Metsän joulurauha 20.12. Laaksossa ja Riistavuoressa

 Olen vuosia 2007 ja 2009 lukuunottamatta vuodesta 2005 alkaen viettänyt Metsän joulurahaa Keskuspuistossa, Laakson kallioilla. Varsinaisen joukkoperinteen hiivuttua pois muistaakseni 2013 olen sen jälkeen jatkanut perinnettä yhden miehen kynttilähiljentymisenä. Joinakin vuosina olen vienyt hautakynttilän muihinkin paikkoihin, kuten Pirkkolaan tai Pajamäkeen. Laakson kalliot ovat ikuiset, ne ovat edelleenkin pystyssä, eikä niitä voisikaan kompensoida, eihän sellaisia kallioita enää kasva missään, kuten Mai Kivelä sai vastauksekseen kysellessään Patterinmäen räjäytettävän kallion kompensoimisesta.

Tänä vuonna vien kynttilän lauantaina 20.12. päiväsaikaan Laakson kallioiden lisäksi Riistavuoreen, jota uhkaa tuho. Taistelu ei ole ohi niin kauan kuin metsä on pystyssä, mutta pahimmassa tapauksessa tämä on Riistavuorenpuiston viimeinen joulu.

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta                      20.3.2023

Kaava sinetöisi lopullisesti Pajamäen itäisten liito-orava-alueiden tuhon. Kaavasuunnitelman sisältämä leikkipuisto menisi liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikan päälle; lisäksi Pitäjänmäentien varteen suunnitellut talot tuhoaisivat sen, mitä ydinalueesta mahdollisesti on vielä jäljellä.

Kaava on kolme kertaa hylätty hallinto-oikeudessa, viimeksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten Helsingin kaupungin jääräpäinen piittaamattomuus asukkaiden mielipiteestä ja luonnosta on ihmeteltävää. Onko todella kaiken tämän vaivan väärti kaavoittaa muutama kerrostalo maalitehtaan viereen ja tuhota lopullisesti Patterinmäen itäpuoleiset liito-oravien ydinalueet? Liito-oravien elinalueista kannattaa muistaa myös se, että ne on suojeltu vielä 5 vuotta senkin jälkeen, jos ne mahdollisesti olisivat tyhjentyneet liito-oravista.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan liito-oravanaaras tarvitsee vähintään 3,5 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen, vaikka se tosin todellisuudessa liikkuukin noin 8 hehtaarin alueella.

Raide-Jokerin tunneli on jo kohtuuttomasti heikentänyt lähiluontoa Pajamäessä, eikä ole kohtuullista, että pientä mutta luontoarvoiltaan erinomaista ja virkistyskäytöltään suosittua metsää vielä lisää tuhotaan.

Jos sitä asutusta nyt on kertakaikkisen pakko ripotella Pajamäkeen, luonnon kannalta suhteellisen ongelmaton ratkaisu olisi siirtää nykyisen asutuksen ja metsän välissä oleva leikkipuisto Jokeri-tunnelin itäisen suuaukon tieltä tuhottuun entiseen metsään - johon on yritetty istuttaa mäntyjä, jotka tuskin tulevat kasvamaan - ja jos lisärakentamista halutaan, niin leikkipuiston paikalle voisi ehkä saada sovitettua yksi tai kaksi taloa. Toinen vaihtoehto voisi olla sijoittaa kaksi tai kolme kerrostaloa edellämainitun tunnelin itäisen suuaukon tieltä kaadetun entisen metsän paikalle ja jättää leikkipuisto ennalleen, jolloin tieyhteyden voisi vetää suoraan Pitäjänmäentieltä.

Vihaako autisti maiseman ei-luonnollista muuttumista?

Minun on tehtävä tunnustus 17 vuoden julkisen luontoaktivismin jälkeen: en yleensä pidä muutoksista. Kirjoitin kerran, että minua oli viehättänyt dokumentoida lähellä Mätäjoen suuta pikku hiljaa, useita vuosia kaatuvaa koivua. Jokaisessa kuvassa koivu oli aina vähän edellistä kenoisempi, kunnes se kerran oli romahtanut Mätäjokeen. Tämä muutos oli kuitenkin luonnollinen, ilman ihmisvaikutusta tapahtuva.

Itselleen ei voi tehdä ihmiskoetta ja eliminoida mahdollisia selittäviä tekijöitä, mutta autistiset ihmiset eivät yleensä pidä muutoksista, ja on mahdollista, että oma aspergeriin kallellaan olema autismini myötävaikuttaa siihen, että haluaisin pysäyttää tuntemani luonnon, subjektiivisen luontoni siihen tilaan kuin missä olen siihen aikanaan tutustunut. Tai ainakin toivoisin luonnon ja minun voivan vanheta yhdessä, samaa tahtia. Meillä autisteilla ympäristöahdistus nousee potenssiin kaksi, ellei potenssiin kolme.

Kun koivu pikku hiljaa kaatuu ja maatuu, niin teen minäkin. Minun Talinkukkulallani on aina puita, Pajamäen kiertävä reitti on joka kohdastaan puiden reunustama, Pirkkolan kallio on olemassa ja siellä kasvaa ikihonkia ja Kumpulan kruununa on kallio. Minun muistissani.

