Huonoa ja hyvää veronmaksajien kukkarolla käyntiä

Kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok.) mielipidekirjoitukseen Uusimaassa maanantaina 23.9. tulee todellakin suhtautua mielipidekirjoituksena hänen syyttäessään nykyhallitusta keskiluokkaisten palkansaajien verorasituksen lisäämisestä. Ilmeisesti Vestmanille kelpaa erinomaisesti edellisen hallituksen aikaansaama työnantajamaksujen siirto palkansaajille, joka on syypäänä tähän Vestmanin mainitsemaan lievään palkansaajien (nk. keskituloisten, pienituloisten käteen jäävä rahamäärä itse asiassa hieman kasvaa, mutta he eivät ole Kokoomuksen äänestäjiä joten ei heistä väliä) lisääntyvään maksutaakkaan.

Jos keskiluokalla jääkin muutamia euroja käteen vähemmän, se on Vestmanin edustaman poliittisen ryhmittymän syytä. Valtiovarainministerinä viime hallituksessa oli nimittäin Petteri Orpo, Kokoomus. Koen velvollisuudekseni muistuttaa tästä huonomuistista kansanedustajaa. Tai sitten kyse on ideologisesta valinnasta, jollaisia Kokoomus ei omien sanojensa mukaan tee, jos kerran on olemassa parempia ja huonompia veronmaksajan kukkarolla käyntejä: verotus, jolla rahoitetaan myös kokoomuslaisten kuluttamia liikenneväyliä ja koulutuspalveluita on huono ja työnantajamaksujen lykkääminen pieni- mutta myös keskituloisille palkansaajille taas on hyvä syy heikentää palkansaajien ostovoimaa ja kulutuskysyntää.

Oikeastihan Kokoomuksessa on kannatusta tasaverolle tai pikemminkin verotuksettomuudelle, mutta Vestmanilla on sentään sen verran poliittista hoksnokkaa että sitä hän ei kehtaa sanoa. Jos nimittäin haluaa myös sen alemman keskiluokan äänet, Sari Sairaanhoitajahan on hypännyt kelkasta jo ajat sitten muun naisvaltaisen julkisen sektorin tavoin (yllättävää sinänsä, että Vestman kehtaa myöntää keskiluokan olemassaolon, sillä tavallisestihan Kokoomus kieltää yhteiskuntaluokkien olemassaolon).

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä lauantaina 28.9.

Yhteiskunnassa kaikki ovat nettosaajia

Perjantain (28.12.) aviisissa kysyttiin, että "maksatko sinäkin 15 500 euroa enemmän kuin saat"? Näin kysyessään Uusimaa ei ole vaivautunut harjoittamaan tutkivaa journalismia vaan on tyytynyt ostamaan sitä iänikuisen samaa Veronmaksajien Keskusliiton propagandamateriaalia ja huonosti peiteltyä Kokoomuksen vaalimateriaalia suoraan uutistoimistolta. Ei Uusimaa toki ainoa tähän kapeaan hyvinvoinnin tulkintaan syyllistyvä taho ole; tämä ylhäältä alas valutettu propaganda on niin syvät rivit läpäissyt että useimmat eivät sitä edes huomaa tarkoitushakuisella sihdillä valikoiduksi.

Hyvinvointipalveluiden rajaaminen yksinomaan julkisesti järjestetyiksi SoTe-palveluiksi unohtaa kokonaan moneen kertaan tutkitut korrelaatiot esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluiden ja hyvinvoinnin välillä. Koulua unohtamatta; useiden tutkimusten mukaanhan koulutus tuottaa hyvinvointia ja korreloi vahvasti terveyden kanssa. Se jopa uusintaa yhteiskunnallista kerrostuneisuutta.

Miksi sitten on päädytty nostattamaan niin sanotun ylemmän keskiluokan verokapinaa tällaisella yleisellä rajauksella, jossa veronmaksun ja saatujen palveluiden välistä suhdetta katsotaan oikeudenmukaisuuskysymyksenä, ja keskitytään yksinomaan julkisrahoitteisiin SoTe-palveluihin? Sen peittämiseksi, että hyvätuloisiakin tuetaan monin tavoin. Suurimmat maataloustukien saajat ovat hyvätuloisia, puhumattakaan monenlaisista yritystuista. Käyttäjilleen maksuton koululaitos kelpaa yleensä kaikille, samaten neuvolat, kirjastot ja uimahallit. Ja verovaroista nekin moottoritiet on rakennettu, joilla kelpaa Lexuksella huristaa Keilaniemeen tai lentokentälle.

Sitä järjestelyä, jossa jokainen luovuttaa osan tuloistaan yhteiseen hyvään - joka hyödyttää oikeasti kaikkia - kutsutaan yhteisvastuuksi. Yhteisvastuun toteuttaa yhteiskunta, ja yhteiskunnassa kaikki ovat todellisuudessa nettosaajia.

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehden mielipideosastolle, jolla se julkaistiin ma 31.12.2018.

Rehellisyyttä valtiovarainministerin tapaan

Oikeistopuolue Kokoomuksen oikean laidan toivo Susanna Koski - jota ei kai kuitenkaan saa sanoa äärioikeistolaiseksi näillä spekseillä - tylyttäessään monisairasta pitkäaikaistyötöntä televisiossa sai puoluejohtaja Petteri Orpon nuhteet. Orpon mukaan hän ei itse olisi "käyttänyt näitä sanavalintoja".

Tämä freudilainen lipsahdus paljastaa Kokoomuksen linjan. Köyhät kyykkyyn, ota vuoteesi ja kävele, kunhan vaan pitää nämä ajatuksensa omana tietonaan. Orpon lausahdus oli samantyyppistä julkista "harjaamista" kuin mitä Perussuomalaisissa on ollut Timo Soinin aikana tapana harrastaa vielä silloin kun he yrittivät esittää hallituskelpoista ja samanaikaisesti kansanpuoluetta.

Tällä harjaamisella osoitetaan kaksoisstandardi. Ei nyt näin muka ole sopivaa sanoa, mutta kuitenkin Susanna Koski vain porskuttaa. Pitkäaikaistyöttömät monisairaat eivät kuulu Kosken - ja Kokoomuksen - kohderyhmään, joten heistä viis.

Susanna Koskea ei siis vaiennettu, vain toruttiin siitä että hän lipsautti ääneen sen mitä moni kokoomuslainen ajattelee. Miten sitten mahtaa käydä Orpon alaisen ministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäelle, joka osoitti että Sote-uudistuksen Kokoomuksen lempilapsen - johon se on itsensä hirttänyt - eli valinnanvapauden säästövaikutus on puhdas nolla. Sen verran lojaali hänkin on esimiehelleen, että tappioista hän vaikenee, mutta joka tapauksessa säästöjä ei ole luvassa.

Tähän saakka Orpo on vaiennut kuoliaaksi alaisensa selvityksen, joka osoittaa Sote-rakennelman lahouden. Tämä on peräti kummallista valtionhoitajapuolueeksi jo 90-luvun alkupuolen lamasta itsensä naamioituneelta porukalta, joka leimaa kaikki muut - etenkin vasemmistopuolueet - asioita omanväristensä lasien läpi politisoiviksi. Itsehän Kokoomus on väittänyt tekevänsä ainoana vastuullista politiikkaa huolehtiessaan yhteisistä (vero)varoista vastuullisesti (tästä kannattaa lukea Kennet Haraldin erinomainen artikkeli Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamasta teoksesta Semioottisen sosiologian näkökulmia).

