Armoa luottamushenkilölle ja vapaaehtoistyöntekijälle

Keskustelin erään tuntemani yhdistysaktiivin kanssa kunnallispolitiikasta. Helsingin kaupunginhallituksen jäseniä lukuunottamatta - jotka saavat sen verran hyvän korvauksen tästä aikaavievästä luottamustehtävästään, että sillä voi melkein elää - kunnalliset ja ylikunnalliset luottamustehtävät ovat rinnastettavissa vapaaehtoistyöhön. Jos kokouspalkkiot lasketaan verojen jälkeen kympeissä ja varsinainen palkkatyö, opiskelu tai työnhakukin pitäisi hoitaa, puhumattakaan perheestä, tällöin olisi hyvä olla kasaamatta kellekään liikaa tehtäviä. Näsinmäki on täynnä korvaamattomia ihmisiä.

Äänestäjä on onnellisessa asemassa. Hänellä saattaa olla yksi henkilökohtainen lempiaihe, ja kaikki näyttäytyvät suhteessa siihen ja sen perusteella hän saattaa tehdä äänestysvalinnankin. Kuten venäläinen absurdistikirjailija Daniil Harms kirjoitti: 

"Himmelkumov etsi sisäistä ajatusta, jolle voisi omistaa koko elämänsä. On miellyttävää olla jossain asiassa kuin mielipuoli. Sellainen ihminen näkee asiansa aina ja kaikkialla. Kaikki koituu hänen hyväkseen. Kaikki on suorassa suhteessa hänen rakkaimpaan ajatukseensa." (Harms: Sattumia, s. 100. Toinen painos. WSOY 2000, suomentanut Katja Losowitch)

Äänestäjä voi ikään kuin kilpailuttaa ehdokkaat suhteessa tähän aihepiiriin. Tästä koituu myös perspektiiviharha, tai ainakin eriävä perspektiivi päättäjän kanssa. Jos äänestäjälle tärkeää on vaikkapa Riistavuoren säilyttäminen, Epoon koulu, Sannaisten aurinkopaneelit, vapaa pysäköinti tai Loviisan aurinkovoimala ja joku päättäjä ei joko jaa tätä prioriteettia ja/tai ei ole ehtinyt perehtymään asiaan samalla tarkkuudella kuin äänestäjä, tästä aiheutuu pettymystä, turhautumista ja vihaakin päättäjää kohtaan. Ymmärrän äänestäjää oikein hyvin.

Mutta niin ymmärrän päättäjääkin. Jos halutaan päättäjiksi eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä eikä vain pelkkiä eläkeläisiä, silloin pitänee hyväksyä se, että päätöksiä tehdään puutteellisin tiedoin ja joskus asioita jopa lipsahtaa päättäjän ohitse hänen huomaamattaan ja päättäjältä on jäänyt huomaamatta päätöksessä piillyt sudenkuoppa tai luottamushenkilö ei ole ehtinyt valmistelemaan sellaista kannanottoa, että siitä olisi hyötyä puolustettavan aiheen kannalta. 

Ehdokkaaksi lähdetään toki vapaaehtoisesti ja siihen leikkiin lähtevän pitäisi ymmärtää, mihin on lähdössä, ja antautua niihin tehtäviin, joihin on lähtenyt ehdokkaaksi, mutta kuitenkin luottamustehtävät edustuksellisessa demokratiassa ovat käytännössä vapaaehtoistyötä. Joten olkaamme armollisia päättäjiä mutta varsinkin itseämme kohtaan. En nyt välttämättä tee, kuten saarnaan, koska olen nähnyt Keskuspuiston aina ja kaikkialla, ja nyt Porvoonkorven, mutta luottamustehtävänsä epätäydellisen hoidon kritisoinnista itseensä ottavan on syytä lohduttautua: jos en ihan joka paikkaan ennätä, niin sekin on enemmän, kuin mitä tapahtuisi ilman minua.

Lähetin tämän kirjoituksen Uusimaan yleisönosastolle, missä sitä ei ainakaan vielä olla julkaistu.

Keskiluokkaisia ilmastouhrauksia

Kirjoitin erään uusmaalaisen vihreän ehdokkaan some-seinällä, jossa vertailtiin sitä, millaisia ilmastolupauksia (tai uhrauksia) itse kukin olisi valmis tekemään. Ehdokas itse lupasi välttää lentämistä nyt alkaneena vuonna.

Tässä mennään jotenkin vikaan mittakaavasta, jos pidetään uhrauksena sellaista, joka ei joillekin ole edes mahdollista, tai jos pidetään uutena oivalluksena sellaista, jonka joku on tehnyt jo kymmeniä vuosia sitten. Esimerkiksi veljeni kertoi eilen ettei ole lentänyt 32 vuoteen. Miksei hän sitten ole ilmastonmuutoskeskustelun todellinen sankari, vaan näinä sankareina esiintyvät sellaiset "huippu"osaajat, jotka joko työnsä puolesta tai muutoin vain lentelevät jopa kymmeniä kertoja vuodessa. Yllättävän usein näitä työnsä puolesta lenteleviä löytyy sinänsä hyvää tarkoittavista kehitysyhteistyö-, ympäristö- ja ilmastoalan toimijoista, jolloin toimijat eivät kyllä oikein täytä omia kriteereitään.

Olen joskus keskustellut isäni kanssa siitä, että on jotenkin säälittävää, että nyt herätään paniikinomaisesti ilmastonmuutokseen, vaikka asia on tiedetty jo vuosikymmeniä, ja sitten tehdään uhrauksia, joita pidetään lähes paleoliittisina, vaikka esimerkiksi lomalennoista ja lihansyönnistä luopuminen (tai ainakin niiden karsiminen) ei tarkoita sen kummempaa kuin paluuta 70-lukuun, juuri niihin Rooman klubin aikoihin jolloin ensimmäisen kerran läntinen maailma alkoi heräämään siihen, että luonnonvaramme ovat rajalliset.

Tässä on myös auttamatta jotenkin elitistinen näkökulma, jos ilmastoteot edellyttävät luopumista. Toisilla kun on enemmän, mistä luopua, ja toisille miltei riittää vakiintuneen elämäntavan noudattaminen. Otan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän (joskin nyt yrityksen perustaneen) ystäväni, joka ei juurikaan matkustele, ei aja autoa, asuu yksiössä, ei juo eikä polta ja elää paljolti poimimillaan sienillä ja kalastamillaan kaloilla. Toki globaalissa mittakaavassa kyse on Suomessa luopumisesta, mutta keskiluokan ja pitkäaikaistyöttömän tai eläkeläisen valinnoilla ja valintaedellytyksillä on vissi ero, ja jos joillakin soimaava omatunto nyt aiheuttaa köyhäilyharjoituksia, toisilla se on pakon sanelemaa. Välttämättömyydestä hyve, ei hyveestä välttämättömyys kuten eräillä.

Vielä vähän aikaa sitten vastustin lentomaksua (tai -veroa, ihan miten haluaakin sitä sanoa), vedoten omiin kokemuksiini vuosilta 2007-2013, jolloin osa perheestäni vaikutti Norjassa ja minä Suomessa. Tuona aikana sain paljolti lentelykiintiöni täyteen; arvioni mukaan nousin tuolloin ilmaan yli 30 kertaa. Nyt olen ymmärtänyt, että lentovero on välttämättömyys, suitsimaan niin seiväsmatkailua kuin niin sanottua kansainvälistä yhteistyötä, sillä onhan siihenkin kehitetty videotekniikka. Laitettakoon siis lentomaksu, ja ohjattakoon se suoraan hiilinielua kasvattamaan.

