Minä ja koripallo

Olen ollut koripallofani siitä alkaen, kun ToPo voitti Pantterit tiukassa finaalisarjassa -83. Siitä lähtien sankareitani olivat Klinga, Rauramo, Widing, Monni ja kumppanit, myöhemmin myös Marttinen, Markkanen, Raitanen, Gatewood, Joyner ja Lee aivan tasaveroisina Jutilan, Helmisen, Kurrin tai Huttusen, Rantasen ja Petäjän kanssa. 

Kävin lukioni sellaisessa koulussa, jossa pelattiin vuosittain koulujen sisäinen turnaus. Olin aina mukana, kuudentena miehenä, joukkueessa, joka voitti joka vuosi mestaruuden. Koripalloon liittyy yksi makoisimmista urheilumuistoistani, kun finaalissa 0-0 tilanteessa pallo tuli vahingossa minun käsiini. Katsomosta kuului "ei Perukankaalle", mistä sisuuntuneena astuin taaksepäin 3 pisteen viivan taakse. Sukkana sisään ja vaihtoon. Poistuin areenalta voittajana, sillä tämä oli viimeinen korini koripallo-ottelussa. 

Koulujen välisissä valtakunnallisissakin turnauksissa kouluni pärjäsi aika hyvin. Niihin karkeloihin minulla ei ollut asiaa, olihan meillä muutama sarjapelaaja ja pari nuorten maajoukkuevalmennettavaakin: Sipilä, Kauppinen ja oma vastineemme Pere Klingalle, Vanhala. Murskasimme Munkankin, jonka pojat pelasivat ToPossa. Sitten tuli puolivälierät, ja noutaja: Linikkalan lukio Forssasta voitti meidät muistaakseni 122-44. He pelasivat joko FoKoPo:ssa tai Alussa, molemmat tuohon aikaan mestaruussarjassa. 

Suomen joukkue on erittäin hyvin roolitettu ja valmennettu, vaikkei koripallo olekaan mitään rakettitiedettä. Sudet ovat hengen voitto aineesta. 

Isältäni olen kuullut tarinoita Pilkusta, Lampenista ja Liimon veljeksistä: he ovat olleet minulle myyttisiä sankareita siinä missä Ismail, Pahlman, Lalli tai Mölli. En olisi koskaan uskonut näkeväni edes unta tästä: Suomi pelaa USA:ta vastaan MM-kisoissa. 

Nauttikaa Sudet, tämä on suurta urheilujuhlaa, ja vähintään yhtä kova saavutus kuin jos joskus Huuhkajat pääsisivät futiksen MM-kisoihin. Tuleville polville kirjoitetaan uusia legendoja; Möttölä, Koponen, Rannikko, Muurinen, Kotti, Lee, Murphy ja niin edelleen. Nämä herrat eivät ole pelkkää tarinaa, vaan he kirjoittavat parhaillaan uusia tarinoita. 

Ei tule Nallea ikävä

Valtakunnan rikkain trolli, Björn "Nalle Wahlroos" sai tarpeekseen, otti, lähti ja vei rahasäkkinsä mukanaan. Ikävä häntä ei tule minun, sen paremmin kuin monien muiden, jotka ovat olleet valmiita toivottamaan hänet pippuria kasvattamaan.

Vaikka kyse olisikin verenimijästä ja ökykapitalistista, Nallesta on kuitenkin hyötyä, jos ei muuten niin viholliskuvana, keskustelua ruokkivana varoittavana esimerkkinä hyväntekijäksi itseään luulevasta vapaamatkustajasta. Sitä sopii kuitenkin ihmetellä, miksei Monacoon asettuneita entisiä kilpa-autoilijoita paheksuta veropakolaisina? Tai Teemu Selännettä?

No, he ovat sankareita, ja sellaiset ovat kaiken maallisen yläpuolella. En osaa mitata, kuka heistä on tehnyt eniten Suomen eteen: Nalle, Mika Häkkinen vaiko Teemu Selänne. Nalle on irtisanonut tuhansia, Häkkinen polttanut hillittömästi bensaa ja kumia ja Selänne, no, hän on antanut ainakin ilonaiheita neljännesvuosisadan teeveen ääreen kokoontuneelle kansalle. Ohittihan Mikakin Schumin muutaman kerran oikein näyttävästi, ja antaahan Nalle aihetta monenlaisiin ulostuloihin, ruokkii itseilmaisua.