Äänestyssuosituksia muihin vaalipiireihin

Koska minulla on jonkin verran tuttavia muissakin vaalipiireissä kuin nykyisessä kreivikunnassani Uudellamaalla ja entisellä asuinsijallani Helsingissä, lyön kaksi kärpästä samalla iskulla, ja autan sekä ystäviä hädässä että hyviksi tietämiäni ehdokkaita kampanjoinnissaan.

Varsinais-Suomessa jos asuisin, ääneni menisi Suomen luonnonsuojeluliiton tiedottaja, luomuviljelijä, suurpetojen suojelija Laura Rantaselle, no 125. Hyviä ehdokkaita ovat myös ympäristöministerinä erinomaisesti onnistunut puheenjohtaja Ville Niinistö, no. 122 ja paljon syrjäseutujen elinvoimaisuutta ajava, pienelinkeinoja ja maaseutupolitiikkaa ymmärtävä varapuheenjohtaja Anne Bland, no 116.

Kaakkois-Suomessa asuvaa kehotan äänestämään Katja Andrejevia. Numero on 131.

Savo-Karjalan vaalipiirissä hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi ympäristöhistorioitsija Harri Hölttä (21), varapuheenjohtaja Krista Mikkonen (26) ja kokenut Jouni Vauhkonen (32).

Keski-Suomessa kannattaa äänestää suurta vihreää barbaaria, Touko Aaltoa numerolla 16. Energinen Touko on verkostoitunut tuleviin työtovereihinsa Jani Toivolan eduskunta-avustajana, ja tietää Sotesta kaiken tietämisen arvoisen. Keski-Suomen edustajanpaikka saattaa olla parista äänestä kiinni; nyt ääni Toukolle, ja teemme historiaa!

Oulun vaalipiirissä Mika Flöjt (10) on pitkän linjan luonnonsuojelija, joka tuntee etenkin vesistöt ja erityisen hyvin Talvivaaran metkut. Pro Hanhikivi-liikkeen perustaja Hanna Halmeenpää (13) taas on energia-asioiden asiantuntija.

Lapissa äänestäisin isoa nuorta vihreää miestä, Miikka Kerästä (112). Miikka uskaltaa rohkeasti pitää esillä vaikeitakin asioita, kuten sitä, millaista on olla homoseksuaali seurakuntanuori Lapissa.

Vaaliliitot - käytännön taktikointia vai linjapolitikointia?

Vihreät lähtivät Satakunnassa vaaliliittoon Kokoomuksen kanssa sillä ajatuksella, että yksin jäädessämme yhdenkin edustajapaikan saaminen vaatisi kaiketi suunnilleen kannatuksen triplaamista maakunnassa. Vaaliliitto perustuu siihen toivomukseen, että äänestäjät ymmärtäisivät keskittää äänet kärkiehdokkaalle (varapuheenjohtaja Anne Bland), joka nousisi yhteislistalla kahden kärkeen, minkä pitäisi riittää.

Viime vaaleissa parhaan vihreän ehdokkaan edellä taisi olla neljä tai viisi kokoomuslaista Satakunnassa, joten kovaa työtä tämä vaatii, ja samaten se vaatii päätöstä maakunnan vaalityön keskittämistä Blandille, sillä Suomessa ei ole käytössä listavaaleja. Ja koska äänestäjiä ei voi käskeä, ainut tapa on keskittää piirin tuki. Vaaliliitto saa Vihreät näyttämään Satakunnan Kokoomuksen vihersiiveltä.

Tämä manööveri on pyllistys punavihreille äänestäjille, ja vihreä eduskuntaryhmä on vasemmalle kallellaan, ainakin jos sitä vertaa suurimman kaupungin Helsingin vihreään ryhmään, jossa on kaksi vasemmistovihreää: Outi Alanko-Kahiluoto ja Johanna Sumuvuori.

Vihreille kannatuksen valtakunnallisuus on kohtalonkysymys, ja jokainen otettavissa oleva paikka maakunnista pitäisi toki ottaa. Helsingissähän ja Uusimaalla me olemme jo valmiiksi iso tekijä, ja jos puolue kasvaa vain jo valmiiksi vahvassa Helsingissä, on vaarana, että punavihreiden kannattajiemme silmissä profiloidumme nykyistä(kin) sinivihreämmiksi.

Yhtä lailla meille on kohtalonkysymys se, mielletäänkö meidät punavihreiksi vai sinipunaisiksi. Jos Satakunnan vaaliliiton takia menettäisimme yhden lisäpaikan Helsingissä (tai jossakin muualla), uhkapeli ei ole kannattanut. Jos taas tämä manööveri asemoi meitä (liberaaliksi) porvaripuolueeksi ja tämä vakuuttaa sinivihreitä Kokoomuksen ja Vihreiden välillä arpovia ja tuo meille mahdollisesti sekä satakuntalaisen kansanedustajan ja lisäksi mahdollisesti Helsinkiin yhden lisäpaikan, pelaaminen on kannattanut, etenkin jos lisäpaikan saa Nanna Sumuvuori.

Vaaliliitot eivät ole siis pelkkää vaalitaktiikkaa. Ne linjaavat myös puolueen suuntaa.