Kestävä liikkuminen Porvoon mitalla

Luen Porvoon turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelmasta kohtaa "kestävän liikkumisen edistäminen". Siinä todetaan, että "viisas liikkuminen tarkoittaa sitä, että eri kulkumuotoja käytetään järkevästi ja sopivasti: lyhyillä matkoilla kävellään tai pyöräillään, pitkillä matkoilla mennään junalla tai bussilla ja autoa käytetään silloin ku(i)n se on sopivin tai jopa ainoa mahdollinen kulkutapa".

Oheinen siteeraus on ainoa kohta, jossa puhutaan yhtään mitään joukkoliikenteestä. Se siitä kestävästä liikkumisesta siis Porvoon malliin. Junasta on hullua puhua, sitä kun ei ole, ja mitä järkevyyteen ja sopivuuteen tulee, niin nähdäkseni niiden edelle ajaa saatavuus: jos junaa ei ole, käytetään bussia ja jos bussia ei ole, mennään kävellen tai pyörällä (tämä siksi, että perheemme on ajokortiton.

Oheinen teksti maistuu suoraan sanoen copypastelta, sillä eihän Porvoossa ole junaa, ja joukkoliikenne ei todellakaan kaikissa tapauksissa ole mitenkään valittavissa oleva vaihtoehto, ei edes silloin kun tullaan ei sen kauempaa raukoilta rajoilta kuin esimerkiksi Kevätkummusta uimahallille. Tämä reissu ei ole mahdollinen sunnuntaisin ennen klo 12, jos siis ei omista autoa eivätkä omat jalat pelaa siinä määrin että pyöräily tai apostolinkyyti olisi mahdollisia.

En voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin että ilmeisesti joukkoliikenteen edistäminen ei kuulu Porvoon näkemykseen kestävän liikkumisen edistämisestä.

Linkki kyseiseen selvitykseen löytyy klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

Yhtiöittäminen tekee yleishyödyllisistä palveluista voittoa tavoittelevia

Kirjoitin seuraavan tarinani Helsingin urheiluhalleja pyörittävän FIX-yhtiön "pyynnöstä"; he keräävät asiakkailtaan tarinoita heidän 20-vuotiselta uraltaan. Minun urani helsinkiläisenä liikkujana on pidempi kuin Fixin.

Kävin Töölön uimahallin kuntosalilla ystäväporukkani kanssa 90-luvun puolivälissä. En ole aivan varma vuodesta, mutta ainakin se oli ennen Fix:iä. Siitä olen varma hinnoittelun perusteella: tuolloin kuukausikortti kuntosalille maksoi reilut 40 markkaa, ja nyt hinta on 44 euroa. Tämä on siis hinta halvemmasta kortista; häveliäisyyttäni en kehtaa suorittaa vertailua kokopäiväkortin hintaan (56 euroa), vaikka me kävimmekin salilla milloin lystäsimme eli etupäässä ilta-aikaan.

Hinta on siis noin kuusinkertaistunut reilussa 20 vuodessa, mitä eivät suinkaan ole tehneet palkat. Fix on erinomainen osoitus siitä, mitä hinnoille tapahtuu kun palvelut yhtiöitetään: yleishyödyllisistä kansanterveyspalveluista tulee voittoa tavoittelevia.

Fixin hinnaston voi tsekata klikkaamalla otsikkoa.

Mikä on kunnallisvaaleissa minulle tärkeää?

Nyt kun itse olen päättänyt jättäytyä sivuun ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa, sitäkin tarkemmalla silmällä teen valintani äänestäjänä. Tarkoitukseni olisi lähteä puhtaalta pöydältä, lukitsematta puoluetta etukäteen. Toki tämä avoimuuskin sulkee suurimman osan puolueista - ja ehdokkaista - pois, sillä enhän ole hylännyt omia arvojani. Näiden arvojen järjestys vain voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluista puhumisella minua on turha sumuttaa, sillä tiedän niistä jatkossa päätettävän ihan kaikkialla muualla paitsi kunnissa. Niinpä poliittisten paikallisjärjestöjen tehtäväksi paljolti tuleekin jäämään paikallissympäristön vaaliminen eri painotuksilla, jotkut kehittäisivät enemmän, toiset säilyttäisivät. Kunnallispolitiikassa tulevat aiempaa enemmän korostumaan myös koulutus- ja kulttuuripalvelut.

