Presidenttispekulointi on yksi lempiharrastuksiani, ja nyt kun yksikään puolue ei ole vielä asettanut ehdokkaita, on oikea aika spekuloida. Jotkut - etenkin poliittisesti vihreät - kannattavat koko presidentti-instituution lakkauttamista, mutta minun mielestäni päivänpolitiikan ulkopuolinen, arvovaltainen hahmo luo turvallisuudentunnetta etenkin näinä horjuvina aikoina.
Käyn läpi tilanteen puolueittain, sillä puolueethan ovat pääsääntöisesti ne vaaliorganisaatiot, jotka ehdokkaita asettavat, tai puolueliitot.
Kokoomus
Alexander Stubb
on ennakkosuosikki Kokoomuksen ehdokkaaksi, ja tämä edustava, habitukseltaan mannerheimmäisen ryhdikäs triatlonisti on profiloitunut nimenomaan ulkopoliitikkona. Viime vuodet hän on pysytellyt poissa kotimaanpolitiikasta, tehden itsestään tuoreelta näyttävän kasvon presidentinvaaleihin. Stubbin herraskaisuus voi vieraannuttaa ehkä joitain sellaisia äänestäjiä, joiden vaihtoehdot ovat Kekkonen ja Väyrynen, mutta kyllä "Sori Siitä" -Stubb on kisan yksi ennakkosuosikkeja jos hän vain on kiinnostunut lähtemään tähän skabaan mukaan.
Jyrki Katainen
Kataisen nimeä ei ole spekulaatioissa näkynyt, vaikka hän on kasvanut tehtävän edellyttämää korkoa komissaarina. Katainen ei ole koskaan profiloitunut suoranaisena kansanvillitsijänä, mutta hänen lahjakkuutensa on nimenomaan sosiaalisuudessa. Katainen on lupsakka kaveri, joka onnistui pitämään sateenkaarihallituksen koossa. Puuttuvan karisman - vaikka hänellä onkin kai poikamaista viehätysvoimaa - vastapainona on se, että harvalla on kai häntä vastaan kovin vahvasti mitään.
Jan Vapaavuori
Helsingin rautakanslerina tunnettu Vapaavuori herättää pelonsekaista kunnioitusta, koska hän ei paitsi mielistele ketään, hän myös jyrää paitsi vastustajansa, myös alaisensa. Jos kaipaa kekkosmaista voimahahmoa, Vapaavuori saattaa vedota. Moni vierasti häntä jo aiemmin avoimen helsinkiläisyyden takia, ja lopullisesti mahdollisuudet taisivat mennä Olympiakomitean sotkuihin. Avoimen vallanhaluinen Vapaavuori kuvitteli saavuttavansa urheilujohtajana puolueettoman, arvovaltaisen aseman, mutta pieleen meni.
Missä naiset?
Kokoomuksella ei koskaan ole ollut muita presidenttiehdokkaiksi edes harkittavia nimiä kuin Riitta Uosukainen. Miksi? Onko tämän "yksilö- ja kykypuolueen" kulttuurissa jotain erityisen sovinistista? Kuka on Paula Risikko?
Keskusta
Olli Rehn
Olli Rehniä ollaan jo vuosia istutettu todennäköiseksi Kepun ehdokkaaksi. Rehnin kohdalla ei tarvitse ihmetellä hänen merittejään, vaan pikemminkin tekojen puutetta, ja mitä vähemmän ehdokas on näkyvillä, sitä vähemmän kai sitten hän möhlii. Äänestäisin Rehniä vain jos vastaehdokkaana olisi joku perussuomalaisten ehdokas.
Antti Kaikkonen
Kanki-Kaikkosen kansansuosion pohjustustyö tehtiin jo männävuosien tanssiohjelmassa, jossa hänet ristittiin Kanki-Kaikkoseksi. Nuorisosäätiön tahra ei tunnu Kaikkosta haittavan, sillä sehän on vain "maan tapa". Kaikkosen profiili on noussut sillä, että hän on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan puolutusministerinä, tapaamassa Lloyd Austinia. Kaikkosen aika voi tulla vielä. Hänen jämerässä olemuksessaan on jotain kansanomaista.
Matti Vanhanen
Vanhasen rauhallisuus on noussut ainakin minun silmissäni arvoon arvaamattomaan kriisiaikoina; ensin pätkävaltiovarainministerinä, sitten puhemiehenä. Vanhanen on toistuvasti jäävännyt itsensä presidenttikisasta, mutta minä voisin äänestää. Vanhasen harmaus herättää luottamusta.
