Ikuisena työnhakijana ansioluetteloa on tullut käänneltyä ylösalaisin ja ees taas. Joskus. Se oli varmaan siinä vaiheessa kun vielä laadin siitä seitsemän eri versiota, yhden julkisen hallinnon, toisen viestinnän, kolmannen järjestöihin ja politiikkaan, neljännen tutkimukseen, viidennen taiteellista substanssituntemusta vaativiin tehtäviin ja öö, olihan tuossa seitsemän? Sittemmin niitä rivejä on tullut sen verran lisää, että karsiminen alle 3 sivun on käynyt entistäkin mahdottomammaksi.
Rekrytoinnista jotain ymmärtävät rohkaisevat tekemään maksimissaan kahden sivun ansioluetteloita. Nämä rekrytointitietäjät myös varoittavat laittamasta siihen yli 10 vuotta vanhoja kokemuksia, ainakaan sellaisia, joiden lisätietojen antajat ovat jo kuolleet, organisaatiot ovat joko muuttaneet nimeään tai niitä ei enää ole tai molempia tai sitten osaamisesi ovat vanhentuneet. Aivan samoin kuin kaikille työnhakukursseille tyypillisesti niissä luvataan kertoa miten ja mistä niitä piilotyöpaikkoja löydetään - tämä taito käykin aina vain tarpeellisemmaksi, sillä aktiivimallin aiheuttama näönvuoksihakeminen tulee aiheuttamaan hakemusten tulvan jota vastaan työnantajat suojautuvat ja piilottavat työpaikat - niin aivan samoin myös niillä kursseilla myös luvataan ohjeistaa myyvän eli tiiviin ansioluettelon koostamisessa.
Niillä kursseilla ja rekrytointikonsulenttien neuvoilla on myös yhteisiä piirteitä. Ensimmäinen on se, että missään näissä ei neuvota, mistä niitä piilotyöpaikkoja löydetään ja toinen, uudempi yhdistävä piirre on se, että neuvot siihen, miten samanaikaisesti tiivistää cv mutta kuitenkin jättää sinne oleellinen jonka vielä sietäisi olla kuranttia tavaraa, jäävät antamatta. Mitä jos hakijan sellainen tekemishistoria, joka hakijan itsensä mielestä kuvastaa hänen intressejään ja jossa hän on päässyt oikeuksiinsa on 20 vuoden takaa ja sen jälkeen ollaan vain tyydytty parhaissakin tapauksissa rääpimään asumiskulut jostakin, usein mistä tahansa?
Jos hakija edes teoriassa haluaa hakea jatkossakin omia intressejään ja erikoisosaamistaan - vaikka se onkin ehkä viimeksi päivitetty 20 vuotta sitten - vastaavia tehtäviä, ja leikitään, että tämä olisi esimerkiksi tutkimusta, pitääkö näihin hakea siivouskokemuksilla, tai kansalaisjärjestöjen projektitöihin tekstinkäsittelijän kokemuksella, jos kerran kaikkeen yli 10 vuotta vanhempaan kokemukseen vetoaminen on kiellettyä?
Tämä uusimman, ei-niin-välttämättä-omaa-osaamista-vastaavan-kokemuksen ja varsinaisen ydinosaamisen - esimerkiksi sen, mihin on koulutettu - välisen ristiriidan kanssa analogisessa problematiikassa painitaan kyllä ansioluettelossa muissakin kuin työkokemuskohdissa. Jos esimerkiksi seeveestä löytyy kohta "atk-osaaminen", ja atk on lakkautettu ja korvattu iiteellä tai peräti ict:llä, joka on kai vieläkin modernimpi, niin pitääkö se kohta poistaa kokonaan? Jos siitä kohdasta nimittäin etupäässä löytyy kuolleiden organisaatioiden rekisteriohjelmistoja ja vieläkin ehkä jostain takaraivoa kaivamalla saattaisi ehkä löytyä muistijälki wp:n näppäinkomennoista. Muistan muuten vieläkin, että Basicistä löytyi sellaisia komentoja kuin run ja enter.
Jos siitä seeveestä siis löytyy moista, joka vastaa lähinnä mustetahroja tai kärpäsenkakkoja paperilla, niin ehkä parhainta on poistaa kokonaan moinen kohta, ei sitä nimittäin voi mitenkään ajantasaisemmaksi päivittää korvaamalla otsikko "atk" otsikolla "ict" tai laittamalla sen opintohallintojärjestelmäohjelman selitteeksi sen oppilaitoksen nykyinen nimi (onko kyseessä sitten vain uusi nimi vai kokonaan uusi anstaltti, on ikuinen eksistenttiangstia aiheuttava munajakana-kysymys, johon jään aina jumiin).
Entä sitten suosittelijat? Koskakohan on tullut viimeksi tarkistettua, työskenteleekö L.B. vielä Laskentakeskuksessa. Ai niin, sen nimi olikin atk-keskus. Kai. Ja ei kai niitä 90-puhelinnumeroitakaan enää ole. Vieläköhän Lasse edes elää. Hoh hoijaa. Oli ainakin laittanut terveisensä entisen yhteisen työkaverimme hautajaisiin. Koskas se olikaan. Syksyllä 2013.
Mitä tehdä sitten julkaisujen kanssa? Osoittaa varmaankin nykyaikaisuutta, jos ansioluettelosta löytyy kohdasta "julkaisut" linkki johonkin sähköinternetistä löytyvään julkaisuun. Kannattaa sitten varmaan vielä katsoa, toimiiko se linkki enää.