Lähtiessäni toistakymmentä vuotta sitten puoluepolitiikkaan, kaikki politiikka oli minulle kaupunkisuunnittelun jakojäännöstä, niitä muita sektoreita, jotka alistin sille, mikä mielestäni oli hyvää kaupunkia. Siihen kuuluivat lähiviheralueet, joukkoliikenne ja pyöräily ja yhdyskuntasuunnittelun piti tukea myös lähipalveluiden saavutettavuutta, ja päinvastoin. Näitä tavoitteita arvostan edelleenkin, eivät ne ole mihinkään hävinneet. Arvojärjestys saattaa kuitenkin olla toinen, ja se periytyy elämäntilanteestani.

Sinkulle voi olla tärkeää se, että lähistöllä on paljon elokuvateattereita, baareja ja lenkkireittejä, kun tällöin on aina vaarana joutua baanalle. Perheelliselle taas on suhteessa oleellisempaa se, että terveyskeskus, kaupat, mukaanlukien erikoiskaupat, kirjasto, uimahalli - mitä päivittäispalveluita kukin käyttää - sijaitsevat mahdollisimman hyvin päivittäislogistiikan varrella, ja minulle tämä päivittäislogistiikka tarkoittaa joukkoliikennettä ja lyhyillä matkoilla pyöräilyä ja apostolinkyytiä.

Suhteeni pitkäaikaisimpaan kotikaupunkiini Helsinkiin on tietyssä määrin säilyttävä, tämä ainakin osittain siksi että en asu siellä. Siksi minulle onkin keskeistä suositellessani helsinkiläisiä ehdokkaita, miten he suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun, eritoten viheralueisiin. Nykyisessä kotikaupungissani minulle taas päivänpolttavinta ovat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, kirjasto ja uimahalli, siis peruspalvelut.

Arvostan sitä, että joku vaalii Porvoon maisemakulttuuria ja kaupunkikuvaa. Erittäin hyvä, että edes joku sen tekee, mutta en tee äänestysvalintaani näillä perusteilla, vaan etenen peruspalvelut edellä, semminkin kun en vain osaa nähdä Porvoonjoen nykyisellään jäsentymättömän länsirantapöheikön nauttivan ainakaan minun suojeluani, vaikka tiedän hyvin, että yhdyskuntarakenteen ja kaupunkikuvan "jäsentämisen" ja "jäsentymisen" voi usein myydä eniten tarjoavalle. Avoimet näkymät nauttivat kyllä suojeluani, jos näkymissä on jotain suojeltavaa: olen surrut sitä kun Töölönlahden alueen massoittaminen on katkaissut Kallion ja Eduskuntatalon välisen avoimen näkymän. Onneksi en tätä barbariaa kuitenkaan joudu katselemaan kovinkaan usein.

Toki sen verran ymmärrän yhdyskuntasuunnittelua, että ymmärrän palvelunäkökulmasta länsirannan Citymarkettiin liittyvät pelot. Pelkään itsekin länsirannan marketin sinetöivän varsinaisen keskustan tyhjentymisen kaupallisista palveluista, ja ei, länsiranta ei ole keskustaa vaikka jokiranta tupattaisiin täyteen taloja. Se ei ole keskustaa niin kauan kuin Helsingin bussit eivät pysähdy länsirannalla, eikä Näsi ole länsirantaa, ja työmatkasukkuloijalle - joita porvoolaisista on huomattava osa - joka vieläpä on perheellinen, arjen logistiikan toimivuus on kaiken a ja o, ja kaikki muut kysymykset alistuvat tälle. Jos ei massoittamalla kerrosneliömetrejä saada kaupunkia lisää Helsinkiin, niin ei saada Porvooseenkaan, vaikka kaikin mokomin Aleksanterinkaaren ja länsirannan lintupönttötalojen välin saisikin kaavoittaa hyvinkin tehokkaasti; tämä kaupunkikuvan nimissä, siis kaupunkimaisuuden. Porvoossa suojeltava kaupunkikuva sijaitsee joen itärannalla, ei lännessä.

Tämä pitkähkö johdanto toimikoon apologianani sille, miksi allekirjoitin Porvoon länsirannan jättimarketin vastaisen vetoomuksen, mutta en kuitenkaan sen perusteella tule tekemään äänestysvalintaani; en myöskään tule ratkaisemaan äänestyskäyttäytymistäni sillä perusteella, kuka lupaa rakennuttaa eniten talvipyöräiltävää fillaribaanaa.

Minun ääneni tulee saamaan ehdokas, joka kykenee vakuuttamaan minut siitä, että hän arvostaa peruspalveluita - kouluja, päiväkoteja, kirjastoa ja terveyskeskusta mutta myös kaupallisia peruspalveluita - ja pitää niiden laadukkuutta ja saavutettavuutta kunniassa. Tätä tavoitetta toki tukee myös keskustan pitäminen elävänä, mutta myös Kevätkummun, Huhtisten, Kamppulan ja niin edelleen. Ääneni tulee siis saamaan sellainen ehdokas, joka puolustaa perheille elintärkeitä peruspalveluita ja niiden saavutettavuutta.