Syytän päättäjiä vakavista yrityksistä tuhota muistini ja muistoni, ahdistuksen aiheuttamisesta ja aistikokemukseni muuttamisesta. Luontoa millä tahansa verukkeella tuhoavat päättäjät repivät minut irti juurineen. Puilla on juuret. Niin minullakin.

Ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta

Viime aikoina on alettu puhumaan paljon kaupunkiluonnon kompensaatiosta. Tällä tarkoitetaan kaavoitushankkeiden takia menetetyn luonnon "korvaamisesta", jos nyt luontoa voi korvata sen paremmin ekosysteemipalveluna kuin missään muussakaan mielessä. Ekologisen kompensaation suurin ongelma lienee siinä, että yksittäisten puiden lisäksi pitäisi korvata kokonaisia elinympäristöjä, joita ei välttämättä löydy; ne elinympäristöt ovat vieläpä kytkeytyneitä toisiinsa. Joitakin ympäristöjä ei myöskään voi korvata; jos puut voivatkin kasvaa ja metsäekosysteemit palautua, jos kompensaatiolle hyväksytään ajallinen viive, niin esimerkiksi kalliot eivät kasva takaisin. Pirkkolan, Kumpulan, Savonkadun tai Matokallion kalliot eivät kasva takaisin, ja kuten Vasemmistoliiton Mai Kivelän aloite Patterinmäen Raide-Jokerin läntisen suuaukon tieltä räjäytetyn kallionjyrkänteen kompensaatiosta sai vastauksekseen: vastaavia kallionjyrkänteitä ei ole. 

Luonnon kompensoinnista puhutaan kahdessa merkityksessä: ekologisesta ja sosiaalisesta kompensaatiosta. Jos ekologinen kompensaatio olisikin em. reunaehdoilla mahdollista, lähiluontoa ei oikein edes voi kompensoida, sillä tiettyyn paikkaan sidottuja henkilökohtaisia merkityksiä ei voi siirtää, sillä se edellyttäisi omien viheralueidensa menettäneiden ihmisten henkilökohtaisen kovalevyn tyhjentämistä ja uudelleenlataamista. 

Jalopuumetsät osoittavat erinomaisesti joitakin kompensaation kipukohtia, ristiriitoja ja puolia, joita ei olla ajateltu loppuun saakka. Jalopuumetsät ovat luonnonsuojelulaissa suojeltu luontotyyppi; Pajamäessä tätä jouduttiin testaamaan, koska Raide-Jokerin tunnelin läntinen suuaukko olisi rouhaissut Patterinmäen pienehköstä lounaispuoleisesta vaahteralehdosta aimo annoksen. ELY-keskus lausui tästä metsästä käsityksenään, että se ei olisi luontaisesti syntynyt, jolloin sitä ei koskisi luonnonsuojelulaki. Kuitenkaan ei ole tiedossa, että alueen noin 50 vaahteraa oltaisiin sinne vasiten istutettu. Jos ELY-keskuksen argumenttiin olisi uskominen, silloin vaahterametsälle ei tarvitsisi ajatella ekologista kompensaatiota, koska sen luonnonarvot eivät ei-luontaisiksi katsottuina olisi kompensoimisen väärtejä. 

Jos mukaan kuitenkin astuu sosiaalinen kompensaatio, tämä riittäisi pelastamaan Pajamäen onneksi suurimmaksi osaksi ainakin tähän saakka säilyneen vaahterametsän, sillä jos edelliseen ELY-keskuksen argumentaatioon olisi uskominen, metsä olisi tulosta inhimillisestä toiminnasta, jolloin sillä olisi kulttuurista ja sosiaalista merkitystä. Metsä, joka ei ekologisessa mielessä olisi katsottu tärkeäksi, olisi sitä sosiokulttuurisessa mielessä, sillä istutettu tai kulttuurimaisemista levinnyt jalopuumetsähän on osoitus siitä, että metsän historia on inhimillisen kulttuurihistorian ja merkityksenannon tuote, jolloin metsä olisi eräänlainen perinnemaisema: luonnoltaan, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas alue. 

Jos siis luonnon kompensoimista lähdetään tutkimaan, niin moni alue, jota ei syystä tai toisesta katsota ekologisesti kompensoitavan arvoiseksi, on pelastamisen väärti juuri sosiaaliseen kompensaatioon liittyvistä syistä, ja jos jonkin alueen ekologisen kompensaation kriteerejä lähdetään kyseenalaistamaan, tämä juuri voi ajankohtaistaa alueen sosiaalisen kompensaation arvoiseksi, vaikka monessa tapauksessa rakennetun ympäristön perinnemaisematkin ovat ekologisesti arvokkaita, ainakin jos on uskominen Ympäristöministeriön omaa luonnehdintaa perinnemaisemista. Ja miksi eivät olisi. Tuskin kunnat tai edes ELY-keskukset omistaisivat asiasta Ympäristöministeriötä suurempaa viisautta. 

Lausunto Helsingin kaupungin LuMo-ohjelmaan

Kannanotto Helsingin kaupungin LuMo (luonnon monimuotoisuuden) ohjelmaan

Kiitämme mahdollisuudesta lausua Helsingin luonnoksesta luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan. Yhdymme siihen kattavaan ja erinomaiseen lausuntoon, jonka Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy ry) on jättänyt, muutamalla lisähuomiolla.

