Miksi yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita ei voi kommentoida?

Tätä kysyi eräs tuntemani henkilö, joka on huomannut, että sosiaalisessa mediassa - kuten iltapäivälehtien nettisivuilla - kommenttikenttä on suljettu aihepiireissä, joilla on hänen mielestään todellista yhteiskunnallista merkitystä. Hänen mielestään keskustelu näistä aiheista yritetään estää, ja kääntää huomio viihteellisempiin aiheisiin. Hänestä tiedän sen verran, että hän ajattelee itse ja omilla aivoillaan. Hän päätyy ehdottomasti useinkin valtavirran tai ainakin enemmistön vastaisiin päätelmiin ajatelmissaan.

Entä millä aiheilla sitten on yhteiskunnallista merkitystä? Katsotaan toisen iltapäivälehden tämänpäiväistä tarjontaa, aiheita, joiden kommenttikentät on suljettu.

- Turvapaikanhakijoiden riita kärjistyi puukolla viiltämiseen Rovaniemellä.
- Moottoripyöräkerhon pihalla ammuskeltiin Varkaudessa - motiivina ampujan pahoinpitely
- Hivillä uhannut raiskasi sairaan 14-vuotiaan
- Siilitien onnettomuus: 4 yhä sairaalassa - useat muut olivat vähällä jäädä auton alle

Traagisia tapahtumia, epäilemättä, kyllä. Mikä tälle otokselle, joskin pienelle, on yhteistä? Niistä kolme on rikosoikeudellisia, yksi luultavasti onnettomuus. Niin traagisia sattumuksia kuin ovatkin, niin nämä tragediat kuitenkin kohdistuvat yksilöihin, eikä niitä näin ollen voi pitää yhteiskunnallisina tragedioina. Otos ei sisällä edes rivien välissä arvailujakaan esimerkiksi ulko- , talous- tai hyvinvointipoliittisiin aiheisiin. Joten se siitä.

Sanoudun irti suomalaismiesten teoista

Aina silloin kun joku maahanmuuttajataustaisen näköinen henkilö (lue: Somaliassa syntynyt) tulee epäillyksi rikoksesta, silloin kaikkien kyseiseen ryhmään edes sekoitettavissa olevien henkilöiden pitää yhdessä ja erikseen tuomita kyseinen teko ja sanoutua siitä irti, yhdessä ja erikseen niin että heitä ei vahingossakaan tultaisi toivottamaan sinne, missä pippuri kasvaa.

Nyt kun Meri-Rastilassa tuntomerkeiltään ilmeisen suomalaiselta viittaava mies ajoi maahanmuuttajataustaisen 15-vuotiaan pojan päälle autolla, minä suomalaisena miehenä sanoudun tästä irti. Sanoudun, vaikka ei minun tarvitsisi. En omista ajokorttiakaan, enkä sitäpaitsi osaa ajaa autoa, joten minulla on alibi. Koska olen syntyperäinen suomalainen jo ainakin neljännessä polvessa, tätä irtisanoutumista ei minulta kukaan vaadi, vaikka etunimeni onkin tämmöinen ja vaikka äitini sukujuuret ovat mistä lie Italiasta vai Venäjältä.

Toivottavasti teosta vastuussa oleva saadaan kiinni. Tämän miehen lisäksi vastuussa ovat myös kaikki ne, jotka lietsovat ulkomaalaisvihaa pelkopohjaisella rasistisella leimaavalla puheellaan. Kuka ties tämä yliajaja näki tässä pojassa yhden raiskaajan, jos ei oikeaa, niin edes potentiaalisen ja kun lamppu sammui päässä, tuli sitten ennaltaehkäisseensä yhden kuvittelemansa rikoksen tekemällä itse todellisen rikoksen.

Uutisen valitettavasta tapahtumasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Journalistinen valinta

Ei ole arvovapaata tutkimusta, journalismia tai politiikkaa. Eivät ainoastaan mielipiteet ihmistä paljasta, vaan se, mikä asia on päätetty nostaa tutkimuksen, kirjoittamisen tai kannanoton arvoiseksi.

