Miksi rakastan argentiinalaista tangoa

Olen aika ajoin miettinyt täydentäväni itseäni musiikkitieteen opinnoilla, vaikka ei mikään analyysi selitäkään sitä, mikä ja miksi jossain musiikissa vetoaa. Paitsi ehkä sittenkin, ainakin osoittamalla yhtäläisyyksiä.

Tämä tuli mieleeni oivaltaessani argentiinalaisia tangoja kuunnellessani. Oivalsin, että ne ovat siinä mielessä kuin Mozartia, että vaikka pintataso saattaisi olla kevyttä ja puhdistavaa, se varsinainen katarsis kuitenkin on pinnan alla. Näennäisen kevyenä musiikkina tragedian mahdollisuus ei koskaan ole loitolla.

Näin on elämässäkin. Vain naiivi tai silmänsä sulkeva voi kiistää onnellisuuden, keveyden tai helppouden haurauden. Tragedian mahdollisuus on aina olemassa, meille kaikille.

Sitä musiikkitiede tuskin kykenee selvittämään, miksi tämä yhdistelmä vetoaa. Paras selitys lienee edellämainittu: se, että ne simuloivat ihmiselämää. Varmaan kuitenkin sävelkulkujen ja -lajien tutkiminen voisi vahvistaa epäilyni Mozartin ja tangon yhtäläisyyksistä, yhteyksistä sentään lienee uskallettua spekuloida.