ADRESSI PUIDENKAADON LOPETTAMISEKSI HELSINGISSÄ LINTUJEN PESIMÄAIKANA

Huhtikuussa 2024 Helsingissä on koeteltu puiden pesimäaikaista rauhoitusaikaa. Helsingin Töölössä kahdessakin paikassa on kaadettu tai yritetty kaataa puita; Valhallankadulla taloyhtiö on yrittänyt kaataa pihaltaan yhden vaahteran ja kaksi okakuusta, ja nämä työt oli tarkoitus suorittaa tiistaina 2.4. Valhallankadun pihalla on nähty EU:n luontodirektiivin rauhoittama liito-orava; ELY-keskus kielsi puunkaadon vedoten kaadettavaksi aiotussa pihapuussa pesivään sepelkyyhkyyn. Vain asukasaktiivisuus ja vetoaminen juristin ja Kaupunkiluontoliike ry:n tuella valittaminen Uudenmaan ELY-keskukseen säästi puut ainakin nyt alkaneen pesimäkauden (1.4.-15.8) ylitse.

Töölössä sijaitsevassa Linnankoskenpuistossa Helsingin kaupunki itse kaatoi kuusirivistön 4.4.2024, rikkoen omaa ohjeistustaan. Lisäksi ei ole tiedossa, että kaupunki olisi tarkistanut, onko kyseisissä puissa linnunpesiä tai käyttävätkö liito-oravat niitä talviruokailuun. Helsingin kaupungin oma ohjeistus pesimäkauden rauhoitusajasta kattaa aikavälin 1.4.-15.8.; EU:n luontodirektiivi kieltää kategorisesti lintujen pesinnän häiritsemisen, ja tämä koskee kaikkia lintulajeja, myös sepelkyyhkyn kaltaisia lajeja, joita ei koske mikään uhanalaisuusmerkintä.

Luonnonsuojelulain 70 § pykälän 1 momentti kieltää rauhoitettujen eläinlajien osalta:

1)   yksilöiden tahallisen tappamisen ja pyydystämisen

2)    pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottamisen haltuun, siirtämisen toiseen paikkaan tai muun tahallisen vahingoittamisen

3)    yksilöiden tahallisen häiritsemisen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Luonnonsuojelulain 126 § 1 momentin mukaan jos joku lyö laimin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten noudattamisen taikka ryhtyy niiden vastaiseen toimeen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kieltää asianomaista jatkamasta tai toistamasta tekoa tai laiminlyöntiä ja sakon tai keskeyttämisen uhalla velvoittaa hänet määräajassa poistamaan oikeudenvastaisen tilan tai korjaamaan laiminlyönnin taikka asettaa uhan, että tarpeelliset toimenpiteet teetetään asianomaisen kustannuksella. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Helsingin kaupunki noudattaa omaa ohjeistustaan pesimärauhoituksesta, EU:n luontodirektiiviä ja Luonnonsuojelulakia ja pidättäytyy kaikesta puiden kaadosta lintujen pesimäaikana puistosuunnitelmien toteuttamiseen, katuremonttien ja infrarakentamisen (kuten liikenneväylien) toteuttamiseen ja kunnostamiseen ja kaavoitukseen liittyen. Puilla on merkitys paitsi kolopesijöiden pesäpaikkoina mutta myös luonnon omina melu- ja näkösuojina, ilmanpuhdistajina, varjostajina ja hiilensitojina kaupungeissa, joissa lämpösaarekeilmiö kärjistää ilmaston lämpenemistä. Edellämainittujen rajoitusten ja ohjeistusten tulee olla voimassa koko Helsingin kaupungin alueella, riippumatta maanomistusmuodosta. Vaadimme myös, että puut tarkistetaan linnunpesien ja liito-oravien varalta myös pesimärauhoitusajan ulkopuolella.

Kuvalähde: The MindsJournal

Adressin voi allekirjoittaa allaolevasta linkistä:

https://www.adressit.com/adressi_puidenkaadon_lopettamiseksi_helsingissa_lintujen_pesimaaikana#form

Kysymykseni hallitukselle

Petteri "Urpo" Orbanilta ei kysytä koskaan näitä kysymyksiä, jotka tähän seuraavaksi listaan. Tai Riikka "Purra vaiko eikö" Purralta. Minä huudan ne nyt tuuleen, koska eivät he nytkään niihin vastaa. 

- Voisitteko kuvata sen mekanismin, joka luo lisää työpaikkoja, kun työttömyyskorvausta leikataan ja sen ehtoja kiristetään?

- Mitä sanoisitte sille lapselle, joka riuhtaistaan irti sukulaisistaan ja kavereistaan, kun vanhempi pakotetaan muuttamaan halvemman asunnon perässä?

- Mitä sanoisitte sille lapselle, joka pakotetaan luopumaan harrastuksestaan em. pakkomuuton ja tiukkenevan toimeentulon takia?

- Mistä aiotte saada lisää lapsia Suomeen ja millaisilla politiikkatoimilla tähän kannustetaan?

- Mistä aiotte saada lisää hoitoalan työntekijöitä Suomeen, kun maahanmuuton ehtoja kiristetään ja aikuiskoulutustuki lopetetaan?

- Mitä aiotte tehdä kaikille niille, jotka jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa? Ammutaanko heti vai lasketaanko keskuskuoppaan ja päälle sammutettua kalkkia, jotteivät he alkaisi haista?

- Millä te maksatte laiminlyödyt luonnonsuojelutoimet, kun Suomi ei tule yltämään EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteisiin?

- Voisitteko kuvata sen mekanismin, miten säästetään jatkossa terveydenhuoltomenoissa, kun lapsilta ja nuorilta viedään usko ja toivo? 

Missä ovat leifsalmenit ja muut tiukat toimittajat, joita on joskus ollut, jotka panivat päättäjät ruuvipenkkiin niin, että rutinan saattoi kuulla kotikatsomoon asti? Miksi päättäjät päästetään aivan liian helpolla?

Beethovenin kamppailut

Beethovenin musiikissa on aina kamppailun elementti läsnä. Vaikeaa on ollut säveltäminen ja elämässä muutenkin. Ensimmäisessä ja toisessa sinfoniassaan hän taistelee perinteiden rautahaarniskaa tai siveysvyötä vastaan, Eroicassa pahiksia, tyranneja ja tuulimyllyjä ja viidennessä sinfoniassaan kohtaloa vastaan. Yhdeksännessä sinfoniassa taas hän taistelee kaaosta ja painovoimaa vastaan. Lopulta luova, tahtova yksilö saa kristalloitua kaaoksesta muotoa. 

Tahdonvoima on Beethovenin musiikin käyttövoima; Beethovenin musiikki ei kuulosta kuin itsestään virranneelta, kuten Mozartilla. Kun Haydn tuntuu saaneen musiikista iloa ja energiaa, Beethovenista taas saa sellaisen vaikutelman, että säveltäminen tyhjensi hänet täysin. Ei ole ollut voimaannuttava juttu vaan uuvuttava, säveltäminen. Jos Mozart oli pyhän välikappale ja Bachin musiikki niin pyhää, että häntä jopa sanottiin viidenneksi apostoliksi, Beethoven oli itse oma pyhänsä; pohjimmiltaan maallisenoloinen kaveri, vaikka ajan tapaan jokunen messukin tuli tehtyä. 

Pienimuotoisemmassa musiikissaan - kuten pianomusiikissa ja kamarimusiikissa - Beethovenin taistelu on sisäistä. Myöhäisissä pianosonaateissa hän taistelee kuuroutumista ja kontrollin menetystä vastaan, myöhäisissä jousikvarteteissa sisäisiä demoneita: epäuskoa omaa itseä kohtaan. Suuressa fuugassa taistelu on muodon kasassa pitämisen puolesta; teoksen fuugarakenne pitää sen joten kuten koossa, mutta sen fuugarakenteen sisällä on paikoitellen täysi kaaos, kuin tehosekoittimessa. Samantyyppistä on havaittavissa Hammerklavier-sonaatin finaalissa. 

Maastokelpoinen matkasaarnaaja

Pentti Linkolan suurin kohteliaisuus, jonka hän saattoi naiselle antaa, oli, että tämä oli "maastokelpoinen". Maastokelpoiseksi Pentti kehui viimeistä elämänkumppaniaan Anneli Jussilaa, itseään alun kolmattakymmenettä vuotta nuorempaa. Anneli Jussila oli vielä siinäkin vaiheessa maastokelpoinen, kun hän tuli entistä elämänkumppaniaan, myöhempää sielunkumppaniaan ja kanssaseikkailijaansa tervehtimään. Pentti suri sitä, että jalat eivät enää päästäneet häntä linturetkelle, mutta Annelin kertomukset luonnosta toivat hänenkin tupaansa hetkeksi luonnon vieraisille. 

