Nyt kun itse olen päättänyt jättäytyä sivuun ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa, sitäkin tarkemmalla silmällä teen valintani äänestäjänä. Tarkoitukseni olisi lähteä puhtaalta pöydältä, lukitsematta puoluetta etukäteen. Toki tämä avoimuuskin sulkee suurimman osan puolueista - ja ehdokkaista - pois, sillä enhän ole hylännyt omia arvojani. Näiden arvojen järjestys vain voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.
Sosiaali- ja terveyspalveluista puhumisella minua on turha sumuttaa, sillä tiedän niistä jatkossa päätettävän ihan kaikkialla muualla paitsi kunnissa. Niinpä poliittisten paikallisjärjestöjen tehtäväksi paljolti tuleekin jäämään paikallissympäristön vaaliminen eri painotuksilla, jotkut kehittäisivät enemmän, toiset säilyttäisivät. Kunnallispolitiikassa tulevat aiempaa enemmän korostumaan myös koulutus- ja kulttuuripalvelut.
Lähtiessäni toistakymmentä vuotta sitten puoluepolitiikkaan, kaikki politiikka oli minulle kaupunkisuunnittelun jakojäännöstä, niitä muita sektoreita, jotka alistin sille, mikä mielestäni oli hyvää kaupunkia. Siihen kuuluivat lähiviheralueet, joukkoliikenne ja pyöräily ja yhdyskuntasuunnittelun piti tukea myös lähipalveluiden saavutettavuutta, ja päinvastoin. Näitä tavoitteita arvostan edelleenkin, eivät ne ole mihinkään hävinneet. Arvojärjestys saattaa kuitenkin olla toinen, ja se periytyy elämäntilanteestani.
Sinkulle voi olla tärkeää se, että lähistöllä on paljon elokuvateattereita, baareja ja lenkkireittejä, kun tällöin on aina vaarana joutua baanalle. Perheelliselle taas on suhteessa oleellisempaa se, että terveyskeskus, kaupat, mukaanlukien erikoiskaupat, kirjasto, uimahalli - mitä päivittäispalveluita kukin käyttää - sijaitsevat mahdollisimman hyvin päivittäislogistiikan varrella, ja minulle tämä päivittäislogistiikka tarkoittaa joukkoliikennettä ja lyhyillä matkoilla pyöräilyä ja apostolinkyytiä.
Suhteeni pitkäaikaisimpaan kotikaupunkiini Helsinkiin on tietyssä määrin säilyttävä, tämä ainakin osittain siksi että en asu siellä. Siksi minulle onkin keskeistä suositellessani helsinkiläisiä ehdokkaita, miten he suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun, eritoten viheralueisiin. Nykyisessä kotikaupungissani minulle taas päivänpolttavinta ovat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, kirjasto ja uimahalli, siis peruspalvelut.
Arvostan sitä, että joku vaalii Porvoon maisemakulttuuria ja kaupunkikuvaa. Erittäin hyvä, että edes joku sen tekee, mutta en tee äänestysvalintaani näillä perusteilla, vaan etenen peruspalvelut edellä, semminkin kun en vain osaa nähdä Porvoonjoen nykyisellään jäsentymättömän länsirantapöheikön nauttivan ainakaan minun suojeluani, vaikka tiedän hyvin, että yhdyskuntarakenteen ja kaupunkikuvan "jäsentämisen" ja "jäsentymisen" voi usein myydä eniten tarjoavalle. Avoimet näkymät nauttivat kyllä suojeluani, jos näkymissä on jotain suojeltavaa: olen surrut sitä kun Töölönlahden alueen massoittaminen on katkaissut Kallion ja Eduskuntatalon välisen avoimen näkymän. Onneksi en tätä barbariaa kuitenkaan joudu katselemaan kovinkaan usein.
Toki sen verran ymmärrän yhdyskuntasuunnittelua, että ymmärrän palvelunäkökulmasta länsirannan Citymarkettiin liittyvät pelot. Pelkään itsekin länsirannan marketin sinetöivän varsinaisen keskustan tyhjentymisen kaupallisista palveluista, ja ei, länsiranta ei ole keskustaa vaikka jokiranta tupattaisiin täyteen taloja. Se ei ole keskustaa niin kauan kuin Helsingin bussit eivät pysähdy länsirannalla, eikä Näsi ole länsirantaa, ja työmatkasukkuloijalle - joita porvoolaisista on huomattava osa - joka vieläpä on perheellinen, arjen logistiikan toimivuus on kaiken a ja o, ja kaikki muut kysymykset alistuvat tälle. Jos ei massoittamalla kerrosneliömetrejä saada kaupunkia lisää Helsinkiin, niin ei saada Porvooseenkaan, vaikka kaikin mokomin Aleksanterinkaaren ja länsirannan lintupönttötalojen välin saisikin kaavoittaa hyvinkin tehokkaasti; tämä kaupunkikuvan nimissä, siis kaupunkimaisuuden. Porvoossa suojeltava kaupunkikuva sijaitsee joen itärannalla, ei lännessä.