1. Tavoitteet -osion tavoite no 2 vahvistaa sini- ja viherverkostojen toimivuutta ei onnistu, jos jo ennestäänkin vihersormiksi kavennetut yhteydet kapenevat entisestään. Jos viheralue kapenee liiaksi, jo tämä itsessään heikentää monimuotoisuutta ilman sitä heikentäviä niin sanottuja hoitotoimiakin. Kati Vierikon et al. Östersundomin liitosalueesta tehdyn selvityksen mukaan viheralueen leveyden on oltava vähintään sata metriä voidakseen olla monimuotoisuuden kannalta ydinalue. Vierikon argumentit pätevät tietenkin muuallekin kuin Östersundomiin. 

Jos kaupunki tavoittelee sini- ja viherverkostojen toimivuutta, tällöin sen tavoitteen kanssa ei ole loogista kaventaa keskeisiä viheryhteyksiä. Jos koko kaupungin yksi keskeisimpiä, yhtenäisimpiä, kattavimpia ja laajimpia viheryhteyksiä - jonka on ollut tarkoituksena toimia myös ehdotetun kansallisen kaupunkipuiston pohjana - eli Keskuspuisto kapenee Pirkkolasta rakenteilla olevan uuden urheiluhallin kohdalta sadalla metrillä 240 metriin, joka sekin on usean ulkoiluväylän pirstoma,  Keskuspuisto ei enää kykene täyttämään tehtäväänsä monimuotoisuutta kuljettavana keskeisenä viheryhteytenä. Jos kaupunki ei huolehdi edes keskeisten viheryhteyksien säilymisestä siten, että ne voisivat säilyä monimuotoisina, ei ole uskottavaa, että tätä kapeammat vihersormet säilyisivät niin eheinä, että monimuotoisuus säilyisi nykytasollaan. 

Kaupunki on luopunut kaikessa hiljaisuudessa vihersormista, jotka nekin olivat varsin kapeiksi nipistetty paikallinen toteutus kansallisen kaupunkipuiston jatkuvuuden kriteeristä, ja aivan erityisesti kaupunki katkaisee kokonaan läntisen vihersormen läntisessä raitiotiesuunnitelmassa. 

2. Luontodirektiivilajeja oikeasti kunnioitettaisiin. Nyt kaupunki ja sen konsortiokumppanit kovin herkästi hakevat poikkeuslupia liito-oravareviireille tuhoisille hankkeille. Kaupungin tulisi aina kääntää kaikki kivet selvittääkseen, onko muita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja kaavoituskohteille tai reittejä liikennehankkeille. Lahokaviosammal on toinen direktiivilaji, jolle kaupunki kovin herkästi hakee alueellisen suojelutason riittäväksi toteavaa tulkintaa ELY-keskuksesta. Lahokaviosammalen kanssa käy herkästi niin, että kun vedotaan, että lajin riittävä suojelutaso täyttyy jossain muualla (esimerkiksi kun tuhotaan esiintymä A mutta esiintymä B säilyy), niin samoja perusteita käytetään myös esiintymän B kohdalla, jonka tuhoutuessa vedotaan esiintymään A.

3. Luonnonsuojelulain luontotyyppejä tulisi kunnioittaa. Nyt esimerkiksi jalopuumetsiin monin paikoin suunnitellaan rakentamista, esimerkiksi Kumpulanmäen vaahterametsään, ja jalopuumetsienkin kohdalla saivarrellaan, missä määrin luontaisesti ne ovat syntyneitä (kuten Pajamäen vaahteralehto).

4.. Lintujen pesimäaikaa kunnioitettaisiin, eikä rakennus- tai infrastruktuuritöitä sijoitettaisi pesimäaikaan.

5. Kaupunki sitoutui julkisesti hallitun hoitamattomuuden ohjenuoraan jo yli 10 vuotta sitten kaupunkimetsiensä hoitoa ohjaavana yleisperiaatteena. Edelleenkään tämä periaate ei ole jalkautunut käytäntöön kattavasti, eivätkä edes Staran työnjohtajat ole sisäistäneet tätä. Helsingissä on hyvin vähän perinnemaisemia, joilla jopa ennakoiva, vahvalla kädellä suoritettu luonnon- ja maisemanhoito olisi paikallaan myös monimuotoisuuden takaamiseksi, eikä "näkymien avaamista" saa esittää perinnemaiseman hoitona. Puistoissa näkymiä voi paikoitellen avata, mutta metsät eivät ole puistoja vaan metsiä. 

6. On hienoa, että kaupunki on huolissaan kaupunkilaisten luontosuhteesta, mutta helpointa luontosuhde on luoda ja säilyttää, jos lähellä on luontoa eikä lähiluontoa uhrata levittämällä yhdyskuntarakennetta vielä rakentamattomille luontoalueille, kutsuen levittämistä tiivistämiseksi. 

7. Vieraslajien torjuntaa tulisi voimistaa, kaupungin omin voimin. Nyt monin paikoin kaupunkilaisten oma torjuntatyö on turhaa, jos viereisiltä kaupungin alueilta alueelle leviää vieraslajeja. Näin on esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarhassa, joka on jättipalsamien reunustama.