Kerran Vantaan Petaksen metsiä erään luontokartoittajagurun kanssa kierrellessäni tämä luonnehti minulle luontokartoittajan paradoksin ja samalla tragedian: siinä vaiheessa kun tämä alkaa olla tietojensa puolesta maastokelpoinen, alkaa usein olla siinä ja siinä, ollaanko sitä enää fysiikan puolesta. 

Minä olen vielä maastokelpoinen. Jaksan kantaa kevytrinkkaa selässäni termoksineen, mahdollisine luonto-oppaineen ja muistiinpanovälineineen, vaikka kokonaisrasitukseeni vielä laskettaisiin lisäksi kohteeseen saapuminen pyörällä, ja mitä henkiseen maastokelpoisuuteen tulee, niin sitä oppii parhaiten - maastossa, lehtojen ja kangasmetsien, metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkä olen juuri saapumassa henkisen ja fyysisen maastokelpoisuuden vaihettumisvyöhykkeelle, sille, josta tämä luontokartoittajaguruni vihjaisi, suunnilleen ikäiseni mies. Tietoa alkaa olemaan jo vähän ja fyysistä kuntoisuuttakin on vielä jäljellä vähän.

Ihminen, joka jaksaa kulkea luonnossa ja osaa varustautua sinne oikein, on maastokelpoinen, ja jos hän vielä onnistuu levittämään luonnon evankeliumia mukanaan, hän on luonnon matkasaarnaaja. Maastokelpoisuuteen kuuluu myös se, että on sisäistänyt olevansa luontokappale, ja tästä sisäistetystä luontosuhteesta säteilee muillekin. On se sitten metsittyneisyyttä tai raikkautta, piintynyttä hienhajua - johon on sekoittunut pihkaa - anorakissa tai raikas tuulahdus. 

VANTAAN LAVANGON METSÄN LIITO-ORAVARAPORTTI

 4.3.2024/luonto- ja ympäristöneuvoja Manki Perukangas

Tässä raportissa Lavangon metsäksi viitatulla metsällä tarkoitan noin parinkymmenen hehtaarin laajuista metsäaluetta, joka sijaitsee Luoteis-Vantaan Kiilan alueella, lähellä Tuusulan rajaa. Karttapaikka.comissa kyseinen alue on merkitty nimellä Lavanko. Se rajautuu etelässä Myllykyläntiehen, idässä Aurinkotiehen ja lännessä pikku hiljaa metsittymässä olevaan peltoaukeaan. Pohjoisessa metsä loppuu Tuusulanjoen jatkouomaan, niinsanottuun Vähäjokeen, joka laskee Vantaanjokeen.

Kiilan aluetta ei liene ennen erikseen liito-oravakartoitettu; Vantaan kaupungin 2016 Myyrmäen-Ylästön-Kivistön liito-oravaselvityksessä Lavangon metsällä mainittiin olevan merkitystä Tuusulan ja Vantaan välisenä metsäyhteytenä, jollaiset ovat muuten varsin hajanaisia ja katkonaisia. Tosin itse asiassa Kiilan alueen metsäyhteydet Tuusulan suuntaan ovat yhtenäisemmät ja suoremmat kuin muualle Vantaalle; Espoon suunnasta ja Vantaan tunnetummilta ja kattavammin kartoitetuilta, tiheimmäiltä liito-orava-alueilta Kivistön, Vestran ja Petaksen suunnasta liito-oravalla on puustoinen ja melko vaivalloinen yhteys Kiilaan lähinnä Seutulan metsien kautta.

Tuusulan eteläosista, joihin Kiilan alue on suoraan yhteydessä, ei ole löydettävissä liito-oravakartoitusraportteja, paitsi ns. Saksan alueelta noin 10 kilometrin päässä itään. Lisäksi SLL:n kannanotossa vuodelta 2022 Tuusulan yleiskaavaan mainitaan Kartanonmetsän alueella Hyrylässä olevan liito-oravia, joten liito-oravan olisi mahdollista levittäytyä Kiilan alueelle paitsi Seutulan, myös Tuusulan metsien kautta. Tuusulan eteläosan liito-oravatilanteesta ei kuitenkaan ole kattavaa käsitystä. Viitteitä Tuusulan metsistä saa Jyri Mikkolan varsin ansiokkaasta Tuusulan metsien Metso-katsauksesta, joka tosin on vuodelta 2011.

Liito-oravan levinneisyys Vantaalla painottuu länteen. Edellämainitun 2016 selvityksen jälkeen ei Vantaalla tai läntisestä Vantaasta ole tehty kattavaa liito-oravaselvitystä; Helsingistä tiedot ovat tuoreempia, ja on viitteitä siitä, että ainakin Helsingissä liito-oravan levittäytyminen noin 2016-2019 välillä on lakannut ja kanta on voimakkaasti taantunut viime vuosina. Pääkaupunkiseudun mittakaavassa liito-orava on läntinen laji, joka levittäytyy Helsinkiin ja Vantaalle pääasiallisesti Espoon suunnan metsäalueilta. Kiilan metsäalueen koilliskulmalla on pieni, Vähäjokeen rajoittuva luonnonsuojelualue.

Lavangon metsä on sekapuustoista kangasmetsää, jossa ei näy hakkuiden jälkiä viime vuosikymmeniltä. Metsän länsiosassa Aurinkotiehen rajautuen sijaitsee rakennusliike Lemminkäisen (Lemminkäinen omistaa metsäalueen) varikkoalue, joka aiheuttaa metsän roskaantumista. Metsän länsireunassa on joitakin suhteellisen kookkaita kuusia, koivuja ja haapoja; muuten metsän länsiosan puusto-olosuhteet eivät sovellu liito-oravalle kuin kauttakulkuun.

Potentiaalia sen sijaan liito-oravalle on metsän itäosassa, jonka valtapuuna on kuusi. Metsä on melko harvaa, ja siellä liito-orava kykenisi liikkumaan. Kuusista liito-orava voisi saada talviravintoa ja haavoista kesäravintoa. Metsän itäreunassa kasvaa joitakin varsin kookkaahkoksi varttuneita haapoja. Myllykyläntiehen rajautuva metsän eteläreuna kasvaa sekalehtipuustoa: raitoja, koivuja, pajuja ja haapoja. Kiilan metsän itäosaa voidaan pitää liito-oravalle hyvin soveltuvana elinympäristönä. Ydinaluetta ainakaan tämän kartoituskäynnin (maastokäynti lauantaina 3.3.2024) perusteella sinne ei kuitenkaan voitu rajata.

Metsän Myllykyläntien puoleinen eteläreuna. Eteläreuna on lehtipuuvoittoinen.

Metsän itäosaa Myllykyläntien suunnasta katsottuna

Metsän itäreunaa haaparivistöineen

Metsän yleisistä luontoarvoista todistavat mm. palokärjen hakkuujäljet, joita löytyi ainakin metsän itäosista ja ilveksenjäljiltä vaikuttaneet jäljet, jotka kulkivat Myllykyläntien suunnasta metsään etelä-pohjoissuunnassa.

 

Viitteet:

Myyrmäen-Kivistön-Ylästön liito-oravaselvitys 2016 (Ramboll)

933922-928641-232800 Myyrmaen, Kiviston ja Ylaston liito-oravaselvitys (Ramboll, 2016).pdf (vantaa.fi)

Tuusula: Hyrylän Saksan alueen luontoselvityksiä

Liito-oravaselvitys vuonna 2021 (tuusula.fi)

Autisti kaupassa: elämäni vaikein maksutapahtuma

 Autisti kaupassa: elämäni vaikein maksutapahtuma

Eilen pankkikorttini alkoi kenkkuilla. Kenkkuilun luultava syy on uusi kännykkäkotelo, jonka taskut ovat niin tiukkoja, että joudun survomaan pankkikorttini sinne väkivalloin, ja pankkikorttia ympäröivä muovikelmu on mennyt ruttuun.

Eilen illalla yritin maksaa kaupassa ensi lukulaitteen sivusta vingauttaen. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Sitten sirulla. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Sitten juoksin pankkiautomaatille. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Jäivät tavarat sitten kauppaan.

Tänä aamuna kätevä puolisoni latasi kännykkääni "lompakko"-nimisen sovelluksen ja siihen pankkikorttini. Luottavaisena vingautin sitä kaupassa laitteen eri puolille. Ei toimi. Jouduin ilmoittamaan koodini varmaan kuusi kertaa, ei toimi. Eikä kassa osannut auttaa, eikä kukaan kassajonossa, joka alkaa kiemurrella keskiväliin karkkihyllyä asti.

