Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan

Nk. Länsi-Haagan eli Riistavuoren kaava käväisi taas kaupunkiympäristölautakunnassa. Ohessa kannanotto kaavasta. Se meni lautakuntalaisille, niin varsinaisille kuin varajäsenillekin.

Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan

Suosittelen kaavan hylkäämistä seuraavista syistä:

1.     Otso Kivekkään aloite laatia Vihdintien toisella puolella olevalle Valimon/Pitäjänmäen teollisuusalueelle oma osayleiskaava menee eteenpäin, ja ainakin suurin osa alueelle kaavaillusta asuinrakentamisesta mahtuu Vihdintien toiselle puolelle. Vihdintien toiselle puolelle tulevan rakentamisen tulee olla Riistavuoreen rakentamiseen sijasta, ei sen lisäksi.

2.     Kaikkein pahin kipupiste kaavasuunnitelmassa ovat nykyisen ulkoiluväylän itäpuolelle sijoitetut pistetalot Riistavuoren kaikkein kapeimpaan kohtaan, jotka kutistavat puiston kapeimmillaan 30-40 metriä kapeaksi soiroksi. Muun muassa dosentti Kati Vierikon tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään 200 metriä leveä, jotta se olisi monimuotoinen. Ulkoiluväylän poistaminen tekee jäljellejäävästä Riistavuorenpuistosta selvästi nykyistä huonommin virkistykseen soveltuvan, ja väylän poistaminen lisää metsänpohjan kuluneisuutta. Mahdollinen korvaava ulkoiluväylä heikentää entisestään metsän monimuotoisuutta, sillä tällöin koko jäljelle jäänyt kapea metsäkaistale altistuu reunavaikutuksille.

3.     Kapeneva metsä toimii huonosti liito-oravien dispersaalina eli kauttakulkureittinä. Pohjois-Haagan runsaiden liito-oravakantojen todennäköisin ja oikeastaan ainoa toimiva reitti kulkee Riistavuoren kautta. Kaikkein kriittisin yhteys on radan alittavassa kohdassa, ja tämä yhteys uhkaa katketa kokonaan.

4.     Kaavoitus katkaisee nyt suositun ulkoiluväylän, vaikka muuten kaupungin strategiana on suosia kevyttä liikennettä. Kyseessä on seudullisesti käytetty ulkoiluväylä, joka siis katkeaa suunnitelmassa. Vuorovaikutusraportissa useaan kertaan mainittu ”virkistysalueiden kehittäminen” tuntuu tätä taustaa vasten sanahelinältä, ellei hämäykseltä.

5.     Englantilaiselle koululle myönnetty tontti pienentää tosiasiallista Riistavuorta ja tuhoaa sieltä liito-oravien ydinalueen. Jos pistetalot jätettäisiin rakentamatta, tätä ei voisi sanoa aivan kompensaatioksi, sillä se olisi ”katkaisen molempien käsien sijasta yhden” -tyyppinen ratkaisu, mutta sekin olisi parempi kuin ei mitään.

6.     Riistavuorenpolun alittaa noro, jollaiset ovat vesilailla suojeltuja.

7.     Monilla Etelä-Haagan ja Pitäjänmäen koululaisilla matka metsään pitenee ratkaisevasti ja heillä ympäristökasvatuksen jatkuminen on vaakalaudalla.

8.     Alueella on voimassa Sisäasianministeriössä vahvistettu puistoasemakaava, jota ei olla missään kumottu, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa sanota mitään vahvistetun puistoasemakaavan kumoamisjärjestyksestä.

9.     Riistavuoren kangaskorven (joka on äärimmäisen uhanalainen suoluontotyyppi) vesitalous muuttuu rakentamisen myötä. Lisäksi rakentaminen hävittäisi alueelta Helsingissä vaarantuneita lajeja, kuten suokukka ja pikkukarpalo sekä huomionarvoisia lajeja, kuten raate ja maariankämmekkä.

10. Kaavoitus on ristiriidassa kaupungin oman LUMO-ohjelman ja EU:n ennallistamisasetuksen ja Euroopan Komission Green City Accord -julistuksen kanssa.

11.  Alueelta ei ole tehty kattavia luontokartoituksia, mutta Luontoliiton kartoittajien käynnit antavat viitteitä edustavasta sammal-, jäkälä- ja kääpälajistosta.

12. Alueen kaavoitus pohjautuu epäläpinäkyvään MAL-sopimukseen, jonka osalta on hämärää, missä määrin se on demokraattisen kontrollin ulottuvissa. Kuitenkin kunnalla on kaavoitusmonopoli alueellaan; MAL-sopimuksella kunnat käytännössä luovuttavat tätä monopoliaan valtiolle.

13. Uudet asunnot menevät tällä hetkellä huonosti kaupaksi, ja metsää ei kannata tuhota, kun asuntojen kaupaksi meneminen on epäselvää.

14.  Katupuut ovat kivoja, mutta on hölmöläisten matonkudontaa kaataa metsää, jotta olisi tilaa istuttaa katupuita ja toteuttaa pyöräilyväylä Vihdintien varrelle, vaikka nyt jo alueen läpäisee hyvin suosittu ja viihtyisästi metsässä kulkeva kevyen liikenteen väylä.

15. Toisen korttelirivin rakentaminen perustellaan sillä, että se olisi välttämätön ”viihtyisän kaupunkitilan” aikaansaamiseksi. Tällöin unohdetaan se, että kaupunkiluonto on itsessään viihtyisää kaupunkitilaa. Korttelikaupunkiajatus sulkeistaa julkisen kaupunkitilan (kaupunkimetsän) yksityispihoiksi.

Kahden korttelirivin sijaan pidän mahdollisena kaavoittaa yhden lamellikorttelin (nk. käärmetalon) Vihdintien nyt rakentamattomaan reunaan, alueelle, jossa nyt kulkee voimajohtoja, samantyyppisesti kuin Niemenmäkeen, Huopalahdentien reunalle on suunnitteilla, edellämainituilla edellytyksillä. Lisäksi on huolehdittava, että näköalakallio säilyy näköalakalliona.

Vakuudeksi

Manki Perukangas

Luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkitutkimuksen entinen jatko-opiskelija, valtiotieteiden maisteri

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

                            Tähän tulisi pistetaloja. 

