Kartanonmetsän vuotuinen telttaretkeni, vuosimallia 2023

Olen vuodesta 2019 lähtien käynyt juurtumassa kesäisin lapsuuteni sienimetsässä, Vantaan Kanniston Kartanonmetsässä. Sinänsä luonnossa virkistäytymiseen ei tarvita mitään tekosyitä, mutta olen tavannut asettaa näille vuotuisille retkilleni - vuosi 2020 jäi väliin - jonkin tavoitteen. Nämä itseasettamani "ohjelmat" liittyvät luontokartoituksen opetteluun, jonka ammatillisessa mielessä aloitin liian myöhään, mutta joka tapauksessa luontokartoituksen opettelu kypsähköllä iällä on syventänyt luontosuhdettani, kun nyt kykenen jo vilkaisulla havaitsemaan, missä vaiheessa metsä vaihettuu suoksi ja kangasmetsä lehdoksi. 

Tällä kertaa olin etukäteen printannut itselleni listan Länsi-Vantaan luonnonsuojelualueista. Niissä riittää tutustumista vielä vastaisillekin vuosille. Lisäksi olin onnistunut löytämään kuin minulle tarkoitetun kirjan Vantaan luonnonkasveista; kirja on 90-luvulta, mutta pikkuisen edennyt ilmastonmuutos ja rakentaminen huomioiden kirja antaa ainakin osviittaa. Tässä kirjassa Vantaa on jaettu neliökilometrin kokoisiin karttaruutuihin, ja siinä on käyty läpi kaikki Vantaalla esiintyvät kasvit karttaruuduittain. Tämä kirja on todellinen unelmateos, tosin suhteellisen rajatulle käyttäjäkunnalle. Reissuani varten olin listannut ydinalueeni eli kahdella karttaruudulla esiintyvät luonnonkasvit, siis putkilokasvit.

Oman mielenkiintoni takia lähestyin tällä kertaa kohdettani luoteesta, pyöräillen Kuninkaantien reittiä Kevätkumpu-Porvoo-Kuninkaanportti-Hinthaara-Nikkilä-Korso-Kannisto, kun tavallisesti olen käyttänyt Vanhaa Porvoontietä, missä reitissä on se vika, että loppumatka Kehä kolmosta ja/tai Tikkurilantietä myöten on todella ankea ja Vantaan Ikean kohdalta reitiltä on helppo eksyä, niin sekavasti pyörätie tuossa kiemurtelee. Tavallisesti olen siis reittini viime metrit lähestynyt Kartanonmetsää Kivistön kautta, mutta nyt tulin Seutulan kautta ja loppumatkan Forsbackantien museotietä pitkin. 

Kuninkaantien reitti oli yllättävänkin pyöräiltävä valoisaan aikaan; liikennettä oli niin vähän, että tien kapoisuus ja pyöräkaistan puute ei nyt haitannut. Reitti oli helppo jakaa neljään suunnilleen tasapitkään 14-15 kilometrin etappiin, joiden välissä ei sitten ollutkaan paljoa mitään; pysähdyspaikkani olivat Hinthaarassa, Nikkilässä ja Korsossa. Reitin loppuosa Korsosta Seutulaan oli siinä mielessä kiintoisa, että siinä käytiin yllättävänkin pitkä taival Tuusulan puolella, lentokentän takana, lähes asumattomilla Ruotsinkylän ja Maantiekylän seuduilla, eikä Tuusulan vaihtumista Vantaaksi näkynyt mitenkään. 

Jo Kartanonmetsän lähestyminen rauhoitti mieltä. Metsän omistavan Linnan kartanon yhteyteen on suunniteltu hevosurheilukeskusta, ja siihen liittyvä ajotiesuunnitelma on aiheuttanut minussa huolta jo siitä alkaen kun ensimmäistä kertaa näin Forsbackantien reunaan tökättyjä merkkejä kesällä 2018. Asia ei ole onneksi millään tavalla edennyt kuluneen 5 vuoden aikana, ja suunnitelmaa - josta joutuu kaivamaan tietoja aika hankalasti - on sen verran rukattu, että kun alunperin ajoyhteyden piti kulkea Forsbackantietä pitkin, niin nyt tästä ollaan luovuttu, sillä museotien linjausta ei voi muuttaa, eikä siitä nykykunnossaan pääsisi etenemään millään muulla kulkuvälineellä kuin - hevosella. Ei museotietä voi ryhtyä tasoittamaan ja päällystämään, sillä silloin se ei olisi museotie.