Kassa kutsui paikalle toisen, nuoren kassaihmisen. Hän kysyi, että onko minulle mobilepay. No ei ole, koska otan aina kaiken uuden teknologian viimeisenä käyttöön. Minulle uudet toimintatavat, etenkin sellaiset, joihin liittyy tekniikkaa, eivät ole viaton asia. Ne aiheuttavat aina eksistentiaalisen kriisin, kun en ymmärrä, millä periaatteella ne toimivat, ja kun en ole kiinnostunut tekniikasta kuin sen verran, että joten kuten pysyn hengissä, minulta puuttuvat valmiit "muistipaikat", eli en osaa suhteuttaa uutta tekniikka vanhaan varsinkin kun minulle laite ja sovellus ovat yksi ja sama asia, ja yksi sovellus minun käsityskyvyssäni toimii vain yhdessä laitteessa ja yhtä laitetta kohden on vain yksi sovellus. Ja minä haluan nähdä, mitä tapahtuu; siksi ns. pilvipalvelutkin ovat minulle äärimmäisen vaikeita.

Sitten ladataan hyvin ystävällisen nuoren kassahenkilön kanssa sitä lemmon sovellutusta. Ja kun se on ladattu hyppien pankin id-aplikaation, mobiilipankin ja soveltimen välillä hyppien edestakaisin 17 kertaa ja ainakin 25 kertaa tunnistautuen se ehdottaa, että maksaisin luottokortiltani, mitä en missään nimessä halua tehdä, ja mistä sen edes tietää, kun nykyään nämä pankkikortit on nimetty "mastercardeiksi", mikä tarkoittaa minun maailmassani yhtä kuin luottokorttia. Sitten jostain syystä tämä ystävällinen kassahenkilö ehdottaa, että siirrän hänen omalle tililleen rahaa tällä soveltimella. "Oletko sinä tämä "M.T." - "Kyllä olen". Vips, vips. M.T. maksaa lopulta kassalaskuni.

Yleensä lumikenkäilystä saan virtaa loppupäiväksi ja tyhjennän mieleni. Nyt päässäni on sellainen ruuhka tästä kaikesta, että en enää pysty tekemään mitään. Voi olla, että jää kaalilaatikkokin - johon tarvikkeidenoston edelläkuvasin - laittamatta, sillä päivän kognitiivinen kapasiteetti valui kaupan kassalle.

Taitavat tulla pitkät eläkkeenodotteluvuodet.

Kun aivot hapertuvat töissä

Otin itselleni kahden viikon ilmaisen nettihesarin lukuoikeuden voidakseni lukea artikkelin (HS 5.2.), joka oli otsikoitu lupaavasti: "Työelämän suunta on sellainen, että viisikymppisillä voi pian olla 70-vuotiaan aivot, sanoo aivotutkija". 

Artikkelissa viitattiin ilmiöihin, jotka osittain ovat minulle tuttuja, osittain kuulopuhetta. Kiusallisenkin tuttuja ovat avokonttori, tietojärjestelmien aiheuttamat keskeytykset ruudulle pongahtaessa ilmoitus sähköpostista tai Tiims-viestistä ja mahdottomuus keskittyä jatkuvissa keskeytyksissä. Lisäksi työntekijän pitäisi itsensä voida priorisoida, miten suhtautua keskeytyksiin, jotka laittavat asioiden tärkeysjärjestyksen aina uusiksi. Kokousten kiintiö minulla on tullut täyteen jo 31-vuotiaana. Tästä kaikesta seuraa jatkuvaan tulehdustilaan verrattavissa oleva ylikierroksillakäymistila, mistä johtuen asiat eivät pysy päässä. Ei unohdella vain salasanoja - joita muutenkin on aivan liikaa eikä samoja salasanoja edes saisi kierrättää - vaan myös lasten joulujuhlia. 

Jutussa viitattiin myös työelämän kiireisyyteen ja sen aiheuttamaan stressiin. Stressiä voi kuitenkin aiheutua muustakin, kuten esimerkiksi jatkuvista organisaatiomuutoksista, epäselvästä toimenkuvasta, ristiriitaisista rooliodotuksista ja jatkuvassa yt-pelossa elämisestä. Näistä tässä jutussa ei kuitenkaan sanottu mitään, kuten ei myöskään siitä, miten aivoille käy, jos ne ruostuvat käyttämättöminä toimenkuvassa, jossa aivoja ei voi tai peräti ei saa käyttää tai siitä, miten aivoille käy silloin, kun jatkuvasti kuvaannollisesti isketään päätä seinään.

Aivan samoin kuin keskivartalo lahoaa toimistotuolissa myös aivot lahoavat käyttämättöminä tai väärinkäytettyinä. Työelämässä ja yhteiskunnassa laajemminkin olisi aika herätä perinteisen työtuoliergonomian lisäksi kognitiiviseen ergonomiaan eli aivoterveyteen töissä. Näin töissä jaksettaisiin pidempään mutta myös työssäoloaika jaksettaisiin paremmin. 

Manki Perukangas

Lähetin tämän tekstin Hesarin yleisönosastolle 6.2., mutta koska sitä ei ainakaan vielä olla julkaistu, julkaisen sen tässä. 

Muistutus ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

MUISTUTUS ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

Kaupunkiluontoliike ry                                                                               13.2.2024

 

Kiitämme mahdollisuudesta vielä tässä vaiheessa lausua kaavasta. Nyt esillä oleva kaavasuunnitelma on parantunut aikaisemmasta luonnoksesta; siinä säästyy aikaisempaa suurempi osa metsää ja sähköaseman siirtämistä Vihdintien länsipuolelle tervehdimme myös tyydytyksellä. Myös eteläosan suopuistoa pidämme positiivisena ideana. Kuitenkin, mielestämme kaavassa tulisi vielä huomioida seuraavaa:

Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan Riistavuoressa ja siihen yhteydessä olevalla yhtenäisellä metsäalueella kolme ydinaluetta. Kati Vierikon tutkimusryhmän lausunnosta Östersundomin osayleiskaavasta tiedetään, että metsän kaventuminen alle 100 metriin heikentää sen monimuotoisuutta. Riistavuori uhkaa kaventua nyt käsillä olevassa suunnitelmassa keskiosiltaan, Vihdintien varrella olevan avokallion itäpuolelta pahimmillaan noin 30-40 metriin, jolloin se toimii välttävästi ekologisena yhteytenä mutta ei enää monimuotoisena viheralueena.

Kaupunkiluontoliike pitää tärkeänä säästää metsää nyt käsillä olevaa suunnitelmaa enemmän, koska Eliel Saarisen tien varrelta menetetään tosiasiallisesti Riistavuoreen kuuluvaa metsää noin hehtaarin verran Englantilaisen koulun pihamaaksi, aluetta, joka kuuluu Riistavuoren monimuotoisimpiin, minkä osoituksena aiottu tontti on liito-oravan ydinaluetta. Koska Anni Sinnemäen ja Mia Haglundin aloitetta etsiä koululle pikavauhtia uusi tontti ei hyväksytty, sitäkin tärkeämpää on säästää Riistavuoren metsää muualta.

Kaikkein kriittisintä mielestämme olisi poistaa kaavasta pistetalot nykyisen ulkoilureitin itäpuolelta, sillä ne on kaavoitettu juuri metsän kapeimpaan kohtaan. Nämä pistetalot yksin ovat syy sille, miksi metsä kapenee keskiosistaan sietämättömän kapeaksi ja syy suositun ulkoiluväylän katkeamiseen. Menetetyn ulkoiluväylän tilalle puolestaan toteutetaan uusi ulkoiluväylä, mikä pirstoo vain muutamaan kymmeneen metriin kaventunutta metsää heikentäen sen monimuotoisuutta ja toimivuutta ekologisena yhteytenä entisestään. Pistetalot sekä Vihdintien näköalakallioon kiinni tuleva kaavoitus veisi nyt suositun näköalakallion näköalan ja poistaisi metsän sen molemmilta reunoilta.

Hyväksyisimme yhden talorivin tai käärmetalotyyppisen ratkaisun Vihdintien puuttomaan reunaan sillä edellytyksellä, että tällainen ratkaisu ei edellyttäisi rinnakkaiskatua metsään. Kannatamme Otso Kivekkään aloitetta aloittaa uuden osayleiskaavan laatimista Vihdintien länsipuolelle, ja ottaen huomioon tämänhetkisen rakentamiselle huonon suhdanteen ja uusien asuntojen huonon kaupaksi käymisen Vihdintien itäpuolen kaavoitusta ei pidä eikä kannata kiirehtiä. Pidämme välttämättömänä vähintäänkin pistetalojen sisältämän asukasmäärän siirtämistä nyt vajaakäytössä olevalle Vihdintien länsipuoliskolle. Emme näe pistetaloja välttämättöminä myöskään ”urbaanille ympäristölle” ja yhteisöllisyydelle, sillä käärmetalo- eli lamellitalotyyppinen ratkaisu hyväksyttiin myös Huopalahdentien varteen. Miksi Huopalahdentiellä katsottiin lamellitalon riittävän vetovoimaisen ympäristön luomiseen, mutta sama argumentti ei pätisi Riistavuoressa? Haaga on nykyisellään vetovoimaista ympäristöä nimenomaan siksi, että se on viheralueiden ympäröimä.

