Keppiä, vaan ei porkkanaa.

Aika moni nyt valituista kansanedustajista olisi valmis lyhentämään ansiopäivärahakautta ilman ensimmäistäkään ehdotusta, minne työttömät sitten laitettaisiin. Keppiä on tarjolla, mutta ei porkkanaa.

Yhtenä suosittuna perusteena tälle on käytetty sitä, että tilastojen mukaan työllistymisessä tapahtuu piikki juuri ennen ansiopäivärahakauden loppumista. Tietysti tapahtuu, kun rahat loppuvat. Siitä ilmeisesti viis, mitä tämä työllistyminen on, tuleeko sillä toimeen tai vastaako se osaamista tai intressejä tai onko kyseinen työ mitenkään yhdistettävissä esimerkiksi perhelogistiikkaan, kuten päiväkotimatkoihin. Pakko on paras pakkotyöllistäjä.

Niin, niistä lisätyöpaikoista, minne työttömät pitäisi saada sullottua? Tiedän Norjasta, että energiateollisuuden spinoffit  - mukaanlukien sijoitussektori - tällä hetkellä paljolti pitävät Norjaa pystyssä ja maassa lähes täystyöllisyyttä, niin että ei biotalouden varaan laskeminen aivan haihattelua ole. Edelleenkään kuitenkaan ihan kaikkia työnhakijoita ei sinne saada sullottua.

Olen sen verran vasemmistolainen, että vierastan erilaisia etuseteleitä, mutta toki voisi pohtia, jos ansiopäivärahasta osa voitaisiin korvamerkitä eräänlaiseksi vanhemman työntekijän sanssikortiksi madaltamaan työllistämisen kynnystä.

Ainakin vihreistä joillakin epäilen tällä kepin käytöllä taustamotiivina olevan ammattiyhdistysten vierastamisen. Tämä vierastaminen johtunee siitä, että meikäläisissä ns. epätyypilliset työsuhteet ovat tyypillisiä, kun taas ammattiyhdistyksissä ne ovat epätyypillisiä. Eivät ammattiyhdistykset kuitenkaan ole vihollisia. Ilman ammattiyhdistykseni juristia minulla olisi erinäissäkin työsopimuksissani ollut epäselvyys jäänyt tulkitsematta, ja paikalliset luottamusmieheni jääneet ilman tukea.

Ja jos ammattiyhdistykset olisivat vihollisia, vihollisiinhan kannattaa liittyä, jolloin epätyypillisistä tulisi tyypillisiä. Me vihreäthän olemme muuten erinomaisia saamaan asioita ulos marginaalista, miksi emme tässä?

Jos ansiopäivärahaan halutaan koskea tasa-arvosyistä, jotta etuoikeutetut saataisiin pudotettua yhtä alas kuin ne hölmöt, jotka eivät kuulu omasta vapaasta typeryydestään ammattiliittoihin, tämäkin on yleisen vihreän tasa-arvostrategian vastaista. Yleensähän me pyrimme suorittamaan lähtökohtien tasaamisen nostamalla alimmassa kuopassa olijat.

Akava vääristelee Suomen verotusta

Keskusliittoni Akava pyrkii kokoomuslaisessa hengessä laskemaan tuloveroastetta tasaisesti kaikissa tuloluokissa. Tällä se sanoo tavoittelevansa parempaa työllisyysastetta, joka olisi sen mielestä vähintään 75%. Mitään täystyöllisyyden tavoittelusta he eivät puhu.

Tämä verotuksen tipauttaminen perustellaan, kuten aina, väittämällä Suomen kokonaisveroasteen olevan eurooppalaisessa katsannossa jotenkin erityisen suuren. Faktabaari-sivuston mukaan läntisten EU-maiden veroaste on kuitenkin vain 40,6 prosenttia (lähde: OECD:n tilastot), ei 50,2 prosenttia, kuten Akavan lähteet (Eurostat ja "oma laskelma") osoittaisivat.

On kummallista, että Akavassa ei tiedetä sitä, että Eurostat laskee esimerkiksi työeläkemaksut mukaan veroasteeseen.

Sitten, Akava jatkaa vertailuaan. Heidän vertailussaan Suomen kokonaisveroaste on 54,8 %, kun Faktabaarin mukaan se on vain 44,0%.

Akava valitsee lähteensä tarkoin. He haluavat saada verotuksen näyttämään suurelta, niin Euroopassa yleisestikin mutta Suomessa erityisesti. Tätä he kokoomuslaisittain pitävät maatamme nävertävänä tautina, joka pitää nujertaa.

Minä, Akavan jäsenjärjestön jäsen en allekirjoita Akavan laskelmia. Sen allekirjoitan, että on olemassa sellaista julkista rahoitusta, josta voisi leikata. Leikkaukset voitaisiin aloittaa esimerkiksi turhista yritystuista, ja konsulttipalveluiden ostamisesta, ja siinä olen Akavan linjoilla, että turhat ylivuodot pitäisi tilkitä tarttumalla harmaaseen talouteen ihan oikeasti. Tähän mennessä tähän ei ole riittänyt hallituksillamme mielenkiintoa. Aivan erityisen nihkeästi harmaan talouden kitkemiseen on tähän asti suhtautunut Kokoomus; onko rahaa piilossa?

