Onko syytettynä oleminen sairaus?

Lautamiehenäkin toiminut tuttavani kommentoi somessaan Hesarin mielipidekirjoitusta, jossa ihmeteltiin sitä, kuinka säännönmukaisesti virkarikoksista syytetyt kuntien (korkeat( viranhaltijat päätyvät syytteen jälkeen sairaslomalle. Toki hyvillä veljillä saattaa olla helpompaa tämä saikun saaminen, mutta kyllä näin voi käydä vähäisemmillekin veljille. Tai siskoille.

Oletan, että näissä tapauksissa työkyvyttömyyden aiheuttavana diagnoosina on F43.0 eli akuutti stressireaktio. Varmaankin syytettynä oleminen onkin stressaavaa. Ja niin se onkin. Puhun kokemuksesta, kun on viran puolesta (osastonsihteeri) oletusarvoisesti vikapää, ja sen lisäksi väärää sukupuolta, ylikoulutettu ja virassa osoitetuista virheistä kerätään virhelistaa todistusaineistoksi. 

Sama diagnoosi tarjoutuu myös esimerkiksi läheisen poismenosta tai työsuhteen purkuyrityksestä, kun muutakaan diagnoosikoodia ei löydy. Joskus tuon voi lukea myös suomeksi "vitutus", mutta sekin kyllä usein on seurausta esimerkiksi ajojahdista töissä tai burn outista. 

Akuutti stressireaktio voi olla myös diagnoosi, jonka alle piilotetaan työkyvyttömyyden todellinen juurisyy eli univaikeudet, jotka nekin voivat olla työperäisiä. Unettomuus ei itsessään ole diagnosoitava sairaus, joten se pitkää kätkeä jonkin muun diagnoosin alle. Ja sen parempaa ei useimmiten löydy kuin akuutti stressireaktio. Sairausloman aiheuttaja toki on unettomuus, mutta SVA-todistukseen on jouduttu kirjaamaan diagnoosiksi tuo akuutti stressireaktio, kun masennusdiagnoosia ei oikein arvaa ihan pienistä heitellä, se kun edellyttää yleensä pidempiaikaista altistumista ja sen seuraukset ovat ihmisyksilölle kohtuuttomia, jos töissä pärjäämättömyydestä seuraa esimerkiksi luototuskelvottomuutta, ja sitä pakkolääkitään riippuvuutta aiheuttavilla substanseilla, joista kieltäytyminen voi johtaa diagnoosin perumiseen. 

Niin että kyllä korkean virkamiehen syyte voi aiheuttaa sairastumisen, jos sitten hyväksytään se, että sitä sairautta on vähäisemmälläkin väellä. 

Hesarin kirjoituksen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

Jos joku välittäisi

Psykologi Aku Kopakkalan mielestä se, että vuosittain 2800 nuorta jää psyykkisistä syistä eläkkeille, on todellinen kansanterveydellinen ja -taloudellinen aikapommi. Tämän pommin purkaminen olisi paljon helpompaa kuin vanhuuseläkepommin, tarkkanäköisyyttä ja poliittista tahtoa vain puuttuu.

Kopakkala ihmettelee, miksi psykiatriassa tyydytään ainoana lääketieteellisenä erikoisalana siihen, että hoitotulokset jatkuvasti huononevat.

Taustaltaan yhteisön ja yksilön arkipäivästä johtuvia ongelmia pyritään hallitsemaan lääketieteellisellä diagnoosilla. Kun diagnoosi on saatu, oiretta hoidetaan pilleripurkilla, sen sijaan että yhdessä potilaan kanssa paneuduttaisiin ongelmien syihin ja pohdittaisiin niihin ratkaisuja, hän sanoo. Kriittinen suhtautuminen mielialalääkkeisiin johti siihen, että hänet irtisanottiin Mehiläisestä.

Hoito tuottaa sairaan, se rakentaa ihmiselle potilaan identiteetin, ja tästä asemasta käsin on vaikea päästä tasa-arvoisesti keskustelemaan ongelmista.  Lääkkeiden tarjoamisen sijaan pitäisi pyrkiä hoitamaan syitä, hän jatkaa.

Erityisesti nuorten lääkitys muistuttaa hölmöläisten matonkudontaa. Lääkkeillä on aina haittansa, jotka ovat usein hyötyjä suuremmat. Lääkitys turruttaa ja helpottaa potilaan hallittavuutta, mutta ongelmat vain siirtyvät.

Yhtenä ratkaisuna Kopakkala näkee erilaiset matalan kynnyksen auttamispalvelut, esimerkiksi Tornion Keroputaan ja nuorisotyön Vamos -mallit. Ne on tehty asiakkaiden, ei työntekijöiden tarpeista lähtien.

Hän on varma, että lastensuojelun ja erityisesti viime aikoina suuresti lisääntyneiden huostaanottojen tarve vähenisi, jos tarjolla olisi helposti saatavaa kodinhoitoapua ja vertaistukea. Avohoidon palveluihin on matalampi kynnys, ja ne laitostavat ja leimaavat laitoshoitoa vähemmän. Laitosvuorokaudet ovat myös kalliita: yhden laitospaikan hinnalla palkattaisiin esimerkiksi useita kotiavustajia.

Tuloerojen kasvu tuottaa terveyseroja, jotka näkyvät nuorilla selvästi. Nuorten syrjäytymisen estämiseen on tartuttava sekä mielenterveysasioissa että estämällä työttömyyskierre.  Tutkijat pohtivat, synnyttääkö syrjäytyminen mielenterveyspulmia vai toisinpäin. Kysymys on kuitenkin vain yhdestä asiasta: yhteiskunnallinen osattomuus tuntuu pahalta.

Nuoren masennuksessa on usein kyse siitä, ettei hän näe itsellään hallittavissa olevaa myönteistä tulevaisuutta. Pulmina ovat yksinäisyys, turvattomuus ja valmiiden elämänmallien puuttuminen.  Diagnoosit ja lääkekierteet eivät välttämättä ole osa ratkaisua vaan johtavat mielenterveyskuntoutujan urapolulle ja valitettavan usein ennenaikaiselle eläkkeelle.  Perheiden ja nuorten tukeminen, jo ennen syrjäytymistä, on aivan mahdollista.

 Tämä oli ensimmäinen luonnosversio Uudenmaan Vihreiden vaalilehteen päätyneestä Aku Kopakkalan haastattelusta. Lopullinen juttu eli sitten vielä aika paljon tästä luonnoksesta. 

Masennusdiagnoosi, elinkautinen vankeus

Tunnen joitakin mielenterveyskuntoutujia, ja olen itsekin ollut joskus - ainakin erotessani syksyllä 2009 ja alkutalvesta 2010 - siinä rajalla, että olen miettinyt, olisiko diagnoosin hakemisesta jotakin hyötyä omassa tilanteessani. Haitat kuitenkin ovat suuremmat kuin edut.

Psykiatri Aku Kopakkala, jonka kanssa juttelin vähän aikaa sitten, on sanonut, että moni pitkittynyt työperäinen stressireaktio luokitellaan masennukseksi vain Kelan takia, jotta saataisiin sairauspäivärahaa, vaikka oikea tapa olisi korjata stressiä aiheuttaneita tekijöitä, tai joissain tapauksissa irtisanoutua. Irtisanoutuminenkaan vaan ei oikein kannata, siitä kun seuraa kolmen kuukauden karenssi.

Jos perseestä oleva työ onkin vankila, niin masennusdiagnoosi taas on elinkautinen. Tiedän joistakin edellämainituista tuttavistani, että sen jälkeen kun he ovat saaneet masennusdiagnoosin, he ovat merkittyjä miehiä tai naisia. Pankit eivät myönnä lainoja, viranomaiset vähättelevät huoltajuuskiistoissa ja masennusta edeltävä historia mitätöidään, ansioluettelo pyyhitään pois.

Usein mielenterveyskuntoutujat ovat mitä tarkkanäköisimpiä ihmisiä, jotka eri syistä ovat menneet rikki, on kyse sitten ollut äkillisestä kriisitilanteesta, kuten avioerosta tai pitkittyneestä ongelmasta, kuten työpaikkakiusaamisesta ja jotka mahdollisesti ovat itsepäisen sinnikkäitä eivätkä anna periksi ja taitu heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Helpommalla usein selviäisivät, jos ymmärtäisivät antaa periksi puolisolleen tai työnantajalleen. Kyllä se korsi jossain vaiheessa kuitenkin katkeaa kenellä tahansa.

Masennus on usein tilannekohtaista, liittyen esimerkiksi työhön. Jos masennusta aiheuttava tekijä otetaan pois, tällöin voidaan heti jo vallan mainiosti. On väärin, että yhden yksilöstä riippumattoman tekijän vuoksi yksilöön kokonaisuudessaan lyödään epäonnistuneen, heikon hullun leima, ja tämä pitää tehdä vain Kelan takia tai siksi, että se on kärsivän yksilön ainut tapa puhaltaa peli poikki, päästä jäähylle.