Vanhentuneen atk:n, kuolleiden suosittelijoiden ja vanhentuneiden linkkien kohdalla on ihan sama kuin laittaisi siihen kohtaan "kielitaito" muinaissumeri, kolttasaame, bislama ja volapük. Jos ansioluettelon koostamiseen liittyvä problematiikka on ylläkuvatunkaltaista, kannattaa ehkä vakavasti harkita kokonaan uranvaihtoa, siis urien, jos kaikkien kokeiltujen urien päälle on satanut jo tankea lumikerros. Silloin ehkä tosiaan kannattaa harkita sitä luomuviljelyä, apurahakirjailemista tai kirpputorin perustamista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rekrytointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rekrytointi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 19. maaliskuuta 2018
perjantai 14. huhtikuuta 2017
15 työpaikkaa
Työttömän aktivoimiseksi eli rankaisemiseksi on suunniteltu sanktioitavan, että hänen pitäisi hakea vähintään 15 työpaikkaa 3 kuukauden kuluessa. Jos tätä ei täytä, voisi menettää kuukaudessa yhden työttömyyskorvauspäivän.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämän on ajateltu lisäävän avoimien työpaikkojen määrää, tässä kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan laki. Työpaikat eivät ole mitään kulutushyödykkeitä, että kun riittävän sitkeästi käy koputtelemassa yrityksen - sillä nykyäänhän julkista hallintoa ei enää pidetä asiallisena työnantajana - ovea, niin jossakin vaiheessa ne kyllä heltyisivät, oli sitä tarvetta tai ei ja oli sitten varaa työllistää tai ei.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten tällainen määrällinen tavoite edistää työllistymistä. Niin että jos minä vain arvon sokkona seeveitäni vaikka Opetusministeriön kansliapäälliköksi tai ylilääkäriksi, menettelyni on toteuttanut ei-moitittavan, tunnollisen työnhakijan tunnusmerkit.
Ei tämän tavoitteen täyttämisen kanssa minulla olisi minkäänlaisia vaikeuksia, siis jos tavoitteena on tukkia rekrytointiosastot turhalla paperiryönällä niin että niissä ei enää ehditä tehdä sitä varsinaista työtä. Sen sijaan ihmisellä, jonka kirjoitustaidon kanssa on niin ja näin ja joka ei saa seeveetä laadittua esimerkiksi siksi että hänen elämästään ei saa seeveetä - ja siihen ne seeveenlaatimuskurssit eivät auta - on vähän hintsumpaa. Ketä työnantajaa hyödyttää tietää, jos esimerkiksi 60-vuotias yllättäen liikkeenluovutuksen yhteydessä saneerattava, joka ei enää ylläkään uusiin tulostavoitteisiin, kirjoittaa siihen kahden rivin seeveehensä tehneensä 40 vuotta samaa työtä samalla työnantajalla, jota ei enää olekaan, ja vain sitä hän osaa (tietysti hän voi osata vaikka puutarhanhoitoa, mutta sen alan työpaikkoja ei nyt sattuisi olemaan haettavana ja niihin vaadittaisiin puutarhurintutkinto)?
Tällä ehdotuksella ei ole mitään muuta tavoitetta kuin karsia työttömyysturvan kustannuksia tipauttamalla pois muutamia ansioluettelovammaisia. Eivätkä he eläkkeelle pääse, vaan kunnan ryysyläisiksi.
Jutun tästä suunnitellusta uudistuksesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämän on ajateltu lisäävän avoimien työpaikkojen määrää, tässä kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan laki. Työpaikat eivät ole mitään kulutushyödykkeitä, että kun riittävän sitkeästi käy koputtelemassa yrityksen - sillä nykyäänhän julkista hallintoa ei enää pidetä asiallisena työnantajana - ovea, niin jossakin vaiheessa ne kyllä heltyisivät, oli sitä tarvetta tai ei ja oli sitten varaa työllistää tai ei.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten tällainen määrällinen tavoite edistää työllistymistä. Niin että jos minä vain arvon sokkona seeveitäni vaikka Opetusministeriön kansliapäälliköksi tai ylilääkäriksi, menettelyni on toteuttanut ei-moitittavan, tunnollisen työnhakijan tunnusmerkit.
Ei tämän tavoitteen täyttämisen kanssa minulla olisi minkäänlaisia vaikeuksia, siis jos tavoitteena on tukkia rekrytointiosastot turhalla paperiryönällä niin että niissä ei enää ehditä tehdä sitä varsinaista työtä. Sen sijaan ihmisellä, jonka kirjoitustaidon kanssa on niin ja näin ja joka ei saa seeveetä laadittua esimerkiksi siksi että hänen elämästään ei saa seeveetä - ja siihen ne seeveenlaatimuskurssit eivät auta - on vähän hintsumpaa. Ketä työnantajaa hyödyttää tietää, jos esimerkiksi 60-vuotias yllättäen liikkeenluovutuksen yhteydessä saneerattava, joka ei enää ylläkään uusiin tulostavoitteisiin, kirjoittaa siihen kahden rivin seeveehensä tehneensä 40 vuotta samaa työtä samalla työnantajalla, jota ei enää olekaan, ja vain sitä hän osaa (tietysti hän voi osata vaikka puutarhanhoitoa, mutta sen alan työpaikkoja ei nyt sattuisi olemaan haettavana ja niihin vaadittaisiin puutarhurintutkinto)?
Tällä ehdotuksella ei ole mitään muuta tavoitetta kuin karsia työttömyysturvan kustannuksia tipauttamalla pois muutamia ansioluettelovammaisia. Eivätkä he eläkkeelle pääse, vaan kunnan ryysyläisiksi.
Jutun tästä suunnitellusta uudistuksesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.
tiistai 28. helmikuuta 2017
Oikeus saada tunnustusta
Osallisuus, tai ainakin osallisuuden tunne on subjektiivinen oikeus ja ihmisoikeus: se, että ihminen voi kokea olevansa mielekäs osa ihmisyhteisöjä ja tekevänsä jotakin mielekästä ja hyödyllistä. Tosin tämän oikeuden toteutumatta jäämisestä on hankala ryhtyä panemaan ketään tilille. On siltikin tärkeää yrittää. Rakenteellisen väkivallan kyseenalaistaminen ja institutionalisoituneiden käytäntöjen murtaminen alkaa yksittäistapauksista, eikä se mistään muualta voikaan alkaa.
Jos esimerkiksi työllistyminen on mahdotonta siksi että työnhakija on täyttänyt 50 vuotta tai hän on "väärää" sukupuolta, tästä jokainen työnantaja on voitava vaatia tilille, ja tätä auttaa se, että rekrytointipäätösten perusteiden ja pätevyysvaatimusten tulee olla julkisia.
