Työntekijöiden roskapankki

Työskentelin Porvoon sairaalassa osastonsihteerinä 2011-2012. Tuolloin perustettiin liikelaitos nimeltään HUS-Servis, jonka nimihirviön alle koottiin tukipalveluita. Siitä tuli eräänlainen HUS-konsernin roskapankki, jonne väkeä siirrettiin kun liikelaitos piti saada käyntiin. 

Porvoon sairaalasta siirrot eivät sujuneet ihan ongelmitta. Porvoosta piti siirtämän uuteen liikelaitokseen 15 osastonsihteeriä, pääasiassa kirjoittamaan lääkäreiden saneluita eli tekstinkäsittelijöiksi mutta myös myöntämään esimerkiksi henkilökortteja.

Liikelaitokseen siirtyville luvattiin, että he siirtyvät vanhoina työntekijöinä ja heidän työ(ehto)sopimuksiensa ja työsuhde-etujen piti säilymän. No, ei mennyt kuin muutamia kuukausia kun vedätys alkoi, työajoilla. Tekstinkäsittelystä tuli kolmivuorotyötä, vaikka tekstinkäsittelijöiden kirjoittamissa työsopimuksissa luki työajaksi toimistotyöaika. 

Tätä sitten luottamusmiestasolla setvittiin, minun aloitteestani, koska ainakaan omassa työyhteisössäni ei kellään muulla ollut puhtia lähteä tarkemmin tutkimaan omaa työehtosopimustaan ja kyseenalaistamaan päivittäisen johtamisen tähän tuomia haasteita, jotka pakottivat tarkastelemaan sekä työsopimuksia että työehtosopimuksia uudessa valossa. 

Omassa lähityöyhteisössäni vallinneen yleisen käsityksen mukaan ainakin Porvoossa ulkoistettaviksi oli valittu lähellä eläkeikää olevia, huonoiten tuottavia ja/tai hankalimpia työntekijöitä. Tätä käsitystä sekä liikelaitoksessa vallinnutta ihmiskäsitystä, johon johtaminen perustui, tuki sekin, että ulkoistamista koskevassa tiedotustilaisuudessa tuleva lähiesimies oli puoliääneen möläyttänyt saavansa ristikseen koko konsernin huonoimmat työntekijät. Kyseessä oli siis työntekijöiden roskapankki, jonne ulkoistettiin julmaan johtamiskokeiluun työmarkkina-asemaltaan heikoissa kantimissa olevia työntekijöitä, joista moni oli tehnyt koko työuransa samalla työnantajalla, mikä ei nykyään ole meriitti.

Vaikka työntekijät eivät kaikilta osin olleet priimaa: monikaan ei ollut kirjoittanut saneluita aiemmin ja kansakoulupohjalta usein vierasperäisen lääketieteellisen terminologian ymmärtäminen saati tuottaminen on hankalaa, siltikin työntekijöiden tuloksellisuutta mitattiin ja huonoa tuottavuutta - jota mitattiin työasemakohtaisella valvonnalla ja kirjoitettujen sanelujen minuuttimäärällä, laatua kontrolloidaan vain satunnaisilla pistokokeilla - sanktioitiin puhutteluin, julkisin irtisanomisuhkailuin ja varoituksin. Tällainen varoitus saattoi tulla silloinkin jos työntekijä myöhästyi vartin, tosin paljon riippui pärstäkertoimesta. 

Törmäsin jopa tapaukseen, jossa emokonsernissa pitkän sairausloman aloittanut työntekijä palasi sairauslomaltaan töihin, liikelaitokseen, ja osatyökuntoisena ja ilman aiempaa tekstinkäsittelykokemusta ei tietenkään voinut yltää määrällisesti huipputuloksiin; niinpä häntä yritettiinkin irtisanoa. Eikä tätäkään vaivauduttu tekemään korrektisti saati oikein, vaan vähän ylempi pomo oli jättänyt hänen työpöydälleen irtisanomisilmoituksen. Ilmeisesti ei ollut pikkupomo eli lähiesimies kehdannut. Lähiesimies hyllytettiin sitten hyvin pian esimiestehtävistä ja tämän esimies irtisanoutui.

Päälle viisikymppiset, kouluttamattomat naiset, joista ei saisi tehtyä cv:tä, eivät lähde ajamaan oikeuksiaan. Minusta tuli käytännössä lähityöyhteisöni ja työnjohdon välinen puskuri, eräänlainen paikallaoleva epävirallinen luottamusmies. Tuolloin ymmärsin ammattiyhdistystoiminnan ja työntekijöiden järjestäytymisen tärkeyden, ja erityisen tärkeää se on juuri suhteellisen epäitsenäisillä, avustavilla, matalapalkkaisilla aloilla. 

Edellä olen kuvannut, mihin yhtiöittäminen voi johtaa: kun ennen ydintoiminnoiksi ymmärrettyjä toimintoja määritellään tukipalveluiksi, tämä mahdollistaa niiden ulkoistamisen tai yhtiöittämisen. Onneksi HUS onkin nyt ottanut taka-askelia tukipalveluiden yhtiöittämisessä, sillä siihen liittyvät ongelmat eivät rajoitu työehtojen polkemiseen ja villin lännen mukaiseen johtamiseen, vaan myös tietoturvaan: esimerkiksi tekstinkäsittelijät ja osastonsihteerit käsittelevät työssään materiaalia, jota koskevat tiukat tietoturvavaatimukset, ja lastenpsykiatrian osastonsihteerin tausta selvitetään ennen rekrytointia, vaikka hän ei suorassa potilastyössä toimikaan. 

Jos työntekijöiltä vaaditaankin tiukasti tietosuojan kunnioittamista, heidän omasta intimiteetistään viis: tekstinkäsittelijöiden suoritteita etätarkkaillaan ja seurauksena voi olla puhuttelu, jopa varoitus, jos tietylle työntekijälle yksilöidystä työasemasta ei tule tulosta 15 minuuttiin. Samaten työntekijöiden lokitietoja seurataan. Mistä sen tietää, vaikka lukisivat sähköpostitkin.

Julkisesti tuotettujen palveluiden yhtiöittämisessä kannattaa olla siis hyvin varovainen, jotteivät työehdot ja tietoturva mene pesuveden mukana. 

Tulospalkkio asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan

Työskentelen HUS-konsernissa tekstinkäsittelijänä, jossa varsin pienen peruspalkan päälle tulee vielä tulospalkkio, jos kirjoittaa tietyn määrän ylittävän määrän (tårta på tårta) lääkärinsaneluja. Tähän saakka kaikki kuulostaa hyvältä. Ei se kuitenkaan sitä ole, jos työntekijän toimeentulo on tästä palkkiosta riippuvainen, ja haluaisi toimenkuvaansa täydentää jollain haasteellisemmaksi kokemallaan. Olen itse harkinnut osaamiseni tarjoamista esimerkiksi puheentunnistusta valmistelevaan terminologiseen työhön, mutta tämä kaikki olisi pois siitä työajasta, jonka mukaan tulospalkkio lasketaan, joten ei jatkoon.

