Suru yhdistää ja erottaa

Porvoo on nyt sureva kaupunki siitä lähtien kun täällä eilen päättyi oman tyttäreni ikäisen pienen tytön elämä niin väärällä tavalla. Tapahtuma tuli kovin lähelle monia, koska tämä on pieni kaupunki, ja melkein jokainen on leikkinyt siinä puistossa, jossa tämä sattui, ja varmaankin moni myös ainakin arvelee tietäneensä jotain siitä, keitä tämä asia kosketti. Minulle tämä asia meni ihon alle, olihan kyse pienestä tytöstä, samanikäisestä kuin oman elämäni keskipiste, auringostani.

Mihin aikaan tahansa tapahtumapaikalle virtaa porvoolaisia tuomaan kynttilöitä, kukkia, kortteja ja nalleja, kaiken ikäisiä ja kaikenlaisissa kokoonpanoissa, ohikulkumatkalla tai varta vasten. Tapahtuma yhdistää porvoolaisia ja kaupunki suree. Kuitenkin suru myös erottaa.

Jo ennen kuin ensi tiedot tapahtuneesta vuosivat julkisuuteen, alkoivat spekulaatiot ja kahvipöytäpulinat. Jos reaalinen, oikeiden ihmisten elämismaailma voikin yhdistää, niin sosiaalinen media erottaa. Sosiaalinen media nopeuttaa sitä tahtia, jolla huhut lähtevät liikkeelle, ja ne jaottelevat ihmisiä nykyään vähän samaan tapaan kuin aiemmin sisällissota. Sosiaalinen media paljastaa pinnallisesti tunnetuista ihmisistä ihan uusia puolia, joista mieluummin ei olisi mitään aavistusta. Kriisitilanteet kärjistävät ja tuovat ihmisistä esille uusia puolia. Sisimmän. Jopa työkaverit, sukulaiset tai naapurit, joiden kanssa muuten voisi jakaa vaikka yhteisen grillin, osoittautuvatkin kriisin tullessa jos eivät ihmiskunnan vihollisiksi niin ainakin heidän ihmiskäsityksensä loukkaakin omaa maailmankuvaasi.

Sosiaalinen media jakaa ihmiset kahteen kastiin: vain järkyttyneisiin sekä niihin jotka kanavoivat tämän shokkinsa taas yhdeksi tekosyyksi lietsoa omia pelkotilojaan ja käyttää niitä sumuverhona muidenkin pelkotilojen lietsomiseen. Kuitenkaan mikään spekulaatio siitä, mikä oli tekijän ihonväri tai uskomus, ei tuo tätä pientä tyttöä takaisin. Eikä se, että laitetaan rajat kiinni.

Joidenkin ensireaktio järkytykseen on ollut ulkoistaa tapahtunut mahdollisimman kauas. Näin äärimmäisen, tarkoituksettoman ja silmittömän pahuuden täytyi välttämättä olla lähtöisin ihmisestä, joka on mahdollisimman erilainen kuin itse. Ja koska emme näe pahuuden sisälle, koska emme näe yleensäkään toisten ihmisten sisälle, onhan omaankin sisimpään kurkistaminen usein pelottavaa, sillä lähempi kurkistus voisi paljastaa pahuuden potentiaalisuuden, erilaisuus on helpointa osoittaa kun tekijä näyttää erilaiselta, oli sitten musta tai mustalainen.

Tämän nuoren ihmiselämän sammumista ei kuitenkaan olisi tarvittu siihen, että kaupunkilaiset kokoontuvat jonkin yhteisen asian ympärille. Kyllä se voisi olla jotain hyvääkin. Rajojen kiinni laittamisen ja erilaisten muurien rakentamisen sijaan avattakoot sydämet. Muistetaan osoittaa läheisillemme rakastavamme heitä ja näkemään kaikki ihmiset lopultakin kanssaihmisinämme.  Tästä meille muistutuksena toimikoon vaikkapa äskettäin edesmenneen Jocke Lybeckin elämäntyö.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä lauantaina 18.11.

