Miksi Vihreät ovat juuttuneet tappiokierteeseen?

Kirjoitin vähän yli vuosi sitten suhteellisen paljon jaetun bloggauksen niistä syistä, miksi katsoin Vihreillä menevän kehnosti. Olen edelleen paljolti samoilla linjoilla, mutta joitakin syitä on tarkentunut lisää. Jaoin tällaista pohdintaa Outi Alanko-Kahiluodon ja Krista Mikkosen Facebook-seinille:

1) Kaupungeissa ilmaston ja luonnon vastakkain asettaminen, jolloin paikallinen luonto säännönmukaisesti uhrataan "ilmastoviisauden" nimissä. Tätä nyt näkyvästi symboloi viimeksi Mannerheimintien remontti, jossa katua levitetään Hesperianpuistoon, jotta fillarikaistat saataisiin mahtumaan. 

2) Samastumispintojen puuttuminen miehille ja yleensäkin muille kuin korkeakoulutetuille naisille (tähän liittyy liiallinen kiintyminen feminismin käsitteeseen, ja olisi parempi puhua tasa-arvosta). Tästä osoituksena veikataan toistuvasti vääriä hevosia, kuten Helsingin pormestarinvalinta on jo kahdesti osoittanut. 

3) Kalastellaan samoilla vesillä vasemmistopuolueiden kanssa. Kun tarjolla on Li Andersson, Sanna Marin tai Minja Koskela, miksi tyytyä haileaan kopioon? 

4) Jatkuva Kehä kolmosen ulkopuolisen maailman dissaaminen ja suoranainen tölvintä (Oskala, Diarra) ilman että puoluejohto siihen puuttuisi. Yksi osoitus tästä ilmiöstä on myös se, että eduskuntaryhmän enemmistö (yliopistokaupunkien edustajat) kannatti päivystysasetusta, joka lakkautti synnytyslaitoksia. 

5) Jos ei asiaa pysty tiivistämään ymmärrettäväksi, sitä ei ole olemassa. Jo kymmeniä vuosia on ylimielisestikin väitetty, että Vihreät eivät ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä. No, ehkä ovat. Mutta siellä edellä ei ole äänestäjiä. 

6) Tosikkous. Vihreät liitetään woke-kulttuuriin kaikkine ylilyönteineenkin. 

7) Yleisesti: huono kyky taktiseen ajatteluun ja ajatella oman linssin ulkopuolelta. 

8) Ja vaikka kansa ei aina tietäisikään, niin ei nyt herran jestas lähdetä tiuskimaan kansalaisille, kuten ainakin Facebookissa on näkynyt, jos ei kansalainen vain nyt satu ymmärtämään vihreää politiikkaa niin kuin poliitikko itse oli asian tarkoittanut.

Kannatan Maria Ohisaloa Vihreiden puheenjohtajaksi

Alkuun hieman koukeroisesti itsensä ilmaiseva Ville Niinistö on parantanut kuin sika juoksuaan, ja kohonnut oppositiojohtajana miltei valtiomiesmäisiin mittoihin. Niinistön johtamissa Vihreissä olonsa ovat tunteneet ainakin suhteellisen kotoisiksi niin maaseutu- kuin cityvihreät, luonto- kuin betonivihreät ja liberaali- ja vasemmistovihreät. Aikamoinen saavutus. Niinistön varjo onkin pitkä.

Onneksi sentään maksoin jäsenmaksuni huhtikuuhun 2016 saakka niin että pääsen viimeisenä tekonani Vihreissä vaikuttamaan Villen seuraajaan. Tässä ehdokkaat omassa suosikkijärjestyksessäni:

1. Maria Ohisalo

Olen yleensä ottanut periaatteekseni äänestää tuntemaani henkilöä, ja jos en muuten löydä äänestettävää, tutustun ehdokkaisiin. Tai tässä tapauksessa, ehdokas tutustui minuun jo hyvissä ajoin ennen kuin edes oli ehdokas. Hyvin määrätietoinen ja pitkäjänteinen Maria jakaa kanssani sosiologisen näkemyksen, ja hän edustaa yhteiskunnassamme monenlaisia ryhmiä, jotka muuten jäävät vaille omaa ääntä: yksinasujat, köyhät, nuoret. Minä tutustuin Mariaan, tai Maria minuun yhdessä nuorisoseminaarissa kesällä 2010: tunsimme toisemme vain nimeltä, ja Maria oli vielä tuolloin yhtä semivähän tunnettu kuin minäkin, mutta hän halusi tulla tekemään tuttavuutta oma-aloitteisesti, Heitettyämme tittelit pois, minulle tuli heti selväksi että Maria menee vielä pitkälle. Maria ei mutuile, vaan perustaa päätöksensä tutkittuun tietoon, eikä häntä saa kiinni tekemättömistä läksyistä niin että puheenjohtajatentissä häntä ei voi puhua pussiin. Fiksun puheenjohtajan tavoin hän on aina valmis tunnustamaan oman rajallisuutensa, ja osaa kuunnella toisia silloinkin kun he eivät välttämättä ole häntä fiksumpia.