8. Kaupungin tulee pitää luontokartoituksensa ajantasaisina ja tehdä ne oikeaan aikaan. Kaupungin kannattaa olla avoin myös kuntalaisten tekemille kartoituksille, jotka voivat tuoda lisätietoa kaupungin luontoarvoista, mutta siltikään luontokartoituksia ei saa sälyttää kuntalaisten hartioille. Esimerkiksi liito-oravakartoitus tulee tehdä kevättalvella. Väärään aikaan tehdyt luontokartoitukset herättävät epäilyn joko asiantuntemattomuudesta tai siitä, että luontoa ei halutakaan suojella.

9. Toivomme myös, että kaupunki osoittaisi erikseen määrärahoja kouluille ja päiväkodeille ympäristökasvatuksen tilaamiseen. 

10. Elina Nummen lanseeraamat opastetut puistokävelyt ovat positiivinen perinne, jonka toivoisi säilyvän henkilöistäkin riippumatta; samoin Harakan luontokeskus on hieno paikka. 

Vielä lopuksi yhdistys tahtoo huomauttaa, että luonto on paras ekosysteemipalvelu. Mitä enemmän kaupungista on asfaltin ja betonin peitossa, sitä enemmän täytyy rakentaa melumuureja, viherkattoja, hulevesien imeytysaltaita ja muita ekosysteemipalveluita. Monimuotoisuus on helppo menettää, mutta sitä on hankala saada takaisin. Lähiluontoa ei myöskään voi ulkoistaa tai kompensoida, eikä myöskään esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Michael Perukangas

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja

Luontodirektiivilajin systemaattista hävittämistä

  Liito-oravalla menee huonosti Helsingissä.

Ylläoleva kartta esittää liito-oravahavaintoja Haagan Riistavuoresta.

Tämä kartta taas esittää Haagan Riistavuoren kaava-aluetta. Yhdennäköisyydet ovat huomattavat, eivätkö olekin?

Kun Riistavuoren palvelutalon yhteyteen tuleva palveluasuntola ja Englantilainen koulu jo tuhoavat kaksi eteläisempää ydinaluetta, tämä kaavasuunnitelmaa viimeistelee Riistavuoren liito-oravakannan tuhon, sillä mitään muita ydinalueita ei Riistavuoreen enää tule jäämään. Helsingin kaupunki on oletettavasti tästä täysin tietoinen, sillä on vaikea kuvitella, ettei heillä kukaan olisi verrannut kahta karttaa keskenään. Helsingin kaupunki siis ilmeisesti pyrkii tuhoamaan luontodirektiivin tähdentämät luontoarvot niin, ettei niihin voisi enää vedota mahdollisissa valituksissa. 

Miten liito-oravalla sitten menee muualla? Jo vuoden 2016 liito-oravakartoituksessa liito-oravia oli löytynyt Malmin lentokentän ympäristöstä, ja tarkoitus oli teettää liito-oravakartoitus ilmeisestikin keväällä 2019 lentokentän pohjoispuoleisessa metsässä. Kaupunki sitten kaatoikin metsän sopivasti syksyllä 2018, parahiksi ennen kartoitusta. Oliko tarkoitus kenties estää havainnot ja niihin vetoaminen suunnitellun asuinalueen toteuttamista helpottamaan? Nythän Tanja Karpela ja Janne Erjola ovat liito-oravakoirineen löytäneet liito-oravien ydinalueita lentokentän eteläpuoleisista metsistä, joten aivan ilmeisesti Malmin lentokenttä on hyvinkin Helsingin itäisin liito-oravan ydinalue.

Pirkkolassa on kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi alueen lounais- ja toinen koilliskulmassa. On siis selvää, että alueella on liito-oravia. Kaupungin edustaja kävi suorittamassa Pirkkolan uimahallin länsipuolelle suunnitellun urheiluhallin alueen läpikävelyn halliyhtiön edustajan kanssa 3.6.2020. "Katselmus", jota korkein hallinto-oikeus ymmärtämättömyyttään on nimittänyt luontokartoitukseksi, kesti puolitoista tuntia. Lapsikin tietää, että puolentoista tunnin läpikävelyllä kesäkuisena aamuna ei kartoiteta liito-oravia, semminkin kun liito-orava on yöeläin, ja sen papanat havaitsee parhaiten maalis-huhtikuussa. Tämä "kartoitus" ei kuitenkaan estänyt Helsingin kaupunkia antamasta siunaustaan kalliometsän hävittämiselle. 

Pajamäessä taas on tiedossa kolmekin liito-oravan ydinaluetta. Uusimmat, vuosien 2019-2020 liito-oravakartoituksien tulokset, jotka ovat paljastaneet kaksi uusinta ydinaluetta - läntisen ja itäisen, joista läntinen hävitetään ja itäinen katoaa kytkeytyneisyyden ja pohjaveden huononemisen aiheuttaman puiden kuoleman myötä, on ELY-keskus jättänyt huomiotta. Ovatko ELY:n tarkastajat kenties käyneet siivoamassa papanoita pois? Raide-Jokeriallianssi väittää teettäneensä liito-oravakartoituksia, joissa ei olisi näkynyt merkkejä liito-oravien ekspansiosta, mutta jostain kumman syystä näitä kartoituksia ei löydy eikä niihin voi tutustua. Onko jotain sovittu ELY:n kanssa?