Jos nyt on käynyt niin onnellisesti että työpaikkaan kiinnittyminen on tapahtunut, se on toki hyvä osallisuuden alku, mutta ei mielekkyyden kokemus ihan työpaikan olemassaoloon palaudu. Minulla ei ole vertailukokemuksia muista kuin suomalaisista työyhteisöistä, mutta luulen positiivisen palautteen olevan täällä erittäin annosteltua. Jos työntekijä ei saa koskaan tunnustusta tekemisistään, tämä tappaa motivaation, innon ja palon, jolloin sitä tunnustusta lähdetään hakemaan muualta, kuten harrastuksista. Ihmisellä on tarve kokea olevansa jossakin hyvä, ja vielä edes joskus kuullakin se, että joku toinenkin on huomannut sinun tekevän hyvää työtä. Ilmaiseksi vinkiksi siis jokaiselle esimiesasemassa olevalle: kehu alaistasi edes joskus. Ja kyllä kollegoitakin saa kehua. Ei maksa mitään.
Jos kuitenkaan osallisuuden tarve ei tyydyty työn kautta, tällöin vaihtoehtoja ovat esimerkiksi yhdistystoiminta ja perhe, tai ehkä tarkemmin sanottuna mahdollisuus kiinnittyä subjektiivisesti läheiseksi koettuun primaariryhmään, jossa yksilö hyväksytään sellaisena kuin on ja jossa saa myös läheisyyttä. Perhe ei kuitenkaan ole subjektiivinen oikeus siinä mielessä että kukaan, esimerkiksi valtio, voisi sellaisen taata, eikä jokainen perhettä edes halua. Joillekin kaveripiiri voi toimittaa perheen funktiota. Kuitenkin on tärkeää, että julkiset palvelut ja hyvinvointivaltion rakenteet tukevat mahdollisuutta perustaa perhe.
Tunnustuksen tarve on sitä tärkeämpi mitä vähemmän itse toiminnan sisältö tuottaa tyydytystä. Jos ihminen ei saa kykyjään käyttöön ja toteuttaa omia intressejään, tällöin käsitys omista kyvystä vähin erin rapautuu, ja itsetunnon rapautuessa rapautuvat kyvytkin.
Jos esimerkiksi työllistyminen on mahdotonta siksi että työnhakija on täyttänyt 50 vuotta tai hän on "väärää" sukupuolta, tästä jokainen työnantaja on voitava vaatia tilille, ja tätä auttaa se, että rekrytointipäätösten perusteiden ja pätevyysvaatimusten tulee olla julkisia.
Jos nyt on käynyt niin onnellisesti että työpaikkaan kiinnittyminen on tapahtunut, se on toki hyvä osallisuuden alku, mutta ei mielekkyyden kokemus ihan työpaikan olemassaoloon palaudu. Minulla ei ole vertailukokemuksia muista kuin suomalaisista työyhteisöistä, mutta luulen positiivisen palautteen olevan täällä erittäin annosteltua. Jos työntekijä ei saa koskaan tunnustusta tekemisistään, tämä tappaa motivaation, innon ja palon, jolloin sitä tunnustusta lähdetään hakemaan muualta, kuten harrastuksista. Ihmisellä on tarve kokea olevansa jossakin hyvä, ja vielä edes joskus kuullakin se, että joku toinenkin on huomannut sinun tekevän hyvää työtä. Ilmaiseksi vinkiksi siis jokaiselle esimiesasemassa olevalle: kehu alaistasi edes joskus. Ja kyllä kollegoitakin saa kehua. Ei maksa mitään.
Jos kuitenkaan osallisuuden tarve ei tyydyty työn kautta, tällöin vaihtoehtoja ovat esimerkiksi yhdistystoiminta ja perhe, tai ehkä tarkemmin sanottuna mahdollisuus kiinnittyä subjektiivisesti läheiseksi koettuun primaariryhmään, jossa yksilö hyväksytään sellaisena kuin on ja jossa saa myös läheisyyttä. Perhe ei kuitenkaan ole subjektiivinen oikeus siinä mielessä että kukaan, esimerkiksi valtio, voisi sellaisen taata, eikä jokainen perhettä edes halua. Joillekin kaveripiiri voi toimittaa perheen funktiota. Kuitenkin on tärkeää, että julkiset palvelut ja hyvinvointivaltion rakenteet tukevat mahdollisuutta perustaa perhe.
Tunnustuksen tarve on sitä tärkeämpi mitä vähemmän itse toiminnan sisältö tuottaa tyydytystä. Jos ihminen ei saa kykyjään käyttöön ja toteuttaa omia intressejään, tällöin käsitys omista kyvystä vähin erin rapautuu, ja itsetunnon rapautuessa rapautuvat kyvytkin.
maanantai 5. syyskuuta 2016
Akava hölmöläisten ja spitaalisten työllisyyspolitiikan asialla
Kirjoitin juuri siitä, kuinka hallitus on panemassa työttömät ehdolliseen vankeuteen, ja laitattamassa heille valvontaa helpottavat pannat. Tarkoitan tällä tietenkin hallituksen puuhailemaa 3 kuukauden ilmoittautumisvelvoitetta lähimpään TE-toimistoon, joka tullaan lakkauttamaan. Ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan työttömien heitteillejätöstä, sillä työnhakijoiden henkilötiedot tullaan myymään niistä eniten tarjoavalle yksityiselle orjanvuokraus... henkilöstöfirmalle. Tämä näkyy sopivan ainakin yhdelle työntekijöiden keskusjärjestölle, Akavalle, jonka onneksi ymmärsin jättää.
Akavan mielestä nimittäin "Työvoimapolitiikkaan panostaminen, työnhakijoiden säännölliset haastattelut sekä työvoimapalveluiden tehostaminen yksityisten toimijoiden roolia kasvattamalla ovat Akavan mielestä hyviä uudistuksia".
Akava on siis valmis panostamaan työvoimapolitiikkaan, vaikka TE-toimistot tullaankin lakkauttamaan. Ei sillä, että minä niitä niin hirveästi jäisi kaipaamaan, mutta eipä niiden vaihtoehdoista eli rekrytointifirmoistakaan ole koskaan ollut mitään apua. On niistä kyllä ainakin yksi hyöty ollut: nyt osaan ulkoa joka ikisen työsuhteeni alkamis- ja loppumispäivämäärän niin että vaikka keskellä yötä tultaisiin niitä kuulustelemaan, niin ei ainakaan tästä syystä karenssi rätkähtäisi.