Vielä Akavan kannanotossa todetaan, että
"Pienituloisten, kokopäiväisten palkansaajien ansiotuloverotus on Suomessa eurooppalaisittain kilpailukykyinen. Kuitenkin korkeiden ja kiristyvien rajaveroasteiden takia keskimääräistä paremmilla palkkatasoilla, erityisesti erityisasiantuntija- ja johtotehtävissä toimivilla palkansaajilla, ansiotuloverotuksen taso on selkeästi korkeampi kuin Länsi-Euroopassa yleensä. "

Niin se on, ainakin pienituloisten osalta. Minulla ei 2183 euron bruttotuloilla ole mainittavammin nurisemisen aihetta liian korkeissa veroissa. Minä olen pienituloinen, kokopäiväinen palkansaaja ja pienituloinen, kokopäiväinen Akavan jäsen. Akavan veropoliittinen ohjelma osoittaa, että he eivät välitä pienituloisista jäsenistään. Omassa veroprosentissani - jonka laskin juuri työmatkakulujen tarkistamisen myötä yhteentoista - ei nimittäin riitä ihan kauheasti laskunvaraa, ainakaan siinä määrin että alkaisin yht'äkkiä ihan hirveästi sijoittamaan esimerkiksi yksityisten, työllistävien palveluiden käyttöön (työllistävät ne julkisetkin palvelut). Akava näyttää olevan hyvätuloisten etujärjestö, joka pyllistää pienituloisille jäsenilleen, jotka ovat varmaankin näköharha.

Me emme kuitenkaan ole näköharha. Voimme ehkä olla epämiellyttävä totuus koulutuspolitiikan, opinnonohjauksen tai uraohjauksen epäonnistumisesta, mutta olemme kuitenkin olemassa. Esimerkiksi omalla työpaikallani on kaksi akateemista sihteeriä. Kaltaisillemme työssäkäynti on ylipäätään perusteltavissa työmatkavähennyksen avulla, ei verotustamme kuitenkaan olla miinusmerkkiseksi laittamassa, ei Akavan eikä kenenkään muunkaan toimesta. Kaltaisillemme toimivat, universaalit julkiset palvelut ovatkin elinehto.

Paitsi että me saamme niistä palvelua, myös työskentelemme niissä. Mitä Akava on tarjoamassa tilalle epäonnistuneille maistereille, huonoille jäsenilleen? Kortistoa lyhennetyllä ansiosidonnaisella, pidennetyllä karenssilla ja ehkä pakkotyöllä?

Akavan veropoliittisen ohjelman voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Työllinen on osallinen, mutta mihin?

Töiden usein väitetään kiinnittävän yhteisöön, tekevän osalliseksi. Vastaavasti työttömyyden nähdään deterministisesti aiheuttavan syrjäytymistä, niin että tämän sanotun syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarkoitus pyhittää keinot. Kuten esimerkiksi pakkotyön.

Mistä työtön sitten jää osattomaksi? Tarkastellaanpas tarkemmin, mistä. Erilaisten postimyyntikuvastojen kierrättämisestä, selän takana puukottamisesta tai varsinkaan puukotetuksi tulemisesta ja olemaan osaton kaikista niistä muutoksista, jotka omaa työtä tulevat koskettamaan. Työtön jää erilaisten kuppikuntien ulkopuolelle, eikä hänen tarvitse valita puoltansa erilaisten mehiläiskuningattarien välillä.

Työtön on osaton työpaikkakiusaamisesta, niin kollegoiden kuin esimiestenkin. Työttömän ei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa työmatkoihin, ja siitä ilosta säilyttää lapsiaan ympäripyöreitä päiviä onneksi hyvissä ja omistautuneissa ammattilaisten käsissä. Hänen ei tarvitse osallistua kokouksiin, jossa esimiehet tyrmäävät tai haukkuvat kelvottomaksi, ja niin tukielimistö kuin sydänkin kiittävät kun ei tarvitse istua.

Työtön ei tosin saa opiskella swahilia työnantajan suosituksesta: olen ollut sellaisessakin kokouksessa, jossa korkein paikalle viitsinyt esimies kehotti työntekijöitään puhumaan kokouksessa vaikka em. kieltä. Tosin, jos tähän lähetyskäskyyn olisi koettanut vedota, em. henkilö olisi tyrmännyt senkin varmasti kuin kello.

(sitä en kiistä, etteikö pitkittynyt pitkäaikaistyöttömyys, työuran loppuminen sellaisella ihmisellä, jolla se ei ole oikeastaan alkanutkaan, olisi tragedia. Tyhjä cv leimaa jos ei muuksi niin omituiseksi ihmiseksi).