Nähtäväksi siis jää, tämä Kokoomuksen vastuullisuus. Nähtäväksi myös jää, työskenteleekö siellä Valtiovarainministeriössä sellaisia viranhaltijoita, joiden asiantuntemukseen Orpo uskaltaa yhtään luottaa, jos ei valtiosihteerin työpanos kelpaa.

Niin, siitä valinnanvapaudesta vielä sananen. Kai sekin on valinnanvapautta, valita Terveystalon ja Terveystalon välillä.

Hesarin jutun Martti Hetemäen selvityksestä voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Pidettäköön lentovero edelleenkin vapaaehtoisena

Eilisen Long Play -julkaisun Hanna Nikkasen jutun mukaan Ruotsi alkaa huhtikuun alusta verottamaan lentomatkustajia. Nikkanen päätyy suosittamaan Ruotsin kaltaista tasaveromallia, jolla hän näkee sellaisen ohjausvaikutuksen, että kaikkein tärkeimmät lentomatkat edelleenkin tehtäisiin mutta lentolomailun sijaan tehtäisiin edes joskus lähialuematka (tosin nekin tehdään usein autolla harvaanasutussa maassa, joten eivät nekään ole ilmastoneutraaleja).

Nikkanen tunnustaa, että lentomatkan päälle lätkäisty tasavero tietenkin kohtelisi kaltoin pienituloisia, eikä kaukomatkailu tietenkään ole mikään subventoitava perusihmisoikeus. Nikkanen on kuitenkin unohtanut, että on muitakin tärkeitä syitä matkustaa kuin työ ja hupimatkailu, myös niillä pienituloisilla.

Muutin vuodenvaihteessa 2009-2010 Oslosta takaisin Suomeen erottuani. Minulla jäi Osloon vajaat 2-vuotias poika, ja olin siinä mielessä onnekkaassa asemassa suurimman osan ensimmäistä etäisyysvuottani, että palkkani mahdollisti poikani tapaamisen joka toisena viikonloppuna niin että siteemme säilyi 800 kilometrin välimatkasta huolimatta vahvana. Jatkoin sukkulointiani vielä vuodet 2011-2013, ja arvioni mukaan syyllistyin ympäristörikollisuuteen yhteensä yli 30 kertaa harjoittaessani isyyttä. Osastonsihteerin palkalla olisi isyys jäänyt aika paljon nykyistä ohuemmaksi, jos lentolipun hintaan olisi sisältynyt vielä tuntuva haittavero.

Lentäminen ei ole mustavalkoista. On muutakin kuin huippuosaajien Brysseliin sukkulointia ja junttien lihapullamatkailua. Pitäisikö sitten perustaa lentosyyvirasto syynäämään, millaisia jauhoja matkustavaisilla on pussissaan, vai kerättäisiinkö tämä vero lentokenttävirkailijoiden suorittamien kuulustelujen perusteella? Tämä mietittäväksi huippuosaajille ja miksei kaikille muillekin sinne postuloituun kuplaan.

Long Playn jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Pedofiiliruhtinaitten kanssa veronmaksajien rahoilla

Timo Soini, hillotolpan löytänyt mies. Kun muut yleensä löytävät korkeintaan hädin tuskin taksitolpan nakit silmillä, ulkoministerimme on löytänyt hillotolpan nakkimuki kourassaan. Hänen hillotolppansa nimi on veronmaksajien pohjaton kukkaro.

En ole nähnyt ulkoministerimme sanallakaan tuomitsevan Syyrian kansan hävittämistä, saati Suomen tarjoavan minkäänsorttista humanitarista apua pommitusten uhreille. Sen sijaan hän käy kertomassa Syyrian pohjoisen naapurimaan diktaattorille, joka itkettää pikkutyttöjä, jotka olisivat tämän mukaan valmiita mihin tahansa (diktaattorinsa puolesta), että Suomi jakaa samat (demokraattiset) arvot tämän roiston edustaman hallinnon kanssa. Ja tästä reissusta veronmaksajat maksoivat 70 000 euroa.

Kannattaako Suomi siis diktatuuria, yliopisto-opettajien vaientamista, etnisen vähemmistön kurjistamista ja lapsien käyttämistä diktatuurin oikeuttajina ja koristeina? Sellaisetko ovat Suomenkin arvot, jos ulkoministeriämme on uskominen?

Iltalehden jutun Soinin ihmisoikeuksienedistämismatkoista voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Esteettömyys on muutakin kuin pyörätuoliliuskoja

Nykyaikana puhutaan paljon esteettömyydestä. Se ei tarkoita vain ympäristöä, jossa pääsee liikkumaan pyörätuolilla, vaan myös ympäristöä, jossa maailman ei välttämättä poikkeavasti mutta eri tavoin hahmottavat voisivat pärjätä. Tällä tarkoitan esimerkiksi kognitiivisen ergonomian vakavasti ottamista.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Esimerkiksi virkakieli syrjäyttää: vain paatuneimmat alan "miehet" tietävät, että positiivinen diagnoosi on inhimillisesti jotain ihan muuta, ja että "maksetaan" tarkoittaa veropäätöksessä että kansalainen maksaa. Virkakielen epäergonomisuudesta on hyvänä esimerkkinä Kelan käyttämä kieli ja lääketieteelliset epikriisit. Virkakielessä tulisi aina pyrkiä yleiskielisyyteen ja vierasperäisten ilmaisujen välttämiseen. Ihanteena tulee pitää selkokieltä.

Myös työpaikoilla esteettömyys tulisi ymmärtää nykyistä laajemmin. Jatkuva hyppelehtiminen tietojärjestelmistä toiseen ja keskeytykset aiheuttavat työmuistin - ei tietokoneen, vaan työntekijän, eikä työntekijä edelleenkään ole tietokone - kuormitusta ja virhealttiutta suoranaisten inhimillisten oikosulkujen riskin lisääntyessä. Ei kenellekään ole herkkua luoviminen tietojärjestelmien välillä avokonttoriympäristössä jatkuvasti salasanoja vaihdellen, saati sitten neuropsykologisia oireita kokeville, jatkuvissa, usein edestakaisissakin ja itsetarkoituksellisilta näyttävissä organisaatiouudistuksissa, joissa työntekijän odotetaan sitoutuvan yksipuolisesti siihen työnantajaan, jonka nimikin oli eri kuin viime viikolla. Ja jos niitä oireita ei vielä ollut, niin sopii kysyä, mikä on syy, mikä seuraus. Suutarinkaan lapsilla ei ole kenkiä; niinpä esimerkiksi terveydenhuollon tukitehtävissä työskenteleviltä odotetaan lehmän hermoja, kykyä priorisoida se, mikä pöydälle lätkäistyistä toimeksiannoista on eniten priorisoitava, milloin oma ajattelu on syytä lopettaa ja lisäksi tunnistaa erilaisia julkilausumattomia rooliodotuksia ja kyky pelata kielipelejä, ja tämä kaikki toimitetaan jokseenkin nälkäpalkalla. Jos tällaisessa ympäristössä ihminen ei ala tuntemaan itseään kädettömäksi ja kroonisesti moniosaamattomaksi, niin ei missään.

