Kannanottoni Helsingin yleiskaavaan

Helsingin yleiskaava ei ole reaktio Helsingin nopeaan väestönkasvuun, vaan lähtee liikkeelle tietoisesti valitusta strategiasta, jossa Helsinki haalitaan mahdollisimman täyteen. Tässä strategiassa, jossa tavoitellaan lisää veronmaksajia, toissijaista on nykyisten asukkaiden viihtyvyys ja helsinkiläisten palveluja pyörittävien kehyskuntalaisten liikenneyhteydet.

Helsingin kasvattaminen perustuu peiteltyihin premisseihin, jotka perustellaan virallisesti tarkoitusperiään ylevimmiksi. Suosituin peruste Helsingin kasvattamiselle perustellaan ekologisella yhdyskuntarakenteella: sillä, että kaavoittamalla lisää asuntoja Helsinkiin, hidastetaan väestön sirottautumista ympäri kehyskuntia. Kuitenkin, niissä kehyskunnissa asutaan yleensä ihan vapaaehtoisesti, eivätkä kaikki ole joutuneet kehyskuntiin vain siksi, että heillä ei ole varaa asua Helsingissä. Tämä väite halventaa kehyskuntien asukkaita.

Kun edellinen premissi perustuu sille oletukselle, että jokseenkin kaikki haluavat asua Helsingissä, tästä on johdettu asuntojen tarjonnan ja kysynnän välinen ristiriita, jota en täysin kiistä. En myöskään kiistä sitä, että asuminen on ainakin pääkaupunkiseudulla liian kallista (mitä se on myös kehyskunnissa, ainakin Porvoossa). Tähän suunniteltu miljoonien kerrosneliömetrien massoittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu: jos nyt Helsingin uudisalueilla neliöhinta on herkästikin 6000-8000 euroa, vasta yleiskaava-asteella oleva kaavoitus tuskin mahdollistaa tuota edullisempaa asumista. Uusi Helsinki siunaa sen, että kaupunkiin halutaan vain "hyviä" veronmaksajia.

Yleiskaavaan sisältyvä ajatus kaupunkibulevardeista kuulostaa periaatteena hyvältä, jos kaupungin sisääntuloväylien asuntokaavoittaminen merkitsisi samanaikaisesti viheralueiden säästämistä. Yleiskaavakartan ns. "verikartan" perusteella näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Hämeenlinnantien varrella, jossa Keskuspuiston varsi reunustetaan kortteliriveillä, jotka eivät puhdista kaupunki-ilmaa, eivätkä suodata hulevesiä, kuten tekee metsä. Helsinkiin halutaankin oikeasti lisää kaupunkia, virkistysmahdollisuuksista viis.

Oikeissa kaupungeissa kuitenkin arvostetaan virkistysalueita; esimerkiksi New Yorkin Keskuspuiston rajat on kiveen hakattu, ja Oslon kaupunkimetsä on suojeltu erityislainsäädännöllä. Kaupunkia - tarkoittaen urbaania ympäristöä - ei sitä paitsi voi tuottaa massoittamalla, minkä tietää jokainen, joka on joskus käynyt niinkin kaukana kuin Espoossa tai Vantaalla. Lisää kaupunkia tarkoittaakin käytännössä lähiöiden levittämistä lähemmäs keskustaa, sillä erotuksella, että ne sijoitetaan moottoriteiden varsille. Lähiöt voivat olla viihtyisiä, mutta kuka haluaa asua lähiössä moottoritien varrella?

Lisäksi kaupunkibulevardit perustuvat varsin idealistiseen oletukseen autoliikenteen vähenemisestä Vironniemellä: vaikka se vähenisikin per capita, toki lisääntyvä asukasmäärä lisää liikennettä, etenkin siltä osin kun se koostuu uushelsinkiläisistä. Lisäksi bulevardisaatio sulkee silmänsä niiden autoliikenteeltä, jotka tulevat Helsinkiin kehyskunnista työskennelläkseen täällä. Bulevardisaatio vaikeuttaa kehyskuntalaisten jokapäivästä arkilogistiikkaa hidastaen liikennettä, joka jo nyt mataa alle kävelyvauhtia esimerkiksi Sturenkadulla niin että jo nykyään on täysin mahdotonta ennustaa, saapuuko Porvoon bussi 861 tai 863 Kumpulaan aikataulussaan, 10 vai 20 minuuttia myöhässä. Kaupunkibulevardien havainnekuvien esittämä iloinen katuelämä ei vaikuta suomalaisessa kulttuurissa ja ilmastossa realismilta.

