Mihin eurovaaleista eteenpäin?

Vihreät menettivät yhden paikan eilen käydyissä eurovaaleissa, ja ainakin Helsingissä vuotoa oli Vasemmistoliiton Li Anderssonille, joka houkutteli sellaisia liikkuvia punavihreitä äänestäjiä, joka minäkin olin kymmenisen vuotta sitten. Tosin tämä Vasemmiston hyvä tulos ei riittänyt toiseen paikkaan, mutta Lin hyvä tulos auttoi Merja Kyllöstä nostamaan puolueen takaisin europarlamenttiin.

Kampanjan jälkeen seuraa aina tyhjyyden tunne, etenkin silloin kun oma ehdokas ei tule valituksi. Ei kuitenkaan onneksi kaikkea tapahtunutta voi mitata lopputuloksena. Tekeminen hyvien tyyppien kanssa on jo sinänsä arvokasta. Vaikkei maailma nyt vihertynytkään, niin itse muistan vieläkin Pekan kampanjaa yhtenä hienoimmista asioista, joita olen tehnyt. Pidän Pekan kampanjaa saavutuksena, vaikkemme saaneetkaan vihreää presidenttiä. Meidän saavutuksemme? No, ainakin moni meistä tutustui uusiin, hienoihin ihmisiin! Ja oppi uudenlaisia tapoja tehdä asioita, toinen asia sitten on se, ovatko ne toimivia tapoja. Levätään ja eteenpäin käy elävän mieli!

Viestiä ei voi eikä ole syytä vaihtaa, eikä äänestäjiä voi vaihtaa. Argumentaatiossa meillä on sen sijaan aina paljonkin opittavaa: siinä, miksi valkoihoisen työläismiehenkin kannattaa vähentää päästöjä, enkä nyt tarkoita suolikaasuja. Samoin siinä, miten myös vaalien välillä pitäisi näkyä siellä, missä ihmiset ovat, puhua ja kuunnella. Toinen asia, jossa Vihreillä voisi olla mietittävää on se, miten puolueen ydinviesti ja ehdokkaiden erilaisuus suhtautuvat toisiinsa: vaikka meillä ehdokkailla on omia erikoisharrastuneisuuksiaan ja lemppariagendojaan, tästä ei kuitenkaan välttämättä voi johtaa sitä, että ehdokaslista olisi niin kattava, että se tarjoaisi mahdollisimman kaikille mahdollisimman paljon samastumiskohteita. Meillä on paljon aika samanlaisia ehdokkaita. Sitten: äänestyspäätöstä harkitseville ei välttämättä tule kristallinkirkkaaksi, mitä vihreys on: vihreys on teema ja muunnelmia. Teema on tärkeintä, ja se pitää kristallisoida, ja sen puitteissa sitten voi muunnella.

Tarvitaan myös lisää konkretiaa, jotta se viesti - eli teema - menisi perille. Vihreästä taloudesta puhumisen sijasta pitäisi puhua siitä, mitä ne vihreän talouden mukanaan tuomat työpaikat ovat. Ja perustulosta jauhamisen sijaan pitää kertoa, miten perustulo auttaa erilaisissa tilanteissa eläviä ihmisiä. Positiivisuus on myös tärkeää: on parempi tukea joukkoliikennettä kuin vastustaa autoilua.

Ehdokkaiden turhautumisen kyllä ymmärrän. Moni uhraa valtavasti aikaansa ja rahaansa kampanjointiin, ja äänet, jotka eivät tuo omaa paikkaa ja jotka eivät riitä siihen toiseen paikkaan, on helppo tulkita menneen hukkaan. Kuitenkin ilman niitä ääniä ei sitä yhtäkään paikkaa olisi tullut, mikä toki voi olla laiha lohtu ennen vaalilainojen lyhennyksien alkamista. Eikä perheeltä voi lainata aikaa, mennyttä on, mikä mennyttä.

