Teimme kaikkemme perustuslain kumoamiseksi

Perustuslakivaliokunnassa perussuomalaiset yrittävät kumota Suomen voimassaolevaa perustuslakia. Näin tekee esimerkiksi valiokunnan jäsen Leena Meri, joka on huomannut, että maahanmuuttajien muita alempi sosiaaliturva ei ole mahdollinen, sillä se sotii perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Tämä este eli perustuslaki joutaakin heti raivattavaksi pois tieltä.

Varatuomarin soisi olevan paremmin perillä, että moista ei voi esittää ilman että ensin pitäisi kajota perustuslakiin, sillä Meren mukaan "jatkamme asian selvittämistä". Niin että sellaista todellista isänmaallisuutta, joka perustuu joko suoranaiseen piittaamattomuuteen, (perustuslain) lukutaidottomuuteen tai muusta syystä täydelliseen perehtymättömyyteen omaa työtä säätelevästä perusperiaatteesta. Erityisen kornia tämä on siksi, että sen sanoja on varatuomari ja perustuslakivaliokunnan jäsen.

Leena Meren todetessa, että "nykyjärjestelmään meillä ei ole varaa", hän tulee samalla todenneeksi, että Suomella ei ole varaa perustuslakiin, joka kuitenkin luonnehtii kaikkia itsenäisiä valtioita. En haluaisi kertoa hänelle esimerkkejä maantieteellisistä yksiköistä, joilla ei sitä ole, eikä kansallisvaltiouskoisen puolueenkaan luulisi sellaisia halajavan.

Suomen Uutisten jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kun perusturva korvataan perusturvattomuudella

Nykyhallituksen politiikassa armeija on yksi harvoista voittajista, joten ilmeisesti hallitus on tunnistanut turvallisuuden olevan korkealla heidän agendassaan. Kuitenkin samanaikaisesti he murentaessaan hyvinvointivaltiota tulevat lisänneeksi tyytymättömyyttä ja turvattomuutta, kylväen siemeniä sellaiselle tappiomielialalle, josta kumpuavat myös kaiken maailman tomppeliritareitten turvallisuuspyrkimukset. 

Koska perussuomalaisia lukuunottamatta hallituksessa ollaan nyt tajuttu, että sosiaaliturva on asumis- eikä kansalaisuusperusteinen, ainoa keino heikentää Suomen houkuttelevuutta on heikentää yleistä sosiaaliturvan tasoa. Maahanmuuttovastaisuus vain antaa porvaripuolueille yhden lisäargumentin hyvinvointivaltion murentamiselle. 

Köyhät pitää unohtaa, ainakin vaalien alla

Jos linkkaan Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-ryhmään poliitikkojen kirjoituksia, nämä dumataan vaalimainoksina, vaikka aiheena olisikin köyhyys.

Olisiko köyhät sitten syytä jättää piehtaroimaan omaan karsinaansa? Paikkaan, jonne yksikään sellainen henkilö, joka säätää esimerkiksi sosiaaliturvaa ja verotusta koskevaa lainsäädäntöä, ei näe?

Sellaiset henkilöt ovat poliitikkoja. Pitäisikö poliitikkojen unohtaa köyhät, etenkin vaalien alla, niin että heihin osin syystäkin katkeroituneet kansalaiset saisivat lisää vettä myllyynsä, aihetta syyttää kuinka heitä ei kuulla, ja kuinka päättäjät ovat vieraantuneita köyhän asiasta, hädin tuskin muistavat köyhien olemassaolon?

Miten kuultaisiin tai miten muistaisivat, jos köyhät hautaavat itsensä poteroihin ja kieltäytyvät kontakteista juuri nimenomaan niiden kanssa, joiden heitä pitäisi kuulla?

Onko EK vallannut Akavan?

Keskusjärjestöni hallitusohjelmatavoitteissa on paljon hyvää, mutta seassa siellä täällä sellaisia painotuksia, että kuulostaa kuin Elinkeinoelämän keskusliitto olisi päässyt hakkeroimaan. Ohessa muutamia huomioita ohjelmasta.

"Julkinen talous tasapainoon ja verotuskannustavaksi" kuulostaa otsikkotasolla kuin se olisi päässyt EK:n käsistä. Kun kohdan avaa, löytyy sieltä maininta kannustinloukkujen purkamisesta. Toivon, että se ei tarkoita vastikkeellista sosiaaliturvaa. Haittaverojen nostaminen kuulostaa muuten myös hyvältä, paitsi että ne ovat tasaveroja, ja muutenkin ohjelma aikoo pienentää palkkatulon progressiota.

Sitten: "Työssäkäyvän mahdollisuuksia järjestää alentuneen toimintakyvyn omaavan omaisen hoitoa parannetaan erityisellä omaishoitovähennyksellä verotuksessa. Vähennyksellä korvataan ostettua hoito- ja hoivatyötä, joka tehdään ikääntyneiden vanhempien, vaikeasti sairaiden lasten tai puolison hyväksi. " Ilmeisesti ei ole vaihtoehto tukea omaishoitoa siten, että tämän hoito- ja hoivatyön suorittaisi omainen itse?

Kuntien lakisääteisten tehtävien vähentäminen taas on suoraan EK:n tai Juha Sipilän ohjelmasta. Tiedetään, että kuntatalous on rutisemassa yli 500 tehtävän takia. Kuitenkin pitäisi tietää, miten ja kuka ne hoitaa, jos tehtäviä otetaan pois kunnilta. Valtio? Yhdistykset? Henkilöt? Annetaan vain olla? Tarvitaan tarkempi analyysi, kohta kohdalta.

