Toisen kertaluvun kulttuuri

Jukebox. Kaija Koo ja Jonne Aaron kohtaavat Jukebox-kisassa Juha Lagströmin ja Pepe Johanssonin. Illan yllättäviin musiikkiesityksiin kuuluvat country-versio Robbie Williamsin hitistä ja chanson-versio Haloo Helsingin hitistä.

Voin kuvitella, että tämä ohjelma voisi toimia, jos tietäisin enemmän kuin kaksi neljästä esiintyvästä artistista edes niminä, ja jos tuntisin yo. artistien tuotannosta yhteensä enemmän kuin yhden biisin. Toki sama pätee varmaankin osittain kaikkiin mahdollisiin Paganini-muunnelmiin, ellei sitten satu olemaan niin pervo, että pitäisi alkuperäistä 24. viulukapriisin melodiaa asiayhteydestään irrotettuna niin oivallisena, että diggailisi sitä ihan semmoisenaan.

Tyylilainoja ja sitaatteja voi olla, ja niitä on ollut aina. Onhan Sostakovitskin lainannut Wagneria ja Rossinia 15.sinfonian ekaan osaansa. Kokonaan toinen juttu on se, että jutun pointtina on toisenvaraisuus: pointti jää ymmärtämättä jos ei tiedä alkuperäistä. Toki Sostan lainojen alkuteoksen tunnistaminen on pikantti lisä, mutta ei välttämätöntä teoksesta nauttimiseen.

Parikymppisenä lanseerasin termin "toisen kertaluvun kulttuuri"; jolla formuloin alustavan havaintoni, jonka mukaan yhä enemmän ilmaantuu kulttuurituotteita, joista ei voi nauttia an sich, vaan niiden pointti perustuu kokonaisuudessaan toisen kulttuurituotteen versioimiseen.

Lanseeraan nyt termin uudestaan, kun mainostajien vaatiman vimmaisen sisällöntuottamisen tuloksena formaattiin perustuva kopiointi ja kohderyhmäajattelu ovat vallanneet alaa, kulkien usein käsi kädessä - tietty formaatti on suunnattu tietylle tai tietyille kohderyhmille eli sisäisyleisöille, kansankin abstraktio on sellainen - ja yhä säännönmukaisemmin havaitsen, etten kuulu siihen.

Kirjoitus on kirjoitettu muistellen edesmennyttä trubaduuri Petri Hohenthalia, joka kuului entisen kyläkapakkani Ukko-Munkin kantaohjelmistoon. Hän saattoi prima vista improvisoida hyvin monessa tyylilajissa hyvin monessa genressä erittäin useaa artistia.