Yleiskaava perustuu moniin epäilyttäviin oletuksiin. Mainitsen tässä yhden erityisesti, Pisara-radan, jonka kustannus-hyöty -suhde on esimerkiksi Antero Alkun selvityksien mukaan kyseenalainen; sitäpaitsi se nakertaa kahta virkistysaluetta; Eläintarhaa ja Alppipuistoa.

Kaikkein keskeisin sisäinen ristiriita, johon yleiskaava kompastuu, on asukasmäärän kasvattamisen aiheuttama lisääntyvä virkistäytymisen tarve, johon yleiskaava vastaa vähentämällä virkistysalueiden määrää kaupungista radikaalisti.

Michael Perukangas
helsinkiläissyntyinen, Helsingissä työskentelevä,
kaupunkitutkija drop-out, Porvoo

Mielipiteeni Helsingin yleiskaavasta

Laitoin allaolevan mielipiteeni Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastoon. Minulla ei ole mitään sidoksia, jotka estäisivät minua olemasta sitä mieltä, jota rauhassa olen.

Nyt valmisteilla oleva Helsingin yleiskaava perustuu suurimman mahdollisen väestönkasvun skenaarioon. Tämä on strateginen valinta, ja todistaa sen, että Helsinki aikoo kuoria kermat päältä, luullen voivansa valita parhaat mahdolliset veronmaksajat. Näille "hyville veronmaksajille" Helsinki sitten aikoo tiivistää kaupunkinsa viheralueille kaupungin hengiltä, vaikka tämä toimenpide yritetäänkin tavallisesti perustella moraalisesti hyväksyttävämmäksi sanomalla, että määrällisen tarjonnan lisääminen automaattisesti saisi pilviin nousseiden asuntojen hintakehityksen kuriin.

Tällä moraalisesti ylevöitetyllä tavalla, Yleiskaava tuhoaa kaupungin virkistysmetsistä huomattavan osan kaventamalla monen niistä niin kapeiksi, että ne eivät enää toimi eliölajien levittäytymiskanavina eivätkä myöskään sovellu virkistykseen. Erityisen pahasti on käymässä Keskuspuistolle, joka aiotaan reunustaa suunnitelmassa "kaupunkibulevardiksi" muunnettavalla Hämeenlinnantien varteen pystytettävällä korttelirivillä, jonka takapihaksi Keskuspuisto muuttuu. Samaten esimerkiksi Munkkivuoressa asukkailta viedään virkistysalueet, reunustamalla koko kaupunginosa uusilla kortteleilla. Vartiosaaren ainutlaatuisuus menetetään kaavoittamalla se täyteen asuntoja, ja rantaratikka uhkaa Vuosaaren ja muun itäisen Helsingin virkistysalueita.

Pisara-radan suuaukot tuhoavat kaksi virkistysaluetta: Eläintarhan ja Alppipuiston, ja tämänkin tuhoamisen tarpeellisuus on kyseenalainen, kiertäähän samaa reittiä raitiovaunu numero 7; lisäksi jokseenkin samalle reitille on suunniteltu metroa, ja tämäkin operaatio pitää vielä saada muiden maksettavaksi. Yleiskaavassa ollaan myös tiivistämässä kaupungin sisääntuloväylien varret niin sanotuiksi kaupunkibulevardeiksi, mikä lisää liikenteen ruuhkautumista ja altistaa uudet asukkaat saasteille ja liikenteen metelille.

Kokemukseni mukaan Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuuspykälä jää kuolleeksi kirjaimeksi. Vielä Helsingissä asuvieni ystävieni ja tuttavieni kokemukset kertovat samaa: yleiskaavatilaisuudet ovat hymistelyteatteria, jossa hehkutetaan uutta, uljasta metropolia, ja käytännössä kommentoida voi vain jo puolivalmista suunnitelmaa, jolloin asukkaiden vaikutusyritykset on helppo ampua alas takakäteisenä nimbyilynä.