Olen viettänyt elämästäni varmasti viikkoja ja kuluttanut kymmeniä litroja kahvia täyttämällä kaikenkarvaisten rekrytointifirmojen portaaleja, ja kerran jopa järjestänyt itselleni henkilökohtaisen tapaamisen Norjan Manpoweriin, jonka konsultti osasi olla vain hämillään koulutus- ja työtaustani runsaudesta ja dokumentoidun tietotaitoni moninaisuudesta, päättäen keskustelun kaneettiin "olet selkeästi pätevä tyyppi", ja minä päätin keskustelun kaneettiin "no ainakaan täällä ei ole päteviä tyyppejä, sillä eivät osaa edes lukea" (olivat ehdottaneet minulle taksin ajamista, maahanmuuttajamies kun olin, vaikkei seeveessäni ollut mitään mainintaa ajokortista).
Noin kymmenen vuoden kokemukseni rekryfirmoista on, että jos tosissaan aiotaan nostaa kädet pystyyn sen suhteen, että turhautuneet TE-toimiston merkonomit osaisivat tunkea 400 000 työtöntä 30 000 työpaikkaan, niin silloin rekrytointifirmojen kyvyssä tunnistaa potentiaalisen asiakaskuntansa osaaminen on paljonkin parantamista, niistä kun on apua vain kaupallisilla ja atk-aloilla. Ainakaan muunlaisia töitä ne eivät välitä, ja niiden portaalitkin on suunniteltu vain näihin. Kuka kouluttaisi rekrytointikonsultin?
Työnhakijoiden säännöllisistä haastatteluista on varmaankin hyötyä, jos työnhakija muuten on täysin linnoittautunut kotiinsa, sellaiseen syrjäytyneiden kotiin, jossa verhotkin ovat niin paskaiset, ettei aurinko sieltä läpi paista (suosittelen Helsinginkadun Galleria Ruplan valokuvakuvanäyttelyä). Paitsi että näin pahaan jamaan päässyt työtön ei kyllä ole enää autettavissa sen paremmin TE-merkonomin kuin manpower-konsulentinkaan voimin, vaan tarvitsee hän psykiatrista apua ja ainakin määräajaksi työkyvyttömyyseläkettä.
Niin että luovuttakaa vain työttömät rekrytointifirmojen käsiin, Akava. Kuka maksaa eniten, ja miksi? Jotainhan rekryfirmojenkin täytyy tästä saada. Ja niin ne saavatkin, sillä hallituksen työttömyydenhoitoon osoitetusta 17 miljoonasta valtaosa valuu juuri niille. Miksi tämä sitten on Akavan mielestä hyvä juttu?
Varmaankin valtaosa näistä rekrytointikonsulteista on akateemisesti koulutettuja, jotka nyt saavat panna vahingon kiertämään, maisterit nöyryyttämässä toisiaan. Eikä kukaan estä perustamasta omaa rekryfirmaa, työllistäähän sillä ainakin itsensä. Veikkaan, että kohta on Suomessa henkilöstönvuokraus- ja rekryfirmoja kuin Vilkkilässä kissoja, jokaiselle työttömälle oma.
Tämä on otavuoteesijakävele - tai kannavalosisäkilläsisään -työllisyyspolitiikkaa.
Akavan kannanoton voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Akavan mielestä nimittäin "Työvoimapolitiikkaan panostaminen, työnhakijoiden säännölliset haastattelut sekä työvoimapalveluiden tehostaminen yksityisten toimijoiden roolia kasvattamalla ovat Akavan mielestä hyviä uudistuksia".
Akava on siis valmis panostamaan työvoimapolitiikkaan, vaikka TE-toimistot tullaankin lakkauttamaan. Ei sillä, että minä niitä niin hirveästi jäisi kaipaamaan, mutta eipä niiden vaihtoehdoista eli rekrytointifirmoistakaan ole koskaan ollut mitään apua. On niistä kyllä ainakin yksi hyöty ollut: nyt osaan ulkoa joka ikisen työsuhteeni alkamis- ja loppumispäivämäärän niin että vaikka keskellä yötä tultaisiin niitä kuulustelemaan, niin ei ainakaan tästä syystä karenssi rätkähtäisi.
Olen viettänyt elämästäni varmasti viikkoja ja kuluttanut kymmeniä litroja kahvia täyttämällä kaikenkarvaisten rekrytointifirmojen portaaleja, ja kerran jopa järjestänyt itselleni henkilökohtaisen tapaamisen Norjan Manpoweriin, jonka konsultti osasi olla vain hämillään koulutus- ja työtaustani runsaudesta ja dokumentoidun tietotaitoni moninaisuudesta, päättäen keskustelun kaneettiin "olet selkeästi pätevä tyyppi", ja minä päätin keskustelun kaneettiin "no ainakaan täällä ei ole päteviä tyyppejä, sillä eivät osaa edes lukea" (olivat ehdottaneet minulle taksin ajamista, maahanmuuttajamies kun olin, vaikkei seeveessäni ollut mitään mainintaa ajokortista).
Noin kymmenen vuoden kokemukseni rekryfirmoista on, että jos tosissaan aiotaan nostaa kädet pystyyn sen suhteen, että turhautuneet TE-toimiston merkonomit osaisivat tunkea 400 000 työtöntä 30 000 työpaikkaan, niin silloin rekrytointifirmojen kyvyssä tunnistaa potentiaalisen asiakaskuntansa osaaminen on paljonkin parantamista, niistä kun on apua vain kaupallisilla ja atk-aloilla. Ainakaan muunlaisia töitä ne eivät välitä, ja niiden portaalitkin on suunniteltu vain näihin. Kuka kouluttaisi rekrytointikonsultin?
