tiistai 31. toukokuuta 2016

Keskustapuolue uhraa pultsarit

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan pääkirjoituksessa todetaan "Laskelmissa ei oteta huomioon alko­ho­li­kuo­le­mista yhteis­kun­ta­ta­lou­delle tulevia säästöjä. Tällaisten "etujen" kirjaaminen ei olisi poliittisesti korrektia. Monet alko­ho­li­kuo­lemat ovat keski-ikäisten tai vähän vanhempien miesten ja joskus naistenkin tapaturmista ja tappeluista aiheutuvia. Niistä ei koidu suuria tervey­den­hoi­to­kus­tan­nuksia, ja jokainen ennenaikainen kuolema vähentää eläkemenoja ja ikäihmisten sairaanhoidon kustannuksia."

Keskustapuolueen pää-äänenkannattajan mielestä on siis ihan o.k., että vapaampi alkoholipolitiikka tappaa. Se taisikin olla sen tarkoitus? Mikä on puolueen linja? Onko tämä sen mukaista? Ilmeisesti sitten alkoholikuolemia ei tapahdu ollenkaan kunnollisille veronmaksajille, vaan ne ovat spurgujen asia? Liberalismi on valmis uhraamaan lisääntyvän valinnanvapauden vuoksi rappioalkoholistit, eivätkä vain he. Lisääntyvä alkoholinkäyttö on terveysriski riippumatta siitä, mihin sosiaaliryhmään kuuluu. Maksa-arvoilla ja elämänhallintaa kuvaavilla mittareilla ei ole syy-yhteyttä, sikäli mikäli jälkimmäisiä voi mitata.

Mutta ei sen kai väliä. Puistokemisteistä viis. Eikä tämä ajattelu rajoitu pelkkään poliittiseen keskustaan, vaan liberaaleja mahtuu poliittisen värikartan kaikkiin ääripäihin ja niiden väliin.

Suomenmaan pääkirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kuka sammutti valot Porvoosta?

Porvoon sairaanhoitoalueen johtokunta sammutti. Ei vain Porvoon synnytysosastolta, vaan myös kaltaiseni puoluepolitiikan reuna-aktivistin osallistumisen puoluepolitiikkaan.

Tietenkin hallitus on paha, ja se tarvitsisi kiihkeästi vastavoimakseen mahdollisimman kriittisiä ja aktiivisia säröääniä, jotka heittäisivät hiekkaa hallituspuolueiden rattaisiin siellä täällä. Ei se kuitenkaan onnistu, jos oppositiopuolueissakin nostetaan kädet pystyyn hallituksen edessä.

Jos kaltaiseni läpipoliittinen eläin - joka jo alle 11-vuotiaana laati tukkimiehen kirjanpitoa radion ääressä jännäten, valitaanko Koivisto suoraan ensimmäisellä kierroksella - turhautuu, miten sitten käy niille, jotka harkitsevat nukkuvien puolueeseen jäämistä? Porvoon paikallispäättäjien nyt valitsema antautumislinja saa minutkin kohta vain vaihtamaan asentoa sängyssä, ja sanoutumaan tyystin irti parlamentaarisesta vaikuttamisesta, jos puolueiden edustajat osoittavat sen olevan aivan turhaa. Alan ymmärtämään anarkisteja. Vaikka heillä vaikutuskeinot ovat vähissä, niin ainakaan heidän ei tarvitse iskeä päätään seinään.

Edes yrittääkseni olla hieman reilu porvoolaispäättäjille, ei se tätä ole ainoastaan Porvoossa. Liityin kymmenisen vuotta sitten poliittiseen puolueeseen puolustaakseni Helsingin Keskuspuistoa. Luulin saavani vaikuttamiskanavan, mutta nyttemmin sudeettihelsinkiläisenä olenkin joutunut huomaamaan, että poliittiset puolueet ovat vaikuttamisen este, eivät kanava silloin kun kansalaisille pyllistämisestä vallitsee konsensus.

Puolueen vaikuttamiskanavakseen valinneena aktivistina olen huomannut, että kaikkea aktiivisuuttani tulkitaan herkästi puoluepoliittisena toimintana: kun se on vihreä, niin siksi se sitä ja tätä. Sitoutumaton säröääni kuuluu paremmin. Parlamentaarisen reaalipolitiikan systeemi kassakaappisopimuksineen, hyväveli-koplaamisineen ja strategisine pelailuineen haisee. Puoluejäsenyydestä on myös sellaista haittaa, että olen huomannut politiikkaa vain vähän seuraavien samastavan tunnustuksellisen rivijäsenenkin päättäjiin, pitäen häntä tilivelvollisena suunnilleen kaikesta, jopa hallituksen toilailuistakin.

Puolueeseen kuulumaton voi ottaa kantaa vapaasti, kritisoida ja kehua silloin kun siihen on aihetta, valita haluamiansa ehdokkaita ja jopa harkintansa mukaan tehdä sen kaikkein radikaaleimman valinnan: jättäytyä kokonaan kotiin, kyyniseksi yksityishenkilöksi, sillä puoluepoliitikassa entisistä idealisteista ei voi tulla mitään muuta kuin kyynikkoja. Ja vieläkö tarvitsee ihmetellä, miksi yhä harvempi kokee puoluepolitiikan omaksi vaikuttamiskeinokseen niin minä en ainakaan ymmärrä, mistä jatkossa tullaan löytämään paitsi ehdokkaita, myös vaalilautakuntien jäseniä, kun uusi vaalilaki tulee jääväämään ehdokkaiden lisäksi heidän perheenjäsenensäkin?

Valtiovarainministeriä mukaillen: kiitti siitä. Luovuttamisesta. Pyllistämisestä. Näytätte todella masentavaa esimerkkiä puolueiden riviaktivisteille ja äänestäjille. Miksi kannattaisi liittyä poliittisiin puolueisiin ja vaikuttaa niiden kautta, jos kaikki ovat kuitenkin yksimielisesti asukkaiden palveluita ja viihtyvyyttä vastaan?

torstai 26. toukokuuta 2016

Parempaa rasismia

Demareilla on skitsofreeninen ja kaksinaismoralistinen suhtautuminen maahanmuuttoon: kun toisaalta ihan puheenjohtajankin suulla hyökätään perussuomalaisten kimppuun, tuomitsemalla heidät rasisteiksi ja paremmatkin perussuomalaiset rasistien hyysäreiksi, sitten kuitenkin SDP:ssäkin hyysääminen osataan: puolueesta löytyy etenkin paikallistasolta kaikenkarvaista suhtautumista. Nuivistoon kuuluu nimittäin monia muitakin kuin entinen sisäministeri Kari Rajamäki. Ei hän mikään yksittäistapaus ollut, on Porvoossakin oma Ilkka Alavansa.

Toisaalta näinhän on persuillakin, ainakin jos on ylipersu Soiniin uskominen. Hänen mukaansahan rasistit ovat yksittäistapauksia, eikä hän ehdi paimentamaan joka paikkaan paikallispersujen edesottamuksia. Aikuisia kun ovat, vastaavat itse itsestään. Ilmeisesti demarirasismi on sitten parempaa rasismia, kun hallituksen rasismi pitää tuomita mutta kuitenkin perussuomalaisten sanelema maahanmuuttopoliittinen ohjelma hyväksytään.

En haluaisi tökätä tikkua johtavan oppositiopuolueen silmään, sillä kyllä hallitusta voi kaataa melkein millä hinnalla hyvänsä, mutta sen sijaan tarjoan peiliä. Kansanedustaja Joona Räsäsen (SDP) mukaan "Jaamme hallituksen käsityksen tarpeesta tiukentaa maahanmuuttopolitiikan tietyiltä osin. SDP on kannattanut humanitäärisen suojelun poistamista niiden perusteiden joukosta, joilla suojelua on Suomesta voinut saada". Eikä Räsänen ole mikään eduskuntaryhmän toisinajattelija: 3.5. eduskunnassa niin puheenjohtaja Rinne kuin Antti Lindtman antoivat tukensa hallituksen maahanmuuttopolitiikalle, ainakin jos on uskominen niihin kaikkiin lukuisiin sekundaarilähteisiin, jotka ovat tainneet käyttää lähteenään samaa uutistoimistoa. Joka ei tällä erää taida olla MV.

Demarit ikään kuin taiteilevat maahanmuuton suhteen kahdella tuolilla. He ovat ensimmäisenä kaatamassa perussuomalaisia ulos hallituksesta, ja tämän tehdäkseen he tarvitsevat niitä kahta tuolia: yhtäältä tuomitsevat nämä rasistiksi, toisaalta koettavat haalia vuotavasta perussuomalaislaivasta putoavia mukaan veneeseen tarjoamalla heille sopivia samastumiskohteita. Maahanmuuttajat on helppo uhrata, he kun eivät edes äänestä eduskuntavaaleissa.

Tämä on suuri sääli kaikkia niitä noin 95% demareita kohtaan, jotka ovat enimmäkseen puhtaat jauhot pussissaan, ja edustavat ehdottomasti toivoa ja valoa tämänhetkisessä pimeydessä. Mikäli nyt puoluepolitiikalla on minkäänlaista valoa tarjottavanaan...

Olen mielelläni asiassa väärässä. Että kyse olisi yksittäistapauksista, eikä nuivien mielisteleminen ole demareiden linjana. Jos joku osoittaa epäilyni vääräksi, lupaan osoittaa, että parempaa rasismia esiintyy toisaallakin, paremmissakin perheissä, tai ainakin toisissakin paremmissa perheissä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Akavalaiset, pikku raukat

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on tämänpäiväisessä liiton tiedotteessa valittanut, että "Verotus ei kannusta riittävästi osaajia etenemään urallaan tai työnantajia palkitsemaan työntekijöitä".

Voi, voi. Niillä veroilla on akavalaisetkin koulutettu, heidän vähempikoulutettuja keskimäärin parempi terveytensä pidetty kunnossa, kustannettu kirjastot vähävaraistenkin opiskelun mahdollistamiseksi ja päiväkodit kustannettu, jotta pienipalkkaiset (akateemiset) huolehtisivat niiden lapsista, jotka etenevät urallaan niin että vain peräjuova jää myöskin verovaroin kustannetulle pikatielle. Päivähoitajista ei kuitenkaan ole mitään väliä, tai kirjastotädeistä ja -sedistä. Hehän huolehtivat peruspalveluista, eli heidän sopisi olla vaikka orjina.

Akavan mukaan kokoaikaisessa työssä olevien keskimääräinen kuukausipalkka on 4340 euroa. Se on jokseenkin tarkalleen kaksi kertaa oma palkkani, johon ei kuulu ylityö-, osaamis- eikä muitakaan lisiä, paitsi 60 euron kielilisä ja pienehkö kalliinpaikan lisä. Siis ne ovat jo mukana 2170 eurossa.

Entä sitten uralla eteneminen? Ei se verotuksesta ole ollut kiinni, että hakemiini koulutustani, osaamistani ja intressejäni paremmin vastaaviin paikkoihin hakijoita on muutamasta kymmenestä muutamaan sataan. Vain yksi valitaan, oli verotus mikä oli. Ja mitä se sitten voisi olla, yleneminen? Valesihteeristä valelääkäriksi?

Tällaisten kannanottojen, kokoomuslaisen politiikan takia vaihdoin pois akavalaisesta liitosta SAK:laiseen liittoon. Siellä sentään ymmärretään, että veroilla tätä yhteiskuntaa pyöritetään.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Alva Forsiuksen elämäntyötä muistellen

Eduskunta juhlistaa tänään 150 vuotta sitten syntyneen Alva Forsiuksen elämäntyötä. Päivän juhlallisuuksien osana eduskunnan varapuhemies Paula Risikko paljastaa Alvan muistopatsaan.