Valitettavasti naapurikaupungeissakin osataan. Synnyinkotiseutuni Kivistön kasvuun ollaan alettu varautumaan jo vuosikymmeniä sitten, mutta vauhtia projekti sai toden teolla kun sinne alkoi liikennöimään lentoasemajuna reilut 5 vuotta sitten. Siinä rytäkässä ollaankin sitten hävitetty vähintäänkin kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi vanhan Kivistön koulun eteläpuolella, jonne ollaan rakennettu kerrostaloja entiseen liito-oravametsään, ja toinen Kanniston rajoilla, Kannistontien varrella, alueella, jossa on myös lahokaviosammalen esiintymiä. Juteltuani alueella asuvan entisen vantaalaisvaltuutetun kanssa, hän totesi että Vantaallakin osataan "hukata" suojeltujen lajien kartoituksien tuloksia sopiviksi kaupungin kannalta. 

Tapauksia löytyy epäilemättä lisääkin, niin Helsingistä, muualta pääkaupunkiseudulta kuin muualtakin Suomesta. Työn alla on Pro Luonnon kanssa koota nämä tapaukset yhteen, ja selvittää hallinto-oikeuksien, ELY-keskusten ja kaavoittajina toimivien kaupunkien toiminta pohjaksi kantelulle EU-komissioon ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Liito-oraville ei riitä pieni metsälaikku

 HS.fi:ssä 7. joulukuuta ja Helsingin Sanomissa 9. joulukuuta julkaistussa kirjoituksessa väitettiin, että liito-oravan elinympäristöksi riittää pienikin metsälaikku. Jutussa esitettyyn johtopäätökseen tultiin Suur-Tapiolan alueella tehdyssä kartoituksessa, jossa seurattiin vuoden ajan kymmenen liito-oravan liikkeitä radiopantojen avulla.

On totta, että liito-oravan (siis naaraan) reviiri on suhteellisen pieni. Liito-oravatuntija Ilpo K. Hanskin mukaan naaraiden elinpiiri on yleensä alle 10 hehtaaria. Uroksilla se on keskimäärin noin 60 hehtaaria. 

Jutussa sentään mainittiin, että alueen koon sijasta sen laadukkuus on tärkeintä. HS:n olisikin suonut valinneen toisenlaisen verkko-otsikoinnin kuin "liito-oravat elelevät hyvin pienillä metsälaikuilla", sillä laiska lukija voi tulkita tämän suoranaiseksi luvaksi katkaista artikkelissakin mainitut liito-oraville elintärkeät levittäytymisreitit eli dispersaalit ja pirstoa laajemmat metsät.

Liito-orava on paitsi riippuvainen elinympäristön monimuotoisuudesta myös indikaattorilaji, joka osoittaa elinympäristön olevan monimuotoista. Kaavoituspoliitikoille tiedoksi: liito-orava ei tunne kompensaatiota. Kaadettua elinympäristöä ei voi korvata säästämällä metsää "jossain muualla". Sama pätee lähivirkistysalueisiin, jotka eivät valitettavasti nauti erityistä lainsuojaa.

Liito-oravan aivan viime vuosina tapahtunut levittäytyminen pääkaupunkiseudulle ei tarkoita lajin elinvoimaisuuden lisääntymistä, vaan sitä, että maakuntien talousmetsänhoito on ajanut sen ahtaalle sen perinteisimmillä esiintymisalueilla.

EU:n luontodirektiivi on määritellyt Suomelle aivan erityisen vastuun liito-oravien säilymisestä, eihän lajia tiettävästi esiinny EU:ssa muualla. Pääkaupunkiseudun kaavoituspaineissa ja näihin kytkeytyvissä infrastruktuurihankkeissa tuleekin muistaa huolehtia siitä, että liito-oravien elinympäristöt eivät pirstoudu.

(lehteen lähetetyssä versiossa oli vielä tämä lisäys, joka ei päässyt julkaistuun juttuun; olikohan siinä liikaa kritiikkiä Helsingin kaupunkisuunnittelua kohtaan: "esimerkiksi suunniteltu Riistavuoren kaavahanke tulee eristämään Pohjois-Haagan liito-orava-alueet - ja etteivät metsät kapenisi liikaa (kuten Pirkkolan valitettava urheiluhallihanke tekee, kaventaen Keskuspuiston vain vähän yli 200 metriin))

Kun metsä kapenee, sen laatukin huononee. Alle 200 metrin metsäkaistale muuttuu kokonaisuudessaan reuna-alueeksi, jolloin indikaattorilajit - kuten liito-oravat - eivät siellä enää viihdy. Aivan erityisellä rakkaudella pitäisi vaalia aiemmin roskapuina pidettyjä haapoja - sillä niissä viihtyvät paitsi liito-oravat - myös monet muut monimuotoisuudesta nauttivat lajit sekä vanhoja kuusia, joita ei pitäisi karsia kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksikään.

Michael Perukangas

luonto- ja ympäristöneuvoja, Kaupunkiluontoliikkeen puheenjohtaja, liito-oravakartoittaja 

Pajamäen itäisin liito-oravareviiri, jonka yhteydet muihin Pajamäen ydinalueisiin heikkenevät merkittävästi Raide-Jokerin itäisen suuaukon aiheuttaman puunkaadon myötä

Kirjoitukseni julkaistiin tänään (17.12.) Hesarin verkkoversion Espoo- ja Helsinki -liitteissä.