Maailma on köyhempi ilman Jockea

Sain tänään surullisen uutisen Joakim Jocke Lybeckin äkillisestä poismenosta. Vainajista - joksi en vielä pysty Jockea, tuota elämänilon, optimismin ja vitaliteetin perikuvaa käsittämään - ei ole tapana puhua pahaa, mutta ei Jockesta pystyisikään. Jocke saattoi joskus harhautua tajunnanvirran vietäväksi, mutta harvoinpa tuli sellainen olo että tässä tuhlattaisiin aikaa. Jocken tarinat olivat aina viihdyttäviä, ja asiaakin niissä oli aina enemmänkin kuin siteeksi, kun vain sinne asti päästiin. Sitäpaitsi Jocken seurassa oli hyvä olla. Hän luotti kanssaihmisiinsä, ja sai nämäkin luottamaan itseensä, Käytin tässä tarkoituksella svetisismiä kanssaihminen, ruotsinkielinen kun Jocke oli, vaikka lähin suomennus "lähimmäinen" olisi soveltunut kanssaihmistä paremmin Jocken ihmiskäsitykseen. Jockelle kaikki olivat hyviksiä, pahiksetkin, jotkut vielä toki vähän enemmän.

En ehtinyt tuntea Jockea kuin kuutisen vuotta, mutta hän oli sananmukaisesti elämääkin suurempi persoonallisuus. Tulen aina näkemään vilauksen torin halki megafonin kanssa pyöräilevästä Jockesta sinne eksyessäni. Jocke oli mukana oikeastaan kaikessa mielekkäässä ja kivassa, jota Porvoossa järjestettiin.

Mietin usein asioiden arvokkuutta sitä kautta, että olisiko maailma ilman niitä köyhempi paikka. Maailma on ilman Jockea köyhempi paikka.

Kiitos Jocke. Sinä yhdistit ihmisiä, ja uskoit kaikista hyvää. Poismenosi jätti Porvooseen aukon, jota ei voi täyttää. Korkeintaan voimme koettaa jatkaa ihanteittesi toteuttamista, ja ottaa sinut esikuvaksi. Sinut tunteneet ovat elämäntyöllesi sen velkaa, että uskoisivat myös kanssaihmisiään lähimmäisiksi. Ja muistaisivat olla lähimmäisiä toisilleen, ja rakastaa, sillä loppu voi kohdata meistä ketä tahansa, milloin tahansa, Jockeakin jonka piti elää 100-vuotiaaksi. Nyt surettaa paitsi Jocken lesken puolesta, ja varsinkin hänen vielä niin pienen poikansa, ettei hän tule muistamaan isäänsä muuten kuin lukuisten tarinoiden muodossa ja perusturvallisuutena eli hänestä välittyneenä rakkaudellisuutena ja sinä fiiliksenä, että kaikki käy hyvin ja että ihmisiin kannattaa luottaa, mutta jos minulla on joskus mahdollisuus tavata hänet, tulen kertomaan hänelle, että hänen isänsä oli yksi hienoimpia ja rakastettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä (nyt en enää kyyneliltäni näe kirjoittaa enempää).

Jos ei haluaisi mitenkään äänestää Vihreitä...

... siinä tapauksessa annan äänestyssuosituksia tänään alkaneihin ennakkovaaleihin.

Jos asuu Hämeessä, yksi hyvä ehdokas ja tulevaisuuden päättäjä on Sanna Marin, SDP.

Pohjanmaalla Demareita äänestävän kannattaa antaa äänensä Joanna Juurakolle.

Varsinais-Suomessa vasemmalle päin kallistuva voi antaa äänensä Li Anderssonille.

Pirkanmaalla kansanedustaja Anna Kontula ei kumartele ketään. Hän on epämiellyttävien totuuksien ja pienen ihmisen puolella, ja on fiksu. Tykkään.