Työntekijällä on oikeus asettua ehdokkaaksi esimerkiksi luottamusmieheksi tai työsuojeluvaltuutetuksi. Jälkimmäiseksi olenkin ilmoittautunut olemaan käytettävissä, mutta tässä on järkeä vain jos tämä on kokoaikaista. Porvoon sairaalassa - jossa työskentelen - työsuojeluvaltuutetun toimi on puolipäiväinen,  ja näin ollen sekin toimi vähentäisi tulospalkkioitani, sillä tulospalkkiota maksetaan suhteessa tehtyihin työpäiviin. Olenkin ehdolla koko HUS-alueella, jolloin toimi olisi kokoaikainen ja siihen keskittyminen ei olisi pois mistään, päinvastoin: voisin keskittyä työsuojeluun kaikella asian vaatimalla tehokkuudella.

Jotain mätää tässä siis on. Ei voi olla niin, että työantajalla on käytössä sellainen palkkausjärjestelmä, joka tekee mahdottomaksi työntekijän oikeuksien mukaisen luottamushenkilöksi asettumisen. Näin ei HUS:illa ole useimmissa tehtävissä, joissa on käytössä normaali kiinteä kuukausipalkka, mutta tekstinkäsittelijälle palkkausjärjestelmä muodostuu käytännössä esteeksi asettua luottamustehtäviin, ainakin jos toimeentulo on riippuvainen tulospalkkioista. Tämä asettaa tekstinkäsittelijät muita työntekijäryhmiä huonompaan asemaan ja on yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista.

Oikeus kuolla ruotsiksi

SUOMI SUOMALAISIL... EIKU SUOMENKIELISILLE!111! Vakavasti ottaen: terveydenhuollossa, jos missä peruspalvelussa, oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään, ei ole vain itseilmaisu- vaan henkiinjäämiskysymys.

Näin ei kuitenkaan tunnuta ajattelevan Salon sairaalassa. Siellä toista kotimaista kieltä ei tunnusteta. eikä sitä pidetä sen paremmin itseilmaisun välineenä kuin ruotsinkielisiä henkiinjättämisen arvoisina. Näinhän kaksikielisyysongelma pikku hiljaa hoidetaan päiväjärjestyksestä; lieneekö Suomalaisuuden liiton soluttamiskampanja meneillään?

Salo toki on suomenkielistä seutua, mutta sitä ei ole esimerkiksi Porvoo, jonka sairaalaa pyritään systemaattisesti kurjistamaan päivystysasetuksella ja siihen koplatulla Sote-uudistuksella. Ensin lähtevät synnytykset. sitten varmaankin muuttolinnutkin. 

Porvoon sairaala on oikeasti kaksikielinen, eikä vain kaksikielinen, sillä siellä saa palvelua usein myös viroksi ja venäjäksi, ja jos lääkäri ei satu osaamaan kumpaakaan näistä, paikalle haetaan tulkiksi näitä kieliä taitava henkilö, jos tällainen vain suinkin on saatavilla. Yleensä on. Porvoon sairaalassa kaikki on lähellä, yleensä ripeästi ja lääkäri ehtii mihin tahansa aikaan auttamaan vartissa jos vaikka synnytyksessä sattuisi jotain odottamatonta. Erityisesti kaksikielisen, toimivan sairaalan näivertäminen on anteeksiantamaton perusoikeusloukkaus.

Miksi sitten kaksikielisyys on elämän ja kuoleman kysymys? No kun ei se ambulanssihoitaja pääse sinne tietojärjestelmiin tarkistamaan, mitä snappertunalainen, hiittisläinen tai kråköläinen potilas tarkoittaa puhuessaan blodtryckistä. Jos potilas vaikkapa sattuu muistamaan sairastavansa hemofilia, tälle ei pidä syöttää Marevania, tai jos hän mainitsee olevansa raskaana (gravid), tästäkin seuraa monenlaista huomioon otettavaa. Ja niin edelleen. 

Joka ikisen terveydenhoidossa työskentelevän on osattava tietty perussanasto molemmilla kotimaisilla, ja tätä pitää säännöllisesti kerrata ja testata. Muuten voi käydä niin, että saa väärää hoitoa tai peräti käännytetään kotiin mädäntymään kun ärsyynnytään omasta osaamattomuudesta, siitä, ettei pysty mitenkään säädyllisesti kommunikoimaan sen rantaruotsalaisen kanssa. 

Jos kerran Suomessa pidetään nykyään halveksuttavana elää ruotsin kielellä, näemmä kuoleminen on ainoa asia, jota enää on tarjolla. 

Yle Svenskan jutun hiittisläisestä (kuuluu nykyään Kemiönsaaren kuntaan) potilaasta, jolle hyvä kun ei ovea näytetty, voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Kuka sammutti valot Porvoosta?

Porvoon sairaanhoitoalueen johtokunta sammutti. Ei vain Porvoon synnytysosastolta, vaan myös kaltaiseni puoluepolitiikan reuna-aktivistin osallistumisen puoluepolitiikkaan.

Tietenkin hallitus on paha, ja se tarvitsisi kiihkeästi vastavoimakseen mahdollisimman kriittisiä ja aktiivisia säröääniä, jotka heittäisivät hiekkaa hallituspuolueiden rattaisiin siellä täällä. Ei se kuitenkaan onnistu, jos oppositiopuolueissakin nostetaan kädet pystyyn hallituksen edessä.

Jos kaltaiseni läpipoliittinen eläin - joka jo alle 11-vuotiaana laati tukkimiehen kirjanpitoa radion ääressä jännäten, valitaanko Koivisto suoraan ensimmäisellä kierroksella - turhautuu, miten sitten käy niille, jotka harkitsevat nukkuvien puolueeseen jäämistä? Porvoon paikallispäättäjien nyt valitsema antautumislinja saa minutkin kohta vain vaihtamaan asentoa sängyssä, ja sanoutumaan tyystin irti parlamentaarisesta vaikuttamisesta, jos puolueiden edustajat osoittavat sen olevan aivan turhaa. Alan ymmärtämään anarkisteja. Vaikka heillä vaikutuskeinot ovat vähissä, niin ainakaan heidän ei tarvitse iskeä päätään seinään.

Edes yrittääkseni olla hieman reilu porvoolaispäättäjille, ei se tätä ole ainoastaan Porvoossa. Liityin kymmenisen vuotta sitten poliittiseen puolueeseen puolustaakseni Helsingin Keskuspuistoa. Luulin saavani vaikuttamiskanavan, mutta nyttemmin sudeettihelsinkiläisenä olenkin joutunut huomaamaan, että poliittiset puolueet ovat vaikuttamisen este, eivät kanava silloin kun kansalaisille pyllistämisestä vallitsee konsensus.

Puolueen vaikuttamiskanavakseen valinneena aktivistina olen huomannut, että kaikkea aktiivisuuttani tulkitaan herkästi puoluepoliittisena toimintana: kun se on vihreä, niin siksi se sitä ja tätä. Sitoutumaton säröääni kuuluu paremmin. Parlamentaarisen reaalipolitiikan systeemi kassakaappisopimuksineen, hyväveli-koplaamisineen ja strategisine pelailuineen haisee. Puoluejäsenyydestä on myös sellaista haittaa, että olen huomannut politiikkaa vain vähän seuraavien samastavan tunnustuksellisen rivijäsenenkin päättäjiin, pitäen häntä tilivelvollisena suunnilleen kaikesta, jopa hallituksen toilailuistakin.