Tämä saavutettavuus onkin sitten moniulotteinen kysymys. Saavutettavuus tarkoittaa ensinnäkin joukkoliikenteellä saavutettavuutta: sitä, että kouluun, päiväkotiin ja lääkäriin pääsee bussilla silloin kun se ei ole kävely- tai fillarimatkan päässä. Saavutettavuus on myös kustannuskysymys: peruspalveluiden käyttömaksuja, kuten päivähoito- ja poliklinikkamaksuja ei saa nostaa. Näistä seuraakin tarkennus edellä sanottuun: ääneni tulee saamaan sellainen ehdokas, joka lupaa puolustaa peruspalveluiden saavutettavuutta ja ymmärtää tämän saavutettavuuden mahdollisimman syvällisesti. Tämä rajaus ei jätä jäljelle kovinkaan montaa puoluetta: ääneni ei voi tulla menemään porvarilliselle ehdokkaalle. Nykyisestä elämänperspektiivistäni, joka painottaa peruspalveluita, ja alistaa kaiken niille, viihtyisä kaupunkiympäristökin on eräänlainen peruspalvelu, joka on kaikkien saavutettavissa, tai ainakin sen pitäisi olla.

Työajan solidaarisuusvaade

Miksi hallituksen/EK:n oli tarkoitus työaikoja pidentämällä rangaista kaikkia sektoreita vientiteollisuuden huonosta johtamisesta, hintakilpailukyvystä ja innovoinnista? Kyse taitaa olla solidaarisuusvaateesta, jottei ainoastaan liukuhihnatyöntekijöiden tarvitsisi kärsiä heikosta johtamisesta, eikä lisääntynyt lastensuojelun asiakkuus ja lisääntyvä lastenpsykiatrinen asiakkuus olisi vain teollisuustyöntekijöiden lapsien "etuoikeus," eikä vain muutenkin jo kutistuneen liukuhihnateollisuuden työntekijöiden pitäisi ainoana sektorina kärsiä teollisuuden heikentyneeksi sanotusta kilpailukyvystä. 

Reiluuden nimissä sitten myös muiden kuin teollisuustyöntekijöiden pitäisi saada kärsiä huonosta johtamisesta, mitä muuten jo tapahtuukin. Tämä ei ole mikään ihme, julkisesta hallinnostakin kun on tullut tuotantolaitos teollisuuden huonoine puolineen (johtaminen, tuloksellisuuden kvartaalikatsaukset, missiot, visiot ja raportoinnit), mutta siltikään sen tuottama tulos ei edelleenkään kelpaa yhteiskunnalliseen tuloslaskentaan.

Ehkä työajanpidennysajatuksen taustalla oli se, että kaikki muut sektorit ovat vientiteollisuuden apusektoreita ja sen tuloksenteon mahdollistajia, joten sikäli oli ihan loogista ajatella, että lastentarhanopettajia piti säilyttää päiväkodeissa kauemmin, jotta niihin sullotut vientiteollisuuden työntekijöiden lapset eivät jäisi heitteille, eiväkä myöskään heitteille jäisi esimerkiksi lastenpsykiatrian työntekijöiden lapset. Lastenpsykiatriassahan potilasmäärät ovat ekspontentiaalisesti kasvaneet jo ennen työajanpidennysaikomuksiakin, mikä kertonee perheiden ongelmista. 

Jos niitä ongelmia aiotaan tuottaa lisää nostamalla päivähoitomaksuja, purkamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus ja työpäivää pidentämällä lyhentää vanhempien ja lasten yhdessä viettämää aikaa, on tietysti ihan loogista sulloa niitä työtunteja myös psykiatreille, sosiaalityöntekijöille, psykologeille ja osastonsihteereille, jotka täten hukutetaan kasvavaan ongelmasumaan. Samaten opettajille. Jonnekinhan ne lapset pitää sulloa, ja vaikkei koulupäivä pitenisikään, niin taatusti lisääntyvät opettajien Wilma- ja oirekartoituskirjaukset lisääntyneiden heitteillejättöjen myötä.

Sitten on tietysti myös ihan loogista pidentää kirjastojen ja uimahallien henkilökunnan työaikaa, kun samanaikaisesti lyhennetään heidän työpaikkojensa aukioloaikoja.

Voi v, sanon minä, mitä logiikkaa. Yksi käsi antaa, toinen ottaa.

Lyhennysvapaa ei rohkaise kuluttamaan vaan lepäämään

Osuuspankki on tarjoamassa houkuttimena asuntolainamaaorj... asiakkailleen lainoja, joissa ensimmäinen vuosi olisi lyhennysvapaata. Tämän on tarkoitus lisätä kulutuskysyntää, ainakin jos on uskominen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälää.