Työnhakijoiden säännöllisistä haastatteluista on varmaankin hyötyä, jos työnhakija muuten on täysin linnoittautunut kotiinsa, sellaiseen syrjäytyneiden kotiin, jossa verhotkin ovat niin paskaiset, ettei aurinko sieltä läpi paista (suosittelen Helsinginkadun Galleria Ruplan valokuvakuvanäyttelyä). Paitsi että näin pahaan jamaan päässyt työtön ei kyllä ole enää autettavissa sen paremmin TE-merkonomin kuin manpower-konsulentinkaan voimin, vaan tarvitsee hän psykiatrista apua ja ainakin määräajaksi työkyvyttömyyseläkettä.
Niin että luovuttakaa vain työttömät rekrytointifirmojen käsiin, Akava. Kuka maksaa eniten, ja miksi? Jotainhan rekryfirmojenkin täytyy tästä saada. Ja niin ne saavatkin, sillä hallituksen työttömyydenhoitoon osoitetusta 17 miljoonasta valtaosa valuu juuri niille. Miksi tämä sitten on Akavan mielestä hyvä juttu?
Varmaankin valtaosa näistä rekrytointikonsulteista on akateemisesti koulutettuja, jotka nyt saavat panna vahingon kiertämään, maisterit nöyryyttämässä toisiaan. Eikä kukaan estä perustamasta omaa rekryfirmaa, työllistäähän sillä ainakin itsensä. Veikkaan, että kohta on Suomessa henkilöstönvuokraus- ja rekryfirmoja kuin Vilkkilässä kissoja, jokaiselle työttömälle oma.
Tämä on otavuoteesijakävele - tai kannavalosisäkilläsisään -työllisyyspolitiikkaa.
Akavan kannanoton voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Miten 45-vuotias saisi työtä?
Ilta-Sanomat esitti ns. asiantuntijoiden neuvoja, miten 40 vuotta täyttänyt voisi edistää työllistymistään. Käyn tässä nämä neuvot läpi, elämänikäisen työnhakijan kokemuksella. Kokemuksen suhteen olenkin vieläkin parempi, kokonaista viisi vuotta, kuin 40-vuotias. Olen siis kokemusasiantuntija, kuten läpilyönnin kynnyksellä oleva termi kuuluu. Asiantuntijoiden viisastelut on lihavoitu, kommenttini ovat tavallisella fontilla.
1. Aloita heti: Uusi työnhaku kannattaa aloittaa heti, kun töiden loppumisesta saa tietää.
Ei kannata odottaa, että talo on palanut. Vai kannattaisiko sittenkin: viimeisen melkein 5 vuoden aikana, kokopäivätöissä ollessani, kilpailevat työtarjoukset eivät suoranaisesti ole tulvineet sisään ovista ja ikkunoista. Olisiko sittenkin tullut parempaa tulosta, jos olisin kokopäiväisenä työnhakijana saanut keskittää kaikki voimavarani työnhakuun? Työnhakuvinkit lähtevät aina siitä oletuksesta, että vain työttömät ovat työnhakijoita.
2. Suhteet hyötykäyttöön. Kerro mahdollisimman monelle, että olet työnhaussa, esimerkiksi ystäville, sukulaisille, tutuille ja entisille työkavereille. Monien tuttavien työpaikoilla saattaa olla piilotyöpaikkoja, joista ei koskaan ehditä ilmoittaa missään julkisesti.
Tuskin ainakaan tätä kirjoitettaessa 1097 Facebook-kaverini joukossa on montakaan, jotka eivät tietäisi, että olen elinikäinen työnhakija. Näistä 1097:stä työpaikkavinkkejä minulle lähettää tasan yksi. Yksi näistä vinkeistä onkin johtanut työpaikkaan. Mitä piilotyöpaikkoihin tulee, niin kaikilla tietämilläni työnhakukursseilla ja rekrytointikonsulteilla on kaksi yhteistä piirrettä: kaikki aloittavat esityksensä lupaamalla kertoa, mistä piilotyöpaikkoihin pääsee kiinni. Toinen yhdistävä tekijä on se, että kaikki jättävät kertomatta, mistä niihin pääsee kiinni.
3. Ansioluettelon päivitys. Muista mainita ansioluettelossa kaikki erityisosaaminen, kuten työkoneiden tai tietokoneohjelmien käyttö, sillä työnantajat saattavat hakea joitain tiettyjä hakusanoja, kuten SAP-osaaminen tai kaivinkoneenkuljettaja.
Osaan norjaa ja Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuuspykälän ja jo kuopatun Winha-opintorekisteriohjelman, sekä paljon muitakin tietojärjestelmiä, jotka ovat siirtyneet tietojärjestelmien hautausmaalle. Voisiko ansioluetteloon laittaa sen, että tuntee klassisen äänilevymusiikin tai suomalaisen yleisurheiluhistorian läpikotaisin, tai että prosessointinopeus, kielellis-looginen ajattelu, luku- ja päässälaskunopeus ovat tutkitusti huippuluokkaa?
4. Omat erikoistaidot esiin. Omalla ajalla, omasta mielenkiinnosta hankitusta osaamisesta voi olla yllättävää hyötyä työnhaussa.
Taitaakin siis kuulua edellisen kategorian osaaminen tähän sarjaan, paitsi ne kuolleet ja kuopatut tietojärjestelmät.
5. CV internetiin. Ansioluettelon voi laittaa internetiin potentiaalisten työnantajien nähtäväksi esimerkiksi tekemällä profiilin LinkedIn-verkostoitumispalveluun tai laatimalla ansioluettelon TE-toimiston CV-nettiin. Molemmissa työnantajat voivat käydä katsomassa potentiaalisten työntekijöiden ansioluetteloita ja LinkedIn:issä voi verkostoitua esimerkiksi tuttavien ja kollegojen kanssa työn merkeissä.
Tähän on kulunut niin paljon kahvia ja tupakkia, ja tulos on ollut nolla, niin että kai sitä seeveetä voisi viilata vielä tsiljoonannen rekrytointikonsulentin kanssa vieläkin paremmaksi. Tai ainakin jotakin niistä kuudesta versiostani.
6. Opiskele uusi ammatti.
Ensimmäinen hyvä neuvo! Näin harkitsenkin tekeväni.