Puolueeseen kuulumaton voi ottaa kantaa vapaasti, kritisoida ja kehua silloin kun siihen on aihetta, valita haluamiansa ehdokkaita ja jopa harkintansa mukaan tehdä sen kaikkein radikaaleimman valinnan: jättäytyä kokonaan kotiin, kyyniseksi yksityishenkilöksi, sillä puoluepoliitikassa entisistä idealisteista ei voi tulla mitään muuta kuin kyynikkoja. Ja vieläkö tarvitsee ihmetellä, miksi yhä harvempi kokee puoluepolitiikan omaksi vaikuttamiskeinokseen niin minä en ainakaan ymmärrä, mistä jatkossa tullaan löytämään paitsi ehdokkaita, myös vaalilautakuntien jäseniä, kun uusi vaalilaki tulee jääväämään ehdokkaiden lisäksi heidän perheenjäsenensäkin?

Valtiovarainministeriä mukaillen: kiitti siitä. Luovuttamisesta. Pyllistämisestä. Näytätte todella masentavaa esimerkkiä puolueiden riviaktivisteille ja äänestäjille. Miksi kannattaisi liittyä poliittisiin puolueisiin ja vaikuttaa niiden kautta, jos kaikki ovat kuitenkin yksimielisesti asukkaiden palveluita ja viihtyvyyttä vastaan?

Alva Forsiuksen elämäntyötä muistellen

Eduskunta juhlistaa tänään 150 vuotta sitten syntyneen Alva Forsiuksen elämäntyötä. Päivän juhlallisuuksien osana eduskunnan varapuhemies Paula Risikko paljastaa Alvan muistopatsaan.

Kuka sitten oli Alva Forsius? Hän oli kätilö, naisasianainen, joka syntyi Porvoon silloisessa maalaiskunnassa 24.5.1866 ja perusti Porvooseen synnytyslaitoksen vuonna 1899, joka ensin toimi vuokratiloissa, sittemmin muutti nykyään hostellina toimivaan taloon Linnankoskenkadun alkupäähän ja muutti vielä myöhemmin Porvoon sairaalan yhteyteen.

Kun eduskunta yhtäältä juhlistaa Forsiuksen elämäntyötä, toisaalta se myös romuttaa sen päivystysasetuksellaan, joka uhkaa lakkauttaa synnytykset Porvoosta. Parempi tapa muistaa hänen elämäntyötään olisikin säilyttää toimiva synnytyslaitos kaksinaamaisten muisteloiden sijaan, joista muistelun kohde tuskin olisi perustanut, jos saisi tietää, miten Porvoon synnytyksille on käymässä.

Alva Forsiuksen tänään paljastettu patsas hänen perustamansa vanhan Porvoon synnytyslaitoksen edessä. Kuva Mikaela Nylander. Porvoon torilla järjestetään mielenilmaisu Porvoon synnytyslaitoksen puolesta ensi sunnuntaina klo 10-13. Kaikki mukaan!

Veri on vettä sakeampaa

Viime aikoina minulla on ollut paljonkin aihetta itsetutkiskeluun siinä määrin, että olen ymmärtänyt olevani pohjimmiltani introvertti. Tämä tarkoittaa sitä, että mieluiten valitsen itse sen, milloin ja missä merkeissä seurustelen, ja kenen kanssa.

Edelläsanotusta huolimatta, olen myös perin juurin poliittinen eläin siinä määrin, että jo vähän alle 11-vuotiaana tein tukkimiehen kirjanpitoa radion ääressä, kun Koiviston ääniä laskettiin, ja jännäsin, tuleeko hänestä ensimmäisellä kierroksella presidentti. Tiedän järjestöhistoriani kautta, että yleensä jaksan olla aktiivinen aikani, kunnes taas sitten vedän henkeä aktiivivaikuttamisesta, säännönmukaisesti tehdäkseni sitten paluun ennemmin tai myöhemmin.

Yleensä jaksan puolitoista vuotta kerrallaan, eikä tämä aktivismin projektiluontoisuus ole mikään oma erityisominaisuuteni, lyhytjänteisyyden osoitus, vaan yleinen lainalaisuus: kun kuitenkin järjestövaikuttaminen (johon luen myös kunnallispolitiikan, sillä siitä ei saa palkkaa) on vapaaehtoistyötä, se on aina jostakin muusta pois, vaikka sitten siitä saisi sisältöäkin. Viime aikoina olen lisääntyvässä määrin alkanut kokemaan, että ei saa.

Puoluepolitiikka on oiva väline tutustua uusiin, usein suuressa katsannossa samanmielisiin ihmisiin, ja se myös sivistää: ilman puoluepolitiikkaa en tietäisi mitään monestakaan kysymyksestä, eikä minulla myöskään olisi niistä mielipidettä. Mutta onko sillä sitten niin väliä, mielipiteellä, saati minun mielipiteelläni, paitsi niissä kysymyksissä, joissa minulla on jotain erityistä annettavaa, ja silloin kun ei ole annettavaa, pitäisi olla edes jaksamista vääntää tovereita kannattamaan omaa katsantokantaa sellaisissa asioissa, josta ei itsekään ole niin varma vain siksi, että kyse on minua valistuneempien näkemyksestä tai puolueen linjasta?

Politiikka kyllä saattaa yhdistää samanmielisiä, mutta usein näyttää siltä, että ketkään eivät ole keskenään niin erimielisiä kuin samanmieliset. Puolueet paitsi yhdistävät, myös erottavat: ne osoittavat vihollisen värin ja paikan, ja antavat aiheen kritisoida taktisista ja valtasyistä silloinkin kuin aihetta ei olisi. Tällainenhan on toki kiva retorinen harrastus, peli, mutta ehkä sitä voi muutakin ihminen tehdä. Joskus harvoin se kyllä yhdistääkin, mistä saatiin osoitus Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan aikana. Siksi se olikin yksi palkitsevimmista asioista, joita olen ollut tekemässä.

Melkein niin kauan kuin muistan, yleinen käsitys on ollut, että Suomi olisi epäpolitisoitunut niin että puolueita ei erottaisi toisistaan edes pimeässä, ei edes poliisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että puolueet erottavat ihmisiä toisistaan niin että väliin tarvitaan kohta poliisi: Perussuomalaisten nousu (ja tuho) ovat kärjistäneet yhteiskunnallista keskustelua niin että jokaisella on jostakin jokin mielipide, siitäkin, mistä ei ole, ja tämän politisoitumisen seurauksena veljet, serkut ja naapurit huomaavat olevansa vastakkaisilla puolilla rintamalinjoja. Sosiaalinen media ruokkii näitä vastakkainasetteluja.