Viime talvena Kartanonmetsässä viimeksi käydessäni Kartanonmetsän itäreuna näytti aika surulliselta; metsää reunustavia raitoja oli kaatunut oikein urakalla. Raidat ovat kuitenkin aika lyhytikäisiä puita, eikä niitä varmaankaan oltu vasiten kaadettu, saati tätä ratsastuskeskusta varten (päivitetty versio suunnitelmasta on siirtänyt tieyhteyden kiertämään metsän). Nähtävästi vain kokonainen raitasukupolvi oli kerrallaan päätynyt elämänkaarensa päähän. 

Metsää lähestyessä sai vaikutelman, että kaikki on hyvässä mielessä ennallaan, ja viime kerrasta Forsbackantielle on kasattu kulkueste, kaksi valtavaa kiveä, minkä varmaankin on metsän lähinaapurina asuva farmari tehnyt. Nämä paadet varsin tehokkaasti epäajankohtaistavat kaikki mahdolliset hevosurheilukeskuksen tiesuunnitelmat.

Kartanonmetsässä ei kauheasti telttapaikkoja ole, ja metsän spirituaalinen keskus, niinsanottu Hirvikallio on niin karua, että sinne ei telttaa saa laitettua. Sitäpaitsi sen reunalla kulkee maastopyöräilyreitti, joka on sitäpaitsi nykyään koiranulkoiluttajienkin suosiossa, ja vaikka aikaisempi vakioleirini onkin satakunta metriä syrjässä Hirvikalliolta, kyseinen reitti kulkee aivan siitä vierestä. Päätinkin jo viime kesänä laittaa seuraavana kesänä leirini Forsbackantien pohjoispuolelle, korkeammalle kalliolle, jolla en elämäni aikana ole nähnyt ristinsielua. 

Tämänkertainen leiripaikkani olikin oman rauhan kannalta ihanteellinen. Tosin sielläkin kunttakerros osoittautui aika lailla olemattomaksi, koostuen lähinnä sammalista ja jäkälistä. Lisäksi tuonne "Ylemmäksi Hirvikallioksi" nyt ristimälleni kalliolle tuuli osuu siinä määrin, että kun teltan päälle vielä viritti tarpin, palaillessani päivän retkiltäni jouduin säännönmukaisesti kohentelemaan leiriäni. Toiseksi viimeisenä päivänä yksi teltankulma oli myös kastunut läpi. Vasta kun toiseksi viimeisenä leiripäivänäni löysin metsään hylättyjä tiiliskiviä, joilla pönkitin telttaani, se pysyi. Seuraavaksi käyn läpi tutkimani luonnonsuojelualueet.

Katinmäet

Katinmäkien, tai oikeammin mäen, luonnonsuojelualue sijaitsee Seutulassa, Katriinantien pohjoispuolella. Sen korkein kohta kohoaa 64 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja näkymä alapuolella avautuvalle pellolle on hieno. Mäellä kasvaa kalliokedoille tyypillistä kasvillisuutta, mm. mäkitervakkoa, katajaa, isomaksaruohoa ja ahosuolaheinää.

                                                Näkymä Katinmäeltä lounaaseen.

                                                        Mäkitervakko.

                                                        Ahosuolaheinä.

Ahtimäet

Ahtimäkien - miksi taas monikollinen nimi? - luonnonsuojelualue sijaitsee Vestrassa. Alue on osa Vestran pitkänomaista luonnonsuojelualueiden jatkumoa. Ylärinne - jossa minä kävin - on mustikkatyypin tuoretta kangasmetsää.

