Oltuani joitakin kuukausia töissä HUS:illa, kuulin kollegaltani, että työntekijöiden on mahdollista saada työsuhde-etuna työmatkaseteleitä. Hienoa, ajattelin minä. Ensimmäiset pari vuotta keräsinkin saamiani paperisia työmatkalitteroita, joita olikin sitten kerääntynyt niin paljon, että sain niillä melkein maksettua työmatkalippuni Porvoosta Helsinkiin siirtyessäni työmatkasukkuloijaksi elokuussa 2013. Tämä ilahdutti minua, osastonsihteerin varsin pieneltä vielä pienemmälle tekstinkäsittelijän palkalle tiputettua, jonka kuukausipalkasta vast'edes tulisi menemään 250 euroa siihen, että pääsisin kustannuspaikalleni.
Jonkin aikaa nautittuani tätä etuutta, HUS päätti sitten ryhtyä diskriminoimaan niitä työntekijöitä, jotka sattuvat asumaan sellaisissa kehyskunnissa, joissa ei olisi niin viisas valtuusto että olisi päättänyt hakea HSL:n jäsenyyttä. HUS nimittäin otti käyttöön sähköisen matkalippusetelin, jota Porvoon Liikenne ei hyväksy. Jos Porvoon Liikenteen kuukausilippu Porvoo-Helsinki -välille kustantaa sekin 250 euroa, niin Matkahuollon lipun hinta on 312 euroa ja kahdeksankymmentä senttiä, joka on pienipalkkaiselle aika suuri uhraus. Melkein samanaikaisesti tämän uudistuksen kanssa Porvoo joutui vetämään subventionsa pois työmatkalipulta, joka aiemmin oli maksanut sentään "vain" 245,80. Kahdesta samanaikaisesta heikennyksestä tulee aivan varmasti yksi heikennys, kaksi miinusta ei tee plussaa, ei millään matematiikalla.
Selvittelin asiaa "palvelun" tarjoavalta Eazybreakilta, sitä hallinnoivalta HUS-Servis -nimiseltä liikelaitokselta, joka tuottaa emo-organisaatiolleen tuki"palveluita", luottamusmieheltä ja lopulta Eduskunnan oikeusasiamieheltä, onko kyse asuinpaikan mukaan tapahtuvasta syrjinnästä, jos yhtäkkisesti HSL:ään kuulumattomissa kunnissa asuvat eivät enää saakaan aiemmin saamaansa henkilöstöetua, tai siis saavat, mutta eivät voi käyttää. Saamieni vastausten mukaan kyse ei ole syrjinnästä, vaikka ei tämä syrjinnän kokemusta muuksi muuta.
Taisin sitten kuitenkin saada kompensaatiota tästä syrjinnästä, tai siis syrjimättömyydestä, eli lopultakin osalleni tullut käänteissyrjintä korvasi edellämainitun. Kuulin nimittäin helsinkiläiseltä (Helsinki yllättäen kuuluu Helsingin Seudun Liikenneyhtymään eli HSL:ään) kollegaltani, että siinä vaiheessa kun työsuhde-etuutta huononnettiin niin että matkaseteleitä saikin enää aiemman kuukausittaisen kahden litteran sijaan yhden, nämä setelit piti käyttämän 6 kuukauden sisällä; sitä vanhemmat menevät bäst före, vanhenevat. Minulle ei kuitenkaan ollut näin käynyt, vai miten muuten oli selitettävissä se, että käyttötililläni oli kymmenen matkaseteliä?
Matkahuollon laitteilla ei siis voi käyttää sähköisiä matkaseteleitä, joten pitää mennä R-kioskille, jossa riippuu kioskista ja yksittäisestä virkailijasta, osaako hän ladata matkakorttiasi. Minulla sentään oli käynyt siinä mielessä hyvin, että Eazybreak-tililleni oli näitä etuuksia jäänyt hyödyntämättä sadan euron edestä. Ei niitäkään kuitenkaan suoraan voi ladata matkakortille ärrällä, vaan ensin piti mennä Matkahuollon konttoriin, jossa kerrottiin, että kortille voi ladata vain sentyyppistä lipputuotetta, jota sinne on viimeksi ladattu (miksi ihmeessä?) Eli lataamaan sitten Matkahuoltoon, jossa aiemmin kausikorttina toiminut Matkahuollon kantakorttini muuttui sillä hetkellä arvokortiksi kun sinne ladattiin 9 euroa, jolla pääsin yhden kerran kustannuspaikalleni.