Näin ei tarvitsisi olla. Viime aikoina Facebookissa on alkanut putkahtelemaan kadonneiksi luulemiani sukulaisia, ja vaikka monessakin tapauksessa vettä on virrannut Niilissä niin että en enää tunnista heitä muuten kuin nimen perusteella, veri on vettä sakeampaa. Jotkut heistä varmaankin ajattelevat politiikasta eri tavalla kuin minä, ihmisiä kun ovat ja aion antaa heille linnarauhan, heillä kun on henkilökohtaiseen tilaansa oikeus, enkä ryhdy agitoimaan, käännyttämään tai saarnaamaan, kun kyllä yhden sukupolven aikana ihmiset ehtivät lähtemään eri suuntiin, päätymään jokseenkin samoista premisseistä erilaisiin johtopäätöksiin. Ajatelkoot siis kukin miten lystäävät, olkoot vaikka väärässäkin, kunhan eivät väkivaltaisiksi herkeä.

Sosiaalisessa mediassa voi jakaa kivempaakin aineistoa kuin tukkia se politiikalla. Näin tulenkin toistaiseksi tekemään. Politiikasta seuraa velvoite seurata aikaansa, mitä tosin muutenkin teen hyvin valikoivasti. Nyt on aika introspektion, itsensä, luonnon ja musiikin tutkimisen, opiskelun ja perheen. Kyllä te sitten huomaatte, milloin kuppi taas alkaa menemään nurin. Ei ulkomaailma mihinkään karkaa, vaikka en siellä vähään aikaan nenääni näyttäisikään.

Tulen varmasti edelleenkin vaikuttamaan itselleni läheisten asioiden - kuten vaikka kaupunkimetsien tai Porvoon sairaalan synnytysosaston - puolesta, silloin kun minulle sopii. Puoluepolitiikassa omat tavoitteet kuitenkin tahtovat vesittyä, eivätkä ne ole tovereilla samassa tärkeysjärjestyksessä. Juuri nyt en kuitenkaan uhraa rahtustakaan ajatusta kunnallisvaaleille. jos nyt äänestämään pääsisi. Kevääseen 2017 on kuitenkin vielä aikaa, joten saa nähdä, mihin seepra juovistaan pääsee...

Miksi pienille synnytysyksiköille ei löydy ystäviä eduskunnasta?

Olisi hyvä kuulla, miksi minkään muiden puolueiden edustajat kuin Kristillisten ja RKP:n eivät kannattaneet sosiaali- ja terveysvaliokunnassa pieniä synnytysyksiköitä puolustavaa kansalaisaloitetta. Arvaan, että nämä kannattivat, koska KD:lle lapsien synnyttäminen on sakramentti ja koska tässä uhataan RKP:n kannattajien palveluita vahvasti kaksi- tai jopa ruotsinkielisillä alueilla. Siitä olen erityisen yllättynyt, että ei edes yleensä maakuntiin takertuva Keskusta puolusta asukkaiden hengen kannalta välttämättömiä palveluita, tai Vasemmistoliitto, joka yleensä ratkaisisi asiat nostamalla veroäyriä. jos asia siitä olisi kiinni. Puhtaita papereita ei saa omakaan puolueeni, jossa taitaa nyt suurkaupunkinäkökulma korostua. 

Suurkaupunkinäkökulmassa Naistenklinikan remonttiakin pidetään katastrofina, mutta ei ymmärretä, mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi Kainuussa, tai edes Itä-Uusimaalla saavutettavuuden kannalta. Entisenä helsinkiläisenä muistan vertailun vuoksi hamaan tappiin jatkuvan kissanhännänvedon paikallisten terveyskeskusten puolesta, jota käytiin pudotuspelinä esimerkiksi Kannelmäen ja Malminkartanon välillä, ja tämä peli ymmärrettiin myös kaupunginosien statuskamppailuna. Samaten kantakaupungissa Krunikan terveyskeskuksen lakkauttaminen on siirtänyt asiakkaat Viiskulmaan. Ja niin edelleen. Haja-asutusasukkaan näkökulmasta, on vaikea eläytyä näihin helsinkiläisten palvelutasojupinoihin siitä että palvelu siirtyy kilometrillä tai kahdella, kun täällä ei edes ihan susirajan takana kyse on siitä, onko sitä palvelua ollenkaan, vaikka veroja maallakin maksetaan, itse asiassa Helsinkiä enemmän.

Odottaessamme tytärtäni, me ainakin kävimme Porvoon sairaalassa loppuraskauden aikana muutamankin kerran varmistumassa, että kaikki oli hyvin, ja tämä mahdollisuus lisää paitsi potilasturvallisuutta, myös sen tunnetta. Olisi jäänyt varmistautumatta, jos Porvoosta olisi pitänyt lähteä Kätilöopistolle, ja Porvoon sairaalaan synnytysosaston lakkauttaminenhan kaatuisi juuri sinne. Onko Kätilöopisto valmis tähän, ottamaan vastaan kokonaisen maakunnan? Nämä lakkautukset ovat ketjureaktio: ensin lähtisivät synnytykset, sitten päivystys tarpeettomana ja lopulta koko sairaala, ja sen mukana sadan tuhannen ihmisen palvelut ja satojen ihmisten työpaikat. Eikä kyse ole pelkästään synnyttäjistä, vaan myös kroonikoista, joiden täytyy käydä sairaalassa hoidoissa jopa päivittäin. 

Jos Porvoosta onkin Stadiin "vain" 50 km, mikä voi tuntua lappilaisnäkökulmasta ei edes poronkusemalta, Pellingistä ja Lapinjärveltä onkin jo toinen mokoma. Mitä sitten tapahtuisi imetysklinikan kaltaiselle matalan kynnyksen palvelulle, jonne päästään ilman lähetettä, ja juuri tällaisia palveluita pitäisi olla lisää? 

Vielä niin pieni tyttöni Porvoon sairaalan ensisängyssään parin tunnin ikäisenä.

Määräyskirjakäytäntö pitää nöyränä. Vai pitääkö?

Juha Siltala toteaa, että monilla työpaikoilla tavanomainen määräyskirjakäytäntö pitää nöyränä (Ajan lyhyt historia, s. 192), kun työn tarve on jatkuva, mutta pätkätyöntekijän pitäisi miellyttää työnantajaa jotta saisi uuden määräyskirjan. No, en mä nyt tiedä.

Siltala taisi vielä mainita, että sairaanhoitopiirit ovat erityisen kunnostautuneita näissä määräyskirjakäytännöissä. Niin ovat. Minä sain vuoden ja seitsemän kuukauden aikana Porvoon sairaalassa 19 määräyskirjaa. En ehkä ymmärtänyt olla tarpeeksi ymmärtäväinen työpaikkakiusaamiselle, kun ei tullut sitä kahdettakymmenettä.

Sitten kun huonosti tuottavat, se osa juoruajista, joilla ei ollut johdossa kavereita, eläkeikää lähestyvät ja epänöyrät oltiin ulkoistettu liikelaitokseen, sama meininki jatkui. Ja kun huomasin määräyskirjani muotovirheen - määräaikaisuuden syyksi oltiin mainittu avoinna oleva virka - minusta tuli liikelaitoksessa persona non grata, ja todistetusti ja toistetusti erinomainen työpanoksenikin kyseenalaistettiin, jotta huomio kääntyisi muotovirheistä johonkin muuhun. Esimerkiksi hankalaksi mainittuun persoonaani, kun erehdyin lukemaan sen, mitä määräyskirjassani luki.