Yhteiskunnassa kaikki ovat nettosaajia

Perjantain (28.12.) aviisissa kysyttiin, että "maksatko sinäkin 15 500 euroa enemmän kuin saat"? Näin kysyessään Uusimaa ei ole vaivautunut harjoittamaan tutkivaa journalismia vaan on tyytynyt ostamaan sitä iänikuisen samaa Veronmaksajien Keskusliiton propagandamateriaalia ja huonosti peiteltyä Kokoomuksen vaalimateriaalia suoraan uutistoimistolta. Ei Uusimaa toki ainoa tähän kapeaan hyvinvoinnin tulkintaan syyllistyvä taho ole; tämä ylhäältä alas valutettu propaganda on niin syvät rivit läpäissyt että useimmat eivät sitä edes huomaa tarkoitushakuisella sihdillä valikoiduksi.

Hyvinvointipalveluiden rajaaminen yksinomaan julkisesti järjestetyiksi SoTe-palveluiksi unohtaa kokonaan moneen kertaan tutkitut korrelaatiot esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluiden ja hyvinvoinnin välillä. Koulua unohtamatta; useiden tutkimusten mukaanhan koulutus tuottaa hyvinvointia ja korreloi vahvasti terveyden kanssa. Se jopa uusintaa yhteiskunnallista kerrostuneisuutta.

Miksi sitten on päädytty nostattamaan niin sanotun ylemmän keskiluokan verokapinaa tällaisella yleisellä rajauksella, jossa veronmaksun ja saatujen palveluiden välistä suhdetta katsotaan oikeudenmukaisuuskysymyksenä, ja keskitytään yksinomaan julkisrahoitteisiin SoTe-palveluihin? Sen peittämiseksi, että hyvätuloisiakin tuetaan monin tavoin. Suurimmat maataloustukien saajat ovat hyvätuloisia, puhumattakaan monenlaisista yritystuista. Käyttäjilleen maksuton koululaitos kelpaa yleensä kaikille, samaten neuvolat, kirjastot ja uimahallit. Ja verovaroista nekin moottoritiet on rakennettu, joilla kelpaa Lexuksella huristaa Keilaniemeen tai lentokentälle.

Sitä järjestelyä, jossa jokainen luovuttaa osan tuloistaan yhteiseen hyvään - joka hyödyttää oikeasti kaikkia - kutsutaan yhteisvastuuksi. Yhteisvastuun toteuttaa yhteiskunta, ja yhteiskunnassa kaikki ovat todellisuudessa nettosaajia.

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehden mielipideosastolle, jolla se julkaistiin ma 31.12.2018.

Ottaako Porvoon kaupunki poliittisesti kantaa?

Uusimaan mielipidekirjoituksen, jonka yksi allekirjoittajista olin, voi lukea suuremmassa koossa klikkaamalla oheista kuvaa.

"Älä jätä vaunuja ja lasta ilman aikuisen valvontaa"

Matkustaessani pienen tyttäreni kanssa Kevätkummusta ykkösbussilla keskustaan, huomasin bussin keskisyvänteen - siis sen, jonne lastenvaunuilla matkaavat jättävät kärrynsä - yläpuoliseen ikkunaan oli kiinnitetty aanelonen. Siinä luki mm. "Älä vaunuja ja lasta ilman aikuisen valvontaa".

Nyt tähän tarvittaisiin Porvoon Liikenteen neuvo. Kuinka tätä ohjetta oli ajateltu noudatettavan? Jos vaunujen kanssa ajetaan sisään keskiovesta ja matka tullaan maksamaan tai älykorttia vingauttamaan kuljettajalle, kuinka tämän on ajateltu tapahtuvan ilman että vaunut, lapsi tai oikeamminkin molemmat jätettäisiin ilman aikuisen valvontaa tämän toimituksen ajaksi? Oliko tarkoitus, että aikuinen monistaa itsensä, vai onko tarkoitus näin kieltää lastenvaunujen kanssa matkustamista yksinäiseltä aikuiselta, ja näin sitoa esimerkiksi kaltaiseni autoton isyysvapaan viettäjä pienen vauvatyttäreni kanssa kotilähiööni? Vai saako lastenvaunujen kanssa kenties matkustaa veloituksetta, kuten menetellään sellaisessa kaupungissa, jossa on vakavastiotettava joukkoliikenne, eli Helsingissä?

Vastausta odotellen,
pienen vauvatytön kanssa isyysvapaata viettävä Michael Perukangas

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehteen jossa se julkaistiin keskiviikkona 7.3.

Kevätkummun palvelukeskus hautasi kirjastoharrastukseni

Muutin hieman yli vuosi sitten Kevätkumpuun. Olen lähiöpoikana viihtynyt täällä mainiosti: luonto on lähellä, ja tärkeimmät lähipalvelutkin löytyvät. Kunnes kirjasto lakkautettiin viime kesänä.

Totta puhuen uusi uljas Kevätkummun sivistyskeskus - jota en voi sanoa Kantele-taloksi, koska nimi on jo käytetty; entisestä asuinpaikasta Kannelmäestä löytyi monitoimitalo nimeltään Kanneltalo - Kantelehuset - on ehdoton asuinalueen apgreidaus. Koulu sai upeat tilat, ja asuinalue sen arvoa nostavan lippulaivan.

Olen varmaan sitten katoavaa ihmislajia, mutta minulle kirjoissa ja äänitteissä on aina ollut olennaista mahdollisuus saada hypistellä kokoelmia, voidakseni valita sieltä mitä mieleen sillä hetkellä juolahtaa. Nyt kirjastovirkailijat saavat käyttää eivät vain koko ammattitaitoaan vaan myös selvänäkijäkykyjään, voidakseen arvuutella, olisinko sillä hetkellä juuri Günter Grassin vai Italo Calvinon tarpeessa. Ilman fyysistä kokoelmaa joudun tiskillä vain empimään: "öö, ehkä jotain ruotsalaista. Ei sittenkään. Ehkä jotain sinistä." Kun aikaisemmin riitti yksi käynti kirjastoon, nyt on tuuripeliä, jos tällä arvuuttelulla oikea tai edes sopiva kirja löytyy. Jos se sitten löytyy, se tilataan pääkirjastosta, ja kirjanhakureissulle pitäisi ehtiä vielä toisenkin kerran sen aukioloaikana.

Fyysinen kirja- ja äänitekokoelma toimii muistin tukena. Ilman kokoelmia ainakaan minä en muista, mitäs niitä kirjailijoita olikaan olemassa. Kolmasluokkalainen poikani on asiasta samaa mieltä. Ja kun minulla ei tässä elämäntilanteessani, jossa sukkuloin sairaalan ja Kevätkummun väliä, ole asiaa keskustaan kuin vasiten ja sitenkin ehkä maksimissaan kerran kuukaudessa, en sitten tule käyttäneeksi kirjastoa enää muuhun kuin hakeakseni sieltä tyttärelleni Maisa-videoita. Niihin Jere Karalahti- ja Alex Stubb -kirjoihin en koske tikullakaan.