Harmaan talouden torjumisohjelmasta tykkäsin. Toivoisin vielä, että Akava kiinnittäisi huomiota veronkiertoon osana harmaata taloutta; tällaisella veronkierrolla tarkoitan pääomaveroa ja voittojen ulkoistamista veroparatiiseihin, mitä tapahtuu esimerkiksi yksityisissä hoiva-alojen yrityksissä.

Tästäkin tykkäsin: "Käynnistetään selvitys työaikalain toimivuudesta asiantuntijatyössä. Selvityksen tavoitteena on kartoittaa keinoja, joiden avulla kaikki työ- tai virkasuhteessa tehtävä asiantuntijatyö tulee samanarvoiseen asemaan, siihen katsomatta, missä ja milloin työ fyysisesti tehdään". Tämä kirjaus ei vain ole riittävä. Kaikki akateemiset eivät työskentele asiantuntijatyössä, miten ikinä se määritelläänkin. Kääntääkö Akava selkänsä esimerkiksi akateemisille osastonsihteereille, joita tiedän olevan muitakin kuin minä?

Tämä on yksiselitteisesti hyvä: "Säädetään irtisanoutumismahdollisuus yli kuusi kuukautta kestäviin määräaikaisiin työsuhteisiin, jotta työntekijällä on parempi mahdollisuus rakentaa eheää työuraa ja tarvittaessa vaihtaa työpaikkaa. ", mutta tästä en ole ihan yhtä varma: "Työsuhteen määritelmää laajennetaan myös niihin, jotka työskentelevät toimeksiantajalle alisteisissa työnteon muodoissa. ". Itsekin tämäntyyppisessä tilanteessa olleena, toki oli minulle kaikin tavoin kannattavampaa työskennellä freelance-verokortilla kuin freelance-toiminimi(pseudo)yrittäjänä. Mutta epäilen vaan, että pseudoyrittäjyyden vaihtoehtona olisi ollut työttömyys.

En ole varma, mitä tämä tarkoittaa: "Valmistellaan palkkaohjelma, joka parantaa koulutettujen, naisvaltaisilla aloilla työskentelevien naisten palkkausta. ". Mitä tarkoittaa "koulutettu" tässä katsannossa? Akateemisesti koulutetuilla miehillä ja naisilla palkkaerot syntynevät lähinnä naisten miehiä vähemmistä ikälisistä, mikä taas johtuu lastenhoidosta, ja tähän totta kai pitää puuttua. Sitten on ilmiselvää, että jotkut korkeakoulutetut alat - ajatellaanpa kirjastovirkailijoita ja varhaiskasvattajia - ovat palkkakuopassa, ja nämä tuppaavat olemaan naisvaltaisia aloja. Epäilen vaan, että Akava ei pidä tässä katsannossa mukana esimerkiksi AMK-koulutettuja sairaanhoitajia.

Kun Akava haluaa, että "Uudistuksessa parannetaan yksityisen sektorin mahdollisuuksia tulla mukaan julkisen järjestämisvastuun alaiseksi tuottajaksi, jolloin asiakkaiden valinnanmahdollisuudet lisääntyvät ja raha seuraa potilasta vaikuttavammin kuin nykyjärjestelmässä.", samalla valitettavasti edistetään voittojen valumista Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä suuri osa yksityisistä (hoito)palveluiden antajista on ylikansallisissa käsissä ja/tai tulouttaa voittonsa veroparatiiseihin.

Sosiaaliturvasta: "Painopiste siirretään pitkäaikaistyöttömyyden tukitoimista työttömyyden alkupuolelle siten, että henkilön jäädessä työttömäksi hänen palvelutarpeensa arvioidaan yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa." Tämä on hyvä. Vaikeimmin työllistyvien pitkäaikaistyöttömien eläkkeellepääsyä tulee samalla parantaa, jotta on resursseja, joita siirtää. Sitten: " Erityisesti tulee tarkastella omaehtoisen kouluttautumisen vaikutusta työttömyysetuuteen. Järjestelmässä tulee karsia elementit, jotka turhaan aiheuttavat etuuden menetyksen tilanteissa, joissa vakuutettu pyrkii kouluttautumalla parantamaan työmarkkina-asemaansa." Tämä on hyvä, bueno.

Entä sitten Akavan omin ala, korkeakoulupolitiikka? "Korkeakoulutuksen rahoituspohjaa laajennetaan antamalla korkeakouluille oikeus periä lukukausimaksuja EU-ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta ". Ei, ei. Tämä tarkoittaisi sitä, että tänne ei saataisi haviteltuja pohjoisamerikkalaisia tai itäaasialaisia it-tai tiedeosaajia, mutta ei myöskään afrikkalaisia tulevia hoivapalvelutyöntekijöitä.

Se ohjelmassa on hyvää, että siinä tunnustetaan yrittäjyyden lisääntyvä työllistämisvaikutus. Ohjelman mukaan "Pienyrittäjän työttömyysturva saatetaan lähemmäksi palkansaajien työttömyysturvan tasoa. Yrittäjän ja palkansaajan välistä raja-aitaa madalletaan. Työttömyysturvaa kehitetään niissä työsuhteen muodoissa, joissa työntekijä on välillä palkansaaja ja välillä itsenäinen yrittäjä, jotta sosiaaliturva ei katkea aseman muuttuessa. Yrittäjäeläkkeen määräytymistapaa ja yhteyttä uudistetaan muuhun yrittäjän sosiaaliturvaan.", ja tämä kaikki onkin kannatettavaa. Positiivista ohjelmassa on myös cleantech-painotus, joka saisi olla painokkaampikin.