Keimolan Isosuo

Keimolan Isosuota on suhteellisen vaikea löytää, vaikka olenkin kierrellyt sitä vuosien varrella sekä etelä- että länsipuolelta. Se sijaitsee jo 70-luvun lopulla hylätyn moottoriradan "takana", siis sen länsipuolella ja uuden Keimolanmäen asuinalueen lounaispuolella. Isosuo on pääkaupunkiseudun isoin yhtenäinen, säilynyt suo. Isosuo on kokonaisuudessaan Natura-aluetta, laajuudeltaan 56 hehtaaria. Mäntyjä kasvavalla suolla kasvaa tyypillistä suokasvillisuutta, kuten rahkasammalta, lakkaa, suopursua ja tupasvillaa.

 

                                                Lakkaa, hillaa, suomuurainta.

Ensi kesänä tarkoitus olisi jatkaa ainakin Vestran alueen luonnonsuojelualueiden tarkempaa kartoittamista, kun Ahtimäetkin jäivät nyt varsin ylimalkaiselle käväisylle. 

Mitä yhteistä on West Hamin voitonjuhlilla ja minun metsäretkilläni?

Sivullisen silmin voi näyttää käsittämättömältä katsella kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoontuneina Itä-Lontoon kaduille juhlimaan ja katselemaan, jalkapallojoukkueen bussin matelevaa ohiajoa, katollaan nuoria miehiä hoilaamassa olutpullot kädessä. Uskontososiologi Emile Durkheim antaa kuitenkin eväät ymmärtää tätä, kuten niin paljon muutakin. Joukkueen juhlimisessa on kyse siitä, että ihminen juhlii kuulumista johonkin itseään suurempaan. Tässä tapauksessa se juhlinta ottaa suhteellisen riehakkaita muotoja, toisin kuin siinä, kun menen jokakesäiselle metsäretriitilleni Kanniston Kartanonmetsään. 

Minulle Kartanonmetsän retriiteissä on kyse siitä, että haluan tunteen johonkin itseäni isompaan kuulumisesta ja saan tästä kuulumisen tunteesta turvallisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta. Kartanonmetsässä saan yhteyden omaan historiaani, sukuuni ja luontoon, tai tarkemmin sanoen, itseeni osana luontoa. Kuulun Kartanonmetsässä johonkin itseäni suurempaan. 

Jos West Hamin toteemeja ovat vaikkapa voitetun Euroopan konferenssiliigan voittopokaali, Bubbles-laulu, vasaralogo ja Declan Rice ja alttarina on stadion, Kartanonmetsän toteemeja ovat kilpikaarnamännyt, eräs tietty kivenkolo ja alttarina Hirvikallio.

En ole varsinaisesti sanan perinteisessä mielessä uskonnollinen ihminen, mutta uskon näissä kokemuksissa saatavan tunteen muistuttavan hyvin läheisesti uskonnollista kokemusta. Sulautuminen johonkin itseään suurempaan ja sitä kautta saatavaa eksistentiaalista turvallisuudentunnetta. Uskonnon episteemisestä puolesta en tiedä, mutta toisaalta: Kartanonmetsässä minua ei koskaan vaivaa mikään eksistentiaalinen kriisi, vaan kaikki tuntuu varmalta ja itsestäänselvältä. Metsä antaa minulle vastaukset. 

Hämäämistä sanoilla

Miksi Helsingin kaupunki kutsuu Riistavuorta Länsi-Haagaksi, Kartanonmetsää Keski-Malminkartanoksi tai Kruunuvuorta ja Stansvikiä Länsi-Laajasaloksi? Jotta joltakin jäisi huomaamatta, että alueet ovat oikeasti metsää.  

Usein kun puhutaan tiivistämisestä, tarkoitetaan oikeasti levittämistä. Aina kun rakennetaan viheralueille, silloin levitetään yhdyskuntarakennetta alueille, joilla ei ennen ole ollut yhdyskuntarakennetta, eikä tiivistetä. 

Pikaratikka kuulostaa hyvältä, tavoittelemisen arvoiselta, kertakaikkisen ilmastoviisaalta kapineelta. Sen keskituntinopeus on 25 km/h, hipsterin keskituntinopeus Pelagolla, teoreettisessa maailmassa, jossa ei ole Wolt-kuskeja tai muita paarioita tai heidän ongelmajätteiksi levinneitä kulkuvälineitään, joita kutsutaan nimellä "Mobility as service" levinneinä tiellä. 

Mitä sitten tarkoittaa ilmastoviisaus? Se tarkoittaa lähiluonnon tuhoamista ja sen ulkoistamista kehyskuntiin.