Tämä kuitenkin lisännee myös downshiftaamista. Jos lainasta jää olemattomien korkojen aikakaudella lyhennettäväksi parin kaljan verran, on suuri houkutus jättäytyä vuodeksi pois töistä, tai kokonaan, jos työnantaja ei myönnä kalj...vuorotteluvapaata. Näin etenkin jos se oma työ ei nyt niin häävi sattuisi olemaan.

Jälkimmäisessä tapauksessa OP maksaa työhönsä kulahtaneiden asiakkaiden vuorotteluvapaakorvaukselle aika hyvää lisäkettä. Eikä siinä mitään pahaa ole, näinhän saatetaan pidentää työuria loppupäästä aika paljolla enemmän kuin yhdellä vuodella. Olisipa aikaa tutustua äänilevykokoelmaansa - joka on jo ostettu, ja sekin pääosin verkkokaupoista - käydä lenkillä ja uimahallissa, kuntouttaa itseään herra tietää mihin sekä viettää tyttären kanssa vielä yksi vuosi kotona. Ja olla pehmentämässä pojan koulunaloitusta.

Hesarin jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Tällä perhosella ei ole kiire mihinkään. Eikä myöskään kohta Osuuspankin asiakkailla, jotka voivat vuoden makoilla kotinurmikollaan ja katsella näitä perhosia.

Arkilogistiikan sujuvuus ajaa henkilökohtaisen mukavuuden ylitse

Ekoguru Leo Stranius esitti webbisivullaan hitaan aamun kaavan. Uskon, että toki kaikki voisivat paremmin, jos aamulla olisi aikaa esimerkiksi viettää laatuaikaa läheistensä kanssa, ja itsensäkin. Ei siihen tarvita mitään hienoja aamiaisbrunsseja.

Straniuksen kaava toimii, jos työskentelee kotona, paljon etänä ja jos työpaikka sijaitsee hyvin lähellä. Straniuksen kaava toimii myös, jos on ollut mahdollisuus hidastaa tahtia. Tällainen downshiftaus ei kuitenkaan aina ole optio.

Downshiftaus sopii silloin kun siihen on varaa, tai sitten voi jälkikäteisesti tehdä välttämättömyydestä hyveen ja kutsua työttömyyttä downshiftaamiseksi.

Olen minäkin aika ajoin harrastellut aamulenkkejä ja aamu-uinteja, ja tiedän hyvin niiden autuaallistavan vaikutuksen. Kahvitkin olisi kiva kaataa kumppanin päälle sänkyyn, ja onneksi näin sentään voikin tehdä viikonloppuna. Sitten joskus.

En välitä kysyä itseltäni Straniuksen ehdottamalla tavalla joka aamu peilin edessä, teenkö juuri tänäänkin juuri sitä, mitä haluan tehdä, sillä en halua aloittaa jokaista päivääni masentumisella. Toki elän niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin elää, mutta mitä vähemmän ns. mietin syntyjä syviä, sitä paremmin voin. Ja aivan varmasti en tee aamulla suunnitelmaa alkavalle päivälleni, sillä miksi ihmeessä minä antaisin sisällöttömän työn saastuttaa sitä osaa elämästäni, jolla on sisältö, eli vapaa-aikaani?

Muuten siis hyvä, mutta esimerkiksi työn takia toiseen kaupunkiin sukkuloiva ei voi viettää aamuja pitkän kaavan mukaan. Herään 5.40, peseydyn, luen lehden ja aamiaistan, herätän pojan 6.20-6.25, lähdemme fillaroimaan esikouluun 6.45, lähden esikoulusta pyörällä Porvoon bussiasemalle 7.00 ja bussi kustannuspaikalle Pasilaan lähtee 7.15. Töissä noin 8.10.

Toki tuon kaiken arkipäivälogistiikan voi käyttää omien mahdollisuuksiensa mukaan hyödyksi tai ainakin mahdollisimman mukavasti. Meillä nuo esikoulumatkat ovat isä-poika -aikaa, jolloin me ehdimme juttelemaan siitä kaikesta maan ja taivaan välillä, mitä nyt 2 x 10 minuuttiin mahtuu. Bussimatkoilla kuuntelen musiikkia ja luen. Työmatkakuntoilu on vain satunnaisesti mahdollista, esimerkiksi silloin kun muutamia kertoja vuodessa pyöräilen työviikon jälkeen Porvooseen, ja skoliootikolle pyöräily ei oikeastaan sekään ole kuntoilua, kieron selän puutuminen kun pakottaa suoristamaan selkänsä ja jaloittelemaan vähän väliä.