Helsingissä ääni kannattaa antaa Jarmo Niemiselle, jos haluaa äänestää Kokoomusta. Todellinen luontovihreä, tai Sari Sarkomaata, jos haluaa sosiaalista omatuntoa. Demareiden kannattajille löytyy useampikin hyvä vaihtoehto, esimerkiksi Erkki Tuomioja, Nasima Razmyar ja Pentti Arajärvi. Jos intohimona on kaupunkisuunnittelu, tällöin parempaa ehdokasta ei voine löytää kuin Kaarin Taipale, ainakaan jos haluaa päätöksenteon perustuvan tutkittuun tietoon. Keskustan edelleenkin suhteellisen harvalukuiset äänestäjät voisivat äänestää sivistynyttä Laura Kolbea, ja Vasemmistoliiton kannattajille esimerkiksi Dan Koivulaakso on hyvä valinta, ja Paavo Arhinmäki on aina varma valinta.

Omassa vaalipiirissäni Vasemmistoliiton kannattaja voi äänestää Joonas Dachingeria tai Jussi Saramoa. Perussuomalaisia äänestävän paras mahdollinen valinta on Arja Juvonen. Demariehdokkaista tiedän parhaiten porvoolaiset Mirja Suhosen ja Marianne Korven. He ovat hyviksiä.

Listaus ei tietenkään ole mitenkään kattava, vaan vedin hatustani niitä nimiä, joita muistan. En tietenkään tunne kattavasti muiden puolueiden ja muiden vaalipiirien ehdokkaita, joten siksikin listani on vino ja muistinvarainen.

Suosittelen kuitenkin ensisijaisesti Vihreiden äänestämistä. Uudellamaalla hyviä numeroita ovat etenkin 111 (Jocke Lybeck), 100 (Johanna Karimäki) ja 92 (Tatu Chanth). Helsingissä valinta kallistuu Outi Alanko-Kahiluotoon (69), Johanna Sumuvuoreen (84) tai Maria Ohisaloon (77), ja jos haluaa äänestää miestä, Pekka Haavistoa (70) parempaa ei olekaan.

Kahden ehdokkaan loukussa

Olen aina puoluetoiminnassa aktiivisesti toimiessani etsinyt itselleni sopivan eduskuntavaaliehdokkaan. Tämä on käynyt aina aika helposti: monasti olen tuntenut henkilökohtaisesti sellaisen ehdokkaan, johon olen uskaltanut luottaa ihmisenä siinä määrin, että olen voinut luottaa hänen harkintakykyynsä sellaisissakin kysymyksissä, joissa ehdokkaani on eri linjoilla kuin minä. Joskus on myös ehdokas valinnut minut, ei ehkä suoranaisesti feissaamalla, mutta edustamalla sellaisia arvoja, joita minäkin tunnustan ja olemalla mukana edustamassani toiminnassa niin että teidemme on ollut ikään kuin pakko risteytyä.

Olen asunut Helsingissä suuren osan elämääni, joten on luonnollista, että edelleen seuraan, mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu. Samoin on luonnollista, että edelleen tunnen runsaasti helsinkiläisiä, ja tästä kaikesta luonnollisena seurauksena suosittelen edelleen myös helsinkiläisiä ehdokkaita. Henkilökohtaisten suosikkieni - Outi Alanko-Kahiluodon, Johanna Sumuvuoren, Maria Ohisalon ja Pekka Haaviston - lisäksi osaan suositella myös joistakin tietyistä teemoista kiinnostuneille: Ozan Yanaria taloudesta huolestuneille, Maria Vuorelmaa suomenruotsalaisille, Emma Karia lapsiperheille, Otso Kivekästä kevyestä ja tietoliikenteestä ja Hannu Oskalaa kulttuurista kiinnostuneille. Jos haluaa kohottaa eduskunnan älyllisen keskustelun tasoa, voi äänestää Jukka Relanderia ja jos haluaa pelastaa maapallon, silloin luonteva valinta on Leo Stranius. Ja niin edelleen. Anteeksipyyntöni niille jotka unohdin nopeasta listauksestani. Nämä olivat vain esimerkkejä.