Kenellä sitten on vastuu diagnosoimatta jääneistä neuropsykologisista ongelmista, ja tuotetaanko niitä nykyaikaisessa työelämässä? Onko vastuu työpaikoilla, joille nämä toiminnanohjausvammaiset ovat livahtaneet kuin takaovesta vai opinahjoilla, joilla sentään näihin haasteisiin on tarjota - joskin vaihtelevia - keinoja tukea toiminnanohjaushaasteissa vai liberaalin voimautusdiskurssin mukaisesti, ihmisellä itsellään? Ainakin lienee selvää, että neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon resursseja ei saa vähentää, ja lasten kanssa työskenteleviä tulee kouluttaa neuropsykologisten haasteiden tunnistamisessa, jotta varhainen puuttuminen olisi mahdollista. Seuraukset kantaa työterveyshuolto ja neuropsykiatrinen erikoissairaanhoito, joka joutuu punnitsemaan, missä määrin potilaalla on kyseessä patologinen persoonallisuuden erityispiirre, tipahtaminen järjestelmässä olevasta aukosta vai työelämän ja koulutuksen välisen yhteensovittamisen patologiasta. 

Ideologinen sokeus on katsojan silmissä

Vasemmistoa aina syytetään sokeasta ideologisuudesta, jonka sanotaan näyttäytyvän esimerkiksi kaiken yksityisen vihaamisena vain siksi että se on yksityistä. Kuitenkin, mitä muuta kuin ideologisuutta on pakkomielle yksityistää kaikki paitsi ideologista sokeutta, paitsi sokeutta omalle ideologisuudelle? On se itse asiassa muutakin kuin ideologisuutta, ellei sitten omien viiteryhmien -mutta vain heidän - etujen johdonmukainen ajaminen ole ideologista.

Tämä on tullut mieleen tästä hallituksen yrityksestä Sote-uudistukseen. Mitä muuta kustannuksien kasvattaminen antamalla avoin potti jatkohoitoja auliisti oman yritystoimintansa kannattavuuden takia kirjoittaville yksityisklinikoille ja jälkihoitoihin julkiselle puolelle passittaville yksityisklinikoille on kuin ideologisuutta, ja mitä muuta halu piilottaa veronmaksajien varoja verosuunnittelun keinoin paisutettaviksi harvojen pääomavoitoiksi on kuin ideologisuutta? Ellei sitten kenenleipiäsyötsenlaulujalaulat-ajattelua pidetä puhtaan käytännöllisyyden sanelemana, ja tässä tapauksessa leivät tarjoaa EK, Terveystalo ja Attendo. Ja mitä muuta on kuin ideologista ihmisvihamielisyyttä esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksien poliittinen ohjaileminen?

Vasemmistolaisuus on ideologia toki sekin, siinä missä oikeistolaisuus, liberalismi tai fasismikin. Kun vasemmistolaista syytetään ideologisesta veroreikien paisuttamisesta, tästä ei liene kysymys, jos tarkoituksena on estää nimenomaisesti verovarojen valuttaminen veroparatiiseihin, optiovoitoiksi tai terveydenhoidossa terveiden sairaiksi kannattavuuden nimissä määritteleminen.

Yksi asia, josta vasemmistoa säännönmukaisesti syytetään, on yrittäjävastaisuus. Kovin yrittäjämyönteistä tuskin on sekään politiikka, jossa "kilpailukykyä" edistetään porvarihallituksen aikaansaattamilla palkansaajien lomarahaleikkauksilla. Siinä jäävät monet kotimaankin lomamatkat tekemättä, mikä tiedoksi annettakoon elinkeinoministeri Mika Lintilälle, joka kehotti tänään suomalaisia isänmaallisena tekona kantamaan lomarahansa kotimaanmatkailuun.  Itse aionkin edistää kotimaista kysyntää tekemällä tänä kesänä vielä ainakin yhden Onnibus-retken Helsinkiin.

Uuden Suomen jutun, joka sisältää ministeri Lintilän lähetyskäskyn, voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

EK uhriutuu pienten terveysyritysten puolesta

Elinkeinoelämän keskusliiton työelämäjohtaja Ilkka Oksala bloggaa tänään SoTe-uudistuksen valinnanvapauden kaatumisesta politikointiin. Oksala, jonka tunnen wannabe-lahtariajoiltani, väittää olevansa huolissaan siitä, että nyt perustuslakivaliokunnan väliintulo vaarantaa sen, että kaikki palveluntarjoajat eivät olisikaan samalla viivalla. Tämän tehdessään hän tietystikin haluaa näyttäytyä pienten hoivayritysten puolustajana.

Kun Oksala syyttää valiokuntaa politikoinnista, hän halunnee kiinnittää huomion toisaalle EK:n epäonnistuneesta hallituspolitiikan lobbaamisesta, eikä vain siitä: EK:han on Sipilän hallituksen kummisetä ja Oksala yksi sen kuiskaajista.

Oksala toteaa, että hän ei ole perustuslain asiantuntija. Ei hän myöskään tunne kapitalistisen kilpailun mekanismeja. Ei tarvitse katsoa marxilaisten lasittimien läpi ymmärtääkseen, että SoTe suosii kansainvälisiä alan suuryrityksiä, jotka ovat alkaneet varautumaan "vapaaseen kilpailuun" ostamalla pienempiä alan yrityksiä.

Oksalan väittäessä olevansa huolissaan kansalaisten tasapuolisesta palvelujen saatavuudesta, hän jättää kokonaan huomiotta sen huolen, että yksityiset kuorivat kerman päältä, keskittyen elektiivisiin toimenpiteisiin ja lähettäen kroonikot ja vaikeahoitoiset julkiselle puolelle. Samoin käy näiden kaikkien elektiivisten polvileikkausten jälkihoidolle, joka myöskin jää veronmaksajien maksettavaksi, puhumattakaan vanhenevien kakkostyypin diabeetikoiden amputaatioista ja amputaatiohaavojen hoidosta. Tässä järjestelmässä vieläpä lisääntyvässä määrin, sillä julkisen terveydenhoidon kannattaa edes yrittää hoitaa kuntoon kerralla, sillä jokainen uusintakäynti koituu veronmaksajien maksettavaksi kun taas yksityisellä puolella jokainen lisäkäynti kartuttaa suoraan kyseisen terveyspalveluruyrityksen kassaa, voittojen tuloutuessa veroparatiiseihin. Ja Oksalan puoluetoverit, jotka ovat vieneet em. mekanismin ymmärryksensä mukanaan yksityisiin terveysyrityksiin, nauravat matkalla pankkiin.