Linnaistenmetsä

 

Linnaistenmetsä sijaitsee määritelmällisesti Vantaalla, rajautuen Espoon rajaan. Se jatkuu samana ja yhtenäisenä metsänä Espoon puolelle Lintuvaaran kautta Leppävaaraan; toisaalta Rajatorpantien ylitse metsä jatkuu Hämeenkylän puolelle. 

Linnaistenmetsällä on kokoaan suurempi merkitys; se toimii vain parin valtatien pirstomana viherkäytävänä Leppävaaran urheilupuistosta Kivistön ja Keimolan metsien välillä ja toisaalta Nuuksion suuntaan. Linnaistenmetsän kautta pääsevät esimerkiksi liito-oravat siirtymään em. alueiden välillä.

Ja liito-oravia alueella esiintyy. Tämän vahvistaa tuore, huhtikuussa 2024 Pro Linnaistenmetsä ry:n teettämä liito-oravakartoitus. Sen suoritti International K9 Instituten liito-oravakoirien avulla, ja kartoituksessa löytyi sekä kolopuita että papanoita. 

Linnaistenmetsästä löytyy myös vesilain suojaama norostoalue. Metsän eteläosassa juuri ja juuri Vantaan puolella sijaitsee Gubbmossenin eli Äijänsuon luonnonsuojelualue, jolle rakentamisen aiheuttama norostoalueen tuhoutuminen olisi kohtalokasta suometsätieteen emeritusprofessori Harri Vasanderin mukaan.

Lisää tietoa Gubbmossenista saa ao. linkistä:

https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/gubbmossenin-luonnonsuojelualue

Linnaistenmetsän norostoja

Linnaistenmetsä on myös lepakkoaluetta. EURO-BATS 1991 -sopimus velvoittaa suojelemaan lepakoiden ruokailualueet ja pesimäpaikat, ja Rambollin 2023 tekemän selvityksen mukaan Linnaistenmetsä on lepakoille tärkeä II luokan ruokailualue ja siirtymäreitti. Jo vanhemmassa, Yrjö Siivolan 2001-2002 tekemässä Vantaan lepakkokartoituksessa Hämeenkylän-Hämevaaran-Linnaisten alue on mainittu yhdeksi Vantaan lepakkokeskittymistä "hot spoteista" Seutulan ohella. Siivolan kartoitus oli löytänyt alueelta kolme lepakkolajia. Myös Luonnonsuojelulain 8. luku suojelee lepakot yleisten rauhoitussäännöksien mukaan (§ 68, 69 ja 70).

Myös kansainväliset biodiversiteettia koskevat sitoumukset puhuvat Linnaistenmetsän puolesta. Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain 3%, ja EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti suojelun tulisi olla alueellisesti kattavaa. Luontokartoittajaguru Keijo Savola on jo vuonna 2016 luonnehtinut Linnaistenmetsää vanhaksi ja luonnontilaisen kaltaiseksi, ja lisäksi alueelta löytyy Harri Vasanderin mukaan harvinaisia ja puutteellisesti tunnettuja luontotyyppejä, kuten kausikosteikko ja suoaroja. 

Linnaistenmetsän suoaro.

EU-säädösten lisäksi CBD (Convention on Biological Diversity) suosittaa varovaisuusperiaatetta luontokatoa aiheuttavissa maankäyttöpäätöksissä. Vanhojen metsien lisäksi tulisi suojella myös niitä suojaavat puskurivyöhykkeet, jotka toimivat vanhoiksi metsiksi hyväksyttyjen metsien suojaviheralueina. Jos nämä puskurivyöhykkeet tuhotaan, tällöin vanhojen metsien monimuotoisuus kärsii, sillä mm. dosentti Kati Vierikon tutkimusten mukaan reunavaikutukset ulottuvat noin sadan metrin päähän metsänreunoista. 

Muistutus ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

MUISTUTUS ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

Kaupunkiluontoliike ry                                                                               13.2.2024

 

Kiitämme mahdollisuudesta vielä tässä vaiheessa lausua kaavasta. Nyt esillä oleva kaavasuunnitelma on parantunut aikaisemmasta luonnoksesta; siinä säästyy aikaisempaa suurempi osa metsää ja sähköaseman siirtämistä Vihdintien länsipuolelle tervehdimme myös tyydytyksellä. Myös eteläosan suopuistoa pidämme positiivisena ideana. Kuitenkin, mielestämme kaavassa tulisi vielä huomioida seuraavaa:

Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan Riistavuoressa ja siihen yhteydessä olevalla yhtenäisellä metsäalueella kolme ydinaluetta. Kati Vierikon tutkimusryhmän lausunnosta Östersundomin osayleiskaavasta tiedetään, että metsän kaventuminen alle 100 metriin heikentää sen monimuotoisuutta. Riistavuori uhkaa kaventua nyt käsillä olevassa suunnitelmassa keskiosiltaan, Vihdintien varrella olevan avokallion itäpuolelta pahimmillaan noin 30-40 metriin, jolloin se toimii välttävästi ekologisena yhteytenä mutta ei enää monimuotoisena viheralueena.

Kaupunkiluontoliike pitää tärkeänä säästää metsää nyt käsillä olevaa suunnitelmaa enemmän, koska Eliel Saarisen tien varrelta menetetään tosiasiallisesti Riistavuoreen kuuluvaa metsää noin hehtaarin verran Englantilaisen koulun pihamaaksi, aluetta, joka kuuluu Riistavuoren monimuotoisimpiin, minkä osoituksena aiottu tontti on liito-oravan ydinaluetta. Koska Anni Sinnemäen ja Mia Haglundin aloitetta etsiä koululle pikavauhtia uusi tontti ei hyväksytty, sitäkin tärkeämpää on säästää Riistavuoren metsää muualta.

Kaikkein kriittisintä mielestämme olisi poistaa kaavasta pistetalot nykyisen ulkoilureitin itäpuolelta, sillä ne on kaavoitettu juuri metsän kapeimpaan kohtaan. Nämä pistetalot yksin ovat syy sille, miksi metsä kapenee keskiosistaan sietämättömän kapeaksi ja syy suositun ulkoiluväylän katkeamiseen. Menetetyn ulkoiluväylän tilalle puolestaan toteutetaan uusi ulkoiluväylä, mikä pirstoo vain muutamaan kymmeneen metriin kaventunutta metsää heikentäen sen monimuotoisuutta ja toimivuutta ekologisena yhteytenä entisestään. Pistetalot sekä Vihdintien näköalakallioon kiinni tuleva kaavoitus veisi nyt suositun näköalakallion näköalan ja poistaisi metsän sen molemmilta reunoilta.

