Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallinto-oikeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hallinto-oikeus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. elokuuta 2026

Vantaan aikuisopisto: Omaan elinympäristöön vaikuttaminen



Oletko kiinnostunut omasta elinympäristöstäsi? Haluatko saada siitä lisää tietoa?

Askarruttavatko sinua lähiympäristöäsi koskevat suunnitelma? Keihin kannattaa olla yhteydessä silloin kun halutaan vaikuttaa omaan elinympäristöön?

Tällä kurssilla perehdytään tapoihin hankkia tietoa omasta elinympäristöstä: sen luonnosta, kaavoituksesta ja suunnittelusta. Tutustutaan maankäyttöä säätelevään lainsäädäntöön ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksiin omaan elinympäristöön. Käydään läpi myös oikeudellisen vaikuttamisen keinot, eli hallinto-oikeuteen valittaminen ja toimenpidekielto lupa- ja valvontavirastoon. Selvitetään myös tahot, joilta kannattaa kysyä apua ja minne mielipiteet ja kannanotot pitää toimittaa. Lopuksi jokainen saa harjoitustehtäväksi käydä läpi yhtä tapausta, johon haluaisi vaikuttaa.

Opettajana toimii valtiotieteiden maisteri, kansalaisvaikuttaja Manki Perukangas, joka on työkseen johtanut asukastalon talkootoimintaa, perustanut kansalaisliikkeitä, opiskellut kaupunkitutkimusta ja toiminut luonnonsuojelujärjestöissä monissa luottamustehtävissä.

Ilmoittautuminen ti 26.05.2026 klo 13:00 alkaen
Kurssitunnus: V262063
Hinta: Syksy 0,00 €
Alennus: Ei alennusta
Opettaja: Perukangas Manki
Max. opiskelijamäärä: 50
Min. opiskelijamäärä: 5
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot: Luentosarja toteutetaan Teams-alustalla, osallistujille lähetetään luentolinkki päivää ennen aloituskertaa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2025

Valtiotieteiden maisteri, luonto- ja ympäristöneuvoja ja keruutuoteneuvoja hakee töitä

Valtiotieteiden maisteri, luonto- ja ympäristöneuvoja ja keruutuoteneuvoja hakee töitä. Asun Porvoossa, eikä autoa ole käytettävissä, joten säteeltä pääkaupunkiseutu-Sipoo-Askola-Porvoo-Loviisa.

Taustani on etupäässä julkisesta hallinnosta: sairaalamaailman tukipalveluista ja koulutussuunnittelutöistä, mutta olen myös tehnyt erilaisia konsulttiselvityksiä esim. nuoriso-, vanhus- ja vammaispalveluista. Tunnen työsuojelua ja Rakennuslakia hyvin. Kokemusta järjestötoiminnasta on kertynyt paljon, ja kaikkea tekemistäni määrittää tutkijan ja aktivistin eetos.

Omat intohimonkohteeni liittyvät luontoon, etenkin metsäluontoon ja konserttimusiikkiin. Luen ja lasken poikkeuksellisen sujuvasti ja kirjoitan mistä tahansa. Vedän luontoretkiä - etenkin sieni-, marja- ja villiyrtti-, teen kannanottoja, hallintovalituksia ja selvityksiä, kartoitan liito-oravia ja kirjoitan musiikista. Minulla on diagnosoitu Aspergerin syndrooma, joten minulle on luonnollista kyseenalaistaa itsestäänselvyydet ja ajatella ns. boksin ulkopuolelta. 



keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Pienkeräys alkaa Riistavuoren metsän puolesta

Kaupunginvaltuusto päätti rakentaa Riistavuoren metsään asukkaiden vastustuksesta huolimatta ja vaikka metsän luontoselvitykset ovat olleet puutteelliset. Kaupunkiluontoliike ry. valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Kaupunkiluontoliike on myös valittanut englantilaisesta koulusta, joka sijoittuu Riistavuoren liito-oravien alueen päälle. Aloitamme rahankeruun oikeuskulujen kattamiseksi. Mikäli varoja jää yli, käytämme ne muihin Läntisen bulevardikaupungin rakentamisen alle jäävien metsä-ja puistoalueiden puolustamiseen ja luontokartoitusten teettämiseen.