Kiitos Kevätkummun kirjasto. R.I.P. Kevätkummun kirjasto.

Michael Perukangas, jo 3-vuotiaasta aivojaan lukemalla pilannut

Kirjoitus julkaistiin toisella yrittämällä Uusimaa-lehden mielipidepalstalla sunnuntaina 11.2.

Tervetuloa naiskagaali, tervemenoa setämiehet

Kokoomusta edustava Markku "Välläri" Välimäki kuuluu kauhistuneen siitä, että naiset osaavat tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Hienoa! Siitä miestenkin soisi ottavan mallia. Sitäpaitsi jo lähtökohtaisesti silloin on tehty jotain oikein, jos vanhaa valtaa edustava setämies ottaa ns. herneen nenään. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta!

Naisverkosto totesi kirjoituksessaan, että naisten kuntapäättäjien määrä Porvoossa on huolestuttavan pieni; toisaalta suurin osa ääniharavista oli naisia. Miksi tämä sitten on valitettavaa?

Naiset yleensä säännönmukaisesti osaavat tehdä ihmisläheisempää politiikkaa. Heillä on usein ikään kuin sisäänrakennettuna sukupuoli-, tasa-arvo- ja ympäristövaikutusten arviointi jo päätöksenteon valmisteluvaiheessa mukana.

Olisi kuitenkin setämiesmäistä typistää naisten osuus perinteisille naisaloille, vaikka miehiä keskimäärin pienipalkkaisempina ja yleensä sote- ja kasvatusaloilla enemmän työskentelevinä heille onkin luonnollista tehdä miehiä informoidumpia päätöksiä, jotka koskettavat niin kunnallisten palveluiden asiakkaita kuin niiden työntekijöitäkin.

Naisille on myös yhdyskuntasuunnittelussa miehiä luontevampaa suunnitella viihtyisää ja turvallista kaupunkia ihmisiä - myös miehiä - varten: naiset käyttävät autoa miehiä vähemmän, eli toisin sanoen heille jalankulkijan ja joukkoliikenteen käyttäjän roolit ovat miehiä tutumpia. Naisten voimin Sote-uudistusta, päivystysasetusta tai työttömien pakkoaktivaatiolakia tuskin olisi koskaan syntynyt.

Tervetuloa siis naiskagaali. Tervemenoa setämiehet.

Oheinen kirjoitus lähetettiin eilisaamuna Uusimaa-lehteen.

Ota vuoteesi ja kävele, sanoo johtamisguru

Viikonvaihteen Uusimaassa johtamisguruksi nimitetty Petteri Kilpinen kehotti työhönsä tyytymättömiä joko tuunaamaan työtään tai ottamaan ovi ja kävelemään. Jotain rajaa pitäisi olla siinäkin, millaista valmiiksi pureskeltua aineistoa tähänkin aviisiin otetaan, sillä Kilpisen neuvot loukkaavat ja ärsyttävät.

Olisi kiinnostavaa kuulla herra Kilpiseltä, minne työpaikkaansa vaihtaisivat esimerkiksi 30 vuotta sairaalassa tekstinkäsittelytyötä tehneet tai pitkäaikaiset koulun keittäjät. Varmaan heidänkin pitäisi perustaa oma osaamisyritys, ja myydä asiantuntijapalveluita toisilleen, mikäli näitä guruja
olisi uskominen.

Maailman muuttaminen tuottavuusloikalla ei oikein tahdo luonnistua, toimistotyön rikkomalla selällä ja Juha Sipilän varastamilla lomarahoilla, kun lähinnä tavoite on junailla itsensä eläkkeelle joten kuten yhtenä kappaleena, ja toivoa ettei se robotti ehdi korvaamaan minua ennen eläköitymistä. Varmaankin nämä johtamisgurut moittisivat tällaista asennetta hyödyttömäksi uhriutumiseksi ja poteroissa jurnuttamiseksi, mutta täältä poterosta eli alipalkatusta julkisen hallinnon roskapankista käsin Kilpisen ohjeet ovat kuin kehottaisi rampaa ottamaan vuoteensa ja kävelemään.

Kirjoitus julkaistiin tämän aamun Uusimaa-lehdessä.

Vihreät, uusi Perussuomalaiset?

Puolueen kannatus oli kyntänyt paikallaan jo usean vaalin ajan. Kunnes tuli 2011, ja Suuri Jytky. Nyt Vihreät tavoittelee kvanttiloikkaa suurten puolueiden joukkoon, jossa on perinteisesti ollut kolme suurta: Demarit, Kokoomus ja Kepu. Mistä suurten puolueiden paikka sitten olisi otettavissa, kun kuitenkin em. kolmen suuren puolueen kannatus näyttäisi heilahtelevan vain muutamalla prosentilla suuntaan tai toiseen, semminkin kun yhden kauden ihmeeksi jäänyt PerSujytky osoittautui suutariksi? Tulisiko Vihreistä urbaani keskustapuolue, Kokoomuksen ratikkaosasto vai päivitetty demarit? Tai... uudet Perussuomalaiset?

Tämän irvokkaan tulevaisuudenkuvan mahdollisuuteen viittaa päivän Uusimaa-lehti, jonka mukaan lehden vaalikoneessa uusmaalaisista vihreistä ehdokkaista 54% oli sillä kannalla, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta pitäisi tuet katkaista. Siis hetkinen, kyse on siis puolueesta, joka on tähän saakka suhtautunut kaikkein johdonmukaisesti rakentavimmin maahanmuuttoon ja jonne tulvi lisää jäseniä reaktiona 2011 jytkyyn?

Miten pitäisi ymmärtää tämä, että nyt näin moni (kaikista ehdokkaista 39%) kokee muukalais- jos ei nyt vihamielisyydelleen niin ainakin nihkeydelleen oikeaksi alustaksi Vihreät? Onko tämä väistämätön kasvukipu suureksi puolueeksi - kasvavassa ehdokasjoukossa kaikki eivät millään voi olla perillä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteesta - vai kosiskelua nuivien suuntaan? Vai onko ns. reaalipoliitikkojen äärilaita vallannut Vihreät: inhorealistit.

Toivon todella, että nuivuuden selittää se, että ihan jokainen ehdokas ei olisi perillä perustuslain yhdenvertaisuuspykälästä, kunnallisvaalit kun ovat luonteeltaan maallikkovaalit. Tämä on suuri surku kaikkien niiden tietämieni todella vilpittömien, valistuneiden ja humaanien ehdokkaiden enemmistölle, joita tiedän Vihreistä löytyvän. Vai onko tässä kyseessä itseään häntään pureva käärme?

Ehkä kyse pohjimmiltaan on siitä, että rasismi on uusi normaali. Meiltä hallituksessa asti näytetään ulkomaalaisvihan hyväksynnän esimerkkiä, ja kohta ei enää kukaan huomaa, että "suvakki" on joskus ollut haukkumasana. Suvakki on uusi neekeri.

Logiikasta kaksi kurssia lukeneena tiedän, että kaksinkertainen negaatio kumoaa itsensä. Toivottavasti nyt ei ole antijytkyksi naamioituneen antijytkyn antijytkyn paikka?

