Liityntäpyöräilyä tulisi helpottaa, ei vaikeuttaa

Asioin nykyään etätyöläisenä säännöllisen harvakseltaan Helsingissä. Pääkaupunkiseudun sisäisiin siirtymiin polkupyörä on yliveto väline; sillä ohittaa ruuhkat, säästää kukkaroa kun ei tarvitse ostaa HSL-lippuja, ilmasto ja kunto kiittävät. 

Onnibus ei kuitenkaan vaikuta olevan samaa mieltä. Luulin, että palvelun ehdot pysyisivät samoina, kun oranssivalkoisiin onnikoihin lätkäistiin Onnibussin nimikyltti, mutta vieläpä mitä; kun Porvoon Liikenne päästi fillarin kyytiin vitosella, Onnibus nyhtää pyörän mukana kuljettamisesta kympin. Ei tarvitse kovin hyvää matikannumeroa ratkaistakseen, että edestakainen kustannus onkin kaksi kymppiä.

Aiemmin otin joskus matkaan myös lapselle pyörän Helsingin-bussiin. Nyt kustannus on jo sitä luokkaa, että pitänee kai kaivaa alppitorvi naftaliinista, rauhanmiehen, ja ajaa ajokortti.

Tarkoitus ehkä onkin, että matkustavainen siirtyy kokonaan munamankeloimaan. Onneksi pääkaupunkiin on kohta jo katkeamaton pyörätie koko matkalla! 

 

Toivoa sopii, että jatkossa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen järjestävä taho tukee liityntäpyöräilyä. Ja tämä kannattaisi laittaa myös ehdoksi seuraavaan joukkoliikenteen kilpailutuskierrokseen.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa 31.8.2022

Liberalismi on uusi vihreä

Norjassa aina viime vuosiin saakka muut puolueet ovat tehneet vihreän puolueen tarpeettomaksi, olemalla paavia itseäänkin paavillisempia, Edistyspuolue FRP:ta lukuunottamatta. Suomessa taas kaikki puolueet ovat tällä hetkellä liberaaleja, ja niinpä täällä ei liberaalille puolueelle olekaan ollut tilausta 70-luvun jälkeen.

Vihreät ovat toisinaan ehdottaneet identiteetikseen liberalismia, kun vasemmalla ei olla ja oikealle ei mennä. Ongelma vaan on se, että kun melkein kaikki puolueet ovat liberaaleja, ainakin markkinaliberaaleja, ja nekin, jotka eivät ole, ovat sitten edes elämäntapaliberaaleja, siis suvaitsevaisiksi ja nykyaikaisiksi ilmoittautuneita, paitsi Kari Rajamäki ja Wille Rydman ja muutama lestadiolaiskeskustalaien.

Liberaaliksi ei kannata ilmoittautua, sillä siellä on tungosta, onhan Vasemmistoliittokin liberaali puolue. Sitäpaitsi ensin pitäisi määritellä, mitä liberalismin varianttia kannattaa: nuorsuomalaisuutta, alkiolaisuutta vai punavihreää kaupunkilaista tönkkäviiniliberalismia. Jotkut liberalistit suhtautuvat tietojärjestelmiin samalla paatoksella kuin kokkarit palveluihin, ja molemmissa tapauksessa käyttäjä eli asiakas on sivuseikka.

Liberalistin on hyvä tehdä selväksi itselleen, miten suhtautua niihin, jotka eivät pärjää palveluntarjoajien tai työvoiman vapaassa kilpailuttamisessa, jotta osaa perustella oman liberalisminsa toisillekin. Ovatko lisääntyneen alkoholintarjonnan seuraukset vain näköharha, tai johtaako tietojärjestelmien kilpailuttaminen kustannuksien nousun pilviin?

Perussuomalaisten nousu on perustunut siihen, että ei-liberaalia vaihtoehtoa ei ole ollut tarjolla, paitsi Kristilliset. Heillä on ollut tarjolla markkinarako, ja maalitaulukin on ollut valmiina: kaikenkarvaiset liberalistit. Liberalistiksi julistautumisessa kannattaa olla hyvin varovainen, etteivät punavihreät, kirkollisvihreät (seurakunnissa on paljon kasvupotentiaalia) ja ekoänkyrät mene pesuveden mukana. Liberalistit ovat helppo maali änkyröille. Vaikka lasselehtisille, lokalaitisille ja timosoineille on helppo nauraa, läheskään kaikki eivät naura. Liberalismista kärsii suuri osa Vihreiden punavihreästä siivestä, joita se karkoittaa Vasemmistoliittoon, ja luonnonsuojelijat, jotka se karkottaa puoluepolitiikan paitsioon.

Liberalismissa kypäräpappi on vaihtunut pyöräilykypärättömyyteen. Suosittelisin liberalistiksi julistautumisen sijaan, että oltaisiin vihreitä.

