Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talich Quartet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talich Quartet. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. helmikuuta 2015

Musiikillinen (uhri)lahjani Jocken hyväksi

Lauantaina 28.2. myydään Fredrikan Lähteellä (Lähteessä?) klo 14-17 Jocke Lybeckin eduskuntavaalikampanjan hyväksi taide- ja muita esineitä. Kaikilla on tarinansa kerrottavana. Osoite on Runeberginkatu 16. Minäkin toimitin muutaman äänitteen sosialisoitavaksi.

Günter Wandin johtama Mozart-levy sisältää hänen kolme viimeisintä (ja suurinta) sinfoniaansa, jotka muodostavat vanhan musiikin guru Nikolaus Harnoncourtin mukaan triptyykin. Opin kuuntelemaan sinfoniamusiikkia Mozartin ansiosta, ja tämän ansiokkaammin tätä musiikkia ei voi esittää.

Beethovenin myöhäisiä jousikvartettoja moni pitää yhtenä länsimaisen ihmisen huippusaavutuksista Platonin dialogien ja suhteellisuusteorian ohella. Opin kuuntelemaan kamarimusiikkia näiden Talich-kvartetin levytysten ansiosta; minä ja kaksi opiskelukaveriani Arto (nykyisin Kokoomus) ja Sampo (Vasemmistoliitto) hiljenimme yhdessä suuren mysteerin äärelle.

EU:nkin tunnushymnin sisältävä Beethovenin yhdeksäs sinfonia on länsimaisen taidemusiikin luultavasti vaikutusvaltaisin teos, suurin referenssi. George Szellin johtamat clevelandiläiset taritsevat teoksesta ihanne-esityksen, joka on klassinen ja joutuisa, aikuisten vahvaa ja toiminnallista musiikkia, jossa luodaan kokonainen maailma.

lauantai 10. tammikuuta 2015

The primary source for beauty for this milestone of human invention



This latest and long awaited incarnation of the revered Talich Quartet's complete cycle is done wonders with remastering. The Calliope issues had a metallic sound, but this is pleasant to the ear. Honours are even with the Hungarian Quartet; I am partial to the peculiar sound of the Talichs - especially the first violinist Petr Messiereur - in the two discs containing the Quartets 9 & 14 and 11 & 12, the Hungarians outscore them in the Grosse Fugue and op. 130. But now after the sonic problems have been solved, I can't think any other set as the primary first recommendation than the Talichs as they find more sensitiveness and beauty from the scores than any other ensemble.