Kun päivä alkaa pitkällä bussimatkalla, tämä kangistaa niin, että Ratapihankadun yli bussipysäkiltä ylämäkeen liikennevaloista kiihdyttävien tappaja-autojen alta spurttaaminenkin on aikamoisen jäykkä suoritus. Aiemmin tein siten, että jäin bussista Kumpulan kampuksella, säilytin fillaria yön yli Vallilan siirtolamökkialueella kahdella lukolla kiinni niin että sain päivittäin sentään 2 + 2 työmatkapyöräilyä; yhtä tehokasta mutta vähäsen hitaampaa olisi talsia konosmarssia Kumpulanlaakson ja Pasilan läpi. Vie 20 minuuttia suuntaansa. Ei se kuntoilusta oikein käy, mutta sentään saa veren kierrätettyä, ja koukkupolvi suortuu.

Koska perhe- ja logistinen tilanteeni edellyttää mahdollisimman tehokasta ajankäyttöä, käytän suoraa bussiyhteyttä ainakin aina silloin kun poikani on luonani, sillä vaikka bussiautoilu nopealla moottoritiebussilla + liityntäfillarointi Kumpulasta Pasilaan vie periaatteessa saman ajan kuin hitaahko suora Porvoo-Pasila -bussiyhteys, suora bussi on luotettavampi. Sen aikataulut pitävät kutinsa paljon paremmin; työpäivän jälkeen uskallan luottaa, että tämä bussi numero 848 saapuu Pasilaan keskimäärin vain noin 2 minuuttia myöhässä, kun taas moottoritiebussien saapumisaika Arabiaan voi olla mitä hyvänsä +1 ja +15 minuutin välillä. Käytännössä siis paluumatkoihin moottoritiebussilla on varattava ylimääräistä marginaalia, joten suora yhteys sopii paremmin perheelliselle sukkuloitsevalle.

Elämä ei ehkä ole valintoja mutta laskelmia. Minun tilanteessani ajankäytön tehokkuus ja päivittäislogistiikasta kaiken löysän poistaminen on tärkeämpää kuin työmatkakuntoilu, ja kuntoilenkin sitten juoksemalla iltalenkin tyttöni kanssa lastenvaunuilla. Tyttö saa nukkua ja minä kuntoilla.

Trollaattorilla kustannuspaikalle

En voi parhaalla tahdollakaan pitää nyt tehtyä eläkeratkaisua optimaalisena. Olen väliinputoajasukupolvea: alle 23-vuotiaana tehtyjä töitä ei lasketa, eläkeikää nostettiin ja superkertymä poistettiin. Siksipä taitaakin olla entistäkin tärkeämpää asua velattomasti, sitten joskus.

Eläkejärjestelmä olisi pitänyt remontoida jo neljännesvuosisata sitten, silloin kun suuret ikäluokat olivat vielä kokonaisuudessaan töissä. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä he ovat olleet 90- ja 2000 -lukujen päättäjinä. Olisi odottanut, että heidät jo paljolti syrjäyttäneet 60-70 -lukulaiset olisivat pystyneet parempaan; tosin he ovat aliedustettuina ammattiyhdistysliikkeissä ja "elinkeinoelämässä", jotka sanelevat nämä päätökset. Poliittiset päättäjät vain vikisevät; elinkeinoelämän ja ay-liikkeen tarjotessa yhteiskunnan reliikki-instituutioina suurille ikäluokille saattohoidon eläkkeelle. 

Jotain hyvääkin. Nyt nuoruuden ansiotuloista palkitaan, toisin kuin omassa nuoruudessani: kaivoon menivät reilun vuoden kokopäiväiset tienestit ja useamman kesän kesätienestit, joilla maksetaan isäni oikeutta hyvään vanhuuteen. Joten ei nyt ihan hukkaan sekään sentään mene, ja kompensoidaan sitä, että vanhempieni sukupolvi menetti nuoruuden eläkekertymää vielä minuakin enemmän. Jos nuoruuden ansiotulojen kertymä onkin oikeudenmukainen nykyajan nuorille, meille vanhemmille polville se ei sitä ole.

Jonninmoinen lohtu menetetystä superkertymästä on nyt toisella nimellä kutsuttava tarjottu porkkana lykätä eläköitymistä 65:sta aina seitsemäänkymmeneen: tässä tosin eivät viimeisten vuosien tulot painotu, mikä onkin oikein. Minä en noista trollaattoriavustuksista niin perusta, ja lupaankin jo nyt, etten ole päivääkään kauempaa kenenkään nuoremman, rivakamman ja innokkaamman tulppana ansiotyössä kuin mitä on pakko, mitä nyt saan kustannettua vastikkeeni ja mielellään vielä eläkeläisliput uimahalliin.

