Kokoaan suurempi Kalle Könkkölä

Vihreän puolueen ensimmäisen puheenjohtajan, Kalle Könkkölän viimeiseksi jääneessä Facebook-statuksessaan Kalle kertoi joutuneensa keuhkokuumeen takia sairaalahoitoon. Pidin tätä huolestuttavana tietona, eikä mennytkään kuin alle kaksi päivää niin Kallea ei enää ollut. Kuitenkin, jos jonkun elämäntyö elää niin Kallen.

Kallen elämäntyö on ihan käsittämättömän suuri. Moni varmaankin osaa minua paremmin valottaa Kallen roolia Kynnys ry:n perustajana ja kansainvälisenä vammaisaktiivina, mutta Kalle sai monet - myös minut - ymmärtämään, että vammaisasia on yleinen ihmisoikeuskysymys, ja Kalle olikin suuren mittakaavan ihmisoikeusaktivisti. 

Ilman Kallea esteettömyydestä tuskin puhuttaisiin juuri mitään, ja Kalle muisti aina terottaa että esteettömyys ei koske vain liikuntavammaisia, vaan se on kaikkien asia. Kenestä tahansa meistä voi tulla liikuntakyvytön tai ainakin -rajoittainen, eikä kukaan meistä tiedä päiviemme mittaa, onko tämä rajoitteisuus missä määrin pysyvää luonteeltaan. Tinkimättömyytensä ja sinnikkyytensä takia kunnioitetulla ja pelätyllä Kallella oli ainakin de facto veto-oikeus Helsingin rakennuslautakunnassa, ja hän oli se henkilö, johon otettiin yhteyttä kun haluttiin näkemystä esteettömyydestä.

Itse tutustuin Kalleen kesällä 2008 kunnallisvaalikampanjassa. Mielistelemättömänä persoonana Kallen kuoren alle piti ensin päästä, mutta sen jälkeen hänen lämmin ja terävä, älykäs huumorinsa tuli hyvinkin tutuksi. En voi sanoa olevani Kallen lähiystävä mutta olen iloinen siitä että sain tutustua häneen.

Julkaisen nyt Kallen inspiroiman blogitekstini uudestaan 4 vuoden takaa. 

Vihreitä ehdokkaita Sibeliuspuistossa kesällä 2008. Kalle vasemmalla.


Hesari on ottanut esteettömyyden asuntojen hintojen kohoamisen syntipukiksi, ja pitää norminmukaisia vessoja syinä kalliiseen uudistuotantoon, ihan kuin esimerkiksi 30-40 tuhannen hintaisilla kaikille turhaan maksatetuilla turhilla autopaikoilla ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Hesari on valinnut puolensa, ja se valinta on ihmisyyden ja tasa-arvon vastainen.

Esteettömyyttä ei kannata marginalisoida vain vammaisille kuuluvaksi. Kuka tahansa meistähän voi vaikka leikkauksen seurauksena joutua väliaikaisestikin kuntoutettavaksi pyörätuoliin. Tällaista mahdollisuutta vaan ei terve ihminen halua ajatella, mutta terveydenhuollossa työskentelevänä kuulen jatkuvasti tarinoita ei vain onnettomuuksista vaan ihan jokapäiväisiä kuntoutustarinoita. 

Ei tarvitse toteutua mikään huonoin skenaario, vaan ihan normaali kuntoutus voi viedä pyörätuoliin. Puhumattakaan onnettomuudesta tai äkillisestä sairastumisesta.

Esteettömyys varmistaa sen, ettei kuntoutujan tarvitse muuttaa pois omasta kodistaan, sitäpaitsi minne, ja kenen rahalla tämä tapahtuisi?

Miksi en kannata eutanasiaa?

Julkaisen uudestaan puheenvuoroni eutanasiasta, koska tämä ikiliikkuja taas odotusteni mukaan halutaan palauttaa Vihreiden puolueohjelmaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nihkeämmin olen alkanut suhtautumaan avustettuun kuolemaan, jota jotkut armomurhaksikin sanovat, eli eutanasiaan. Miksi?

Ensiksikin kyseessä on ammattieettinen ongelma. Ei minkään ammattikunnan kontolle voi sälyttää sen ratkaisevan napin painamista. Kyse on myös laajemmasta eettisestä ongelmasta: ei kenenkään omatunnolle voi sälyttää tällaista taakkaa, ei silloinkaan, vaikka kuoleva olisikin itse esittänyt kuolemisen omana toivomuksenaan. Toki kuolemisessa avustaminen tällaisessa tilanteessa, jossa kuolevan oma toive on dokumentoitu, on perin ymmärrettävää, ja dokumentoidun kuolintoiveen pitääkin olla lieventävä asianhaara.

Toinen ongelma eutanasiassa liittyy moraalisen kaltevan pinnan argumentaatioon, jollaista moni tuntemani korkeakoulutettu itseään suvaitsevaisena pitävä ihminen yleensä vierastaa argumentaation formaalisena rakenteena: eutanasiasta on hyvin lyhyt matka etukäteiseen eutanasiaan, jossa esimerkiksi vaikeasti syntymäsairaita lapsia alettaisiin karsimaan muka elinkelvottomina. Kalle Könkkölältä voi kysyä asiasta lisää.

Kolmas syy minulle hylätä eutanasia on myös kalteva pinta -tyyppinen argumentti: mahdollisuudesta voi helposti syntyä moraalinen velvoite. Eutanasian mahdollisuus glorifioisi vakavasti sairaiden, vammaisten, vanhusten tai vaikka vain väliaikaisesti itsensä hyödyttömiksi tuntevien omaehtoisen exituksen takavasemmalle, pois rasittamasta yhteiskunnallista huoltosuhdetta. Eutanasia antaisi joillekin moraalisen velvoitteen itsemurhaan.

Näitä asioita paljon minua enemmän pohtineen Kalle Könkkölän argumentteja asiasta voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Myös Tuomas Tuure on esittänyt aiheesta pohtimisen arvoisia huomioita.