Helsingin suunnittelussa pitää ottaa lähtökohdaksi asukkaiden viihtyvyys, ja lopettaa Helsingin tuhoaminen mammuttitautisten metropoliskenaarioiden takia. Kaikki kaupunkimetsien ja muiden virkistysalueiden tuhoaminen pitää lopettaa, ja rakentaminen suunnata entisille tai tuleville entisille varasto- ja teollisuusalueille tai muualle siirtyvien toimintojen paikalle, kuten Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Keski-Pasilaan, Roihupellolle ja Malmin lentokentälle. EI ENÄÄ PALAAKAAN KESKUSPUISTOSTA JA MUISTA KAUPUNKIMETSISTÄ JA -PUISTOISTA!

Michael Perukangas
kaupunkitutkija, VTM, työ- ja asiointihelsinkiläinen, Porvoo

En enää ole niin varma metropolista

Olen oikeastaan aina pitänyt itsestäänselvänä väistä- ja välttämättömyytenä, että Helsingin seudun kunnat - ainakin Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Helsinki - liittyvät yhdeksi Helsinki-nimiseksi kaupungiksi. Metropolia siitä ei kuitenkaan saa, ei, vaikka työntäisi kaikki radanvarret täyteen asuntoja ja vielä metsätkin. En nyt sekoita megalopolikseen tai maailmankaupunkiin, joita on vain muutama, mutta on siinä ja siinä, sanoisinko edes Berliinin kokoista kaupunkia metropoliksi.

Nyt en kuitenkaan enää ole niin varma tästä helsinkiläisyyden lähetyskäskystä. Voidaanko puoli Uusimaata valjastaa ja alistaa helsinkiläiselle anschluss-hybrikselle, tontti- ja työvoimareservaateiksi? Miten käy lähidemokratian? Entä lähipalveluiden saavutettavuuden? En ole niin huolestunut töölöläisten, kalliolaisten, puotilalaisten tai haagalaisten lähipalveluista. Lähipalvelut ne on pähkinärinteeläisillä, nikinmäkeläisillä tai niipperiläisilläkin, puhumattakaan porvoolaisista tai pornaislaisista.

Tiedän, tiedän, Pentti Linkola kirjoitti joskus niin, että toisilla nyt vaan on sattunut vähän huonompaa hiihtokenkää kun ovat sattuneet asettumaan väärään paikkaan, sellaiseen, jonne ei aurinko paista, pakkoko sinne pornaisiin on muuttaa ilman autoa, jolla pääsee metropolipalveluihin - kuten synnyttämään - ja totisesti ei Linkola ole keskustapuolueen käsikirja. Eivät kehyskunnat kuitenkaan kasva vain siksi, että kaikilla ei olisi varaa asettua Helsinkiin vaan siksi, että ihmisiä muuttaa maakunnista Etelä-Suomeen töiden, opiskeluiden tai rakkauden perässä, ja Etelä-Suomi on muutakin kuin Helsinki, vaikka sisäisen siirtomaapolitiikan näkökulmasta toiselta saattaisikin näyttää.  Kun aikaisemmin siirtomaat tuottivat emomailleen raaka-aineet ja työvoiman, sisäisessä siirtomaapolitiikassa kehyskunnat ovat keskuksien tonttimaa- ja työvoimavarastoja.

Moni helsinkiläinen ongelma näyttäytyy aika ensimmäisen maailman ongelmana kehyskuntalaisvinkkelistä. Kehyskunnasta käsin on vaikea eläytyä esimerkiksi Kätilöopiston lakkauttamisuhkaan, jos kuitenkin synnytyssairaala edelleenkin on saatavilla omassa kunnassa, vaikka sitten se siirtyisikin joillakin 5 km kauemmas, kun täällä kyse on siitä, onko sitä synnytyssairaalaa ensinkään. Kehyskuntalainen ei osaa eläytyä helsinkiläisten kauhuun koulujensa tai terveyskeskuksiensa kanssa, ja voi näyttää siltä, että helsinkiläiset on hemmoteltu piloille lähipalveluineen, jos kyse on siitä, löytyykö terveyskeskus Mätäjoen omalta vai toisen puolelta.