Tämä pitkähkö johdanto toimikoon apologianani sille, miksi allekirjoitin Porvoon länsirannan jättimarketin vastaisen vetoomuksen, mutta en kuitenkaan sen perusteella tule tekemään äänestysvalintaani; en myöskään tule ratkaisemaan äänestyskäyttäytymistäni sillä perusteella, kuka lupaa rakennuttaa eniten talvipyöräiltävää fillaribaanaa.
Minun ääneni tulee saamaan ehdokas, joka kykenee vakuuttamaan minut siitä, että hän arvostaa peruspalveluita - kouluja, päiväkoteja, kirjastoa ja terveyskeskusta mutta myös kaupallisia peruspalveluita - ja pitää niiden laadukkuutta ja saavutettavuutta kunniassa. Tätä tavoitetta toki tukee myös keskustan pitäminen elävänä, mutta myös Kevätkummun, Huhtisten, Kamppulan ja niin edelleen. Ääneni tulee siis saamaan sellainen ehdokas, joka puolustaa perheille elintärkeitä peruspalveluita ja niiden saavutettavuutta.
Tämä saavutettavuus onkin sitten moniulotteinen kysymys. Saavutettavuus tarkoittaa ensinnäkin joukkoliikenteellä saavutettavuutta: sitä, että kouluun, päiväkotiin ja lääkäriin pääsee bussilla silloin kun se ei ole kävely- tai fillarimatkan päässä. Saavutettavuus on myös kustannuskysymys: peruspalveluiden käyttömaksuja, kuten päivähoito- ja poliklinikkamaksuja ei saa nostaa. Näistä seuraakin tarkennus edellä sanottuun: ääneni tulee saamaan sellainen ehdokas, joka lupaa puolustaa peruspalveluiden saavutettavuutta ja ymmärtää tämän saavutettavuuden mahdollisimman syvällisesti. Tämä rajaus ei jätä jäljelle kovinkaan montaa puoluetta: ääneni ei voi tulla menemään porvarilliselle ehdokkaalle. Nykyisestä elämänperspektiivistäni, joka painottaa peruspalveluita, ja alistaa kaiken niille, viihtyisä kaupunkiympäristökin on eräänlainen peruspalvelu, joka on kaikkien saavutettavissa, tai ainakin sen pitäisi olla.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinkku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinkku. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. joulukuuta 2016
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Periaatteet ovat perheelliselle luksusta...
... johon hänellä ei ole varaa. Nuorena on hyvin helppoa olla periaatteellinen ja ajatella teoreettisesti, ikään kuin oma elämä olisi jokin koelaboratorio. Viimeistään perheellisenä tai ainakin aikuisena ymmärtää, että kaikista periaatteista ei kannata pitää kiinni, eikä voi. Samaten ymmärtää sen, että aina kysymys ei ole periaatteista laisinkaan, vaan ihan käytännön sanelemista ratkaisuista, joskus myös muiden asettamista reunaehdoista. Itse asiassa on paljon parempi, että omat periaatteet törmäävät toisten ihmisten periaatteita vastaan. Siinä niitä tuleekin sitten karsittua.
Oli minullakin nuorena kaikenlaisia teoreemoja esimerkiksi lastenhoidosta, sikäli mikäli joskus olisin lapsia sattunut saamaan. Sotkin omia esteettis-teoreettisia ideaalejani siihen, miten asioiden mielestäni pitäisi parhaassa mahdollisessa maailmassa olla. Jossain vaiheessa aloin olemaan jo varsin vakuuttunut siitä, että ei lapsia tulekaan. Harvat periaatteet kuitenkaan kestävät käytännön elämän testiä, minkä muut ihmiset ja elämänkokemus niille asettavat. Onneksi. Ne sietääkin heittää mäkeen.
Tällaista tuli mieleeni kun aika ajoin sinkkuaktivistit nostavat esille sanotun epäkohdan, jossa kuuleman mukaan perheellisillä on etuajo-oikeus työpaikkojen lomalistoihin. Heidän mielestään on huutava tasa-arvo-ongelma, että perheettömät ja perheelliset eivät kuulemma olisi työpaikkojen lomalistoilla samanarvoisia.
Minulle tuo on samantyyppistä kuulopuhetta kuin Kauman Pialle lastenvaunut, mutta silloin jos olisi ihan pakko laittaa ihmisiä viivalle, en oikein osaa nähdä, miten voidaan rinnastaa kavereiden kanssaolo-oikeus lasten oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa tai ylipäätään lasten oikeuteen viettää lomaa. Pitääkö lasten lusia ympäri vuoden kasvatuslaitoksissa, olla ainut ihmisryhmä ilman lomaoikeutta vain siksi, että jotkut ymmärtämättömät härkäpäisesti pitävät kiinni periaatteista, joiden mukaan heidän tarpeensa lähteä toteuttamaan itseään reppumatkalle on yhtä tärkeä ja nauttii samantyyppistä suojaa kuin lastenhoito.