Niin että kyllä niitä määräyskirjoja harrastetaan. Pitävätkö ne sitten nöyränä, on toinen asia. Ehkä olisi pitänyt.

Kun sihteeri katseli kipsiä

Jos joku joskus on luullut, että Sote-uudistuksella olisi muuta perimmäistä tarkoitusta kuin saavuttaa säästöjä, hän on luullut väärin. Yksi suuri menoerähän kunnille on perinteisesti ollut erikoissairaanhoito, jonka ne joutuvat kalliisti ostamaan erikoissairaanhoitoa tuottavalta kuntayhtymältä.

Voi olla periaatteellisesti väärin paikata kuntien puuttuvia peruspalveluita lähettämällä erikoissairaanhoitoon sellaisia tapauksia, jotka voitaisiin hoitaa halvemmalla ja lähempänä, mutta kun niitä peruspalveluita ei ole, tällainen saivartelu on potilaan kannalta pallottelua kuumalla perunalla, ja se kuuma peruna on potilas itse.

Miten tämä säästäminen sitten tapahtuu? No esimerkiksi generalistiajattelulla. Sosiaalitoimessa ollaan yhä enemmän siirtymässä yleisen sosiaalityöntekijän malliin, jossa ei ole erikoistuneita vanhusten, perheiden tai lasten sosiaalityöntekijöitä. Samalla kaivetaan uudestaan esiin naftaliinista tilaaja-tuottaja -malli, jossa kaupungin yleisestä poolista voi "tilata" generalistin sinne, missä on milloinkin tarve. Eli: jos esimerkiksi idästä puuttuu perhetyön sosiaalityöntekijä, sinne voi tilata lännestä vanhustyöntekijän, jos sellaisia ei siellä juuri sillä hetkellä satuta tarvitsemaan.

Tässä mallissa arkilogistiikka näillä poolityöntekijöillä käy hyvin ennalta-arvaamattomaksi, jos lapsiakin pitäisi viedä hoitoon ja päivittäinen työmaa voi olla missä päin kaupunkia hyvänsä. Sillä ei varmaankaan ole mitään väliä, työntekijöitähän voi siirrellä kuin palikoita, mutta entäs sitten palvelunsaajat? No, sama se kai on, kenen vaipasta tässä on kyse, oli sitten kyse Liberosta vai Tenasta.

Ei tämä palikka-ajattelu valitettavasti tule rajoittumaan kaupunkien sote-toimeen. Erityisen räikeästi Sotessa tullaan lähitulevaisuudessa havaitsemaan niukkenevien resurssien ja lisääntyvien ongelmien välinen kärjistyvä ristiriita lasten ja perheiden palveluissa, aivan erityisesti lastensuojelussa ja lastenpsykiatrisissa palveluissa.

Jos vastaisuudessa kuntayhtymän erikoissairaanhoidossa tullaan ottamaan käyttöön psykologien työntekijäpooli siten etteivät enää psykologitkaan enää saisi olla erikoistuneita esimerkiksi pikkulapsityöhön, kouluikäisiin tai nuorisoon, niin sokeat tulevat ohjaamaan kuuroja.

Mitä tarkoitan tällä? No sitä, että kun kuitenkin erikoistuneempaa osaamista tulee jatkossakin löytymään erikoissairaanhoidosta, niin nämä erikoissairaanhoidon generalistipsykologit tulevat usein jatkossa käytännössä ohjaamaan moniammatillista yhteistyötä. He jäävät paljon vartijoiksi: heidän vastuullaan tulee käytännössä olemaan se, että potilaiden hoitosuhde jatkuu suunnitelman mukaisena työntekijöiden, käytäntöjen, mallien ja palvelun tuottajien vaihtuessa aina uusimpien muotivillitysten mukana tai alalle yleisesti levinneen työpahoinvoinnin aikaansaamien loppuunpalamisten takia.

Potilaat eivät kuitenkaan saisi jäädä muotivillitysten uhreiksi. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät voinevat kertoa enemmän siitä, mitä silloin tapahtuu kun palvelut aliresurssoidaan samanaikaisesti ongelmien lisääntymisen kanssa.

Yksi mahdollisuus säästää kalliita ja niukkoja erikoisresursseja on valuttaa ammatillisen erikoisosaamisen vaatimuksia aina alemmas: hoitajat kirjoittamaan reseptejä ja sihteerit viimekätisiksi syntipukeiksi informoimaan potilasrekistereistä, joista kukaan ei tiedä, kun viranomaismääräykset muuttuvat jatkuvasti ja tietojärjestelmien käyttöönottoprojektit kangertelevat siinä määrin että niissä joudutaan ottamaan joko aikalisä tai suoranainen takapakki. Toki joskus alas valuttaminen voi olla hyväkin asia: usein ainakin psykiatrisissa palveluissa monien asia tulisi autetuksi psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla lähipalvelussa ilman että tarvittaisiin lähetettä erikoissairaanhoitoon, josta ensimmäinen aika tulee ehkä 2 kuukauden päästä.

Viitisen vuotta sitten puhuttiin paljon valelääkäreistä. Työskennellessäni Porvoon sairaalassa, kaikki ammattiryhmät olivat sonnustautuneina valkoisiin takkeihin. Niinpä minulta joskus päivystyksestä poliklinikalle eksynyt potilas kysyi, voisinko katsoa hänen kipsiään. No, kyllähän minä toki voin sitä katsella.

Kirjoittaja on osastonsihteeri, joka on tutkinut mm. vammais- , vanhus- ja nuorisopalveluita.

Pelastetaan Porvoon sairaalan synnytysosasto – Låt oss rädda förlossningsavdelningen vid Borgå sjukhus

Jokaisella naisella on oikeus synnyttää turvallisesti. Säästösyyt eivät saa mennä tämän oikeuden edelle, naisia ei saa lähettää pitkälle synnytysmatkalle pelkäämään että aika ei riitä.

Pitenevät synnytysmatkat lisäävät matkasynnytyksiä, jotka ovat aina riski äidille ja lapselle. Vastasyntyneellä on matkasynnytyksessä kuusinkertainen kuolemanriski verrattuna sairaalasynnytykseen.

Porvoon kohdalla säästöt ovat mitättömiä. Se on Uudenmaan kustannustehokkain synnytyssairaala. Ongelmaton alatiesynnytys maksaa 1770 euroa, HYKSin alueella 700 euroa enemmän. Byrokratian asettama tuhannen synnytyksen raja on keinotekoinen, Porvoon synnytysosasto on ihan lähellä sitä rajaa.

Porvoon synnytysosaston lakkauttaminen johtaa muunkin päivystystoiminnan supistamiseen. Ainakin lasten ja naistentautien osastojen kohtalot ovat vaakalaudalla. Käytännössä koko sairaalan olemassaolo on uhattuna.

