Salajuoni TES:ien romuttamiseksi

Viime aikoina yhä useampi on huomannut, että käynnissä on Suomen hallituksen ajama, EK:n masinoima salajuoni. Tämä salajuoni on ottanut monta ilmiasua: milloin alennetaan reaaliansioita, pidennetään työaikoja tai karensseja, mutta aivan eritoten "vähennetään" työttömyyttä erilaisilla tilastollisilla temppuiluilla, kuten piilottamalla tasaisin väliajoin työttömiä erilaisiin toimenpiteisiin.

Niistä toimenpiteistä en tässä aio sen enempää, sillä niistä on moni todistanut minua vahvemmin, ei vähiten Sakari Timonen. Nämä kaikki temput, mutta aivan erityisesti ns. kuntouttava työtoiminta, joka tosiasiassa usein on palkatonta pakkotyötä eli orjuutta naamioituna kuntoutukseksi, tehdään yleissitovuuden ja yleensäkin työehtosopimusten romuttamiseksi. Jos ei tämä muuten olisi tullut selväksi, niin julistihan jo lahtariliitto eli EK tässä äskettäin yksipuolisesti sanoutuvansa irti keskitetystä sopimisesta.

Käynnissä on siis salajuoni työehtosopimusten romuttamiseksi. Pesuveden mukana on tarkoitus kaataa ammattiyhdistysliikekin. Jäljelle on tarkoitus jättää vain työsopimukset, tai jopa vain työ, sillä sopimusten luonteeseen kuuluu, että molempien sopijaosapuolten pitäisi saada jotakin.

Sairauskarenssi lisää epätasa-arvoa

Hallituksen esitys rokulikarenssista rokottaa erityisen kovaa yksineläjiä ja lapsettomia, asettaen kansalaiset asuinjärjestelyjensä ja perhemuotonsa mukaan eriarvoiseen asemaan. Tämä siksi, että johan Sipilä itsekin on luvannut, että lasten sairastumisesta johtuvaa karenssia ei ole tulossa.

Kiitos vaan Sipilä tästä porsaanreiästä. Tästä eteenpäin sairauspoissaoloni ovat nolla, ja lapsieni sairastavuus varmasti lisääntyy. Eikä tätä porsaanreikää kannata tukkia, sillä eihän lapsienteosta kannata rangaista maassa, joka jo muutenkin on huolissaan huoltosuhteemme katastrofaalisesta romahtamisesta.

Tulee se lisääntymään kyllä tämän karenssinkin takia, toisestakin syystä, joka yhdellekään työkseen lasten kasvattamisen kanssa tekemisissä olevalle ei tule uutisena. Päiväkodit, koulut, lastensairaalat ja poliklinikat ovat oikeita viruspesäkkeitä, ja minut on aiemminkin passitettu kotiin sairastamaan - työskentelen lastenpsykiatrian poliklinikalla - jos vähänkin olen nenääni niiskauttanut. Tarvitseeko sitä lastenpsykiatrialle tulla tartuntoja levittämään.

Uudistus tulee myös pidentämään sairauspoissaoloja, sillä jos kukkaro kurjistuu jo yhden päivän toipumisesta, sitten kannattaa saman tien lusia ainakin se kolme päivää, jolloin ehkä työnantaja säästää päivän palkassa, mutta häviää kolmen päivän työpanoksen.

Tämä krapulakarenssiksi sanottu uudistus ruuhkauttaa myös terveyskeskuksia. Kun normaalisti flunssa menee päivän-kahden levolla ohitse, nyt pienipalkkainen lähtee puolikuntoisena töihin, jolloin tuloksena on ihan niin maan perusteellinen tauti, jota varten pitää hakea lääkärinlausunto.

Tarkoitus oli rankaista krapuloinnista ja moralisoida epätuottavasta huppeloinnista, mutta tulikin rankaistua tunnollisuudesta.

Kotihoidon kannustinloukku

Feministit tapaavat suhtautua kotihoidontukeen nihkeästi, ajatellen sen kannustavan väärällä tavalla, eli sitovan yleensä pienipalkkaisemmat naiset kotiin. Ei ole kuitenkaan Kelan vika, että naisten euro on se seitsemänkymmentä senttiä ja risat. Systeemi on potentiaalinen, mutta sitä voisi vielä parantaa.

Tämä tuli mieleeni, kun tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää, missä pieni tyttöni aloittaa päivähoidon ensi syksynä, ja tämä epäselvyys on vieläpä kaupungin sekoilua. Voisin hyvin vaihtaa varsin vähän palkitsevan palkkatyöni isä-tytär -laatuaikaan, irtisanoutumalla nykyisestä työstäni, paha vaan karenssit. Hoitovapaalle minun ei joka tapauksessa kannattaisi jäädä, ja vertailu työttömyyteen on valaiseva.