Luulisi siis perustuslakivaliokunnan amputoiman SoTe:n oikeasti kelpaavan EK:lle ja Oksalalle, mutta kun pitää uhriutua muka pienyritysten edestä, ja tämä uhriutuminen vaan ei uhrautuminen toimitetaan, jotta voitaisiin näyttäytyä isomman joukon edustajana, myös pienten. Pienyritysten kosiskelu on samaa lajia kuin takavuosina Oksalan puolueen postuloima Sari Sairaanhoitajan fiktiivinen hahmo. Siiloin kelpasivat äänet, nyt rahat.

EK:n blogin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Miksi vasemmistolaiset eivät äänestä?

Kuntavaalien jälkeen on alkanut tavanomainen jälkipyykki, etenkin voittaneissa ryhmittymissä, tai niiden edustajia lähinnä tunnen. Jos Vihreät ovat pitäneet - tähän saakka - ikuisena ongelmana potentiaalisen kannatuksen realisoitumattomuutta, niin Vasemmistolla vasta sitä piilokannatusta jääkin realisoitumatta. Miksi, semminkin kun juuri nimenomaan äänestämättä jättävien, jos keiden, kannattaisi käyttää tämä oikeutensa?

Sosiaalisessa mediassa moni vasemmistolainen on tarjonnut syyksi oman kodin puutteellista "demokratiakasvatusta": siis sitä, että kotona ei olla opittu osallisuuden mallia. Varmaan osittain näinkin. Sitten asian toinen puoli on se, miksi sitten poliittinen oikeisto eli Kokoomus hyötyy säännönmukaisesti alhaisesta äänestysaktiivisuudesta? Miksi Kokoomus saa äänestäjänsä uurnille? Kokoomuslainen vastaus tähän olisi se, että riittävän moni uskoo trickle down-teoriaan eli siihen että hyväosaisilta tippuu sen verran muruja että jo sillä laihempi pärjää; toiseksikin vasemmiston politiikka tekee kaikista yhtä köyhiä ja kurjia kun taas oikeistolainen politiikka tekee äänestäjistään niin kauniita ja rikkaita kuin he itse halajavat, ja niistä muista ei niin väliä kun eivät osaa itsestään huolehtia sen vertaa että pääsisivät uurnille. Korkeintaan tuhkauurnille. Kokoomusta äänestävät ne, joilla jo menee hyvin ja ne, jotka haluaisivat, että heihinkin tarttuisi edes osa menestyjien kultapölystä.

Edelläsanottu johtunee siitä, että kokoomuslaisesta politiikasta hyötyvät saavat asiansa hyvin ajetuiksi: nythän verotus, varsinkin pääomaverotus on ihan hävettävän alhaalla, ja hyvätuloisten valinnanvapaudesta on kyllä osattu huolehtia. Tämä on itseään vahvistava kehä: kun omat edut tulevat ajetuiksi, kannattaa äänestää. Ja päinvastoin, mikä on itseään vahvistava kehä sekin, noidansellainen: jos poliittinen porvaristo porskuttaa vasemmiston kustannuksella, tällöin vähäosaisia auttava toisenlainen politiikka, joka lähtee verovaroilla maksetuista julkisista ja universaaleista palveluista, ei ole ajankohtainen.

Toki Vasemmiston valuma olisi edes hitusen vähäisempi ilman sitä ikiaikaista keskinäistä riitelyä siitä, kuka on kaikkein eniten kosher ja kuka on revisionistisin, ja ilman sitä riitelyä esimerkiksi Yrjö Hakanen olisi ollut jo kansanedustaja. Vaikka nämä SKP:t ja KTP:t ovatkin paperipuolueita, niin ei tällainen keskinäinen päättämätön kyräily vakuuta ainakaan äänestäjää. Kokoomuksessa ei tällaista keskustelua käydä, eikä sitä katsota tarpeelliseksi, Rydmanin Ville ja Pietikäisen Sirpa mahtuvat hyvin saman brändin alle.

Voin antaa kokemuksestani esimerkin siitä, miten syväluotaavaa Kokoomuksen aatteellinen keskustelu voi olla. Kun ilmoitin alkusyksystä 1992 jättäväni kaikki tehtävät Kokoomusnuorissa, minulle soitti eräs sen ajan vaikutusvaltaisimpia valtakunnallisen Kokoomusnuorten järjestön edustajia, udellen, oliko kyseessä kaipuu tehdä aatteellisempaa politiikkaa, tarjoten paikkaa aatetyöryhmässä. Muistaakseni tämän jälkeen kysyi hintaani kun ensimmäinen tarjous ei napannut. Sanoin etten ollut myytävänä. Ihan kuin sillä olisi väliä, olisiko isäni ajamatta BMW:ta tai Mersua, kuten pohdiskeli eräs kokoomusnuorikaverini kysellessään minua ex tempore -skimbausmatkalle Itävaltaan "voit varmaan lainata isäsi Mersua. Ai eikö ole. No Bemaria sitten" henkilölle, joka on ainakin kolmannen polven autoton.

Kokoomus, jos mikä, on eturyhmäpuolue, vaikka he kiistävätkin yhteiskuntaluokkien olemassaolon, ne kun ovat laadullisia suureita ja Kokoomus uskoo määrään, vain siihen, jonka voi laskea. Leipäjonoissa seisojista, laitossiivoojista, opiskelijoista, työttömistä yksinhuoltajista ja eläkeläisistä ei oikein saa ryhmää. Jos esimerkiksi Kajaanin homot ovat ryhmä, Helsingin heterot eivät ole.

Miksi sitten vähäosaisten satunnainen parlamentaarinen protestointi ei kanavoidu Vasemmistoliittoon vaan pikemminkin Tony Halmeen kaltaisiin omankädenoikeudenjulistajiin? En osaa antaa muuta vastausta kuin sen, että jos tarjolla ei ole vastauksia niin ainakin voimaannuttamista. Kuten Susan Fainstein sanoi, Vasemmisto on ehkä löytänyt objektin, tavoittelemisen arvoisen utopian, mutta subjekti, joka kokee tämän utopian tavoittelemisen arvoiseksi, on jäänyt hahmottelematta.

Oma vika kun erosin akavalaisesta liitosta

Tässä juuri Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder tulee muistuttaneeksi minua syystä, miksi erosin akavalaisesta liitosta: sen kokoomuslainen politiikka, joka ajaa veronalennuksia ja atomistinen, voittajien säälimätön ihmiskäsitys, joka irrottaa yksilöt lähtökohdistaan ja edellytyksistään.

Fjäder näyttää olevan tietämätön tutkimuksista, joiden mukaan koulutuksen luokkaperusteinen periytyvyys on lisääntynyt. Niitä tutkimuksia ovat tehneet akateemisesti koulutetut henkilöt, siis sellaiset, joita sinäkin edustat, Sture. Yliopistoissa.

Fjäder ei myöskään liene kuullut Basil Bernstein kehittyneen ja rajoittuneen koodin käsitteitä, joiden mukaan perheessä käytetty kieli määrittää kyseisessä perheessä kasvavan lapselle valmiudet opintoihin. Jos perheessä ei tavata harrastaa kirjallisuutta eikä arvosteta opiskelua, tällöin lapsen käsitteellisen kielen kehityksen kasvualusta on aika ohdakkeinen, eikä ilman abstraktin, käsitteellisen kielen hallintaa akateeminen, jos mikään, opiskelu ole mahdollista.

