Oma vika kun erosin akavalaisesta liitosta

Tässä juuri Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder tulee muistuttaneeksi minua syystä, miksi erosin akavalaisesta liitosta: sen kokoomuslainen politiikka, joka ajaa veronalennuksia ja atomistinen, voittajien säälimätön ihmiskäsitys, joka irrottaa yksilöt lähtökohdistaan ja edellytyksistään.

Fjäder näyttää olevan tietämätön tutkimuksista, joiden mukaan koulutuksen luokkaperusteinen periytyvyys on lisääntynyt. Niitä tutkimuksia ovat tehneet akateemisesti koulutetut henkilöt, siis sellaiset, joita sinäkin edustat, Sture. Yliopistoissa.

Fjäder ei myöskään liene kuullut Basil Bernstein kehittyneen ja rajoittuneen koodin käsitteitä, joiden mukaan perheessä käytetty kieli määrittää kyseisessä perheessä kasvavan lapselle valmiudet opintoihin. Jos perheessä ei tavata harrastaa kirjallisuutta eikä arvosteta opiskelua, tällöin lapsen käsitteellisen kielen kehityksen kasvualusta on aika ohdakkeinen, eikä ilman abstraktin, käsitteellisen kielen hallintaa akateeminen, jos mikään, opiskelu ole mahdollista.

Suomessa koulutus voi olla maksutonta, mutta sitä eivät ole kirjat. Fjäderin omista opinnoista on myös kulunut niin pitkä aika, että hän ei taida muistaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua eikä hän ole tietoinen siitä, että opintotuesta on tullut lainapainotteisempaa eikä opintoraha ole oikeastaan noussut omista ajoistani. Siis neljännesvuosisataan. Ja silloin sentään vielä saattoi olla jotakin toivoa siitä, että opiskelu kohentaisi työmarkkina-arvoa. Ja silloin sentään saattoi vielä olla jotakin toivoa siitä, että opiskelijan oli mahdollista kohentaa taloudellista tilannettaan keikkatöitä tekemällä. 1990-luvulla nimittäin oli vielä saatavilla sellaisia töitä, jotka eivät edellyttäneet ammattitaitoa. Jollaista muuten ei saa opiskelemalla teoreettisia aineita, paitsi tutkijan ammattitaitoa. Yliopistoissa. Ne ovat sellaisia paikkoja, joissa tutkitaan muun muassa koulutuksen periytyvyyttä.

Fjäder ei näytä tietävän, että kaikki opiskelu ei tuo (korkeasti palkattua) työpaikkaa. Oma vika, jos ei kouluttaudu oikein. Oma vika, jos kouluttautuu esimerkiksi sosiologiksi tai humanistiksi. Oma vika, että erosin akavalaisesta liitosta.

Erinomaisen artikkelin koulutuksen periytymisestä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Päivähoidon heikennys vaikeuttaa työntekoa

Kun sektorituhoajaministeri Grahn-Laasonen vakuutti, että subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopuminen ei oikeastaan ole mikään vakava heikennys perheiden arkeen, tilannetta pitää tarkastella lähemmin. Toki, jos saisin virallisen tekosyyn - oli sitten lopputilin saaminen tai yllättävä perheenlisäys - ottaa Elsan pois päivähoidosta - jonka laatuun vaikken välttämättä päivähoitoon tarkoitettujen rakennusten sisäilman laatuun luotan kuin muuriin - niin toki tekisin sen. Tyttöni on vielä sen verran pieni.

Jos oikeistohallitus kerran on niin huolissaan taloutemme kantokyvystä, sen luulisi kohentuvan tekemällä työnteosta kannattavampaa. Tämä tekee siitä yksiselitteisesti mahdottomampaa. Päivähoidon subjektiivisuudesta luopuminen tarkoittaa sitä, että työn vastaanottamisen kynnystä nostetaan, keikkatyön tekemistä vaikeutetaan ja työssäkäymisen kannattavuutta yleensäkin madalletaan.

Jos joku ei tiedä, mitä on keikkatyö, se on sellaista työtä, jonne kutsu voi tulla hyvin lyhyellä varoitusajalla, jota voidaan joutua mennä suorittamaan milloin minnekin ja milloin milloinkin. Jos ei satu sopimaan osa-aikaisen päivähoitoaikataulun kanssa, jäävät niin työkokemukset kuin verotulotkin hankkimatta. Eivätkä keikkatyöläiset kaikki ole mitään hippejä, mikä tiedoksi ilmoitettakoon: heitä on siivoojissa, tarjoilijoissa, myyjissä, ties millä sektoreilla. Teollisuudessakin, juuri siellä, jonka pitäisi olla suunnilleen se ainoa ammatillinen sektori, josta SSS-miehet muistavat kuulleensa 35 vuotta sitten.