Jos työttömänä saisin tyttäreni kanssa olemisesta 1495,33 € /kk, neton ollessa 1196,26 €, hoitoraha on sen sijaan 342,53 €. Hoitolisään perheeni on liian suurituloinen, ja Porvoo-lisää ei tunneta, toisin kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa, joissa kuntalisät on nimetty informoivasti Helsinki-lisäksi, Espoo-lisäksi ja Vantaa-lisäksi.

Tässä ei suoraan sanottuna ole mitään järkeä.

Irtisanoutumiskarenssit pitäisi lopettaa

Irtisanoutumisesta koituva 3 kuukauden työttömyysturvakarenssi ei johda mihinkään hyvään. Päinvastoin: on kohtuutonta rangaista irtisanoutujaa ja koko hänen perhettään siitä, että hän pelastaa itsensä usein mahdottomasta tilanteesta.

Irtisanoutumiselle on nimittäin aina syynsä. Jos kyse on työväsymyksestä, sellaiselle yleensä voi työterveys tai johto tehdä jotain, jos ei muuta, niin laittaa lataamaan akkuja vuorotteluvapaalle (jos se on optio).

Irtisanoutumiset voi jakaa kokemukseni mukaan kolmeen syylajiin: 1) irtisanoudutaan siksi että ollaan saatu parempi työ, jolloin irtisanoutuminen ei ole sanoutujalle ongelma eikä mikään. 2) irtisanoudutaan työpaikkakiusaamisen takia. Aivan samoin kuin koulukiusaamisessakin, kiusattu on se, joka joutuu vaihtamaan ympäristöä eikä kiusaajia saada millään kuriin. 3) irtisanoudutaan siksi, että työ ei kannata.

Viimeisen syyn voi jakaa kahteen syyluokkaan: a) työn ja arkielämän käytännöllis-logistinen yhdistäminen osoittautuu kohtuuttoman hankalaksi b) koska ansiosidonnaisesta jää enemmän viivan alle kuin palkkatyöstä. Palkkatyökin nimittäin maksaa, siis töissä käyminen. Pitäähän työskentelijän matkustaa kustannuspaikalleen, syödä ja joissain tapauksissa myös ruokota itsensä esittelykelpoisen näköiseksi.

On liian raskas taakka sälyttää yksittäisen työläisen hartioille sitä, että hänelle maksetaan hänen työstään liian vähän (siis vähemmän kuin ansiosidonnainen). Mikään ratkaisu ei myöskään ole leikata työttömyyskorvausta, siis määrää tai kestoa, sillä tämä leikkaaminen ei tuota yhtään työpaikkaa, varsinkaan sellaista, joka kannattaisi.

Toistan vielä kerran: ei ole yksittäisen työntekijän vika se, että työnteko ei kannata, eikä tästä pidä rangaista. Rangaista ei pidä myöskään siitä, että monissa työpaikoissa kiusaajia suojellaan, koska nämä ovat pomojen kavereita tai itse pomoja.

Korvien välin kestävyysvaje

Upea helsinkiläinen eduskuntavaaliehdokas, köyhyystutkija Maria Ohisalo linkkasi Facebookiin seminaarin, jonka aineistojen mukaan mielenterveysongelmat maksavat maallemme 5 miljardia vuosittain. En tiedä, miten tämä on laskettu, mutta nyt pitäisi hälytyskellojen soida, sillä summa ei ole paljoa pienempi kuin mitä jotkut puolueet ovat leikkaamassa julkisista menoista.

Ei tarvitsisi leikata yhtään, kun julistettaisiin työpaikkakiusaamiselle nollatoleranssi, ja samalla poistettaisiin irtisanoutumiskarenssi tapauksista, joissa on raportoidusti työpaikkakiusaamista (esimerkiksi dokumentoituna keskusteluina työsuojelun tai luottamusmiehen kanssa) ja/tai F-alkuisia sairauslomia toistuvasti.

Nykyisellään kolmen kuukauden irtisanoutumiskarenssi johtaa siihen, että moni kärsivä työntekijä roikkuu hirressä, koska asuntolainanlyhennykset, ja koska ruokkomaksut. Saman kolmen kuukauden aikana työntekijän "kone" voi jo tiltata pahemman kerran kiinni. Seuraukset voivat olla pitkäaikaisia, jopa pysyviä.

On siis muitakin kestävyysvajeita kuin väestön vanhemisesta johtuva huoltosuhteen heikentyminen. Ainakin yhtä tärkeä on työvoiman työkyvyttömyys, hapertuminen, jonka voisi helposti välttää. Kyse on korvien välin kestävyysvajeesta, tai oikeamminkin työpaikkahyvinvointivajeesta.

Hesarin jutun tästä samasta huomiosta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.