Esko Aho
Esko Ahoa spekuloitiin vielä vuosi-kaksi sitten takaisin presidenttikisan mustaksi hevoseksi, mutta se juna kyllä meni hänen liian läheisten Venäjä-suhteidensa mukana.
Missä naiset?
Kepuun sopii esittää sama ihmettely kuin Kokoomukseen: missä ovat naiset? Näissä kuvioissa ei Kuuskosken, Jäätteenmäen ja Kiviniemen jälkeen ole näkynyt naisia.
Demarit
Jutta Urpilainen
Demareiden todennäköisin presidenttiehdokas. Hänkin on kasvanut korkoa komissaarina, ja hän on osannut kääntää puhemaneerinsa brändikseen. Tosin ei hänkään saane kuin 5-10%.
Eero Heinäluoma
Nuorempi ja valjumpi versio Paavo "Mooses" Lipposesta. Jos Lipponen sai surkeat 6,7% äänistä, Heinäluoma saisi sellaiset 3-5%.
Sanna Marin
Kaikista paljolti persuilevan lehdistön masinoimien kohunnostatusyrityksien jälkeen, jos homma yhtäänkään Marinia kiinnostaisi, kilpailu olisi jo taputeltu. Mutta kun kyseessä on nuori ja perheellinen ihminen, miksi ihmeessä hän lähtisi sinetöimään itselleen loppuelämän ilman yksityiselämää?
Vihreät
Pekka Haavisto
On ulkoministerinä ollut myös mitä sopivimmassa "harjoittelupaikassa" ajatellen presidentin ulkopoliittista roolia, mutta siltikin minulla on sellainen "gut feeling", että kahdesti kakkosen momenttumi olisi jo käytetty.
Ville Niinistö
Haavistoa kernaammin soisinkin ehdokkaana seuraavan sukupolven johtavan vihreän, Ville Niinistön. Hän otti mielipidejohtajan roolia jo puheenjohtajuutensa viime metreillä. Tämän jälkeen Vihreiden kannatus lössähti, mutta V. Niinistö on jatkanut sosiaalisessa mediassa näkyvänä, selkeäsanaisena ja ajoittain tiukkasävyisenäkin mielipidevaikuttajana. Ja presidentillä olisi mahdollisuus toteuttaa rooliaan nimenomaan mielipidevaikuttajana ja arvojohtajana.
Oras Tynkkynen
Tynkkynen olisi presidenttipelissä todellinen musta hevonen. Erittäin asiantunteva ja selkeäsanainen Tynkkynen on päässyt hieman unohtumaan oltuaan sivussa päivänpolitiikasta, mutta näin jo kymmenisen vuotta sitten Tynkkysen potentiaalisena korkean tason pelaajana.
Vasemmisto
Paavo Arhinmäki
Paavon kansanmiehen karismaa on kerran koeteltu presidentinvaaleissa, ja se kantanee sinne noin 5% tietämille. En ole niin varma, missä määrin vakavissaan Arhinmäki oli viimeksi ehdokkaana ja nyt päästyään unelmapestiinsä Stadin kaupungille.
Li Andersson
Li on niin esiintymiskykyinen, valovoimainen ja arvostettu poliitikko yli puoluerajojen, että hänen kannattaa vakavasti varoa asettautumasta ehdokkaaksi jos hän ei nimittäin ole ihan varma siitä, että hän haluaa loppuelämänsä tulla turvamiehien varjostamaksi. Lin aika tulee vielä, jos hän niin haluaa.
Muita ehdokkaita en oikein osaa Vasemmistolle keksiä. Suvi-Anne Siimes on ottanut kovasti etäisyyttä vasemmistoon ja Vasemmistoon ja Merja Kyllösen turvallisuuspoliittiselle naiivismille ei ole sijaa näissä karkeloissa.
RKP
Eva Biaudet
Edustava ja arvostettu ihmisoikeuksien puolustaja, mutta ei välttämättä mikään kansanvillitsijä. Saisi noin 3-4% äänistä, jos siis lähtee ehdolle. Vaikka aineksia olisi parempaankin.
Anders Adlercreutz
Selkeäsanainen, fiksun tuntuinen tyyppi, jonka taakkana on matala profiili (lue: tuntemattomuus) suomenkielisten äänestäjien keskuudessa.