Aikamoiseksi säätämiseksi menee työnhakeminen, jos yksien päiväunien aikana se pitäisi hoitaa. Toki tämä on teoriaa, työnhakeminen, onhan työllistyminen muutenkin jo miltei mahdotonta ilman että sitä vielä tehtäisiin mahdottomaksi, puhumattakaan siitä, että tarjottava päivähoitopaikka soveltuisi mitenkään yllättävästi työllistyvän logistiikkaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamisen myötä useampi tulee siihen johtopäätökseen, että työnteko ei kannata, sen paremmin koko- kuin osa-aikainenkaan.

Työntekoa pitäisi siis kannustaa. Nyt tarjotaan vieläkin huonompaa kuin keppiä porkkanan sijaan. Lisäksi kaavaillut päivähoitomaksun nostot tipauttavat monet, etenkin yksinhuoltajat ja suurista työmatkakuluista kärsivät matalapalkkalaiset kannustinloukkuun. Jo nykymatematiikallakin kannattavuus on niin sun näin, jopa korkeakoulutetulla, tosin alipalkkaisen työn perään sukkuloivalla, kahden huoltajan perheessä, jossa päivähoitomaksu on automaattisesti se ylin. Työ kannattaa oikeastaan vain eläkekertymää ja luottokelpoisuutta silmälläpitäen, muuten se on rahallisesti plus miinus nolla. Päivähoitomaksujen nostaminen tipauttaa kannattavuusluokituksen miinuksen puolelle.

Tässä en tietenkään aloitakaan sanomaan mitään mahdollisista ennaltaehkäisevistä sosiaalisista syistä, sillä ennaltaehkäisevyys ei kuulu tämän hallituksen ohjelmaan. Enkä siitä, että nämä toisten sektoreiden tuloksentekoa mahdollistavat sektorit ovat epäseksikkäitä ja naisvaltaisia, ja kärsivät aina eniten. Ja heidän mukanaan kaikki.

Uutisen tästä katastrofaalisen surkeasta uudistuksesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Miksi nollatuntisopimuksia ei tule kieltää

Kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämiseksi eteni sitten eduskuntaan. Vaikka ymmärrän, että aloitteen takana on aito huoli tarvittaessa töihin kutsuttavien keikkatyöläisten riistämisestä, niin eivät he aina nyt niin riistettäviä ole. Ja vaikka olisivatkin, niin monessakin tapauksessa parempi tossun alla kuin taivasalla. Jotta en puhuisi lämpimiä, puhun omasta kokemuksestani.

Elätin itseni opiskelija-aikoina useita vuosia Helsingin Messukeskusta siivoten, en tarvittaessa töihin kutsuttavana vaan halutessani itse itseni töihin kutsuvana. Ok, taisi olla tässä vähän paikallisen sopimisen makua, mutta joka tapauksessa tämä järjestely, jossa tein aika ajoin öitä ja viikonloppuja ja paikoitellen täytteeksi jokusen illankin, mahdollisti valitsemani elämäntyylin elämisen, sen, että miehitin ystäväpiirini muodostaman Bermudan kolmion yhtä kärkeä Taka-Töölössä, 17 neliön yksiössä 1500 markan vuokralla. Olivat muuten pääosin onnellisia nuoruusvuosia nämä. Kiitos Sol-siivous ja 1995-1998.

Opiskelijoille nollatuntisopimukset sopivat hyvin, kunhan voivat itse vaikuttaa siihen, milloin ja missä tekevät töitä. Ja kyllä ne voivat sopia maisterillekin: kevään 2004 elätin itseni keikkalaisena aiemmassa työpaikassani eräässä helsinkiläisessä ammattikorkeakoulussa. Tarkastin tenttejä, vähän opetin mutta varsinaisesti päivitin kokonaisen toimialan opintorekisterit ja pelastin sadat opiskelijat Kelan takaisinperinnältä. Koska minä olin luonut opintorekisterisovelluksen, pystyin paljolti itse hinnoittelemaan palveluni ja määrittelemään työaikani. Elin ihan hyvin tämän kevään tekemällä pari-kolme työpäivää viikossa tohtoripalkalla.