Aktivistin käsitteistöön pitää sen sijaan kuulua Troijan puuhevonen ja nakertaminen. Pikaratikka on Troijan puuhevonen, jonka varjolla ja varteen rakentamista ja muuta yhdyskuntarakennetta saa levittää metsään, sillä se on hyvää levittämistä. Hyvällä verukkeella tapahtuvaa levittämistä saa siis kutsua tiivistämiseksi. Nakertaminen taas tarkoittaa metsien pienentämistä rakentamalla niitä reunoilta vähän kerrallaan toivoen ettei kukaan huomaisi. Tämän lisäksi on sisältäpäin nakertamista, sellaista, kuin esimerkiksi Pirkkolan Lattiaa liikkujille -halli, joka pienentää metsäpinta-alaa sisältäpäin. 

 

Kaupunkiluonto ry:n kannanotto Malminkartanon suunnitteluperiaatteista

 

Kartanonmetsää. Kivikautisen tien linjaus näkyy maastossa selvästi varsinkin lumettomana aikana. 

KAUPUNKILUONTO RY 

Mielipide Malminkartanon suunnitteluperiaatteista 

Kaupunkiluonto ry keskittyy lausunnossaan suunnitteluperiaatteiden luontovaikutuksiin. Kuitenkin esitämme myös yhden viestinnällisen kommentin; jos asukkaiden ja muiden sidosryhmien halutaan olevan myötämielisiä hankkeen tavoitteille ja osallistuvan rakentavahenkisinä partnereina kaavoitusprosessiin, tällöin ei ole aivan vähämerkityksistä, miten hankkeesta viestitään. Tällöin käytettävien käsitteiden valinnassa kannattaa olla tarkka. 

Ilmastoviisaus-termistä kannattaa luopua 

Suositamme välttämään termin “ilmastoviisaus” käyttöä, sillä se on asukkaiden ja luonnonsuojelujärjestöjen silmissä monin paikoin rämettynyt: usein tuntuu siltä, että termillä koetetaan oikeuttaa hankkeita, joiden välitön hiilitase on usein negatiivinen ja paikalliset vaikutukset paitsi hiilitaseeseen, mutta ennen kaikkea luonnon monimuotoisuuteen ja virkistysarvoihin ovat negatiivisia. “Ilmastoviisaus”-termin läpi ollaan opittu näkemään, ja se maistuu retoriselta sumutukselta. 

Sisällölliset huomiot: yleistä 

Sitten hankkeen suunnitteluperiaatteiden sisällölliseen puoleen. Eniten yhdistystä kiinnostavat Malminkartanon luontoarvot. Uskoaksemme on kyseessä kaupungin strateginen valinta painottaa luontoarvoja suunnitteluperiaatteiden sivun 10 tapaan: 

“Alueen tunnistetut arvokkaat luontokohteet sijoittuvat Mätäjoenlaakson ja Malminkartanonhuipun alueelle.” (lihavointi on yhdistyksen tekemä, ei kaupungin muotoilu) 

Edellämainitut alueet säästyvätkin suunnitelmassa mainitulta “kehittämiseltä”. Sen sijaan asukaspalautteessa esiin nostettu suurin huoli (mikä tunnistetaan myös suunnitelman liiteaineistoissa, kuten vuorovaikutusraportissa) kohdistuu Kartanonmetsään. 

Kartanonmetsä, josta on erillinen arkkitehtikilpailukin, on nostettu erityiseksi “kehityskohteeksi” Malminkartanon sisällä. Kuitenkin arkkitehtikilpailussa alue on nimetty “Malminkartanon keskiosaksi”, luultavasti siksi, että aluetta vähemmän tuntevat eivät huomaisi alueen olevan metsää. Ja tämä Malminkartanon keskiosaksi nimetty Kartanonmetsä on kaupungin valitseman retorisen strategian mukaisesti haluttu esittää kehittämistä vaativana ongelma-alueena, jonka luontoarvoja ei suunnitelmassa ole tunnistettu. 

Kartanonmetsä: Malminkartanon vahvuus vai heikkous? 

