Miksi kouluaamuja ei voi siirtää myöhemmäksi

Jukka Relanderin Facebook-seinällä käytiin mielenkiintoista ja polveilevaa keskustelua siitä, pitäisikö koulupäivien aloitusta siirtää kahdeksasta yhdeksään tai jopa kymmeneen, kun aamuheräämiset ovat monille koulukkaille niin vaikeita. No, niinhän ne voivat olla, mutta kun koko yhteiskunta on viritetty toimimaan kello 8-16, ja koulun alkamisen siirtämisellä olisi kauaskantoisia seurauksia muihinkin yhteiskunnallisiin instituutioihin. Mikäs siinä, jos näin muutkin saisivat lisää niitä kallisarvoisia nukkumistunteja, mutta ei toisten - yleensä vähän isompien eli koululaisten - tarve yökukkumiseen ole mikään sellainen subjektiivinen oikeus, jonka takia esimerkiksi päiväkotipäiviä pitää siirtää kestämään jopa iltaseitsemään. Vaikkei omassa perheessä olisikaan niitä päiväkotilapsia, niin esimerkiksi niillä opettajilla voi olla.

Jos vain päätettäisiin siirtää kouluaamujen aloitusta, tällä olisi seurauksia myös työehtosopimuksiin, ei sillä että ne olisivat jotenkin pyhiä ja koskemattomia. Niin kauan kuin kuusituntisesta työstä ei saa kahdeksantuntisen työn palkkaa, sieltä helikopteriperspektiivistä on hyvä kehottaa pienituloisia downshiftaamaan. Se olisi sama kuin pyytäisi spitaalista ottamaan vuoteensa ja kävelemään, ja jos väittää, että elämä on silleen liberaalisti valintoja, niin se varmaan onkin. Kun sitä vaan voi valita esimerkiksi sairastuvansa tai joutuvansa työttömäksi. Helppo se on huippuosaajan väittää, että toiset ovat alihinnoitelleet oman työpanoksensa kun heille ei kuusituntinen työpäivä riitäkään perheen elatukseen. Jos yhtään tuntee työehtosopimusjärjestelmää, silloin tietää, ettei kvtes tunnusta itsensä hinnoittelemista.

Joku ehtikin jo sanomaan, että voihan koululaiset laittaa iltapäiväkerhon sijasta aamupäiväkerhoon niin ettei ekaluokkalaisten tarvitse viettää aamutuntejaan yksin. Ei kaikilta voi edellyttää sitä, että he osaavat itse pukeutua äidin tai isin ennen töihinlähtöään valmiiksi tuolinsarjalle jättämiin vaatteisiin, syödä jääkaappiin jätetyn aamupalan, kuunnella vähän Mikis Theodorakista ja silittää kissaa. Jotenkin sinne aamupäiväkerhoonkin pitäisi päästä, Tietenkin voihan kieltäkin muuttaa alkamalla kutsua esimerkiksi jo aamuseitsemää aamupäiväksi, ja aamukerhoa aamupäiväkerhoksi, ja sitten sukkelasti aleta kutsumaan kotona yksin netin kautta pelaamista jossakin virtuaaliyhteisössä vaikkapa langattomaksi ja seinättömäksi iltapäiväkerhoksi; sitäpaitsi niillä iltapäiväkerho-ohjaajillakin on usein lapsia, jotka sitten tulisi viedä jonnekin ehkä jo aamuseitsemäksi. Miksi koululaisten aamut nauttivat suurempaa koskemattomuutta kuin iltapäiväkerho-ohjaajien lapsien?

Lasten systemaattinen heitteillejättö

Olen työurallani ehtinyt kaikenlaista, kuten vastaamaan liikkuvan iltapäivätoiminnan rahoituksesta. Tällöin opin sen, että iltapäiväkerhoja alettiin perustamaan vasta Ahtisaaren presidenttikaudella, Eeva Ahtisaaren luettua tutkimuksen, jonka mukaan alakouluikäisten olisi parempi viettää koulun jälkeiset iltapäivät järjestetyssä aktiviteetissa. Tuolloin ei vielä ollut pleikkareita, tabletteja ja älypuhelimia, joista on jo monissa tapauksissa tullut lasten huoltajia, paitsi että ne eivät ruoki lasta.

Ainakin Helsingissä on iso joukko lapsia jäämässä ilman iltapäiväkerhopaikkaa ensi syksynä. Samanaikaisesti ns. "kilpailukykysopimuksessa" vanhempien työaikoja pidennetään. Nähtävillä on selkeä ristiriita, tai ei se sellainen ole, vaan systemaattinen hallituksen toteuttama lasten heitteillejättö, joka tehdään kilpailukyvyn nimissä.

Joku voi tietysti keksiä, että onko se nyt niin tarpeellista, järjestää iltapäivätoimintaa. Ei sitä ollut minunkaan lapsuudessani, jolloin värjöttelin kuset housuissa Sepänpuiston liukumäen alla piilottelemassa puistokiusaajia. Yhden lukukauden sentään vietin luokkatoverini kotona, siihen aikaan kun vielä elettiin osittaista kotiäitiyhteiskuntaa.

Sellaiseen ollaan taas menossa, kotiäitiyhteiskuntaan, kun niissäkin kahden vanhemman perheissä, joissa molemmilla vielä sattuu olemaan töitä, on jo päädytty laskelmaan, että työnteko ei kannata, sillä matka- ja asumiskulujen ja päivähoitomaksujen jälkeen käteen ei jää tuskin toimeentulotukea enempää, ja tällöin pienempituloinen on se, joka luopuu työurastaan, yleensä äiti, ja nykyhallitus vielä vauhdittaa tätä "kehitystä" työaikoja pidentämällä, kuntien rahoitusnäkymien samanaikaisesti huonontuessa.

Joku voi keksiä, että ei se kuusi minuuttia päivässä nyt niin paljoa ole, nenää kaivamassa. On se silloin, jos asutaan vaikka Vihdissä, jonne se kuuden minuutin työajanpidennys voi tarkoittaa seuraavan bussin odottelua parikin tuntia.