Ristiriitaisia argumentteja pääkaupungin rakentamisesta

Usein asuntojen lisärakentamista kuuluu perustellun paitsi kysynnän ja tarjonnan lailla, myös trickle down -efektillä, jossa tämä kysyntä ja tarjonta johtaa siihen, että kun joku ostaa (kalliin) uudisasunnon, tällöin vanha (vähän vähemmän kallis, ei kuitenkaan halpa) asunto vapautuu jollekin toiselle asunnontarvitsijalle. Kuitenkin esimerkiksi suurten liikenneinfrahankkeiden - kuten Raide-Jokerin - yhteydessä kaupungit (RJ:n tapauksessa Espoo ja Helsinki) perustelevat hanketta lähiviheralueista huolestuneille asukkaille, että paranevat liikenneyhteydet lisäävät "vanhojen asukkaiden" omaisuuden arvoa. Hetkinen, eikös uudisrakentamisen - jota sellaistakin juuri näiden infrahankkeiden, aivan erityisesti Raide-Jokerin yhteydessä perustellaan juuri liikenneyhteyksien varteen rakentamisella - pitänytkin laskea vanhan asuntokannan hintaa? Hups. Kumpaa siis tavoitellaankaan? Vai onko kyseessä vain viestinnällis-argumentatiivinen kaksoisstrategia? Rakennetaan asuntoja, joiden piti sekä laskea että nostaa vanhojen asuntojen hintatasoa?

Muun muassa tämä metsä on joutumassa edellämainitun skitsofreenisen strategian uhriksi Helsingin Pajamäessä.

Kaupunkimetsäliikkeen perustamiskokous Pirkkolassa 29.8.

Kaupunkimetsäliike Perustamiskokous 29.8.2020 Paikka: Pirkkola, suunnitellun urheiluhallin ”käräjäkivet”, uimahallista länteen oleva aidattu alue Aika: Lauantai 29.8.2020 kello 19.00 Asialista 1. Paikallaolijat 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Järjestäytyminen: kokoukselle valitaan puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjantarkastajat 4. Liikkeen tarkoitus 5. Liikkeen toimintatavat a. viestintä i. kuka ja missä, millä mandaatilla? ii. mielipidekirjoitukset, sosiaalinen media iii. miten? Mikä on viestimme ja viestimistyylimme? b. suora toiminta c. yhteys päättäjiin d. yhteistyö asukasyhdistysten, luonnonsuojelujärjestöjen ja ulkoilujärjestöjen kanssa e. jäsenmaksu? 6. Liikkeen nimi 7. Valitaan puheenjohtaja ja hallitus 8. Seuraavia toimia? a. Pirkkola? b. Riistavuori? c. Pajamäki? d. Kivistön Kartanonmetsä? e. Muuta?

Kansalaistoimijuuden ontologiaa: kaupunkimetsäyhdistystä perustamassa

Tämä Pirkkolan metsä, jonne on suunniteltu urheiluhalli, on halliyhtiön mukaan lähes puutonta, Tämä "lähes puuton" metsä toimi kimmokkeena seuraavaksi esittelemälleni hankkeelle.  
Harrastukseksi ja välillä puolipäivätyöksi kaupunkimetsien kanssa puolitoista vuosikymmentä toimineena, niin aktivistina kuin välillä tutkimuksen kuin politiikankin kanssa flirttailleena, minulle ovat tulleet selviksi niin vapaan, järjestäytymättömän kansalaistoiminnan kuin järjestäytymisenkin hyvät ja huonot puolet.

Kaupunkimetsäliikkeen aktiivisimpina alkuvuosina (2006-2008, ajoittain senkin jälkeen) on aika ajoin keskusteltu siitä, pitäisikö eri puolilla toimivien kaupunkimetsien puolustajien järjestäytyä. Olen nyt kasvanut siihen ymmärrykseen, että kyllä välttämättä pitäisi. Ymmärrän vapaaseen kansalaisliikehdintään liittyvän romanttisen latauksen, mutta latauksista viis. Haluan tuloksia. Koska kuitenkin liike määritelmän mukaan jähmettyy järjestäytyessään, oien suunnitellut yhdistyksen nimeksi Kaupunkimetsäliike r.y., Kaupunkimetsä r.y. tai Kaupunkimetsien ystävät tai puolustajat. Tai miksei Ei enää palaakaan kaupunkimetsistä. Nimiehdotuksia sopii kommentoida. Oma suosikkini on kuitenkin Kaupunkimetsäliike, kunnioittaen liikkeen historiaa, perustajia ja työtä, vaikka tämä nimi sisältäisikin sisäänrakennetun ristiriidan, jähmetetyn liikkeen.

Puoluepoliitiikka on altista kompromisseille, eikä aina ole selvää, että edes kaikilla oman ryhmän jäsenillä on yhteiset prioriteetit tai ainakaan tavoitteiden tärkeysjärjestys olisi sama. Minulle tärkeysjärjestys on selvä: ensimmäiseksi on luonto, toiseksi on luonto ja kolmanneksi on luonto. Luonnolla on minulle sekä itseis- että välinearvo, ja kaikkien muiden sinänsä edistämisen arvoisten tavoitteiden puolustaminen vie aikaa ja energiaa luonnon puolustamiselta. Ajattelin liittyessäni VIhreisiin, saadessani suoran kanavan päätöksentekoon, voivani käyttää tätä kanavaa täysimääräisesti luonnon puolustamiseen. Nyt olen oppinut tämän olevan tehoton kanava, kun huomioon pitäisi ottaa luonnon lisäksi muutakin ei vain yhdyskuntasuunnittelullisine mutta myös kansantaloudellisine heijastevaikutuksineen.