7. Taitojen kartutus itseopiskelulla. Erilaiset itseopiskeluun soveltuvat verkkokurssit ovat nykyisin internetin avulla kaikkien saatavilla. Ilmaisia verkkokursseja löytyy, varsinkin englanninkielentaitoisille, alalta kuin alalta. Sivutoimisesti ja edullisesti voi opiskella myös esimerkiksi kansalaisopistossa tai avoimessa yliopistossa sekä kirjastoja hyödyntäen.
Tätä pitäisi avata enemmän, Mitä pitäisi opiskella?
8. Itsensä työllistäminen. Yrittäjäksi ryhtyminen ja omasta työllisyydestään huolehtiminen on hyvä vaihtoehto. Työuralta on saattanut kertyä asiantuntemusta tai taitoja, joita voi myydä eteenpäin yrittäjänä. Uuden alan haltuunotto ja yrittäjäksi ryhtyminen on myös mahdollista. Apua ja tietoutta yrittäjyydestä saa esimerkiksi TE-toimistosta.
Hyvästä tiedä, mutta se alkaa kohta olemaan ainut vaihtoehto. "Ota vuoteesi ja kävele". Näin teinkin talvella 2004, jolloin TE-toimisto suoranaisesti työnsi minut NYP-uusyrityskeskuksen neuvojan kautta ottamaan pankkilainaa, perustamaan toiminimen ja hups, näin olinkin pois rumentamasta tilastoja, Velat sain maksettua vuonna 2012 vai oliko se 2013. Vahingosta en ainakaan viisastunut, sillä tämä alkaa olemaan kohta taas potentiaalinen vaihtoehto.
Iltiksen jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
tiistai 19. toukokuuta 2015
Lakkautetaan TE-toimistot
Etsiessäni lukiolaisena 80-luvulla kesätöitä, satuin joskus työnvälitystoimistoonkin. Sittemmin sen nimeä - ja tehtävää - on tipautettu työvoimatoimistoksi, nyt vain TE-toimistoksi. Tämä sopiikin, sillä eivät ne töitä enää pitkään aikaan ole välittänyt. Pitkään niiden tehtävänä on ollut työttömille osoitettujen sanktioiden hallinnointi, ja aloittevien yrittäjien kuolemansuudelmien eli starttirahojen jakaminen.
Katsotaan sitten tarkemmin, mitä alipalkatut merkonomit, nämä työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän moniosaajat siellä toimistoissaan tekevät. Työnantajille TE-toimistot lupaavat tarjoavansa seuraavia palveluita:
- Vastaanotamme avoimen työpaikan ja julkaisemme sen sovituissa kanavissa
- Neuvomme asioissa, jotka liittyvät työpaikan täyttämiseen.
- Etsimme sopivia ehdokkaita ja esittelemme heitä työnantajalle.
- Koulutamme työntekijöitä suoraan työnantajan tarpeisiin.
- Välitämme kansainvälisiä työpaikkoja EURES-palveluissa.
- Tarjoamme mahdollisuuden järjestää rekrytointitilaisuuksia TE-toimistoissa.
Entä sitten tämän kohtaannon toiselle osapuolelle, työnhakijalle?
- Työ- ja elinkeinotoimiston työnhakija-asiakkaana saat opastusta työnhaussa sekä tietoa työmarkkinoista.
- Mobiilisovellus tuo kaikki TE-palveluun ilmoitetut avoimet työpaikat myös puhelimeesi.
- CV-netti on tietopankki, joka toimii työnhakijoiden ja työantajien kohtaamispaikkana.
- TE-palvelujen asiantuntijan kanssa sovit, millä tavalla asioit työ- ja elinkeinopalveluissa.
Saman asian jättäisivät yhtä hyvin ajamatta rekrytointifirmat portaaleineen. Ainoa asia, joka TE-palveluissa toimii, ja sekin huonosti, on työpaikkahakuvahti, jossa samaan hakuun sattuu IT-managereita, siivoojia, puhelinmyyjiä ja urdunkielentulkkeja. Mitä muihin palveluihin tulee, niin tähän päivään mennessä ei yhtään esittelyä työnantajille ole tapahtunut. Lienen sitten epäsopiva ehdokas? CV-netin kautta ei ole tullut ainuttakaan yhteydenottoa sinä aikana kun palvelu on ollut käytössä, ja mitä tulee "opastukseen ja tiedonjakoon", niin minullehan on suoraan sanonut yksi virkailija, että olen eliittityönhakija enkä siksi tarvitse heidän apuaan.
No, tämä eliittityönhakija on nyt koulutustaan vastaamattomassa työssä jo alun viidettä vuotta, minä aikana hän on tehnyt satoja hakemuksia. Viimeisin haastattelukutsu oli joskus toissa kevättalvena. Niin että voisi olla käyttöä sille TE-palveluiden asiantuntijalle, jollaista ei selvästikään TE-toimistoista löydy. Yksi tällainenhan on sanonut minulle, että en asioi työ-ja elinkeinopalveluissa, koska olen heidän näkökulmastaan eksistentiaalinen harha, laskuvirhe, jota ei pitäisi olla olemassa.
Alan yhä enemmän epäilemään, että kyykyttäminen on TE-toimistojen varsinainen tehtävä, tai sitten siitä on tullut niiden alkuperäisen toiminta-ajatuksen epäonnistumisen sijaistoiminto. Lähetti eli merkonomi potkaisi kissaa eli maisteria. Kun eivät onnistu työllistämisessä, niin hoitavat sitten moraalisaniteetillista tehtävää.
Annankin pääministeri Juha Sipilälle vinkin: jos jostakin julkisen hallinnon alasajaminen voitaisiin aloittaa paitsi kivuttomasti myös kipua vähentäen, niin TE-hallinnon lakkauttaminen vähentäisi ei-mihinkään johtavaa byrokratiaa, jonka sanottuna tarkoituksena on luoda (turhaa) toivoa työnhakijoissa, jotka havaitessaan sen turhaksi turhautuvat.
PS. Kaikki kunnia merkonomeille, ja kissoille. Ensimmäiset ainakin saavat töitä, ja jälkimmäisillä ovat asiat hyvin usein hyvin paljon paremmin kuin työnhakijoilla. Ainakin ovat vapaita ja saavat ruokaa.