Suhtauduin vihreään politiikkaan pikatienä uusmaalaistumiseen, ja vihreys onkin ollut oikotie tutustua keskipienen kaupungin hyviksiin (muitakin tapoja on, kuten Mahdollisuuksien tori. Siksi tunnenkin myös hyviä vasemmistolaisia). Näitä hyviksiä yhdisti Haaviston Pekka, ja hyviksien paikalliseksi suojeluspyhimykseksi muodostui Jocke Lybeck, joka tarjosi ensin tilansa, sitten ideoitaan ja aikaansa ja lopulta myös henkilönsä. Jos Jockea ei olisi, ei häntä pystyisi keksimään: tuon epäsovinnaisella, luovalla tavalla salaovelan, suuren persoonan, hienon miehen, jonka tuntee ja joka tuntee puoli Porvoota. Jockelle ei voi sanoa ei. Jocke on kuten Pekka Haavistokin, kaikkien kaveri, myös vihollistensa, joita hänellä ei ole. Hän edustaa suurinta osaa siitä hyvästä, jota Porvoossa on. Haluan katsoa loppuun asti Lätsäjäbä-Jocken matkan kohti Arkadianmäkeä. Tarina on jo tähän saakka niin ihmeellinen, että sille ei voi nähdä mitään muuta loogista seurausta.

Porvoolaisuuden ja entisen helsinkiläisen lisäksi olen, kuten sanottu, uusmaalainen. Lisäksi olen luonnonystävä, ja näissä ominaisuuksissani olen tullut törmänneeksi Johanna Karimäkeen. Johannan kunniaksi on sanottava myös se, että hän on tullut aina mielellään vierailemaan Porvooseen; lisäksi hän on ihmisenä äärimmäisen mutkaton ja sydämellinen, helposti lähestyttävä ja tavoitettava. Johanna on, kuten Jockekin, pienten ja heikkojen puolustaja, ja äärimmäisen ahkera ihminen. Hän muistaa viiteryhmiään, mutta välittää muistakin. Johanna edustaa kaikkea sitä hyvää, jota eduskunnassa ei edes keksisi olevan.

Kahden ehdokkaan loukku on tietenkin ensimmäisen maailman ongelma, kun monissa paikoissa valittavana on vain yksi, ja sekin on pakkovalinnan paikka. Välttyäkseni pahoittamasta kummankaan ehdokkaani, Jocken tai Johannan mieltä, aion lykätä äänestyspäätöstäni koppiin asti. Jos minulla olisi kaksi ääntä, äänestäisin molempia, nyt joudun valitettavasti olemaan jommalle kummalle uskoton. Onneksi omatuntoaan voi paikata tekemällä vaalitöitä molemmille. Uskon, että saan kyllä ainakin sen yhden äänen taisteltua takaisin sille jommalle kummalle, jolle ääneni ei tällä kertaa riittänyt.

Musiikillinen (uhri)lahjani Jocken hyväksi

Lauantaina 28.2. myydään Fredrikan Lähteellä (Lähteessä?) klo 14-17 Jocke Lybeckin eduskuntavaalikampanjan hyväksi taide- ja muita esineitä. Kaikilla on tarinansa kerrottavana. Osoite on Runeberginkatu 16. Minäkin toimitin muutaman äänitteen sosialisoitavaksi.

Günter Wandin johtama Mozart-levy sisältää hänen kolme viimeisintä (ja suurinta) sinfoniaansa, jotka muodostavat vanhan musiikin guru Nikolaus Harnoncourtin mukaan triptyykin. Opin kuuntelemaan sinfoniamusiikkia Mozartin ansiosta, ja tämän ansiokkaammin tätä musiikkia ei voi esittää.