Kristilliset
Sari Essayah
Potentiaalisesti puoluettaan suurempi poliitikko: asiantunteva ja harvinaisen selkeäsanainen entinen huippu-urheilija, joka edustaa puolueensa maltillista siipeä ja saattaisi siksi kelvata hieman useammalle kuin vaikkapa Päivi Räsänen. Tai sitten Soinin Timppa tekee paluun, tällä kertaa Teekutsuliikkeen ehdokkaana.
Rasistit ja fasistit
Jussi Halla-aho
Halla-ahosta täytyy pitkin hampain todeta, että oli perussuomalaisilta oiva taktinen veto sijoittaa hänet ulkoasiainvaliokunnan nokkahenkilöksi, sillä näinä maailmanaikoina hänen Venäjän ja Ukrainan tuntemuksensa on noussut käyttöönsä. Kuitenkaan en halua Suomen keulakuvaksi rasismin valtavirtaistajaa, jonka mielestä punavihreille naisille sopisi tehdä jotain sellaista, jota ei sovi tänne laittaa, ja onneksi ei kovin moni muukaan. Jos kävisi niin, että Allah-aho päättäisi lähteä ehdokkaaksi (ja miksei lähtisi, sillä hänen olemuksensa viestii, ettei hän päivänpolitiikassa sittenkään ole kotonaan), niin hän saattaa yltää jopa finaaliin. Siinä sitten tulee vastaan kansanrintama: kaikki muut puolueet liittoutuvat sen kenen tahansa muun ehdokkaan puolesta.
Ano Turtiainen
Turtiainen veisi Halla-aholta (tai Laura Huhtasaarelta) siivun heidän äänistään, joten siinä mielessä hänen mahdollista ehdokkuuttaan voisi tervehtiä positiivisena ilmiönä. Ja Turtiainen saisi kenet hyvänsä näyttämään humanistilta. Vapaavuorikin näyttäisi punavihreältä hipiltä hänen rinnallaan.
Nyt
Tämä liberaalipuolueeksi naamioitunut parempien ihmisten persut ovat todellisuudessa Harkimon henkilökultti. Ehkä Harkimo laskee sen varaan, että näissä kekkereissä puoluekannalla ei ole väliä? Moni varmaan vieläkin kokee Harkimon leimallisesti ei-poliitikoksi hänen eduskuntakokemuksestaan huolimatta, ja tällä hän saakin jokusen äänen. Tai siis olisi saanut ennen Ukrainan sotaa, missä yhteydessä paljastui hänen armoton naiiviutensa, joilla hän on edistänyt omia bisnesintressejään muka viattomasti.
Muut
Mika Aaltola
Mika Aaltolasta on Ukrainan sodan myötä tullut suorastaan omnipotentti hahmo, jonka ilmestyminen jo lisännee monien turvallisuudentunnetta. Aaltola kiertelee ahkerasti sellaisia areenoita, joilla ei tapaa turvallisuuspolitiikan harrastajia nähdä, ja hän esittelee perhettään mediassa. Mitähän Aaltola mahtaa hautoa? Todellista yllätystä? Onko Aaltola 2020-luvun Ahtisaari?
Millariikka Rytkönen
Millariikka Rytkönen on demari. Muistaako tämän vielä joku? Ärhäkkä ja sanavalmis Rytkönen on erittäin taitava median käyttäjä ja populisti. En pysty uskomaan, että hänen kunnianhimonsa rajoittuisi Tehyn edustamiseen kabineteissa ja toreilla. Rivikansanedustajuus häntä tuskin kiinnostaa, ellei hän sitten tavoittelee Aki Lindeniksi Lindenin paikalle. Tai jos demareilla sattuisi tulemaan tosi epätoivoinen paikka, ehkä Millariikka olisi suostuteltavissa muuttamaan porvoolaisesta omakotitalostaan Mäntyniemeen?
Ilkka Herlin
Jos kansakunnan kaapin päälle haetaan unilukkaria, Herlin voisi olla tällainen. Luonnonsuojeluun sijoittanut upporikas Herlin elää hyvin privaattia ja eristäytynyttä elämää, joten häntä tuskin kiinnostaa uhrata loppuelämäänsä elämään vartioituna. Minä kyllä kaipaisin tällaisia omalla esimerkillään herättelijöitä nostattamaan kansalaisten tietoisuutta luontokriisistä.