Hyödytön maisteri vastaa porvaritrollille

Uusimaan virkansapuolestatrolli Pietilä, jonka tehtävänä on toisten mieliä myrkyttämällä kai herätellä lukijoissaan patoutuneita aggressioita, kirjoitti 19.10 lehdessä tutkimuksesta seuraavaa:

"Opettajien ja professorien tuottavuutta on lisättävä ja hallintoa kevennettävä": Tämä virke tiivistää Pietilän kirjoituksen sisäisen ristiriitaisuuden. Porvarihallitus keventäessään yliopistoista hallintoa tekee tällä teollaan mahdottomaksi mainitun tuottavuuden lisääntymisen. Kuka hyväksyisi matkalaskut, korjauttaisi (ja usein jopa korjaisi) kopiokoneet, suunnittelisi seuraavan lukuvuoden opetuksen, rekisteröisi opintosuoritukset ja kirjoittelisi erilaisia todistuksia, ellei hallintohenkilökunta: amanuenssit, suunnittelijat, opinto- ja toimialasihteerit?

Omat yliopistokokemukseni ovat 1990-luvulta, Pietilän mainitseman "tehostamisen" alkuajoilta. A-P Pietilälle suosittelisin sitä, että vierailisi yliopistolla tarkistamassa, mitä siellä nykyään tehdään. Käsitykset kannattaa päivittää sieltä 70-luvulta, jolloin ehkä vielä jokunen tosentti suunnitteli sätkätupakan ja Erkin pikakiväärin innoituksella Franzenian C-luentosalissa eli Cellassa veronmaksajien rahoilla vallankumousta.

Lähetin kirjoitukseni Uusimaa-lehteen, jossa sitä ei vielä olla julkaistu. Kun tämä on vastine kyseisen lehden julkaisujohtajalle, en tätä suoranaisesti ihmettele.

Tervetuloa, Onnibus, tervemenoa, Porvoon kylät

Työmatkahelsinkiläisenä tervehdin ilolla Onnibusin avaamaa säännöllistä reittiliikennettä Helsinkiin. Eivät tosin maksa verojaan Suomeen, mutta eihän kukaan, köh, ole täydellinen, vaikka veroja rakastavana punavihreänä tässä olisikin mussutuksen aihetta.

En sinänsä usko lisääntyvän kilpailun tekevän autuaaksi, mutta matalapalkkalainen kiittää pienentyvistä työmatkakuluista. Onneksi sentään ymmärsin asettua kävelymatkan säteelle uuden linjan reitistöstä (ja bussiasemasta), sillä vähän tässä hirvittää, miten Porvoon Liikenteelle käy tässä kilpailussa.

Ei sillä nyt muuten väliä, sillä kilpailu ei armahda ketään. Ei se kyllä armahda niitä epoolaisia, kråköläisiä, emäsalolaisia, tolkkislaisia, kerkkoolaisia, ilolalaisia tai hinthaaralaisiakaan, joilla tosin jo nyt lienee kaikilla auto. Eihän kai kukaan oikeasti ole erehtynyt muuttamaan melkein tiettömien taipaleiden taa, eihän?

Työmatkabussilainen siis kiittää. Mutta Onnibus lienee varmistanut sen, että jos - ja kun - kilpailijan toiminta muuttuu pian kannattomattomaksi, niin pesuveden mukana menee Porvoon jo muutenkin miltei olematon mutta ainut olemassaoleva sisäinen liikenne. Paitsi jos sattuu asumaan Kevätkummussa, keskustassa tai Näsissä, eli Onnibussin reitin varrella. Vaikka Porvoon kyläväestö olisikin ymmärtänyt valmistautua pahan päivän varalle vähintäänkin kahdella autolla, niin Onnibussin tulo markkinoille viimeistään varmistaa sen, että pian enää ei ole autottomalla lapsiperheellä pääsyä Ilolan kotieläintilalle tai Emäsalon hienoille virkistysalueille.

Tarjosin kirjoitukseni Uusimaa-lehteen maanantaina, mutta vielä sitä ei ole siellä näkynyt. 

Vapaus valita, mutta mistä?

Torstain 7.7. Uusimaassa muistutettiin siitä, että vuodesta 2014 alkaen potilaalla on ollut oikeus vapaasti valita hoitopaikkansa Suomen julkisesta terveydenhoidosta. Vapaus valita, mutta mistä, kun päivystysasetus ja Sote-uudistus vievät keskittämisen tielle?

Kun Porvoosta lakkautettiin synnytysosasto, tarkoittaako tämä sitä, että me porvoolaiset saamme nyt vapaasti valita, mennäkkö synnyttämään Kätilöopistolle, Naistenklinikalle, Tampereelle vai peräti Ouluun?

Valinnanvapaus jää hyvin teoreettiseksi, jos samanaikaisesti vähennetään tarjollaolevien vaihtoehtojen määrää. Tämä on nykyajan liberalismia, joka on levinnyt poliittisiin puolueisiin laidalta toiselle. En enää pysty perustelemaan, mitä väliä sillä on, mitä puoluetta äänestää kunnallisvaaleissa, koska on näemmä aivan sama, mihin puolueeseen kuuluu, ja kaikki HUS:in periferian paikallispäättäjien pyristelyt ovat turhia. Olenkin tullut siihen tulokseen, että puoluepoliittinen vaikuttaminen on turhaa.

Michael Perukangas
entinen melkein paikallispoliitikko, tuleva nukkuvien äänestäjä?

Kirjoitukseni julkaistiin tämän aamun Uusimaa-lehdessä. 

Mitä tehdä vaalipiireille?

Vaalipiirit johtavat tiettyyn kasvokkaisuuteen, ja siitä seuraa vastuu: kun äänestäjäjoukko on edes jotenkin rajattu, tällöin on edes teoriassa mahdollista se, että äänestäjät kuuluvat samoihin viiteryhmiin päättäjänsä kanssa, jopa voivat tavata häntä, sillä eihän kukaan joka paikkaan ehdi ainakaan säännöllisesti.

Vaalipiirit voi nähdä esteeksi koko maan tasapainoiselle kehittämiselle tai siis kokonaisuuden edut voivat hämärtyä paikallisten silmälasien läpi tarkasteltuna. Maan tasapainoisen kehittämisen rumempi nimitys on aluepolitiikka, kokonaisuuden etujen ymmärtämisen taas keskittäminen.

Kotiin päin osataan vetää muuallakin kuin maakunnissa, onhan Helsinki oikeastaan oma maakuntansa, niin kuin epämaakunta Uusimaakin - joka oikeastaan on sekoitus Etelä-Hämettä ja ruotsinkielistä rannikkoa - jos ei muuten, niin varmistamassa sen, että yhden kaupungin metropolipöhö ei ahmaise koko seutukuntaa. Vaalipiirit mahdollistavat ja miltei aiheuttavatkin kotiinpäinvetämisen. Siitä ei kuitenkaan kannata yksipuolisesti minkään puolueen sanoutua irti, sillä joka tapauksessa siltarumpupoliitiikka elää ja voi hyvin.

Politiikka on eräänlainen matriisiorganisaatio: jos puolue on yksi ulottuvuus, vaalipiiri on toinen. Ei ole mitenkään sanottua, että omat edut tulisivat aina parhaiten ajetuksi sen puolueen toimesta, jota omassa vaalipiirissä äänestäisi, ei sen paremmin valtakunnanpolitiikassa kuin paikallisestikaan esimerkiksi työssäkäyntipaikkakunnalla. Näin on ainakin paikallisten palveluiden osalta. ja paikallinen on henkilökohtaista, ja henkilökohtainen on poliittista.