On ollut mitä ilmeisimmin kaupungin strateginen valinta jättää sivun 22 SWOT-analyysissä Kartanonmetsä ulos alueen vahvuustekijöistä (S) ja katsoa sen “kehittäminen” välinearvoiseksi toimenpiteeksi, jonka avulla alueen mahdollisuuksia parannettaisiin. Tämän tulkinnan puolesta puhuu sekin, että Kartanonmetsän “estevaikutus” luetaan heikkouksiin (W). Sitä, mitä tällä “estevaikutuksella” tarkoitetaan, avataan sivulla 10: “Kartanonmetsän kukkula muodostaa merkittävän kulkuesteen kävelylle ja pyöräilylle”. Kuitenkin aluetta käytetään jo nyt virkistykseen, tapahtuu tämä sitten jalkaisin tai maastopyöräillen. Näitä käyttöjä Kartanonmetsän kukkula ei nykyiselläänkään estä. Estettä se ei myöskään muodosta luonnonvaraisille eläimille, vaan on niiden kauttakulkureitti. Mahdollisesti liito-oravankin, mikä tulee selvittää ajankohtaisella liito-oravakartoituksella. Joka tapauksessa se on tärkeä ekologinen käytävä, joka yhdistää puutteellisesti kartoitetun, vanhan Uusmäen metsän aina Mätäjokilaaksoon saakka.  

Kun on tehty retorinen valinta korostaa Kartanonmetsää heikkoutena sen estevaikutuksen kautta, tulisi todistaa, kenen mielestä on ongelma, että Malminkartanon keskellä on metsä. Ei ainakaan asukkaiden tai luontojärjestöjen. Alueen etelä-pohjoissuunnassa jakava junarata ja lounas-koillinen –suunnassa jakava Malminkartanontie jakavat alueen vähintään yhtä räikeästi kuin metsä, mutta kuitenkin ollaan päätetty keskittyä siihen, että juuri metsän jakava vaikutus nähdään ongelmaksi. Tosiasiassa metsä yhdistää alueen, koska se toimii koko Malminkartanon viheralueena. Se on siis eräänlainen Malminkartanon Keskuspuisto.  

Kartanonmetsää on jo kartoitettu 

On sinänsä positiivista, että Kartanonmetsästä luvataan teettää luontokartoitus ennen kuin arkkitehtikilpailun tulosta lähdettäisiin jatkotyöstämään asemakaavoiksi. Olisi kuitenkin kannattavaa teettää se jo ennen kuin sitoudutaan jatkotyöstämisessä mihinkään arkkitehtikilpailun vaihtoehdoista. Tällöin sitouduttaisiin sokkona valittuun malliin, tietämättä, mitä kaavoitusta rajaavia luontoarvoja alueella on ja missä.  

Joskaan Kartanonmetsän luontoarvot eivät olekaan kaupungin tiedossa, tämä ei tarkoita, että niitä ei olisi. Alueella on käynyt sekä yksityisiä luontokartoittajia että Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajia. He ovat löytäneet eri puolilta Kartanonmetsää sekä kääpiä että sammalia. Alueella esiintyy eri puolilla Kartanonmetsää lahokaviosammalta ja luontoarvoja indikoivaa kantohohtosammalta.  

Lisäksi aivan lähistöllä on liito-oravan ydinalue Vuorenjuuren asuinalueen ja Honkasuontien välisessä metsässä. Tältä ydinalueelta on kulkuyhteys Kartanonmetsään Toiskanpuiston kautta. Kartanonmetsä taas on luontevin dispersaali tämän ydinalueen ja Keskuspuiston suunnan ydinalueiden välillä; lisäksi Kartanonmetsän liito-oravatilanne tunnetaan puutteellisesti. Alue on kuitenkin etenkin reunaosiltaan liito-oraville hyvin soveltuvaa, vanhahkoa, monimuotoista sekametsää, joten siellä tulee tehdä liito-oravakartoitus. Edellämainittujen luontoarvojen lisäksi tunnetaan jo vanhastaan alueen koillisnurkassa sijaitseva pähkinäpuulehto, jollaiset ovat aina suojeltavia alueita. 