Perheellisillä on pakko sovitella kalenteriaan toisten ihmisten kalentereiden kanssa. Ylipäätään, perheellisen on pakko ottaa huomioon toisten ihmisten tarpeita. Perheetön ottaa ne huomioon, jos häntä sattuu huvittamaan. Jos siitä periaatteellisesta tasa-arvosta ollaan niin huolissaan, niin ei tasa-arvoa ole tämäkään.
Jos väitetään, että aikataulut ovat perheessäkin sovittelukysymys, tätä ne eivät suinkaan aina ole, jos kyse on esimerkiksi yksinhuoltajaperheestä tai perheestä, jossa vain yhdellä vanhemmalla on lomaa. Ei lapsia voi lykätä kesälomiksi isovanhemmilleenkaan, jos nämä eivät sitä halua, asuvat toisella paikkakunnalla tai heitä ei esimerkiksi ole. Tämä ei ole periaatekysymys, vaan käytännön reunaehtojen sanelema kysymys.
Enempää en viitsikään tuhlata aikaani itsepintaisten ja itsekeskeisten ihmisten kanssa vääntämiseen, vaan menen sen sijaan viettämään senkin aikani pikku tyttäreni kanssa. Huomauttaisin kuitenkin, että on lomaa yhtäläisesti perheettömälläkin, enkä sitä ole ottamassa pois.
Oli minullakin nuorena kaikenlaisia teoreemoja esimerkiksi lastenhoidosta, sikäli mikäli joskus olisin lapsia sattunut saamaan. Sotkin omia esteettis-teoreettisia ideaalejani siihen, miten asioiden mielestäni pitäisi parhaassa mahdollisessa maailmassa olla. Jossain vaiheessa aloin olemaan jo varsin vakuuttunut siitä, että ei lapsia tulekaan. Harvat periaatteet kuitenkaan kestävät käytännön elämän testiä, minkä muut ihmiset ja elämänkokemus niille asettavat. Onneksi. Ne sietääkin heittää mäkeen.
Tällaista tuli mieleeni kun aika ajoin sinkkuaktivistit nostavat esille sanotun epäkohdan, jossa kuuleman mukaan perheellisillä on etuajo-oikeus työpaikkojen lomalistoihin. Heidän mielestään on huutava tasa-arvo-ongelma, että perheettömät ja perheelliset eivät kuulemma olisi työpaikkojen lomalistoilla samanarvoisia.
Minulle tuo on samantyyppistä kuulopuhetta kuin Kauman Pialle lastenvaunut, mutta silloin jos olisi ihan pakko laittaa ihmisiä viivalle, en oikein osaa nähdä, miten voidaan rinnastaa kavereiden kanssaolo-oikeus lasten oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa tai ylipäätään lasten oikeuteen viettää lomaa. Pitääkö lasten lusia ympäri vuoden kasvatuslaitoksissa, olla ainut ihmisryhmä ilman lomaoikeutta vain siksi, että jotkut ymmärtämättömät härkäpäisesti pitävät kiinni periaatteista, joiden mukaan heidän tarpeensa lähteä toteuttamaan itseään reppumatkalle on yhtä tärkeä ja nauttii samantyyppistä suojaa kuin lastenhoito.
Perheellisillä on pakko sovitella kalenteriaan toisten ihmisten kalentereiden kanssa. Ylipäätään, perheellisen on pakko ottaa huomioon toisten ihmisten tarpeita. Perheetön ottaa ne huomioon, jos häntä sattuu huvittamaan. Jos siitä periaatteellisesta tasa-arvosta ollaan niin huolissaan, niin ei tasa-arvoa ole tämäkään.
Jos väitetään, että aikataulut ovat perheessäkin sovittelukysymys, tätä ne eivät suinkaan aina ole, jos kyse on esimerkiksi yksinhuoltajaperheestä tai perheestä, jossa vain yhdellä vanhemmalla on lomaa. Ei lapsia voi lykätä kesälomiksi isovanhemmilleenkaan, jos nämä eivät sitä halua, asuvat toisella paikkakunnalla tai heitä ei esimerkiksi ole. Tämä ei ole periaatekysymys, vaan käytännön reunaehtojen sanelema kysymys.
Enempää en viitsikään tuhlata aikaani itsepintaisten ja itsekeskeisten ihmisten kanssa vääntämiseen, vaan menen sen sijaan viettämään senkin aikani pikku tyttäreni kanssa. Huomauttaisin kuitenkin, että on lomaa yhtäläisesti perheettömälläkin, enkä sitä ole ottamassa pois.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