2. Touko Aalto

Sosiaalisesti ja soteaalisesti lahjakas Touko on vallannut ensin Keski-Suomeen ensimmäisen vihreän kansanedustajan, sitten nostanut Vihreät kaupungin suurimmaksi puolueeksi. Saattaa näyttää siltä, että tämä äänekäs ja suuri mies olisi tehnyt tämän kaiken yksin, eikä siinä olekaan paljoa liioittelua. Touko tietää paljosta paljon, ja hänelle ei ole mikään inhimillinen vierasta, eikä kukaan: hänestä kertoo ihmisenä paljon hänen ystävystymisensä Teuvo Hakkaraisen kanssa.

3. Mika Flöjt

Edustaa paitsi puolta Suomea, eli Vihreille perinteisesti hankalaa Pohjois-Suomea, on myös aito pitkän linjan luonnonsuojelija, jonka toiminta on suoraa jatkumoa Vihreän liikkeen alkujuurille Koijärvineen,

4. Krista Mikkonen

Ahkera kulissien takana puurtaja Krista Mikkonen on yhteistyöpoliitikko, ei ehkä niinkään kansanvillitsijä. Politiikanteon tyyliltään hän muistuttaakin suosikkipoliitikkoani ja kansanedustajaani Johanna Karimäkeä.

5- Emma Kari

Emmaa en voi väittää tuntevani henkilökohtaisesti, ja Helsingin Vihreiden toimintaa olen seurannut sivusta jo Osloon muutostani, mutta minulla on ollut varsin vankka etiäinen siitä, että Emmasta vielä tulee joskus puheenjohtaja. Niin taitavasti hän on ottanut sosiaalisen median ja julkisuuden haltuunsa, vähän Li Anderssonin tavoin hyvissä ajoin ennen mahdollista valintaansa niin että yleisölle on jäänyt aikaa tottua häneen. Emma Kari osaa taitavasti vedota tunteisiin siten, että kansalaisten tunnot tuntuvat hänen omiltaan, ja tätä piirrettä jotkut hänessä vierastavatkin. Emma on myös aktiivinen luonnonsuojelija. Jotkut jopa käyttävät hänestä nimitystä populismi; oma juttunsa on sitten, onko siinä mitään pahaa, jos taustalla on kuitenkin uutteraa ja vilpitöntä, pitkäjänteistä työtä.

6- Olli-Poika Parviainen

Hänestä olemattomat tietoni ovat toisen käden varassa. Olli-Poika mieltää itsensä liberalistiksi; minä taas olen vain yhden sortin eli kulttuuriliberalisti.

Pettyneen puheenjohtajaehdokkaan punasiirtymä?

Kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti jättäytyvänsä pois Vihreiden puheenjohtajaskabasta. Muita kuin hänen ilmoittamiaan syitä en voi edes arvailla; Outin itsensä mukaan ei ollut mielekästä ilmoittautua kisaan, josta ei tulisi kisaa, koska hänen mielestään väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on niin selkeästi ilmoittanut tukensa Emma Karille.

Mitä Ville sitten on sanonut? Hän oli todennut, että ehdolle varmaan asettuu tuoreita kansanedustajia, joilla on hyvät voitonmahdollisuudet. Outihan on jo konkari, kolmannen kauden edustaja, ei siis suoranaisesti mikään kevään kananpoikanen (spring chicken). Ehkä Ville toivoi kilpailijoita muuten hyvinkin vahvalle ehdokkaalle, eli Outille, mene ja tiedä. Yksimielinen puoluekokous ei sovellu kuvaan moniarvoisesta ja -äänisestä puolueesta.

