Lapset kasautuvat

Kun toiset välttelevät niitä niin systemaattisesti, että lopulta tämä pelko muuntuu vieraantumiseksi, ja tästä vieraantumisesta kumpuaa sisäistetty päätös olla hankkimatta lapsia, niin toisille taas niitä kertyy lukuisia. En tarkoita lestadiolaisia, vaan ihan vaikka itseäni ja joitakin kavereitani. Näyttää siltä, että ihmisellä joko on niin painokkaasti nolla lasta että niitä miltei on negatiivinen määrä, tai sitten niitä on useampi, ainakin hyvin monella on useampi kuin yksi.

Ensimmäinen lapsi todistaa porttiteorian oikeaksi, ja avaa tulpan. Tiedän eräänkin, joka lapsentekoyrityksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sitten tuli yksi biologinen lapsi. Sen jälkeen toinenkin. Tiedän myös yhden, joka pitkällisen odotuksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sen jälkeen toisen.

Miksi? Eikö yksi riitä, eihän tämä enää ole mikään esiteollinen yhteiskunta, jossa lapset hankitaan henkivakuutuksiksi? Voi tietysti olla, että ensimmäinen lapsi on opettanut, kuinka ihania lapset ovat. Voi myös olla, että ensimmäinen lapsi ylipäätään on opettanut, mitä lapset ovat, ja herättäneet uteliaisuuden selvittämään, millaisia nämä ovat; raottaneet lupausta ihmisyyden salaisuudesta, ja tämän salaisuuden selvittämiseksi tarvitaan vähintäänkin toinen. Sitten voi myös olla, että ensimmäinen lapsi on kasvattanut aikuiseksi, ja vanhemmaksi, ja toista lasta varten ollaan sitten vähän valmiimpia, hyviä vanhempia.

Aikuistuneiden maailmat erkaantuvat toisistaan paljolti sen mukaan, onko lapsia. Ne, joilla ei ole, käyvät leffoissa ja bailaamassa ja valvovat puoli viiteen, ne, joilla on, käyvät muskarissa ja leikkipuistossa ja heräävät puoli viideltä. Tosin lapsettomuus antaa mahdollisuuden lykätä aikuistumista vieläkin pidemmälle kuin kolmeenviiteen tai neljäänkymmeneen...

Kyllä minäkin sitä yritin, ikuista nuoruutta, niin pitkään, että sitä saattoi luulla ihan totiseksi yritykseksi. Siltä se varmaan ainakin näytti. Tosin nyt minulla on oikea syy elää vanhaksi, nuorena ei tuolla nyt ollut niin viis. Silloin saattoi ajatella, että juoksu saattaisi loppua ihan hyvin vaikka siten, että juoksu loppuisi johonkin pururadan varteen, täysissä ruumiinvoimissa. Nyt tavoitteena on pysytellä suurin piirtein edes ruumiillisuuden puolella sen aikaa että lapset selviytyisivät omille raiteilleen.

Ihmisillä on taipumus puolustella omaa elämänmuotoaan, on se mikä sitten on. Välttämättömyydestä hyve, lapsia tai ei. Se on ainakin varmaa, että en tiedä ketään lapsia hankkinutta, jolle nämä eivät olisi heidän maailmansa keskipiste, aurinko, pilvet sen edessä ja myös äkillisesti nouseva ukkosmyrsky.

Nuoria on suojeltava itseltään

Tutkin Vihreiden ensi kesän puoluekokousaloitteet läpi. Kaikkien muiden läpimenoa toivon, mutta yksi muodostaa poikkeuksen: aloite, jossa toivottiin omaehtoisen sterilointipäätöksen alaikärajan laskemista kolmestakymmenestä kahdeksaantoista. En ole itse paikalla Jämsässä, joten käytän puheenvuoroni nyt tässä.

En väitä, että tietäisin, mitä nykypäivän nuoret haluavat nyt saatikka 15 vuoden päästä. Mutta eivät he tiedä sitä itsekään. Siksi onkin parempi jättää mahdollisimman monta ovea auki kuin sulkea niitä. 

Ymmärrän toki, että aikuisuutta harjoittelevia nuoria harmittaa se, että jossakin katsannossa he ovat aikuisia ja jossakin eivät. Velvollisuusaikuisia ja oikeuslapsia.

Ihmiset aikuistuvat eri tahtia. Joillekin vanhemmaksi tuleminen kaksikymppisenä voi olla sekä luonnollista, haluttavaa ja siitä myös selvitään erinomaisesti. Kuten omilla vanhemmillani, olenko tästä selviytymisestä itse sitten mitenkään erinomainen esimerkki, on makuasia. Mitenkään vähättelemättä kenenkään ihmisen perspektiiviä: omaa, parasta ymmärrystä ja tulkintaa omista elämänvalinnoistaan, niin kyllä 25- tai 30-vuotiaskin on vielä kovin nuori tietämään varmuudella että ei koskaan, varsinkin kun naisten hedelmällisyys kestää yleensä noin viisikymppiseksi. Ylipäätään varmin esimerkki siitä, että ihminen on vielä nuori, on se, että hän ylipäätään luulee olevansa ehdottoman varma mistään.