Tämä pohdinta viime kädessä palautuu siihen, miten eduskunnan tehtävät nähdään. Eduskunta joka tapauksessa säätää lakeja, ja kaikilla laeilla on paikalliset seurauksensa, jotka Arkadianmäellä helposti unohtuvat, kun yritetään vastuullisesti valvoa kokonaisuuden kehittämisen etua, ja nämä kokonaisuuden edut näyttäytyvät hyvin herkästi numeroina ja tilastoina. Niiden takana on kuitenkin ihan oikeita ihmisiä, joilla on ihan oikeita huolia: huolia oikeuksiensa toteutumisesta, huolia palveluiden saatavuudesta, huolia toimeentulon riittävyydestä.

Eivät vaalipiirit ole mitenkään yksiselitteisiä äänestäjän identiteetin kannalta ainakin sikäli kun se on kiinnittynyt paikallisuuteen, äänestäjäthän muuttavat maakunnista ja vaalipiireistä toisiin, suuriin kaupunkeihin töiden ja opiskelujen perässä, mutta päinvastaistakin liikettä on nähty. Ihmiset mieltävät itsensä ties kuinka monennen polven pohojolaisiksi tai ovat sudeettikarjalaisia tai -helsinkiläisiä, ja identiteettejä voi olla moninaisia, vähän kuin vaikka Suomessa syntyneellä toisen polven maahanmuuttajalla.

Toki alueellinen rajaus on vain yksi mahdollisuus; toinen mahdollisuus voisi olla jonkin viiteryhmän - kuten vaikka ammatti-tai harrastuskunnan, mihin itse kukin nyt haluaisikin itsensä identifioida - mukainen rajaus, mutta tämä taas hakkaisi kiveen korporatismin. Joskus voisi myös olla mahdotonta valita, rekisteröityisikö luonnonsuojelijaksi, julkisen hallinnon työntekijäksi vai kulttuuri-ihmiseksi, perheenisäksi vai sosiologiksi, ja tällöin tultaisiin helposti tilanteeseen, jossa esimerkiksi perheenisä-minun intressit voisivat olla ristiriidassa palkkatyöläisidentiteettini kanssa.

Säilyttäisin siis vaalipiirit, vaikka varmaan niitä rajoja voisi paikoin tarkistella. Jos asutaan yhdessä vaalipiirissä ja tehdään töitä toisessa, silloin saattaisi haluttaa voida vaikuttaa molempien vaalipiirien asioihin. Voisi olla paikallaan, että äänestäjä voisi itse päättää, minkä vaalipiirin äänestäjäksi hän haluaisi rekisteröityä. Toinen tapa kehitellä joustavampaa vaalipiirimallia voisi olla se, että hänen äänensä voitaisiin jakaa niiden vaalipiirien kesken, joissa hän haluaa vaikuttaa.

Helsinkiläinen poliitikko ei tarvitse porvoolaista kannattajaa

Poliitikot ovat riippuvaisia kannattajistaan, jotka taas tarvitsevat poliitikkoa tekemään heidän etujensa mukaisia päätöksiä, ajamaan heidän asiaansa. Kyse on symbioosista: ei ole kansanedustajaa ilman kannattajia.

Olen useissa vaaleissa toiminut jonkun helsinkiläispoliitikon tukiryhmässä, senkin jälkeen kun olen emigroitunut Helsingistä Porvooseen. Olen kokenut tämän luontevaksi monestakin syystä.

Ensiksikin siksi, että olen sudeettihelsinkiläinen, jonka identiteetti edelleen on vahvasti kytköksissä pääkaupunkiin jopa niin että joskus vanhasta tottumuksesta kirjoitan postinumerokseni 00610. Edes nollia en osaa paikoilleen laittaa. Edellämainitusta seuraavat muut syyt: koen, että Helsingissä on paljon etujani valvottavana, ja nämä ovat liittyneet esimerkiksi kansalliseen kaupunkipuistoon, joukkoliikenteeseen ja muihin sellaisiin palveluihin, joita tällainen sudeettihelsinkiläinenkin käyttää.

Sudeettihelsinkiläisyydestäni johtuen tunnen edelleen paljon helsinkiläisiä, oikeastaan suurin osa ystävistäni edelleen asuu siellä. Kun vielä satun omistamaan aktivistitaustaa, olenhan jo kouluajoista ollut se, joka johtaa kaikenkarvaisia karvalakkilähetystöjä milloin rehtorin, milloin vääpelin kansliaan, olen tottunut siihen, että sanallani on ollut jonkin verran painoa vaikuttamiseen liittyvissä asioissa niin että olen kokenut kutsumuksekseni käyttää tämän vaikuttamisen paikan, vaikka sitten hieman agitaatioksikin olisi mennyt.

Nyt se on loppu. En enää vastaisuudessa julkisesti tue helsinkiläisiä poliitikkoja, siis anna äänestyssuosituksia Helsingin vaalipiiriin tai jaa ainuttakaan helsinkiläisen ehdokkaan mainosta. Se on ajanhukkaa, ja senkin ajan tuen mieluummin hyviä uusmaalaisia ehdokkaita. Miksi tukisin? Minkä puolesta agitoisin? Kenen etujen puolesta? Kohta viisi vuotta, vähän yli vaalikauden Porvoossa asuneena silmäni ovat auenneet.

Helsinkiläiskansanedustajille on aivan se yksi ja sama, miten me syrjäseutulaiset pääsemme huolehtimaan jokapäiväisestä leivästämme, pyörittämään teidän palveluitanne. Helsinkiläispoliitikko viis veisaa siitä, että porvoolaisilta lähtee synnytyssairaala alta, päin vastoin he ovat alttiita toimimaan tässä pyöveleinä; samalla sitten jonkun lähiökoulun pelastamiseksi perustetaan kansalaisliike (minkä entisenä lähiökoulun kasvattina kyllä ymmärrän hyvin), tai valitetaan kun helsinkiläisillä synnyttäminen täytyi väliaikaisesti käydä suorittamassa 5 km kauempana Naistenklinikan remontin aikana, kun meille syrjäseutulaisille tällainen valinnanmahdollisuus on elitismiä: kyse on meille palvelun saatavuudesta, jonka kanssa saavutettavuus kulkee käsi kädessä.

Olisin halunnut uskoa, että pääkaupungin ja muun Suomen vastakkainasettelu olisi vain Kepun ja heidän haukkujiensa jälkijättöistä, turhien ja olemattomien rajojen pystyttämistä. Mutta valitettavasti vastakkainasettelujen aika ei ole ohi. Esimerkiksi pettymyksekseni lähes kaikkien helsinkiläisten poliitikkojen yksituumaisesti kannattaman, monessakin mielessä yhteiskuntataloudellisesti kyseenalaisen Pisara-radan rahat ovat pois itäsuunnan ratarahoista. Kun Helsingissä sentään on vaihtoehtoja, esimerkiksi köyhän miehen Pisara eli raitiovaunu, ei tarvitse mennä Hinthaaraa kauemmas kun ei oikein ole mitään, tai edes sen pahempaan periferiaan kuin Vihtiin.