Yleisenä huomiona Akavalle: toivoisin, että he tekisivät itselleen selväksi, katsovatko he edustavansa akateemisia aloja vai akateemisesti koulutettuja ihmisiä, joista suinkaan kaikki eivät työskentele perinteisillä akateemisilla aloilla. Heitä on yrittäjinä, hoitajina, sihteereinä, omaishoitajina, työttöminäkin. Tämä ero ei ole aivan tullut selväksi, eikä tule tässäkään.

Kahdesti Aktian ulosnaurama

Aktia-pankki mainostaa näkevänsä jokaisessa asiakkaassaan ihmisen. Niin näkeekin. Se nimittäin arvottaa ihmisiä sen mukaan, miten vakavaraisia asiakkaita he ovat. Minussa Aktia on nähnyt köyhän ihmisen ja täten huonon asiakkaan.

Palatessani Norjasta Suomeen rahattomana, marssin tuttuun Munkkivuoren Aktia-pankkiini. Minulla oli jo työsopimuskin plakkarissa, mutta laskuista pitäisi jotenkin selviytyä, ja Saarioisten lätyskäpitsaakin ostaa.

Munkkivuoren Aktia nauroi minut ulos pankista. Ei auttanut, vaikka olin ollut pankin asuntolainatorppari jo kolme ja puoli vuotta. Onneksi ymmärtäväinen sosiaalityöntekijä Oulunkylän sosiaaliasemalla näki minussa ihmisen.

Sitten talvella 2013 tuli ajankohtaiseksi vertailla pankkeja, kun olin laskenut, että minun kannattaisi ruveta pankin torppariksi uudestaan. Aloitin tietenkin omasta pankistani. Nauroivat minut toistamiseen ulos.

Aktia näki minussa naurettavan ihmisen. Kaksi kertaa.

80-luku, välistä jätetty vuosikymmen

Pitkälle 80-lukua 70-luvun esteettiset ja poliittiset ihanteet jatkoivat voittokulkuaan. 80-luvulla sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio kypsyi valmiiksi, ja vuosikymmenen sanotaan olleen yltäkylläisyyden vuosikymmen, jonka sanotaan huipentuneen vuosikymmenen loppupuolta kohden ns. juppiaikaan Citymaneineen ja kasinopelureineen. Näistä näytettiin friikahtavia esimerkkejä lehdistössä, ja aikakauden symboleiksi nostettiin Sam Inkinen ja Pentti Kouri.

En minä kuitenkaan mitään yltäkylläisyyttä nähnyt. 80-luvun alkupuoliskolla äitini siivosi, jälkipuoliskon suojatyöskenteli Invalidiliiton työkeskuksessa Kumpulantiellä. Meille tulivat tutuiksi maksusitoumussilmälasit, maksusitoumusvaatteet, joita ajoittain täydensivät Kantsun ostarin Ahovalinnan college-puserot, joita oikeastaan voisi kutsua gollegeiksi, joissa luki tekaistujen yliopistojen tunnuksia tai sellaisia kuin Minnesota Woodcotters.

80-luvulta minut pelasti Kokoomus, joka myös raotti minut näkemään tätä myyttistä vuosikymmentä, vailla omaa identiteettiä. Kun 80-luvulla vielä tavoiteltiin itänaapurin sienipilvestä vapaata, ydinaseetonta Pohjolaa, 90-luvulla edistykselliset tavoittelivat Eurooppaan. Syksyllä 1992 aloittaessani sosiologian opiskelun Franzeniassa, siellä vielä haiskahti dosenttien vakosamettitakkeihin parkkiintunut tupakansavu, väärä tietoisuus, Dahrendorf ja välteltiin Tandem-tutkimusta. 

Syksyllä 1992, sakeimman laman aikaan, eräs kokoomusnuorikollegani kerran soitti minulle, kysyen, lähtisinkö seuraavana viikonloppuna Itävaltaan skimbaamaan. Kysyessäni, millä tämä matka oli tarkoitus suorittaa, kaverini kertoi, että hänen isänsä bemarilla. Mihin minä vastakysymään, että milläs isäsi sitten ajaa. No, hänen mersullaan. 

Tämä keskustelu paljasti, että olin sittenkin jäänyt jostain paitsi. 80-luku ei koskaan käynyt kotonamme kylässä. 

Kun päästiin vuoteen -94, yliopistossakin kokoomuslaisuus puhalsi ylitse Uuden ylioppilastalon. 70-luku jäi autioituvan Franzenian käytäville. Ensimmäisen matkapuhelimen näin vuonna -94 kokoomuslaisen opiskelijakollegan kädessä, Uuden ylioppilastalon rappusissa, ja samana vuonna olin perustamassa tiedekuntajärjestöni kanssa valmennuskurssiosakeyhtiötä. Vielä vuotta aikaisemmin oli kaljakorien kanniskelu salakapakkaan riittänyt. 

80-luku kesti yhden vuoden, vuoden 1993. Vuosi 1994 toi 90-luvun, ja minut se toi 80-luvulle. Saa nähdä, josko joskus pääsen 90-luvulle. 

Kela ei ole peruspalvelu

Jatkoksi edelliseen bloggaukseeni (johon pääsee klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa): sosiaalitoimi on lakisääteinen peruspalvelu, joka jokaisen kunnan tulee järjestää joko omana palvelutuotantona, yhdessä toisten kuntien kanssa tai ostopalveluna. Sen sijaan Kela ei ole peruspalvelu (korjatkoot joku jos olen väärässä), mutta ainakin Laki Kansaneläkelaitoksesta sanoo, että "Kussakin vakuutuspiirissä on yksi tai useampia Kansaneläkelaitoksen toimistoja". Tämä ei ota suoraa kantaa siihen, pitääkö jokaisessa kunnassa olla Kelan toimipiste vai ei.

Kelalla on kuitenkin monopoli moniin sosiaalietuuksiin ja se on poliittisesti johdettu ja valvottu laitos.