Hukkaan ei kuitenkaan ole mennyt se aika, joka hyvien tyyppien kanssa on tullut kampanjoitua, eikä vain hyvien tyyppien kanssa hengailu, vaan kyllä hyvällä säällä (sic!) ihmisten kanssa juttelu on kivaa! Kampanjointi itsessään on kivaa!

Gallupanalyysiä

Kolme seitsemästä suosituimmasta eurovaalien ehdokkaasta on vihreitä. Neljää voisi äänestää yli 10% suomalaisista. Tämähän näyttää periaatteessa hyvältä; tosin gallupin julkaisssut Hesari samaan hengenvetoon ennustaa Vihreiden menettävän toisen paikkansa. Miksi?

Mehän saamme omat potentiaaliset kannattajamme aktivoitua nimenomaan eurovaaleissa, joten meillä on puolueista suhteellisesti vähiten piilokannatusta näissä vaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun muissa vaaleissa gallupit ennustavat kannaltamme yläkanttiin, näissä vaaleissa arvioluvut menevät alakanttiin. Ja kun käytössä ei ole listavaalia vaan suhteellinen vaalitapa, kaikki ehdokkaat kartoittavat yhteistä pottia ja sitten järjestyksen perusteella mennään sisään, joten äänien hajaantuminen ei ole mikään ongelma, mikä vaalitapaa tuntemattomille tiedoksiannettakoon. Ääniä ei siis tarvitse keskittää taktikoinnin nimissä.

Toisaalta se, että me saamme omamme ja omat passiivimmekin suhteellisesti parhaiten aktivoitua näissä vaaleissa, antaisi sellaisen tulkintamahdollisuuden, että meillä olisi suhteellisesti vähiten kasvupotentiaalia gallupista vaaleihin, siis näissä vaaleissa. Veikkaan, että tähän Hesarikin on perustanut arvionsa: meillä kun ei ole tehty päätöstä kärkiehdokkaasta, kuten Vasemmistoliitolla, joka yrittää juntata sisään Li Anderssonin. No, katsotaan, miten käy. Äänestysaktiivisuudessa tulee joka tapauksessa olemaan runsaasti kasvupotentiaalia, jolloin antamatta jäänee äänistä noin kaksi kolmannesta. Parhailla ehdokkailla ja vaalityöllä se kolmaskin meppi on otettavissa!

Miksi maakuntien valtaaminen on Vihreille niin vaikeaa?

Syitä on monia. Jotkut meikäläiset eivät vaan ihan oikeasti tiedä elämää olevan Kehä ykkösenkin ulkopuolella, ei siis kolmosen, vaan ykkösen. Ei siitä voi heitä syyttää, en minäkään tiennyt vielä 35-vuotiaana. Edes.

Yhden tärkeän syyn ymmärsin tänään. Olen johtanut kaksi vaalikampanjaa suhteellisen tuoreena porvoolaisena, josta leivottiin vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja 8 kuukauden maakuntalaisuuden jälkeen: yhden kunnallisvaali- ja yhden presidentinvaalikampanjan.

Kampanjoissa oli eroa. Pekka Haavisto onnistui mobilisoimaan paitsi omia, myös sai ulos potentiaalisia vihreitä kaapeistaan. Kaveritkin auttoivat: olihan tilaisuuksissamme vasemmistolaisia ja demareitakin, joten talkootyövoima ei loppunut kesken.

Kunnallisvaaleja sen sijaan teimme enemmän tai vähemmän yksin, kukin omien kampanjatiimiemme kesken, joita ei ollut. Helsingissä kuulemma sellaisia on.

