös Haagaan, niiden todennäköisin ja ylivoimaisesti paras uusiutumisreitti on Talin kautta. Keskuspuistostakin on mahdollista tulla Haagan ammattikoulun vieritse, mutta Keskuspuistosta taas ei ole yhteyttä Espoon runsaammille liito-oravamaille; lisäksi Hämeenlinnantien ylittäminen on erittäin riskialtis yritys nuorellekin koiraalle. 

Yksi Helsingin tiheimpiä liito-oravakantoja lienee Pohjois-Haagassa; niin sanotun Pohjois-Haagan keskuspuiston alueella, alueella, joka rajautuu lännessä Vihdintiehen ja pohjoisessa Kaupintiehen. Kaupungin mielestä tämän alueen liito-oravakanta voisi uudistua myös liitämällä Vihdintien ylitse; tämä saattaa olla paikoitellen teoreettisesti mahdollista, mutta Vihdintien länsipuoli on lähes kokonaisuudessaan teollisuus- ja toimitila-aluetta, jota liito-orava voi käyttää vain kauttakulkuun, ei elinympäristönä. Ja on hyvin epätodennäköistä, että liito-orava lähtisi ensin ylittämään Pitäjänmäentietä ja sitten toiveikkaana etsiskelemään yksittäisiä yhteyspuita, joiden avulla se jotenkin onnistuisi navigoimaan koko laajan Pitäjänmäen-Valimon teollisuusalueen lävitse. 

Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin mukaan kokemuksia yhteyspuita korvaavista ylitystolpista ei juurikaan ole, eikä voida luotettavasti olettaa, että liito-oravat niitä hyödyntäisivät varsinkaan liikennealueen ylitse. Ainakaan tähän mennessä kyseisessä artikkelissa mainitun Liito-orava-LIFE -hankkeessa Espoossa liito-oravat eivät ole ylitystolppia hyväksyneet käyttöönsä. (https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5647606?fbclid=IwAR3S_y1b2_SqFtvW4QcFpOYm6YzMUewcrAT5Q2cCwow6fgr20MyPcTeJhCY)

Edelläkerrottujen syiden vuoksi onkin tärkeää pitää huolta, että Haagan liito-oravien ensisijainen levittäytymisreitti pysyy käyttökelpoisena. Ja se reitti kulkee Haagan liikenneympyrän poikki. 

Tekemäni tutkimukset osoittavat selvästi Haagan liikenneympyrän keskeisen merkityksen Haagan liito-oravakannan uusiutumiselle. Sitä uusiutumista ei estä Talin tenniskeskuksen parkkipaikan noin 27 metrin puuton väli eikä Pitäjänmäentien ja Vanhan Viertotien ylittäminen; sen sijaan sille luultavasti olisi kohtalokasta Haagan liikenneympyrän kaataminen niin, ettei lounais-koillissuunnassa jätettäisi yhteyspuiden rivistöä. Uudeksi Piimäenpuiston ja Riistavuoren välin korvaavaksi yhteydeksi ajatellusta CGI:n toimitalon, Vihdintien ja Pitäjänmäentien “kainaloon” jäävästä metsiköstä matka Vihdintien toiselle puolelle on liian pitkä. Piimäenpuistolle tulee myös tehdä luontokartoitus, jonka osana liito-oravakartoitus. 

Johtopäätökset ja suositukset: liikenneympyrän kaavassa on vain vähän ongelmia, mutta Vihdintien kaavaa tulee keventää ja kaventaa

Edellä sanotun perusteella Kaupunkiluontoliike ry esittää, että Haagan liikenneympyrän kaava voidaan hyväksyä niillä edellytyksillä, että liito-oravien esteettömistä kulkuyhteyksistä Haagan liikenneympyrän poikki huolehditaan ja kevyen liikenteen alikulut säilytetään, sillä ne palvelevat myös eläimiä. Esitämme, että asuntorakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan vakavasti myös liikenneympyrässä ja että Otso Kivekkään aloitetta, jossa ehdotetaan osaa Vihdintien varren asuntorakentamisesta siirrettäväksi vajaakäytössä olevalle toimitila-alueelle Vihdintien länsipuolelle, edistetään vakavasti. Alueella on kunnallistekniikkakin valmiina. Myös Vihdintien länsipuolen laajoille parkkikentille voisi kaavoittaa ja siirtää autot maan alle; sitä paitsi alueelle tuotava lisääntyvä joukkoliikenne vähentää pysäköinnin tarvetta. Sen sijaan Vihdintien kaava vaatii vielä enemmän jatkotyöstöä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä, ja tässä ehdotetussa muodossaan sitä ei voi hyväksyä. 

Vuorovaikutusraportin sivulla 41 mainitaan, että Helsingille oltaisiin kehittämässä ekologisen kompensaation mallia. Jos hiilinielut ehkä olisivatkin kompensoitavissa, paikalliset ekosysteemipalvelut taas eivät sitä ole, ja asukkaiden kannalta lähiluonto toimii paitsi luontokasvatuksen paikkana, myös hulevesien imeyttäjänä, ilmanpuhdistajana ja päivittäisen virkistäytymisen paikkana. Mikään kompensaatiomalli ei oikeuta lähiluonnon uhraamista metropolitason ilmastotavoitteille, joiden osalta sitä paitsi on hyvin kyseenalaista, missä määrin lähiluonnon uhraaminen auttaa näiden ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Lähiluonnon tuhoaminen merkitsee sitä, että asukkaat lähtevät luontovirkistyksen perään kauemmas, yleensä autoilla.

EU:n ennallistamisasetuksen 6 § on ottanut vertailuvuodekseen vuoden 2021. Tämän pykälän keskeisenä periaatteena oleva kokonaisheikentämättömyyden velvoite olla vähentämättä latvuspeitteisyyttä ja viheralueita sitoo kaikkia Suomen kuntia. Riistavuoren alueen kaavoittaminen sotii ennallistamisasetuksen 6 § vastaan, ja aivan erityisen kornilta tässä suhteessa vaikuttaa ajatus kaataa metsää, jotta olisi tilaa istuttaa tilalle katupuiden rivistö. Osittain tai suurimmaksi osaksi kaadettavan metsän edellämainitun kaltainen ”virkistysarvojen kehittäminen” ei ole ennallistamista.

Liite:

Raportti liito-oravien yhteyksistä (löytyy allaolevasta linkistä):

https://kaupunkiluontoliike.blogspot.com/2022/12/haagan-liikenneympyra-on-elintarkea.html

 

Vakuudeksi

Kaupunkiluontoliike ry

Manki Perukangas, puheenjohtaja

Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.