Itsensäsiirtohinta kansalaisille!

Oikeistolle ihmisyyden ylin mittari on kuluttaminen. Luen oikeistoon tässä myös liberaalit yleensä, ja heitä löytyy melkein kaikista puolueista. Jos se, että ihmisarvo riippuu kulutuskyvystä, ei ole aiemmin tullut selväksi, niin nyt viimeistään tuli siinä, miten Kataisen hallitus junaili maamme sähköverkoston yksityisen toimijan yksityisomaisuudeksi, tämän nostaen saneluluontoisesti ja kertaheitolla kuluttajasähkönsiirron hintaa.

Tässä olisi tutkivalla journalismilla töitä, kuka tästä hyötyi. Ketkä hyötyivät lähes verottomista eläkefirmojen sijoituksista, näiden "Carunan" ja "Elenian" (mitä ihmettä nuokin tarkoittavat) johdon lisäksi? Joskin voi näyttää hyvältä, että eläkesijoituksia vahtivat demokraattisesti valitut tahot, tästä kaksoissidoksesta aiheutuu myös jääviysongelma, vai tietääkö joku sellaista mekanismia, miten rahasäkin intressejä voi vahtia ottamatta huomioon sen omistajien intressejä, ja tietääkö joku sellaista mekanismia, jossa pyyteellinen osapuoli ei toimisi pyyteellisen osapuolen tavoin, ja siihen pyyteellisyyteen kuuluvat palvelukset ja vastapalvelukset.

Kapitalistien on mahdotonta tunnustaa vapaan kilpailun johtavan keskittymiseen, joka johtaa oligopoliin. Vastaväitteenä joku kapitalisti voi esittää, mitä tapahtui kilpailun myötä pitkän matkan bussiliikenteen hinnoille (lukuunottamatta ns. lipputuotteita, joihin tämä ei ole vaikuttanut). No, kyllähän tämä kieltämättä näkyi positiivisesti kertalippujen hinnoittelussa, mutta erotuksena sähköverkkoon on se, että teitä ei voi myydä, tai kyllä kai nekin voi siinä missä liikeyrityksiä nyt voi myydä.

Kyllä liikeyritykseksi muutetun, entisen liikelaitos-Destian myymistä on jotenkin helpompi ainakin ajatella, kuin Tie- ja vesihallituksen. Jos ajatellaan, että Suomi myisi Destian Luxemburgiin, jokainen tielläliikkuja joutuisi tavalla tai toisella maksamaan itsensäsiirtohintaa, ja helpoimmin tämä olisi kerättävissä joukkoliikenteen lippujen hinnoissa.

Tosin Matkahuollolla on edelleenkin oligopoli bussi-infran osalta kilpailulle avatuilla kvasimarkkinoilla, mikä ilmenee esimerkiksi siinä, että heillä on yksinoikeus linja-autoasemien käyttöön. Tätäkään ei yksityistämis- ja kilpailutususkontoa tunnustava kapitalisti varmaankaan myönnä.

Edellisten esimerkkien luulisi kuitenkin opettavan sen, että valtion infrastruktuuria ei kannata yksityistää, enkä tarkoita infralla junia, vaan infran infraa eli raiteita. Anne Bernerin tekemisiä kannattaakin pitää silmällä.

Jos jotain hyvää tästä koplauksesta seuraa, on se, että sähkölämmitettyjen talojen kysyntä romahtaa, mikä johtaa pakkoon laskea talojen myyntihintoja.

Taloussanomien jutun aiheen ympäriltä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Pitäisikö lapsille opettaa kilpailutusosaamista?

Ainakin jos on uskominen kansanedustaja Sanna Lauslahtea (Kok.) Hän ajatteli ääneen sote-uudistuksen lisäävän kansalaisasiakkaiden valinnanvapautta, mikä Kokoomukselle on tunnetusti uskonto. 

"Täällä on peräänkuulutettu sosiaalitoimen näkökulmaa. Otetaan esimerkki lastensuojelun tarpeessa olevalta nuorelta. Miksi emme antaisi hänelle valinnanvapautta valita kotiansa, perhekotiansa? Miksi siellä virkamies tekee sen päätöksen hänen puolestaan?"

Lauslahti olisi siis sälyttämässä lapsen, vieläpä elämässään hankalaan tilanteeseen joutuneen hartioille vielä aika ison vastuun, joka kuuluu lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. No, näillä lapsilla onkin usein aika leveät hartiat, jotka kantavat vanhempienkin huolet ja ovat vahvoja pienempien sisarusten puolesta. 

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä on ammattilainen, ja työnsä puolesta näissä moniammatillisissa elämänsotkuissa, jotka ovat lapsen elämää, eivät työtä. Nämä ovat aikuisten asioita, eivät lasten. 