Nyt eurovaalien viimeisen ja kriittisen kampanjointiviikon alkaessa, paljon on tehtävissä. Äänestysaktiivisuus ei vaikuta kovin hääviltä ennakkoäänten perusteella, joten ääniä on paljon antamatta. Se edellyttää aktiivista kampanjointia kaikkialla Suomessa. Ei ainoastaan ehdokkaitten vaan myös näiden tukiryhmien olisi jalkauduttava maakuntiin, sillä pienehkön kunnallisjärjestön voimavarat ovat rajalliset ottamaan loppusuoran rupistusta. Jos ehdokkaat eivät ehdikään itse joka paikkaan, tukiryhmien kannattaisi ehtiä, etenkin kyseessä ollessa valtakunnallisten vaalien.

Tänään Porvoossa EU-vaaliteltalla nähtiin oululainen jakamassa Satu Haapasen ja Maria Ohisalon esitteitä. Hyvä! Lisää tuollaista!

Miksi eurovaaleissa kannattaa äänestää, ja miten?

Vastaus on yksinkertainen: koska noin kaksi kolmasosaa laeistamme säädetään europarlamentissa, vain yhden kolmasosan jäädessä kotoisan eduskuntamme säädettäväksi.

Miten eurovaaleissa sitten kannattaa äänestää? Koska europarlamentin edustajat eli MEPit edustavat ensisijaisesti puolueryhmäänsä ja vasta sitten maataan, kannattaa äänestää sellaista puolueryhmää, johon voi luottaa. Joskin Vihreät ovat europarlamentissa vasta neljänneksi suurin ryhmä, he ovat kokoaan suurempia, koska Vihreät äänestävät ryhmistä kaikkein yhtenäisimmin. Vihreiden äänet eivät hajoa, koska kaikkia vihreitä jakaa sama arvopohja, riippumatta siitä, minkämaalaisia vihreitä he ovat. Vihreät ovat aina vihreitä.

Näin ei voida sanoa europarlamentin muista ryhmistä. Esimerkiksi Kokoomus kuuluu europarlamentissa kristillisdemokraattiseen ryhmään, jonne mahtuu kaikenlaista meidän varsin suvaitsevaisesta joukkiostamme suurin piirtein Teekutsuliikkeeseen ja kaikenkarvaisiin abortinvastustajiin. Kokoomuksesta tulee europarlamentissa Sekoomus.

Keskusta taas kuuluu liberaaliryhmään, lähinnä siksi, ettei se ole löytänyt muutakaan. Ei tarvitse mennä Eurooppaan asti sekoittaakseen käsitteitä: jo liberalismi itsessään on moniselitteinen käsite, riippuen siitä, tarkoitetaanko talous- vai elämäntapaliberalismia, kun jo oman Keskustamme sisällä on hyvin vaikea löytää yhteisiä nimittäjiä esimerkiksi Olli Rehnin edustamalle kansainväliselle, ulospäinsuuntautuvalle ja meikäläisten farmareiden usein edustamalla nurkkakuntaiselle ja konservatiiviselle suuntaukselle.

Demareita äänestävät taas saavat varautua siihen, että joutuvat olemaan tekemisissä niin Tony Blairin edustaman New Labourin markkinaliberalismin kuin Lionel Jospinin edustaman perinteisemmän sosialismin kanssa. Katto on korkea ja seinät ovat leveät. Mahtaako niitä olla ollenkaan?

Ääni perussuomalaisille on ääni myös islamisvastaiselle Tanskan Kansanpuolueelle tai Hollannin kalvinisteille, jotka aikovat korvata maalliset lait raamatullisilla. Siinä on Soinin ihan turha väittää mitään, etteivätkö perussuomalaiset tekisi muukalaisvastaista politiikkaa.

 Vihreille annettu ääni sen sijaan menee aina vihreille. Vihreät mepit eivät kannata verorahojen syytämistä tupakan tai taisteluhärkien kasvattamiseen tai maataloustukien syytämiseen Nalle Wahlroosille. Muihin puolueryhmiin kuuluvista mepeistä ei tiedä, miten nämä äänestävät: puolesta tai vastaan, mistä suunnasta nyt milloinkin sattuu tuulemaan. Vihreiden kohdalla äänestäjän kuluttajansuoja toteutuu parhaiten, sillä vihreät toimivat arvojensa mukaan ja loogisesti.

Klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa, voi tarkistaa esimerkkejä, miten suomalaiset mepit ovat äänestäneet.

Miksi äänestän Nannaa

Olen ollut Johanna "Nanna" Sumuvuoren tukiryhmässä yksissä eduskuntavaaleissa. Viime vaaleissa seisoin Outi Alanko-Kahiluodon takana, mutta nämä ovat nyt Nannan vaalit. Miksi?

Outia tarvitaan vielä Brysseliäkin kipeämmin Eduskunnassa, jatkamaan väsymätöntä työtään työllistämisen, tutkimuksen, apurahansaajien ja nuorten puolesta. Nanna on aidosti kansainvälinen uuden ajan vaikuttaja, rauhanomaisen kriisienhallinnan asiantuntija. Minulla on kotonani hänen kirjansakin aiheesta. Viime ajat hän on syventänyt kansainvälisten suhteiden tuntemustansa hankkimalla aihepiirin teoreettista ymmärrystä Oxfordissa. Nanna ei kuitenkaan ole teoreetikko, vaan käytännön toimija mitä vahvimmassa määrin, rauhanaktivisti, ylioppilaskunta-aktivisti ja ennen kaikkea säkenöivä keskustelija ja verkostoituja.

Nannasta muistan sosiologian fuksibileet jostakin vuosituhannen alkupuolelta. Kun ymmärsin, että hänkin jo edustaa "vanhoja", minun oli pakko tehdä päätelmä, että minä olen liian vanha enää käymään niissä karkeloissa edes emerituksena. Arto Aniluotoa ei lasketa, hän on samanaikaisesti emeritus, muumio, jokapaikan höylä sekä elävä monumentti, ikuinen virallinen nuori mies. 

Nannan kanssa sai (ja saa) aina eloisia, viihdyttäviä ja hauskoja keskusteluita. Nanna on Uutisvuodon historian paras vieras, joka ei ainoastaan antanut ohjelman vakiokasvoille vastusta, saati tyytynyt peesailemaan heitä, mutta osoitti kykynsä nauraa itselleen lanseeraamalla myötähäpeän logon niin vastaansanomattomasti että jopa sellainen henkilö kuin minä, jolta puuttuu lähes tyystin myötähäpeän tuntemisen taito, ymmärsi asian Nannan piirustuksesta. 

Nanna kutimineen oli mitä hauskinta seuraa Lappeenrannan puoluekokouksessa 2012. Jos hänet valitaan Brysseliin, hänen kutimiaan tuskin nähdään vähään aikaan puoluekokouksissa, saati hänen ja Tiia Vanhatapion dj-kaksikkoa puoluekokouksien jatkoilla, mutta kyllä me kai sen nipin napin kestämme. Minä ainakin, eihän minuakaan perhesyistä näkyne puoluekokouksissa vähään aikaan, ainakaan seuraavassa. 

Nannan vaalimainos eduskuntavaaleissa 2007 öisessä Meilahdessa. 

Nannan lisäksi voisin kyllä äänestää näissä vaaleissa melkein ketä hyvänsä muutakin vihreää. Oras Tynkkysen asiantuntemusta EU:n yhteisen ilmastopolitiikan muodostamisessa tarvitaan kipeästi, ja Heidi Hautalan kokemuksellekin olisi vielä käyttöä. Outin kärkiteema harmaata taloutta vastaan taisteleminen vaatii myös kipeästi nykyistä enemmän panostusta, ja Maria Ohisalo nousevana poliitikkona ansaitsisi myös ääneni, paitsi sosiologina, myös tasa-arvotaistelijana, hyvinvointivaltion, sukupuolten ja sukupolvien välisen tasa-arvon puolesta.