Keräykseen käytettävän pienkeräystilin tilinumero on FI43 1609 2990 4787 02 ja Poliisihallituksen pienkeräysluvan numero on RA/2025/100.



lauantai 25. maaliskuuta 2023

Mitä oikein on tapahtunut Mannerheimintiellä?

Helsingin ja koko Suomen pääkadun, Mannerheimintien, alkava suurremontti on herättänyt paljon huomiota. Siihen en ota kantaa, millaista häiriötä tämä työmaa aiheuttaa, ja ilman muuta kadun alla kulkeva vanha putki- ja kaapeli-infra pitää joskus uusia. Mutta ehkä tässä remontissa olisi vähän voitu laskea kunnianhimon tasoa ja ideologisen puhdasoppisuuden tasoa.

Toimenpidekielto HHO:sta

Kun kävi selväksi, että tämä remontti tulisi tuhoamaan huomattavan osan keskeisellä paikalla sijaitsevasta, kapeasta ja mahdollisesti tulevaan Töölönlahden suojelualueeseen rajoittuvasta Hesperianpuistosta, yhdistykseni Kaupunkiluontoliike ry haki työmaalle toimenpidekieltoa Uudenmaan ELY-keskuksesta. Toimenpidekieltohakemuksen perusteena oli se, että sen vaikutukset EU:n luontodirektiivilajeille eivät ole tiedossa. Kaupungin omien karttojen mukaan Hesperianpuisto on lepakkoaluetta (ja kaikki lepakot ovat luontodirektiivillä suojeltuja), eikä tiedossa ole tarkemmin, missä lepakoiden pesimäpaikat, ruokailualueet tai päiväpiilot ovat. 

Liito-oravista alueella ei ole muuten varmistettua havaintoa kuin viime helmikuulta, jolloin liito-orava oli eksynyt kadun toisella puolella olevaan hotelliin. Kuitenkin liito-oravien ydinalueita tiedetään Topeliuksenpuistosta, Sibeliuspuistosta, Alppipuistosta ja Eläintarhan alueelta, puhumattakaan Keskuspuistosta. Ei tarvitse kuin karttaa katsoa, niin on ilmeistä, että liito-oravien todennäköisin dispersaali näiden ydinaluiden välillä - ja itse asiassa ainoa järjellisesti mahdollinen kantakaupungin länsi-itäsuunnan yhteys - kulkee Hesperiankatujen puistoalueen ja Hesperianpuiston kautta. Mannerheimintien reunapuiden kaataminen tekee tästä reitistä käyttökelvottoman.

Uudenmaan ELY-keskus kuitenkin hylkäsi toimenpidekieltohakemuksemme, joten valitimme Helsingin hallinto-oikeuteen. Sieltä tulleessa välipäätöksessä asetettiin toimenpidekieltoon Hesperianesplanadien alue Töölönkadun ja Mannerheimintien välillä ja Hesperianpuisto. 

Meidän lisäksemme asialla oli myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy, jonka seikkaperäisessä toimenpidekieltohakemuksessa direktiivilajien lisäksi perusteena oli myös hakkuiden ennakoimattomat vaikutukset Töölönlahden vedenlaatuun. 

Tahalliseen väärinymmärrykseen perustuvat aavistushakkuut

Kaupunki aloitti hakkaamisen kuitenkin jo alkuviikosta Mannerheimintien toisella puolella, Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun välisellä alueella. Hälytin lähempänä asuvan ystäväni vartioimaan yön yli, ettei töitä Hesperianpuistossa vain aloitettaisi ja yön salamyhkäisessä pimeydessä salaa suoritetuilla aavistushakkuilla tehtäisi valitusperusteita tyhjiksi. No, ei aloitettu. Kuitenkin nyt eilen, perjantaina kaupunki aloitti hakkuut Hesperianpuistossa, kaataen ainakin 59 puuta siitä huolimatta, että olin soittanut perjantai-iltapäivänä poliisin tarkistamaan paikan päälle, ettei siellä rikottaisi HHO:n määräämää toimenpidekieltoa.

