Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Tunnustan - katsoin mm-kisoja

Nyt kun jalkapallon maailmanmestaruuskisojen vuoden 2022 painos on saatu päätökseen, tulen kaapista. Kyllä, olen katsonut kisoja, enkä ollut niin luja ja vahva kuin moni minuakin kovempi futisfani, kuten Paavo Arhinmäki boikotoidessaan näitä kisoja, jotka ovat taas osoittaneet sen, että kansainväliselle jalkapalloliitolle raha on arvojärjestyksessä jalkapalloa tärkeämpää. Itse asiassa niin, että jalkapallo on väline rahan tekemiselle. En ole kuitenkaan siinä asemassa, että minusta olisi moraaliseksi esimerkiksi ja suunnannäyttäjäksi muille. 

Olen seurannut jalkapalloa vuoden 1982 kisoista alkaen. Niistä kisoista muistan paljon, vaikka meillä ei kotona ollut televisiota. Langanlaiha Paolo Rossi, Marco Tardellin tuuletus, Brasilian satumainen keskikenttä ja se, kuinka Länsi-Saksan maalivahti Toni Schumacher melkein tappoi Ranskan Patrick Battistonin. Vuoden 1986 kisoista muistankin sitten aivan kaiken, muutakin kuin Maradonan. 

Vuoden 1986 kisat tunnetaan Maradonan kisoina, ja nämä kisat Messin kisoina. Miksi sitten katsoin näitä kisoja? Toki mukana on hävettävän paljon itsekeskeisen nautinnon hakua, jota varmaan ontuvastikin yrittelen peitellä siten, että päätökseni katsoa kisoja omalta hyvin vaatimattomalta osaltaan tahtoo välittää viestin, että tämä peli on paljon suurempi kuin läpikorruptoitunut rahantekokone FIFA tai mikään poliittinen järjestelmä, tässä tapauksessa verirahoilla pöhkörikastunut öljytynnyri nimeltään Qatar. 

Jalkapallo on tuonut niin paljon iloa, surua ja muuten sykähdyttäviä hetkiä, että ottakaamme kaunis peli takaisin raharuhtinailta. Jalkapallo kuuluu koko yhteisölle, ja se yhteisö on maailma. 


torstai 14. huhtikuuta 2016

Popot naulaan

Jari Litmanen - vanha mies, minua 2 viikkoa muistaakseni vanhempi - ei ole koskaan myöntänyt laittavansa nappiksiaan jalkaan. Minä joudun toteamaan nyt, 45 vuotta täytettyäni, että on aika päättää se, mitä urheilua harrastan loppuelämäni. Minulla juokseminen - joka nykyään kaiketi on lähinnä hiipimistä - on ykkösasia, ja uskoakseni jokainen oikean jalan potku on pois tästä juoksemisesta. Säästän polveani siis juoksemiseen, ja hiipimisen kutsuminen juoksemiseksihan on sekin itsepetosta, sosiaalisesti hyväksytympi ja upgreidatumpi tapa kutsua hölkkäämistä.

Vaikka olenkin pallottoman pelin erikoismies, itse itseni köyhän miehen Gattusoksi kehittänyt, ei minusta enää tässä vaiheessa tulle vasuria, ja siinä sivussa taitopelaajaa (suuri osa taitopelaajistahan on vasureita, kuten Messi, Rivaldo, Rivelino ja Saastamoinen). Joskus kuitenkin saattaa tulla pallottomallekin pelaajalle äkillinen mielenhäiriö, jossa potkaisen palloa, ja jotta en sortuisi tähän mielitekoon, jäävään siis itseni pois jalkapallonpelaamisesta, ellen sitten jalka- ja askelkyykyillä hanki polveni ympärille niin vahvat tukilihakset, että ne eivät satunnaista potkua hetkahda.

Sitä odotellessa, siirrän itseni siis eläkkeelle, tai ainakin odottelemaan kutsuja Goa Unitediin muiden raakkien tavoin. Saunominen soveltunee sosiaaliseksi urheilumuodokseni paremmin, niin psykososiaalisuudelleni kuin fyysisellekin ulottuvuudelleni (=polvelleni).

Kiitos kyllä kuuluu peliseurueelleni. Minä, joka olin koulu kunujaoissa aina kahden viimeisen joukossa, ja sellaiset päätyivät aina puolustajiksi - minä olin yleensä oikea pakki, joka ei saanut nousta eikä osannut puskeakaan, paitsi kerran vahingossa - pääsin irtautumaan tästä rooliodotuksesta niin että aloin jo hetken pitämään itseäni köyhän miehen Inzaghina. Olen kuitenkin pikemmin tee-se-itse Gattuso, parhaimpina päivinä Tigana.

Futispäivä 2016 - äänestys