Ihmettelen joskus lukiessani jälkikäteen esimerkiksi yliopistoesseitäni, että miten ihmeessä olen ollut 20 vuotta sitten noin fiksu, että olen osannut tehdä tuollaisiakin päätelmiä, jotka ovat nyt minulle aivan liian korkealentoisia ymmärtää. Informoituja valintoja en kuitenkaan osannut tehdä muiden kuin äänilevyjen ostopäätösten kohdalla. Jos 18-vuotiaan visio ei oikein yleensä vielä tahdo riittää lukitsemaan loppuelämäänsä koskevia valintoja esimerkiksi opiskelualan tai elämänkumppanin kohdalla, miksi se yltäisi muihin kauaskantoisiin päätöksiin, kuten isyyteen tai äitiyteen?

Minulle ei isyys ollut mikään reaalinen, läsnä omassa elämässäni oleva, realistisesti valittavissa tai ei-valittavissa oleva asia kolmekymppisenä niin että siihen olisi voinut jotenkin ottaa kantaa. Olin kolmekymppisenä täysi kakara, vaikka olinkin asunut itsenäisesti jo miltei kymmenen vuotta, maksanut oman koulunkäyntini 16-vuotiaasta, ulkoiluttanut koirani 11-vuotiaasta ja huolehtinut aamurutiineistani jo 6-vuotiaasta. Minun elämääni mahtui vain minä, sen lisäksi mahdollisesti vielä oma itse. Vielä kolmekymppisenä säikyin karkuun lapsilla varustettuja tai lapsia haluavia naisia, koska olin itsekin lapsi. En ollut vielä tuossa vaiheessa valmis tulemaan ulos omasta maailmastani ja mukavuusalueeltani. En ole tässä yksin omassa tuttavapiirissäni: moni sestoaa tämän päätöksen kanssa niin kauan että parasta ennen -päiväys saattaa livahtaa.

Tulin isäksi vajaat 37-vuotiaana, ja kaikille ei tätä onnea ole suotu, eikä kaikista tarvitsekaan tulla isejä tai vanhempia. Ei ole mitään yleispätevää reseptiä siitä miten ihmisen tulee järjestää perhesuhteensa eikä sen paremmin siitäkään miten ja milloin aikuistutaan. Haluaisin nyt kuitenkin setämäisellä varmuudella muistuttaa jokaista minua nuorempaa, joka luulee olevansa varma omaehtoisesta lapsettomuudestaan: älä ole. Sinä voit muuttua. Elämässäsi voi tapahtua asioita, jotka saattavat muuttaa käsitystäsi omasta itsestäsi, omasta elämästäsi ja omista olosuhteistasi. Kannattaa suhtautua omaan elämäänsä yleensäkin avoimin mielin ja silmin.

40-vuotiaana ihmisellä on perspektiivi omaan itseensä, tekemisiinsä, valintoihinsa ja motiiveihinsa kaksikymppisenä. Toisin päin taas ei voi olla. Sen sterilointipäätöksen kanssa ehtii odottamaan, ja tekemään sen myöhemmin, jos siltä tuntuu, ja sen aikaa vaan puljailla ehkäisyvälineiden kanssa, jos haluaa peuhata. Tekemättömäksi sitä päätöstä ei saa.

Miksi sukupuolineutraalia avioliittoa ei voi vastustaa ydinperheargumentilla

Jos sukupuolineutraalia avioliittoa vastustetaan siksi, että katsotaan lapsella olevan oikeus sekä isään että äitiin, tämän oikeuden toteutumista ei nytkään voi sanktioida mitenkään. Ajatellaanpa vaikka leskiä, riitaisesti eronneiden yksinhuoltajien perheitä, perheitä, joissa toinen vanhempi on muuttanut ulkopaikkakunnalle tai ulkomaille.

Avioliiton yhteys lasten saamiseen on muutenkin epäselvä. Omassa tuttavapiirissäni on lukuisia aviopareja, jotka eivät kykene saamaan lapsia tai eivät halua lapsia. Jos avioliiton tarkoitus on lapsien tekeminen, sitten varmaan pitäisi kieltää postmenopausaalisten naisten avioituminen (kiitos Joonas Lyytinen ideasta!) ja vapaaehtoiset sterilisaatiot.

Erossa etävanhemmiksi jääneiden etävanhemmus tulee myös samalla logiikalla kieltää, kieltämällä etävanhempia muuttamasta toiselle paikkakunnalle kuin missä hänen lapsensa asuvat, puhumattakaan toisesta maasta. Viis siitä, että perustuslain mukaan asuinpaikan saa valita vapaasti, siis ainakin periaatteessa.

Mutta kyllä lähivanhempaan pitäisi sitten tällä logiikalla kohdistaa sanktioita. Avioeron tai puolison kuoleman jälkeen tulee lähivanhempaa velvoittaa avioitumaan uudestaan vuoden kuluessa.