Tosin ei sosiaalitoimellakaan ole toimipisteitä varmaankaan jokaisessa kunnassa, vaan monin paikoin ne tuotetaan kuntayhtymässä, jonka jäsenkuntien asukasluku määrää, minne palvelupisteet sijoittuvat, mikä ei välttämättä tarkoita, että sijainti olisi kaikille jäsenkuntien asukkaille optimaalisin. 

Esimerkiksi omassa maakunnassani itäisellä Uusimaalla kaksi kuntaa ostaa sosiaalipalvelut Päijät-Hämeen kuntayhtymältä. En tiedä, onko Pukkilalla ja Myrskylällä toimipisteitä omissa kunnissaan, mutta muutama vuosi sitten, tehtyäni selvityksen siitä, miten nuorten työpajapalvelut (ja yleisemminkin sosiaalisen työllistämisten palvelut) tuotetaan Suomen kunnissa, osoittautui, että näissä kunnissa sitä ei tuottanut kukaan eikä mikään taho.

Muutama yksittäinen nuori lähetettiin esimerkiksi Porvooseen, mutta kuntayhtymän varaan ei tässä voinut laskea. Kun soitin Päijät-Hämeen kuntayhtymän työpajaan, joka on Sysmässä, ja kysyin, käykö siellä nuoria Myrskylästä ja Pukkilasta, mies puhelimessa nauroi: "poika hyvä, katso karttaa". Sysmä on melkein Keski-Suomessa, eikä Itä-Uusimaasta ole mitään yhteyttä Sysmään, tuskin edes Lahden kautta, enkä laskisi sen varaan, että jokaisella 16-vuotiaalla työpajanuorella olisi omaa mopoa tai kevytmoottoripyörää, jolla he tuon yli 100 kilometrin yhdensuuntaisen matkan päivittäin molempiin suuntiin surauttelisivat, kun sängystä hampaidenpesulle nousukin voi olla vaikeaa.

Tämä esimerkkini tahtoo siis sanoa sitä, että sosiaalipalveluiden saatavuus ei välttämättä ole sen parempi kuin Kelankaan (joka sekin on sosiaalipalvelu). Puhumattakaan saavutettavuudesta, joka ei ole toinen juttu.

Toimeentulotuen Kela-siirrosta

Toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan on enimmäkseen tervehditty ilolla: sen on ajateltu vähentävän byrokratiaa, ja byrokratia taas on yhtä kuin paha. Etenkin puoluetoverini ovat pitäneet sitä askeleena kohti perustuloa, kun kaiken viimesijaisen toimeentuloetuuden saisi samalta luukulta.

Ei se byrokratia kuitenkaan välttämättä se paha ole. Jonkin takia ne sosiaalityöntekijätkin ovat töissä: esimerkiksi tekemässä perusosaa täydentäviä päätöksiä, joissa voi ottaa huomioon sellaiset yksilölliset olosuhteet kuten kuntakohtaiset asuntomarkkinat. Uudistuksessa on pidetty hyvänä sitä, että rutiinipäätöksen siirtäminen Kelaan vapauttaisi sosiaalityöntekijöiden resursseja tehdä todellista sosiaalityötä, alkaen niistä yksilöllistä, harkinnanvaraisista täydentävistä päätöksistä.

Juuri eräs sosiaalityöntekijä, jonka kanssa keskustelin, sanoi olevansa hyvin skeptinen toimeentulotuen siirtymisessä Kelaan: hän katsoi sen vähentävän sosiaalityöntekijöiden yksilöllistä harkinnanmahdollisuutta, ja tämä joustamattomuus on asiakkaan tappioksi. Kela on kuntien sosiaalitoimia joustamattomampi laitos, eikä ota siinä määrin huomioon esimerkiksi paikallisia asunnonhintoja kuin sosiaalitoimi. 

Vaikka tämä täydentävän päätöksenteon mahdollisuus jääkin uudistuksessa sosiaalitoimelle, ei ole sanottua, että Kela-siirros ainakaan ripeyttäisi käsittelyaikoja, onhan Kelan etuuskäsittelijöillä jo nyt käsiteltävinään elatusrahat, asumistuet, vammaistuet ja ties mitä. Ja kun ei ole päätöstä perusosasta, ei sitä voi täydentääkään, kun ei ole, mitä täydentää.

Kerätään nyt kuitenkin vähän kokemuksia, jotta tiedetään, onko perusosan Kela-siirto askel perustuloon vai virsta väärään.

Lapsuus ilman kodinkoneita monisairaan äidin kanssa

Lapsuudenkotini oli vailla puhelinta ja pesukonetta. Molemmat tulivat minun ja äitini kaksihenkiseksi kutistuneeseen talouteen vasta täytettyäni 13, äitini vanhempien kuoltua. Kun äidinisäni kuoli kaksi ja puoli vuotta Saima-mamman jälkeen, perintö mahdollisti kotitalouteni koneistamisen.

Kun kotitaloudestani hajosi pesukone toissa pääsiäisenä, ymmärsin sen, että tämän sukupolven selviö oli aikaisemman polven luksus. Ja kun keväällä ostimme uuden television, jota markkinoitiin mökkikokoisena ja joka on juuri sen verran iso, ettei tarvitse sohvaa pakittaa seinän läpi rappuun, niin minulla lapsuudenkodissani erotettiin Martti Vainio siitä, että hänen valkoiset housunsa vilkkuivat muita korkeammalla. Siis hyvässä tapauksessa, EM-kisojen -82 alla kun juuri olimme saaneet television.