En kuulu Outin palstakavereihin, vaikkakin olen kyllä seurannut hänen poliittista uraansa jo pitkään. Meitä ovat yhdistäneet niin nuorten työpajat, prekaarien asia ja kaupunkimetsätkin. Olen jakanut Outin esitteitä ja blogannutkin hänen puolestaan, ja arvostan monia hänen tekemisiään. Sen sijaan sitä en arvosta, miten Outi muiden yliopistokaupunkien vihreiden edustajien mukana - lukuunottamatta Krista Mikkosta, Johanna Karimäkeä ja Hanna Halmeenpäätä - sammutti valot maakuntasairaaloiden päivystyksistä ja niiden myötä synnytysosastoilta. Vaikka kyse onkin yleisestä suurkaupunkilaisuudesta johtuvasta sokeudesta, en ole antanut tätä anteeksi. En enää tee työtä sellaisten ehdokkaiden puolesta, jotka lakkauttavat palveluni.

Outi on jo pitkään keikkunut Vihreiden vasemmalla laidalla. Niin minäkin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa aika vankka etiäinen, jota jotkut sanoisivat vaistoksi, että Emma Kari on tässä skabassa vahvoilla. En tiedä, mitä mahdollisesti kulissien takana on Villen ja Outin välillä, mutta olisi kyllä ymmärrettävää, että jos Outi olisi tehnyt kanssani samansuuntaisen tilannearvion puheenjohtajaskabasta, hän olisi pettynyt.

Siirtymiä puolueiden välillä tapahtuu vähän väliä, erityistapauksena Jörn Donner, joka vie jörndonneriutensa milloin mihinkin puolueeseen. Vihreisiin on tullut mm. demareihin ja kokoomukseen eri syistä pettyneitä, ja sieltä taas on lähtenyt ainakin pari helsinkiläistä Vasemmistoliittoon reaktiona Palmian yhtiöittämiseen.

Outin ratkaisun suhteen vaistoni voi mennä mönkäänkin, mutta en olisi kovinkaan yllättynyt, jos hän keikahtaisi siltä laidalta ylitse. En ole voinut tarkistaa asiaa häneltä itseltään, miksi hän minun uteluihini vastaisi jos ei istuvan puheenjohtajankaan.

Vihreillä ovat tunnetusti seinät leveällä ja katto korkealla, mutta onko Outille enää sijaa majatalossa?

Iltalehden jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla blogin otsikkoa.

Äänestyssuosituksia muihin vaalipiireihin

Koska minulla on jonkin verran tuttavia muissakin vaalipiireissä kuin nykyisessä kreivikunnassani Uudellamaalla ja entisellä asuinsijallani Helsingissä, lyön kaksi kärpästä samalla iskulla, ja autan sekä ystäviä hädässä että hyviksi tietämiäni ehdokkaita kampanjoinnissaan.

Varsinais-Suomessa jos asuisin, ääneni menisi Suomen luonnonsuojeluliiton tiedottaja, luomuviljelijä, suurpetojen suojelija Laura Rantaselle, no 125. Hyviä ehdokkaita ovat myös ympäristöministerinä erinomaisesti onnistunut puheenjohtaja Ville Niinistö, no. 122 ja paljon syrjäseutujen elinvoimaisuutta ajava, pienelinkeinoja ja maaseutupolitiikkaa ymmärtävä varapuheenjohtaja Anne Bland, no 116.

Kaakkois-Suomessa asuvaa kehotan äänestämään Katja Andrejevia. Numero on 131.

Savo-Karjalan vaalipiirissä hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi ympäristöhistorioitsija Harri Hölttä (21), varapuheenjohtaja Krista Mikkonen (26) ja kokenut Jouni Vauhkonen (32).

Keski-Suomessa kannattaa äänestää suurta vihreää barbaaria, Touko Aaltoa numerolla 16. Energinen Touko on verkostoitunut tuleviin työtovereihinsa Jani Toivolan eduskunta-avustajana, ja tietää Sotesta kaiken tietämisen arvoisen. Keski-Suomen edustajanpaikka saattaa olla parista äänestä kiinni; nyt ääni Toukolle, ja teemme historiaa!

Oulun vaalipiirissä Mika Flöjt (10) on pitkän linjan luonnonsuojelija, joka tuntee etenkin vesistöt ja erityisen hyvin Talvivaaran metkut. Pro Hanhikivi-liikkeen perustaja Hanna Halmeenpää (13) taas on energia-asioiden asiantuntija.

Lapissa äänestäisin isoa nuorta vihreää miestä, Miikka Kerästä (112). Miikka uskaltaa rohkeasti pitää esillä vaikeitakin asioita, kuten sitä, millaista on olla homoseksuaali seurakuntanuori Lapissa.