Olen koettanut olemattomalla menestyksellä viritellä keskustelua pariinkin otteeseen siitä, miksi kaikki tietämäni helsinkiläiskansanedustajat ja moni muukin yliopistokaupungin edustaja painoi nappia synnytykset mitä ilmeisimmin Porvoon sairaalasta lopettavan päivystysasetuksen puolesta, joka samalla käynnistänee lumivyöryefektin, jossa erikoissairaanhoito käy koko maakunnassa uhanalaiseksi.

En kysele enää, sillä se on ollut metsään huutamista. Mieluummin menen sitten huutamaan metsään. Miksi kannattaisin poliitikkoa, joka tekee etujeni vastaisia päätöksiä? Me olemme kyllä kelvanneet tukiryhmiin, mutta muuta arvoa meillä ei sitten olekaan. Tässä siis kiitos tuhansista luukutetuista mainoksista ja linkatuista linkeistä. No, ainakin kuntolenkeistä nämä luukutukset ovat käyneet, ja keskusteluakin on tullut herätettyä, mikäli sellainen on sosiaalisessa mediassa mahdollista.

Osaan sammuttaa valot itsekin. Ei niitä tarvitse Arkadianmäeltä sammuttaa.

Työajan pidentäminen ei tehosta työtä

Uusimaan kotipersu Eskelisen Veijo ehdotti työn tehostamiseksi työajan pidentämistä. Jos työaikoja pidennettäisiin kesälomia lyhentämällä, sittenpä saisi pitää esimerkiksi poliklinikoita auki tyhjän pantteina, sillä asiakkaat ovat kesälomilla. Jos niitä taas pidennettäisiin iltoihin, kuka noutaisi näiden palvelualojen työntekijöiden lapset päivähoidosta, laittaisi heille ruokaa ja kuuntelisi heidän huolensa?

Kerron Eskeliselle, miten käy, jos työaikaa pidennetään esimerkiksi hoitoaloilla. Työntekijöiden väsyessä hoitovirheet lisääntyisivät. Voisi tulla annettua vahingossa esimerkiksi väärää lääkettä. Opettajienkaan työaikaa ei voi pidentää, sillä he jo nyt tekevät laskemattoman määrän töitä kotona, eikä siitä makseta mitään.

Koska en kuitenkaan tahdo olla pahansuopa Eskelistä kohtaan, oletan hänen tarkoittaneen vientiteollisuutta eikä esimerkiksi palvelualoja, mikä on kaikenkattavuudessaan huonosti työn sisältöä ja laatua kuvaava termi, mutta olen käyttänyt sitä yleisen ymmärrettävyyden vuoksi. Eskeliseltä on kuitenkin tainnut jäädä huomaamatta, että jo 40 vuotta suurin osa suomalaisista on saanut elantonsa näistä palveluista, ja näistä palveluista ovat vientiteollisuudenkin työntekijät riippuvaisia. Näiden palveluiden työoloja ei kannata rapauttaa, muuten jäävät tehdastyöläisenkin niin lapsien kuin vanhempienkin pyllyt pyyhkimättä.

Kirjoitus julkaisiin Uusimaassa lauantaina 28.3. Kirjoittajalta olivat menneet Vesa Koskivuo (kok.) ja Veijo Eskelinen (PS) sekaisin, ja nyt sai Eskelinen aiheetonta ansiota.

En enää ole niin varma metropolista

Olen oikeastaan aina pitänyt itsestäänselvänä väistä- ja välttämättömyytenä, että Helsingin seudun kunnat - ainakin Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Helsinki - liittyvät yhdeksi Helsinki-nimiseksi kaupungiksi. Metropolia siitä ei kuitenkaan saa, ei, vaikka työntäisi kaikki radanvarret täyteen asuntoja ja vielä metsätkin. En nyt sekoita megalopolikseen tai maailmankaupunkiin, joita on vain muutama, mutta on siinä ja siinä, sanoisinko edes Berliinin kokoista kaupunkia metropoliksi.

Nyt en kuitenkaan enää ole niin varma tästä helsinkiläisyyden lähetyskäskystä. Voidaanko puoli Uusimaata valjastaa ja alistaa helsinkiläiselle anschluss-hybrikselle, tontti- ja työvoimareservaateiksi? Miten käy lähidemokratian? Entä lähipalveluiden saavutettavuuden? En ole niin huolestunut töölöläisten, kalliolaisten, puotilalaisten tai haagalaisten lähipalveluista. Lähipalvelut ne on pähkinärinteeläisillä, nikinmäkeläisillä tai niipperiläisilläkin, puhumattakaan porvoolaisista tai pornaislaisista.

Tiedän, tiedän, Pentti Linkola kirjoitti joskus niin, että toisilla nyt vaan on sattunut vähän huonompaa hiihtokenkää kun ovat sattuneet asettumaan väärään paikkaan, sellaiseen, jonne ei aurinko paista, pakkoko sinne pornaisiin on muuttaa ilman autoa, jolla pääsee metropolipalveluihin - kuten synnyttämään - ja totisesti ei Linkola ole keskustapuolueen käsikirja. Eivät kehyskunnat kuitenkaan kasva vain siksi, että kaikilla ei olisi varaa asettua Helsinkiin vaan siksi, että ihmisiä muuttaa maakunnista Etelä-Suomeen töiden, opiskeluiden tai rakkauden perässä, ja Etelä-Suomi on muutakin kuin Helsinki, vaikka sisäisen siirtomaapolitiikan näkökulmasta toiselta saattaisikin näyttää.  Kun aikaisemmin siirtomaat tuottivat emomailleen raaka-aineet ja työvoiman, sisäisessä siirtomaapolitiikassa kehyskunnat ovat keskuksien tonttimaa- ja työvoimavarastoja.

Moni helsinkiläinen ongelma näyttäytyy aika ensimmäisen maailman ongelmana kehyskuntalaisvinkkelistä. Kehyskunnasta käsin on vaikea eläytyä esimerkiksi Kätilöopiston lakkauttamisuhkaan, jos kuitenkin synnytyssairaala edelleenkin on saatavilla omassa kunnassa, vaikka sitten se siirtyisikin joillakin 5 km kauemmas, kun täällä kyse on siitä, onko sitä synnytyssairaalaa ensinkään. Kehyskuntalainen ei osaa eläytyä helsinkiläisten kauhuun koulujensa tai terveyskeskuksiensa kanssa, ja voi näyttää siltä, että helsinkiläiset on hemmoteltu piloille lähipalveluineen, jos kyse on siitä, löytyykö terveyskeskus Mätäjoen omalta vai toisen puolelta.

Vain siksikö naapurikunnat pitää liittää Helsinkiin että helsinkiläisen omaa lähiterveysasemaa tai koulua ei lakkautettaisi, ja tätä perustellaan koko kansakuntamme kilpailukyvyllä? Nyt oikeesti, vaikka olen kyllä lukenut kaupunkitutkimukseni, kahdessa eri maassa ja yliopistossa. Olen lukenut sitä sen verran paljon, että tiedän kyseisessä tutkimusdisipliinissä puhutun myös ns. puutarhakaupungeista, jotka yhdistyvät toisiinsa raideliikenneverkostolla. Se Uudeltamaalta puuttuu, ja sen takia kehyskuntalaiset tulevat tukkimaan ne ***:n kaupunkibulevardit.