Huomautamme myös, että Riistavuorenpuistolla on voimassaoleva puistoasemakaava, joka on vahvistettu Sisäasiainministeriössä, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa ole säädetty mitään siitä, missä järjestyksessä Sisäasiainministeriön vahvistamaa puistoasemakaavaa voitaisiin purkaa.

Kaupunkiluontoliike ry esittää ensisijaisesti, että niin sanotusta Länsi-Haagan asemakaavasta luovuttaisiin, ja samanaikaisesti alettaisiin edistämään Otso Kivekkään aloitetta. Lisäksi ehdotamme uuden tontin etsimistä Englantilaiselle koululle ja tämän tontin liittämistä Riistavuorenpuistoon. Emme pidä kaavaesitystä ”ilmastoviisaana”, jos sen toteuttaminen edellyttää nyt hiilinieluna toimivan Riistavuorenpuiston osittaista kaatamista, sillä eivät naapurikunnat jätä jalomielisyyttään kaavoittamatta omakotitalotontteja siksi, että Helsinki kaavoittaa kerrostalolähiön.

Vakuudeksi

Manki Perukangas        

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

Suosittu ulkoilureitti kiertää tämän kiven kuvasta katsoen vasemmalta puolelta. Tämä kuva on otettu luoteesta, ja tämän polun tilalle tulisi uusi katu. 

Kohti Stubbin tasavaltaa

Onnea Suomen tasavallan 13. presidentti Alexander Stubb!

Olen tavannut kaikki elinaikani presidentit. Kekkosen lenkillä Kaivopuistossa, Koiviston Sosiologipäivien jatkolla Turussa - istuimme samassa pöydässä vain muutama kuukausi aiemmin eläköityneen Koiviston kanssa - Ahtisaaren useita kertoja Pohjois-Hesperiankadun lähikaupassa, Halosen Topeliuksenkadun lähikaupassa ostamassa siideriä. Niinistöä olen kätellytkin ja päässyt esittämään hänelle kysymyksen, mihin hän vastasi koko ajan käsi kädessä hänen juostessaan seuraavaan tilaisuuteen. Teki myönteisen, juuri minun huoliini keskittyvän vaikutelman.

Haaviston tunnen parhaiten, sillä tein hänen kampanjaansa 2012 ja nyt puoliso on ollut isossa roolissa. Stubbin tapasin Pirkkolassa Pääkaupunkijuoksussa 2010-luvun puolivälissä hänen ollessaan ulkoministerinä. Nojailin katulamppuun hikisenä venytellessäni puolimaratonin jälkeen. Satuin nostamaan katseeni, ja näin vierestäni kulkeneen suihkunraikkaan Stubbin.

Katseemme sattuivat osumaan, ja Stubb kysyi minulta, että "mitä minä oikein teen". Sanoin, että "harjoittelen kaatamaan hallitusta". Stubb nauroi, näytti peukkua ja sanoi "jatka samaan malliin". Stubb näytti jo tuolloin ripeän reaktiokykynsä ja sen, että vaikka häntä jotkut vierastavat ylimysmäisenä, hän on luonteva ihmisten parissa ja kohtaa heidät vertaisenaan.

Olen pahoillani Pekan puolesta, jonka kohdalle ei kolmannellakaan yrittämälle sattunut ykkössijaa. Mutta huomenna veikkaan hänen olevan jo pohjimmiltaan helpottunut: hän voi lähteä hiihtolenkeilleen ilman turvamiehiä. Kohti Stubbin tasavaltaa!

Pyöräily - liikennettä vai liikuntaa?

Pyöräilen kesät talvet, ja minun luulisi ilahtuvan aina kun pyöräilyn olosuhteita kehitetään. Pyöräilyväylät ovat retorisesti kaksiteräinen miekka: ne eivät ole liikenneväyliä, koska ne jotenkin mystisesti eivät muka vie kaupunkitilaa silloinkaan kun niitä toteutetaan reiteille, joilla niitä ei ennen ole kulkenut. Silloin ne palvelevat liikuntaa, mikä taas on hyödyllistä. Sekä kansanterveys että -talous kiittävät. Kuitenkin ne ovat liikenneväyliä silloin kun tulee kiista katupuista. 

Katupuita puolustavat, pyöräilymyönteiset päättäjät syyttävät autoja, jotka eivät suostu luopumaan saavutetuista eduistaan edes kymmenen sentin vertaa. Jos siis pyöräily ja autoilu taistelevat samasta tilasta, kyseessä on ilmiselvästi liikennemuoto, minkä puolesta puhuu sekin, että "pyöräilyväylästön tavoiteverkosto" perustuu pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen.  

Pyöräily on siis liikuntaa silloin kun sitä halutaan perustella puolustamisen arvoiseksi, mutta liikennettä silloin kun se taistelee autojen kanssa samoista senteistä ja metreistä aina sen mukaan, kumpi on retorisesti hyödyllisempää. Silloin kun pyöräkaistan tai baanan alta joudutaan kaatamaan puita, kyseessä on liikunta, silloin kun syytetään autoilijoita siitä, että he eivät luovu sentistäkään autoille varatusta katutilasta, kyseessä on liikennemuoto. 

Tämä tuli mieleeni jälleen kerran, kun Mannerheimintien varrelta kaadettiin katupuita, kauniita ryhmyisiä lehmuksia. Toki Mannerheimintien alta on syytä uusia tsaarinaikaisia putkia, mutta puiden kaataminen on hyväksyttävää vain siltä osin kuin puut kasvavat näiden putkien päällä. 

Sebastian puhuttelee nuorukaisia, Oras tyttöjä

Viime päivinä on otsikoitu siitä, että nuorten naisten ja nuorten miesten elämismaailmat ovat erkaantumassa toisistaan. Toki tämä voi liittyä osittain siihenkin, että nuoret miehet kypsyvät yleensä useita vuosia nuoria naisia hitaammin; noin alle 25-vuotiaille ei ole edes biologisesti yleensä mahdollista ajatella kovin pitkäjänteisesti ja tulla pois oman navan ympäriltä. 

Tämä nuorten naisten ja nuorten miesten arvomaailman toisistaan erkaantuminen ilmentyy poliittisesti siten, että nuoret naiset ovat selvästi vasemmammalle kallellaan ja liberaalimpia kuin konservativismiin taipuvaiset nuorukaiset. Myös ympäristönsuojelu on heille läheisempää. Nuoret naiset äänestävät Vihreitä ja Vasemmistoliittoa, nuoret miehet persuja ja Kokoomusta.

Millaisia ilmenemismuotoja ja seurauksia tästä arvomaailman hajaantumisesta sitten on? Nuoret naiset ja nuoret miehet kokevat maailman hyvin eri tavalla. Saksalainen fenomenologifilosofi Edmund Husserl puhui elämismaailmasta. "Näin nämä asiat koetaan", vaikka toki jokainen havainto on esiymmärretty jostakin näkökulmasta. 

Nämä eroavat ja suorastaan eri suuntiin eriävät elämismaailmat näkyvät esimerkiksi ruokavaliossa. Nuoret naiset ryhtyvät vegaaneiksi kun taas nuorille miehille pihvi on suorastaan itseilmaisun muoto, johon he ripustavat identiteettinsä. Nuoret naiset ajavat sporalla, nuoret miehet rallaavat pillurallia, ihmetellen, miksi tämä ei tee nuoriin naisiin haluttua vaikutusta eivätkä he tule kyytiin. No eivät kai tule, kun istuvat sporassa. Roskienheittelijät lienevät myös 97-prosenttisesti poikia ja nuoria miehiä. Ei ole olemassa toksista naiseutta. 

Suomessa syntyvyys on alimmillaan melkein 200 vuoteen, ja meidän väestöpyramidimme on OECD-maista päälläseisovin Japanin ja Italian jälkeen. Tässä ei mikään synnytystalkoisiin painostaminen tai yllyttäminen auta, ei edes lapsia suosiva perhe-, asunto- ja sosiaalipolitiikka, jos nuoret naiset ja nuoret miehet kokevat maailman niin eri tavoin, että kuvitteellisessa aamiaispöydässä jo tulee riita. 