Suomessa koulutus voi olla maksutonta, mutta sitä eivät ole kirjat. Fjäderin omista opinnoista on myös kulunut niin pitkä aika, että hän ei taida muistaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua eikä hän ole tietoinen siitä, että opintotuesta on tullut lainapainotteisempaa eikä opintoraha ole oikeastaan noussut omista ajoistani. Siis neljännesvuosisataan. Ja silloin sentään vielä saattoi olla jotakin toivoa siitä, että opiskelu kohentaisi työmarkkina-arvoa. Ja silloin sentään saattoi vielä olla jotakin toivoa siitä, että opiskelijan oli mahdollista kohentaa taloudellista tilannettaan keikkatöitä tekemällä. 1990-luvulla nimittäin oli vielä saatavilla sellaisia töitä, jotka eivät edellyttäneet ammattitaitoa. Jollaista muuten ei saa opiskelemalla teoreettisia aineita, paitsi tutkijan ammattitaitoa. Yliopistoissa. Ne ovat sellaisia paikkoja, joissa tutkitaan muun muassa koulutuksen periytyvyyttä.

Fjäder ei näytä tietävän, että kaikki opiskelu ei tuo (korkeasti palkattua) työpaikkaa. Oma vika, jos ei kouluttaudu oikein. Oma vika, jos kouluttautuu esimerkiksi sosiologiksi tai humanistiksi. Oma vika, että erosin akavalaisesta liitosta.

Erinomaisen artikkelin koulutuksen periytymisestä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Ota työntekijöiden lomarahat ja juokse

Elinkeinoelämän keskusliitto julistaessaan yksipuolisesti omalta osaltaan liittokohtaisen sopimisen ajan päättyneeksi, samalla se moraalisesti irtautuu kaikista keskitetyistä ratkaisuista. Eikä vain moraalisesti, sillä hallitusohjelmankin sanellut EK julkilausutusti tavoittelee paikallisen sopimisen lisäämistä. 

Tässä vain sattuu olemaan sellainen performatiivinen ristiriita, että nyt EK näyttää aika huonoa esimerkkiä. Mitä muuta liittokohtaisista sopimuksista luopuminen onkaan kuin keskitetty ratkaisu, sitä, että se sanelee, miten keskusliittojen pitää sopia. Ilmeisesti keskitetty sopiminen on ok vain silloin kun se tapahtuu Häkämiehen sanelusta ja hänen valvonnassaan, sillä silloin sitä ei sanota keskitetyksi vaan kilpailukyvyn varmistamiseksi. 

Nyt EK:lle pitää kyllä antaa peili käteen. Ei sellaisen kanssa voi neuvotella, joka ensin keskitetysti vaatii KiKy-sopimusta ja sen jälkeen yksipuolisesti julistaa keskitetyn sopimisen ajan olevan ohi. Se on pelkurimaista: ensin haastetaan riitaa ja sitten juostaan karkuun kun ollaan ensin ulosmitattu työnantajille edut. 

Ensin ulosmitataan lomarahat, sitten yhteistyössä hallituksen kanssa varmistetaan että leikatulla palkalla ostetut palvelut on ulkoistettu veroparatiisiin, tästä palkitaan hallitustoveri nostamalla tämä vihreällä oksalla laulavaksi satraapiksi, jonka tulospalkkiota nostetaan onnistuneesta ulkoistuksesta. 

En lähtisi neuvottelemaan EK:n kanssa, varsinkin jos EK on jo tullut osoittaneeksi tällä teollaan että neuvottelemisen aika on ohi. Miten neuvottelet sellaisen osapuolen kanssa, joka julistaa toisen neuvotteluosapuolen olevan vailla valtuuksia, ja kyseenalaistaa koko neuvotteluprosessin?

Kansan Uutisten jutun, jossa Metalliliitto sanoutuu irti tästä keskitetystä hajauttamisesta, voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Kannattajasta äänestäjäksi on pitkä matka

Viime eduskuntavaaleissa 91,5% äänestävistä kansalaisista kannatti jotain muuta puoluetta kuin Vihreitä. Tämä on toki yksi tapa tarkastella puolueen kannatusta, siis kannatuksen aktualisoitumista. Siitä tullaankin potentiaaliseen kannatukseen, joka näkyy gallupeissa. Niissä Vihreiden kannatus näyttäisi hypänneen 13-14% tietämille.

Jos tavoitellaan mahdollisimman suurta potentiaalista kannatusta, tässä tulee esiin Vihreiden poliittisen position tietty ambivalenssi/monitahoisuus/epämääräisyys. Joillekin Vihreät ovat vasemmistopuolue, toisille oikeistopuolue, ja tämä yhtäältä-toisaalta -asetelma kyllä voi tuoda lisää potentiaalisia kannattajia. Mahdollisimman suuren kannatuspotentiaalin tavoittelu, moneen suuntaan kurkottelu taas aiheuttaa sen, että siitä potentiaalisuudesta aktuaaliseen äänestämiseen onkin sitä pidempi matka, sillä joitakin karkottaa joidenkin vihreiden liberaalius ja joitakin taas vasemmistolaisuus.

Äänestämispäätöstä pähkäilevälle on turha alkaa selittämään, että "emme ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä". Edellä oleminen ei ota mitään kantaa esimerkiksi kansalaisia kiinnostavien palvelujen järjestämisen tapaan tai verotuksen painopisteeseen palkkatulojen ja pääomien välillä. Joskin sitä verotusta voi painottaa esimerkiksi haittaverojen suuntaan, nämä haittaverot eivät tee eroa käyttäjänsä taloudellisen hyvä- tai huono-osaisuuden suhteen. Itse asiassa ne ovat tasaveroina oikeistolaisia, niin paljon kuin vasemmalle kallistuvana kannatankin kulutuksen verottamista kulutuksen haitallisuutta vähentämään ohjailevasti.

Mistä tullaankin Vihreiden perinteiseen tai ainakin alkuperäiseen raison d'etreen, eli ympäristöön. Ympäristö ei erottele köyhien ja rikkaiden välillä. Raikkaasta ilmasta ja luonnosta voivat kaikki nauttia tai ainakaan se ei kysy tilipussia, mutta tämäkään ideaali ei ota mitään kantaa siihen, mitä verotetaan ja mitä verotuksella saa eli miten palvelut tuotetaan.

Jos vasen-oikea -jaottelu yritetään välttää toteamalla, että Suomessa (ainakin melkein) kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän keskustalaisia, ja keskustankin väri on vihreä, niin tämäkään ei ota mitään kantaa alkuperäisiin huolenaiheisiini: miten palvelut järjestetään ja miten ne maksetaan?

Edelleenkin äänestäjillä on vain yksi ääni. Vaikka Vihreät olisivatkin mahdollisimman monen äänestäjän mahdollinen tai jopa kakkossuosikkipuolue, siihen äänestyslippuun voi piirtää vain yhden äänen. Vaikka maailma pelastettaisiinkin kunnissa, vielä pitäisi ottaa jotakin kantaa siihen, pelastetaanko ne kunnat ja kuntalaiset.