Toki puoluepolitiikkakin on, tai ainakin se on ollut kansalaistoimintaa. Näin ainakin tahdoin ajatella idealistina liittyessäni puoluepoliittiseen liikkeeseen. Kuka tahansa voi liittyä mihin tahansa puolueeseen, ja oikein pelaavalle tie on auki taivaaseen asti. En kuitenkaan halua pelailla, vaan keskittyä asiaan. Sen verran olen tosikko tai asiapentti. Puolueet ovat jähmettyneitä liikkeitä, ja järjestäytymättömällä kansalaistoiminnalla on etunsa. Se on muotisanaa käyttäen "ketterää": siihen voi osallistua vain silloin kun asia kiinnostaa, ja silloin kun asia kiinnostaa, se yhdistää, kun taas puoluepolitiikassa etsitään vain eroja. Ja kyllä niitä löytyy, ainakin kun luupilla katsoo. Mieluummin kuitenkin katselen sillä luupilla sammaleita.

Vapaa kansalaisliike ei kuitenkaan voi ottaa kantaa mihinkään, kun kaikilta jäseniltä ei voi tarkistaa heidän henkilökohtaista kantaansa esimerkiksi siksi, että mitään henkilörekisteriä ei ole esimerkiksi siksi että vapaan kansalaisliikkeen jäsenyydestä ei oikein voi puhua. Kukaan ei oikein edusta ketään, eikä mandaattia voi kysyä. Tämän ymmärsin jo silloin kun minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä kun sielläpäin erilaiset pro-liikkeet olivat alkaneet kutsua itseään Kaupunkimetsäliikkeeksi, ja minulta kysyttiin, että voiko perustamani Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -liike allekirjoittaa Kaupunkimetsäliikkeen metsämanifestin. No ei voi, vaikka minä voinkin sen kirjoittaa yksityishenkilönä.

Edelläsanotusta seuraa myös se, että vapaan kansalaisliikkeen asema on väistämättä aika lailla olematon. Se on olemassa vain konkreettisen toiminnan kautta, mutta kun tavoitteena kuitenkin on vaikuttaa kaavoitukseen, tämä ei onnistu kun toimijaa ei Maankäyttö- ja rakennuslain vallitsevan tulkinnan mukaan ole edes olemassa. Sen valituksia ei esimerkiksi oteta huomioon, koska se ei ole sen paremmin todellinen kuin juridinenkaan henkilö.

Järjestäytynyt Kaupunkimetsäliike voisi tulla vaarinotetuksi kannanottajana kaavoituksessa. Eikä suoran toiminnan järjestäminen ole sen vaikeampaa tai "epäketterämpää" kuin liikemuotoisessakaan toiminnassa. Kiinnostuneet ilmoittautukoon mukaan, rekisteröitymismaksun voin hoitaa itse. Kun kiinnostuneita on ilmoittautunut hallituksen tarpeiksi, kutsun perustamiskokouksen kokoon.

Mitä virkaa sitten tällaisella järjestöllä olisi? Kannanottojen lisäksi se voisi tarpeen tullen järjestää tapahtumia niin ulkoilmakansanjuhlista metsänteippauksiin ja liito-oravan pönttötalkoisiin. Se voisi laatia ainakin tilata luontokartoituksia ja mahdollisesti jossain vaiheessa tehdä julkaisuja, järjestää näyttelyitä tai kouluttaa asukasliikkeitä esimerkiksi liito-oravahavainnointiin tai pesäpönttöjen rakentamiseen. Lisää kaupunkia -ideologian kidnapatessa ainakin Helsingin kaupunklsuunnittelun, vastavoima tarvitaan.

Yhdistyksen olisi tarkoitus yhdistää eri puolilla asuvat, metsien hoidosta ja käytöstä sekä luontoarvojen heikosta huomioinnista huolestuneet. Itselleni ovat läheisimpiä alueita Porvoon Humlan, Joonaanmäen ja Sikosaaren lisäksi Vantaan Kanniston (Kivisto) Kartanonmetsä, ja Helsingistä Keskuspuisto, Patterinmäki, Veräjämäki-Koskela ja Riistavuori ja muut Haagan metsät. Tiedän, että idemmässä esimerkiksi Ramsinniemi ja Vartiokylänlahti tarvitsevat puolustajansa. Mukaan mahtuu kuitenkin mistä päin tahansa Suomea, ja myös kannatusmielessä. Kaikkien ei tarvitse olla metsän teippaustalkoissa mukana, vaan jokainen voi valita, missä ominaisuudessa haluaa olla mukana tukemassa hyvää asiaa.

Yhdistyksen ei olisi tarkoitus kilpailla jo olemassaolevien toimijoiden kanssa - Suomen Luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Pro Luonto ja niin edelleen - vaan tehdä niiden kanssa yhteistyötä. Fokuksena olisivat aina metsät, ja pyrkimys ripeään toimintaan. Yhdistys on kiinnostunut vain metsistä, eikä sen tehtävänä ole käydä kauppaa siitä, minne saa kaavoittaa tai mitkä metsien luontoarvoista olisivat kaupan. Toki se voi, ja sen pitääkin arvottaa metsiä luonto- ja virkistysarvojen mukaan, ja virkistysarvoissa painavat muutkin kuin silkat luontoarvot, kuten sijainti.