Väitän, että nuorten naisten ja miesten elämismaailmojen erkaantuminen johtuu pitkälti siitä, että nuoret miehet kokevat tulevaisuudennäkymänsä huonoiksi tai peräti olemattomiksi. Syrjäytymisen kokemus aiheuttaa syrjäytymistä. Nuorukaiset kokevat eri syistä itsensä uhatuiksi. Tärkeintä syntyvyyttä lisäävää politiikkaa olisikin saada nuoret pojat ja miehet mukaan yhteiskuntaan kaikin keinoin. Itsensä tuuliajolla kokeneet ovat altista riistaa kaikenkarvaisille convoylle ja tynkkysille. Kun nuoriin miehiin vetoaa Sebastian Tynkkynen, nuoria naisia puhuttelee enemmän Oras Tynkkynen. 

Asetelma presidentinvaalien toiselle kierrokselle

Jos puhtaasti tarkastelisi puolueiden perusteella, Haavisto näyttäisi olevan alakynnessä Stubbiin verrattuna. Toki puolueista tulee se pohja- tai peruskannatus, mutta nämä eivät onneksi ihan ole puoluevaalit. 

Vaalimatemaattisesti puolueet ratkeavat seuraaviin seikkoihin:

1) SDP:n kannattajat äänestävät kaikki Haavistoa, paitsi ne onneksi hyvin harvat, joille hänen seksuaalinen suuntautumisensa on kynnyskysymys.

2) Vasemmistoliiton kannattajista selkeä enemmistö äänestää Haavistoa, paitsi ne, jotka jäävät pitkävihaisina katsomoon Haaviston julistauduttua epäpunaiseksi ensimmäisellä kierroksella.

3) Kepun ja RKP:n äänestäjät. Heistä enemmistö kannattanee Stubbia. Jo vaalipäivänä oli viitteitä, että Haavisto ojensi kättään maakuntien Suomeen, tyhjenevien kuntien huoltoasemabaarien miesten huolia kohtaan. Thors, Rehn ja Biaudet ovat Haaviston kansalaisvaltuuskunnassa, mutta Stubbilla on syntymäetu suomenruotsalaisena. Helan går selkäytimestä.

4) Siihen, missä määrin mestarinsa menestykseen pettyneet lähtevät uurnille. Mitä useampi heistä jää kotiin, on Haavistolle parempi; vaikea valinta snobin suomenruotsalaisen ja homon välillä useimmilla kallistuu snobiin suomenruotsalaiseen, vaikka tämä valinta monille onkin kuin valinta niskalaukauksen ja hirttotuomion välillä. 

5) Siihen, missä määrin ensimmäisen kierroksen nukkuvia (joita kuitenkin on neljännes äänestäjistä) saadaan motivoitua uurnille. Millä teemoilla heitä saataisiin äänestämään? Tämä on ainakin minulle suuri arvoitus.

Kevätkummun asukastoiminnasta armon vuonna 2024

Muutin Porvoon Kevätkumpuun vähän ennen joulua 2016. Tunsin heti oloni kotoisaksi; täällä ei ole liian trendikästä ja fiiniä, vaan tämä on ytimeltään rehellinen 70-luvun lähiö. Lähiön, tarkemmin sanoen Kannelmäen kasvattina Kevätkumpu tuntui omalta, ja autottomalle luonnossa liikkujalle juuri missään ei ole tarjolla parempaa asuinpaikkaa. Keskustaan täältä on vain 2-3 kilometriä ja Kevätkumpu on Joonaanmäen, Humlan ja Tervajärven ulkoilualueiden välissä. Täällä lapset myös oppivat pienestä pitäen siihen, että Suomi on monikulttuurinen; vanhemman tyttäreni paras ystävä on Kiinassa syntynyt. Kaiken kaikkiaan Kevätkumpu tarjoaa kasvavalle lapselle loistavat elämän eväät. 

Viimeisen parin vuoden aikana kanssani Kevättuulen päiväkodissa ja esikoulussa ovat jotkut henkilökunnan edustajat ja vanhemmat ja ihan vastaantulevat koiranulkoiluttajatkin tulleet juttelemaan kanssani, koska ilmeisesti ovat huomanneet minun olevan Facebook-, lehti- ja blogikirjoitteluni perusteella kantaaottava ja lähiympäristöstäni välittävä henkilö, joka ei myöskään pelkää tarttua toimeen. Usein näissä keskusteluissa ollaan päädytty ihmettelemään, että mahtaako alueella toimia asukasyhdistystä. Minä elämäntapaosallistujana ja ammattiosallistujana, eräänlaisena osallisuussauruksena päätin ottaa asiasta selvää. Kirjoitin Kevätkummun Facebook-ryhmään selvitelläkseni asiaa, jolloin paljastui, että asukasyhdistys olikin yllättäen juuri perustettu. Hienoa, sinne siis.

Asukastoiminta, kuten kaikki muukin vapaaehtoistoiminta on tekijöidensä näköistä. Sitä harrastetaan hyvin erilaisista lähtökohdista käsin. Kaikki eivät ole valmiiksi yhdistystoiminnan ammattilaisia, eikä tarvitsekaan olla. Yhdistystoiminta tekijäänsä opettaa! Yhdistystoiminnan tehtävistä on myös erilaisia käsityksiä; jotkut kaipaavat yhdessäolokerhoa, toiset taas sellaista elintä, joka edustaa kotikaupunginosaansa, lobbaa sen puolesta, vaikuttaa alueen palveluihin ja kaavoitukseen. 

Itse edustan jälkimmäistä yhdistystoiminnan tyyppiä; jos käytetään saksalaissosiologi Ferdinand Tönniesin jaottelua Gemeinschaft-Gesellschaft, silloin ensimmäisellä tarkoitetaan yhdessäoloyhteisöä tai lyhyyden vuoksi vain yhteisöä, kun taas Gesellschaftilla viitataan asiayhteisöön, joka toimittaa tiettyjä tehtäviä. Edellämainitut ideaalityypit eivät mitenkään sulje toisiaan pois; yksi Gesellschaft-tyyppisen yhteisön tehtävistä voi olla myös kehittää yhteisöllisyyttä. Yhdistys ei kuitenkaan koskaan voi olla itseisarvo sinänsä, sillä se ei ole yhteisön tai yhteisöllisyyden synonyymi. Yhdistykset ovat olemassa hoitaakseen tiettyjä tehtäviä ja sen lisäksi voi olla olemassa muita kokoonpanoja tai yhteenliittymiä täydentämässä yhdistyksiä esimerkiksi tarjoamalla yhteisöllisyyttä. 

Kuitenkaan kannettu vesi ei kaivossa pysy; erilaisilla tapahtumilla voidaan houkutella asukkaita tulemaan ulos koloistaan, mutta yhteisöllisyyttä ei synny käskemällä. Aitoa yhteisöllisyyttä ei myöskään ole se, jos muutama ihminen keskenään juo kahvia jos kyseessä ovat aina samat ihmiset. Yhteisöllisyys on avointa, vapaaehtoisuuteen, haluun ja halukkuuteen perustuvaa, projektiluontoista, ihmisiä voi tulla ja mennä.

Yhteisöllisyydellä ei paljoa ole mahdollisuuksia, jos yhteisöllisyyden edistämiseksi tarkoitettu yhdistystoiminta ei näytä houkuttelevalta. Valitettavasti Kevätkummun asukastoiminnan käynnistäminen on lähtenyt niin yskähdellen ja riitaisestikin liikkeelle, kun vuosien aikana eltaantuneita likapyykkejä on tuuleteltu julkisesti, etten ole enää varma, miten Kevätkummun asukastoimintaan olisi vielä tämän julkiseksi käyneen hiekkalaatikkotaistelun jälkeen mahdollista houkutella mukaan uusia, aktiivisia ihmisiä. Uusia ihmisiä nimittäin tarvittaisiin: sellaisia, joita eivät rasita vanhat painolastit, kuten alueen tähänastisten aktiivien tulehtuneet välit ja jotka oikeasti haluaisivat olla kehittämässä Kevätkummusta aktiivisempaa, avointa kaupunginosaa, jossa oman kotikylänsä kehittämistä haluavia ei yritettäisi vaientaa, pelotella tai mustamaalata ja levitellä heistä suoranaisia valeita. Jos joku tuntee piston sydämessään, niin pitääkin tuntea. 

Voi olla, että nyt tarvitsee antaa jonkin aikaa jälkipyykkien tuulettua. Ehkä Facebookissa käydyt riidatkin unohdetaan, toivottavasti. Ja jos ei unohdeta, niin toivottavasti edes tulevat kevätkumpulaiset näkevät Kevätkummussa mahdollisuuden. 