Äitini syntyi 7 kuukauden keskosena, jolla oli reikä sydämessä. Myöhemmin hänellä diagnosoitiin ainakin astma, endometrioosi, skolioosi, fibromyalgia, 90% sokeus oikeassa silmässä ja lopulta keuhkosyöpä. Varmaan muutakin oli mutta en muista.

Nyt tuntuu uskomattomalta, että heikko ja sairas äitini pesi ensin kolmen, sittemmin kahden ihmisen likapyykit, ja silitti lakanat kaupan päälle. Ja meillä erittäin runsaan viranomaisasioinnin: jonotukset sosiaalitoimistoon ja lääkärien ajanvarauksiin äitini hoisi syöttämällä kolikoita puhelinkioskissa, päälle vielä soittelut Kätilöopiston sairaalan syöpäosastolle, jossa hänen äitinsä vietti raskaan leijonanosan viimeisistä vuosistaan.

Vaikkei tekniikka ja elintaso ehkä tee avuttomaksi, niin ainakin se nostaa ihmisen tavoitetasoa. Kyllä, on mahdollista elää ilman pesukonetta ja ehkä jopa ilman puhelinta. Mutta hankalaa se on.

Todella syvä kumarrus äidilleni. Respektiä. Äidilleni, joka tulisi täyttäneeksi tänään 62 vuotta. Hän ei ole näkemässä, miten hänen pojanpoikansa leikkii, eikä sitä, kuinka onnellinen olen nyt. Hän olisi osannut arvostaa omenapuutani ja kasvimaatani ja ymmärtänyt, että suhteelliset epäonnistumiset työelämässä ovat pientä verrattuna siihen, mikä elämässä on todella kestävää, kuten perhe ja musiikki. Hän tiesi sen nimittäin itsekin. Hän ei myöskään tule tutustumaan toukokuussa syntyvään pojantyttäreensä, mikä on harmi. Hänestä olisi tullut varmasti suurenmoinen mummo, hän olisi omistautunut tehtävään, jakaen rakkautensa, kauneudenjanonsa ja hän oli aina pienten puolella.

Äitini oli enkeli eläessään, ja hänen enkelinsä oli monasti pitkäaikainen sosiaalipäivystyksen johtaja Olli Salin, jonka opin tuntemaan Jumalasta seuraavana. Äidilläni oli kyllä jumalansakin.

Minua harmittaa, että viimeinen puhelumme - joka oli ainoa kerta kun hän ei ollut sataprosenttisen skarppi, vahvassa lääkityksessä - katkesi kesken. Siksi kehotankin kaikkia tämän blogin lukijoita pitämään yhteyttä vanhempiinsa, sillä te olette heille tärkeintä mitä maailmassa on.

Kehyshiiren voittajat ja häviäjät

Häviäjiä hallituksen budjetin kehysriihessä ovat lapsiperheet, kehitysyhteistyön kautta kansainvälinen maineemme, köyhät pitkäaikaissairaat ja yleensäkin asuminen, erityisesti vuokra-asuminen ja omakotitaloasuminen: kiinteistövero nousee, asuntolainojen korkovähennysoikeus laskee asteittain 5%-yksikköä vuodessa ja pääomatulovero nousee, mikä vieritetään suoraan vuokriin. Toivottavasti sentään korkovähennysoikeuden leikkaaminen tulee laskemaan asuntojen hintatasoa edes keskipitkällä tähtäimellä, sillä korkovähennyshän on subventiota pankeille ja asunnonmyyjille.

Häviäjiä ovat myös perijät, perintöveron noustessa, mikä on ihan ok, samoin suurituloiset, mikä sekin on hyväksyttävää. Lisäksi häviäjiä ovat peruspäivärahan varassa elävät, huonokuntoiset ja vaikeasti työllistyvät työttömät, joiden tilannetta hyvinvointietuisuuksien irrottaminen indeksistä kurjistaa.

Voittaja oli ympäristö erilaisten ohjausverojen - kuten nostettavan työmatkavähennyksen omavastuun - muodossa, siksi Vihreidenkin oli mahdollista pysyä hallituksessa, ainakin toistaiseksi, polttoaineverojen noustessa ja työmatkavähennyksien pienentyessä. Lisäksi Metso-suojeluohjelmaan liitetään 13 000 hehtaaria uusia alueita, mikä ei ole aivan vähän.

Helsinki on myös voittaja, sillä sille luvattiin rakennuttaa Malmin lentokenttä ja Pisara-rata, joka tosin tuhoaa sekä Alppipuiston että Eläintarhan alueen. Jotkut keikkatyön kannusteet myös kohentuvat, asumistuen 300 euron suojaosan myötä, vaikkakin sitten työmatkavähennyksen omavastuu nousee 600:sta 750 euroon.

Hesarin pikakoosteen hallituksen kehysriihestä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. En tosin ole aivan sen varassa, vaan lähteenäni ovat myös Outi Alanko-Kahiluodon ytimekäs listaus plussista ja miinuksista sekä Anni Sinnemäen ja Ville Niinistön analyysit.

Huonosti naamioitua kateutta

Työttömien, maahanmuuttajien, yksinhuoltajien - puhumattakaan työttömistä maahanmuuttajayksinhuoltajista - ja yleensäkin vähäosaisten nauttimia etuuksia paheksuvat säännönmukaisesti halveksivat näitä vähäosaisia heidän saamistaan etuuksista. Jos halveksii etuisuuksien varassa eläjää, eipä kyllä itsellä voi mennä kovin häävisti.