Ok, olin sikäli etuoikeutettu, että eivät tarvittaessa töihinkutsuttavat vuokrafirman siivoojat tai tarjoilijat todellakaan nauti tohtoriluennoitsijan palkkaa. Nollatuntisopimukset eivät välttämättä kuitenkaan ole yksioikoisen pahoja suhteita, joissa paha kapitalisti riistäisi prolea. Jos nollatuntisopimukset kielletään, tämä pakottaa työnantajat tarjoamaan työsuhdetta silloinkin kun työtä ei ole, mistä seurauksena on se, että työsuhdetta ei tule. Siivoustapauksessani kokopäiväinen palkkasuhde olisi täten jättänyt silleen varsinaisen palkattoman päätyöni eli opiskeluni, ja toisessa tapauksessa taas vaihtoehtona olisi ollut työttömyys. Jos jotain pahaa näki tässä jälkimmäisessä järjestelyssäni, niin korkeintaan moralistisesti sen, että se ei taipunut normiin.

Työttömyydestä ura

Olen aina ihmetellyt työttömien yhdistyksien lähetyskäskyä. Miksi ne ovat olemassa?

Ilmeisesti ainakin ajaakseen työttömien etuja. Mitä ne ovat? Jos ja kun työttömän etuna varmastikin on työllistyminen, sittenhän yhdistyksen tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, sillä eihän silloin kun ihminen enää ei ole työtön, hän ole työtön.

Jos työttömien yhdistyksen tehtävänä on parantaa työttömien asemaan yhteiskunnassa tekemällä työttömyydestä hyväksyttävämpää, tarkoittaako tämä sitä, että työttömyys on uravaihtoehto muiden joukossa?

Jos tarkoitus on tarjota työttömiksi jääneille mielekästä päivätoimintaa: retkiä, paikan, jossa lukea lehtiä, käydä netissä, juoda kahvia ja tavata toisia työttömiä, on vaarana, että työttömyyden pitkittyessä työtön tuleekin riippuvaiseksi yhdistyksen tarjoamista palveluista, silloinkin kun hän luonnollisista syistä "kasvaa ulos" työttömien kohderyhmästä esimerkiksi saamalla töitä tai jäämällä eläkkeelle.

Kokemukseni mukaan, työttömien yhdistyksissä ovat yliedustettuina eläkeläiset ja sellaiset pitkäaikaistyöttömät, joiden työllistyminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Siis eläkeläiset ja tulevat eläkeläiset, jolloin yhdistyksen ainoaksi mahdolliseksi toiminta-ajatukseksi jää päivätoiminnan järjestyminen. Missä ei ole mitään pahaa sinänsä, mutta tämän asian myöntäminen auttaisi monia työttömien yhdistyksiä suuntaamaan vähäiset voimavaransa oikein.

90-luvun alun lamavuosina muistan nähneeni Länsi-Helsingin työttömien ilmoittelua asuessani vielä äitini luona Malminkartanossa, kotitaloudessa, jossa oli yksi työttömäksi jäänyt ratikkakuski ja yksi eläkeläinen. Sittemmin palattuani samoille kulmille 15 vuotta myöhemmin, opin, että tässä yhdistyksessä oltiin kasvettu aikuisiksi ja laajennettu toimintaa koko kaupunginosan toimintakerhoksi, Kumppanuustalo Horisontiksi. Vaikka mukana oli ilmiselvästi edelleenkin niitä samoja, jotka olivat 15 vuotta sitten perustaneet työttömien yhdistyksen ja olivat sittemmin jo eläköityneet, toiminnan jatkaminen oli mahdollista, koska kyseessä ei enää ollut työttömien yhdistys, vaikka myöhemminkin yhdistyksen toimintaan jäi kuntouttavan työtoiminnan myötä työttömyys- ja työllistämisvivahde. Tämä onkin ainoa kestävä toimintamalli työttömien yhdistykselle: toiminta-ajatus, joka ei erottele jäseniään ja aktiivejaan työllisyysstatuksen mukaan, niin kuin ympäröivässä yhteiskunnassakaan tarvitsisi tehdä. Jos perustulo.

Miksi minä sitten olen nähnyt näinkin paljon vaivaa kirjoitellakseni työttömyydestä kaikkien vuosien aikana? En ole tehnyt työttömyydestä uraani, mutta sen sijaan katson, että on velvollisuuteni jakaa oma ymmärrykseni yksilön ja yhteiskunnan välisistä syy-seuraussuhteista ja oma kokemukseni työttömyydestä, jotta työtön pääsisi stigmasta eroon. Identiteettini ei työttömänäkään ole määrittynyt työttömyyden kautta, mutta työllisenäkin sympatiseeraan työttömiä. Työttömyys ei määritä ihmisarvoa.

Toinen asia, johon haluan myötävaikuttaa, olisi se, että työttömän olisi ylipäätään mahdollista kartuttaa toimeentuloaan ja osaamistaan tarttumalla niihin työmahdollisuuksiin, ettei työntekoa vaikeutettaisi. Kirjoitukseni "Keikkatyö ei kannata" onkin tainnut omalta vaatimattomalta osaltaan vaikuttaa tähän suuntaan, samoin "Minkä valtio antaa, sen kunta ottaa", siinä määrin kuin nyt yhdelle vaatimattomalle aktivistille on mahdollista.

Keikkatyö ei kannata

Julkaisen klassikkotekstini toukokuulta 2011 uudestaan, jo uskoen, että 300 euron ansaitsemisraja olisi tehnyt ansiosidonnaista nauttiville satunnaiset ansiot entistä kannattavammiksi eikä vain kannattavammiksi vaan mahdollisemmiksi. Nyt kun tämä 300 tienaamiskatto on ollut voimassa vain muutaman viikon, vaikuttaa siltä, että asiaa ei olla vielä sisäistetty TE-toimistoissa, ja kannustinloukusta ei edelleenkään olla päästy. Seuraan tilannetta...

Tein muutamia päiviä tarvittaessa töihinkutsuttavana opettajansijaisena tässä kevään aikana ollessani työtön parantaakseni taloudellista tilannettani, kehittääkseni itseäni ja ehkä vähän kasvavaa nuorisoakin siinä sivussa. Paitsi että ei työ ole ihan helppoa, ei sen vastaanottamistakaan ole tehty aivan helpoksi.

Työtön työnhakija voisi taustastaan riippumatta päivittää mol.fi:n sivulle ammatikseen "ennustaja". Ennustajankykyä nimittäin häneltä kysytään paitsi monessa työhaastattelussa, joissa työnantaja katsoo tarvitsevansa työnhakijalta ennusteen siitä, sattuuko viidentoista vuoden päästä aurinko kiertämään maata vai vastoinpäin, myös siinä tapauksessa kun työnhakija erehtyy ilmoittautumaan käytettäväksi keikkatyöläiseksi.

Nimittäin jo siinä vaiheessa kun työtön lupautuu vastaanottamaan keikkatyötä ja siis pelastamaan äkillistä sijaista tarvitsevan työnantajan, puhumattakaan tämän "asiakkaista" - esimerkiksi koululaisista - hänestä tulee lainsuojaton. Hän saa luvan odottaa soviteltua päivärahaa karenssissa niin kauan kuin siitä hyväkkäästä, joka on erehtynyt jäämään äkilliselle sairaslomalle, on saatu virkavapaapäätös, minkä jälkeen keikkatyöläiselle voidaan maksaa palkka, minkä jälkeen hänelle voidaan postittaa palkkatodistus.

Nyt keikkatyöttömän pitäisi pystyä ennustamaan, kuinka monta työpäivää keikkatöitä tehdään, mitä siitä maksetaan ja vielä saada palkkatodistuskin etukäteen. Tässä on sellainen pieni mutta, että en tiedä yhtään työnantajaa, joka antaisi palkkatodistuksen työstä, jota ei olla vielä maksettu saatikka tehty.

Jos työttömällä ei mainittavammin ole likviditeettiä, häneltä voipi jäädä vuokrat maksamatta. Ei hänen syömänkään pidä, jos hänellä ei ole pääsyä jalokätisen ystävän jääkaapille.

Pahaa pelkään, että työttömät eivät ole ammattiliittojensa ihan a-luokan jäseniä. Niin pahasti ne ovat unohtaneet sen, miten työn ja työttömyyden muuttuvat statuspäivitykset voi yhdistää. Ammattiliittoihin kuuluvien työttömien saavutettu etu, ansiopäiväraha muuttuu helposti saamattomaksi eduksi sen jälkeen kun rehellinen keikkatyötön ilmoittaa vaikka yhdestäkin siivoustunnista.

Kyllä, harmaaseen talouteen pitää tarttua kovalla kädellä. Tästä olen ihan samaa mieltä joka ainoan poliittisen puolueen kanssa. Ja sillä toisella kädellä pitää kaikki työ tehdä ihan oikeasti kannattavaksi ja rehellisesti ilmoitettavaksi. Siis myös sen tekeminen, ei vain teettäminen. Myös keikkatyö on työtä.