Hyväksyisimme yhden talorivin tai käärmetalotyyppisen ratkaisun Vihdintien puuttomaan reunaan sillä edellytyksellä, että tällainen ratkaisu ei edellyttäisi rinnakkaiskatua metsään. Kannatamme Otso Kivekkään aloitetta aloittaa uuden osayleiskaavan laatimista Vihdintien länsipuolelle, ja ottaen huomioon tämänhetkisen rakentamiselle huonon suhdanteen ja uusien asuntojen huonon kaupaksi käymisen Vihdintien itäpuolen kaavoitusta ei pidä eikä kannata kiirehtiä. Pidämme välttämättömänä vähintäänkin pistetalojen sisältämän asukasmäärän siirtämistä nyt vajaakäytössä olevalle Vihdintien länsipuoliskolle. Emme näe pistetaloja välttämättöminä myöskään ”urbaanille ympäristölle” ja yhteisöllisyydelle, sillä käärmetalo- eli lamellitalotyyppinen ratkaisu hyväksyttiin myös Huopalahdentien varteen. Miksi Huopalahdentiellä katsottiin lamellitalon riittävän vetovoimaisen ympäristön luomiseen, mutta sama argumentti ei pätisi Riistavuoressa? Haaga on nykyisellään vetovoimaista ympäristöä nimenomaan siksi, että se on viheralueiden ympäröimä.

Huomautamme myös, että Riistavuorenpuistolla on voimassaoleva puistoasemakaava, joka on vahvistettu Sisäasiainministeriössä, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa ole säädetty mitään siitä, missä järjestyksessä Sisäasiainministeriön vahvistamaa puistoasemakaavaa voitaisiin purkaa.

Kaupunkiluontoliike ry esittää ensisijaisesti, että niin sanotusta Länsi-Haagan asemakaavasta luovuttaisiin, ja samanaikaisesti alettaisiin edistämään Otso Kivekkään aloitetta. Lisäksi ehdotamme uuden tontin etsimistä Englantilaiselle koululle ja tämän tontin liittämistä Riistavuorenpuistoon. Emme pidä kaavaesitystä ”ilmastoviisaana”, jos sen toteuttaminen edellyttää nyt hiilinieluna toimivan Riistavuorenpuiston osittaista kaatamista, sillä eivät naapurikunnat jätä jalomielisyyttään kaavoittamatta omakotitalotontteja siksi, että Helsinki kaavoittaa kerrostalolähiön.

Vakuudeksi

Manki Perukangas        

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

Suosittu ulkoilureitti kiertää tämän kiven kuvasta katsoen vasemmalta puolelta. Tämä kuva on otettu luoteesta, ja tämän polun tilalle tulisi uusi katu. 

Kannanotto Mäkelänkadun/Tuusulanväylän bulevardikaupunkiin

Kannanotto Mäkelänkadun/Tuusulanväylän bulevardikaupunkiin

Näkemyksemme mukaan suunnitelman kaksi olennaisinta kipupistettä ovat Käpylän Louhenpuisto ja suunnitelman myötä vaarantuvat Keskuspuiston ja Vantaanjoen ranta-alueiden (Helsinkipuiston) väliset poikittaiset itä-länsisuuntaiset viheryhteydet. Liito-orava liittyy molempiin edellämainittuihin kohtiin ja poikittaisyhteyksien olennainen heikentyminen tai jopa katkeaminen toimimattomaksi on suurin vaara Louhenpuistossa. Toivomme myös, että liikenteelle tarkoitettujen väylästöjen alue ei levenisi kokonaisuudessaan Mäkelänkadulla/Tuusulanväylällä, vaan uusille liikennemuodoille (ratikka/pyöräbaana) tila etsittäisiin nykyisen väylän alueelta. Toivoisimme myös Suursuon palstaviljelyalueen säilyttämistä, sillä ekologisesti tuotettu lähiravinto on jo huoltovarmuudenkin kannalta hyödyllistä.

Louhenpuisto on kaupungin omissa kartoituksissa todettu C5-luokan METSO-arvometsäksi; kuitenkin arvokkain osa metsää on syystä tai toisesta jätetty em. kartoituksien ulkopuolelle. Suurin osa tästä arvokkaimmasta C5-luokan metsästä sijaitsee Louhenpuiston pohjoisosissa, joille juuri on osoitettu rakentamista, mm. päiväkoti, jonka kaavoituksessa tulee varmistaa, ettei se tule ydinalueelle. Lisäksi juuri Louhenpuiston pohjoisosissa on liito-oravan ydinalue, joka uhkaa jäädä eristyksiin ja sen yhteydet etenkin idemmäs esimerkiksi radanvarren metsiin ja Taivaskalliolle ovat vaarassa katketa. Kaavoituksessa tuleekin varmistaa, että Louhenpuiston liito-oravan ydinaluetta ei paitsi tuhota, myöskään sen kytkeytyneisyyttä vaaranneta. Louhenpuistossa on myös vaarana monimuotoisuuden kärsiminen metsän kaventuessa ja pirstoutuessa; jo radanvarren baana kavensi Louhenpuistoa merkittävästi, ja alle 100 metrin levyiseksi kaventuvana metsän monimuotoisuus vaarantuisi reunavaikutuksien ulottuessa koko metsään (tästä on esimerkiksi dosentti Kati Vierikon tutkimusryhmän tutkimuksia).

Louhenpuistosta on mitä ilmeisimmin olemassa myös toimiva latvayhteys liito-oravalle länteen Keskuspuistoon Metsälän toimitila-alueiden lävitse. Myös sen käyttökelpoisuus tulee varmistaa, sillä kysymyksessä on samalla itä-länsisuuntainen viheryhteys, jollaiset ovat muutenkin Helsingissä uhattuina. Toinen samantyyppinen mutta vielä toimivampi itä-länsisuuntainen viheryhteys sijaitsee pohjoisemmassa Kustaankartanon kohdalla, josta viheryhteys jatkuu Metsälän ja Maunulan välistä Maunulanpuistoa pitkin Keskuspuistoon; kolmas poikittainen viheryhteys on Patolanmetsästä Maunulan ja Pakilan väliseen metsään, niinsanottuun Suursuonpuistoon. Liito-oravalle on osoitettu kaupungin omassa kartoituksessa todennäköisin yhteys Kustaankartanon metsästä Patolanmetsään Käskynhaltijantien ylitse; myös tämän yhteyden jatkuminen tulee turvata. Kustaankartanon metsien säilyminen on tärkeää myös Kustaankartanon asukkaille, jotka eivät kykene liikkumaan lähiluonnon perässä kauas.