Yhdistyksen toiminnan pääpaino lienee ainakin alussa pääkaupunkiseudulla, mutta mukaan saa liittyä kuka hyvänsä asiasta kiinnostunut. Yksi syy yhdistyksen olemassaololle olisi myös korostaa metsien virkistysarvoja. Ne eivät nauti nykyisellään mitään lainsuojaa, ja siksi ulkoilijoiden onkin ollut aina pakko löytää liittolaisiksiin esimerkiksi liito-oravia tai lahokaviosammalia. Mieleeni muistuu raita Ekhnaton rakastui aurinkoon Hectorin albumilta Herra Mirandos, jossa Hector lausui: "aivan viimeiseksi he yrittivät rauhoittaa jotakin ihmiselle sopivaa". 

Jos haluat olla mukana suunnittelemassa uutta yhdistystä, ota yhteys michael.perukangas at gmail.com tai furttis at hotmail.com. Jos kiinnostuneita alkaa ilmoittautumaan hallituksen tarpeiksi, sitten sovitaan järjestäytymiskokous kesälomien jälkeen tai syksylle. Tiedän, että järjestön pyörittäminen edellyttää jonkin verran lakisääteistä paperityötä; olen siihen valmis.

Pajamäen metsää. Punaisella ristillä merkatut puut kaatunevat, jos Raide-Jokerin tunneli toteutuu.

Luontoarvojen vähättelyä ja piilottelua Pajamäessä

Valtakunnan päälehti on viime aikoina otsikoinut Pajamäen asukasyhdistyksen ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen hidastavan Raide-Jokerin tunnelitöitä Pajamäessä. On syytä tarkentaa, mistä hankkeessa ja sen kriittisissä kohdissa oikein on kysymys.

Raide-Jokerin vastustamisesta ei ole kysymys, sillä hankkeen hyödythän ovat selkeät. Jos Jokerin reitti kulkisi Takkatietä pitkin, koko kiistalta oltaisiin vältytty. Haluamme vain, että luonnonsuojelulakia kunnioitettaisiin, eikä luontoarvojen kartoittaminen, esittäminen ja todistelutaakka jäisi asukkaiden kontolle, ja moneen kertaan varmennetuille ja dokumentoiduille luontoselvityksille pannaan palttua tai ne unohdetaan sadanviidenkymmenen sekuntin matka-aikasäästön tähden.

Näin on käymässä Pajamäessä, jossa minä ja moni muu on tehnyt viime kevään ja tämän kesän aikana havaintoja, joiden mukaan liito-oravan reviiri on laajentunut Pajamäessä Jokeri-tunnelin molempien suuaukkojen ympäristössä. Nämä uudet papana- ja pesähavainnot eivät ole kelvanneet kultalautasellakaan tuotuina sen kummemmin Ely-keskukselle kuin Helsingin hallinto-oikeudellekin, jotka kenties tarkoituksellisesti jättävät nämä havainnot huomiotta. Mutta eivät alueen luontoarvot liito-oravaan tyhjene; Patterinmäellä on arvokas kallioketo ja Jokerin läntinen suuaukko tulisi tärvelemään vaahteralehdon, joka täyttää luonnonsuojelulain kriteerit, onhan siellä viitisenkymmentä runkopaksuista vaahteraa rajatulla alueella. Ely-keskukselta on käsittämätöntä saivarrella, ettei vaahteralehto olisi luonnollisesti syntynyt, eihän sitä ole istutettukaan.

Taannoinen päätös lakkauttaa alueelliset ympäristökeskukset on ollut onneton, ja Ely-keskukset ovat kuin pukkeja kaalimaata vartioimassa. Valtiovallassa on muuallakin osattu erottaa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Ely-keskuksessa edetään L-kirjain eli liikenne edellä, ja liikenteellisiä tarpeita odotellen rauhoituspäätöksien kanssa sopii kitsastella.

Epäilemme myös suuresti Raide-Jokerin allianssin luontoasiantuntijoiden luontoasiantuntemusta, jos he eivät korviaan lotkauta niin Helsyn, Pajamäki-seuran kuin useiden yksittäisten luontoarvioijien selvityksille. Allianssin ylimielisyys on myös pöyristyttävää, sillä he olisivat olleet valmiita aloittamaan puunkaadot vaikka valitus hallinto-oikeuteen oli vetämässä. Muistinkin kanssa on niin ja näin, jos he Hesarin jutussa väittivät ettei tarkoitus ollut koskaan kaataa puuta lintujen pesimäaikaan, vaikka hyvin on tiedossa, että puunkaadon oli määrä alkaa jo toukokuussa.

Nämäkin puut merkattiin kaadettaviksi jo toukokuussa sinivärillä. Alunperin puunkaatojen piti alkaa jo toukokuussa. On aivan turha heittäytyä muistamattomaksi.

Raide-Jokerin prosessi ei ole kunniaksi sen paremmin Helsingin kaupungille, Ely-keskukselle kuin Raide-Jokeri -allianssillekaan. Tällaisena se on Maankäyttö- ja rakennuslain hengen ja luonnonsuojelulain kirjaimen vastainen.

Kirjoitus on lähetetty Hesarin mielipidesivulle.

Michael Perukangas, tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkimetsäaktiivi