Trumpin muotokuva Sostakovitsin piirtämänä

Dimitri Sostakovits kuvailee Solomon Volkovin kirjaamissa muistelmissaan ei vain Stalinia. Luen parhaillaan Veikko Huovisen Veitikkaa Elsalle, ja siinä todetaan, että hitlereitä on edelleen, jatkuvasti, kaikkialla. Sama pätee stalineihin. Diktaattorit ovat kaikkialla samanlaisia, koska kyse on psykologisesta patologiasta: narsistisesta mieltymyksestä valtaan.

"Mutta oman, ei niinkään pitkän elämäni aikana olen pariin kertaan törmännyt sairaisiin henkilöihin. Nämä valtiomiehet olivat lujasti vakuuttuneita siitä, että nimenomaan heidät oli kutsuttu ohjaamaan ihmiskunta todelliselle tielle. Ja ellei nyt kuitenkaan koko ihmiskuntaa yhdellä iskulla, niin ainakin joka tapauksessa oma kansa. En osaa sanoa, mutta minulla oli ilmeisesti todella hyvä onni. Minä näin ymmärtääkseni tällaisen ihmiskunnan pelastajan kahteen kertaan omin silmin. Kaksi tällaista persoonallisuutta. He olivat, kuten sanotaan, patentoitujia pelastajia. Ja pelastajakandidaatteja näin ymmärtääksemi vielä viitisen kappaletta. Tai ehkä neljä. Näin arvelen tällä hetkellä. En muista nyt tarkkaan. Lasken joskus toiste tarkemmin.

No hyvä, jätetään kandidaatit syrjään. Patentoiduilla pelastajilla oli paljon yhteistä. Kumpaakaan vastaan ei saanut väittää. Jos joku ei miellyttänyt heitä, he alkoivat haukkua mitä räävittömimmin. Erittäin hillittömin sanoin. Ja tärkeintä oli, että molemmat tunsivat täydellistä halveksuntaa sitä samaa kansaa kohtaan, jonka he pyrkivät pelastamaan...

Jaa, olin vielä unohtaa vielä erään yhteisen piirteen näissä kahdessa, nimeltä mainitsematta jääneessä pelastajassa. Se on heidän väärä uskonnollisuutensa. Ymmärrän, että tämä hämmästyttää monia. Hyvä on, he sanovat toinen pelastajahan julisti itsensä uskovaiseksi kaikkialla ja jokaisessa kadunkulmassa. Ja soimaa kaikkia muita jumalattomuudesta. Mutta entä toinen? Eikös tämä toinen ollut ateisti? On toivottavasti selvää, että tämä toinen on Stalin...

Mutta nämä ovat kaikki ulkonaisia seikkoja. Väittäneekö kukaan vakavissaan, että Stalinilla oli minkäänlaista ideaa niin sanoakseni yleisestä järjestyksestä? Tai että hänellä oli jonkinlaista ideologiaa? Ei Stalinilla minkäänlaista ideologiaa ollut. Eikä mitään vakaumusta. Eikä mitään aatetta tai periaatteita. Stalin noudatti joka hetki nimenomaan sellaisia näkemyksiä, joiden avulla hänen oli helpompi tyrannisoida ihmisiä. Pitää heidät kauhun ja syyllisyydentunnon vallassa. Tänään Johtaja ja Opettaja puhui yhtä. Mutta huomenna täysin toista. Hänelle oli täysin yhdentekevää, mitä hän puhui. Kunhan sai käyttää valtaa.

Valaisevin esimerkki on Stalinin suhde Hitleriin. Stalinille oli täysin yhdentekevää, mikä Hitlerin ideologia oli. Hän pääsi Hitlerin kanssa heti yhteisymmärrykseen. Heti havaittuaan, että Hitler auttaa häntä säilyttämään ja jopa levittämään valtaansa. Tyranneilla ja pyöveleillä ei ole ideologiaa. Heillä on ainoastaan fanaattista vallanhimoa. Mutta juuri tämä fanaattisuus sekoittaa ihmiset jostain syystä. Kirkkoa Stalin piti niin ikään poliittisena vihollisena. Vahvana kilpailijana. Vain sen vuoksi hän yritti tehdä siitä selvää jälkeä. On tietenkin väärin väittää Stalinia uskovaiseksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän uskonut mihinkään eikä kehenkään. Mutta vähänkös on luonteenlaadultaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään, jotka ovat julmia ja vallanhimoisia ja jotka silti julistautuvat uskovaisiksi ja pitävät itse itseään syvästi uskovaisina?"

Varmaan kaikille on tässä vaiheessa tullut selväksi, että Stalinin paikalle voisi vaihtaa Putinin, tai vieläkin ilmeisemmin Trumpin. Hän vetoaa uskoon ja on jopa esittänyt itsensä Jeesuksena mutta silti on hyökännyt Paavia vastaan, toimii täysin ennustamattomasti ja suunnittelemattomasti, on löytänyt Putinista hyödyllisen kaltaisensa (puhumattakaan siitä, miten Putin hyötyy Trumpista). Vastaväitteitä hän ei kuuntele.

Otteet ovat teoksesta Dimitri Sostakovitsin muistelmat. Koonnut Solomon Volkov, suomentanut Seppo Heikinheimo. Otava 1979, sivut 221-222.

Minä ja yliopisto

Olin lukiossa ns. kympin oppilas. Yliopisto, jonne pyrkiminen minulle oli itsestäänselvää ja sen piti olla vain välivaihe matkalla professoriksi, olikin palautus maanpinnalle. Yliopistossa olinkin keskinkertainen, yksi välkky muiden joukossa, ja koin, että monilla akateemiset valmiudet olivat sikäli minua paremmat, että he olivat lähtöisin perheistä, joissa asunnot oli ostettu lapsille valmiiksi, vanhemmat olivat proffia ja koko yliopistomaailma sanastoineen oli peruskauraa: en ollut kuullutkaan sellaisesta kuin osakunta. Kuitenkin kyllä minä jossain loistinkin. 

Yliopiston myötä luin ensimmäisen englanninkielisen kirjani, vasta 21-vuotiaana. Hyppäsin heti syvään päätyyn: kyseessä oli antropologian perustiiliskivi Roger M. Keesingin Cultural Anthropology. Sen tahkoaminen oli niin työlästä, että organisoin referaattiringin, jossa jokainen luki yhden tai maksimissaan kaksi lukua, sellaiset 20-30 sivua, teki siitä referaatin, jotka kopioitiin koko porukalle.

Minusta tuli referaattikuningas, ja organisoin vastaavanlaisia näkökulmasta riippuen joko talkoo- tai pinnausrinkejä muistakin työläistä (eli englanninkielisistä) kirjoista ja luentokursseista, jos luennoitsija oli pitkäpiimäinen, kuten Hannu Sivenius, jolla kesti noin kolme minuuttia päästä änkytykseltään yhden lauseen loppuun.

Saaristotie on Porvoon keskeisten alueiden osayleiskaavan suurin kipupiste

 

Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys IULY ry, Porvoonseudun Lintuyhdistys PSLY ry ja Porvoonkorpi-ryhmä näkevät Itäisen saaristotien ja sen oheiskaavoituksen nyt käsiteltävän keskeisten alueiden osayleiskaavan suurimpana ongelmana.

Keskeisten alueiden osayleiskaavassa kiitosta ansaitsee se, että siinä on päädytty kannattamaan kokonaisuutena eniten luontoa säästäviä rakennemallivaihtoehtoja. Kuitenkin IULY, PSLY, Porvoonkorpiryhmä ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri kiinnittävät huomiota Porvoon keskeisimmän luonto- ja virkistysalueen eli Porvoonkorven tilanteeseen. Vaikka se onkin enimmäkseen osoitettu kyseisessä osayleiskaavassa virkistysalueeksi ja jää näin rakentamisen ulkopuolelle, niin nykyisen Kevätlaakson alueen laajentaminen itäänpäin, Humlan suuntaan jopa puoli kilometriä kaventaisi vaarallisen paljon Porvoon laajinta monimuotoisuuskeskittymää ja virkistysaluetta kohdasta, joka muutenkin on pullonkaula. Jos viherkäytävä tai ekologinen yhteys kapenee siten kuin osayleiskaavassa on esitetty, liikenteen melu kulkeutuu syvälle metsään. Lisäksi uusi asutus lisää pienenevän viheralueen käyttöpainetta.

Kiinnitämme myös huomiota siihen, että Ruduksen sorahankkeen kaatuminen Helsingin hallinto-oikeudessa vie paljolti pohjan niiltä argumenteilta, joilla saaristotien tarpeellisuutta on perusteltu. Mitään rekkarallia ei ole ollut vuosikymmeniin ja epätodennäköisesti on tulossakaan. Ja Kevätlaakson alueen itään jatkamisen tarpeellisuutta epäiltiin jo osayleiskaavassakin; se tulisi harkittavaksi aikaisintaan 2050-luvulla.

Jos saaristotien on tarkoitus tarjota esimerkiksi kevätlaaksolaisille nopeampia (auto)liikenneyhteyksiä pääkaupunkiseudulle, niin moni on muuttanut alueelle kuitenkin Humlan luontovirkisttysalueen houkuttelemina, kuten Uusimaastakin 17.2. luettiin. Osayleiskaavassakin viitattiin 3/30/300 -ohjeeseen, joka pitää ihanteenaan sitä, että kaikessa rakentamisessa pitäisi huolehtia, että kaikkien asuntojen ikkunoista näkyy vähintään 3 puuta, kaupungin latvuspeittävyyden pitäisi olla vähintään 30% ja matka laajemmalle viheralueelle ei saisi olla kuin korkeintaan 300 metriä. Tästä on olemassa myös paljon tutkimuksia; esimerkiksi luonnon terveysvaikutusten tutkimuksen uranuurtaja professori Liisa Tyrväinen sanoo, että pidempi etäisyys viheralueille vähentää oleellisesti luonnossa virkistäytymistä, mikä taas heikentää luontosuhdetta ja kehon luontoaltistusta, mikä lisää esimerkiksi autoimmuunisairauksia ja II tyypin diabetesta (asiasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi immunologi Tari Haahtela ja UKK-instituutti).

Kaupungin suunnitelmat siirtää Porvoonkorven alkua 500 metriä nykyisestä itään, Humlan suuntaan olisivat edellämainitun osayleiskaavassakin mainitun 3/30/300 -suosituksen vastaisia. Niitä voisi pitää myös petoksena, jos kaupunki on markkinoinut Kevätlaakson uudisaluetta lähipalveluna olevalla Humlan virkistysalueella. Kaupungin suunnitelmien ongelmallisuus ei kuitenkaan rajoitu saaristotiehen, vaan myös sen oheiskaavoitukseen; saaristotielinjauksen varteen on myös suunniteltu asuintaloja, jolloin upea, monimuotoinen metsä menetettäisiin.

Jos Porvoo kuitenkin katsoo saaristotien tärkeäksi itselleen, niin se hyödyttäisi enemmän nykyasukkaita, jos sen linjausta siirrettäisiin noin 600-700 metriä länteen, esimerkiksi jatkamalla oheisen kuvan tapaan Kevätlaaksontietä siten, että Saaristotie yhtyisi Tarkkistentiehen Toukovuoren ja Tarkkisten välissä.

Tuolloin saaristotietä voisivat hyödyntää myös toukovuorelaiset, jotka nyt ovat liikennemotissa sekä Omenatarhaan ja Kevätlaaksonrinteeseen suunniteltujen uudisasuntojen asukkaat. Tämä linjaus olisi myös nopeampi, yksinkertaisempi ja halvempi toteuttaa, kun metsänkaatoja ei tarvittaisi.

Elinvoimalla ei ole vaatteita

Kilpailukyky oli kaikenläpäisevä muotitermi sellaiset 15-20 vuotta sitten. Nyt sen tilalle on tullut elinvoima. Kotikaupungissani Porvoossa on elinvoimalautakunta, ja vähän väliä myllättävään aluehallintoon on ELY- (Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristö)keskusten tilalle tullut elinvoimakeskuksia, jollainen nimi on vielä häpeämättömämpi kuin edeltäjänsä, jossa ympäristö sentään oli mainittu, tosin viimesijaisena. 

Muotitermeillä voidaan perustella kaikki, vaikka kun koettaa googlata käsitteen määritelmää, se myönnetään vaikeasti määriteltäväksi. Miksi sitä sitten käytetään, vaikka yleensä käsitteen sisältöä ei edes yritetä määritellä, ja kuitenkin oletetaan, että kaikki tietävät edes suunnilleen, mistä on kysymys? Kuntaliitto sortuu tähän oikein esimerkillisesti.

Elinvoima on kuin keisarin uudet vaatteet: harva uskaltaa kyseenalaistaa termin käytön, koska hän leimautuu muuten jarruänkyräksi, joka vastustaa kehitystä, edistystä, kasvua. Vaikka juuri kaikki se pitäisi kyseenalaistaa; käsitteen viljelijät käyttäytyvät kuin eivät olisi kuulleetkaan esimerkiksi luontokadosta tai ylikulutuspäivästä, joka saavutetaan maailmanlaajuisesti jo kesälomakaudella ja meillä etuoikeutetussa Pohjolassa jo keskellä kevättä. 

Mitä rauhankyyhky näki lentomatkallaan?

Tämä ilmeisesti yläkouluvuosina eli 80-luvun puolivälin tienoilla kirjoittamani aine tuli vastaan mapeistani. Luontoihminen olin ollut jo pienestä pitäen, mutta nyt oli iskenyt todellakin ekologinen omatunto.

Maapallomme on kaunis planeetta. Aitoa, puhdasta luontoa on vielä runsaasti jäljellä. Me ihmiset olemme vastuussa siitä. Seuraavassa eräitä tosiasioita, mihin teknologian kehitys on johtanut.

Brasiliassa kaatuu sademetsää hehtaari minuutissa. Useita satoja hyönteis- ja kasvilajeja kuolee vuodessa. Mutta metsääkään ei riitä loputtomiin. Nämä alueet ovat maapallon happivaraston kannalta elinehto. Metsän mukana myös kulttuureja joutuu väistymään. Niiden kuollessa kuolee myös osa itseämme.

Tehtaat kylvävät kuolemaa useita kilotonneja minuutissa. Vieraita aineita joutuu ilmakehään ohentaen sen otsonikerrosta. Miten mahtaa käydä ilman sen suojaa?

Se, mikä tehtaanpiipuilta on jäänyt tuhoamatta, hoitavatkin sitten ydinreaktorit. Ydinjätteiden säilytyksestä on myös huolehdittava. Ne pysyvät radioaktiivisina satoja tuhansia vuosia ja kukapa tietää, mikä silloin on tilanne maan päällä.

Muovi ja peltiromu rumentavat maisemaa ja vievät kasveilta kasvutilaa. Epäorgaaniset jätteet palautuvat luonnon kiertokulkuun kehnosti.

Kemialliset saastat pilaavat veden, josta riippuu elämämme. Monin paikoin se ei kelpaa edes uimiseen. Onneksi maapallon pinta-alasta on 71% vettä. Tästä määrästä on vasta murto-osa saastunut, mutta teollisuus on saanut jalansijaa vasta viime vuosisadalla. Ihmisrodulla on siis hyvää aikaa pilata hydrologia.

Vesakkoruiskutuksilla vaikutamme kasvien biologiaan, mistä puolestaan saavat kärsiä kasvissyöjäeläimet. Näitä ravinnokseen käyttävät pedot ovat ravintoketjussa seuraavana.

Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan. Tämän vuoksi on rakennettava uusia asuntoja. Rakentaaksemme meidän on taas kaadettava metsää ja tuhottava pari linnunpesää.

Useat ihmiset tappavat huvikseen. He kutsuvat sitä urheiluksi. Onko kuolema ja kärsimyksen katsominen urheilua?

Norjassa on muuan vuono, jota kutsutaan likaviemäriksi. Sen varrelle on pystytetty niin monta tehdasta, että meri ympäriltä on alkanut saastua. Kalaa sieltä ei ole saanut kolmeenkymmeneen vuoteen. Vesi on väriltään likaisenruskeaa.

Meillä on vain yksi maapallo, joka meidän on jätettävä hyvään kuntoon. Sillä ei ihmisenkään aika ole rajaton; me olemme vain pieni lenkki evoluution ketjussa.

Maaemo huokaisi.