Hakkuut perustuivat kaupungin väärintulkintaan. Tämä väärintulkinta perustui siihen, että Helsy oli kutsunut kaupungin edustajan (ja Kaupunkiluontoliikkeen, mutta itselleni harvinaista kyllä myöhästyin Helsingin-bussista noin 20 metriä) maastokatselmukseen torstaina 23.3. Siinä maastokatselmuksessa kaupunki halusi tulkita, että vaatimamme toimenpidekielto koskisi vain sellaista 14 puuta, jotka olisivat työmaa-alueen ulkopuolella, ja tämän kaupunki sai rikkinäinen puhelin -menetelmällä väännettyä niin, että nämä 14 puuta olisivat ainoat puut, joita Hesperianpuistosta ei saa kaataa. 

Kun Hesari söi kaupungin kädestä

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina työmaasta suoraan pohjautuen kaupungin omaan tiedotteeseen, joka perustui virhetulkintaan 14 puusta. Kun soitin jutun tehneelle Hesarin toimittajalle, hän ei suostunut oikaisemaan juttua. Sen sijaan Hufvudstadsbladet antoi äänen myös luonnonsuojelijoille. Suuri kiitos työnsä eettisesti, perusteellisesti, avoimin korvin ja silmin tekevälle Husiksen toimittajalle! 

Luonnonsuojelijoiden syyllistämistä kaupungin omista laiminlyönneistä

Kaupunki ei ole tehnyt asianmukaisia selvityksiä luontodirektiivilajien esiintymisestä alueella eikä työmaan vaikutuksista Töölönlahden hydrologisiin oloihin. Maastokävelyllä kaupunki oli yrittänyt vielä maanitella Helsyä vetämään pois oman toimenpidekieltohakemuksensa, ja juuri ennen aavistushakkuiden aloittamista kaupungilta oli tullut kymmensivuinen, syyllistävä katsaus Helsylle ja Kaupunkiluontoliike ry:lle siitä, millaisen lumivyöryefektin tämän remontin siirtyminen aiheuttaisi, jopa mainiten summat, mitä jokainen viivästyspäivä maksaisi sopimussakkoina esimerkiksi Kruunusiltojen (jotka ovat toisella puolella kantakaupunkia) aliurakoitsijoille. Jos tämä suunnitelma oltaisiin alun alkaen laadittu vähäisemmällä kunnianhimolla, luopuen ideasta leventää katulinjausta 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin, lähes kaikki puut oltaisiin voitu säästää, ja jos kaupunki olisi tehnyt asian- ja ajanmukaiset luontoselvitykset. Kun suunnitelma on hyväksytty jo edesmenneessä Yleisten töiden lautakunnassa jo niinkin kauan sitten kuin 2015, niin tuohon aikaan ei esimerkiksi liito-oravista ollut vielä mitään tietoa.

Virtahepo Hesperianpuistossa

Miksi sitten Mannerheimintien linjausta "pitää" siirtää 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin? Ja miksi tämä tarkoittaa puiden kaatamista jopa 20 metrin syvyydessä Hesperianpuistossa? Vastaan ensin jälkimmäiseen kysymykseen, sillä se on ideologisesti vähemmän kivulias.

Puita on tarkoitus kaataa jopa 20 metrin etäisyydeltä Mannerheimintiestä, koska kaupungin mukaan kadun reuna-aidan siirtäminen edellyttää loivasti Töölönlahteen päin laskevan penkereen purkamista. 