 

Positiiviselta suunnitelmassa näyttävät ”kehitettävät” liito-oravayhteydet; tosin on epäselvää, mitä tämä kehittäminen on, sillä mahdollisesti istutettavien uusien puiden kasvaminen liito-oraville käyttökelpoisiksi kestää vähintään 30-40 vuotta, ja kokemuksia keinotekoisten hyppytolppien käyttökelpoisuudesta ei ole; Espoossa Matinkylässä hyppytolppia on pilotoitu, eikä niiden kelpaavuudesta liito-oraville ole edelleenkään viitteitä (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009070744.html).

Metsän tuntu

Konkreettisesti metsän tuntu heikkenee, jos metsän harvennus tai kaventaminen tuo metsän ulkopuolista maailmaa, kuten liikenneympäristöä, rakennuksia, kulkuneuvoja ja valoja näkyviin ja liikenteen tai rakentamisen ääniä kuuluviin sellaisiin osiin metsää, jossa ei näitä aikaisemmin kyetty havaitsemaan. Metsän kaventuminen mutta myös pirstoutuminen esimerkiksi tuomalla erilaisia väyliä ja rakennuksia metsään heikentää metsän tuntua. Tällöin reunavaikutukset ulottuvat syvemmälle metsään, heikentäen metsän monimuotoisuutta mutta myös virkistävyyttä ihmisille. 

Professori Liisa Tyrväisen mukaan tärkeää on myös, ettei metsässä näy hakkuiden jälkiä eli se tuntuu luonnontilaiselta. Tämä siitä syystä, että luonnontilainen metsä virkistää ja elvyttää parhaiten, ja tämä johtuu luultavasti ainakin osittain edellämainitusta, eli illuusiosta ulkomaailman olemassaolottomuudesta. Siksi metsään mennään: saamaan illuusio ulkomaailman olemassaolottomuudesta. Ei muita ihmisiä, ei liikennettä, ei meteliä, ei arkisia huolia. Arkihuoles' kaikki heitä. 

Tässä tulikin jo kerrottua ihmisperäiset syyt olla "hoitamatta" metsiä tietystikin luonnontilaisen metsän rikkaan mikrobikasvuston lisäksi, jolle altistuminen kohentaa vastustuskykyä. Luontohan ei sinänsä hoitoa kaipaakaan itsensä vuoksi. 

HÖLMÖLÄISTEN KAUPUNKISUUNNITTELUA

Helsingin yleiskaava vuodelta 2016 perustuu 8000 asunnon vuotuiseen rakentamiseen, mitä on tarkistettu jopa kymmeneen tuhanteen. Jotta kaikki ne asunnot saataisiin mahtumaan, keinoksi tähän on keksitty niin sanottu kaupunkibulevardisaatio, jossa kaupungin sisääntuloväylien varteen rakennettaisiin taloja. Monin paikoin tämä merkitsee kuitenkin sitä, että näiden väylien varsilla olevaa metsää kaadetaan. Tämä tekee ennallistamistavoitteiden, joiden mukaan puuston latvuspeitteisyys ei saa vähentyä vuodesta 2021, saavuttamisen mahdottomaksi.

Moni varmaankin tietää tarinan hölmöläisten matonkudonnasta. Kun ainekset loppuvat maton jatkamiseen, otetaan ne sieltä toisesta päästä. Sitä näiden kaupunkibulevardienkin kanssa on, kaikkein näkyvimmin Vihdintiellä, jossa metsää ”joudutaan” kaatamaan enemmän, jotta kadunvarteen olisi tilaa ratikkalinjan ja molemminpuolisen pyörätien (toista laitaa kulkee jo nykyisellään pyörätie) ja katupuiden istuttamiseen. Siis kaadetaan metsää, jotta voitaisiin istuttaa katupuita. Tätä metsän korvaamista katupuilla Helsingin kaupunki kutsuu ”virkistysalueen kehittämiseksi”. Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua yli 40 vuotta, enkä mitään näin päätöntä ole koskaan kuullut.

Helsingin kaupunkisuunnittelussa keinosta on tullut päämäärä sinänsä, sillä kaupunkibulevardiin ollaan rakastuttu niin kiihkeästi, että se tekee sokeaksi. Toinen helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua kuvaava tapaus on Kumpulanlaaksosta, jossa kaadetaan tuhansittain puita, jotta saataisiin vedettyä ratikkalinja laakson poikki. Osa puista aiotaan jättää maapuiksi maastoon, mitä kaupunki nimittää ”monimuotoisuuden luomiseksi”.

Helsinki on varsinainen Ajatusten Tonava ja sanontojen helppoheikki. Näillä ”kehittämisillä” ja ”luomisilla” on tarkoitus hämätä. Paljon helpommalla ja halvemmalla kaupunki selviäisi, jos se ei kehittäisi ja loisi niin paljon. Pahaa kuitenkin pelkään, että tämä ”kehittäminen ja luominen” jatkuu itsensä ”kasvun paikaksi” brändänneessä kaupungissa (jossa ei kohta kasva ainakaan mikään vihreä) niin kauan kuin laaditaan uusi yleiskaava. Tämä työ pitäisikin aloittaa viipymättä, kahdesta syystä. Ensinnäkin: jotta Helsingissä yllettäisiin ennallistamisasetuksen tavoitteisiin. Toiseksi: Helsinkiin ei enää haluta muuttaa – viimeisen parin-kolmen vuoden aikana poismuutto on ollut sisäänmuuttoa suurempaa - joten asuntorakentamistavoitetta sietää tarkistaa.

Helsinkiä ajatellessa päässä alkaa soimaan Hectorin puolen vuosisadan takainen klassikkolaulu Asfalttiprinssi, jossa ”puistot pannaan muovipussiin ja lapset rakastuvat hullujussiin”. Kovin vähän on puolen vuosisadan aikana opittu.

Tarjosin tätä kirjoitusta Hesarin yleisönosastolle, mutta ainakaan tähän mennessä sitä ei olla julkaistu. 

Luontoarvoista piittaamatonta metsäkaupunkia Vantaan Kivistöön

Vantaan Kivistö sijaitsee osittain lentomelualueella, 20 kilometriä Helsingin keskustasta pohjoiseen. Jo ainakin 1980-luvulta saakka on suunniteltu silloisen Martinlaakson junaradan jatkamista kehäratana Kivistön kautta lentoasemalle, josta se yhtyisi päärataan. Jo ennen radan valmistumista 2015 Kivistöön ja varsinkin sen koillispuolella olevaan kymmeniä vuosia kuin Ruususen unta nuokkuneeseen Kanniston kylään alkoi nousemaan uudisrakennuksia, päiväkoteja ja koulu. Toden teolla alueen kasvu sai vauhtia Kehäradan valmistumisesta.

Kehärataa rakennettaessa Kivistön ja Piispankylän väliseen aiemmin liito-oravien kansoittamaan metsään alkoi rakentumaan kerrostalolähiö, josta jo 1980-luvulta on visioitu eräänlaista Vantaan pohjoista ”urbaania” keskustaa, suorastaan rinnakkaiskaupunkia. Viereltä kulkevan Hämeenlinnantien toiselle puolelle 1970-luvulla hylätyn Keimolan moottoriradan maastoihin alkoi rakentumaan niin sanottu Keimolanmäen kerrostaloalue. Sen eteläpuolella on upea Petaksenmetsä, josta löysin Keijo Savolan kanssa aiemmin kartoittamattoman suon, puron ja liito-oravien eldoradon. Keimolanmäen kaavoitus saatiinkin onneksi rajattua liito-oravan ydinalueiden pohjoispuolelle.

Onneksi Petaksen eteläpuolinen Tyttömäen metsä on saanut jäädä rauhaan, mutta toisin kävi sen eteläpuoleisessa metsässä Vehkalan aseman länsipuoleisessa metsässä, joka kaadettiin 2019 mitä epäekologisimmilla verukkeilla, ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että turhaan. Kaupunki katsoi tarvitsevansa metsää tähdellisemmin autokauppakeskittymän, jota alueelle ei edelleenkään ole tullut.

Hämeenlinnantien toisella puolella varsinaisessa Kivistössä Vantaan kaupunki hyvin tietoisena liito-orava- ja lahokaviosammalhavainnoista tuhosi suunnitellun uuden kyläkeskustan alle jäävän metsän. Kivistössä ekologinen kompensaatio huipentuu irvikuvakseen; aivan samoin kuin hölmöläiset eivät tiedä, että valoa ei voi kantaa ikkunattomaksi jääneeseen taloon säkeillä, niin Vantaalla ei tiedetä, että monimuotoisuuden indikaattorilajien siirtäminen toivotaan toivotaan -menetelmällä toiselle kasvupaikalle ei tuo menetettyä monimuotoisuutta takaisin.

Itselleni Kivistön ja Kanniston seudut ovat tuttuja, koska synnyin Kivistössä ja molemmat vanhempani ovat kasvaneet näillä kulmilla. Opin Kanniston Linnankartanon metsässä sienestämään, ja edelleen käyn tarkkailemassa ja havainnoimassa näitä oman luontosuhteeni kannalta avainpaikkoja muutamia kertoja vuodessa. Linnankartanon metsä on varsinaisen Kanniston asuinalueen pohjoispuolella – väliin jäävät Stockmannin omistamat pellot - ja siellä ”edistys” tuntuu kulkeneen ohitse, hyvässä mielessä. Metsän ”spirituaalinen” keskus on Hirvikallioksi kutsuttu kukkula, joka on karukkokangastyyppinen kilpikaarnapetäjiä kasvava ympäristö, jossa viihtyvät muun muassa huuhkaja ja metso. Ja nimensä mukaan, siellä oli ennen Kivistön-Kanniston alueen kasvupyrähdystä todennäköisempää törmätä hirviin kuin ihmisiin. Karhuistakin alueella on satunnaisia havaintoja, ja Hirvikalliolla elää erittäin paljon lepakoita. Metsän länsiosissa, lähellä Linnan kartanoa on ainakin vielä muutama vuosi sitten ollut liito-oravan ydinalue, mutta varsinaista liito-orava-aluetta Kartanonmetsä ei mäntyvoittoisena ole.

Vuoden 1980 Hirvikallion alarinteen harvennushakkuiden jälkeen metsä on saanut olla aivan rauhassa, mutta nyt sitä uhkaavat nakertaa Linnankartanon maille suunnitellun hevosurheilukeskuksen ajotie ja henkilökunnan asuintalot.

Vaikka hevosurheilua ei sinänsä vastustaisikaan, niin on käsittämätöntä, miten jo käytössä oleva, asfaltoitu Kylänpääntie, joka johtaa suoraan Linnan kartanoon, ei tule kyseeseen ratsastuskeskuksen ajoyhteydeksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa käyttöön jo 1700-luvulla tunnettu, Kartanonmetsän läpäisevä Forsbackantie, mutta museotienä sen kestopäällystäminen ei tule kyseeseen; sitä paitsi tämä vaihtoehto toisi liikenteen vaikutukset suoraan Kartanonmetsään. Ratsastuskeskukselle onkin suunniteltu uutta Forsbackantiestä lähtevää tieyhteyttä, joka kiertäisi metsän eteläpuolelta. Lisäksi ratsastuskeskuksen työntekijöiden asunnoille on kaavoitettu kaksi tonttia Kartanonmetsään, kiinni Forsbackantiehen.

Minulle vuoden kohokohtana on ollut jo muutamana vuotena pyöräillä Kartanonmetsään ja telttailla siellä yksinäni muutamia öitä, juurtumassa, kuuntelemassa lintujen ääniä ja vähän harjoittelemassa luontokartoitustakin. Tähän saakka Kartanonmetsä on saanut vielä olla rauhassa, mutta vaikka itse Hirvikallio ja sen välitön lähiympäristö jäisivätkin rauhaan, jokainen kerta voi olla viimeinen kerta nähdä Kartanonmetsää kiertävät upeat raidat ja keltajäkälien peittämät haavat. Enää ei luultavasti ratsastustien alle jäävässä, ikiaikaisessa allikossakaan tulla näkemään sammakonpoikasia.

Blogi julkaistiin myös Huuto kaupunkiluonnon puolesta -kirjan blogissa. 