Ylipäätään koko ikä- ja kokemuslisäjärjestelmä on menneestä maailmasta, siitä, joka vielä tarjosi elinikäisiä työsuhteita. Ei yhteiskunnan pidä palkita uskollisuudesta työnantajalle, jota ei enää ole; pikemminkin voisi kysyä, miksi pitää subventoida kuusikymppisten elintasoa, heillä kun yleensä jälkeläiset ovat jo lentäneet pesästä? Suurin tulontarve on kolme-nelikymppisillä. joilla on lapsia elätettävänä ja asuntolainoja maksettavina; sitäpaitsi sen ikäisten luulisi olevan tuottavuutensa huipulla, heillä kun on jo kokemusta mutta työelämä ei vielä ole heitä rääkännyt aivan loppuun. Yleensä.

Eipä toisaalta tarvitse ihmetellä sitä, miksi päätös on meille aktiivi-ikäisille näin suboptimaalinen kun me olemme syrjäyttäneet itsemme tekemästä itseämme koskevia tulo- ja eläkeratkaisuja, tehden itsestämme ay-liikkeen kaltoinkohtelun marttyyreitä. Yhteiskunnan päätöksentekojärjestelmä kun nimittäin toimii siten, että valtatyhjiöt kyllä aina täyttyvät. Jos emme itse ole päättämässä omista asioistamme, ne kyllä varmasti tulevat päätetyiksi, toisten toimesta. 

Suosittelisinkin nuorille ja meille perheikäisille ay-liikkeen valtaamista, jotta voisimme olla paremmin vahtaamassa sitä, millaiset vanhuudenpäivät meille on luvassa. Nimittäin ei eläkejärjestelmän remontointi tähän lopu, eliniänodotteen jatkuvasti kasvaessa. Omat lapseni menevät sitten rollaattoreilla kustannuspaikkoihinsa. Tai mestauslavalle.

Urheileva hetero tulee kaapista

Kun nyt uimari Ari-Pekka Liukkonen tuli kaapista, minäkin voin uskaltautua: olen hetero. Ei häiritse homoseksuaalisuus urheiluani, joten voi olla Sinuhe aivan huoleti: ei sen pitäisi häiritä sinuakaan. Missään viimeisen reilun parinkymmenen vuoden aikaisessa palloiluporukassani ei ole tullut melaa ahteriin, eikä ole tullut puristeltua toisten palloja, sekasählyissäkään. 

Heteroseksuaalisuus vaikuttaa urheilusuoritustani parantavasti, tai ainakin se lisää voimia: kun kerran kuntosalilla opiskelijatyttö pyysi apua, että voisinko minä nostaa pois sen 50 kg painolevyn, onnistuin olemaan vieläkin vahvempi kuin näytin: saatiinhan se juutas pois sen opiskelijaneitokaisen jalkaprässilaitteesta. Oletin tietenkin, että voimallisuuteni osoitus olisi saanut häntä pyytämään puhelinnumeroani ja lähtemään kahville, eihän urheilutilanteessa sentään sovi harrastaa mitään intiimimpää ja sekoittaa siihen seksuaalisuutta. Vikaan meni se oletus, mutta joka tapauksessa tuli empiirisesti osoitettua, että heteroseksuaalisuus vaikuttaa urheilukuntoa parantavasti. 

Tätä tosin epäilin jo yläkouluikäisenä. Pirkkolan kentällä poikien 2 kilometrin juoksuun oltiin ymmärretty laittaa jäniksiksi - tyttöjä. Olisin muuten heittänyt hanskat tiskiin heti kättelyssä, mutta pakkohan se oli ohittaa tuhatviisisatastaan juoksevat tytöt, jok'ainut heittämällä. Tytöt parantavat poikien urheilusuoritusta, ainakin heteroseksuaalit pojat ovat, kiitos tyttöjen, nopeampia ja vahvempia kuin mitä he olisivat ilman tyttöjä.

Helsinki vs. Oslo

Missä Helsinki hakkaa Oslon? Entä missä Oslo taas on Helsinkiä parempi? Seuraavassa vertailen kahta kotikaupunkiani; jotkut asioista kuuluvat elämänlaatuun ja jotkut taas ovat luonteeltaan objektiivisempia. Numeraalisia faktoja haluavat voivat tarkistaa tilastoista.