Kivikautinen tie on vaarassa 

Luontoarvojen lisäksi Malminkartanon “keskiosan” rakentaminen uhkaa Kartanonmetsän poikki kulkevaa, hyvin tunnettua kivikautista tietä, jonka päälle suunnitteluperiaatteiden sivulla 28 mainittu jalankulkuyhteys tulisi ilmeisesti ainakin osin kulkemaan, missä tapauksessa tämä Museoviraston tuntema historiallisesti ja arkeologisesti arvokas väylä tuhoutuisi.  

Kaikissa arkkitehtikilpailun vaihtoehdoissa alueen asukasmäärä kasvaisi niin paljon, että Kartanonmetsän virkistyskäyttö lisääntyisi voimakkaasti; tämäkin kuluttaisi edellämainitun, herkässä kalliomaastossa hyvin erottuvan tien näkymättömiin. Tämän pelon ajankohtaisuutta lisää sivun 26 maininta “kulkuyhteyksien keskeiselle Kartanonmetsän viheralueelle tulee olla sujuvia ja visuaalisesti kutsuvia”. Nähtävästi siis Kartanonmetsän virkistyskäyttöä halutaan voimakkaasti lisätä. Jää epäselväksi, mitä “sujuvuus” tarkoittaa. Aiotaanko Kartanonmetsä näivettää puistoksi? 

Arkkitehtikilpailun ehdotuksista lausumme seuraavaa:  

Ensimmäinen ehdotus “Kylämäki” näyttää metsän säilymisen kannalta siedettävimmältä. Jos tavoitteeseemme eli alueen rauhoittamiseen luonnonsuojelualueeksi ei päästä, niin tämän vaihtoehdon pohjalta edettäessä tulisi rajata lahokaviosammalreviirit, varoa pähkinäpuumetsää ja huolehtia liito-oravan yhteyksien ja mahdollisten elinympäristöjen säilymisestä. Maisema-arvoja Kylämäki kyllä muuttaisi, sillä tässä talot ovat valkoisia, hammasmaisia. Mieleen tulee Vantaanpuiston toisinto 50 vuotta myöhemmin. 

Toinen ehdotus “Latvus” yksityistää kaikkein eniten yleistä virkistysaluetta yksityisiksi pihamaiksi. Maankäyttö on siinä kaikkein tehottominta. 

Kolmannessa ehdotuksessa “Neliapila” raskain rakentaminen keskittyy alueen luontoarvojen kannalta luultavasti vähämerkityksellisimpään osaan eli metsän kaakkoisosaan. Tuon alueen sammalesiintymät pitää kuitenkin selvittää ja rajata; lisäksi alueen tunnetut arkeologiset esiintyvät ovat tuolla metsän kaakkoisosassa. Metsän luoteisosaan on ripoteltu pistetaloja, jotka pienentävät metsää ja muuttavat sen yksityispihoiksi. 

Neljäs ehdotus “Otava” tavoittelee selkeästi tehokasta maankäyttöä. Kuitenkin siinä asutus leviää kaikkein syvimmälle metsään poikittaisen autotien ja kaksinkertaisen korttelirivin myötä. 

Johtopäätökset alueen kehittämiselle 

Malminkartanon lisärakentamistarvetta on perusteltu paitsi edellämainitulla “ilmastoviisaudella”, joka veisi malminkartanolaisilta leijonanosan Kartanonmetsää, myös palvelutason ylläpitämisellä, niinkuin lisärakentamista aina tavataan perustella. Kuitenkin tämän kanssa ristiriitaisesti suunnitelman sivulla 14 todetaan “Kaupallisen selvityksen perusteella Malminkartanon asukasmäärän kasvaessa on tarvetta parantaa nykyistä palvelutarjontaa”. Enää ei siis puhutakaan ainoastaan nykyisen palvelutason ylläpitämisestä. Onko nälkä kasvanut syödessä?  

Malminkartanon asukasluku tulee kasvamaan ilman Kartanonmetsän rakentamistakin: AEL:n eli Ammattienedistämislaitoksen alueelle, aivan Kartanonmetsän kylkeen on tulossa uusi asuinalue; lisäksi Honkasuo kuuluu tosiasiallisesti pohjoisen Malminkartanon yhdyskuntarakenteeseen, sillä sinne johtava väylä kulkee Malminkartanon kautta ja alue on riippuvainen Malminkartanon julkisista palveluista ja kaupallisten palveluiden osalta se paljolti tulee tukeutumaan Vantaan puolelle, Myyrmäkeen. On keinotekoista olla laskematta Honkasuon aluetta Malminkartanoon.  