Kuka sitten oli Alva Forsius? Hän oli kätilö, naisasianainen, joka syntyi Porvoon silloisessa maalaiskunnassa 24.5.1866 ja perusti Porvooseen synnytyslaitoksen vuonna 1899, joka ensin toimi vuokratiloissa, sittemmin muutti nykyään hostellina toimivaan taloon Linnankoskenkadun alkupäähän ja muutti vielä myöhemmin Porvoon sairaalan yhteyteen.

Kun eduskunta yhtäältä juhlistaa Forsiuksen elämäntyötä, toisaalta se myös romuttaa sen päivystysasetuksellaan, joka uhkaa lakkauttaa synnytykset Porvoosta. Parempi tapa muistaa hänen elämäntyötään olisikin säilyttää toimiva synnytyslaitos kaksinaamaisten muisteloiden sijaan, joista muistelun kohde tuskin olisi perustanut, jos saisi tietää, miten Porvoon synnytyksille on käymässä.

Alva Forsiuksen tänään paljastettu patsas hänen perustamansa vanhan Porvoon synnytyslaitoksen edessä. Kuva Mikaela Nylander. Porvoon torilla järjestetään mielenilmaisu Porvoon synnytyslaitoksen puolesta ensi sunnuntaina klo 10-13. Kaikki mukaan!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Maksakirroosia keskieurooppalaisuuden kustannuksella


Alkoholipolitiikka jakaa vihreää puolueväkeä kahtia, tosin se ei ole ainoa pienin yhteinen nimittäjä. Slaavilaisia emme ole, eurooppalaisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.

Kun kavereiden pitää saada Alepa-chateuta, siinä vastuullisellakin päättäjällä herkästi unohtuu, ettei alkoholismi ole puliukkojen sairaus. Ei voi olla niin vaikeaa mennä sinne Alkoon hakemaan sitä vähän pahempaa kaljaa, että sen takia pitää lisätä huostaanottoja, sairauspoissaoloja ja maksakirrooseja. Vahvempien yhteiskuntaa tämäkin.

Rimanalitus tuli, eikä sitä liberalismilla voi selitellä, vaan liberalismi on sen selitys.


torstai 19. toukokuuta 2016

Turvattomia matkustaa, turvallisia asua

Maahanmuuttoviraston mukaan Irak, Somalia ja Afganistan ovat nyt niin turvallisia maita, että niihin voi palauttaa turvapaikanhakijoita. Kuitenkin Ulkoministeriön mukaan niihin matkustamista suositellaan välttämään, sillä ovat sen verta turvattomia maita.

Turvallisia asua, turvattomia matkustaa? Timo Soinin johtama ministeriö ymmärrettävästi on kiinnostunut omien kansalaistensa turvallisuudesta, eikä toivottaisi suin surminkaan kansalaisiaan em. maihin edes saadakseen selvyyden näiden todellisista oloista, ja saadakseen jätettyä hallituspolitiikkaan edes yhden oman puumerkkinsä, hänen puolueensa on sanellut tämän myös sisäministeri Orpon kohta johtamalle Kokoomukselle, jonka johtaman ministeriön alainen MaMu-virasto on valmis toivottamaan turvapaikanhakijat sinne missä pippuri kasvaa.

No, ei sitä ulkomaille asti tarvitsekaan matkustaa, riittää kun käy Suomen Kanissa, jossa käymistä on kansainvälisen lehdistön mukaan kaikin tavoin syytä välttää, se kun on paitsi ankea paikka, myös peräti vaarallinen.

Lieneekö Kani se paikka, josta katupartiot alkoivat leviämään muualle Suomeen, kuin kanit?

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lautakunnat täyteen keskustalaisia

Vaalilain muutos, jossa kielletään ehdokkaiden itsensä toimimista vaalilautakunnissa, tekee lautakuntien kokoamisen monin paikoin mahdottomaksi. Etenkin vaalilautakunnista jo aiemmin kokemusta hankkineet lautakuntalaiset tämä uudistus tulee jääväämään, joten ääntenlasku ei tule tapahtumaan ihan kuin Strömsössä.

Mitä pohjoisemmas Suomea mennään, sitä todennäköisemmin vaalilautakunnat koostuvat jatkossa keskustalaisten ehdokkaiden sukulaisista ja hyvistä veljistä, ja perheenjäsenten, ystävien ja puoluejäsenten raja tulee olemaan hyvin venyvä. Kuten se on tähänkin saakka Keskustapuolueessa ollut.

Jokainen ymmärtänee, mitä tämä tarkoittaa demokratialle, tasapuolisuudelle ja läpinäkyyvyydelle: myös vaalilautakuntiin heijastuva monipuoluejärjestelmä takaa edes periaatteellisen kontrollin, ja ehkäisee yksipuoluejärjestelmää, sillä pitäähän niissä lautakunnissa olla edes joku varmistamassa, että äänet lasketaan oikein, ei vain "oikein".

Suuremmilla paikkakunnilla riittänee demareita ja kokoomuslaisia lautakuntiin, Helsingissä vihreitäkin, jotka eivät itse mahtuneet ehdokaslistalle (enää sinne ei voi vain ilmoittautua, kuten vielä 2008) mutta keskustalaisuus kulkee suvussa, joten uudistus suosii ennen kaikkea heitä.

Tietysti joku voi nähdä tässä optimistisesti keinon pienpuolueille kasvattaa reserveitään aktiiveiksi, sellaisen kätevän ja mukavan kevytaktivismin tavan. Saattaa sopia minullekin, jos sattuisin katsomaan, etten perhetilanteeltani muuhun joutaisi.

Kai niitä kuntia on sitten viimeistään nyt taas alettava lyödä yhteen, muuten laskevat käsiparit ja valvovat silmät loppuvat kesken.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Osallistuminen kultaa kehnonkin käytännön

Muutoslaboratorio on työyhteisön yhteydessä oleva erillinen tila, jossa kaikki työyhteisön jäsenet voivat vierailla tekemässä huomiotaan työnteon kehittämiskohteista, koskivat ne sitten asiakastapauksia, työprosesseja, työyhteisön viestintää, oppimista tai niin edelleen. Laboratorion keskeinen väline on seinätaulusto, jonne työyhteisön jäsenet tuottavat käsityksiään kehittämiskohteista. Seinätaulusto koostuu kolmesta sarakkeesta. Niistä ensimmäinen on nimetty peiliksi; siihen kootaan tilanneanalyysiä nykytilan kuvauksesta, ja kuvauksia siitä, miten tilanteeseen ollaan päädytty. Seuraava sarake "ideat, välineet" on tarkoitettu edellisen sarakkeen havaintojen jäsentämiseen, niistä syntyvien ideoiden, johtopäätösten ja pelkistysten esittämiseen. Kolmas ja viimeinen sarake sitten on tarkoitettu uuden toimintakonseptin ja -periaatteen mallintamisen ideointiin. Nämä sarakkeet vielä on jäsennetty kolmeen aikaulottuvuuteen: ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Laboratorio perustuu Yrjö Engeströmin ekspansiivisen oppimistoiminnan käsitteeseen. Siinä työyhteisön jäsenet sitoutuvat irrottautumaan päivittäisistä työtehtävistään määritelläkseen työyhteisön perustehtävän toteuttamisen kannalta kriittisiä kysymyksiä ja ratkaistakseen niitä. Ekspansiivinen oppimistoiminta käynnistyy, jos ja vain jos toimimattomien käytäntöjen kyseenalaistaminen johtaa ongelmallisen tilanteen syiden ja syy-yhteyksien erittelyyn. Ajatus perustuu mm. Richard Normannin (1976) "näkemykselliseen maanläheiseen suunnitteluun", jonka mukaan edelläkävijäyksiköt kehittävät ratkaisuja, joita voidaan ottaa käyttöön kyseisen organisaation muissakin osissa. Samansuuntaista on esittänyt Burgelman (1988), jonka mukaan johdon pitäisi rohkaista toimintayksiköitä tekemään kokeiluja, joiden pohjalta toimiva konsepti voidaan koota. Tämäntyyppistä kokeilevuutta on sovellettu Toyotan autotehtaassa, jossa etsitään uutta konseptia kokeilun avulla, mihin kuuluu myös toimimattomien ratkaisumallien analysoiminen.

Edellämainittuja suuntauksia voidaan Beerin ja Nohrin (2000) mukaan luonnehtia muutosten toteuttamisen O-teorian (O=organisaatio) mukaisiksi lähestymistavoiksi. Teoria O:n mukaan henkilöstö on otettava mukaan toteuttamaan organisaation muutosta, ja taloudelliset palkinnot ovat seurausta muutoksesta, eivät toimintaa ohjaava arvopäämäärä sinänsä, kuten teorian E (emt.) mukaan. R.H. Milesin (2000) mukaan toiminnan uudistamisessa on kyse ennen kaikkea oppimisesta, joka taas riippuu olennaisesti henkilökunnan osallistumisen laajuudesta. 

Joskin mallin tarkoituksena on sitouttaa työntekijät työpaikan kehittämistyölle, uhkan mallin käytölle voi muodostaa johdon riittämätön sitoutuminen laboratoriotyöskentelyyn: sen hyödyllisyyttä ei osata nähdä, eikä siihen nähdä tarpeelliseksi käyttää tarvittavaa aikaa irti varsinaisesta perustehtävästä. Tähän liittyen, toinen uhka liittyy siihen, että käytännössä kehittäminen nähdään jonakin ylimääräisenä, jolloin se tehdään muun toiminnan ohessa, jolloin työntekijöiden tosiasiallinen työtaakka kasvaa, eikä paukkuja kehittämiselle enää löydy. Uhka mallin käyttämiselle voi muodostua myös siitä, jos henkilöstö ei koe koko mallia ylipäätään relevanttina ja ymmärtää laboratoriotyöskentelyn turhaksi. Vaikka malli sinänsä olisi osallistava, päätös mallin käyttöönotosta on kuitenkin syntynyt ylhäältä päin annettuna. Tämäntyyppisestä vaarasta, joka aina liittyy näennäisosallistumiseen, annan seuraavaksi pari esimerkkiä.

Osallistuin työskennellessäni Sibelius-Akatemiassa vuosina 2001-2002 visio- ja missiotyöskentelyyn, minkäkaltaisia prosesseja noihin aikoihin käytiin laajalti julkisen hallinnon organisaatioissa. Tuolloin em. aihepiireistä pidettiin laajalti työpajoja sekä osasto- että tiimikohtaisesti. Kaikki kokivat prosesseihin osallistumisen käsitykseni mukaan vaivaannuttavaksi: organisaation missio oli kaikille selvä, eli musiikin kouluttaminen, ja visio on mission "äpärälapsi". Erityisen hankalaksi prosessiin osallistumisen koki taiteellinen henkilökunta: Ralf Gothonin ja Arto Noraksen kaltaisia professoreita kyykkimässä polviinsa polvipusseja, Postit-lappuja itsestäänselvyyksistä liimaillessaan. 

Olen pitkän linjan kaavoitusaktivisti, joka on osallistunut myös työnsä puolesta laboratoriotyyppiseen työskentelyyn, jossa kehitettiin työkaluja paikalliseen vaikuttamiseen. Näin ristiriidan siinä, että vaikka kehitettäisiinkin malli, jonka avulla kunnassa tai kaupunginosatasolla voitaisiinkin vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun, ja vaikka tämä malli vielä glorifioitaisiin Maankäyttö- ja rakennuslaissa, jossa kuntalainen julkilausutusti määritellään osalliseksi kaavoitukseen, ja osallisille oikeus kaavoitukseen osallistumiseen, siltikään käytännössä tästä ei seuraa sitä, että mielipide otettaisiin huomioon. Kuulemisesta ei seuraa aitoa kuuntelemista, minkä havaitseminen on turhauttanut monia aktiivisia kuntalaisia, jotka haluaisivat osallistua elinympäristönsä kehittämiseen.