Helsinki voittaa:
Kierrätys
Vaikka Helsinkikään ei ole mikään kierrätyksen mallikaupunki, niin Oslossa heitetään biojätteetkin sekajätteisiin poltettaviksi. Vaikka äskettäin alkoi jätteiden lajittelu indeksoimalla palavat roskat vihreisiin pusseihin, ihan liikaa riippuu yksittäisestä keräilijästä ja jätehuoltoyhtiöstä. Tervetuloa kivikaudelle.
Lenkkeilymahdollisuudet
Helsingissä pääsee miltei missä tahansa suoraan kotiovelta kohtuullisessa ajassa metsään tai ainakin kunnolliseen puistoon. Oslossa on kyllä hieno kaupunkimetsä, Oslomarka, mutta sinne pitää mennä useimmista kaupunginosista bussilla tai metrolla. Lisäksi oslolaisista urheilukaupoista ei saa kenkämerkkiäni. Norjassa asuessani jouduin hakemaan kenkiä Suomesta.
Uimapaikat
Helsingissä on alueellisesti melko kattava uimahalliverkosto; Oslossa taas suuri osa uimahalleista on joko remontin takia suljettu, altaat liian lyhyitä tai ne sijaitsevat voittopuolisesti kaukaisissa lähiöissä. On täällä sentään Frognerbad, paikallinen Stadikka.
Asunnot
Helsinkiläiset asunnot ovat voittopuolisesti paremmassa kunnossa ja paremmin varustettuja kuin oslolaiset. Oslossa tuplaikkunat ovat ylellisyyttä, ja home- ja asbestivauriot tavallisia vanhoissa taloissa.
Taidegalleriat
Helsingissä näyttäisi olevan paljon enemmän gallerioita pelkästään Rööperissä kuin koko Oslossa. Oslon tilannetta hieman parantaa se, että täällä on Munch-museo.
Maitotuotteet
Norjasta ei saa mistään smetanaa. Ja rahkaa ja kermaviiliäkin sovelletaan. Ei näin. Moni lajike jää syntymättä.
Pizza
Maksaa ravintolasta tilattuna Oslossa 15-20 euroa; vertaa Helsingin hintatasoon, joka on 5-10 euroa.
Hintataso
Yleinen hintataso on näppituntumalta Helsingissä 20-30%% alhaisempi kuin Oslossa; tosin palkkatasossa on vielä selvästi suurempi ero vastaavasti Oslon hyväksi.
- asuminen: sekä omistusasuminen että vuokra-asuminen on Oslossa vähintäänkin 20-30% kalliimpaa kautta linjan kuin Helsingissä, toki suurin alueellisin vaihteluin.
- päivittäistavarat: vaikka Helsingissä elintarvikkeiden hinnat ovatkin nousseet vuoden aikana tuntuvasti, niin edelleenkin Oslossa selkeästi Helsinkiä kallimpaa on tupakka, alkoholi ja maitotuotteet. Kala ja äyriäiset ovat sen sijaan Oslossa halvempia; samaten laaja etnisten ruokakauppojen tarjonta tuo mausteet, riisit, nuudelit ja maustekastikkeet sekä harvinaiset hedelmät ja vihannekset kuluttajien ulottuville Helsinkiin verrattavilla hinnoilla.
Katujen talvikunnossapito. Tässä on apulaiskaupunginjohtaja Saurilta julkisen anteeksipyynnön paikka henkilöltä, joka on joutunut liian monasti olemaan rikkinäisenä puhelimena. Jos Helsingissä viimeisen kahden harvinaisen lumisen (ja kylmän) talven aikana 30 sentin yön aikana kehkeytynyt lumikerros tekee monien, ei vähiten lastenvaunuja työntävän yksinhuoltajan arjen mahdottomaksi, Oslossa se on sitä 4-5 kuukautta vuodesta, ellei ilmastonmuutos etene ja kunnolla.
Hengitysilma
Oslossa ainakin kantakaupungin valtatuoksuna on Petteröe-tupakka, vaikka Norjassa tupakointi on tilastollisesti lähes sukupuuttoon kuollutta. Se haisee mahorkalta. Ja asuntojakin täällä rakennetaan bensa-asemien yläpuolelle. Ja jopa päiväkoteja. Ei näin.