Vain siksikö naapurikunnat pitää liittää Helsinkiin että helsinkiläisen omaa lähiterveysasemaa tai koulua ei lakkautettaisi, ja tätä perustellaan koko kansakuntamme kilpailukyvyllä? Nyt oikeesti, vaikka olen kyllä lukenut kaupunkitutkimukseni, kahdessa eri maassa ja yliopistossa. Olen lukenut sitä sen verran paljon, että tiedän kyseisessä tutkimusdisipliinissä puhutun myös ns. puutarhakaupungeista, jotka yhdistyvät toisiinsa raideliikenneverkostolla. Se Uudeltamaalta puuttuu, ja sen takia kehyskuntalaiset tulevat tukkimaan ne ***:n kaupunkibulevardit.

Suomessa vallitsee ainakin periaatteellinen vapaus valita asuinpaikkansa, ja moni muuttaa kehyskuntiin esimerkiksi siksi, että ne tarjoavat elintilaa ja edes miten kuten siedettävällä hinnalla. Ja esimerkiksi Kainuusta Etelä-Suomeen muuttavalle esimerkiksi Mäntsälä ei välttämättä näyttäydy Helsingin kehyskuntana, vaan - Mäntsälänä, kuntana, josta puuttuu uimahalli mutta josta saa kohtuuhintaisia rintamamiestaloja ja josta pääsee junalla töihin, edellyttäen, että se työ on sellaisessa paikassa, jonne pääsee junalla eikä esimerkiksi Kouvolassa, joka muuten on lähempänä Mäntsälää kuin Helsinkiä.

Kunnat eivät tietenkään ole itseisarvoja. Ei ole itseisarvoa olla porvoolainen, pornaislainen, espoolainen, vantaalainen tai helsinkiläinen siinä mielessä, että valtion pitäisi subventoida paikallisidentiteetin rakentamistyötä. Kunnat ovat paljon muutakin, minkä helsinkiläiset tietävät siinä missä muutkin: ne ovat paikallisen vaikuttamisen välineitä, kaavoituksen instrumentteja ja lähipalveluiden delegointivälineitä, vaikka varmaankin nämä asiat voitaisiin hoitaa jollakin muullakin mallilla kuin kuntien toimesta, ja hoidetaankin: palveluita kuntayhtymä- ja kaavoitusta maakuntatasolla.

Jos helsinkiläiset haluaisivat myötämielisyyttä metropolihankkeelleen, ei se ainakaan tapahdu aluekaappauksilla, jotka hoidetaan kioskirosvomaisen ylimielisesti. Ylimielisyyttä on esimerkiksi sellainen asenne, että perustellaan asuntojen rakentaminen sillä, että niin kaikilla olisi varaa asua Helsingissä, mikä implikoi sen, että nyt kun kaikilla ei ole, niin me kehyskuntalaiset olisimme epäonnistuneita wannabehelsinkiläisiä.

Huomautus metropolialueen kuntajakoselvitykseen‏

Minulla on selvitykseen kaksi huomautuksen aihetta:

1) Sipoo kannattaa jättää selvityksen ulkopuolelle, sillä Sipoosta on jo liitetty Helsinkiin se osa, jolla on Helsinkiin kiintein alueellinen, toiminnallinen ja kulttuurinen yhteys. Tämä liitos tehtiin kaavoituskelpoisen tonttimaan toivossa, ja osoittautui Helsingin näkökulmasta epäonnistuneeksi. Ei ole perusteltua kompensoida tätä epäonnistunutta alueliitosta vielä suuremmalla alueliitoksella. Jäljellejääneet alueet Sipoosta kannattaisi jakaa kahtia; pohjoisosa Keski-Uusimaan mahdolliseen uuteen suurkuntaan, ja ruotsinkielinen itäosa tulevaan suur-Porvooseen.