Kannanotto Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavaan

Tänään kaupunkiympäristölautakuntaan tuleva Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaava on ainakin kahdessa mielessä ratkaiseva.

Kaava ensinnäkin ratkaisee Helsingin läntisen vihersormen kohtalon. Yleiskaava 2002:n voimassaoloaikana ekologisten yhteyksien avainkäsitteeksi muodostuivat vihersormet; yleiskaava 2016 myötä vihersormet on käytännössä haudattu kaikessa hiljaisuudessa.

Toiseksikin, tämä kaava paljolti sitoo myöhempää Riistavuoren alueen – jota myös Länsi-Haagan kaava-alueeksi kutsutaan – kaavoitusta ja laajemminkin, niin sanotun läntisen kaupunkibulevardin kaavoitusta.

Miksi se sitoo? Liikenneympyrä on Riistavuoren alueen liito-oravien tärkein ja luultavasti ainut käytännössä toimiva dispersaali eli levittäytymisreitti, kuten keväällä 2019 tekemäni Riistavuoren liito-oravakartoitukset osoittivat. Ilman tätä dispersaalia, Riistavuoren liito-oravakanta luultavasti kuolee sukupuuttoon. Riistavuoren liito-oravakannan kadotessa myös Pohjois-Haagan helsinkiläisittäin poikkeuksellisen elinvoimainen liito-oravakanta tulee myös näivettymään.

Kaupintien, Vihdintien ja Turun junaradan välisellä alueella on poikkeuksellinen liito-oravatiheys. Tälle alueelle liito-orava todennäköisimmin kulkee Riistavuoresta, josta puuton etäisyys junaradan ylitse on nuorelle liito-oravakoiraalle juuri ja juuri ylitettävissä; lisäksi liito-orava voi hätätilanteessa käyttää Turun junaradan alittavaa tunnelia.

Liikenneympyrän tarjoaman dispersaalin säilyttäminen on erityisen tärkeää siitäkin syystä, että jatkossa Pitäjänmäentien-Vanhan Viertotien-Huopalahdentien väliin jäävän kolmiomaisen metsän kaavoitusta on myös tarkoitus tutkia. Tätä metsää liito-oravat käyttävät kauttakulkuun Talin-Munkkivuoren tunnetusti liito-oravatiheiden metsien (jotka taas ovat yhteydessä Espoon suhteellisen elinvoimaiseen liito-oravakantaan) ja liikenneympyrän välillä. Tämä metsä taas on kääpien suhteen varsin edustava elinympäristö; käävät ovat yksi monimuotoisuuden indikaattoreista.

Riistavuoren alueen liito-oravakannan elinvoimaisuutta on jo ennen liikenneympyräkaavaa heikennetty kahdella poikkeusluvalla; englantilaisen koulun ja Riistavuoren palvelukeskuksen laajennuksilla, jotka jo tuhosivat kaksi liito-oravien ydinaluetta. Toivottavasti Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavalla ei ole tarkoitus lopullisesti tuhota Haagan liito-oravakanta? Tämän epäilyn puolesta puhuisi sekin, että kaupunki on sijoittanut Riistavuoren liito-oravapöntöt väärin; liian alas ja liian suojattomina. Liito-oravapöntöillä kaupunki voi esittää hyvää suojelutahtoa, vaikka todellinen tarkoitus liito-oravien suhteen saattaa olla jotain aivan muuta.

Liikenneympyrän kaava sitoo jatkosuunnittelun käsiä myös siinä mielessä, että siihen liittyvässä vuorovaikutusmuistiossa väitettiin turvattavan liito-oravien yhteys rakentamalla aiottua vähemmän Riistavuoren alueen eteläosiin. Tämä taas lisäisi painetta kaavoittaa enemmän muualle Riistavuoreen (missä tapauksessa metsä kapenisi entisestään ja vihersormi näivettyisi).

Metsän kaventuessa pahimmillaan alle sataan metriin sen monimuotoisuus olennaisesti heikkenisi; dosentti Kati Vierikon et al. tutkimusten mukaan monimuotoisen viheralueen on oltava vähintään sata metriä leveä, eikä liito-oravakaan viihdy yksipuolistuneella viheralueella.

Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.

Lausunto Helsingin kaupungin LuMo-ohjelmaan

Kannanotto Helsingin kaupungin LuMo (luonnon monimuotoisuuden) ohjelmaan

Kiitämme mahdollisuudesta lausua Helsingin luonnoksesta luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan. Yhdymme siihen kattavaan ja erinomaiseen lausuntoon, jonka Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy ry) on jättänyt, muutamalla lisähuomiolla.

1. Tavoitteet -osion tavoite no 2 vahvistaa sini- ja viherverkostojen toimivuutta ei onnistu, jos jo ennestäänkin vihersormiksi kavennetut yhteydet kapenevat entisestään. Jos viheralue kapenee liiaksi, jo tämä itsessään heikentää monimuotoisuutta ilman sitä heikentäviä niin sanottuja hoitotoimiakin. Kati Vierikon et al. Östersundomin liitosalueesta tehdyn selvityksen mukaan viheralueen leveyden on oltava vähintään sata metriä voidakseen olla monimuotoisuuden kannalta ydinalue. Vierikon argumentit pätevät tietenkin muuallekin kuin Östersundomiin. 

Jos kaupunki tavoittelee sini- ja viherverkostojen toimivuutta, tällöin sen tavoitteen kanssa ei ole loogista kaventaa keskeisiä viheryhteyksiä. Jos koko kaupungin yksi keskeisimpiä, yhtenäisimpiä, kattavimpia ja laajimpia viheryhteyksiä - jonka on ollut tarkoituksena toimia myös ehdotetun kansallisen kaupunkipuiston pohjana - eli Keskuspuisto kapenee Pirkkolasta rakenteilla olevan uuden urheiluhallin kohdalta sadalla metrillä 240 metriin, joka sekin on usean ulkoiluväylän pirstoma,  Keskuspuisto ei enää kykene täyttämään tehtäväänsä monimuotoisuutta kuljettavana keskeisenä viheryhteytenä. Jos kaupunki ei huolehdi edes keskeisten viheryhteyksien säilymisestä siten, että ne voisivat säilyä monimuotoisina, ei ole uskottavaa, että tätä kapeammat vihersormet säilyisivät niin eheinä, että monimuotoisuus säilyisi nykytasollaan. 