Menin sitten bussista Kustaa Vaasan tiellä hypättyäni ensimmäiseen vastaantulleeseen ärrään, jossa ei osattu ladata korttiani, vaikka Matkahuollosta oltiin vakuutettu, että kyllä ärrässä voi ladata arvoa. Soitin Matkahuollon asiakas"palveluun", jonka mies vain totesi jokaiseen kysymykseeni "kyllä", ei vastauksena, vaan retorisena myötätunnonosoituksena. Soitin sitten Porvoon omaan matkahuoltoon, jossa problematiikka tunnetaan paremmin. Siellä vahvistettiin jo aamulla minulle kerrottu: kyllä, tosiaankin ärrällä ladataan matkakortteja, myös Matkahuollon. Minua kehotettiin etsimään toinen är-kioski. Valitsinkin sitten Pasilan aseman ärrän, kun arvelin sen olevan sen verta suuri, että siellä todennäköisesti oltaisiin törmätty tähän(kin) problematiikkaan.
Niin, niistä matkaseteleistä. Ei puhettakaan, että ne saisi käyttöön yhdellä ja samalla tekstiviestillä. Ei, vaan sormet verillä piti minun näpyttelemän aamusta kymmenen kertaa, ja resitoin sitten ärrän myyjälle kymmenestä tekstiviestistä koodit, jotka hän kaikki yksitellen syötti, näppäin-enter, ja niin olin saanut matkakortilleni sata euroa!
Varmaankin tässä on HUS:in ollut tarkoitus säästää tekemällä työsuhde-etuuden käyttäminen jos ei mahdottomaksi niin ainakin niin vaikeaksi, että heikkopäisempi antaa etuuksien itsestään vanhentua.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalippuseteli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkalippuseteli. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Tosi iisi breikki
Työnantajani HUS luopui paperisista työmatkaseteleistä, ja siirtyi sähköiseen, joka ladataan puhelimeen. Vietin puolitoista perherauhaa uhannutta tuntia aamulla yrittäessäni ladata aplikaatiota puhelimeen, tarkoituksenani mennä ostamaan ensin lipputuotteen kantaosa Matkahuollosta ja sitten lataamaan puhelimen kanssa siihen kyseistä lippua ärkioskilta. 100 euron edestä etuutta puhelimessani kävelin sitten Matkikseen, josta pahoitellen todettiin, että jotta ärrällä voitaisiin ladata lippu, pitäisi ensin ostaa kerran se omilla rahoillaan Matkahuollosta. Kyseeseen tulevat Matkahuollon 22 matkan lippu (188 euroa) tai Matkahuollon 44 matkan lippu (316 euroa), Porvoon Liikenteeseen etuseteli ei kelpaa. No, minulla ei ole rahaa tuohon 316 euron lippuun, kun taas 22 matkan lipulla minulla ei ole käyttöä kuin yhden kerran, nyt joulunaikaan, kun saan (onneksi) kunnollisen melkein parin viikon tauon työmatkustamisesta.
Onneksi sentään Matkahuollon työntekijä ymmärsi kertoa minulle Matkahuollon 20 matkan lipusta, joka maksoi vain 140 euroa. Niin että vaikka en saanutkaan käytettyä 100 euron etuuttani, tämä pehmensi tappiotani 48 eurolla. Muuhun ei olisikaan ollut varaa, kun piti ottaa joulun välipäiviksi palkatonta vapaata.
Pitäkää tunkkinne HUS. Tarkoitus on kai ollut vähentää etuuden käyttämisen määrää, niin mahdottomaksi se on tehty. Ja ilmeisesti kehyskuntalainen ei ole samanarvoinen HSL-alueen työntekijän kanssa. "Onneksi" sentään tämä vähempiarvoisuus ei enää jatkossa ole niin silmiinpistävä, kun HUS on juuri pienentänyt etuuden kuukausittaista määrää kahdesta kympistä yhteen.
Palvelun tarjoaa Eazybreak. Tosi iisi.