Suomessa vallitsee ainakin periaatteellinen vapaus valita asuinpaikkansa, ja moni muuttaa kehyskuntiin esimerkiksi siksi, että ne tarjoavat elintilaa ja edes miten kuten siedettävällä hinnalla. Ja esimerkiksi Kainuusta Etelä-Suomeen muuttavalle esimerkiksi Mäntsälä ei välttämättä näyttäydy Helsingin kehyskuntana, vaan - Mäntsälänä, kuntana, josta puuttuu uimahalli mutta josta saa kohtuuhintaisia rintamamiestaloja ja josta pääsee junalla töihin, edellyttäen, että se työ on sellaisessa paikassa, jonne pääsee junalla eikä esimerkiksi Kouvolassa, joka muuten on lähempänä Mäntsälää kuin Helsinkiä.

Kunnat eivät tietenkään ole itseisarvoja. Ei ole itseisarvoa olla porvoolainen, pornaislainen, espoolainen, vantaalainen tai helsinkiläinen siinä mielessä, että valtion pitäisi subventoida paikallisidentiteetin rakentamistyötä. Kunnat ovat paljon muutakin, minkä helsinkiläiset tietävät siinä missä muutkin: ne ovat paikallisen vaikuttamisen välineitä, kaavoituksen instrumentteja ja lähipalveluiden delegointivälineitä, vaikka varmaankin nämä asiat voitaisiin hoitaa jollakin muullakin mallilla kuin kuntien toimesta, ja hoidetaankin: palveluita kuntayhtymä- ja kaavoitusta maakuntatasolla.

Jos helsinkiläiset haluaisivat myötämielisyyttä metropolihankkeelleen, ei se ainakaan tapahdu aluekaappauksilla, jotka hoidetaan kioskirosvomaisen ylimielisesti. Ylimielisyyttä on esimerkiksi sellainen asenne, että perustellaan asuntojen rakentaminen sillä, että niin kaikilla olisi varaa asua Helsingissä, mikä implikoi sen, että nyt kun kaikilla ei ole, niin me kehyskuntalaiset olisimme epäonnistuneita wannabehelsinkiläisiä.

Miksi kannan rahani Itikseen mutten Porvooseen?

Kävin kantamassa tänään pölynimurin kotiini Itäkeskuksesta, vaan en Porvoosta. Ei sellaisia Porvoosta saakaan, paitsi Kuninkaanportista.

Työskentelen Helsingin Sörnäisissä, josta metrolla pääsee kätevästi Itikseen, josta kojeen saa bussin matkatavarasäiliöön. Ajokortittomalle melko kätevää, joskin kantaa imuri siltikin piti.

Kuninkaanportti ei totisesti houkuttele asioimaan. No, vessalla siellä ei teekään mitään, sillä eipä alueella ole ravitsemusliikkeitäkään. Julkisesta tilasta puhumattakaan.

Liikkuminenkin Kuninkaanportissa on arpapeliä: vierekkäiseen kauppaliikkeeseen päästäkseen saattaa joutua kiertämään parkkipaikan läpi, yleisen tien reunaa ja sitten toisen parkkipaikan yli, vaikka se liike olisi muutaman metrin päässä. Tosin välissä saattaa olla 5 metrin pystysuora pudotus, josta saattaa selviytyä, jos lumihanki on riittävän syvä.

Ostan suhteellisen harvoin mitään suurempaa, sellaista, jota saisi Kuninkaanportista. Ostan sen Itäkeskuksesta enkä kanna rahojani Porvooseen, olin sitten kuinka epäisänkaupunkilainen. Itiskään ei ole mikään viihtyisän kaupunkisuunnittelun riemuvoitto, mutta sieltä sentään pääsee pois. Eivät ne rahat muuten pääsääntöisesti Porvooseen nytkään jää, vaan ketjuyrityksille.

Tarjosin kirjoitukseni Uusimaahan, mutten tilaa tällä hetkellä ko. kasettaa, joten en tiedä, julkaistaanko se siellä. 

Halutaanko itäinen Uusimaa tappaa sukupuuttoon?

Tulin juuri isäksi toisen kerran elämässäni, ja Porvoon sairaalan palvelu perhehuoneineen oli ensiluokkaista, paljon parempaa kuin Oslon kaltaisessa yliopistokaupungissa, jonka Ullevaalin sairaalan synnytyshuoneessa opettelin isyyttä ensimmäisen kerran.

Odotusaikana jo se, että sairaala on kahden kilometrin päässä, loi turvallisuudentunnetta. Kotoani sinne pääsee pyörällä alle 10 minuutissa, kävellen 20 minuutissa ja taksilla matka kestää viitisen minuuttia. Odotusaikana rauhoitti mieltä tietää, että matka synnyttämään on näin lyhyt niin että paikalle ehtii varmasti ajoissa. Porvoon sairaalasta saamamme palvelu ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen ansaitsee täyden kympin.

Jokainen synnyttänyt tietää, etteivät kysymykset synnytykseen lopu. Meitä vanhempia on suuresti rauhoittanut tieto, että rintakumeja tai imetysneuvoja on voinut hakea 2 kilometrin päästä. Jos näitä olisi tarvinnut hakea 50 kilometrin päästä, olisimme jo siirtyneet pulloruokintaan.

Me vielä ehdimme synnyttämään Porvoossa. Mutta eivät ehdi itäisen Uusimaan synnyttäjät vastaisuudessa, jos aika ajoin esiin putkahtelevista uhkailuista lakkauttaa Porvoon sairaalan synnytysosasto joskus tulee totta. Esimerkiksi meiltä Naistenklinikalle kestäisi vaihtojen kanssa puolisentoista tuntia. Ja onko se bussista viimeisillään hoippuminen pysäkille, kävely toiselle pysäkille, odottelu ja ratikkaan istuminen nyt niin mukavaa siinä tilassa. Lapsivedet ratikkakiskoille.

Nykyisellään lapinjärveläisillä kestää bussilla Porvooseen noin 35-40 minuuttia. Jos synnytykset siirtyvät Helsinkiin, matka ensin Kamppiin kestää tunnin enemmän, sitten vaihto päälle. Ruotsinpyhtäältä ja Monninkylästä ei suoraa yhteyttä synnyttämään enää ole. Tai on, taksilla, joka maksaa satasen suuntaansa, ja kestää silläkin päästä sairaalaan tunnin, mikä on pitkä aika, jos synnytys kestää vain kolme tuntia, kuten meillä.

Toivon siis totisesti, että synnytysosasto pysyy Porvoossa. Muuten syntyy jatkossa lapsia navetoihin, saunanlauteille ja takapenkeille, ihan kuin ennen vanhaan, maassa, joka saa kiittää aikanaan maailman pienimmäksi mainittua lapsikuolleisuuttaan Arvo Ylppöä, kattavaa neuvolaverkostoa ja maakuntasairaaloita, täydennettyinä keskussairaaloiden erikoisosaamisella. Sittenpä tulee lisääntyminen olemaan sallittua vain autollisille. Tai sitten tyhjennetään itäinen Uusimaa juhlapuheissa niin kovasti tavoitelluista lapsiperheistä, joista muuten yhä suurempi osa on autottomia, ei vähiten siksi, että heitä muuttaa tänne pääkaupunkiseudulta. Jos halutaan tulevia veronmaksajia, ei kannata tappaa koko maakuntaa sukupuuttoon.