Katsotaan sitten tarkemmin, mitä alipalkatut merkonomit, nämä työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän moniosaajat siellä toimistoissaan tekevät. Työnantajille TE-toimistot lupaavat tarjoavansa seuraavia palveluita:
- Vastaanotamme avoimen työpaikan ja julkaisemme sen sovituissa kanavissa
- Neuvomme asioissa, jotka liittyvät työpaikan täyttämiseen.
- Etsimme sopivia ehdokkaita ja esittelemme heitä työnantajalle.
- Koulutamme työntekijöitä suoraan työnantajan tarpeisiin.
- Välitämme kansainvälisiä työpaikkoja EURES-palveluissa.
- Tarjoamme mahdollisuuden järjestää rekrytointitilaisuuksia TE-toimistoissa.
Entä sitten tämän kohtaannon toiselle osapuolelle, työnhakijalle?
- Työ- ja elinkeinotoimiston työnhakija-asiakkaana saat opastusta työnhaussa sekä tietoa työmarkkinoista.
- Mobiilisovellus tuo kaikki TE-palveluun ilmoitetut avoimet työpaikat myös puhelimeesi.
- CV-netti on tietopankki, joka toimii työnhakijoiden ja työantajien kohtaamispaikkana.
- TE-palvelujen asiantuntijan kanssa sovit, millä tavalla asioit työ- ja elinkeinopalveluissa.
Saman asian jättäisivät yhtä hyvin ajamatta rekrytointifirmat portaaleineen. Ainoa asia, joka TE-palveluissa toimii, ja sekin huonosti, on työpaikkahakuvahti, jossa samaan hakuun sattuu IT-managereita, siivoojia, puhelinmyyjiä ja urdunkielentulkkeja. Mitä muihin palveluihin tulee, niin tähän päivään mennessä ei yhtään esittelyä työnantajille ole tapahtunut. Lienen sitten epäsopiva ehdokas? CV-netin kautta ei ole tullut ainuttakaan yhteydenottoa sinä aikana kun palvelu on ollut käytössä, ja mitä tulee "opastukseen ja tiedonjakoon", niin minullehan on suoraan sanonut yksi virkailija, että olen eliittityönhakija enkä siksi tarvitse heidän apuaan.
No, tämä eliittityönhakija on nyt koulutustaan vastaamattomassa työssä jo alun viidettä vuotta, minä aikana hän on tehnyt satoja hakemuksia. Viimeisin haastattelukutsu oli joskus toissa kevättalvena. Niin että voisi olla käyttöä sille TE-palveluiden asiantuntijalle, jollaista ei selvästikään TE-toimistoista löydy. Yksi tällainenhan on sanonut minulle, että en asioi työ-ja elinkeinopalveluissa, koska olen heidän näkökulmastaan eksistentiaalinen harha, laskuvirhe, jota ei pitäisi olla olemassa.
Alan yhä enemmän epäilemään, että kyykyttäminen on TE-toimistojen varsinainen tehtävä, tai sitten siitä on tullut niiden alkuperäisen toiminta-ajatuksen epäonnistumisen sijaistoiminto. Lähetti eli merkonomi potkaisi kissaa eli maisteria. Kun eivät onnistu työllistämisessä, niin hoitavat sitten moraalisaniteetillista tehtävää.
Annankin pääministeri Juha Sipilälle vinkin: jos jostakin julkisen hallinnon alasajaminen voitaisiin aloittaa paitsi kivuttomasti myös kipua vähentäen, niin TE-hallinnon lakkauttaminen vähentäisi ei-mihinkään johtavaa byrokratiaa, jonka sanottuna tarkoituksena on luoda (turhaa) toivoa työnhakijoissa, jotka havaitessaan sen turhaksi turhautuvat.
PS. Kaikki kunnia merkonomeille, ja kissoille. Ensimmäiset ainakin saavat töitä, ja jälkimmäisillä ovat asiat hyvin usein hyvin paljon paremmin kuin työnhakijoilla. Ainakin ovat vapaita ja saavat ruokaa.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Rekrytointifirmat - tukipalveluita vai loisia?
Klassikkosarjani juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi
2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla
otsikkoa.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Mietteitä aikuisuudesta
Aikuiseksi ei opita yrityksen ja erehdyksen kautta, sulkemalla ovia takanaan, vaan pakolla, kun joudutaan ns. elämän tosiasioiden eteen. Ei sen välttämättä aina tarvitse olla mitään dramaattista, usein pakoksi riittää oman rajallisuuden ymmärtäminen.
Aikuisuus ei ole mikään laadullinen olotila vaan lapsille esitettävä rooli, sillä uskoisin monien aikuistuvan vasta omien lapsiensa syntyessä, heidän edessään ja heidän takiansa. Onneksi sentään ihminen voi heittää sen roolin naulaan kuin kylpytakin kun lapset menevät nukkumaan.
Aikuinen osaa elää oman keskeneräisyytensä kanssa ilman että tämä pitää jollekulle kostaa: lapsille, puolisolle, kollegalle tai alaisille.
Kun omassa lapsuudessani aikuisena alettiin elämään jo 18-20 -vuotiaina, nyt aikuisiksi aletaan vasta joskus kolmen ja neljän kympin välillä. Suoraan nuoresta keski-ikäiseksi, väliin ei jää oikein mitään, paitsi aikaa, jolloin nuorena hankittu itsetunto hukataan jolloin se muuttuu itsetuntemukseksi.
Aikuisuuden katoaminen on markkinaihmisille ja työhönottajille haaste: kun pitäisi samanaikaisesti olla kuluttaja ja omistaja ja toisaalta kokenut mutta lupaava, ja tämä vaihe on kutistunut pieneksi pisteeksi, jossa nuoruuden rajattomuus ja keski-iän resignaatio kohtaavat. Tytöstä tantaksi, pojasta ukkeliksi.
Aikuisuus ei ole mikään laadullinen olotila vaan lapsille esitettävä rooli, sillä uskoisin monien aikuistuvan vasta omien lapsiensa syntyessä, heidän edessään ja heidän takiansa. Onneksi sentään ihminen voi heittää sen roolin naulaan kuin kylpytakin kun lapset menevät nukkumaan.