Ensimmäiseen miksi -kysymykseen vastaaminen ei ole miellyttävää, sillä sitä ei saisi edes esittää, etenkään ihminen, joka on ympärivuotinen pyöräilijä, sillä tämän kysymyksen esittämisellä leimautuu ilmastonviholliseksi, persuilijaksi ja ties miksi dinosaurukseksi. Nostan nyt kuitenkin virtahevon pöydälle. Paikassa, jossa kulkee jo nyt pyörätie (tai kevyen liikenteen väylä, jonka toinen puolisko on tarkoitettu jalankulkijoille) koko työmaan matkalla, tien linjausta siirretään siksi, että pyöräilijöille saataisiin kaupungin yleisen linjauksen mukainen baana, sellainen, jossa kukaan kävelijä ei voisi vahingossakaan harhautua kiireisen pyöräilijän jalkoihin.

Asuin nuorena Kannelmäessä ja pyöräilin keskustaan tuolloin varsin vaatimattomalla munamankelillani vähän yli 10 kilometrin matkan keskimäärin noin 27 minuutissa. Nykykunnossa tuohon menisi kymmenisen minuuttia enemmän. Joka tapauksessa periltä perille pääsee suunnilleen samaa vauhtia kuin neljäkakkosen bussilla. Kaupunkiliikenne on eri liikennemuotojen yhteispeliä, jossa kaikki joutuvat vuorollaan odottamaan esimerkiksi liikennevaloissa. Sitä kutsutaan toisten huomioimiseksi. Mihin ihmeeseen meillä koko ajan on niin kiire? Kun harrastin tätä keskustaan pyöräilyä, niin minä ainakin nautin siitä, että saatoin välillä pysähtyä vaikka kuuntelemaan haukan kiljuntaa tai ihailemaan ympäristötaidetta matkan varrella. Mitä ideaa on luonnossa, jos meillä ei ole aikaa pysähtyä ihailemaan sitä?

Fillarikommunismin kosto

Näiden baanojen kannattajat yleensä ovat sellaisia ihmisiä, jotka kiistävät poliittisen vastustajan uhriutumisen aiheellisuuden, tällaisen poliittisen vastustajan uhriutuessa "kun mitään ei enää sanoa". Toki vaikka mitä tahansa saa nykyään sanoa, vihapuhettakin, mutta ilmeisesti jos vihjaa yhtään missään puiden kaatamisella olevan mitään tekoa baanojen kanssa, se on kaikkein pahinta vihapuhetta. Ei puiden kaatamista tee sen hyväksyttävämmäksi se periaatteellisuus, että kun jo muiden liikennemuotojen tarvitsemien väylien takia on kaadettu niin paljon puita, niin nyt on pyöräilijöiden vuoro. Varsinkin kun siinä kulkee jo ihan suora pyöräreitti. 

Ehdotin kaupungille, että jos kerran kävelijät ja pyöräilijät halutaan erottaa toisistaan, niin kaikki voittaisivat, jos kävelijät ohjattaisiin Hesperianpuistoon, jolloin he saisivat nauttia kävelystä vehreässä kulttuurimaisemassa. Tämän ehdotukseni palkinnoksi sain sen syyllistävän pdf-dokumentin viivästysten seurauksista, olivat sitten todellisia tai kuviteltuja osin.

Ja Timo Soini karvaisine käsineen hykertelee. "Mitä mä sanoin. Fillarikommunismi". 



tiistai 21. maaliskuuta 2023

Helsingin hallinto-oikeus asetti Mannerheimintien työmaan toimenpidekieltoon

Helsingin hallinto-oikeus asetti Mannerheimintien työmaan toimenpidekieltoon.

Helsingin hallinto-oikeus antoi välipäätöksen, jonka mukaan Mannerheimintien työmaan takia puita ei saa kaataa ns. Hesperian esplanadin varrella Töölönkadun ja Mannerheimintien väliltä eikä Hesperianpuistosta. Tämä määräys on voimassa, kunnes ELY-keskuksen päätöstä koskeva valitus on ratkaistu tai sitä ennen toisin määrätään. Hallinto-oikeus antaa varsinaisen päätöksen varsinaisen valituksen substanssista myöhemmin.

Tämä ei kuitenkaan ole valitettavasti estänyt Helsingin kaupunkia ryhtymästä jo tänään hakkuisiin. Elämme kiinnostavia aikoja.