Beethovenin myöhäisiä jousikvartettoja moni pitää yhtenä länsimaisen ihmisen huippusaavutuksista Platonin dialogien ja suhteellisuusteorian ohella. Opin kuuntelemaan kamarimusiikkia näiden Talich-kvartetin levytysten ansiosta; minä ja kaksi opiskelukaveriani Arto (nykyisin Kokoomus) ja Sampo (Vasemmistoliitto) hiljenimme yhdessä suuren mysteerin äärelle.

EU:nkin tunnushymnin sisältävä Beethovenin yhdeksäs sinfonia on länsimaisen taidemusiikin luultavasti vaikutusvaltaisin teos, suurin referenssi. George Szellin johtamat clevelandiläiset taritsevat teoksesta ihanne-esityksen, joka on klassinen ja joutuisa, aikuisten vahvaa ja toiminnallista musiikkia, jossa luodaan kokonainen maailma.

Jocke eduskuntaan -myyjäiset 28.2.

Pelastetaan Porvoon sairaalan synnytysosasto – Låt oss rädda förlossningsavdelningen vid Borgå sjukhus

Jokaisella naisella on oikeus synnyttää turvallisesti. Säästösyyt eivät saa mennä tämän oikeuden edelle, naisia ei saa lähettää pitkälle synnytysmatkalle pelkäämään että aika ei riitä.

Pitenevät synnytysmatkat lisäävät matkasynnytyksiä, jotka ovat aina riski äidille ja lapselle. Vastasyntyneellä on matkasynnytyksessä kuusinkertainen kuolemanriski verrattuna sairaalasynnytykseen.

Porvoon kohdalla säästöt ovat mitättömiä. Se on Uudenmaan kustannustehokkain synnytyssairaala. Ongelmaton alatiesynnytys maksaa 1770 euroa, HYKSin alueella 700 euroa enemmän. Byrokratian asettama tuhannen synnytyksen raja on keinotekoinen, Porvoon synnytysosasto on ihan lähellä sitä rajaa.

Porvoon synnytysosaston lakkauttaminen johtaa muunkin päivystystoiminnan supistamiseen. Ainakin lasten ja naistentautien osastojen kohtalot ovat vaakalaudalla. Käytännössä koko sairaalan olemassaolo on uhattuna.

Me vihreät vastustamme hankkeita joissa suuret yksiköt ajavat tehokkaitten ja ihmisläheisten pienten yksiköitten yli. Porvoon synnytysosasto on juuri tällainen tehokas mutta ihmisläheinen yksikkö.

Varje kvinna bör ha rätten att föda så tryggt som möjligt. Sparåtgärder får inte köra över den här rätten, kvinnor får inte skickas iväg rädda för att tiden inte skall räcka till.

En längre väg för att föda ökar alltid risken för födsel på vägen, och det innebär alltid en risk för såväl mödrar som barn. Den nyfödde löper en sex gånger större risk att avlida ifall födseln sker på vägen.

För Borgås del är sparmarginalerna obetydliga. Borgå har den mest kostnadseffektiva avdelningen i hela Nyland. En normalfödsel kostar här 1770 euro, på HUS övriga avdelningar kostar den 700 euro mera. Byråkratins påhittade gräns på tusen födslar per år är helt konstlad, Borgå ligger dessutom helt nära den gränsen.

En stängning av förslossningsavdelning en i Borgå leder obevekligen till att all annan jourverksamhet också lider. Åtminstone barnavdelningen och avdelningen för gynekologi är i fara. I praktiken är hela sjukhusets framtid hotad om förlossningsavdelningen stängs.

Vi gröna har alltid motsatt oss projekt där stora institutioner kör över små och effektiva sådana. Borgås förlossningsavdelning är uttryckligen en sådan institution som bör behållas.

Vihreät eduskuntavaaliehdokkaat, De gröna riksdagsledamotkandidater:

Jocke Lybeck (Porvoo – Borgå),
Marketta Mattila (Sipoo – Sibbo),
Timo Virtala (Lapinjärvi – Lappträsk)

Kirjoitus on julkaistu Porvoonseudun Vihreiden ja Jocke Lybeckin sivuilla.