Ulkoistamisyhteiskunta

Suomessa on 90-luvulta asti yritetty vähentää yhteiskunnallisia tehtäviä. Tämä prosessi, jonka alkuajat voi jäljittää edellisen suuren laman aikoihin, on tapahtunut samanaikaisesti voimistuneen ns. uusliberaalin ideologian kanssa. Toki on hyvä tukkia mahdolliset vuotokohdat niissä säkeissä, jonne veromarkkoja ja sittemmin -euroja valutetaan, mutta uusliberaaleille yhteiskunnallinen on lähtökohtaisesti paha, ja uusliberalismiin nojaaville porvareille taas verotus on paha.

Yhdeksi suosituksi verojen säästämiskohdaksi on osoittautunut tiukennettu suhtautuminen peruspalvelun käsitteeseen ja subjektiivisten oikeuksien purkaminen. Toinen tapa säästää on ollut aikaisemmin julkisesti tuotettujen palveluiden ulkoistaminen tai yhtiöittäminen, enkä oikeastaan osaa nähdä niiden välillä paljoa muuta kuin retorisen eron.

Otan muutaman esimerkin. Viime aikoina moni on saanut karvaasti kokea, että Posti ei enää ole entisensä. Jos ei tätä sattunut huomaamaan neljännesvuosisata sitten, jolloin Pekka Vennamo antoi kasvot tälle visionääriselle, suorastaan apokalyptiselle lauseelle, tai jos on liian nuori muistamaan. Sen tämä neljännesvuosisadan itelloittamisharharetki onnistui tekemään, että Posti ei enää ole peruspalvelu, vaikka ainakin itseäni (45 v) vanhemmat mieltävätkin sen sellaiseksi, suorastaan viranomaiseksi, hoitaahan se viranomaistehtäviä. Paitsi että viranomaiset eivät enää hoida viranomaistehtäviä.

Toisen esimerkin antakoon Tielaitos, entinen Tieliikelaitos, entinen Tie- ja vesirakennushallitus (TVH). Nimeä ja palvelun järjestämisen, valvonnan ja palvelun omistajuuden tapaa on vuosikymmenien aikana sillä tavalla salakavalasti hivutettu, että nimestä on pikku hiljaa pudotettu aina yksi osanen pois. Jos joku ei huomaisi, kun se tehdään tällä tavalla, niin vain vähän kerrassaan muuntuvan nimen evoluutio kätkee sisälleen myös organisatorisen uudistuksen, jossa valvonta- ja tuotantotehtävät on erotettu toisistaan Tiehallintoon ja Destiaan. Sinänsä tämä proseduuri voi kuulostaa viattomalta, jopa suotavaltakin, päästäänhän siinä siitä näennäisestä jääviysongelmasta, että yksi käsi valvoisi toista, mutta kun nyt ei valvo kukaan, kun Tiehallinnolla ja Destialla on pikemminkin tilaaja-tuottaja -suhde, ja pikku hiljaa enemmän osia Destiastakin on myyty yksityiselle sektorille, julkisen valvonnan ulottumattomiin.

Helsingissä reilut 2 vuotta sitten päätettiin yhtiöittää kaupungin palveluyritys Palmia - jos joku muistaa, niin tämän ei mitään tarkoittavan sanan taakse kätkeytyy Helsingin eri palvelusektoreiden keittiö- ja kiinteistöpalveluita. Tämän yhtiöittämisen yhteydessä toteutettiin työntekijöiden uusjako, jossa "vanhat" työntekijät saivat jäädä JHL:n työehtosopimuksen piiriin, kun taas uusiin sovelletaan PAM:in sopimusta, jossa on useita satoja JHL:n sopimusta heikompi palkkataso.

Samantyyppinen uusjako suoritettiin HUS-konsernissa syksyllä 2013, jolloin emokonsernista ulkoistettiin osastonsihteereitä HUS-Servis -nimiseen liikelaitokseen. Vaikka vanhojen työntekijöiden työehtosopimus pysyikin näennäisesti ennallaan, heihin tultiin pian soveltamaan "toimistotyöaikaa", josta sitten luottamusmiestason neuvotteluissa todettiin, että se voi tarkoittaa mitä hyvänsä, esimerkiksi kolmivuorotyötä. Se on vielä oma messunsa, miten johtamiselle, työhyvinvoinnille ja ilmapiirille kävi; käytännössä liikelaitokseen ulkoistetut työntekijät tiputettiin heikoille jäille, lähiesimiesten mielivallan armoille. Servisin konekirjoittajat, joiksi valikoitiin työntekijöiden oman käsityksen, entisten kollegojen käsityksen ja Servisin lähiesimiesten käsityksen mukaan heikoimmin tuottavia, hankalimpia ja/tai eläkeikää lähestyviä työntekijöitä, joiden työmarkkina-arvo oli olematon, kun kansakoulupohjalla olivat tehneet osastonsihteerin töitä vuosikymmenien ajan. Servisiin ulkoistamistapaus opettaa, mitä julkiselta sektorilta ulkoistetuille voi tapahtua, kun jo valmiiksi nöyrät työntekijät alistettiin jatkuvan kyttäilyn, uhkailun ja pelottelun voimalla.

Ulkoistamisia ja yhtiöittämisiä koetetaan piilotella retorisella sumutuksella. Tämän sumutuksen osoituksena uusista toimijoista ei pysty sanomaan, ovatko ne lintuja vai kaloja, yrityksiä, virastoja, (liike-)laitoksia vai jotain ihan muuta, kun se ei käy ilmi edes niiden nimestä. Helsingin kaupungin liikennelaitos sentään, se se oli jotakin, mutta mikä sitten on HSL? No Helsingin Seudun Liikenne? Mikä? Laitos? Virasto?

Samanaikaisesti ulkoistamis- ja /tai yhtiöittämisprojektin kanssa uusliberalismi on suorittanut kansalaisten "vapauttamisen" (jota he kutsuvat voimaannuttamiseksi) asiakkaiksi. Tämäkin on perusteltu kauniisti, esimerkiksi sairaanhoidossa potilaista on tullut prosessinomistajia, tasaveroisia osallisia asiantuntijoiden kanssa, kokemusasiantuntijoita. Silloin kuitenkin ajaudutaan ongelmiin, kun joku ei pystykään toimimaan oman elämänsä subjektina, valistuneena asiakkaana, kun eivät tiedot riitä tai kun asiakas ei vain jaksa siitä syystä että hän on - potilas. Silloin tapahtuu tipahduksia, kun kansalaisen jaksaminen tai tieto-taito ei riitä subjektiasiakkaana luovimiseen sen palvelun perässä, jota ei enää ole tai jota ei ainakaan löydä.

Kaikilta ei oman elämänsä sankaritarinan konstruoiminen onnistu, kun sen seeveen tekeminenkin takkuaa. Kun ei sinne edes voi laittaa mitään. Jos siellä jotain on, niin on myös aukkoja, jotka ovat kuin ruttotautisen polttomerkkejä, kyvyttömyyden osoituksia. Ei ole mikään ihme, että jotkut päätyvät ulkoistamaan oman pahoinvointinsa, työttömyytensä tai muuten vain enon veneestä tipahtamisen jollekin toiselle, kun se ulkoistaminen on isompi yhteiskunnallinen trendi. Rasistit ja muut repsukat ulkoistavat ja projisoivat omaa riittämättömyyttään toisiin. He eivät menettele yhtään sen kummemmin kuin julkisten organisaatioiden johdossakin tehdään: ylilääkärit ja osastonhoitajat kipuilevat ylemmän johdon tulostavoitteiden ja numeraalisesti laskettavien suoritteiden ristipaineessa, ja lähetti potkaisi kissaa. Jossakin kissan paikalla saattaa olla osastonsihteeri, toisaalla turvapaikanhakija.