Palvelun tarjoaa Eazybreak. Tosi iisi.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
HUS syrjii porvoolaisia
Jaan työmatkasetelikokemuksen. Työnantajani siirtyi paperisista sähköisiin, puhelimeen ladattaviin työmatkaseteleitä. Valitsin, että lataan niillä Matkahuollon kortille arvoa Ärrältä, koska HSL ei palvele porvoolaista ja koska Matkahuollon pisteisiin sähköseteli ei käy. R-kioskissa matkapuhelimeni koodi ei käynyt, vaikka myyjä soitteli niin Rautakirjaan kuin Matkahuoltoonkin, Työnantajani HUS on nyt siis päättänyt, että olen 20 euroa HSL-kuntien työntekijöitä arvottomampi.
Porvoo poistaa kuunvaihteessa matkalipputuen Matkahuollon työmatkalipusta, joka subventoituna kustansi 245,80, ilman subventiota 312,80. Osastonsihteerin palkalla tuon lipun kanssa voi todeta, että työnteko ei kannata. Luulin jo pelastuneeni kuin koira veräjästä, kun löysin Porvoon Liikenteen kuukausiliputPorvoo-Helsinki –välille, joka maksaa 250 euroa kuussa.
Mutta mutta: käytännössä matkaseteliuudistus on kohdaltani käyttökelvoton, sillä R-kioski ei myy Porvoon Liikenteen lippuja, eikä Matkahuollossa sähköisiä lippuja voi käyttää, joten en voi käyttää sähköistä matkaseteliä minnekään. Tämä tarkoittaa käytännössä luontoisedun menettämistä, eli 20 euron efektiivisen kuukausipalkan laskua. Tämä asettaa minut HSL-kunnissa asuvia työntekijöitä huonompaan asemaan, eikä perustuslain mukaan asuinpaikan perusteella voi asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Niin HUS nyt kuitenkin menettelee tällä matkaseteliuudistuksellaan. Haluan siis paperisetelit takaisin, sillä ne voi käyttää haluamassaan matkustusvälineessä. Tätä kirjoitettaessa joudun olettamaan, että HUS rikkoo perustuslakia.
Uudistus myös tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa matkaseteliä voivat käyttää tosiasiallisesti vain ne kehyskuntalaiset, joilla on varaa ostaa Matkahuollon lippu, eli suosii parempipalkkaisia, ottaen niiltä, joilla jo muutenkin on vähemmän. Ei ole HUS mikään Robin Hood. Kaikkea muuta.
Porvoo poistaa kuunvaihteessa matkalipputuen Matkahuollon työmatkalipusta, joka subventoituna kustansi 245,80, ilman subventiota 312,80. Osastonsihteerin palkalla tuon lipun kanssa voi todeta, että työnteko ei kannata. Luulin jo pelastuneeni kuin koira veräjästä, kun löysin Porvoon Liikenteen kuukausiliputPorvoo-Helsinki –välille, joka maksaa 250 euroa kuussa.
Mutta mutta: käytännössä matkaseteliuudistus on kohdaltani käyttökelvoton, sillä R-kioski ei myy Porvoon Liikenteen lippuja, eikä Matkahuollossa sähköisiä lippuja voi käyttää, joten en voi käyttää sähköistä matkaseteliä minnekään. Tämä tarkoittaa käytännössä luontoisedun menettämistä, eli 20 euron efektiivisen kuukausipalkan laskua. Tämä asettaa minut HSL-kunnissa asuvia työntekijöitä huonompaan asemaan, eikä perustuslain mukaan asuinpaikan perusteella voi asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Niin HUS nyt kuitenkin menettelee tällä matkaseteliuudistuksellaan. Haluan siis paperisetelit takaisin, sillä ne voi käyttää haluamassaan matkustusvälineessä. Tätä kirjoitettaessa joudun olettamaan, että HUS rikkoo perustuslakia.
Uudistus myös tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa matkaseteliä voivat käyttää tosiasiallisesti vain ne kehyskuntalaiset, joilla on varaa ostaa Matkahuollon lippu, eli suosii parempipalkkaisia, ottaen niiltä, joilla jo muutenkin on vähemmän. Ei ole HUS mikään Robin Hood. Kaikkea muuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)