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta                      20.3.2023

Kaava sinetöisi lopullisesti Pajamäen itäisten liito-orava-alueiden tuhon. Kaavasuunnitelman sisältämä leikkipuisto menisi liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikan päälle; lisäksi Pitäjänmäentien varteen suunnitellut talot tuhoaisivat sen, mitä ydinalueesta mahdollisesti on vielä jäljellä.

Kaava on kolme kertaa hylätty hallinto-oikeudessa, viimeksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten Helsingin kaupungin jääräpäinen piittaamattomuus asukkaiden mielipiteestä ja luonnosta on ihmeteltävää. Onko todella kaiken tämän vaivan väärti kaavoittaa muutama kerrostalo maalitehtaan viereen ja tuhota lopullisesti Patterinmäen itäpuoleiset liito-oravien ydinalueet? Liito-oravien elinalueista kannattaa muistaa myös se, että ne on suojeltu vielä 5 vuotta senkin jälkeen, jos ne mahdollisesti olisivat tyhjentyneet liito-oravista.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan liito-oravanaaras tarvitsee vähintään 3,5 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen, vaikka se tosin todellisuudessa liikkuukin noin 8 hehtaarin alueella.

Raide-Jokerin tunneli on jo kohtuuttomasti heikentänyt lähiluontoa Pajamäessä, eikä ole kohtuullista, että pientä mutta luontoarvoiltaan erinomaista ja virkistyskäytöltään suosittua metsää vielä lisää tuhotaan.

Jos sitä asutusta nyt on kertakaikkisen pakko ripotella Pajamäkeen, luonnon kannalta suhteellisen ongelmaton ratkaisu olisi siirtää nykyisen asutuksen ja metsän välissä oleva leikkipuisto Jokeri-tunnelin itäisen suuaukon tieltä tuhottuun entiseen metsään - johon on yritetty istuttaa mäntyjä, jotka tuskin tulevat kasvamaan - ja jos lisärakentamista halutaan, niin leikkipuiston paikalle voisi ehkä saada sovitettua yksi tai kaksi taloa. Toinen vaihtoehto voisi olla sijoittaa kaksi tai kolme kerrostaloa edellämainitun tunnelin itäisen suuaukon tieltä kaadetun entisen metsän paikalle ja jättää leikkipuisto ennalleen, jolloin tieyhteyden voisi vetää suoraan Pitäjänmäentieltä.

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Mannerheimintien työmaa uhkaa tuhota Hesperianpuiston

 Kaupunkiluontoliike ry teki Mannerheimintien työmaasta toimenpidekieltohakemuksen, mutta ELY-keskus hylkäsi sen, vähätellen liito-oravien statusta alueella ja väittäen, että sen mukaan kaadettavia puita olisi yhteensä 3. Luontodirektiivilaji liito-oravan yhteydet ja luontodirektiivilajiryhmä lepakoiden olosuhteet vaarantuvat ja suojeltavaksi aiotun Töölönlahden hydrologisille oloille vaikutuksia ei tiedetä, kuten Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy ry tähdensi omassa ansiokkaassa toimenpidekieltohakemuksessaan. Kaupunki ei ole selvittänyt tarkemmin lepakoiden ruokailualueita, päiväpiiloja tai yöpymispaikkoja, mitä Kaupunkiluontoliike ry vaati Helsingin hallinto-oikeuteen tekemässään valituksessa. ELY-keskus myös väitti tämän vähättelemänsä liito-oravien ilmeisimmän poikittaissuuntaisen länsi-itä -yhteyden Vironniemen alueella säilyvän; hankala sen kuitenkaan on säilyä, jos Hesperianpuistosta kaadetaan kaikki reunapuut.