Auttaisiko Li köyhää urheilujohtajaa?

Menestyjä Jari Sarasvuo puolusti homokommenttiensa vuoksi potkut saanutta Aleksi Valavuorta, joka oli erehtynyt irvailemaan Vasemmistoliiton siipeilevän. Sarasvuo kehotti Anderssonia "– Jätä tuo toisen ihmisen tulojen ja potkujen ilkkuminen. Tiedän, mikä olet oikeasti arvoiltasi ja kyvyiltäsi. Li, köyhät tarvitsevat sinua, Sarasvuo sanoi.

Valavuori oli ryttyillyt väärälle taholle, sanavalmiille, tuoreelle vasemmistojohtaja Li Anderssonille:

"Onko sun mielestäsi reilua, että 25% suomalaisista maksaa työllään koko paskan? Sinun vasemmistosi ei kuulu näihin maksajiin" Li Andersson kuittasi tähän osuvalla kuvakaappauksella Hesarin otsikosta "Homokommenteistaan potkut saanut Aleksi Valavuori (Kok., näköjään myös köyh.), ei tienannut verotettavia tuloja senttiäkään". 

Ilmeisesti Valavuori sitten on köyhä, ainakin jos on julkaistuja verotietoja ja Sarasvuota uskominen. Auttaisiko Li vähäosaista miestä mäessä?

Li Anderssonin Instagram-kuittauksen voi käydä tsekkaamassa klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Vähentääkö KiKy-sopimus kuntien verotuloja?

Oma ammattiliittoni JHL oli mukana kunta-alan pääsopijajärjestöjen kannanotossa, jossa ihmetellään väitteitä, joiden mukaan "kilpailukykysopimus" vähentäisi kuntien verotuloja, kun kuitenkin pääministeri Juha Sipilä on luvannut sen olevan kunnille kustannusneutraali.

Tätä on kuitenkin vaikea luvata, jos reaaliansiot laskevat lomarahaleikkauksen myötä. Lisäksi joku - esimerkiksi pitkää työmatkaa tekevä tai yksinhuoltaja - voi tulla päätyneeksi sellaiseen laskelmaan, että työajanpidennykset ovat hänelle mahdottomia, jolloin hänen on joko oma-aloitteisesti vaan ei vapaaehtoisesti lyhennettävä työaikaansa, jolloin hänen ansiotasonsa laskee, ja samalla laskevat verotulot. Joku voi jopa tulla siihen johtopäätökseen, että työnteko ei enää ole näillä pelimerkeillä mahdollista.

Tämä kannanotto sisältää siis pakostakin vaatimuksen kompensoida em. tappiot jotenkin kunnille, tai sitten vähentää kuntien tehtäviä, mikä edellyttäisi kuntalain muutosta. Toki niitä tehtäviä väheneekin SoTe-uudistuksen myötä. Yksi kätevä tapa kompensaatioon on tietysti kunta-alan palkkatason tarkistaminen, mikä olisi luontevinta aloittaa matalimmista palkkaryhmistä.

Kunta-alan järjestöjen yhteisen kannanoton voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Parasiittilista

Alkuviikosta julkistettiin taas vuotuinen kadehtimislista, eli verotustietojen Kuka kukin on -palsta. En ole koskaan käsittänyt, miksi tätä listaa julkaistaan, koska en ole kiinnostunut naapurieni, oletettujen vihollisteni tai kenenkään tuloista, sillä eiväthän ne ole minulta pois.

Paitsi että ovat. Verotustietoja paljon valaisevampaa on, kuka ei maksa veroja. Ja se on minulta pois, ja paradoksaalisesti myös verojen välttelijöiltä itseltään. He ovat yhteiskuntamme todellisia vapaamatkustajia, heidän aatelinsa, semminkin kun hyväosaiset käyttävätkin todellisuudessa eniten hyvinvointietuuksia (koska niin moni etuus on tulosidonnainen).

Tuntemani kokoomuslainen ennätti kääntämään verotuslistat yhteiskuntamme kunniatauluksi, jossa osoitetaan todelliset hyväntekijät eli parhaat veronmaksajat. Mikäs siinä, jos vain maksaisivatkin veroa, mutta kaikkein hyvätuloisimmat ovat siinä mielessä hyväosaisia, että eivät maksa, koska pääomatuloista ei makseta kunnallisveroa. Toki hekin osallistuvat valtionosuusjärjestelmän kautta kuntien palvelutuotannon rahoittamiseen, mitä rahoitusmekanismia ovatkin kovasti koettaneet tukkia, minkä tietää jokainen kuntien päätöksentekoon osallistunut ja jokainen kuntien rahoitusvajeen takia lomautettu tai irtisanottu.

Ilta-Sanomien listauksen parhaista verojenvälttelijöistä voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Miksi työttömiä syyllistetään?

Miksi työttömiä syyllistetään työhaluttomiksi ja laiskoksi, vaikka 400 000 työtöntä lienee yhtä hankala tunkea 30 000 työpaikkaan kuin kamelia neulansilmään, eikä laskelmissa ole edes huomioitu sitä, että ne työpaikat menevät yleensä jo töissä oleville?

Taustalla taitaa olla projektiota, jossa omistava luokka projisoi syyllisyydentunnettaan epäonnistuneesta työllistämisestä johonkin muuhun. Ja kehenkäs muuhun kuin työttömiin, jotka ruojat eivät kannakaan mukanaan omia työpaikkojaan vähän niinkuin spitaalinen omaa sänkyään. Tarkoitus taitaa olla myös saada katse kohdistumaan johonkin muuhun kuin siihen, että liikevoitto ei menekään työllistämistä edistäviin investointeihin, vaan esimerkiksi johdon palkkioihin.

Siitä, että katse on tarkoitus kääntää johonkin muuhun kuin omistavan luokan epäonnistumiseen tai puuttuvaan tahtoon työllistämisessä, kertoo ainakin se, että omistavaa luokkaa Suomessa edustavan puolueen mielestä työnteon on aina oltava kannattavaa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että työttömyyden on oltava kannattamattomampaa kuin työnteon. Eikä työnteko ole kannattavaa, omistaminen on, mistä on osoituksena se, että pääomatuloja verotetaan meillä ansiotuloja vähemmän.

Samainen pääoman edustaja sanoo uskovansa yksilöön, painottaen sen vapaita valintoja. Oletuksena toki on, että yksilöt kykenevät tekemään "oikeita" valintoja, tai haluavat. Jos joku vapaasti valitseva yksilö päätyy siihen laskelmaan, että työn tekeminen ei kannatakaan, tällöin vapaan valinnan teoria on pelastettava jollakin. Tässä tapauksessa muuten vapaata yksilönvalintaa painottava Kokoomus, jolle yhteiskunta usein näyttäytyy esteinä yksilönvalinnalle, tarvitseekin yhteiskuntaa. Työnteon on oltava moraalisesti velvoittavaa, vaikkei se olisikaan yksilöllisesti kannattavaa, sillä väärät yksilönvalinnat romuttavat systeemin.