On vaikea tehdä muuta johtopäätöstä kuin että halveksija häpeää omaa kateuttaan, ja pelkää tämän paljastumista, ja yrittää naamioida tätä ylenkatsettaan - joka johtuu heikosta itsetunnosta - halveksunnaksi, että tämä halveksunnan suorittaja olisi muka jotenkin moraalisesti halveksunnan kohteen yläpuolella. Nimittäin on siinä häpeämistä, vähäosaisten kadehtimisessa. Joillekin alaspäin katsominen on ainoa keino saada itsensä tuntemaan onnistuneiksi kansalaisiksi, ja yllättävän usein tämä ylenkatse ei ole mahdollista muuten kuin polkemalla toisia.

Taide elää, elävätkö taiteilijat?

MEP Tarja Cronberg keskustelee Porvoossa, Paahtimolla sunnuntaina 26.1. klo 12 taiteilijoiden toimeentulosta ja sosiaaliturvasta, uusista työllistymisen muodoista sekä muista eurovaaliteemoista. Keskusteluun osallistuu myös ainakin osuuskunta Lilithin Kikke Heikkinen. Nyt on harvinainen mahdollisuus tavata Euroopan parlamentin jäsen Porvoossa, vain muutama kuukausi myös Lilithissä vierailleiden ministerien Heidi Hautalan ja Ville Niinistön jälkeen!

Miksi Sote-uudistus on impotentti

Hallituksen Sote-uudistus, jonka pitäisi taata sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen tehokkuus tai ylipäätään niiden saatavuus kaikille, on umpisolmussa, koska se on liimautunut kiinni kuntauudistuksiin. Nämä kuntaliitokset tulee tehdä kerralla, muuten ei säästetä mitään: henkilöstön irtisanomissuoja alkaa juoksemaan aina alusta jokaisessa kuntaliitoksessa. Lisäksi kuntien investointitarpeet tulisi selvittää ennen lopullisia liitospäätöksiä ja myös tehdä nämä investoinnit, ettei homekouluista tule liitoksien kynnyskysymyksiä.

Kun hallitus on keskittynyt askartelemaan lähinnä kuntarajojen kanssa, niin muista rajoista ei sitten ollakaan puhuttu mitään. Säästöjä saavutettaisiin myös sektorirajojen - niin hallinnollisten kuin yhteiskunnallistenkin - rikkomisella. Nuorisotakuu, jossa kaikki nuoren elämään vaikuttavat hallinnolliset tahot kutsutaan saman pöydän ääreen, toimii tästä hallintosektorien rikkomisesta eräänlaisena hyvänä pilottikokeiluna, ja tästä hyvästä esimerkistä kannattaisi ottaa mallia muuallakin. Lisäksi palveluohjauksessa ja -tuotannossa kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta ja vapaaehtoisten sitoutumista, mikä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että yhteiskunta pesee kätensä sosiaalisena toimijana, vaan pikemminkin sitä, että esimerkiksi vapaaehtoistoimijoiden vetämille vertaistukiryhmille annetaan tiloja ja niiden vetäjille myös edes säädyllisiä kulukorvauksia, jotka eivät saisi vaikuttaa näiden vetäjien usein saamiin tukiin.

Toinen asia, johon Sote-uudistus ei ota mitään kantaa, on sosiaaliturvan taso ja sen järjestämisen tavat: mikä on Kelan/kunnan sosiaalitoimen/yksityisten sosiaalivakuutusten keskinäinen roolijako, mikä on sosiaaliturvan kannustavuuden aste, miten sosiaaliturvaa verotetaan ja mikä on ansioturvan ja perusturvan suhde.

Sote-uudistuksessa ei myöskään puhuta mitään kuntien tehtävistä. Ei tietenkään kunnilla ole edellytyksiä selvitä koko ajan lisääntyvistä tehtävistä, joita niille sälytetään. Eipä Sote-uudistuksessa puhuta myöskään mitään vaikuttamisesta tai lähidemokratiasta, vaikka näiden pitäisi liittyä läheisesti kuntauudistukseen. Niistä kannattaisi puhua jo siksikin, että kuntalaisen eli palvelun käyttäjän näkökulma auttaa myös palveluiden kehittämisessä. Myöskään palveluiden saavutettavuudesta ei puhuta mitään: kuntien koon kasvaessa vastaavasti joukkoliikennettä kylien ja etääntyvien kuntakeskusten välillä tulisi kehittää tai sitten viedä palvelut kyliin terveyskioski- ja kirjastobussityyppisesti.

Sote-uudistuksessa uhataan jo toimivia palvelurakenteita vain siksi että hallituksen on pakonomaisesti jätettävä jokin puumerkki. Esimerkiksi HUS:iin ei kannattaisi kajota.

Sote-uudistus tulee pakostakin jäämään torsoksi. Kun edellinen hallitus jäi historiaan hallituksena, joka ei kyennyt saattamaan itse asettamiaan tavoitteita maaliin Sata-komitean avulla, nykyinen hallitus on yhtä impotentti keskittyessään pakkomielteisesti kuntien määrän vähentämiseen ja ainoastaan siihen.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa tiistaina 2.10.

Menestymään on opittava jo lapsena

"N. 13 vuotiaana viimeistään on sellaset menestyjät päässeet aloittamaan joiden esikuva on ollut perheen ulkopuolella ja on pitänyt ostaa harjoitusvälineitä omilla tienesteillä.", kirjoitti erään sosiaalisen työllistämisen ammattilaisen Facebook-seinällä eräs ilmeisestikin menestyjä. No, minä voin vakuuttaa, että ei se näin mene.

Päätin lukioon mennessäni, että sairasta, toimeentulotuen, sairauspäivärahojen ja ajoittaisten pienten palkkatulojen yhdistelmillä taiteilevaa äitiäni ei tarvitse rasittaa minun menestymisenhalullani, halusinhan professoriksi. Tähän uhrauksena kustansin koulunkäyntini ja kaikki muutkin hankintani kesätienesteilläni: ensimmäisen lukiovuoden mainostenjakotuloilla, toisen Kallion virastotalon keittiössä astioita pesemällä ja lautasia kantamalla, kolmannen nurmikoita leikkaamalla Maunulan uurnalehdossa. 