Me vihreät vastustamme hankkeita joissa suuret yksiköt ajavat tehokkaitten ja ihmisläheisten pienten yksiköitten yli. Porvoon synnytysosasto on juuri tällainen tehokas mutta ihmisläheinen yksikkö.

Varje kvinna bör ha rätten att föda så tryggt som möjligt. Sparåtgärder får inte köra över den här rätten, kvinnor får inte skickas iväg rädda för att tiden inte skall räcka till.

En längre väg för att föda ökar alltid risken för födsel på vägen, och det innebär alltid en risk för såväl mödrar som barn. Den nyfödde löper en sex gånger större risk att avlida ifall födseln sker på vägen.

För Borgås del är sparmarginalerna obetydliga. Borgå har den mest kostnadseffektiva avdelningen i hela Nyland. En normalfödsel kostar här 1770 euro, på HUS övriga avdelningar kostar den 700 euro mera. Byråkratins påhittade gräns på tusen födslar per år är helt konstlad, Borgå ligger dessutom helt nära den gränsen.

En stängning av förslossningsavdelning en i Borgå leder obevekligen till att all annan jourverksamhet också lider. Åtminstone barnavdelningen och avdelningen för gynekologi är i fara. I praktiken är hela sjukhusets framtid hotad om förlossningsavdelningen stängs.

Vi gröna har alltid motsatt oss projekt där stora institutioner kör över små och effektiva sådana. Borgås förlossningsavdelning är uttryckligen en sådan institution som bör behållas.

Vihreät eduskuntavaaliehdokkaat, De gröna riksdagsledamotkandidater:

Jocke Lybeck (Porvoo – Borgå),
Marketta Mattila (Sipoo – Sibbo),
Timo Virtala (Lapinjärvi – Lappträsk)

Kirjoitus on julkaistu Porvoonseudun Vihreiden ja Jocke Lybeckin sivuilla.

Terveiseni HUS:in hallitukselle

Laitoin allaolevan sähköpostin HUS:in hallituksen varsinaisille ja varajäsenille:

Pienten synnytysyksiköiden lakkauttamisuhkaa perustellaan sillä, että vain suuremmassa yksikössä olisi valmiuksia toimia, jos synnytyksessä sattuu jotain odottamatonta. Ja kyllä niissä sattuu.

Tullessani toisen kerran isäksi toukokuussa, me kävimme odotusajan loppuviikkoina pari kertaa ultraäänessä, koska halusimme varmistaa, että kaikki on hyvin, vaikka potkuja ei ollutkaan vähään aikaan tuntunut. Kävimme myös läheisessä - asumme 2 km päässä - sairaalassa pidetyssä synnytysinfossa. Olisi jäänyt käymättä, jos olisi pitänyt lähteä Helsinkiin. Sitä en hirveä ajatella, miten olisi ultraäänien kanssa käynyt. No, onneksi kaikki olikin lopulta hyvin.

Kahden synnytyksen kokemuksella tiedän, että synnytyksissä voi ilmetä yllättäviä mutkia. Voi joutua esimerkiksi ompelemaan ja vähän leikkelemäänkin repeämien aiheuttaman runsaan verenvuodon vuoksi; tai etukäteisenä varotoimena laittaa tuleva äiti antibioottitiputukseen ennustetun raskausmyrkytysriskin vuoksi.

Kiitos keskellä yötäkin Porvoon sairaalassa muutamassa minuutissa paikalle ehtineen synnytyslääkäri Satu Klockarsin, kaikki sujui mainiosti, vaikka tiputukseen asti emme ehtineetkään, sillä synnytysosastolle saapumisesta jo reilun 2 tunnin kuluttua, käsissämme oli ihmeellinen, pieni tyttömme.

Jos olisimme joutuneet Helsinkiin, emme olisi tietenkään sen paremmin ehtineet tiputukseen saati sitten ommeltaviksi. Onneksi tiputus ei ollut aiheellinen, vaan ainoastaan potilasturvallisuuden maksimoinniksi suunniteltu ennakoitu toimenpide.

Heti synnytyksen jälkeen, imetys ei oikein ottanut onnistuakseen. Kävimme saamassa opastusta, Porvoon sairaalan imetyspoliklinikalla, eikä sinne tarvita lähetettä. Kävin myös pyöräillen hakemassa lainaksi imetyksen ylipäätään mahdollistaneita rintakumeja. Olisi jäänyt imetyspoli käymättä ja rintakumit hakematta, jos niitä olisi pitänyt lähteä hakemaan Helsingistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Olisi tullut alusta asti pulloruokittu lapsi, ja eikös tätä muuten pidetä WHO:n suosituksien vastaisena?

Jos siis keskittämisen suuriin yksikköihin on ajateltu lisäävän potilasturvallisuutta niissä varsin poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa synnytyksessä ilmenee lapsen, äidin tai molempien henkeä uhkaavia komplikaatioita, miten ihmeessä potilasturvallisuus lisääntyy, jos paljon todennäköisemmät pienemmän riskin komplikaatiot lisääntyvät?

Meillä ei ole perheessä autoa eikä edes ajokorttia. Jos perheeseemme vielä joskus tulee perheenlisäystä, joutunemme harkitsemaan muuttoa Helsingin laitamille, jos Porvoon sairaalan synnytysosasto lakkautetaan. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että yksi edestakainen taksimatka Naistenklinikalle maksaa yöaikaan - lapset eivät katso bussiaikatauluja vaan he tulevat silloin kun he päättävät tulla - pari sataa, kyllä kaksi asuntovelkaista sen pystyy vaikka Visalta irroittamaan. Kyse ei ole edes pelkästä potilasturvallisuudesta - vaikka siitäkin, etteivät lapsivedet valu ratikkapysäkille vaihtobussia odotellessa - vaan turvallisuudentunteesta. Synnyttämisessä on kyse muustakin kuin lapsenpäästöstä: siihen liittyvät myös edelläkuvatut tukipalvelut - kuten ultraäänikuvantaminen ja imetysklinikka - joiden on tärkeää sijaita synnytysyksikössä potilasturvallisuuden takaamiseksi.

Päätös lakkauttaa Porvoon sairaalan synnytysosasto tarkoittaa sitä, että koko itäinen Uusimaa tyhjennetään juhlapuheissa niin kovasti tavoitelluista koulutetuista lapsiperheistä, joista muuten yhä suurempi osa on autottomia, ei vähiten siksi, että heitä muuttaa tänne pääkaupunkiseudulta. Jos kerran Suomen huoltosuhde on niin huono, synnyttäminen kannattaa säilyttää lähipalveluna, muuten edessämme on todellinen eläkepommi.

Näillä argumenteilla Porvoon sairaalan synnytyksien lakkauttaminen olisi todella lyhytnäköistä.

Michael Perukangas
porvoolainen kahden lapsen isä

Synnytyssairaaloiden lakkauttaminen lisää riskejä

Pienten synnytysyksiköiden lakkauttamisuhkaa perustellaan sillä, että vain suuremmassa yksikössä olisi valmiuksia toimia, jos synnytyksessä sattuu jotain odottamatonta. Ja kyllä niissä sattuu.