Aikuinen osaa elää oman keskeneräisyytensä kanssa ilman että tämä pitää jollekulle kostaa: lapsille, puolisolle, kollegalle tai alaisille.
Kun omassa lapsuudessani aikuisena alettiin elämään jo 18-20 -vuotiaina, nyt aikuisiksi aletaan vasta joskus kolmen ja neljän kympin välillä. Suoraan nuoresta keski-ikäiseksi, väliin ei jää oikein mitään, paitsi aikaa, jolloin nuorena hankittu itsetunto hukataan jolloin se muuttuu itsetuntemukseksi.
Aikuisuuden katoaminen on markkinaihmisille ja työhönottajille haaste: kun pitäisi samanaikaisesti olla kuluttaja ja omistaja ja toisaalta kokenut mutta lupaava, ja tämä vaihe on kutistunut pieneksi pisteeksi, jossa nuoruuden rajattomuus ja keski-iän resignaatio kohtaavat. Tytöstä tantaksi, pojasta ukkeliksi.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Perussuomalaiset eivät palkkaisi naisia
Tämänaamuisessa
Hesarissa Perussuomalaisten ryhmänjohtajan paikalta ainakin omasta
mielestään savustetun Pirkko-Ruohonen Lernerin mukaan syy savustamiseen
saattoi olla se, että hän on hankalan naisen maineessa.
"Kun tekee asioita, jotka kokee oikeiksi, helposti saa hankalan naisen maineen."
HS: "Osa maineesta on tullut siitä, että tällä vaalikaudella hänellä on ollut jo viisi eri avustajaa. Miksi ihmissuhteet eivät toimi?"
Yksi on jäänyt äitiyslomalle, toinen saanut parempipalkkaisen työpaikan, Ruohonen-Lerner kertoo.
"Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä
kuin nuoria naisia. Viisain olisin ollut kun olisin ottanut vuonna 2007
nuoren miehen avustajaksi, ei olisi tullut äitiysloman sijaisia ja
sijaisen sijaisia."
Olisi mielenkiintoista kuulla Timo Soinin
käsitys naisten palkkaamisesta. Entä mitä ajattelee uusi ryhmänjohtaja
Jari Lindström. Palkkaavatko Perussuomalaiset mieluiten siis miehiä?
Onko uusien veronmaksajien tekeminen ei-toivottavaa,
ja pitäisikö lapsenteon riskit jakaa tasaisemmin miesten ja naisten
kesken?
Luottamuspulaakin on ollut. "Avustajan ja edustajan suhde on hankala, koska se edellyttää sataprosenttista luottamusta, muuten ei voi tehdä työtä."
No, tässä jää jäljelle vielä kolme muuta syytä
vaihtaa työpaikkaa kuin ne, jotka Ruohonen-Lerner mainitsi. Avustajan ja
edustajan suhde on tosiaankin hankala, koska se edellyttää
sataprosenttista luottamusta. Sataprosenttiseen luottamukseen
tarvitaan kaksi osapuolta, vaikka työnantaja ei sitten olisikaan niin
kovin erityisen hankala.
Ei voi olla kovin kiitollinen työ olla kantamassa kansanedustajalle esitepöytää sellaiseen tilaisuuteen, johon kansanedustaja ei koskaan ole nähnyt tarpeelliseksi ilmoittautua kyseisen tilaisuuden järjestäjälle vaan hän on luullut, että kyseiseen tilaisuuteen ilmoittaudutaan lehti-ilmoituksella.
Ruohonen-Lernerin lausunto todistaa kansanedustajan avustajan olevan kaikkea muuta kuin tavallinen työ. Ei se ainakaan helpommaksi siitä tule, olla työnantajan oletuksille alttiina, jos tämä arvelee kaikenlaista työntekijänsä perhe-elämästä, mikä muuten on kiellettyä. Työnantajahan ei saa työhaastattelussa arvella ääneen hakijan luulotellusta, oletetusta tai edes mahdollisesta perheytymisestä yhtään mitään.
Ehkä perussuomalaisen kansanedustajan kannattaisi palkata homoseksuaali avustaja, he kun yleensä lisääntyvät heteroseksuaaleja enemmän. Kaikkein varminta olisikin palkata steriloitu homo.
Ei voi olla kovin kiitollinen työ olla kantamassa kansanedustajalle esitepöytää sellaiseen tilaisuuteen, johon kansanedustaja ei koskaan ole nähnyt tarpeelliseksi ilmoittautua kyseisen tilaisuuden järjestäjälle vaan hän on luullut, että kyseiseen tilaisuuteen ilmoittaudutaan lehti-ilmoituksella.
Ruohonen-Lernerin lausunto todistaa kansanedustajan avustajan olevan kaikkea muuta kuin tavallinen työ. Ei se ainakaan helpommaksi siitä tule, olla työnantajan oletuksille alttiina, jos tämä arvelee kaikenlaista työntekijänsä perhe-elämästä, mikä muuten on kiellettyä. Työnantajahan ei saa työhaastattelussa arvella ääneen hakijan luulotellusta, oletetusta tai edes mahdollisesta perheytymisestä yhtään mitään.
Ehkä perussuomalaisen kansanedustajan kannattaisi palkata homoseksuaali avustaja, he kun yleensä lisääntyvät heteroseksuaaleja enemmän. Kaikkein varminta olisikin palkata steriloitu homo.
Ruohonen-Lernerin lausunto paljastaa, että naisten päällä työelämässä edelleenkin on lasikatto. Kannattaako naisten itsensä sitä sinne laittaa? Kun perussuomalaiset tapaavat olla niin huolissaan islaminuskoon sisäänrakennetuista, heidän oletuksensa mukaan naisia sortavista kulttuurisista käytännöistä, jotka ovat niin sisäistettyjä, että naisparat itse pitävät niitä yllä, kehottaisin katsomaan peiliin. Niin että kyllä se naisten alistaminen on niin sisäistettyä, että onnistuu se kotoperäisestikin, ainakin Perussuomalaisilta.
Ruohonen-Lernerin haastattelun voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Rekrytointipalvelut - tukipalveluita vai loisia?
Juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi
2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla
otsikkoa.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)