Menestystäni ei voinut mikään estää. Valmistuinkin valtiotieteiden maisteriksi, minkä jälkeen olen taiteillut ajoittaisten työttömyysjaksojen, lumeyrittäjyyden, hanttihommien, pätkätöiden ja ajoittaisten jatko-opiskeluyritysten välillä. Äidistäni minut erottaa koulutuksen lisäksi hyvä terveys. Yliopiston alumniksi en viitsi mennä demoralisoimaan opiskelevia toivoja, etteivät saa varoittavaa esimerkkiä, nuoret.

Kannattaa siis tavoitella menestystä. Todelliset menestyjät tosiaankin erottaa siitä, miten tavoitteellisesti he toimivat jo nuoruudessaan.

Etuudensaajien taivas onkin helvetti

On ihan turhaa väittää, että hyvinvointipalveluiden asiakkaat olisivat asiakkaita. Ei heitä ainakaan kohdella asiakkaina. Jos kohdeltaisi, he saisivat osakseen sen kunnioituksen, joka asiakkaille kuuluu. Joka on ihmisoikeus.

Ainakin työttömyyskassani näyttää soveltavan samaa sääntöä kuin mikä on voimassa taivaassa, jossa viimeiset tulevat ensimmäiseksi. Ai niin, täällä kaikki tulevat viimeisiksi!

Sain 8.2.2011 työttömyyskassasta päätöksen, jonka mukaan ”OIKEUTENNE ANSIOPÄIVÄRAHAAN ON PÄÄTTYNYT 08.02.2011. Olette saanut työttömyyden alkaessa maksettavaa ansiopäivärahan korotettua ansio-osaa enimmäisajan eli yhteensä 20 päivältä. Tämän jälkeen ansiopäivärahan maksaminen jatkuu muiden edellytysten täyttyessä ilman korotettua ansio-osaa".

Yleensä ihmiset tapaavat lukea järjestyksessä. Tämä tarkoittaa lukemista lauseen alusta loppuun ja paperin alkupää edellä. Kun päätös alkaa edelläkuvatulla lauseella, joka kaiken kukkuraksi on lihavoitu, ensireaktio on sokki.

Saamani selityksen mukaan ”kaikki kassat käyttävät yhteisiä päätöspohjia. Pohjat laatii Työttömyyskassojen yhteisjärjestön päätöstyöryhmä (yhdessä Finanssivalvonnan ja ATK-talojen kanssa).”

Selitys ei kuitenkaan kerro, miksi tuollaiseen sanamuotoon on päädytty. En voi tulla muuhun tulokseen kuin että etuuden saajan on todella koettava tuta olevansa viimesijainen ihminen, vaikka saakin ensisijaista etuutta. Eikä esimerkiksi viimesijaista, jollainen on toimeentulotuki.

En kuitenkaan ole ainoa tämän nurinniskon käännetyn taivaan asukas. Paskempi homma niille muille mutta voinpa jakaa kokemuksiani kohtalotovereiden kanssa. Sosiaaliseksi mediaksi kutsutussa vertaistukifoorumissa ystäväni kertoi kokemuksestaan, jossa hän oli saanut Kelan kirjeen, joka kertoo pitkän sairasloman jälkeen sairauspäivärahakauden päättymisestä. Iso alkuotsikko on "Eläkkeen hakeminen". Ja toinen ystäväni osasi valistaa, millaisella päätöskirjeellä Kela lähestyy ihmisiä, joilta on juuri lapsi kuollut. Kirje kertoo, että ”oikeus lapsilisään lakkaa ja maksaminen päättyy muutosta seuraavan kalenterikuukauden alusta."

Ei varmaan ole tarkoituksenmukaista, että etuuksilla eläminen olisi niin mukavaa että se houkuttelisi ryhtymään elämäntapaintiaaniksi. Kuitenkin yleensä ihminen asioi Kelan, työttömyyskassan ja sosiaaliviraston kanssa vain taloudellisessa kriisitilanteessa. Ja aika usein taloudellinen kriisi on myös henkilökohtainen kriisi. Ainakin se on stressitekijä. Kun heikoilla olevan ihmisen pitäisi jotenkin selviytyä ylös kuopastaan, oli sinne kuoppaan laittanut sitten perheenjäsenen kuolema, työttömyys, konkurssi tai avioero, eivät tällaiset päätöstiedotteet ainakaan yhtään kannusta. Päinvastoin. Jos voimat ovat muutenkin niin vähissä että kauppaan meno tai peseytyminenkin voi olla suoritus, siis selviytyminen, saatikka esimerkiksi työnhaku eli oman elämäntilanteen parantaminen, kannattaisi olla vähän hienotunteisempi. Vaadin ihmisenä, kansalaisena ja veronmaksajana, että etuuspäätöksien kielenkäyttöön kiinnitetään erityistä huomiota!

Ei minulla ole hätää. Minä jaksan pestä hampaani, ne verovaroin rapautetut. Pidän itseni myös oivassa työnhakukunnossa. Osaan myös lukea. Siitä valitettavasti seuraa myös se, että osaan kirjoittaa. Muutakin kuin työhakemuksia. Pitäkää varanne, Erko, sosiaalivirasto ja Kela! Minä teitä nöyristele. Miksi nöyristelisin?