Kahden synnytyksen kokemuksella tiedän, että synnytyksissä voi ilmetä yllättäviä mutkia. Voi joutua esimerkiksi ompelemaan ja vähän leikkelemäänkin repeämien aiheuttaman runsaan verenvuodon vuoksi; tai etukäteisenä varotoimena laiittaa tuleva äiti antibioottitiputukseen ennustetun raskausmyrkytysriskin vuoksi.

Kiitos keskellä yötäkin saatavilla olleen synnytyslääkäri Satu Klockarsin, kaikki sujui mainiosti, vaikka tiputukseen asti emme ehtineetkään, sillä synnytysosastolle saapumisesta jo reilun 2 tunnin kuluttua, käsissämme oli ihmeellinen, pieni tyttömme.

Jos olisimme joutuneet Helsinkiin, emme olisi tietenkään sen paremmin ehtineet tiputukseen saati sitten ommeltaviksi. Onneksi tiputus ei ollut aiheellinen, vaan ainoastaan potilasturvallisuuden maksimoinniksi suunniteltu ennakoitu toimenpide.

Jos siis keskittämisen suuriin yksikköihin on ajateltu lisäävän potilasturvallisuutta niissä varsin poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa synnytyksessä ilmenee lapsen, äidin tai molempien henkeä uhkaavia komplikaatioita, miten ihmeessä potilasturvallisuus lisääntyy, jos paljon todennäköisemmät pienemmän riskin komplikaatiot lisääntyvät?

Ihmiskilveksi Sote-sotaan

Helsingin sote-osastopäällikkö Hannu Juvosen mukaan maakuntasairaalat uhraavat naiset, lapset ja vanhukset ihmiskilviksi, pelottelemalla tiesynnytysten vaaroilla ja terveyskeskuspäivystysten tukkeutumisella. Ei minun tarvitse pientä tyttöäni uhrata ihmiskilveksi, voin mennä sellaiseksi itsekin.

(Sosiaali- ja) terveyspalveluiden järjestämisestä voidaan kyllä rauhassa vääntää ylätasolla ihan miten paljon tahansa, ja tähän ylätasoon Juvonen liittää myös kätilöt, vaikka he ovat palvelun suorittavaa porrasta, joten heidän, jos keiden luulisi tietävän. Annettakoon palvelun käyttäjän näkökulma.

Tullessani toisen kerran isäksi toukokuussa, me kävimme odotusajan loppuviikkoina pari kertaa ultraäänessä, koska halusimme varmistaa, että kaikki on hyvin, vaikka potkuja ei ollutkaan vähään aikaan tuntunut. Kävimme myös läheisessä - asumme 2 km päässä - sairaalassa pidetyssä synnytysinfossa. Olisi jäänyt käymättä, jos olisi pitänyt lähteä Helsinkiin. Sitä en hirveä ajatella, mitä olisi ultraäänien kanssa käynyt. No, onneksi kaikki olikin lopulta hyvin.

Saimme Porvoon sairaalasta perhehuoneen, joka mahdollisti sen, että koko perhe - isä mukaanlukien - saattoi olla yhdessä ensimmäiset kaksi synnytyksen jälkeistä yötä. Kerran kävin kotonani hakemassa vaihtovaatteita, tyhjentämässä postilaatikon ja kastelemassa yrttimaan, matka kun ei ole kuin 2 kilometriä. No, tiedän hyvin, että yrttimaan kastelu ja pyykinpesu eivät kuulu Sote-uudistuksen piiriin.

Heti synnytyksen jälkeen, imetys ei oikein ottanut onnistuakseen. Kävimme saamassa opastusta, Porvoon sairaalan imetyspoliklinikalla, eikä sinne tarvita lähetettä. Kävin myös pyöräillen hakemassa lainaksi imetyksen ylipäätään mahdollistaneita rintakumeja. Olisi jäänyt imetyspoli käymättä ja rintakumit hakematta, jos niitä olisi pitänyt lähteä hakemaan Helsingistä. Olisi tullut alusta asti pulloruokittu lapsi, ja eikös tätä muuten pidetä WHO:n suosituksien vastaisena?

Meillä ei ole perheessä autoa eikä edes ajokorttia. Molempien työpaikoille pääsee bussilla, onneksi. Jos perheeseemme vielä joskus tulee perheenlisäystä, joutunemme harkitsemaan muuttoa Helsingin laitamille, jos Porvoon sairaalan synnytysosasto lakkautetaan. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että yksi edestakainen taksimatka Naistenklinikalle maksaa yöaikaan - lapset eivät katso bussiaikatauluja vaan he tulevat silloin kun he päättävät tulla - pari sataa, kyllä kaksi asuntovelkaista sen pystyy vaikka Visalta irroittamaan. Kyse ei ole edes pelkästä potilasturvallisuudesta - vaikka siitäkin, etteivät lapsivedet valu ratikkapysäkille vaihtobussia odotellessa - vaan turvallisuudentunteesta.

En nyt silkasta pieni on kaunista -romantiikasta puolusta maakuntasairaalaa tai oman ontuvan kunnallispoliittisen urani pönkitykseksi. Minulla on vertailukohta: edellinen lapseni syntyi yliopistosairaalassa, Oslossa. Kokemukseni perusteella, suosittelen Porvoon sairaalaa helsinkiläisille, vantaalaisille, venäläisille, virolaisille, kenelle hyvänsä!

Tämän kirjoitukseni laitoin sekä Hesariin että Uusimaahan. Uusimaassa se julkaistiin jo seuraavana päivänä, Hesari taas on ruvennut sensuroimaan.

Hannu Juvosen kirjoituksen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Porvoon synnytysosaston puolesta

Pienten maakuntasairaaloiden synnytysosastojen puolesta tempaistaan Facebookissa. Siellä kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen näiden sairaaloiden synnytysosastoja uhkaavaa päivystysasetusta vastaan. Lisäksi sieltä löytyy niin Taistelu pienten synnytysyksiköiden puolesta -ryhmä kuin Porvoon synnytysosaston puolesta -ryhmäkin. Kaikkein karnevalistisempana Facebookista löytyy Matkasynnytyspäivä-ryhmä, jossa ideoidaan erilaisia liikkuvia, kevyitä, instant-korvikkeita synnytysosastoille. Lisäksi me Porvoon synnärin ystävät rohkaisemme kaikkia kavereitamme, joille on tulossa perheenlisäystä, synnyttämään Porvoossa.

Tätä ei tarvitse ymmärtää pelkkänä solidaarisuustoimena. Porvoon synnärillä on aikaa huomioida lapsi, äiti ja perhe yksilöinä, palvelu on erinomaista ja kiireetöntä. Lisäksi meillä on imetyspoliklinikka, jonne ei tarvita lähetettä. Itä-Helsingistä tai Vantaalta tänne ei sitäpaitsi ole yhtään sen pidempi matka kuin Naistenklinikalle, puhumattakaan Jorvista.

Ei taistelu kuitenkaan virtuaalimaailmaan lopu. Esimerkiksi Porvoon kätilöt ovat pyytäneet audienssia Helsingin ja Vantaan neuvoloilta tulla esittelemään toimintaansa.

Klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa pääset kansalaisaloitteeseen.