Michael Perukangas

Tarjosin kirjoitustani Uusimaahan viime sunnuntaina. Vielä ei ole tiedossa, menikö se läpi.

Raiteet ovat esteettömyyskysymys

Kun Porvoon kaupunginhallitus päätti vuosi sitten olla riitauttamatta Uudenmaan vaihemaakuntakaavaluonnosta, koska se piti siihen sisältyvää megamarkettiluokan varausta tärkeämpänä kuin raiteiden vetämistä Helsingistä Söderkullan kautta Porvooseen, tyhmästi se teki. Päätöksellään se pani piut palttua tasa-arvolle ja esteettömyydelle.

Esteettömyys on tasa-arvokysymys. Se ei koske ainoastaan pysyväisesti liikuntavammaisia, vaan esteettömyys on meidän kaikkien asia. Lastenvaunut sentään saa taitettua kuljettajan yleensä suosiollisella myötävaikutuksella bussin tavaratilaan, mutta kyllä pyörätuolin kanssa on mahdotonta. Ja pyörätuoliin voi kuka tahansa joutua, vaikka vain väliaikaisestikin. Ja väliaikaisen pituuttahan ei voi tietää kukaan.

Jos esimerkiksi minä nyt joutuisin onnettomuuteen, jonka seurauksena pyörätuolittuisin, minun työurani - ollaan siitä nyt mitä mieltä hyvänsä, mutta se ei ole tämän messun aihe - loppuisi siihen paikkaan ja jäisin yhteiskunnan elätiksi. Vai luuletko SINÄ että minä pääsen tuollaisista portaista ulos, ellen edeltävästi olisi onnistunut saleilemaan itseni sellaiseen kuntoon kuin tuntemani malminkartanolainen kiviseppä Jukka, joka kätevästi ensin yhdellä tai kahdella kädenkäänteellä taittaa pyörätuolinsa, nostaa sen bussiin ja sitten nostaa itsensä käsillään kyytiin. Ihailtavan varma ja kätevä suoritus muuten.

Jos apua ei ole saatavissa, tällöin esimerkkihenkilömme on tehtävä niin kuin Jukan. Tai jäätävä kotiin, ellei saatavilla satu olemaan sellaista henkilöä, joita avuliaita henkilöitä oli esimerkiksi sen kerran kun menin puoluebussilla Tikkurilasta Lappeenrannan puoluekokoukseen. Sähköpyörätuoli sentään mahtui tavaratilaan, jonne sen kaksi miestä nosti, ja minä kannoin naisen bussiin. Aina ei näitä kantajia kuitenkaan ole luvassa. Vai pitääkö bussinkuljettajat asettaa samantyyppisiin kanniskelukokeisiin kuin palomiehet?

Siis tästäkö?

Suositan siis niitä raiteita Porvooseen. Muuten ei voi sanoa, että Porvoossa oltaisiin virallisesti sitä mieltä, että Porvoossa asuvien pyörätuolihenkilöiden olisi tarkoitus työllistää itsensä vaan heidät jätetään yhteiskunnan armoille. 

Uusmaalaisia virkistysaluekuulumisia

Kopparnäsin rantakalliot Berglundin talon ikkunan muodostamissa "kehyksissä". 


Mikä on Uudenmaan virkistysalueyhdistys? Se on poliittisesti ohjattu uusmaalaisten kuntien yhteistyöelin, jonka mission mukaan sen ”tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksia, säilyttää ja vaalia luontoa ja maiseman omaleimaisuutta sekä ottaa huomioon paikallisen väestön viihtyvyyden ja peruselinkeinojen harjoittamisen turvaaminen siten, että toiminta on sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa.”

Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksessä toiminnansuunnittelua rajaa Inkoossa, Kopparnäsin virkistysalueella sijaitseva yksityinen Berglundin talo, joka käytännössä tekee Kopparnäsin arvokkaista rantakallioista yksityispihan jatkeen.

Berglundin talon ostamismahdollisuus on väreillyt pinnan alla jo jonkin aikaa. Keskusteluissa on väläytelty vaihtoehtoja asunto-osakeyhtiön perustamista, majoitus- ja ravintolatoiminnan pyörittämistä talossa sekä mahdollisen vierasvenesataman perustamista, tai sitten merellisen luontokeskuksen, eräänlaisen meri-Haltian perustamista taloon.

Berglundin talon hankkimista puoltavat se, että siitä olisi mahdollista tehdä yhdistyksen ”lippulaiva”, mutta toisaalta tämä hankinta sitoisi yhdistyksen kädet aluehankinnoissa ja muissa investoinneissa. Avoin kysymys on myös, missä määrin talon hankinta maksaisi itsensä takaisin; ainakaan vierasvenesatamalle ei voi esittää tuottotavoitteita, eikä sellainen ole virkistysalueilla sopivaakaan, ne kun ovat yleisiä hyödykkeitä. Realistisin vaihtoehto saada sijoituksesta tuottoa mahdollisimman ripeällä aikataululla olisi kiinteistöyhtiön perustaminen; tämän lisäksi taloon voisi jättää tilaa yhdistyksen toimitiloille ja/tai mahdolliselle tilausravintolalle ja luontokeskukselle.

Vihreästä näkökulmasta esitetyt varaukset yhdistyksen strategiaan liittyvät luonnonhoitostrategioihin ja aluehankintoihin, jälkimmäiset liikenneyhteysnäkökulmasta. Me näemme sisäänrakennetun ristiriidan siinä, että strategiassa myönnetään, että pääkaupunkiseutu ja keskinen Uusimaa ovat virkistysalueissa aliedustettuina mutta kuitenkin strategiassa tavoitellaan aluehankintoja ensisijaisesti saaristosta ja itäiseltä Uusimaalta.

Vihreät haluavat myös painottaa joukkoliikenneyhteyksiä nyt hyväksyttyä strategiapaperia
enemmän; Outi Ugaksen aloite – joka sai tukea jopa Kokoomuksesta – kuitenkin hävisi äänestyksessä puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Lisäksi vihreät haluaisivat varmistaa, että virkistysalueille ei asetettaisi tuottotavoitteita, jotka ohjaavat luonnonhoitoa, kun nyt hyväksytyssä strategiassa toivottiin, että alueiden hoitoon osallistuisivat yhdistyksen lisäksi myös kunnat. Vihreillä onkin tärkeä rooli varmistaa, että kuntien omat kehitystavoitteet eivät ole ristiriidassa maakunnallisten virkistysaluetavoitteiden kanssa.

Vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa ja muuttuvassa kuntakentässä ei voi laskea kovin paljoa sen varaan, että kunnat osallistuisivat alueellaan sijaitsevien, yhdistyksen omistamien alueiden hoitoon, puhumattakaan siitä, että virkistysalueille on hankala laskea välittömiä tuottotavoitteita, jolloin niiden itseisarvoisuus pitää perustella toisin. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että yhdistyksen pelivara strategisena toimijana säilyy.

Kirjoitus on julkaistu Uudenmaan Vihreiden blogikutsusarjassa, josta alkuperäisjulkaisun pääsee lukemaan klikkaamalla otsikkoa.