Minulla oli odotuksia Kevätkummun asukastoimintaa kohtaan, mutta ruuhkavuosia elävänä en aio uhrata yöuniani keskenään riitelevien asukasaktiivien riitelyn erotuomarina toimimiseen. Harkitsen palaavani asiaan, jos näyttää siltä, että Kevätkummun asukasyhdistys - millä nimellä se sitten ikinä tuleekaan toimimaan, jos tulee - ei enää näytä pelottavalta muidenkin työikäisten silmissä kuin minun. 

Ehkä joskus aurinko nousee vielä Kevätkummussa. Tai nousee se nytkin, yhdistyksistä riippumatta.

Englantilaisen koulun kaava lautakunnassa 23.1.

 Riistavuoren puistoon sijoittuvien Englantilaisen koulun tonttien poikkeamishakemuksia käsitellään kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa huomenna ti 23.1. Alue on liito-oravien ydinaluetta ja sen säästäminen rakentamiselta jäi lautakunnan edellisessä kokouksessa aivan pienestä kiinni.

Me Pro Riistavuoren puisto -ryhmän jäsenet ja Riistavuoren kaavakävelyiden järjestäjät olemme tuoneet päättäjille kaikilla kaavakävelyillä esiin, että koulun tontit tulisi säästää rakentamiselta luontoarvojensa perusteella. Olemme myös painottaneet, että kouluhanke on tärkeä, emmekä vastusta itse koulua, vaan ainoastaan sen sijaintia metsässä. Vielä on aikaa ottaa yhteyttä kaupunkiympäristölautakunnan jäseniin ennen kokousta ja vedota liito-oravien ja Riistavuoren puiston puolesta. Riistavuoren metsää kavennetaan Vihdintien puolelta, ja puisto on jäämässä suurimman kallion kohdalla erittäin kapeaksi. Englantilaisen koulun tonttien säästäminen lisäisi puiston leveyttä tälläkin kohdalla. Koulun rakentamisesta valitettiin, koska nykyinen kaava ei edes mahdollista koulun rakentamista, eikä sitä tuotu esiin rakennuslupahakemuksessa. Jo annettu lupa peruttiin. Puiden kaato alueella aiottiin aloittaa jo viime keväänä liito-oravien lisääntymisaikana, vaikka se on kiellettyä ja se oli tiedossa koulun vastuuhenkilöillä. Puun kaadot estettiin. Nykyinen kaava voisi mahdollistaa tonteille sosiaalitoimea ja terveydenhuoltoa palvelevia rakennuksia, mutta sellaisia suunnitelmia ei ole tietääksemme valmisteilla ja niiden toteutumiseksi tarvittaisiin myös uudet luvat. Mikäli englantilainen koulu siirrettäisiin muualle, tontit jäisivät luonnontilaisiksi, sillä luontoarvojen perusteella säilytetylle tontille ei rakennettaisi mitään muutakaan. Riistavuoren metsää säilyisi enemmän. Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet: https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat/kaupunkiymparistolautakunta#members-list Kuvaaja: Tiina Tikka

Parhaat levyt vuonna 2023

Vuoden musiikillinen pääprojektini oli kyllä Brahmsin pianomusiikki. 90-luvulla lähtökohtiani tähän musiikkin olivat Wilhelm Backhausin ja Arthur Rubinsteinin tulkinnat ja tämän vuoden projektiin lähdin Radu Lupun paaluttamana; tämän vuoden aikana kirjastoni on rikastunut Stephen Kovacevichin, Helene Grimaudin, Emil Gilelsin, Julius Katchenin, Rudolf Firkusnyn, Garrick Ohlssonin ja Glenn Gouldin levytyksillä. Gould pakotti minut ottamaan vielä kerran aivan uuden näkökulman tähän musiikkiin. Gould oli ikään kuin korvienpuhdistaja, taulun puhtaaksipyyhkijä. 

Brahmsin pianomusiikin lisäksi yritin kovasti ottaa haltuun Schubertin pianomusiikkia, osittain siinä onnistuenkin. Syksyllä minulla oli brittiläisen musiikin kausi, jolloin Elgar avasi salojaan lisää, ja Walton ja Delius raottuivat. Kevättalvella kuuntelin paljon Rafael Kubelikia ja Mozartin viulusonaatteja ja keväällä koin tarvetta yrittää uudistaa suhdettani Händelin orkesterimusiikkiin, jossa olen ollut ohjelmiston minulle yli 30 vuotta sitten esitelleen Trevor Pinnockin varassa näihin päiviin. Muutama itselleni uusi ooppera avautui minulle vuoden aikana; Myyty Morsian ja Fidelio etunenässä. Carl Nielsen tuli myös aikaisempaa tutummaksi.

Ludwig van Beethoven: Missa Solemnis. Solistit ja Philharmonia Orchestra, joht. Otto Klemperer

Yllättävää kyllä: vaikka olen pitkän linjan vannoutunut klempereriaani, törmäsin tähän legendaariseen levytykseen vasta nyt. Ja millainen levytys se onkaan! Klempereriä syytetään usein verkkaisuudesta, mutta tässä on imua, draamaa, potkua ja voimaa enemmän kuin useimmissa levytyksissä yhteensä.

Johannes Brahms: Intermezzo nro 2 op. 117. Radu Lupu

Minulla on alkuvuodesta ollut kausi, jolloin Brahmsin pianomusiikki puhutteli. Kuuntelin omistamiani levytyksiä mm. Gilelsiltä, Natilta, Backhausilta ja Rubinsteinilta, mutta maksimaalisen tunnelman tarjoaa romanialainen, viime vuonna kuollut arvoituksellinen Radu Lupu. Lupu antaa jokaiselle fraasille aikaa, vaikkakaan ei tapa musiikkia kuoliaaksi kuten hänen maanmiehensä Celibidache välillä teki. Onneksi hankin Lupun kootut levytykset viime talvena, poikkeuksellisesti lähes tutustumatta niihin ennen ostopäätöstäni, sillä nyt ne kolahtivat. Kertakaikkisen hienoa ja herkullista soittoa ovat Lupun molemmat Brahms-levyt, jotka lienevät myös markkinoiden kaksi hienointa Brahms-soolopianolevyä.

Georg Friedrich Händel: Concerto grosso op. 3 no 2. Mainzin kamariorkesteri, joht. Günter Kehr

Olen tullut toimeen, elänyt 32 vuotta Trevor Pinnockin johtaman the English Concertin esittämän Händelin orkesterimusiikin kanssa siinä määrin, että en usko montaakaan äänilevyä elämässäni kuunnelleen niin paljoa. Sitten mieleeni tuli, että kun kyse on minulle niin keskeisestä materiaalista, pitäisikö siitä olla joku toinenkin näkemys kuin Pinnockin sinänsä definitiivinen versio. Kuuntelin mm. Yuli Turovskin johtamaa I Musici di Montrealia, Karl Richteriä ja Münchenin Bach-orkesteria ja Neville Marrinerin johtamia The Academy of St. Martin in the Fieldsiä. Kehr on unohduksiin jäänyt kapellimestari, johon törmäsi aika usein vielä 80-luvulla, mutta läheskään kaikkea hänen tekemisiään ei olla edes siirretty cd-muotoon. Kehrin bändi on siinä mielessä "tyylinmukainen" (mitä ihmeessä sitten tarkoittaakaan), että kyseessä on kuitenkin kamariorkesteri eikä sinfoniaorkesteri, mutta soitto on etenkin adagio-osissa vähäsen makeaa alkuperäissoittimien kanssa kasvaneelle. Mutta häpeämättömän iki-ihanaa. Sellaisena se tarjoaakin nimenomaan erilaisen vaihtoehdon Pinnockin soittajistolle.  

Ludwig van Beethoven. 9. sinfonia. Solistit ja Baijerin radio-orkesteri kuoroineen, joht. Rafael Kubelik

Kun Furtwängler tekee Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta elämän ja kuoleman kamppailun, jossa teesi ja antiteesi taistelevat lopun apoteoosiin saakka, Kubelik sen sijaan korostaa teoksen toivonsanomaa. En ole koskaan kuullut Beethovenin yhdeksäistä, jossa teos on toivon sanoman sävyttämä heti alusta alkaen.

Johannes Brahms: 4. sinfonia. Clevelandin orkesteri, joht. George Szell

Gronowin ja Saunion Äänilevyn historian vanhemmassa painoksessa nostettiin tämä levytys erityisesti esiin esimerkillisenä romanttisen sinfonian tulkinnasta. Tämä levytys, jota ensin pidin makuuni liian viileänä, on kasvanut kerta kerralta. Siinä on jotenkin sellainen tunnelma, että tämä riipaiseva, melodinen ja sykkivä teos soitattaa itsensä. Ja jos se näin tekee, sonorisemmin sitä on vaikea tehdä. Ja silloin kun soitto on näin valtavan sonorista, riipaisevuus tulee jo sonorisuuden sivutuotteena. 