Lasta on sopivaa ja hyväkin kuulla hänen omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa. Mutta jos valinnanvapaus ulotetaan myös niihin, jotka eivät tätä valintaa kykene tekemään, tämä on kuin heikoille jäille ajamista. Varmaankin koulujen opetussuunnitelmiin tulisi upottaa kilpailutusosaamista, jotta lapsukaiset osaisivat informoidusti valita kodin, mahdollisesti useankin kodin, sijaisperheiden, sijoitusperheiden ja eri lastenkotien välillä. 

Demokraatti-lehden jutun Sanna Lauslahden höpsäytyksestä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Julkisen liikenteen löytötavaroiden kadottamo

Käväisin eilen iltapäivällä Pitäjänmäellä. Menin sinne viisysin bussilla, kiitos reittioppaan antaman käyttökelpoisen osviitan. Kun tulin palaveristani, jota ei ollut - se voisi olla oman bloginsa aihe - kaivoin taskustani pipoa, jota ei ollut.

No, onneksi oli kahdeksisen astetta lämmintä ainakin ihomittarini perusteella, joten ei pääni paleltunut. Muistin pitäneeni pipoa päässäni vielä bussipysäkillä menomatkalla, joten lähdin kävelemään takaperoisesti, en kuitenkaan takaperin sille bussipysäkille, jolla jäin pois.

Ei ollut siellä eikä ollut matkalla. Poissulkemismenetelmällä minun oli siis kohtuullisen loogista odottaa, että pipo olisi tipahtanut bussin penkille. Sitten vaan selvittämään, mistä sen saisi takaisin.

Ei ole ihan helppoa. Kun laitoin googleen "HSL löytötavarat", löysin linkin (se löytyy tämän bloggauksen otsikon alta), jossa lueteltiin firmakohtaisesti, minkä bussifirman busseihin jätetyt tavarat löytyisivät ja mistäkin, jos siis löytyisivät. Koska eihän minulla vapaan kilpailun edessä hoomoilaisena voinut olla mitään hölkästäkään siitä, mikä liikennöitsijä ajaa bussia numero 59 - sen verran tiedän, että HKL-niminen firma ei aja busseja, saati HSL - niin sen verran osaan, että avasin uuden netti-ikkunan, josta tarkistin muutamalla klikkauksella, mikä yhtiö ajaa viisysiä.

No, siellä luki että Pohjolan Kaupunkiliikenne. Ja sieltä löytötavaralinkistä kerrottiin, että Pohjolan Liikenteen bussien tavarat saa Kampista. Missään ei kerrottu, mistä saa niiden bussien tavarat, joiden edustamia firmoja ei oltu mainittu missään, eikä sitä, onko Pohjolan Kaupunkiliikenne sama kuin Pohjolan Liikenne.

On jotenkin roisia soittaa palvelunumeroon, hinta 1,97 euroa/minuutti vain saadakseen mahdollisesti tietää, että on soittanut väärään numeroon, vain siksi, etteivät ole laittaneet nettiin mainintaa siitä, missä Pohjolan Kaupunkiliikenteen tavarat ovat ja että onko Pohjolan Kaupunkiliikenne sama asia kuin pelkkä Pohjolan Liikenne.

Täytyi taas googlata. Laitettiin hakusanaksi Pohjolan Kaupunkiliikenne. Ensimmäiseksi hakutulokseksi tuli Pohjolan Kaupunkiliikenne - Pohjolan Liikenne.

Kyllä on tehty helpoksi käyttää joukkoliikennettä!

Mitä vikaa on hyvätuloisissa?

Kunnat kilpailevat hyvätuloisista - jotka naamioidaan hyväksyttävämmiksi "huippuosaajiksi" - tunnetuin seurauksin, joista kaikkein tunnetuin on se, että kun hyvätuloisilla on varaa maksaa asumisestaan pyydettyä hintaa, asuntojen hintataso ei ainakaan laske.

Toinen "ongelma" hyvätuloisissa on se, että heidän takiaan ainakaan ei kannata ylläpitää julkisia palveluita kilpailukykyisenä vaihtoehtona, koska heillä on varaa käyttää yksityisiä palveluita. Tällöin pienempituloisten palvelut kuihtuvat, vaikka kuinka tätä asukkaiden kilpailuttamista perusteltaisiinkin sillä, että hyvätuloisten kunnan kassaan maksamilla veroilla niitä julkisia palveluita pyöritetään.

Kun pyöritettäisiinkin. Pikemminkin hyvätuloisia käytetään keppihevosena sille, että palvelut jätetään markkinoiden armoille. Ensin kilpailutetaan asukkaat, jolloin vain valikoidulla kansanosalla on varaa asua kyseisessä kaupungissa. Sitten kilpailutetaan palvelut, jolloin tulee lopullisesti varmistetuksi se, että muilla ei sinne ole mitään asiaa.