Vaikka kannattaisi joukkoliikenteen matkaosuuden kasvattamista ja kuitenkin päättäisi tehdä kannanoton parkkimaksujen poistamisesta, tämä herättää epäilyn, että todellinen priorisaatio onkin yksityisautoilun helpottamisessa. Samaten, vaikka olisi sanonut kannattaneensa verovaroilla maksettua julkista, universaalia terveydenhuoltoa ja sitten esittäisi kannan, jonka mukaan julkisten ja yksityisten palvelun tarjoajat olisi asetettava tasa-arvoiseen asemaan, tällöin voi näyttää siltä, että aikaisempi julkisen puolustaminen olisikin ollut vain retorinen temppu, jolla hämätään kannattajia antamaan äänensä yksityistävälle politiikalle.

Jos journalisti kirjoittaa tositeeveetähden tisseistä eikä esimerkiksi kansanmurhasta, tämä on journalistinen valinta: mikä hänen mielestään on maailmassa tärkeää. Jos joku valitsee erityisen noston arvoiseksi, korjaamista kaipaavaksi vääryydeksi rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien palauttamisen, valinta on tämäkin, minkä vääryyden valitsee nostaa esille. Miksei sitten ole kieltämässä turismia, turistit kun syyllistyvät rikollisuuteen paljon maahanmuuttajia enemmän? Samoin tekevät perussuomalaiset kansanedustajat.

Miksei sitten askarruta esiin nostamisen arvoisesti esimerkiksi se, miksi maahanmuuttajien on niin vaikea saada töitä. Tai kenenkään. Puhumattakaan esimerkiksi siitä, miksi julkisia, kaikille kuuluvia palveluita koko ajan vähennetään niin että tasa-arvo vaarantuu. Ei.

Nämä ovat liian vaikeita ja pelottaviakin kysymyksiä. Niiden pohtiminen saattaisi pakottaa itsetutkiskeluun: miksi sitten on mahdollisesti tullut äänestettyä sellaisia tahoja, jotka keventävät verotusta niin että niitä palveluita ei ole varaa rahoittaa. Tai miksei olla äänestetty ketään, mikä on sama asia kuin äänestää rontteja.

Jalkapallo, julmempi kuin oikea maailma

Mikä erottaa jalkapallojoukkueen melkein mistä tahansa muusta työpaikasta? Sinne ei oteta töihin rikoksensa sovittanutta. Ainakaan, jos on kyse raiskauksesta.

Kutsun ihan varmasti feministit kimppuuni, mutta rikolliset syyllistyvät uusiin rikoksiin lähinnä siksi, että heillä ei ole yhteiskunnassa muita mahdollisuuksia hankkia elantoaan. Tätä mahdollisuutta ei ole, jos jo rikoksensa sovittanut marginalisoidaan, ja kyse on marginalisoinnista, jos siviilioikeutta lähtee leikkimään laitos, joka ei sellainen ole, lähinnä mielistelläkseen kiviä heittävää väkijoukkoa myötäileviä sponsoreita.

Jalkapallokatsojissa ovat yliedustettuina ihmiset, jotka ovat valmiita heittämään niin ensimmäisen kuin viimeisenkin kiven, ja nekin, jotka eivät uskalla heitellä, ovat ensimmäisten joukoissa valmiita liittymään ristiinnaulitsemisen vaatijoihin. Toivon, että tämä piirre ei yhdistä jalkapallokatsojia feministeihin.

Mistä on kysymys? Kirjoitukseni inspiroi Sheffield Unitedin entisen hyökkääjäpelaaja Ched Evansin kohtalo. Vapauduttuaan kahden ja puolen vuoden vapausrangaistuksesta, jota kärsi raiskauksesta, yksikään joukkue ei ole uskaltautunut tarjoamaan hänelle töitä, vaikka Evansia pidettiin omassa ammatissaan varsin lupaavana. Sille joukkueelle, joka uskaltautuu ottamaan hänet edes kokeeksi, on luvassa vaikea tie.