Anton Bruckner: 7. sinfonia. SWR-radio-orkesteri (Baden-Baden), joht. Hans Rosbaud

Tämä myyttinen levytys on monille ollut ensimmäinen kosketus Brucknerin musiikkiin. Se on myös yksi harvoja Rosbaudilta (kuoli 1962) jääneitä stereotaltiointeja. Se on myös täysin maineensa veroinen; tunnelma on äärimmäisen intensiivinen, ja siltikin tulkinnasta jää jotenkin "objektiivinen" vaikutelma. Rosbaud käyttää varsin joutuisaa tempoa. Harvinaisen riipaiseva ja verevä taltiointi tästä riipaisevasta teoksesta.

Modest Mussorgski: Näyttelykuvia. Chicagon sinfoniaorkesteri, joht. Rafael Kubelik

Tämä sotaratsu ei koskaan ole kuulunut suosikkeihini, mutta tämän harvinaisen koherentin tulkinnan, joka on äänityksenä parasta varhaista monoajan hifiä, kuuntelee nautinnokseen ennen kaikkea Chicagon sinfoniaorkesterin suurenmoisen vaskiosaston takia. 

Richard Wagner: Parsifal. Karl Muck

Viime kevättalvesta löysin Knappertsbuschin, mutta tämä on kaikkein lähinnä "autenttisuutta", jos sellaisesta voi musiikin kohdalla puhua. Ajankohtaan nähden yllättävän hyvä (1927-28) levytys Parsifalin katkelmista on äärimmäisen tunnelmallinen, ja esimerkiksi kellot on tuotu todella eteen niin että ne vanhassakin äänityksessä kuuluvat. 

Antonin Dvorak: Sinfonia no 9 "Uudesta maailmasta". Berliinin filharmonikot, joht. Ferenc Fricsay

90-luvun alussa luin, että Dvorakin sinfonia "Uudesta maailmasta" olisi koko ohjelmiston levytetyin sinfonia, ja tämä on sen definitiivinen levytys ja samalla yksi historian parhaista minkään sinfonisen teoksen levytyksistä. Nämä todelliset klassikot elävät ikuisesti, ja aina välillä niihin on pakko palata. 50-luvun loppupuolen äänitys on erittäin onnistunut, puupuhaltimet erottuvat ennen kuin Karajan hautasi ne jousien alle ja vasket ovat kuin tulessa. Harvoin Berliinin filharmonikot kuulostavat näin innoittuneelta. Fricsayllä on joitakin jänniä ritardandoja, mutta ne vain maustavat esitystä viehättävästi. 

Jean Sibelius: Satu. Lontoon Filharmonia-orkesteri, joht. Vladimir Ashkenazy

Satu oli varhainen suuri Sibelius-suosikkini aikoina, jolloin Sibeliuksen sinfoniat menivät vielä yli horisonttini. Ehkä ei vähiten siksi, että olin tuolloin, 16-17 -vuotiaana ihastunut erääseen Satuun. Nuoruusvuosieni jälkeen Satu jäi minulla pitkäksi aikaa taka-alalle, mutta teos ajankohtaistui jouluksi hankkimani Kurt Sanderling -paketin myötä. Ashkenazy tarjoaa Sadusta ihannelevytyksen, jossa on mystistä tunnelmaa, loistava äänitys ja Filharmonia esittelee parasta virtuositeettiään.

Wolfgang Amadeus Mozart: Prahalainen (38.) sinfonia. Pariisin oopperaorkesteri, joht. Carl Schuricht

Schurichtin Mozart on äärimmäisen vitaalia ja rivakkaa, jopa siinä mitassa, että varsinkin ensimmäisessä osassa mennään miltei nenilleen. Hyvin virkeää ja piristävää kuultavaa; musiikki pirskahtelee ja ikäänkuin räjähtää kaiuttimista ulos.

Ludwig van Beethoven: Fidelio. Covent Gardenin oopperakuoro ja -orkesteri, joht. Otto Klemperer

Joskin Klempererin studiolevytys on monien mielessä se ultimaattinen Fidelio, niin Covent Gardenin esitys vuosi ennen studiolevytystä on legendaarinen. Siinä on monien mielestä parempi laulajisto (kaksi samaa laulajaa on myös studiolevytyksessä) ja intensiivisempi tunnelma. Leonore II -alkusoiton aikana Klemperer oli noussut seisomaan; mahtaneeko karvojanostattava intensiteetti johtua tästä.

Georg Friedrich Händel: Ilotulitusmusiikkia. Berliinin filharmonikot, joht. Rafael Kubelik

Olen tottunut kuulemaan Händelin orkesterimusiikin pääasiassa pienellä kokoonpanolla, alkuperäissoittimin, kiitos omaksi Vanhaksi testamentikseni kutsumani Trevor Pinnockin johtaman the English Concertin levyttämien Concerto grossojen, joista olen pääsemättömissä, mutta Ilotulitusmusiikkiin kaipaan suureellisempaa otetta. Isosta orkesterista tulee juhlallisempi olo. Kun Karl Richterin ja Münchenin Bach-orkesterin taltiointia ei ole saatavilla, niin lähinnä sitä, mutta vieläkin isommalla soinnilla ovat liikenteessä Kubelikin johtamat Berliinin filharmonikot. Ja erinomaisella tyylillä, ei mitään karajanilaista sointimattoa.

Carl Nielsen: Saul og David. Kuninkaallinen Tanskan radio-orkesteri ja solistit, joht. Thomas Jensen

Kohokohta tanskalaislevy-yhtiö Danacordin laajassa historiallisten Nielsen-äänitysten boksin levytyksissä. Sain itselleni aiemmin hahmottomaksi jääneen Nielsenin musiikin haltuuni, ja Saul og David on todella kummallista musiikkia. Jotenkin pyörivää ja pyörryttävää. Thomas Jensen kuuluu olleen kansainvälisen luokan kapellimestari, vähintäänkin puoli päätä pitempi muita saman sukupolven tanskalaiskapellimestareita.

Frederick Delius: Paris. BBC:n sinfoniaorkesteri, joht. Andrew Davis

Brittiläisen musiikin sydämenasiakseen ottanut ystäväni on ehdotellut minulle useasti Deliuksen musiikkiin tutustumista. Tähän saakka olen pitänyt sitä muodottomasti vellovana maisemamattona, juuri sellaisena kuin englantilaista musiikkia kliseisesti pidetään. Andrew Davis kuitenkin tekee tälle tunnelmalliselle musiikille maksimaalisesti oikeutta. Siinä on särmääkin, ja aineksia vaikka mistä: on Griegiä, Sibeliusta, Richard Straussia, Debussytä ja jopa Gershwiniä. Sekä soitto että varsinkin äänitys ovat 10/10 luokkaa tässä yhden levyn ihanteellisessa Delius-johdannossa, joka sisältää suurimman osan Deliuksen tunnetuimmista kappaleista.

Bedrich Smetana: Myyty morsian. Tsekkiläinen filharmonia ja solistit, joht. Zdenek Kosler

Jo Dvorakin sinfonialevytyksistään minulle tuttu Kosler on aliarvostettu kapellimestari, ja tsekkiläisten sointi vielä 1981 oli kansallinen ja idiomaattinen. Kosler tarjoilee tasapainossa rustiikkia sointia ja piiskaavaa rytmillistä tarkkuutta. Ja kyllähän ooppera kuuluu kuulla alkukielellä, ei englanniksi (Mackerras) tai saksaksi (Suitner), ja tämä lopullisesti käänsi valintani Koslerin puoleen. 

Johann Strauss nuorempi: Lepakko-alkusoitto. Berliinin filharmonikot, joht. Erich Kleiber

Ehkä kaikkien aikojen paras ooppera- ja Beethoven -kapellimestari Erich Kleiber saattoi olla myös ylittämätön Strauss-johtaja. En tarkoita Richard Straussia, vaikka hänen Ruusuritarinsa Kleiber tekikin laittamattomasti. Ehkä hieman yllättävää on, että tiukka klassikko Kleiber venyy tällaiseen tanssillisuuteen. Kleiber on taltioinut Strauss-sikermää yhteensä reilun kahden tunnin verran niin Wienin kuin Berliininkin filharmonikkojen kanssa, ja äänitykset vuosilta 1928-1933 ovat ihmeellisen hyviä. 