Mikään malli ei siis sinänsä tee autuaaksi, vaan tärkeintä on se, että mallin käyttö nousee aidoista, ruohonjuuritason tarpeista, jotka aidosti otetaan huomioon suunnittelussa. Aito mahdollisuus vaikuttaa, oli tämä sitten omaan elinympäristöönsä tai omaan työhönsä, sitouttaa toimintaan niin että sitouttamisesta ei tarvitse erikseen huolehtia.

Ylläoleva on tenttivastaukseni opintojaksoon Oppiminen työssä, organisaatioissa ja verkostoissa. 

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kesän 2016 siirtoikkuna

Joskin työmarkkinat ovat koko lailla pysähdyksissä, jalkapalloa tämä stagnaatio ei koske. Futisproletaareja on liikkeellä taas. Tätä sivua kannattaa seurailla, jos haluaa pysyä jokseenkin ajan tasalla jalkapallon pelaajasiirroista. Päivitän merkittävien liigojen ja tunnettujen pelaajien liikkeet tänne.

Joel Matip: Schalke - Liverpool
Joe Cole: Coventry - Tampa Bay Rowdies
Luca Toni: Verona - lopetti
Aleksei Jeremenko Jr.: SJK - vapaa
Renato Sanches: Benfica - Bayern München
Mats Hummels: Borussia Dortmund - Bayern München
Ousmane Dembele: Rennes - Borussia Dortmund
Tim Howard: Everton - Colorado Rapids
Schalke: Wolfsburg (vapaa) - Schalke
Bobby Wood: Union Berlin - HSV
Håvard Nordtveit: Borussia Mönchengladbach- West Ham
Jerome Sinclair: Liverpool - Watford
Rafinha: Genk - HJK
Eder: Swansea - Lille
Loris Karius: Mainz - Liverpool
Joey Barton: Burnley - vapaa - Glasgow Rangers
Josh Windass, Matt Crooks: Accrington Stanley - Glasgow Rangers
Jordan Rossiter: Liverpool - Glasgow Rangers
Granit Xhaka: Borussia Mönchengladbach - Arsenal
Andrej Kramaric: Leicester - Hoffenheim
Antonio Rudiger: VFB Stuttgart - AS Roma (lainan vakinaistaminen)
Ilkay Gündogan: Borussia Dortmund - Manchester City
Caner Erkin: Fenerbache - Inter Milan
Robert Lewandowski: Bayern München - Real Madrid (2017)
Ron-Robert Zieler: Hannover 96 - Leicester
Marc Bartra: Barcelona - Borussia Dortmund
Sebastian Rode: Bayern München - Borussia Dortmund
Eric Bailly: Villarreal - Manchester United
Mark O'Hara: Kilmarnock - Dundee United
Daniel Agger: Bröndby - lopetti
John Arne Riise: Ålesund - lopetti
Miralem Pjanic: AS Roma - Juventus
Samuel Umtiti: Olympique Lyonnais - Barcelona
Robbie Muirhead: Dundee United - Hearts of Midlothian
Joao Teixeira: Liverpool - Porto
Sofiane Feghouli: Valencia - vapaa - West Ham
Bernardo Espinosa: Sporting Gijon - Middlesbrough
Viktor Fischer: Ajax - Middlesbrough
Tommy Elphick: Bournemouth - Aston Villa
Nicolas Gaitan: Benfica - Atletico Madrid
Joe Lewis, Neil Alexander: vapaa - Aberdeen
Alberto Paloschi: Swansea - Atalanta
Emerson Hyndman: Fulham - Bournemouth
Clint Hill: vapaa - Glasgow Rangers
Markus Halsti: DC United - vapaa - Midtjylland
Luis Hernandez: Sporting Gijon - vapaa - Leicester
Stephen Hendrie: West Ham - Blackburn (laina)
Sime Vrsaljko: Sassuolo - Atletico Madrid
Niko Kranjcar: vapaa - Glasgow Rangers
Breel Embolo: Basel - Schalke
Keko: Eibar - Malaga
Victor Wanyama: Southampton - Tottenham
Hiroshi Kiyotake: Hannover - Sevilla
Gianluca Lapadula: Pescara - AC Milan
Nathan Redmond: Norwich - Southampton
Anthony O'Connor: Burton Albion - Aberdeen
Jeffrey Bruma: PSV Eindhoven - Wolfsburg
Mike van der Hoorn: Ajax - Swansea
Dani Alves; Barcelona - Juventus
Jonathan Deng: Melbourne Victory - PSV Eindhoven (laina)
Sadio Mane: Southampton - Liverpool
Moussa Dembele: Fulham - Glasgow Celtic
Seydou Doumbia: AS Roma - Basel (laina)
Nathan Ake: Chelsea - Bournemouth (laina)
Raul Rubio: Rayo Vallecano - Leicester
Aaron Mooy: Melbourne City - Manchester City
Grant Holt: vapaa - Hibernian
Michael Duffy: Glasgow Celtic - Dundee United (laina)
Zlatan Ibrahimovic: vapaa - Manchester United
Henrik Mkhitaryan: Borussia Dortmund - Manchester United
Dwight Gayle: Crystal Palace - Newcastle
Nolito: Celta Vigo - Manchester City
Andros Townsend: Newcastle - Crystal Palace
Hatem ben Arfa: Nice - PSG
Christian Kabasele: Genk - Watford
Hulk: Zenit St. Petersburg - Shanghai SIPG
Matt Ritchie: Bournemouth - Newcastle
Maarten Stekelenburg: Fulham - Everton
Steve Mandanda: Olympiue Marseille - Crystal Palace
Isaac Success; Granada - Watford
Gabriele Angella: Watford - Udinese
Henrik Mkhitaryan: Borussia Dortmund - Manchester United
Nampalys Mendy: Nice - Leicester
Takuma Asano: Sanfrecce Hiroshima - Arsenal
Mikel Arteta: Arsenal - lopetti - Manchester City (valmentajaksi)
Grzegorz Krychowiak: Sevilla - PSG
Michy Batshuyai: Olympiue Marseille - Chelsea
Thomas Meunier: Club Brügge - PSG
Glenn Murray: Bournemouth - Brighton (laina)
Oleksandr Zinchenko: FC Ufa - Manchester City
Gregory van der Viel: PSG - vapaa - Fenerbahce
Casper Sloth: Leeds - Aalborg BK
Marten de Roon: Atalanta - Middlesbrough
Kamil Glik: Torino - AS Monaco
Jose Manuel Jurado: Watford - Espanyol
Simone Padoin: Juventus - Cagliari
Santiago Vergini: Sunderland (lainassa Getafessa) - Boca Juniors
Leroy Fer: QPR - Swansea (lainan vakinaistaminen)
Fabrizio Coloccini: Newcastle - vapaa - San Lorenzo
James Tomkins: West Ham - Crystal Palace
Nani: Fenerbahce - Valencia
Matt Phillips: QPR - West Bromwich
Mike van der Hoorn: Ajax - Swansea
Andrija Zivkovic: Partizan Belgrad - Benfica
Lee Tomlin: Bournemouth - Bristol City
Ever Banega: Sevilla - Inter Milan
Ross Laidlaw: Raith Rovers - Hibernian
Diogo Jota: Pacos de Ferreira - Atletico Madrid
Omar Mascarell: Real Madrid - Eintracht Frankfurt
Roman Neustadter: Schalke - Fenerbahce
Oscar Benitez: Lanus - Benfica
Emanuel Mammana: River Plate - Olympique Lyonnais
Victor Valdes: vapaa - Middlesbourgh
Lys Mousset: Le Havre - Bournemouth
Sandro Ramirez: Barcelona - Malaga
Matias Kranevitter: Atletico Madrid - Sevilla (laina)
Brad Jones: vapaa - Feyenoord
Jordan McGhee: Hearts - Middlesbrough (laina)
Jesus Gamez: Atletico Madrid - Newcastle
Ahmed Musa: CSKA Moscow - Leicester
Niklas Moisander: Sampdoria - Werder Bremen
Papiss Demba Cisse: Newcastle - Shandong Luneng
Kevin Diks: Vitesse Arnhem - Fiorentina
Pierre-Emile Höjbjerg: Bayern München - Southampton
Joaquin Correa: Sampdoria - Sevilla
Graziano Pelle: Southampton - Shandong Luneng
Gökhan Tore: Fenerbahce - West Ham (laina)
Eder Balanta: River Plate - FC Basel
Jordon Ibe: Liverpool - Bournemouth
Martin Skrtel: Liverpool - Fenerbahce
Billy King: Hearts - Inverness (laina)
Juan Jesus: Inter Milan (laina)
Lacina Traore: AS Monaco - CSKA Moscow (laina)
Lucas Digne: PSG - Barcelona
Morgan de Sanctis: AS Roma - AS Monaco
Vincent Janssen: AZ Alkmaar - Tottenham
Antonio Barragan: Valencia - Middlesbrough
Mehdi Benatia: Bayern München - Juventus (laina)
Juan Zuniga: Napoli - Watford (laina)
N'Golo Kante: Leicester - Chelsea
Emanuele Giaccherini: Sunderland - Napoli
Gaston Ramirez: Southampton - Middlesbrough (lainan vakinaistaminen)
Mark Birighitti: Newcastle Jets - Swansea
Massimo Donati: Bari - Hamilton
Johann Berg Gudmundsson: Charlton - Burnley
Ragnar Klavan: Augsburg - Liverpool
Alvaro Negredo: Valencia - Middlesbrough (laina)
Kolo Toure: Liverpool - vapaa - Glasgow Celtic
Guillermo Varela: Manchester United - Eintracht Frankfurt (laina)
Georginio Wijnaldum: Newcastle - Liverpool
Andre Schürrle: Wolfsburg - Borussia Dortmund
Rob Holding: Bolton - Arsenal
Alex Manninger: Augsburg - Liverpool
Brice Dja Djedje: Olympique Marseille - Watford
Borja Majoral: Real Madrid - Wolfsburg (laina)
Ramadan Sobhi: Al-Ahly - Stoke
Joe Allen: Liverpool - Stoke
Gonzalo Higuain: Napoli - Juventus
Alexandre Pato: Corinthians - Villarreal
Andre Gomes: Valencia - Barcelona
Brad Smith: Liverpool - Bournemouth
Ciro Immobile: Sevilla - Lazio
Almen Abdi: Watford - Sheffield Wednesday
Brad Guzan: Aston Villa - Middlesbrough
Adriano: Barcelona - Besiktas
Paulo Gazzaniga: Southampton - Rayo Vallecano (laina)
Kevin Gameiro: Sevilla - Atletico Madrid
Luciano Vietto: Atletico Madrid - Sevilla (laina)
Bafetimbi Gomis: Swansea - Olympique Marseille (laina)
Jakub Blaszzcykowski: Borussia Dortmund - Wolfsburg
Wissam Ben Yedder: Toulouse - Sevilla
Alex McCarthy: Crystal Palace - Southampton
Alex Song: Barcelona (lainassa West Hamissa) - Rubin Kazan
Leroy Sane: Schalke - Manchester City
Abdul Baba Rahman: Chelsea - Schalke (laina)
Mika Väyrynen: vapaa - HIFK
Tomi Maanoja: Lahti - HIFK
Roni Peiponen: Molde (lainassa Åsanessa) - HJK (laina)
Jon Dadi Bodvarsson: Kaiserslautern - Wolverhampton
Arkadiusz Milik: Ajax - Napoli
Idrissa Gueye: Aston Villa - Everton
Matz Sels: Genk - Newcastle
Jese: Real Madrid - PSG
Ciaran Clark: Aston Villa - Newcastle
Bartosz Kapustka: Cracovia - Leicester
Mohamed Salah: Chelsea - AS Roma (lainan vakinaistaminen)
Gabriel Jesus: Palmeiras - Manchester City
Mohamed Diame: Hull - Newcastle
Federico Fazio: Tottenham - AS Roma
Ross McCormack: Fulham - Aston Villa
Alex Pritchard: Tottenham - Norwich
Piotr Zielinski: Udinese - Napoli
Fernando Llorente: Sevilla - Swansea
Jon Flanagan: Liverpool - Burnley (laina)
Vadis Odjidja Ofoe: Norwich - Legia Warsaw