Kysymys Kelalle, sosiaalitoimistoille ja työttömyyskassoille: kuka on asiakkaanne? Ja paljon vaikeampi kysymys: millainen on ihmiskuvanne? Ovatko asiakkaanne kunnottomia luusereita jotka sietäisivät kaikki saada selkäänsä sitä että ovat ihan vapaaehtoisesti (?) valinneet tulla asiakkaiksenne? Olisiko kenties parempi, että niitä asiakkaita ei olisi lainkaan niin menisivät siitä häiritsemästä ja voisitte keskittyä todelliseen missioonne. Ai niin, kertokaapas se. Mikä on Kelan, sosiaalitoimiston ja työttömyyskassojen toiminnan syvin tarkoitus?

Pahaa pelkään, että vastauksia ei kuulu. Jollei toisin todisteta, tämä johtuu siitä että menetin kansalais- eiku asiakasoikeuteni sillä punaisella hetkellä kun putosin yhteiskunnan turvaverkkoon. Joka onkin seula, ei tramboliini.

Koko tätä problematiikkaa ei olisi jos saataisiin perustulo. Tai kansalaispalkka. Ihan sama minulle, miksi sitä kutsutaan. Vaikka kakkajakkaraksi.

Mikä muuten on sellainen paikka, jossa paitsi ensimmäiset, myös viimeiset tulevat viimeisiksi? Sitä kai muuten sanotaan helvetiksi.

Sotesta unohtui sosiaalinen

THL:n erikoistutkija Pekka Karjalaisen maanantaisen Hesari-kirjoituksen mukaan nyt käynnissä olevassa sosiaali- ja terveys- eli kavereiden kesken Sote-uudistuksessa ollaan unohdettu kokonaan sosiaali, jolloin ei ole mahdollista edes kunnolliseen terveysuudistukseen.

En voisi enempää olla samaa mieltä. Kun ottaa huomioon sosioekonomisten terveyserojen kasvamisen, eli vähäosaisuuden kasaantumisen siten, että ne, joilla menee sosiaalisesti huonosti, ovat myös muita alttiimpia sairastuvuudelle, on tämä unohdus paitsi valitettava, myös käsittämätön ja se tulee kalliiksi. Sama syy-yhteys toimii toisinkinpäin: terveysongelmat helposti kääntyvät sosiaalisiksi ongelmiksi.

En ole nähnyt kenenkään puhuvan Soten yhteydessä mitään siitä, miten sosiaalipalvelut aiotaan järjestää jatkossa, puhumattakaan siitä, miten sosiaalityötä voitaisiin tehostaa siten, että sosiaalityöhön jäisi aikaa pelkän etuuskäsittelyn sijaan.

Ennaltaehkäisyä tähän olikin varmaan ihan turha toivoa. Vaikka nyt kun kerran palvelu- ja kuntarakenteet piti myllätä oikein kunnolla, nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka ottaa kokonaan uusi, paremmin kohdentuva ote koko sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Avasin uuden blogin

Avasin uuden blogin, koska alkuperäinen sähköpostiosoitteeni, jolla blogia päivitin, on lakkautettu, melkein viisi vuotta sen jälkeen kun entinen puolisoni lopetti palvelumaksun operaattorille. Se ei enää ollut tarpeen, koska Helsinki Televisiota ei voi katsoa Oslossa. Kiitos Welho 2007-2013. Käytin ilmaiseksi palveluanne lähes 1500 euron edestä, sitä ei kai voi jälkikäteen periä?

Muutenkin olin jo pitkään miettinyt suhdettani sosiaaliseen mediaan. Jos olisin käyttänyt esimerkiksi väitöskirjaan kaiken sen ajan, jonka olen käyttänyt blogeihin ja Facebookiin, se olisi jo aikapäivää valmis. Aina sosiaalinen media ei tuota edes hyvää mieltä, ja ei nyt kerta kaikkiaan kannata antaa sosiaalisen median pilata omaa koti-ilmastoaan tai mielialaansa.

Oma elämäni menee erilaisten enemmän tai vähemmän turhien ajankulujen noin seitsemän vuoden sykleissä. Jos edelliset seitsemän vuotta sosiaalinen media on ollut My favourite waste of time, sitä edeltävät seitsemän vuotta se oli Pro Evolution Soccer -peli.

Ehdin kirjoittamaan blogiini kuuden ja puolen vuoden aikana 1175 tekstiä; tämän lisäksi tulevat vielä muut blogit, kuten runoblogini, tutkimusblogini, erilaiset kaupunkimetsäblogit ja Keskuspuisto-blogi. Kiitän tähänastisia lukijoitani, ja toivon mahdollisimman monien löytävän tiensä tännekin. Sen kuitenkin ratkaisee sisältö.

Sain joskus arvostelua blogini vaikealukuisuudesta, se kun ei pyrkinyt palvelemaan selkeästi mitään yhtä, tiettyä tarkoitusta. Se oli itseilmaisun mutta myös vaikuttamisen kanava. Se oli poliittinen blogi, urheilublogi, musiikkiblogi, isyysblogi, metsäblogi, sosiaaliturvablogi, kaikkea näitä ja kaikkea, mitä mieleen juolahti, yhdessä ja erikseen.

En tule nytkään parantamaan tapojani, sillä blogini on minun, ja olen sen diktaattori. Jatkossakin blogini kertoo aiheista, jotka minua kiinnostavat, ärsyttävät, liikuttavat ja joihin haluan vaikuttaa, joita ihmettelen tai joskus tyydyn vain toteamaankin. En kuitenkaan enää erehdy luulemaan, että se olisi elämäntyöni. Elämäntyöni on elämä itse.

Entinen blogini tulee jatkossa löytymään linkkilistani ylimpää. Sieltä tekstejä voi lukea joko asiasanahauilla, vuosien ja kuukausien mukaan arkistoituina ja lisäksi suosituimpiin teksteihin on omat linkkinsä. Suosittelen asiasanahakua.