Onneksi Porvoossa sentään vielä steriloidaan

Sterilointi on varsin pienimuotoinen, yksinkertainen, usein päiväkirurgisesti tehtävä toimenpide, varsinkin miesten. Niinpä ne voi huoleti jättää erikoistuvien kirurgien hoidettaviksi.

Epäonnistunut sterilointi ei johda kenenkään hengenmenoon, vaan tuloksena on uutta elämää. Sitä uutta elämäähän ei nyt haluta Porvooseen, kun Porvoon sairaalan synnytyksiä uhataan lopettaa, joten voisi saman tien mennä kuohittavaksi.

Jos Porvoo nyt olisikin häviämässä HUS-konsernitasolla synnytysosaston, sentään kasvava pääkaupunki syöttää tasaisena virtana tänne näitä steriloijia, jotka tulevat harjoittelemaan kuohitsemisia tänne. Kätevä järjestely. Kannattaakin osoittaa Porvooseen mahdollisimman paljon kirurgeja, jotta Porvoo voidaan pikku hiljaa tappaa sukupuuttoon.

Ensimmäisen maailman sikiöt

Luin tänään Hesarista, että Kätilöopisto on uhattuna. Tämä ei varmaankaan ole mukavaa, ja pääkaupunkiseudulla syntyy paljon lapsia. En haja-asutusaluelaisena kuitenkaan oikein osaa suhtautua tähän, tarkemmin sanoen porvoolaisena.

Synnyin itse kyllä Helsingin Kätilöopistolla, vuonna -71. Ensimmäinen lapseni syntyi Oslon Ullevaal Sykehusissa ja toinen Porvoon sairaalassa, jonka synnytykset ovat olleet uhattuina jo 70-luvulta, ja nyt Sote-uudistuksen päivystysasetus, joka vaatii tuhatta vuotuista synnytystä, uhkaa laittaa lapun luukulle jo vuonna 2016.

Jos asuu itäisessä Helsingissä, matka synnyttämään lisääntyy kyllä noin 3-4 kilometrillä, jos Kättäri laittaa lapun luukulle. Taksilla tämä matka taittuu muutamassa minuutissa. Jos Porvoon sairaala laittaa lapun luukulle, matka synnyttämään lisääntyy noin 50 kilometrillä, ja esimerkiksi lapinjärveläisillä 100 kilometrillä, loviisalaisilla 90 ja askolalaisilla 70 kilometrillä.

Hesarissa todettiin lakonisesti, että matka Porvoon moottoritieltä Naistenklinikalle kyllä on sen verran pitkä, että jos istukka irtoaa, niin sitten ei kyllä ehdi. Jos ei ole ajokorttia, niin tämä matka on todella pitkä. Porvoon moottoritietä ei nimittäin yöbusseja kulje, jos vauva päättääkin maailmallistua yöllä. Aika usein he näin tekevät, vauvat kun eivät osaa lukea bussiaikatauluja.

Helsinkiläisilläkin vauvoilla on toki oikeus syntyä turvallisesti tähän maailmaan, enkä halua laittaa vauvoja vastakkain, mutta jos on pakko priorisoida sen välillä, onko Helsingissä 2 vai Porvoossa 0 synnytyssairaalaa, valitsen mieluummin tasapelin, vaikka tiedän hyvin, että vielä harvemmalla helsinkiläisellä isällä (sic!) kuin porvoolaisella on ajokortti.

Tämä valinta panee miettimään myös lähipalvelun käsitettä. Joillakin on lähipalvelu, toisilla ei palvelua ollenkaan.

Halutaanko itäinen Uusimaa tappaa sukupuuttoon?

Tulin juuri isäksi toisen kerran elämässäni, ja Porvoon sairaalan palvelu perhehuoneineen oli ensiluokkaista, paljon parempaa kuin Oslon kaltaisessa yliopistokaupungissa, jonka Ullevaalin sairaalan synnytyshuoneessa opettelin isyyttä ensimmäisen kerran.

Odotusaikana jo se, että sairaala on kahden kilometrin päässä, loi turvallisuudentunnetta. Kotoani sinne pääsee pyörällä alle 10 minuutissa, kävellen 20 minuutissa ja taksilla matka kestää viitisen minuuttia. Odotusaikana rauhoitti mieltä tietää, että matka synnyttämään on näin lyhyt niin että paikalle ehtii varmasti ajoissa. Porvoon sairaalasta saamamme palvelu ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen ansaitsee täyden kympin.

Jokainen synnyttänyt tietää, etteivät kysymykset synnytykseen lopu. Meitä vanhempia on suuresti rauhoittanut tieto, että rintakumeja tai imetysneuvoja on voinut hakea 2 kilometrin päästä. Jos näitä olisi tarvinnut hakea 50 kilometrin päästä, olisimme jo siirtyneet pulloruokintaan.

Me vielä ehdimme synnyttämään Porvoossa. Mutta eivät ehdi itäisen Uusimaan synnyttäjät vastaisuudessa, jos aika ajoin esiin putkahtelevista uhkailuista lakkauttaa Porvoon sairaalan synnytysosasto joskus tulee totta. Esimerkiksi meiltä Naistenklinikalle kestäisi vaihtojen kanssa puolisentoista tuntia. Ja onko se bussista viimeisillään hoippuminen pysäkille, kävely toiselle pysäkille, odottelu ja ratikkaan istuminen nyt niin mukavaa siinä tilassa. Lapsivedet ratikkakiskoille.

Nykyisellään lapinjärveläisillä kestää bussilla Porvooseen noin 35-40 minuuttia. Jos synnytykset siirtyvät Helsinkiin, matka ensin Kamppiin kestää tunnin enemmän, sitten vaihto päälle. Ruotsinpyhtäältä ja Monninkylästä ei suoraa yhteyttä synnyttämään enää ole. Tai on, taksilla, joka maksaa satasen suuntaansa, ja kestää silläkin päästä sairaalaan tunnin, mikä on pitkä aika, jos synnytys kestää vain kolme tuntia, kuten meillä.

Toivon siis totisesti, että synnytysosasto pysyy Porvoossa. Muuten syntyy jatkossa lapsia navetoihin, saunanlauteille ja takapenkeille, ihan kuin ennen vanhaan, maassa, joka saa kiittää aikanaan maailman pienimmäksi mainittua lapsikuolleisuuttaan Arvo Ylppöä, kattavaa neuvolaverkostoa ja maakuntasairaaloita, täydennettyinä keskussairaaloiden erikoisosaamisella. Sittenpä tulee lisääntyminen olemaan sallittua vain autollisille. Tai sitten tyhjennetään itäinen Uusimaa juhlapuheissa niin kovasti tavoitelluista lapsiperheistä, joista muuten yhä suurempi osa on autottomia, ei vähiten siksi, että heitä muuttaa tänne pääkaupunkiseudulta. Jos halutaan tulevia veronmaksajia, ei kannata tappaa koko maakuntaa sukupuuttoon.

Michael Perukangas

Tarjosin kirjoitustani Uusimaahan viime sunnuntaina. Vielä ei ole tiedossa, menikö se läpi.