Ryan Sweeney: Wimbledon - Stoke
Aleksandr Kokko: RoPS - Newcastle Jets
Payp Djilobodji: Chelsea - Sunderland
Marlos Moreno: Atletico Nacional - Manchester City - lainaan Deportivo la Corunaan
Thomas Lam: Zwolle - Nottingham Forest
Scott Sinclair: Aston Villa - Glasgow Celtic
Arthur Masuaku: Olympiakos - West Ham
Nicola Sansone: Sassuolo - Villarreal
Thomas Vermaelen: Barcelona - AS Roma (laina)
Ousman Jallow: Irtysh Pavlodar - vapaa - HJK
Andre Ayew: Swansea - West Ham
Paul Pogba: Juventus - Manchester United
Cristian Ansaldi: Genoa - Inter Milan
Antonio Candreva: Lazio - Inter Milan
Sakari Mattila: Fulham - vapaa - SönderjyskE
Laurent Depoitre: Gent - Porto
Krystian Nowak: Pdobeskidzie Bielsko-Biala - Hearts of Midlothian
John Stones: Everton - Manchester City
Ashley Williams: Swansea - Everton
Yannick Bolasie: Crystal Palace - Everton
Ricardo Carvalho: AS Monaco - vapaa
Benjamin Mendy: Olympique Marseille - AS Monaco
Djibril Sidibe: Lille - AS Monaco
Rafael van der Vaart: Real Betis - Midtjylland
Tim Cahill: Hangzhou Greentown - Melbourne City
Bertrand Traore: Chelsea - Ajax
Borja Baston: Atletico Madrid - Swansea
Martin Demichelis: Manchester City - vapaa - Espanyol
Mauricio Isla: Juventus.- Cagliari
Craig Clay: Grimsby - Motherwell
Paddy McNair, Donald Love: Manchester United - Sunderland
Billy Ions: Kemi - SJK
Jonathan Calleri: Deportivo Maldonado (lainassa Sao Paulossa) - West Ham (laina)
Florian Thauvin: Newcastle - Olympique Marseille (laina)
Cristian Tello: Barcelona - Fiorentina (laina)
Adnan Januzaj; Manchester United - Sunderland (laina)
James Chester: West Bromwich - Aston Villa
Michael Hector: Chelsea - Eintracht Frankfurt (laina)
Rafael Santos Borre: Villarreal - Atletico Madrid (lainassa Villarrealissa)
Dorus de Vries: Nottingham - Glasgow Celtic
Marc Wilson: Stoke - Bournemouth
Pablo Mari: Gimnastic Tarragona - Manchester City - lainaan Gironaan
Kevin-Prince Boateng: AC Milan - vapaa - Las Palmas
Steven Defour: Anderlecht - Burnley
David Jones: Burnley - Sheffield Wednesday
Liam Bridcutt: Sunderland - Leeds
Luke Garbutt: Everton - Wigan (laina)
Bruno Peres: Torino - AS Roma (laina)
Jordi Gomez: Sunderland - Wigan
Mario Gomez: Fiorentina - Wolfsburg
Mile Jedinak: Crystal Palace - Aston Villa
Jose Sosa: Besiktas - AC Milan
Seydou Keita: vapaa - El-Jaish
Younes Kaboul: Sunderland - Watford
Dapo Kayode: vapaa - Kilmarnock
Christian Benteke: Liverpool - Crystal Palace
Liam Moore: Leicester - Reading
Brian Graham: Ross County - Hibernian
Joel Garner: Preston - Glasgow Rangers
Sergei Eremenko: Jaro - FC Basel
Claudio Bravo: Barcelona - Manchester City
James Wilson: Manchester United - Derby (laina)
Joel Campbell: Arsenal - Sporting Lissabon
Jasper Cillessen: Ajax - Barcelona
Sebastian Mannström: Inter Turku - Stuttgarter Kickers
Cameron Borthwick-Jackson: Manchester United - Wolverhampton (laina)
Ola John: Benfica - Wolverhampton (laina)
Brendan Galloway: Everton - West Bromwich (laina)
Siem de Jong: Newcastle - PSV Eindhoven (laina)
Jean-Christophe Bahebeck: PSG - Pescara (laina)
Marko Marin: Chelsea - Olympiakos
Dante: Lille - Wolfsburg
Tyler Blackett: Manchester United - Reading
Ritchie de Laet: Leicester - Aston Villa
Roberto Pereyra: Juventus - Watford
Ragnar Sigurdsson: Kuban Krasnodar - Fulham
Aleksandar Dragovic: Dynamo Kiev - Bayer Leverkusen
Jordan Veretout: Aston Villa - St. Etienne (laina)
Henri Saivet: Newcastle - St. Etienne (laina)
Vladimir Stojkovic: Maccabi Haifa - Nottingham Forest
Daryl Janmaat: Newcastle - Watford
DeAndre Yedlin: Tottenham (lainassa Sunderlandissa) - Newcastle
Simon Church: MK Dons - Roda Kerkrade
Antonino Ragusa: Cesena - Sassuolo
Medo: HJK - Kuwait SC
Nabil Bentaleb: Tottenham - Schalke (laina)
Javier Manquillo: Atletico Madrid - Sunderland (laina)
Lonsana Doumbouya: Cercle Brügge - Partick Thistle
Eduardo: Dinamo Zagreb - Chelsea
Martin Samuelsen: West Ham - Blackburn (laina)
Edimilson Fernandes: Sion - West Ham
Tim Krul: Newcastle - Ajax (laina)
Neeskens Kebano: Racing Genk - Fulham
Salvatore Sirigu: PSG - Sevilla
Benjamin Stambouli: PSG - Schalke
Stuart Taylor: vapaa - Southampton
Gabriel Barbosa: Santos - Inter Milan
Joao Mario: Sporting Lissabon - Inter Milan
Andreas Pereira: Manchester United - Granada (laina)
Oleksandr Zinchenko: Manchester City - PSV Eindhoven (laina)
Paul Gladon: Heracles Almelo - Wolverhampton
Alfie Mawson: Barnsley - Swansea
Stefan Johansen: Glasgow Celtic - Fulham
Aimar: Llagostera - vapaa - SJK
Shkodran Mustafi: Valencia - Arsenal
Lucas Perez: Deportivo la Coruna - Arsenal
Matej Vydra; Watford - Derby
Simone Zaza: Juventus - West Ham (laina)
Daryl Murphy: Ipswich - Newcastle
Bas Dost: Wolfsburg - Sporting Lissabon
Oliver Burke: Nottingham Forest - Red Bull Leipzig
Achraf Lazaar: Palermo - Newcastle
Sofiane Boufal: Lille - Southampton
Joleon Lescott: Aston Villa - AEK Ateena
Alessandro Diamanti: vapaa - Palermo
Bruno Henrique: Wolfsburg - Palermo
Luc Castaignos: Eintracht Frankfurt - Sporting Lissabon
Giuseppe Rossi: Fiorentina (lainassa Levantessa) - Celta Vigo (laina)
Nacer Chadli: Tottenham - West Bromwich
Stefano Okaka: Anderlecht - Watford
Luis Alberto: Liverpool - Lazio
Serge Atakayi: Jaro - Glasgow Rangers
Christian Atsu: Chelsea - Newcastle (laina)
Patrick Bamford: Chelsea - Burnley (laina)
Jeremain Lens: Sunderland - Fenerbahce (laina)
Nelson Oliveira: Benfica - Norwich
Romain Saiss: Angers - Wolverhampton
David Marshall: Cardiff - Hull
Loic Remy: Chelsea - Crystal Palace (laina)
Paco Alcacer: Valencia - Barcelona
Munir El Haddadi: Barcelona - Valencia (laina)
Christian Gamboa: West Bromwich - Glasgow Celtic
Jonathan Kodjia: Bristol City - Aston Villa
Tomas Rosicky: vapaa - Sparta Praha
Ryan Mason: Tottenham - Hull
Adrian Mariappa: vapaa - Watford
Reece Burke: West Ham - Wigan (laina)
Joe Hart: Manchester City - Torino (laina)
Kenedy: Chelsea - Watford (laina)
Gabriel Barbosa: Santos - Inter Milan
Idrissa Sylla: Anderlecht - QPR
Yevhen Konoplyanka: Sevilla - Schalke (laina)
Samir Nasri: Manchester City - Sevilla (laina)
Calum Chambers: Arsenal - Middlesbrough
Emmanuel Riviere: Newcastle - Osasuna (laina)
Adama Traore: Aston Villa - Middlesbrough
Serge Gnabry: Arsenal - Werder Bremen
Jeff Hendrick: Derby - Burnley
Jonny Williams: Crystal Palace - Ipswich (laina)
Didier Ndong: Lorient - Sunderland
Asamoah Gyan: Shanghai SIPG - Al-Ahli
Wilfried Bony: Manchester City - Stoke (laina)
Vagner Love: AS Monaco - Alanyaspor
Marcel Tisserand: AS Monaco - Ingolstadt
Juan Cuadrado: Chelsea - Juventus (laina jatkuu)
Eliaquim Mangala: Manchester City - Valencia (laina)
Philippe Senderos: Grasshoppers - Glasgow Rangers
Bruno Martins Indi: Porto - Stoke (laina)
Albert Adomah: Middlesbrough - Aston Villa
Nigel de Jong: Los Angeles Galaxy - Galatasaray
Ivan Cavaleiro: AS Monaco - Wolverhampton
Philipp Wollsheid: Stoke - Wolfsburg (laina)
Charlie Mulgrew: Glasgow Celtic - Blackburn
Georges-Kevin Nkoudou: Olympique Marseille - Tottenham
Doneil Henry: West Ham - Horsens
Pau Lopez: Espanyol - Tottenham (laina)
Eunan O'Kane: Bournemouth - Leeds
Marcos Alonso: Fiorentina - Chelsea
Ikechi Anya: Watford - Derby
Allan Nyom: Watford - West Bromwich
David Luiz: PSG - Chelsea
Moussa Sissoko: Newcastle - Tottenham
Islam Slimani: Sporting Lissabon - Leicester
Jack Wilshere: Arsenal - Bournemouth (laina)
Aiden McGeady: Everton - Preston (laina)
Adam Reach: Middlesbrough - Sheffield Wednesday
Franck Tabanou: Swansea - Granada (laina)
James Weir: Manchester United - Hull
Mario Balotelli: Liverpool - Nice
Alvaro Arbeloa: vapaa - West Ham
Alex Baptiste: Middlesbrough - Preston
Ezequiel Garay: Zenit St, Petersburg - Valencia
Markus Henriksen: AZ Alkmaar - Burnley
Chris Martin; Derby - Fulham (laina)
Rickie Lambert: West Bromwich - Cardiff
Joselu: Stoke - Deportivo la Coruna (laina)
Saidy Janko: Glasgow Celtic - Barnsey (laina)
Enner Valencia: West Ham - Everton (laina)
Dieumerci Mbokani; Dynamo Kiev - Hull (laina)
Marvin Emnes: Swansea - Blackburn
Diego Poyet: West Ham - vapaa
Lazar Markovic: Liverpool - Sporting Lissabon (laina)
Lucas Piazon: Chelsea - Fulham (laina)
Jason Denayer: Manchester City - Sunderland (laina)
Dominic Calvert-Lewin: Sheffield United - Everton
Fredrik Ulvestad: Burnley -  Charlton (laina)
Yann M'Vila: Rubin Kazan - Sunderland (talvella)
Juhani Ojala: Terek Groznyi - SJK
Akseli Pelvas: Falkenberg - HJK
Abdoulaye Meite: SJK - vapaa
Rafa Silva: Sporting Braga - Benfica
Victor Anichebe: West Bromwich - vapaa - Sunderland
Hal Robson-Kanu: vapaa -West Bromwich

lauantai 14. toukokuuta 2016

Pyöräilykypärättömät uhrilampaat

Pyöräilyaktivisteilla näyttäisi olevan hallitsevana kantana se, että pyöräilykypäräpakosta (joka ei edes ole pakko, sillä sen noudattamattajättämisestä ei seuraa rangaistusta) tulisi luopua, sillä tämä pakko eli voimakas suositus vähentää pyöräilyn suosiota.

Entäs sitten, vaikka vähentäisikin. Toki pyöräileminen on terveellistä hyötyliikuntaa, ja sen kaikki mahdolliset haittavaikutukset kanssakulkijoille, kaupunkitilan käytölle ja ilmastolle vain minimaalisia esimerkiksi autoiluun verrattuna, mutta ilman pyöräilykypärää kaatumisen tai törmäämisen seuraukset ovat kaikkea muuta kuin terveellisiä tai yhteiskuntataloudellisestikaan halpoja. Vaikka niitä sattuisi "vain" promillen murto-osille, pyöräilykypärä on aika halpa henkivakuutus omalle päälle.

Olen ymmärtänyt, että tässä pyöräilykypäräpakon poistamisessa ajatuksena on pienentää kynnystä pyöräilemiseen, ja samalla vähentää autoilua ja pyöräilyn lisääntyessä kanssaliikkujat tottuisivat paremmin pyöräilijöihin. En minä kuitenkaan tekisi kenestäkään koekaniinia, saati uhrilammasta tätä parempaa liikennekulttuuria odotellessa. Itsestänikään. Olisin enemmän kiinnostunut oman pääni kuin yleisen liikennekulttuurin vaalimisesta. Sitä odotellessa voikin sitten vaikka odotella oman neliraajahalvaantumisen kohenemista, jos on sattunut käymään kehnosti liikenteessä, tai toivoa, että ne lapset, joille sitä parempaa liikennekulttuuria ollaan oltu kehittämässä, muistavat muistopuheessaan isäänsä.




perjantai 13. toukokuuta 2016

Irrallisuus ruokkii äärimielipiteitä

Oli valinta sitten ISIS tai ODIN, yleensä taustat ovat aika samankaltaiset: nuorehkoja, yhteiskunnassa ja omassa elämässään sivuraiteille itsensä kokeneiksi joutuneita miehiä, jotka eivät oikein tiedä, mitä elämällään tekisivät. Nämä ovat tietenkin äärimmäisiä valintoja - vai valitsevatko pikemminkin liikkeet ja niihin tulijat vain ajautuvat levottomasti - mutta kyllä ainakin sosiaalinen media ilmentää pienimuotoisempiakin seuraamuksia sosiaalisesta eristäytyneisyydestä, jota jotkut nimittävät syrjäytyneisyydeksi.

On hyvin epätarkkaa ja -määräistä sanoa sosiaalisen median yhdistävän ihmisiä. Usein se tuo yhteen eristäytyneitä, itsensä atomeiksi kokevia ihmisiä, jotka sosiaalinen media saattaa tuoda yhteen jonkun asian ääreen, mutta ei se heistä yhteisöä tee. Toki sosiaalista mediaa voi käyttää apuvälineenä sen joukon kokoamiseksi yhteisöksi.

Työttömyyden usein ajatellaan eristävän ihmiset sosiaalisista yhteisöistä, saavan heidät kokemaan merkityksettömyyttä. Tietenkään asia ei aina mene näin, vaan kyllä työttömillä voi olla monenlaisia harrastuksia ja he voivat aktiivisesti toimia monenlaisissa yhteisöissä. Kuitenkin esimerkiksi nk. kuntouttavan työtoiminnan toiminta-ajatus perustuu paljolti siihen, että kaikensorttisen aktivoimisen ja sosialisoimisen ajatellaan olevan ihmiselle hyväksi.

Ja kyllä se usein toki sitä onkin. Ystäväpiiriini kuuluu ihmisiä, joista on kieltämättä pitkällisen toimettomuuden - osattomuuden palkkatyöstä, opinnoista ja muista sosiaalisen yhteisön ainakin potentiaalisesti tarjoavista toiminnoista - tullut vähän säikkyjä, omalaatuisia ja mökkihöperöitä. Ensin poistuu tarve siistiä itsensä, sitten poistuu tarve siistiä oma kotinsa, ja seurauksena kaikesta tästä voi seurata entistä suurempi eristäytyneisyys, kun sinne kotiin ei voi enää ketään kutsua.

Edustan itse minimalismia suhteessa työpaikkasosiaalisuuteen: useissa työtehtävissä ei tarvita työyhteisöä, vaan siitä on pikemminkin haittaa juoruilujen, kuppikuntien ja keskeytysten lähteenä. Kuitenkin kyllä sillä näissäkin tapauksissa on jotakin käyttöä: työyhteisö on esimerkiksi siinä mielessä kätevä olemassa, että kollegoilta - tai ainakin työyhteisön muilta jäseniltä - voi tarkistaa monenlaisia asioita, jotka sivuavat omaa työtä, ja ehkä kahvipöytä- ja lounaskeskustelut ovat sikäli käteviä olemassa, että saa ainakin vaihtaa katsantokantojaan muiden kanssa, törmäyttääkin niitä. Tämä lienee ihan hyödyllistä jos ei vaikuta aktiivisesti missään muussa sosiaalisessa aktiviteetissa.

Jos nimittäin ei puhu muiden aikuisten kanssa, omat mielipiteet alkavat herkästi kiertää kehää. Eikä niille ajatuksille useinkaan käy kuten aineelle alkuavaruudessa, jossa erilliset hiukkaset pikku hiljaa kiteytyivät joksikin itseään suuremmiksi ja lopulta taivaankappaleiksi. Kaaos ei tyhjiössä kristallisoidu, vaan pysyy kaaoksena, ja aika herkästi se kaaos väljähtyy tai sitten eltaantuu, jolloin seurauksena ovat herkästi jos eivät sentään suhteettomat mielipiteet, niin ainakin suhteettomuus suhteessa omiin mielipiteisiin, kun niitä ei ole päässyt koettelemaan elävässä elämässä ihan oikeiden ihmisten kanssa. Ja kun nyt kaikilla kuuluu olla mielipiteitä esitettäväksi asti, ja ne vielä ovat samanarvoisia, soppa on valmis.

torstai 12. toukokuuta 2016

Voces intimae

Viime aikoina olen kokenut tarvetta pianodieetille, kuunnella miltei yksinomaan pianomusiikkia. Muusta on tullut jotenkin tunkkainen olo. Miksi?

Minusta jotenkin tuntuu siltä, että orkesterimusiikki pyrkiessään täyttämään kaikki mahdolliset hiljaiset aukot musiikilla tai ainakin soittimilla, vaikka sitten istuisivatkin toimettomina, pyrkii myös täyttämään kuuntelijan omat hiljaiset aukot äänillä, ja ajatuksettomuudet ajatuksilla. Näin tehdessään se antaa vastauksia silloinkin kun kysymyksiä ei edes ole.

Kun orkesteri täyttää tyhjiöt äänillä tai ainakin äänten mahdollisuuksilla, piano antaa kuulijalle mahdollisuuden täydentää nämä aukot itse, tai olla täydentämättä. Mieleeni tulee opiskelulehteen kirjoittamani ääneenpohdinta: jos solu- tai muussa yhteisöasumisessa sovittaisiin, että kukin asuja vuorollaan huolehtii äänimaisemasta, tällöin toisten pitäisi herkistyä kunnioittamaan sitä, jos joku haluaakin omalla vuorollaan tarjota hiljaisuutta. Hiljaisuuskin on nimittäin hyödyke. Taustajytke taustajytkeen vuoksi onkin sietämätöntä: se estää kuuntelemasta omia ajatuksiaan. Sopii tyhjäpäille.

Mitä pienempi kokoonpano on kyseessä, sitä enemmän se antaa tilaa hiljentyä oman itsensä ääreen: kamariorkesteri sinfoniaorkesteria paremmin, vaikka toki sinfoniaorkesteriakin voi soitattaa kamarimusiikillisesti. Tämän tietää jokainen George Szellin Haydnia ja Mozartia kuunnellut, ja sama pätee jopa Mahleriin. Jousikvartetto kykenee usein sinfoniaorkesteria paremmin pureutumaan oleelliseen, ytimeen.

Pianossa voi kuulla cantabilen, vaikka kosketinsoitin onkin, mitä Stravinski erehtyi luulemaan lyömäsoittimeksi. Pianossa voi kuulla kanteleen, kitaran, luutun, banjon, orkesterin, sillä voi säestää itseään moniäänisesti. Mikään muu soitin ei tarjoa niin rikkaita mahdollisuuksia kontrapunktille ja polyfonialle kuin piano.

Kun orkesterimusiikissa annetaan valmiina oboet ja torvet, pianossa ne saa kuulla itse. Jos haluaa. Tai sadepisarat.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Hyvästi Upton Park

Katsoin eilen yhden elämäni jännittävimmistä ja sykähdyttävimmistä jalkapallo-otteluista. Joukkueeni West Ham United pelasi viimeisen kerran 112 vuotta kotinaan toimineella Upton Parkilla. Ensi kaudeksi siirrytään Olympiastadionille.

Urheilun fanittamisessa on kyse paitsi tyylistä, tietynlaisesta pelistä tykkäämisestä - West Ham on tunnettu hyökkäävästä filosofiastaan, naiiviuteen saakka - mutta myös kulttuurisista ja paikallishistoriallisista siteistä. Näiden siteiden näkökulmasta Upton Parkia tulee ikävä. Toisaalta nykyurheilu on myös kansainvälistä liiketoimintaa, fanitanhan minäkin itälontoolaista joukkuetta, ja tästä näkökulmasta muutto mahdollistaa kilpailun, kasvun suurten joukkoon.



Tästä kasvusta on saatu jo tällä kaudella viitteitä, vaikka tosin valitettavan harvoin olenkaan ehtinyt katsomaan otteluita. Pelillä ei ole täytettävänään ihan samansuuruista aukkoa elämässäni kuin kymmenisen vuotta sitten, ja hyvä niin. 

Uusi manageri Slaven Bilic oli riskirekrytointi, jolla oli vain hävittävää: maineensa joukkueen entisenä rakastettuna pelaajana. Toisaalta tämä tausta myös sallii häneltä enemmän kuin esimerkiksi hänen edeltäjänään, "Big" Sam Allardyceltä.

Niin, siihen eiliseen peliin. Minun piti itse asiassa olla siellä. Ensimmäisen kerran kävin Upton Parkilla syksyllä 2003, hyvän ystäväni häiden yhteydessä. Tuolloin tarkoitukseni oli alun perin päästä toiselle sittemmin historiaan siirtyneelle stadionille, Highburylle, mutta Upton Parkille minä päädyin. 

Lippuluukulta ei ensin oltaisi myyty minulle lippua toisen sarjatason (jota kutsutaan nimellä Championship, eli Mestis) peliin, mutta kun vuodatin parhaat krokotiilinkyyneleeni, vakuuttaen, että "I came from Finland for just this one", minulle myytiin lippu fanikatsomoon.

Sen verran jalkapalloa ymmärsin jo tuolloin, että ymmärsin lipun velvoittavan. Kävin varustautumassa stadionkaupassa tärkeään tapahtumaan, ja joukkueen väreissä sain heti lukuisia ystäviä stadionpubissa. Sain kylmiä väreitä ollessani osa kolmenkymmenviisituhantista aniliininpuna-sini -aaltoa, joka oli nostatettavissa kenen tahansa sukkelan ja ripeästi reagoivan fanin toimesta. Ja niitähän West Hamilla riittää. 

Joskin joukkoon mahtuu aina muutama, joilla liiallinen olut kohottaa korvien väliin aina myös jotakin muuta - kuten viimeksi eilen, kun olivat rikkoneet vastustajajoukkueen bussin ikkunat - niin West Hamin fanit ovat enimmäkseen hyvässä maailmankuuluja omistautuneisuudessaan ja historiatietoisuudessaan. 


Historia on Ironseilla arvossaan: kolme Englannin edelleenkin ainoan MM-kultajoukkueen selkärangan muodostaneet Hammers-pelaajat Martin Peters, ikuisesti kiistellyn finaalihattutempun tekijä Geoff Hurst ja kapteeni Bobby Moore kannattelevat manageri Alf Ramseytä kultatuolissa. 

West Ham tarjosi minulle paitsi joukkueen, myös sosiaalisen elämän muuttaessani Norjaan kesällä 2007. Ensimmäinen asia, josta otin selvää muuttaessani, oli se, löytyisikö kaupungista otteluita näyttävä sporttibaari. Uudeksi lauantaiolohuoneekseni muodostuikin Bohemen, jonne kokoontui joukkueeni norjalaispainotteinen mutta yhteispohjoismainen kannattajakerho Scandinavian Hammers.



Scandinavian Hammersin kanssa osallistuin myös vuosittaiseen kannattajajoukkueiden futisturnaukseen, niin että voin sanoa pelanneeni virallisissa otteluissa Manchester Unitedia vastaan minäkin. 


West Ham vs. Chelsean kakkosjoukkue. Tämä jäikin ainoaksi voitto-otteluksemme,

Lisäksi kävin kerhon kanssa kevään 2009 viimeisessä kotiottelussa, jolloin stadionhotellihuoneeni ikkunoista sain ihailla suljettuja harjoituksia, kuinka silloinen manageri Gianfranco Zola venytti David di Michelen takareisiä. 



Viereisessä huoneessa taisi olla joukkueen puolustaja James Collinsin huone; Ginger muuten pelaa joukkueessa edelleenkin. 



Hieno muisto oli myös entisten pelaajien iltamat, joissa kaadoin tungoksessa olutta maalivahtilegenda Phil Parkesin päälle niin että häneltä meni paita vaihtoon. Tuoppiani hän ei saanut kiinni, vaikka pallot tarttuivatkin.


Kuvassa pitempi mies on Phil Parkes puhdas paita yllään.

Joskin välillä tuntuu siltä,  että maailmalla jalkapallo enemmänkin erottaa kuin yhdistää, niin kyllä se enemmän kuitenkin yhdistää. Jos esimerkiksi Tottenhamin vieroksunta yhdistää, niin Suomen kaltaisessa jalkapallokulttuurin kehitysmaassa kaikki jalkapalloa seuraavat kuuluvat samaan heimoon, jalkapalloheimoon, jonka sisällä keskinäinen kuittailu on aika hyväntahtoista.

Niin, siitä eilisestä pelistä. Olin lupaillut jo vuosia sitten pojalleni, että menisimme paikan päälle Upton Parkin viimeiseen peliin, mutta sain kroonisesti rahapulaisena tyytyä porvoolaisen irkkupubin kolmen miehen katsomoon. Neljäskin ihminen (mies) oli paikalla. Hän oli ilmeisen omistautunut jääkiekolle, sillä toisesta skriinistä näytetty Norja-Kazakstan kiinnosti enemmän. 

Eilinen peli oli sopiva lopetusseremonia Upton Parkille. Vaikka peli ei tällä hetkellä (enää?) täytäkään vastaavanlaista aukkoa elämässäni kuin se joskus on täyttänyt, niin eilinen peli oli kyllä koko penkkiurheilu-urani jännittävimpiä jopa objektiivisin silmin tarkasteltuna. 

Jalkapalloilullisesti mieleenpainuneita otteluita ovat olleet esimerkiksi MM-kisojen -86 puolivälierä Englanti-Kamerun tai Mestareiden liigan finaali, jossa eilinen vastustaja Manchester United nujersi lisäajan kahdella maalillaan Bayern Münchenin. Hammersien otteluista taas kysymättä palaavat mieleeni FA-cupin finaali, joka muistetaan Steven Gerrardin finaalina mutta myös Dean Ashtonin finaalina, ja sen kauden viimeinen peli, jossa Carlos Tevezin maali nujersi silloinkin Manchester Unitedin, ja piti Hammersit Valioliigassa.

Erona aiempiin vuosiin oli se, että kun ennen Manchester Unitedia tiesi pelätä lisäajan viime metreille saakka, niin nykyinen versio West Hamista ei oman ansaitun johtonsa kuitanneesta Manun äkillisestä kahdesta maalista hätkähtänyt, vaan sai niistä lisää virtaa. Kaksi viimeistä Hammersien maalia rakensi Ironsien uusi kultapoika, Dimitri Payet vapaapotkuillaan, ja viimeisen maalin sai kunnian maalata Winston Reid.

I'm Forever Blowing Bubbles. 


tiistai 10. toukokuuta 2016

Korkealla heiluvaa häntää ei tarvitse nostaa

Politiikassa herkästi tärkeintä on se, kuka sanoo, eikä esimerkiksi se, mitä tehdään. Jos en tätä muuten olisi vielä ymmärtänyt, niin viimeistään Helsingin yleiskaavaa koskevissa sosiaalisen median mielipiteenvaihdoissa on tullut selväksi, että jos kansalaisaktivisti kehtaa epäillä päättäjien hyväntahtoisuutta tai -uskoisuutta, tällöin päättäjät tai riittävän lähelle heitä identifoituvat (muissa luottamustehtävissä toimivat, saman puolueen edustajat tai jotenkin itsensä osallisiksi kokevat, siis itsensä päättäjien kanssa samaan viiteryhmään identifioituvat, oli tämä viiteryhmä sitten Kaupunkisuunnittelulautakunta, valtuusto, Kok.-dem. tai Vihreät) saattavat yrittää kääntää katseen pois alkuperäisestä kysymyksestä.

Tämä voidaan tehdä seuraavilla tavoilla. Ensin voidaan kyseenalaistaa kansalaisaktivistin asiantuntemus tai osallisuus. Toiseksi, voidaan koettaa kiinnittää huomiota siihen, mitä muuta on kuitenkin tullut tehtyä, vaikka se ei olisikaan ollut ihan sitä mitä on luvattu, pyydettiin saati riittävästi. Tällöin todistustaakka, jonka pitäisi olla päättäjällä, vyörytetäänkin kansalaisaktivistille, ja yhtäkkiä keskustelun pääpaino onkin kääntynyt: syytettynä onkin kansalaisaktivisti, joka ei ole riittävän tarkasti täsmentänyt, minkä tekemisestä tai tekemättömyydestä on halunnut päättäjiä tilille. Tai että hän on kyltymätön, eikä mikään hänelle riitä. Tai ettei hän ymmärrä kokonaisuuksien hienoa tasapainoa, mokomakin nimby.

Tärkeintä piti olla itse asian: teot viheralueiden suojelemiseksi. Asetelmaa ei pidä projisoida metakeskusteluksi siitä, kuka syyttää ketä. Eivätkä puheet luontoa suojele.

Edelläsanottu pätee muuten politiikkaan yleisesti, olen oppinut. Jos esimerkiksi väittää, että kilpailukykysopimuksen toimet eivät tuo työpaikkoja, tällöin keskustelu herkästi käännetään yhteiskuntamme kilpailukyvyn sijasta vallitsevan politiikan kriitikoiden psykologiaan: jos ei huono politiikkamme kelpaa, kiittämättömät kansalaiset vain valittavat ja nillittävät.

Sanat tietystikin ovat politiikan tekoja. Parempi olisi kuitenkin tehdä ajoissa kuin selitellä jälkikäteen. Siinä on vaikea välttää vaikutelmaa irtopisteiden keräämisestä, kuten parin kokoomusedustajan kritisoidessa koulutusleikkauksia.

Tekoja siis, pliis, ei aktiivisten kansalaisten vähättelyä ja kyseenalaistamista. Silloin ei tarvittaisi puolusteluja ja puolustautumisia tai selittelyjä. Ketun ei tarvitse nostaa häntäänsä, jos se jo on valmiiksi korkealla.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Helsingin yleiskaava on hylättävä

Tuoreessa Vihreässä Langassa kirjoitettiin kaupunkien maankäyttöön liittyvistä intressiristiriidoista, jotka ovat ajankohtaisia Helsingin yleiskaavaehdotuksen myötä. Keijo Savolan tavoin minäkään en valitettavasti voi jakaa jutussa kuullun kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Elina Moision ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän pj Otso Kivekkään optimismia - jota hän perustelee tämän bloggauksen otsikon takaa löytyvällä blogikirjoituksellaan - ja iloa ruskealta pikselimatolta pelastettujen puiden puolesta.

Kun Elina Moisio totesi, että luonnonsuojelijoiden verikartaksi kutsumassa yleiskaavakartassa ruskeat pikselit eivät velvoita rakentamaan, vaan sen tekee vasta asemakaava, näin toki on, mutta asemakaava kuitenkin alistuu yleiskaavan strategisille tavoitteille. Jonnekin ne pikselit pitää sijoittaa, jos yleiskaavassa on niin päätetty.

Siksi onkin parasta hylätä Helsingin yleiskaava, pöydätä se ja perustaa ohjausryhmä, jossa luonnonsuojelujärjestöt, ulkoilujärjestöt - ainakin Suomen Latu - asukasyhdistykset ja kansalaisliikkeet, kuten Keskuspuistoryhmä olisivat alusta alkaen mukana valmistelutyössä. Mukaan tulee ottaa myös yhdyskuntasuunnittelun asiantuntemusta - jollaista löytyy esimerkiksi Kimmo Lapintieltä - sillä sitä ei Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta löydy.


Tämän Pirkkolan ulkoilijan paratiisin Yleiskaava uhkaa näivettää olemattomiin. Se tulee hävittämään myös muinaismuistolain alaisia sotamuistoja, liito-oravan reviireitä ja paljon muuta, kuten monien vanhusten, vammaisten ja lasten lähiluonnon. Haluaako Helsingin valtuusto todellakin jättää nimensä historiaan kyseenalaisessa mielessä, hätiköimällä puumerkkinään vielä tämän valtuustokauden aikana sinetöimällä Keskuspuiston, Vartiosaaren ja monen muun luontoaarteen lopullisen tuhon? Mikä pakko on tehdä hutiloiden huonoja päätöksiä kun harkitsemalla saataisiin parempia?