2) Klaukkala Nurmijärveltä kannattaisi ottaa mukaan, sillä Klaukkalasta suuntaudutaan laajalti Vantaalle ja Helsinkiin. Tiedän tämän omasta kokemuksestani; suuri osa suvustani on kotoisin Kivistön ja Klaukkalan alueelta, ja Klaukkala kuuluu melkein saumattomasti Kivistö-Seutula-Kannisto-Keimola -keskittymään.

Jos ja kun kuntaliitoksiin päädytään, tällöin lähipalvelut ja lähidemokratia kannattaa järjestää esimerkiksi Oslon mallin mukaisesti; Oslossa on 27 semi-itsehallinnollista kaupunginosaa, joilla on oma kaupunginosavaltuusto, ja rajoitettu budjettivalta esimerkiksi palveluiden tarkemmassa kohdentamisessa ja niiden sijoittelussa kaupunginosan sisällä.

Michael Perukangas
kaupunkitutkimuksen jatko-opiskelija, Porvoo (asunut Helsingissä 27 vuotta, Helsingin maalaiskunnassa 1 ja Vantaan kauppalassa 1 vuoden)

Sote kurittaa lapsiperheitä

Minä olen yliopistokoulutettu henkilö, joka on 11 kuukauden ajan elämässään tienannut 3000 euroa kuussa, siis keskusjärjestöni puheenjohtajan keskituloisen määrittelemän alarajalla. Muun ajan kuukausipalkkani on vaihdellut 1800-2200 euron välillä. Olenkin joutunut päättelemään, että kaltaisiani henkilöitä ei kaivata asumaan Helsinkiin. Olenkin paennut kehyskuntaan, pois HSL-alueelta Porvooseen, jossa sielläkin asuminen on kallista; se on Suomen toiseksi kallein kaupunkiseutu, mutta kuitenkin ratkaisevasti halvempaa kuin Helsingissä. Kun Helsingissä asumisesta on tullut liian kallista, Helsinki täten ulkoistaa sen jatkuvasti kurjistettavaa julkista peruspalvelusektoria pyörittävää paarialuokkaa kehyskuntiin.

Moni pitää kehyskuntia pääkaupunkiseudun loisina, mutta ei se niin yksioikoisesti mene. Pienipalkkaisen palvelusektorin ulkoistaminen palveluista tyhjennettäviin kehyskuntiin on metropolin loisimista kehyskuntien kustannuksella, kun kehyskunnat tyhjennetään ensin julkisesta liikenteestä, sitten palveluista.

Kun pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat "huippuosaajista" ja "kovatuloisista lapsiperheistä", nämä ovat oikeastaan sama asia. Kumpaakaan käsitettä ei vaan vaivauduta yleensä määrittelemään. Enkä oikein tiedä, minne nämä "kovatuloiset lapsiperheet" oikein asettuisivat, kun suo siellä, vetelä täällä: joihinkin kuntiin he eivät mahdu ja toisissa ei ole palveluita.

Tämä "kovatuloiset lapsiperheet" on ihmeellinen myytti, jonka pitkän tähtäimen kustannus-hyöty -analyysi on jäänyt puolitiehen: lapsiperheethän kuluttavat nimenomaan julkisia palveluita, sinkut taas enemmän yksityisiä palveluita, koska sinkuilla jää enemmän käteen. Lapsiperheiden tavoittelu vaan näyttää poliittisesti hyväksyttävältä, vaikka ei ole mitään takeita, että lapset jäävät Helsinkiin kuluttamaan Helsingin palveluita. Aivan hyvin he voivat todeta, että Helsingissä on liian kallista ja palkkataso liian matala, ja muuttaa vaikka Norjaan, Pornaisiin tai Nepaliin. Tosin Pornaisissa ei ole toisen asteen koulutusta eikä sen paremmin työpaikkojakaan, puhumattakaan elokuvateattereista ja kahviloista. Kuntorata siellä on, ja korppeja.

Sote-uudistus pitää ja se mitä ilmeisimmin tullaan koplaamaan kuntauudistukseen, sillä joskaan se ei välttämättä radikaalisti huonontaisikaan palvelujen saavutettavuutta, niiden rahoituspohjalle se tekee kuin käänteinen Robin Hood: antaa rikkaille ja ottaa pieniltä. Sote on kuntatalouden ja veronmaksun legitimiteetin kannalta kestämätön yhtälö: kiristyvää verotusta vastaan palvelujen saavutettavuus heikkenee. Sote tulee viemään ainakin terveyspalvelut kohti tilaaja-tuottaja -mallia, sosiaalipalveluista ei olla puhuttu juuri mitään. Ehkä ne aiotaan ajaa alas, tai ainakin ne pitänee antaa kuntayhtymän järjestettäväksi.