Kaikki ovat siis vapaita valitsemaan, oikein. Jos kuitenkin sattuu sellainen näköharha, että tuleekin väärä valinta, niin sitten pitää kaivaa iso paha mörkö eli yhteiskunta kaapista.

Sain idean kirjoitukseen Li Anderssonin ja Susanna Kosken dialogikirjasta Punavihreä, sinivalkoinen - keskustelukirjeitä (Minerva Kustannus 2014).

EK:n ja rasistien epäpyhä allianssi

Sinänsä mainio some-kampanja "Mun tulot ei (väärin taivutettu, mur!) riittäisi perheenyhdistämiseen" on joutunut trollien valtaamaksi. Nämä trollit eivät erota netto- ja bruttotuloja, ja omia ja toisten tuloja toisistaan.

"Seinähullut suvakit perustaneet protestisivun. Tarvitaan sinunkin mielipitettä sinne. °Käy kurkkaamassa."

Nämä trollit näkevät kaikkialla suvakkien salaliittoja, joissa kaksin käsin vedetään muslimeita Suomeen. Ja taustatukea näille antavat porvarit, joiden mielestä syntyperäiset, jotka eivät yllä niihin kriteereihin, joita nuivat ovat maahanmuuttajille asettaneet, ovat näköharha. Heidän maailmassaan vain yhden lajin nettosaajat riittäisivät.

Voi sitten olla, että minä itse näen salaliittoja. Näen sellaisen salaliiton, jossa porvarit ovat tarjonneet ruikutuspuheensa rasistien aseeksi. Nyt nuivistokin valittaa, että bruttotuloiltaan perheenyhdistämisrajan alittava suomalainen ruikuttaa, jos hän toivoo vaaditun 2600 nettotulorajan ylittäviltä empatiaa ja suhteellisuudentajua. Kai se sitten on ruikutusta, jos enemmistö toivoisi Laura Rädyn kaltaisten vieraantuneiden tuntevan paremmin niiden ihmisten todellisuutta, josta on päättämässä.

Jos rasistien mielestä maahanmuuttajat käyvät suomalaisten taskuilla, niin mitä sitten on sanottava verosuunnittelua harrastavista ökyporvareista? Laillistettuja varkaita, jotka aiemmin pienen ihmisen asialla olleet rasistit hyväksyvät, tai ainakin sulkevat tältä varkaudelta silmänsä, he kun ovat rasistien agendalle hyödyllisiä.

Molemmat hyötyvät toisistaan. Rasistit antavat ilmaiseksi käyttöönsä porvarihallitukselle yhden lisäargumentin säästää verovaroja, ja porvarit taas ovat luovuttaneet rasistien käyttöön ruikutuspuheensa. EK siis tarvitsee tässä yhteiskunnallisessa todellisuudessa liittolaisikseen rasisteja, ja rasistit saavat puheelleen lisää pontta porvareilta.

Kuinka hallitus sai kansan vihaamaan veroja

Pienituloiset rakastavat - tai ainakin heidän kuuluu rakastaa - veroja, tarkoittaen siis palkkatulojen verotusta, sillä he ovat riippuvaisimpia niillä kustannetuista palveluista, vaihtoehtoihin kun heillä ei ole varaa. Nyt kuitenkin tämä syy-yhteys on murrettu, ja kansa on pakotettu sahaamaan omaa oksaansa vaatimalla veronkevennyksiä.

Hallituksen niin sanottu kilpailukykysopimus on taidettu valmistella paitsi EK:n, myös Veronmaksajien keskusliiton kanssa yhteisymmärryksessä, sillä sen sisältämät työelämän heikennykset suorastaan huutavat tasapainottaakseen itseään veronkevennyksiä. Pitkää työmatkaa tekevät, yksinhuoltajat ja ruuhkavuosissa kärvistelevät ovat pakotettuja sanoutumaan irti työajanpidennyksistä ja lyhentämään työaikaansa.

Koska tällä manööverillä ansiotaso laskee pikkuisen, he laskevat toivonsa siihen, että veroja kevennettäisiin sen verta, että vaikutus heidän tilipussiinsa olisi suunnilleen plus miinus nolla, eli veronkevennykset kumoaisivat laskevan ansiotason vaikutukset (lomarahojen kuihtumisen veronkevennykset korvaavat vain niillä, jotka selviytyvät ilman työaikansa lyhentämistä).

Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Mitään järkeä tässä ei ole, mutta kun valinnanvapautta piti lisättämän ideologisista syistä. Vielä kun saisi kuukausilippuun osa-aika-alennuksen, mutta kun työmatkalippu maksaa sen saman, teit sitten 2 tai 12 tunnin työpäivää, 3 tai 6 päivää viikossa. Mutta näin saatiin kansa vihaamaan veroja, ja huonomuistisin tai nöyrimmäksi peloteltu kansanosa rakastamaan hallitusta, joka laski heidän verotaakkaansa.

Akavalaiset, pikku raukat

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on tämänpäiväisessä liiton tiedotteessa valittanut, että "Verotus ei kannusta riittävästi osaajia etenemään urallaan tai työnantajia palkitsemaan työntekijöitä".

Voi, voi. Niillä veroilla on akavalaisetkin koulutettu, heidän vähempikoulutettuja keskimäärin parempi terveytensä pidetty kunnossa, kustannettu kirjastot vähävaraistenkin opiskelun mahdollistamiseksi ja päiväkodit kustannettu, jotta pienipalkkaiset (akateemiset) huolehtisivat niiden lapsista, jotka etenevät urallaan niin että vain peräjuova jää myöskin verovaroin kustannetulle pikatielle. Päivähoitajista ei kuitenkaan ole mitään väliä, tai kirjastotädeistä ja -sedistä. Hehän huolehtivat peruspalveluista, eli heidän sopisi olla vaikka orjina.

Akavan mukaan kokoaikaisessa työssä olevien keskimääräinen kuukausipalkka on 4340 euroa. Se on jokseenkin tarkalleen kaksi kertaa oma palkkani, johon ei kuulu ylityö-, osaamis- eikä muitakaan lisiä, paitsi 60 euron kielilisä ja pienehkö kalliinpaikan lisä. Siis ne ovat jo mukana 2170 eurossa.

Entä sitten uralla eteneminen? Ei se verotuksesta ole ollut kiinni, että hakemiini koulutustani, osaamistani ja intressejäni paremmin vastaaviin paikkoihin hakijoita on muutamasta kymmenestä muutamaan sataan. Vain yksi valitaan, oli verotus mikä oli. Ja mitä se sitten voisi olla, yleneminen? Valesihteeristä valelääkäriksi?

Tällaisten kannanottojen, kokoomuslaisen politiikan takia vaihdoin pois akavalaisesta liitosta SAK:laiseen liittoon. Siellä sentään ymmärretään, että veroilla tätä yhteiskuntaa pyöritetään.