Yhdistys tervehtii ilolla suunnitelman sivulla 14 mainittua mahdollisuutta “uutta rakentamista on mahdollista tutkia mm. pysäköintialueille”. Malminkartanon alueen maankäytön tehottomuutta lisäävät, kuten suunnitelmassa mainitaankin, lukuisat suuret avopysäköintikentät. Näiden alueiden tehokkaampi käyttöönotto tulee tutkia ensin alueen lisärakentamistarpeita varten. 

Arkkitehtikilpailua kommentoineista ylivoimainen enemmistö vastustaa Kartanonmetsän rakentamista. Jos heidän mielipiteensä jätetään huomiotta, tällöin yhä useampi jättää vastaisuudessa vastaamatta tällaisiin kyselyihin, koska kokee sen olevan turhaa. Paheksumme, että arkkitehtikilpailussa “Malminkartanon keskiosan kehittämisvaihtoehdoissa” ei ollut mukana  nollavaihtoehtoa, mikä nimenomaan olisi alueen kehittämistä: kehittämistä luonnonsuojelualueeksi. 

Yhdistyksen mielestä Kartanonmetsää eli niinkutsuttua Malminkartanon keskiosaa sopii kehittää, mutta kehittämisen tavoitteena tulee olla alueen rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi. Kartanonmetsä on luultavasti koko Luoteis-Helsingin, eli Kehä ykkösen pohjoispuoleisen ja Hämeenlinnantien länsipuoleisen kaupungin maisema-arvoiltaan, museoarvoiltaan ja luontoarvoiltaan hienoin metsä, jonka toivomme jäävän sellaiseksi kuin se on: asukkaiden suosimaksi henkireiäksi, josta he ovat ylpeitä ja joka myös brändää kaupunginosaa ylöspäin. 

Kartanonmetsän rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi olisi linjassa Helsingin kaupungin itsensä julistaman strategian mukaan, jonka mukaan tärkeimmät luontoalueet säästetään. Uudellamaalla on suojeltu vasta 5% metsämaasta. Tässä on vielä tekemistä, jos on tarkoitus yltää valtakunnalliseen 10% suositukseen. Tämä toimenpide olisi myös linjassa Luontopaneelin suosituksen kanssa, jonka mukaan vanhat ja lähes luonnontilaiset metsät tulisi säästää. Myöskään tuoreen ilmastolain kannalta ei ole loogista rakentaa monimuotoista virkistysmetsää ja siten lisätä liikennepäästöjä, jos asukkaat joutuvat matkustamaan kauemmas luontovirkistyksen perässä.  

Etelä-Suomessa vanhaksi katsottavan männyn alaikäraja on 97, kuusen 88 ja lehtipuiden 70 vuotta. Silmämääräisesti katsoen kaikkia näitä em. ikäkriteerit täyttäviä puuryhmiä löytyy kyseiseltä alueelta. Metsän säästäminen vähentäisi Helsingin kaupungin luonnolle EU-tasoltakin asetettuja ennallistamisen suorituspaineita, semminkin kun vanhaa, monimuotoista metsää ei voi ennallistaa puita istuttamalla. Kartanonmetsän säästäminen olisi linjassa myös Suomen ympäristökeskuksen suosituksen mukaan, jonka mukaan “tiivisalueille tulee välttää luonto- ja viheralueille rakentamista ja periaatteena pitäisi olla jo käytetyn (kuten parkkialueiden tai toimitila-alueiden) maa-alueiden uudelleenkäyttö.  

Valitettavan usein Helsingin kaupunki on ilmaissut olevansa huolissaan siitä, näkevätkö yritykset sen luotettavana, sitoutuneena ja pitkäjänteisenä kumppanina. Jos Helsingin kaupunki aikoo tosissaan olla luotettava, sitoutunut ja pitkäjänteinen toimija, se ottaa huomioon edellämainitut sitoumukset ja suositukset.  

Vakuudeksi 

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja Manki Perukangas