Näinhän maakunnissa ollaan tehty jo kauan. Uusimaa on Sote-uudistukseen paljon huonommin valmistautunut kuin esimerkiksi Pohjanmaa tai edes Päijät-Häme, joissa kuntayhtymä on huolehtinut sosiaalipalveluista jo pitkään niin että ne ovat olleet ainakin saatavilla, saavutettavuus onkin sitten toinen asia. Sote kurittaa nimenomaan lapsiperheitä, joiden kukkarossa kiristyvä verotus ja palvelujen huononeva saavutettavuus tuntuvat.

Maksan mielelläni veroja, mutta vaadin niiden vastapainoksi myös palveluita.

Oman alan töitä

Olen Michael, valtiotieteiden maisteri, sosiologia pääaineenani, noin kahdeksannen vuoden kaupunkitutkimuksen jatko-opiskelijadropout, joka on opiskellut Helsingin yliopistossa yleisen sosiologian lisäksi sivuaineina käytännöllistä filosofiaa ja sosiaalipsykologiaa, sen lisäksi joitakin kursseja tilastotiedettä, antropologiaa, väestötiedettä, valtio-oppia, ruotsia, englantia, saksaa, italiaa ja ranskaa sekä Oslon yliopistossa Samfunnsgeografia (jos ei mahdollinen minun työllistämistäni harkitseva taho osaa norjaa, niin kyse on yhdyskuntamaantieteestä, joka vastaa meidän kaupunkitutkimustamme).

Nyt olen kai onnekas, olen töissä. Tai ehkä vain suhteellisen, sillä koulutusta vastaamattomissa, ja päivittäisiin työmatkoihini menee kaksi tuntia, ja silloin kun poikani asuu luonani, kaksi ja puoli tuntia päiväkotimatkojen kanssa. Pakollisten maksujen jälkeen minulle jää käteen alle seitsemänsataa euroa, joten edellämainitun yhtälön huomioiden, ei liene ihme, että pidän koko ajan silmäni auki.

Olen siis siinä mielessä onnekas, että en saa Työ- ja elinkeinoministeriön myllykirjeellään kaavailemia työhönosoituksia. Vaikka minua suojaisikin nk. ammattisuoja siten, että minua velvoitettaisiin huomioimaan muita kuin oman alani töitä vasta kolmen kuukauden kuluttua, kysymys kuuluu: mikä on oma alani? Seuraavaksi esitän ne, kaikki. Siis ne, jotka muistan. Ja muistan aika hyvin, sen verran monta kertaa ne kaikki on tullut lueteltua erilaisiin hakuportaaleihin. Haluatteko, että laitan vielä alkamis- ja loppumispäivämäärätkin?

(Koulutus)suunnittelija, luennoitsija, opettaja, yrittäjä, tutkija, siivooja, jakaja, puistotyöntekijä, keittiöapulainen, (toimisto-, toimiala-, osasto-, näyttely- ja opinto-)sihteeri, toimistovirkailija ja -apulainen, tekstinkäsittelijä, projektin vetäjä, valtakunnallinen projektikoordinaattori ja markkinatutkija.

Niin että mikä se on se oma alani, joka pitää suojata, ja minkä alan töitä entisen ministeri Filatovin mukaan TE-toimiston alipalkatut merkonomit minua auttaisivat saamaan ensisijaisesti? Vai pitäisikö minut pikemminkin suojata näitä aloja vastaan? Olisiko Työ- ja elinkeinoministeriön mielestä syytä kokeilla vielä jotain oman alani ulkopuoleltakin, niin että jos en vielä olisi kääntänyt ihan tarpeeksi montaa kiveä? Jos ei nimittäin löydy sitä ensi- eikä edes kolmannestoistasijaista, niin että jos kahdeksattakymmenettäseitsemättä.