Ludwig van Beethoven: Sinfonia no 3 "Eroica". Konservatorion konserttiseuran orkesteri, joht. Carl Schuricht

Tätä Beethoven-sykliä on pidetty sympaattisena, mutta nyrpistelty ranskalaisorkesterille. Ei kannattaisi. Heillä on energiaa kuin pienessä kylässä ja aivan omansa, nasaalisten puupuhaltimien johtama soundi. Ja esityksessä on kaikki Toscaninin tulisuus, lisättynä Bruno Walterin humanismilla. Mahtava esitys!

Franz Schubert: Impromptu no 3 D. 899. Wilhelm Kempff

Kempff tekee sen taas; kuten vanhoissa Liszt-äänitteissään, tästä on karsittu kaikki turha. Ikäänkuin Kempff piilottelisi virtuositeettiaan. Sen asemesta esillä on pohdittua, suorastaan filosofista pianismia, punnittua puhetta, jossa jokainen ääni merkitsee. 

Claude Debussy: Nokturnit. Bostonin sinfoniaorkesteri, joht. Claudio Abbado

Debussyn Nokturnit ovat yksi kaikkein suurimpia suosikkisävellyksiäni, ja olen löytänyt nyt sen definitiivisen tulkin, vaikka vallan erinomaisia ovat myös mm. Cantelli, Tilson Thomas, Haitink, Monteux ja van Beinum. Bostonin sinfoniaorkesteria on sanottu maailman parhaaksi ranskalaisorkesteriksi, ja sillä onkin pitkät, katkeamattomat perinteet ranskalaisen musiikin esittämisestä Koussevitskin ja Münchin kautta Abbadoon ja Ozawaan. Abbadon Nokturnit sykkivät hienopiirteisesti ja tuoksuvat kuin kesäyö. Maagista. 

Arthur Honegger: Sinfonia nr 3 "Liturginen". Berliinin filharmonikot, joht. Herbert von Karajan

Monille voi tulla yllätyksenä, että noin 800 levytystä tehneen Herbert von Karajanin useimmat parhaat levytykset ovat germaanisen ydinohjelmiston ulkopuolelta. Honeggerin sinfoniat numerot 2 ja 3 Karajan vaati saada levyttää, ja on helppo ymmärtää, miksi. Kaikesta kuuluu poikkeuksellisen kiihkeä vakuuttuneisuus, ja Karajanin mössöjousilegatosoinnista ei ole tietoakaan; tässä motorisessa ilotulituksessa räikyvät niin vasket kuin puupuhaltimetkin todella epätoivoisesti. Jos et ole koskaan kuullut mitään Honeggeria, kuuntele tämä. Honeggerin motorisuudessa ja kirpeydessä on annos Prokofievia. 

Richard Strauss: Vier Letzte Lieder. Elisabeth Schwarzkopf ja Lontoon sinfoniaorkesteri joht. George Szell

Jotkut levyt ovat klassikkoja, syystä. En ole vertaillut mitenkään kattavasti tämän historian riipaisevimman rakkaudentunnustuksen levytyksiä - Strauss sävelsi sen kiitokseksi elämänmittaisesta rakkaudesta vaimolleen Paulinelle - mutta tämä on täydellinen. Siinä on kamarimusiikillista herkkää toisensa kuuntelua, äärimmilleen hallittu dynamiikka ja väritys, josta Debussy voi nähdä vain unia. Tätä on täysin mahdotonta kuunnella kyyneltymättä.

Johannes Brahms: Serenadi no 1. Hans Rosbaud

On hyvin vaikea määritellä, mikä tekee Hans Rosbaudin taiteesta yleensä niin vakuuttavaa. Brahmsin Serenadin Rosbaud piirtää täysipainoiseksi musiikiksi, sinfonioiden veroiseksi, ja tavallisesti hyvin vakava Rosbaud löytää kerrankin musiikista hymyä (samoin kuin Haydnistakin). 

Jean Sibelius: Sinfonia no 4. Hans Rosbaud

Minuun ovat aiemminkin vedonneet vallitsevasta traditiosta poikkeavat vaihtoehtonäkemykset Sibeliuksen neljännestä. Aiempi suosikkini oli Ernest Ansermet, joka teki tästä kosiskelemattomasta, miltei raa`sta teoksesta ranskalaistyylisesti koloristisen; Rosbaudkin suorastaan pakottaa kuuntelemaan, etenkin kolmatta Il tempo largo -osaa. Rosbaud tekee sen erittäin hitaasti. Muuten tämän poikkeuksellisen ja upean esityksen sanalliseen analysointiin ei alkeellinen amatöörimusikologinen osaamiseni anna eväitä.

Antonin Dvorak: Sinfonia no 6. Clevelandin orkesteri, joht. Christoph von Dohnanyi

Dohnanyi on levyttänyt Dvorakin sinfonioista vain neljä viimeistä, ja kuudes sinfonia on kolmen viimeisen sinfonian veroinen mestariteos. Dohnanyi toteuttaa alleviivaamatta ilman silmiinpistävän omintakeisia painotuksia teoksen pilkulleen; loistava äänitys nostaa esiin jopa yleensä jonkin verran pimentoon jäävät lyömäsoittimet, ja Dvorakin usein korkeintaan keskinkertaiseksi sanottu orkestraatio kuulostaa kerrankin hyvin osuvalta puupuhaltimineen. "Vain musiikkia", mutta soitto ja äänitys ovat 11/10. 

Christoph Willibald Gluck: Orfeus ja Euridice. Lamoureux-orkesteri ja Ensemble Vocale Roger Blanchard. Leopold Simoneau, Suzanne Danco, Pierrette Alarie; johtaa Hans Rosbaud

Tämä levytys panee miettimään autenttisuuden käsitettä ja stereoäänityksen tuomaa lisäarvoa. Tämä 1957 tehty monolevytys ei ainakaan minua pane kaipaamaan stereoäänitystä, sillä siitä kuuluu aivan riittävästi; ponnekas orkesterisoitto ja persoonalliset, loistavat solistit. Tässä ollaan musiikin ytimessä, ja aivan erityisesti olen Simoneau-fani; hän laulaa myös Mitropouloksen kenties ylittämättömässä Berliozin Requiemien livetaltioinnissa. Ja Rosbaud. Hän lienee historian monipuolisimpia muusikoita, joka oli Gluckissa aivan yhtä vakuuttava kuin Mahlerissa tai ranskalaisessa orkesterimusiikissa. Tässä on nerouden kosketus.

Johannes Brahms: Intermezzo op. 117 no 3. Helene Grimaud

Enemmän kuin mitään muuta olen vuoden 2023 aikana kuunnellut Brahmsin pianomusiikista, ja siitä eniten opusta 117. Muistan kun 90-luvun kansikuvapianisti Helene Grimaudilta ilmestyi levyllinen Brahmsin myöhäistä pianomusiikkia, ja luin Gramophone-lehdestä Töölön kirjastossa, että Grimaudin levy jo tuoreeltaan rankattiin parhaaksi Brahmsin soolopianomusiikkia sisältäväksi levyksi. On helppo ymmärtää, miksi, kun nyt kuulen sen melkein 30 vuotta myöhemmin. Grimaudin soitto on poikkeuksellisen mielenkiintoista sen lisäksi, että hän toteuttaa musiikin tunnelmallisuuden maksimiinsa. Grimaud vaihtelee säestäviä ja pää-ääniä siten, että hänen ratkaisuihinsa kiinnittää huomiota musiikin lisäksi, huomaa, millaisia ratkaisuita Grimaud on tehnyt nostaessaan säestysääniä esille. 

Johannes Brahms: 10 intermezzoa, 4 balladia (op. 10), 2 rapsodiaa (op. 79), soittaa Glenn Gould

Irtonaisen polyfonian mestari Glenn Gould on jäänyt jälkipolville etupäässä Bach-tulkkina. Moni muusikko saavutti mielenkiintoisimpia tuloksia oman mukavuusalueensa tai ydinohjelmistonsa ulkopuolella; tästä Karajanin Honegger-levyn lisäksi erinomainen esimerkki on Gould Brahmsin parissa. Romanttiseksi Gouldin tyyliä ei voi sanoa tai hämyiseksi Radu Lupun tyyliin; omalla tavallaan Gouldin soiton luoma vaikutelma on kuitenkin aivan siinä tunnelmallisen keskittynyt kuin Lupullakin. Gould ei ole sonorinen taiteilija, mutta harmonioita hän nostaa todella kiinnostavasti esille. 

Vuoden 2023 tärkeimmät muusikot:

Hans Rosbaud, Rafael Kubelik, Radu Lupu, Andrew Davis, Erich Kleiber, Carl Schuricht, George Szell, Rudolf Firkusny, Otto Klemperer, Helene Grimaud