Yleiskaavan hyväksyminen tarkoittaa sitä, että hyväksytään se mahdollisuus, että nämäkin maisemat menetetään.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kevään 2016 parhaat levyt

Johann Sebastian Bach: Preludi ja fuuga a-molli, BMW 543. Helmut Walcha. Preludissa Helmut on huutanut Jumalaansa, ja Fuugassa hänelle vastataan. Edesmennyt ystäväni, joka olisi ollut vaikuttunut tästä tulkinnasta - ja varmaan kyllä olikin kuullut sen - tulee tästä mieleeni.

Jean Sibelius: Ruusuneito (osa sarjasta Joutsikki). Bostonin sinfoniaorkesteri, joht. Sergei Koussevitzky. Uskomattoman sensuellia ja mystistä sointia tarjotaan tässä historiallisessa äänitteessä Sibeliuksen vähän tunnetusta helmestä.

Frederic Chopin: Nokturnit (RCA-levytys). Arthur Rubinstein. Romanttisen pianomusiikin ylin saavutus, soitettu mahdollisimman ylevästi, pää pystyssä Rubinsteinin tapaan. Pianolle ei runollisempaa musiikkia ole tehty. Molemmat Rubinsteinin levytykset ovat itseäänsuosittelevia, mutta uudempi sopii peruskäyttöön 30-luvun HMV-versiota paremmin,

Piotr Tsaikovski: Sinfonia no 6 (Pateettinen). Philadelphian orkesteri, joht. Arturo Toscanini. Olen viime aikoina kuunnellut kaikkia Pateettis-levytyksiäni, selvittääkseni, mikä on niistä ideaali. Toscanini ei alleviivaa mitään, ei paisuttele, ei hysterisoi. Musiikki on alusta loppuun voimakasta ja tehoavaa, ilman ainuttakaan tyhjää hetkeä, ja onnistuu tässä vieläkin paremmin kuin Karajan, jonka levytystä voitaneen pitää ihanteellisenä perusäänitteenä. Mravinski taas piehtaroi slaavilaisen tunnemyrskyn kaikki vivahteet, ja tekee sen mahdollisimman autenttisesti. Cantellin levytystä on vaikea kuvata, mutta siinä on jotain hyvin autoritaarista ja oikeaa, Toscaninin traditiossa, mutta vielä tätäkin proosallisemmin. Bernsteinin levytyksen voi kuunnella kerran, ehkä vielä toisenkin, sitten on kohtuuttomuuden pajatso tyhjennetty. Celibidachen ja Wandin levytykset eivät tuo tähän kattaukseen oleellista uutta.

Piotr Tsaikovski: Jousikvartetot 1-3, Muistoja Firenzestä: Borodin-kvartetti. Onhan minulla ollut nämä hyllyssäni jo 17 vuotta, osana Borodin-kvartetin 50-vuotisjuhlapakkausta. Tässä musiikissa Tsaikovski välttää orkesterimusiikkinsa ajoittaisen ylitsepursuavan möyhöämisen; intohimoa ja slaavilaista fervouria siltikin on ihan kotitarpeiksi. Tämä musiikki ehdottomasti ansaitsee tulla enemmän soitetuksi, ainakin tässä huushollissa. Borodin-kvatetto on slaavilaisen kamarimusiikin autenttinen ääni.

Franz Liszt: Harmonies poétiques et religieuses S173 osa 3: Bénédiction de Dieu dans la solitude. Aldo Ciccolini. Liszt silloittaa tässä Chopinin runouden ja Debussyn impressionismin välin. Ciccolini on musikaalinen ja luotettava pianisti, joka soittaa aina erehtymättömällä maulla, joskin aika ajoin hieman proosallisesti ja hieman kalisevalla kosketuksella, joka johtunee runsaasta ranteenkäytöstä. Jään toistaiseksi arvailemaan, mitä Claudio Arraun kaltainen sointiväritaiteilija tekisi tälle teokselle ja sarjalle yleensäkin.

Richard Wagner: Tristan und Isolde; Prelude und Liebestod. Berliinin filharmonikot, joht. Wilhelm Furtwängler. Tämä ehkä koko levytetyn historian intensiivisin 18-minuuttinen saa aina varmasti kananlihalle: yksi tauoton crescendo-kaari, yksi henkäys, joka kasvaa kohti ehkä musiikkihistorian suurinta hurmosta.

Anton Bruckner: 2. sinfonia. Tähän Brucknerin luultavasti vähiten soitettuun numerosinfoniaan palaaminen on ollut kotiinpaluuta, aikaan Haagan solun, jolloin uusin kerta toisensa jälkeen Myyrmäen kirjastosta Jochumin lp-kansion niin että se jo henkisesti kuului minulle. Silloin mietin, että pitäisikö vaatia kuuluvampia vaskipuhaltimia, ja että oliko se nyt niin huono juttu että pappa Eugen selvästi hillitsi Dresdenin neuvostovalmisteisia säröisiä, häröileviä torvia. Ei ollut. Dresdenin jousisointi on sitävastoin kuin sulaa vahaa, ja ensimmäisessä osassa n. kohdassa 13 minuuttia 18 sekuntia hyväilevän muriseva sellosaundi on uskomattoman hellä, ihana, täynnä rakkautta ja kulttuuria. Pitkään pidin Soltin tiukkuvaa levytystä ideaalina, mutta ei se ole. Tässä se onkin. En vain ollut muistanut sitä 23 vuoteen. Nyt taas sen havaitsin, kun sain kunnon laitteet, joilla Statskapelle Dresdenin kaunis sointi pääsee oikeuksiinsa. Lempiorkesterini, ja levytyksestä välittyy kansainvälisen Bruckner-yhdistyksen presidentin Eugen Jochumin usko siihen, että tämäkin sinfonia on mestariteos. Niin se onkin, kutosen sisarteos.

William Walton: Belsassarin pidot, osa 8: Then sing aloud to God our strength. Dennis Noble, Huddersfield Choral Society, Liverpoolin filharmonikot joht. William Walton. Nuorempana irvailin webin keskusteluryhmissä englantilaista musiikkia, tätäkin, todeten, että mikä ihmeen Belsassarin pidot, kun Sibelius on tehnyt sen oikean. Musiikissa on kuitenkin ehdottomasti oma viehätyksensä, ja säveltäjän johdolla omistautuminen teokseen on täydellistä. 8. osassa into menee taidon edelle, ja jousien vaikea trilli leviää käsiin vastustamattoman viehättävällä tavalla oboeiden kanssa yhdeksi lirularuksi. Teoksesta katoaisi charmi, jos sen esittäisivät vaikka Karajan tai Szell erehtymättömästi.

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto no 1. Wilhelm Kempff ja Berliinin filharmonikot, joht. Paul van Kempen. Kaksi parasta kokonaislevytystä Beethovenin pianokonsertoista kuuluu Kempffille. Tämä, vanhempi, 50-luvun alun on hyvistä parempi. Äänitys on parasta, jota monoaikaan tehtiin, eikä stereota kaipaa, ja esitykset ovat autoritaarisia, pakottomia, lyyrisiä, klassisia, ylevän iloisia, kaikkea, mitä tämä musiikki, jota melkein voisin luonnehtia vanhemmaksi Uudeksi testamentikseni (vanhempi vanha on Händelin Concerto grossot) kaipaa. Näitä ei voi laittaa yhtään paremmiksi.

Säveltäjä: Piotr Tsaikovski

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kun huonoin argumentti voittaa

Sosiaalisessa mediassa parhaan argumentin maailma muuttuu aika usein paskimman argumentin maailmaksi. Olet ihmisenä yhtä hyvä kuin huonoin argumenttisi, ja tällöin kaikkea sanomistasi käsitellään tämän tulkinnan kautta. Jos joskus on onnistunut alittamaan itsensä tai suututtamaan jonkun, voi olla varma, että tämä henkilö ei enää tykkää mistään kommenteistasi, fiksuista tai myötäsukaisistakaan, ikinä.

Usein kaikkein sinnikkäimmällä on paskimmat argumentit, tai aina kun tarpeeksi kaivaa, niin tuleehan sitä itseään. Oikeastaan sosiaalinen media välineenä, ainakin Facebook, ruokkii tätä ilmiötä, jossa fiksuin ei anna periksi silkkaa fiksuuttaan vaan siksi että ei ole niin tyhmä kuin toiset. Ja jos toisista ihmisistä tekisi jotain yleistyksiä, sivistyksen tasosta tai Zeitgeistista, kuva olisi aika lohduton, jos sosiaalista mediaa käyttäisi ainoana aineistona. Kaikesta ei tule kirnuamalla voita, ja sosiaalisessa mediassa toteutuu susiefekti, jossa kukaan ei enää usko silloin kun susi todellakin on käsillä.

Sosiaalisessa mediassa asioista tulee myös hyvin herkästi henkilökohtaisia, ollaanhan Facebookissa omalla kuvalla ja naamalla. Vaikka kyse onkin esityksestä. se on kuitenkin sinun ja vain sinun valitsemasi representaatio. Herkästi Facebook-kaverit ovat entisiä, jos eivät satu tykkäämään jostakin mielipiteestäsi, vaikka muuten oltaisiinkin julkilausutusti julistauduttu suvaitsevaiseksi. Kyllä minä sen toisaalta ymmärränkin. Ei sosiaalisen median takia kannata menettää yöuntaan tai feng shuitaan.

Sosiaalinen media yhdistää ja erottaa. Se vetää railoja naapureiden ja sukulaisten välille.

torstai 5. toukokuuta 2016

Persujen tietotoimisto

Hallituspuolueena perussuomalaiset maailmanlopun edessään häämöttävän pyyn tavoin ovat nähtävästi alkaneet jo varautumaan kolmen vuoden päästä pienenevään puoluetukeen. Tämä valmistautuminen on aloitettu ulkoistamalla puoluelehden tutkiva osasto hevosmiehille, tarkemmin sanoen Aurinkorannikolle.

Tästä kertoo se varovaisuus, jolla he suhtautuvat MV-julkaisuun. Kun kaikkien muiden puolueiden nuoriso-osastot katsovat sen toiminnan ansaitsevan poliisitutkinnan, vain Perussuomalaisten nuorten mielestä MV on ihan kosher. Mistäkö minä tiedän? Minä käytän Uuninpankkopojan tietotoimistoa.

En kuitenkaan tyydy yhteen lähteeseen. Lisää aihetta epäillä Perussuomalaisten käyttävän Janitskin tietotoimistoa - ja rahat Espanjan-tilille kalahtavat - antaa Veikka Lahtinen, joka osoitti MV-julkaisussa julkistetun huhun sotarikoksista muka epäillyn turvapaikanhakijan käyttämistä päiväkodin työharjoittelijana päätyneen totuutena PerSujen verkkojulkaisuun Suomen Uutisiin.

Niin että mikä ihmeen Suomen Uutiset. Espanjan Uutiset.



keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Mahler, juokseminen ja Keskuspuisto

On hyvin vaikea pukea sanoiksi sitä, miksi jokin musiikki puhuttelee, saati niin, että muut kuulisivat sen saman. Mahlerin yhdeksäs sinfonia palauttaa minut johonkin vuosiin 94-99, jolloin juoksin miltei kilpailumitoissa, kymmeniä tuhansia kilometrejä ympäri Helsinkiä, mutta myös Jyväskylässä, Budapestissa, Espanjassa ja Italiassa, missä milloinkin satuin olemaan. Eniten kuitenkin Keskuspuistossa. Mahlerin ysissä saavat rakkauteni juoksemiseen ja luontoon soivan muodon. Siinä on myös jatkuvasti läsnä kaiken katoavaisuus, kuolema, uhka luonnonkin katoavaisuudesta, uhka, joka ajaa minua epätoivon vimmalla eteenpäin.

Bruno Walterin toinen levytys on paitsi Mahlerin, myös hänen itsensä hyvästijättö maailmalle. Sen ohjelmalehtisessä, "kirjassa", kuten salakielinen minun ja parhaan kaverini ilmaus kuuluu, säveltäjäkollega Alban Berg luonnehtii jättimäistä ensimmäistä osaa vaimollensa näin (julkaisija Sony, toimittanut Andreas Kluge, kääntänyt englanniksi Stewart Spencer):

"The first movement is the most glorious he ever wrote. It expresses an extraordinary love of this earth, for Nature; the longing to live on it in peace, to enjoy it completely, to the very heart of one's being, before death comes, as irresistibly it does. The whole movement is based on a premonition of death, which is consistently recurring. All earthly dreams culminate here; that is why the tenderest passages are followed by tremendous climaxes like new eruptions of a volcano. This, of course, is most obvious of all in the place where the premonition of death becomes certain knowledge, where in the most profound and anguished love of life death appears 'mit höchster Gewalt'; then the ghostly solo of violin and viola, and those sounds of chivalry; death in armour! Against that there is no resistance left, and I see what follows as a sort of resignation. (...) Again, for the last time, Mahler turns to the earth - not to battles and great deeds, which he strips away, just as he did in Das Lied von der Erde (...) - but solely and totally to Nature. What treasures has Earth still to offer for his delight, and for how long? Far from all strife, in the free, clear air of the Semmering he would make a home for himself, where he could breathe in more and more deeply this purest air on earth where his heart, most glorious of human hearts that ever beat, may expand, wider and wider, before it must stop beating for good."



Bruno Walterin levytyksen Mahlerin yhdeksäisestä voi kuunnella klikkaamalla otsikkoa.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Löysää kaupunkibulevardipuhetta

Helsingin asuttamisen ihmelääkkeeksi on tarjolla trendilääke: kaupunkibulevardit. Keskustelua tuntemattomille tiivistettäköön, että se tarkoittaa Helsingin sisäänajoväylien - jotka ovat myös ulosajoväyliä - varsien kaavoittamista. Tiedän asemoineeni itseni tässä keskustelussa kaupunkibulevardiabsolutistiksi, ja tämä kaipaa täsmennystä. Minua häiritsee oikeastaan kaupunkibulevardeja enemmän niihin liittyvä argumentointi. 

En osaa pitää uskottavana sitä, että kaupunkibulevardit mahdollistaisivat virkistysalueiden säästämisen. Ilman kaupunkibulevardeja ei esimerkiksi Keskuspuistoa kavennettaisi Hämeenlinnantien reunalta, koska sattumoisin Hämeenlinnantie nyt sattuu rajautumaan Keskuspuistoon, ja sattumoisin sisäänajoväylän reunustamista taloilla kutsutaan kaupunkibulevardisaatioksi. 


Kokemukseni perusteella yleensä bulevardisaatiota ajavien tahojen näyttö virkistysalueiden puolustamisintresseistä on aika olematon, jolloin näyttää siltä, että nämä bulevardit ovat keppihevonen kaupunkimetsien hävittämiseen. Argumentointi kaupunkibulevardien puolesta on siis näiltä osin falskia ja valheellista.


Lisää asukkaita merkitsee aina lisää myös autoja, vaikka näistä asukkaista kuinka suuri osa olisikin autottomia. Jokainen, jonka pitää säännöllisesti liikkua ruuhka-aikoina esimerkiksi Koskelantiellä, tietää, mitä nämä bulevardit tulisivat olemaan. Liikenne vetää erinomaisesti aina Koskelantien alkuun saakka. Sitten noin puolitoista kilometriä madellaan kävelyvauhtia, ihan riippumatta siitä, istutaanko bussissa tai autossa. Mikäs siinä, kyllä sellaisen varrella voi asua, jos haluaa. Mutta entäs jos haluaa sieltä mahdollisimman pian pois?


Ihmisten toiveisiin vetoaminen - kuten siihen, että mahdollisimman moni haluaa asua Helsingin keskustassa - heittää politiikan roskakoriin. Politiikalla on myös ohjailuvaikutus, ja sen pitää perustua johonkin muuhun visioon kuin kansalaisten näkemiseen kuluttajina ja näihin oletettuihin kulutuspreferensseihin sopeutumiseen. Helsingin kasvattamisajatus on yksi sovellus siitä politiikkanäkemyksestä, jossa politiikka alistetaan taloudelle, kuihdutetaan olemasta. 


Jos Helsinkiin keskitetään lisää asukkaita, vedoten kysyntään, haluun asua Helsingissä, olisi hassua, ellei tämä kysynnän ja tarjonnan laki koskisi myös palveluita, mukaanlukien työpaikat, joiden luulisi loogisesti käyttäytyvän asuntojen tavoin eli keskittyvän, jos keskustaan tulevat ihmisetkin, asumaan, tekemään työtä ja nauttimaan siitä urbaanista elämästä, jota kaupunkibulevardien havainnekuvatkin esittävät. Olisi tietysti hyvä, jos Pornaisistakin saataisiin pistoraide Stadiin, mutta saman tarjonnan ja kysynnän lain mukaan se ei ole kannattavaa, joten tulevat sieltä Helsinkiin asioidakseen ja tehdäkseen töitä lisääntyvässä määrin, jos kerran asioita keskitetään Helsinkiin. Kaikki eivät voi eivätkä saa tehdä etätöitä, joten olisi ehkä kuitenkin ihan o.k. olla vaikeuttamatta näiden elämää entisestään.


Näissä keskusteluissa vaaditaan aina vastaehdotuksia, että minne sitten. Minullahan ei ole asiaan minkäänlaista äänioikeutta tai Maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamaa osallisen asemaa, joten ei minun tarvitsisi sanoa tähän mitään. Osallisharhaisena kuitenkin otan kantaa tähänkin: kyllä niitä asuntoja mahtuu ainakin Malmin lentokentälle, Keski-Pasilaan, Tuusulanväylän, Länsiväylän ja Itäväylän varteen tarkasti valittuihin paikkoihin ja sellaisille katvealueille kuin Kaarelassa on esimerkiksi Hämeenlinnanväylän ja Kalannintien välisessä kainalossa. Tämä selvennykseksi myös niille, jotka epäilevät minun vastustavan sisäänajoväylien varsirakentamista kategorisesti. 


En vastusta, vaan peräänkuulutan rehellistä argumentointia. Katson, että kaupunkibulevardeja ihmelääkkeenä pitävä yksiääninen hurmahenkisyys kaipaa vastapainokseen kriittistä ääntä. Yleinen mielipide on helppo manipuloida houkuttelevilla havainnekuvilla, joissa katuelämä uusien uljaiden kaupunkibulevardien varsille esitetään peräti eteläeurooppalaiseksi. No, niitä havainnekuvia on aina, vähän niinkuin pikaruokaketjujen tuotekuvissakin. 


Haluatte siis lisää ruuhkia, kaikki kun Helsinkiin kerran haluavat? Saamanne pitää. 





maanantai 2. toukokuuta 2016

Siksi turvallisuutta ei kannata ulkoistaa

On parempi pitää sisäinen turvallisuus ja sen valvonta "ensimmäisen" sektorin eli niin sanotun järjestäytyneen yhteiskunnan omana toimintona. Mitä kauemmas se ulkoistetaan, sitä suurempi vaara on, että turvallisuuden valvonnasta tulee turvattomuuden lietsontaa.

Toki poliisiinkin on yliedustetusti hakenut ihmisiä, joiden maailmankuva ja ihmiskuva ovat aika lohduttomia, tai sitten työn arki varmaankaan ei ole omiaan ruokkimaan kovinkaan humanistista katsantoa. Poliisiviranomaisen työtä kuitenkin säätelevät monenlaiset säädökset, ja heidän työnsä tapahtuu sisäministeriön puitteistuksessa, eli ainakin periaatteessa se alistuu demokraattiselle kontrollille.

Tämän vuoksi onkin tärkeää säilyttää poliisin resurssit ainakin nykyisellään, jotta poliisitehtäviä mahdollisimman vähän tarvitsisi ulkoistaa yksityiselle valvonnalle. Vähän väliä nimittäin kuulee yksityisten turvallisuusvalvontayritysten ylilyönneistä, eikä se ole mikään ihme. Niin kehnosti ne maksavat, että heillä ei todellakaan ole varaa valita työvoimaansa kovin tarkoin, ja niinpä usein aivot eivät olekaan ihan yhtä suuret kuin nyrkit.

Eilen interwebbiä kiersi järkyttävä video, jossa suurikokoinen kantasuomalainen miehenrotjake herkesi potkistelemaan ja purkamaan henkistä kuonaansa tummaihoisen miehen päälle Helsinki-Vantaan lentoaseman bussipysäkillä. Videon perusteella oli tällä valkoihoisella rotjakkeella kokemustakin monikulttuurista, osasihan hän useamman sanan vierasta kieltä: "fucking", "jumalauta" ja jotakin muuta, mistä ei saanut oikein selvää. Osittain se johtui tuulesta, joka otti mikrofoniin, osittain varmaankin siitä, että epäselvästi ajateltu on epäselvästi sanottu. Yksipuolinen välienselvittely ratkeaa sitten kun vartijat tulevat hakemaan rusikoitavan miespolon - joka ei ollut syyllistynyt muuhun kuin häiritsemään olemassaolollaan kantasuomalaisen feng shuita - pois niin että valkoinen mies saa jäädä jatkamaan keskeytynyttä savukointihetkeään.

Toki tämä, kuten kaikki muutkin vartiointiliikkeiden edustajien suorittamat väärinarvioinnit ovat yksittäistapauksia. Niitä ovat myös ne ylilyönnit, joihin joskus yksittäiset kansalaiset syyllistyvät. Kuitenkin ylilyöntien mahdollisuus lisääntyy,  mitä kauemmas turvallisuuden valvonta ulkoistetaan yhteiskunnan ydintoiminnoista. Katveissa ja varjoissa on aina suurempi vaara, että tapahtuu jotakin, joka jää huomaamatta.

Kun turvallisuuden valvonta ulkoistetaan viralliselta yhteiskunnalta eli ensimmäiseltä sektorilta toiselle eli yksityisille vartiointiyrityksille, ylilyöntien vaara lisääntyy. Se lisääntyy vielä tästäkin, kun asiata huolehtivat "huolestuneet kansalaiset", jotka perustavat kaiken maailman suojeluskuntia ja katupartioita. Ja näitä kansalaisia yllytetään ja agitoidaan Arkadianmäeltäkin hallituspuolueen toimesta, kuten Olli Immonen eilisessä vappupuheessaan.

Toki on tästä säännöstä poikkeuksia. Olen ollut järjestämässä monenlaisia kansalaistapahtumia, niin puisto-, kaupunginosa- kuin monikulttuurisuustapahtumiakin, ja ehkä aktiiviset kansalaiset ovat lähtökohtaisesti hyviksiä, vaikka sitten järjestyksenvalvojan nauha käsivarressaankin.

Mainitsemani videon - jota Jori Eskolinkin käsittelee bloggauksessaan - voi katsoa klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa, jos sattuu omistamaan Facebook-tunnuksen.