Raiskaus on tietenkin hirvittävä rikos, mutta entinen murhaajakin voi joskus saada uuden mahdollisuuden. Raiskaajalle tätä mahdollisuutta ei olla valmiita myöntämään, ainakaan jos hän on sattunut olemaan niin epäonnekas, että on sattunut olemaan niin hyvä jalkapalloilussa, että siitä on tullut hänelle ammatti. Inhoan selittelyä, mutta jotta en leimautuisi seksuaalirikollisuuden vähättelijäksi - ilman muuta seksuaalirikollisuuden rangaistusasteikkoa sopisi tarkistaa, mutta tämän tulee tapahtua lainsäädäntöteitse, ei kansantuomioistuimissa - niin alleviivaan vielä erikseen pointtini: ihmisiä tulisi kohdella tasaveroisesti riippumatta heidän ammatistaan.

Lisää Ched Evansin tapauksesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Toivottavasti pysyy Ched kaidalla tiellä, missä auttaisi uusi työpaikka. Jalkapallon maailma on ääriseksistinen, ja onkin paradoksi, että samat ihmiset, jotka ovat valmiita objektivoimaan naiset lipunmyyjiksi tai puoliaikakoristeiksi, ovat ensimmäisenä kivittämässä sen, että joku on sattunut menemään tässä objektivoinnissa äärimmäisyyteen.

Maahanmuutto ei lisää väkivaltarikollisuutta

Toisin kuin kaikenlaiset hommelifoorumit väittävät, maahanmuutto ei lisää rikollisuutta, ei edes ei-läntinen, ei edes korreloi väkivaltarikollisuuden kanssa. Tämän osoituksena tarkastelkaamme norjalaisia tilastoja. Norjassahan on Suomea tuntuvasti suurempi osuus maahanmuuttajia, joten Norja on siksi edustava todistuskappale viemään pohjan ns. mamu-kriitikoiden riehakoinnilta.

Kun Norjassa maahanmuuttajiksi luokitellaan 13,1 % maassa asuvasta väestöstä, Suomessa ulkomaan kansalaisia ja muualla kuin Suomessa syntyneitä asuu 7,2 % maassa asuvasta väestöstä. Norjassa poliisille ilmoitettujen rikosten määrä on ollut tasaisessa, joskin loivassa laskussa 10 vuoden seurantajakson 1999-2009 aikana, kun vertailun vuoksi, lähes vastaavana ajanjaksona 2001-2010 ei-länsimaisten maahanmuuttajien prosenttiosuus on kasvanut Norjassa 3,4:sta 5,9:ään prosenttiyksikköön, eli noin kolmella neljänneksellä.

Totta puhuen poliisille ilmoitetun väkivaltarikollisuuden määrä on kasvanut. Kun rinnastetaan vuosien 2001-2009 vertailujaksolla väkivaltarikollisuuden määrää ja ei-länsimaisten maahanmuuttajien osuutta Norjassa asuvista, niin havaitaan, että väkivaltarikollisuus nousi noin 24 000:sta noin 26 000:een, eli noin 8% kun taas vastaavalla ajanjaksolla ei-länsimaisten maahanmuuttajien osuus kasvoi Norjassa 74%. Yksinkertaisella laskuopilla, jos oletetaan, että maahanmuutto selittäisi väkivaltarikollisuuden, niin väkivaltarikollisuuden kasvun olisi pitänyt olla vähintäänkin 11-kertainen jotta voitaisiin epäillä tilastojen perusteella maahanmuuttajien syyllistyvän väkivaltarikollisuuteen edes saman verran kuin kantaväestön.

Seurantajaksolla 2000-2009 naisiin kohdistuvien henkirikosten määrä on ollut tasaisessa laskussa reilusta neljästäkymmenestä vuotuisesta uhrista vajaaseen kolmeenkymmeneen, joten huhut maahanmuuttajien suorittamasta naisiin kohdistuvasta väkivaltaisesta raiskausaallosta ovat vahvasti liioiteltuja.

Norjalaiset tilastot osoittavat siis, että ei-länsimainen maahanmuutto ei selitä rikollisuutta ja erityisen huonosti naisten fyysisen koskemattomuuden loukkauksia.

Ĺähteenä käytetyn Aftenpostenin jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.