Kaupunki on luopunut kaikessa hiljaisuudessa vihersormista, jotka nekin olivat varsin kapeiksi nipistetty paikallinen toteutus kansallisen kaupunkipuiston jatkuvuuden kriteeristä, ja aivan erityisesti kaupunki katkaisee kokonaan läntisen vihersormen läntisessä raitiotiesuunnitelmassa. 

2. Luontodirektiivilajeja oikeasti kunnioitettaisiin. Nyt kaupunki ja sen konsortiokumppanit kovin herkästi hakevat poikkeuslupia liito-oravareviireille tuhoisille hankkeille. Kaupungin tulisi aina kääntää kaikki kivet selvittääkseen, onko muita vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja kaavoituskohteille tai reittejä liikennehankkeille. Lahokaviosammal on toinen direktiivilaji, jolle kaupunki kovin herkästi hakee alueellisen suojelutason riittäväksi toteavaa tulkintaa ELY-keskuksesta. Lahokaviosammalen kanssa käy herkästi niin, että kun vedotaan, että lajin riittävä suojelutaso täyttyy jossain muualla (esimerkiksi kun tuhotaan esiintymä A mutta esiintymä B säilyy), niin samoja perusteita käytetään myös esiintymän B kohdalla, jonka tuhoutuessa vedotaan esiintymään A.

3. Luonnonsuojelulain luontotyyppejä tulisi kunnioittaa. Nyt esimerkiksi jalopuumetsiin monin paikoin suunnitellaan rakentamista, esimerkiksi Kumpulanmäen vaahterametsään, ja jalopuumetsienkin kohdalla saivarrellaan, missä määrin luontaisesti ne ovat syntyneitä (kuten Pajamäen vaahteralehto).

4.. Lintujen pesimäaikaa kunnioitettaisiin, eikä rakennus- tai infrastruktuuritöitä sijoitettaisi pesimäaikaan.

5. Kaupunki sitoutui julkisesti hallitun hoitamattomuuden ohjenuoraan jo yli 10 vuotta sitten kaupunkimetsiensä hoitoa ohjaavana yleisperiaatteena. Edelleenkään tämä periaate ei ole jalkautunut käytäntöön kattavasti, eivätkä edes Staran työnjohtajat ole sisäistäneet tätä. Helsingissä on hyvin vähän perinnemaisemia, joilla jopa ennakoiva, vahvalla kädellä suoritettu luonnon- ja maisemanhoito olisi paikallaan myös monimuotoisuuden takaamiseksi, eikä "näkymien avaamista" saa esittää perinnemaiseman hoitona. Puistoissa näkymiä voi paikoitellen avata, mutta metsät eivät ole puistoja vaan metsiä. 

6. On hienoa, että kaupunki on huolissaan kaupunkilaisten luontosuhteesta, mutta helpointa luontosuhde on luoda ja säilyttää, jos lähellä on luontoa eikä lähiluontoa uhrata levittämällä yhdyskuntarakennetta vielä rakentamattomille luontoalueille, kutsuen levittämistä tiivistämiseksi. 

7. Vieraslajien torjuntaa tulisi voimistaa, kaupungin omin voimin. Nyt monin paikoin kaupunkilaisten oma torjuntatyö on turhaa, jos viereisiltä kaupungin alueilta alueelle leviää vieraslajeja. Näin on esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarhassa, joka on jättipalsamien reunustama.

8. Kaupungin tulee pitää luontokartoituksensa ajantasaisina ja tehdä ne oikeaan aikaan. Kaupungin kannattaa olla avoin myös kuntalaisten tekemille kartoituksille, jotka voivat tuoda lisätietoa kaupungin luontoarvoista, mutta siltikään luontokartoituksia ei saa sälyttää kuntalaisten hartioille. Esimerkiksi liito-oravakartoitus tulee tehdä kevättalvella. Väärään aikaan tehdyt luontokartoitukset herättävät epäilyn joko asiantuntemattomuudesta tai siitä, että luontoa ei halutakaan suojella.

9. Toivomme myös, että kaupunki osoittaisi erikseen määrärahoja kouluille ja päiväkodeille ympäristökasvatuksen tilaamiseen. 

10. Elina Nummen lanseeraamat opastetut puistokävelyt ovat positiivinen perinne, jonka toivoisi säilyvän henkilöistäkin riippumatta; samoin Harakan luontokeskus on hieno paikka. 

Vielä lopuksi yhdistys tahtoo huomauttaa, että luonto on paras ekosysteemipalvelu. Mitä enemmän kaupungista on asfaltin ja betonin peitossa, sitä enemmän täytyy rakentaa melumuureja, viherkattoja, hulevesien imeytysaltaita ja muita ekosysteemipalveluita. Monimuotoisuus on helppo menettää, mutta sitä on hankala saada takaisin. Lähiluontoa ei myöskään voi ulkoistaa tai kompensoida, eikä myöskään esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Michael Perukangas

Kaupunkiluonto ry

puheenjohtaja

Kaupunkiluontoliike: käsitteiden määrittelyä

Olen halunnut antaa perustamassani Kaupunkiluontoliikkeen Facebook-ryhmässä kaikkien keskustelun kukkien kukkia, mutta nyt on päätään nostanut tarve määritellä ryhmän "premissejä" aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä.

Levittäminen ei ole tiivistämistä

Ihanteellisessa keskustelupuheenvuorossa pyrittäisiin käsitteiden tarkkaan käyttöön. Esimerkiksi kaupunkirakenteen levittämistä metsään ei kutsuttaisi tiivistämiseksi. Minun ja monen muunkin luontoihmisen näkökulmasta luontoalueille (=alueille, joita ei aiemmin ole osoitettu rakentamiselle tai infralle) rakentamisessa on kyse yhdyskuntarakenteen levittämisestä.

Infrahankkeiden puoliintumisaikaa ei huomioida

Ihanteellista olisi myös, jos puolustettaessa jotakin ratkaisua osattaisiin huomioida sen ratkaisun puoliintumisaika. Esimerkiksi raideliikennehankkeissa - vaikka ne olisivat usein varsinkin pitkällä tähtäimellä hyvinkin suotavia - pitäisi huomioida se, miten niiden toteuttaminen jo sinänsä vähentää paikallista hiilinielua. Raiteiden mutta raiteilla perusteltavien talojen tieltä kaadetaan paljon puita, ja välitön vaikutus ainakin paikalliseen ilmanlaatuun on negatiivinen.

Mitä tapahtui monimuotoisuudelle ja hiilitaseelle?

Luonnon monimuotoisuus ja hiilitase on usein tunnuttu unohtuvan, myös lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä. Ne on selkeästi työnnetty arvojärjestyksessä taka-alalle ilmastoviisauden tiellä. Mikä on iso sääli, sillä ilmastonmuutoksen vastainen taistelu tarvitsee mukaan meistä jokaisen, eikä tämä vastakkainasettelu ainakaan lisää ilmastotoimien oikeutetuiksi kokemista kaikkien silmissä.

Luonnon monimuotoisuuden ja hiilitaseen taka-alalle työntäminen sitäpaitsi on vakavassa ristiriidassa sen kanssa, että kuitenkin Suomessa moni kaupunki on julistanut ilmastohätätilan, ja peräänkuuluttaa kiireisiä toimia päästöjen madaltamiseksi. Näitä päästöjä tulee paitsi (yksityisauto)liikenteestä, mutta myös rakentamista, erinäisten arvioiden mukaan jopa 40% kaikista maamme päästöistä.

Kun laskee yhteen raiteiden tieltä kaadettavat hiilinielut ja rakentamisen vaikutuksen, paikalliset vaikutukset hiilitaseeseen raideliikenteellä ovat negatiivisia. Ne voivat sitten nousta plussan puolelle jossain vaiheessa, mutta kun ottaa huomioon, miten hitaasti metsä uusiutuu (eikä se uusiudu, jos siihen, missä ennen oli metsää, on pystytetty kerrostaloja), siinä vaiheessa jo meillä ranta-alueet tulvivat ja Suomeen on muuttanut miljoonia bangladeshiläisiä ilmastopakolaisia.

Jossain tapauksessa kyse saattaa olla puhtaasta arvovalinnasta ja tavoitteille asetetusta arvojärjestyksestä, mutta joskus myös silkasta viherpesusta. Jos siis pitää sitä ihan ookoona, että välittömän ilmastohätätilan nimissä heikennetään luonnon monimuotoisuutta ja tuhotaan hiilinieluja, silloin varmaankin Kaupunkiluontoliikettä - joka on avoin keskusteluryhmä, ei yhdistyksen jäsenlista - sopivampi keskusteluryhmä on Lisää kaupunkia Helsinkiin.

Liito-oraville ei riitä pieni metsälaikku

 HS.fi:ssä 7. joulukuuta ja Helsingin Sanomissa 9. joulukuuta julkaistussa kirjoituksessa väitettiin, että liito-oravan elinympäristöksi riittää pienikin metsälaikku. Jutussa esitettyyn johtopäätökseen tultiin Suur-Tapiolan alueella tehdyssä kartoituksessa, jossa seurattiin vuoden ajan kymmenen liito-oravan liikkeitä radiopantojen avulla.

On totta, että liito-oravan (siis naaraan) reviiri on suhteellisen pieni. Liito-oravatuntija Ilpo K. Hanskin mukaan naaraiden elinpiiri on yleensä alle 10 hehtaaria. Uroksilla se on keskimäärin noin 60 hehtaaria. 

Jutussa sentään mainittiin, että alueen koon sijasta sen laadukkuus on tärkeintä. HS:n olisikin suonut valinneen toisenlaisen verkko-otsikoinnin kuin "liito-oravat elelevät hyvin pienillä metsälaikuilla", sillä laiska lukija voi tulkita tämän suoranaiseksi luvaksi katkaista artikkelissakin mainitut liito-oraville elintärkeät levittäytymisreitit eli dispersaalit ja pirstoa laajemmat metsät.

Liito-orava on paitsi riippuvainen elinympäristön monimuotoisuudesta myös indikaattorilaji, joka osoittaa elinympäristön olevan monimuotoista. Kaavoituspoliitikoille tiedoksi: liito-orava ei tunne kompensaatiota. Kaadettua elinympäristöä ei voi korvata säästämällä metsää "jossain muualla". Sama pätee lähivirkistysalueisiin, jotka eivät valitettavasti nauti erityistä lainsuojaa.

Liito-oravan aivan viime vuosina tapahtunut levittäytyminen pääkaupunkiseudulle ei tarkoita lajin elinvoimaisuuden lisääntymistä, vaan sitä, että maakuntien talousmetsänhoito on ajanut sen ahtaalle sen perinteisimmillä esiintymisalueilla.

EU:n luontodirektiivi on määritellyt Suomelle aivan erityisen vastuun liito-oravien säilymisestä, eihän lajia tiettävästi esiinny EU:ssa muualla. Pääkaupunkiseudun kaavoituspaineissa ja näihin kytkeytyvissä infrastruktuurihankkeissa tuleekin muistaa huolehtia siitä, että liito-oravien elinympäristöt eivät pirstoudu.

(lehteen lähetetyssä versiossa oli vielä tämä lisäys, joka ei päässyt julkaistuun juttuun; olikohan siinä liikaa kritiikkiä Helsingin kaupunkisuunnittelua kohtaan: "esimerkiksi suunniteltu Riistavuoren kaavahanke tulee eristämään Pohjois-Haagan liito-orava-alueet - ja etteivät metsät kapenisi liikaa (kuten Pirkkolan valitettava urheiluhallihanke tekee, kaventaen Keskuspuiston vain vähän yli 200 metriin))

Kun metsä kapenee, sen laatukin huononee. Alle 200 metrin metsäkaistale muuttuu kokonaisuudessaan reuna-alueeksi, jolloin indikaattorilajit - kuten liito-oravat - eivät siellä enää viihdy. Aivan erityisellä rakkaudella pitäisi vaalia aiemmin roskapuina pidettyjä haapoja - sillä niissä viihtyvät paitsi liito-oravat - myös monet muut monimuotoisuudesta nauttivat lajit sekä vanhoja kuusia, joita ei pitäisi karsia kirjanpainajatuhojen ehkäisemiseksikään.

Michael Perukangas

luonto- ja ympäristöneuvoja, Kaupunkiluontoliikkeen puheenjohtaja, liito-oravakartoittaja 

Pajamäen itäisin liito-oravareviiri, jonka yhteydet muihin Pajamäen ydinalueisiin heikkenevät merkittävästi Raide-Jokerin itäisen suuaukon aiheuttaman puunkaadon myötä

Kirjoitukseni julkaistiin tänään (17.12.) Hesarin verkkoversion Espoo- ja Helsinki -liitteissä.