Oslo voittaa:
Urbaani uudisrakentaminen
Osloon viimeisen 10 vuoden aikana suunnitellut uudet kerrostaloalueet kunniottavat vanhaa ja ilahduttavat silmää. Ne sopeutuvat paljon paremmin kaupunkikuvaan kuin Ruoholahtemme ja Arabianrantamme. Lisäksi niissä on ymmärretty piilottaa autot; parkkipaikat ovat kellarikerroksessa.
Liikennekulttuuri
Oslossa autoilija pysähtyy nähdessään jalankulkijan tai pyöräilijän kadun reunassa. Helsingissä on päinvastoin.
- metrolinjasto. Oslossa on kuusi metrolinjaa, Helsingissä yksi plus.
- pyöräily. Oslossa on pyöräkaistoja melko kattavasti suurien katujen varsilla, mutta mikä tärkeämpää, täällä pyöräily on liikenteessä Helsinkiä turvallisempaa, koska muut liikkujat ovat siihen tottuneita.
Lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen
Oslossa on kuntavaalien yhteydessä kaupunginosavaalit, ja kaupunginosavaltuustoilla (yhteensä 27) on rajallinen määrä valtaa alueensa lähiympäristöön ja kulttuuriin liittyvissä asioissa. Päättäjät tulevat täällä siis aivan eri tavalla tutuiksi kuin Helsingissä. Lisäksi tarjolla on Local Agenda –ryhmiä, joihin kuka tahansa lähiympäristöstään kiinnostunut voi mennä mukaan, puoluekirjasta viis.
Kirjakaupat
Oslossa on kuulemma eniten kirjakauppoja per asukas kaikista Euroopan kaupungeista. En ole käynyt kaikissa Euroopan kaupungeissa, mutta ainakin niitä on paljon enemmän kuin Helsingissä. Levykauppojen tarjonta sen sijaan ei ole laadullisesti kovin häävi.
Ruokakauppojen tarjonta
Etenkin etniset ruokakaupat, joita on tarjolla paljon, laajentavat ruokakulttuuria kiitettävästi. Oslosta ei kuitenkaan saa smetanaa mistään, mistä miinus.
Palkkataso
Jos elinkustannukset ovat Oslossa selvästi Helsinkiä korkeammat, niin alasta riippuen, palkkataso on vähintäänkin 50% yli Helsingin.
Etniset ravintolat, kebab
Koska Oslossa on Helsinkiä enemmän maahanmuuttajia, niin täällä on luonnollisesti myös laajempi etnisten ravintoloiden haitari. Venäläisissä ravintoloissa Helsinki kuitenkin hakkaa Oslon 100-0. Kebab on Oslossa paljon halvempaa kuin Helsingissä, vaikkei se sielläkään kovin hintavaa ole. Tosin kyllä Helsingissä tarjonta on ihan ok laajaa.
Kuntosalit
Oma empiriani rajoittuu Satseihin, mutta Satsien lukumäärässä Oslo voittaa Helsingin noin 7-5. Ja oma elämänperspektiivini on sikäli vääristynyt, että Oslossa niiitä näyttäisi olevan aina reitistöjen varsilla; Helsingissä kuntosali on oma rituaalinsa, joka sisältää saunan lisäksi potentiaaliset saunakaljat päälle. Sellaisen ansaitseekin kun vielä on kävellyt salille 45 minuuttia. Lisäksi näyttäisi siltä, että Oslossa on muutenkin enemmän kuntosaleja.
Vauvakinot
Kun Helsingissä järjestetään vauvakino kerran kahdessa viikossa, Oslossa sellainen on jokaisen viikon neljänä päivänä.

Tasapeli:
Puistot
Helsingissä ja Oslossa lienee suunnilleen yhtäläisesti nk. rakennettuja kaupunkipuistoja.
Kaupunkiluonto
Oslossa koko asutettua aluetta kiertää laaja Oslomarkan metsävyöhyke, joka on suunnilleen Espoon laajuinen. Helsinki saa kuitenkin pisteet siitä, että siellä luonto on tasaisemmin (ja demokraattisemmin) jakautunut eri puolille kaupunkia. Tämä on sekä kansanterveydelle että lajien leviämiselle positiivinen asia.
Energiansäästö
Vaikka Helsinki on valitettavan kivihiiliriippuvainen, niin Oslo taas on pitkälti öljyriippuvainen. Tosin täällä on enemmän valinnanvaraa kotitaloussähkön toimittajissa. Norja on tottunut siihen, että täällä tuotetaan sähköä enemmän kuin kotitarpeiksi; tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kaikissa rappukäytävissä palavat valot yötä päivää, eikä niitä saa pois. Helsingin syntinä taas ovat asuntokohtaiset saunat, joista on tullut vakiovaruste.
Kaupunkikuvan siisteys
Jos Helsingissä etenkin rymyjuhlien jälkeen löytyy kaduilta paikoitellen sietämättömän paljon tupakantumppeja, kaljapullon sirpaleita, mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä ruokailupakkauksia, niin lukuunottamatta mäyriksiä, roskia on Oslossakin. Oslossa roskat korjataan viikonloppuisinkin. Täällä erityispiirteenä ovat kertakäyttögrillit, joita on puistoissa niin paljon, että niitä saa varoa. Käytetyt grillit eivät kauniiden kesäpäivien jälkeen mahdu grilliroskiksiin, joita täällä kuitenkin on.