Puhumattakaan Hesperianpuiston kulttuuriympäristöstä, josta ilmaa puhdistavia ja viilentäviä puita todellakin kaadetaan enemmän kuin kolme. Kaadettavia puita Hesperianpuistossa on kuutisenkymmentä, ja Mannerheimintien varrella vielä tämän lisäksi satakunta. Mannerheimintien linjausta kuulemma siirretään noin 5,5 metriä, mutta tässä on merkattu kaadettaviksi puita 15-20 metrin päästä katua.













tiistai 23. heinäkuuta 2019

Luontoarvojen vähättelyä ja piilottelua Pajamäessä

Valtakunnan päälehti on viime aikoina otsikoinut Pajamäen asukasyhdistyksen ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen hidastavan Raide-Jokerin tunnelitöitä Pajamäessä. On syytä tarkentaa, mistä hankkeessa ja sen kriittisissä kohdissa oikein on kysymys.

Raide-Jokerin vastustamisesta ei ole kysymys, sillä hankkeen hyödythän ovat selkeät. Jos Jokerin reitti kulkisi Takkatietä pitkin, koko kiistalta oltaisiin vältytty. Haluamme vain, että luonnonsuojelulakia kunnioitettaisiin, eikä luontoarvojen kartoittaminen, esittäminen ja todistelutaakka jäisi asukkaiden kontolle, ja moneen kertaan varmennetuille ja dokumentoiduille luontoselvityksille pannaan palttua tai ne unohdetaan sadanviidenkymmenen sekuntin matka-aikasäästön tähden.

Näin on käymässä Pajamäessä, jossa minä ja moni muu on tehnyt viime kevään ja tämän kesän aikana havaintoja, joiden mukaan liito-oravan reviiri on laajentunut Pajamäessä Jokeri-tunnelin molempien suuaukkojen ympäristössä. Nämä uudet papana- ja pesähavainnot eivät ole kelvanneet kultalautasellakaan tuotuina sen kummemmin Ely-keskukselle kuin Helsingin hallinto-oikeudellekin, jotka kenties tarkoituksellisesti jättävät nämä havainnot huomiotta. Mutta eivät alueen luontoarvot liito-oravaan tyhjene; Patterinmäellä on arvokas kallioketo ja Jokerin läntinen suuaukko tulisi tärvelemään vaahteralehdon, joka täyttää luonnonsuojelulain kriteerit, onhan siellä viitisenkymmentä runkopaksuista vaahteraa rajatulla alueella. Ely-keskukselta on käsittämätöntä saivarrella, ettei vaahteralehto olisi luonnollisesti syntynyt, eihän sitä ole istutettukaan.

Taannoinen päätös lakkauttaa alueelliset ympäristökeskukset on ollut onneton, ja Ely-keskukset ovat kuin pukkeja kaalimaata vartioimassa. Valtiovallassa on muuallakin osattu erottaa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Ely-keskuksessa edetään L-kirjain eli liikenne edellä, ja liikenteellisiä tarpeita odotellen rauhoituspäätöksien kanssa sopii kitsastella.

Epäilemme myös suuresti Raide-Jokerin allianssin luontoasiantuntijoiden luontoasiantuntemusta, jos he eivät korviaan lotkauta niin Helsyn, Pajamäki-seuran kuin useiden yksittäisten luontoarvioijien selvityksille. Allianssin ylimielisyys on myös pöyristyttävää, sillä he olisivat olleet valmiita aloittamaan puunkaadot vaikka valitus hallinto-oikeuteen oli vetämässä. Muistinkin kanssa on niin ja näin, jos he Hesarin jutussa väittivät ettei tarkoitus ollut koskaan kaataa puuta lintujen pesimäaikaan, vaikka hyvin on tiedossa, että puunkaadon oli määrä alkaa jo toukokuussa.

Nämäkin puut merkattiin kaadettaviksi jo toukokuussa sinivärillä. Alunperin puunkaatojen piti alkaa jo toukokuussa. On aivan turha heittäytyä muistamattomaksi.

Raide-Jokerin prosessi ei ole kunniaksi sen paremmin Helsingin kaupungille, Ely-keskukselle kuin Raide-Jokeri -allianssillekaan. Tällaisena se on Maankäyttö- ja rakennuslain hengen ja luonnonsuojelulain kirjaimen vastainen.

Kirjoitus on lähetetty Hesarin mielipidesivulle.

Michael Perukangas, tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkimetsäaktiivi