maanantai 30. tammikuuta 2023

HÖLMÖLÄISTEN KAUPUNKISUUNNITTELUA

Helsingin yleiskaava vuodelta 2016 perustuu 8000 asunnon vuotuiseen rakentamiseen, mitä on tarkistettu jopa kymmeneen tuhanteen. Jotta kaikki ne asunnot saataisiin mahtumaan, keinoksi tähän on keksitty niin sanottu kaupunkibulevardisaatio, jossa kaupungin sisääntuloväylien varteen rakennettaisiin taloja. Monin paikoin tämä merkitsee kuitenkin sitä, että näiden väylien varsilla olevaa metsää kaadetaan. Tämä tekee ennallistamistavoitteiden, joiden mukaan puuston latvuspeitteisyys ei saa vähentyä vuodesta 2021, saavuttamisen mahdottomaksi.

Moni varmaankin tietää tarinan hölmöläisten matonkudonnasta. Kun ainekset loppuvat maton jatkamiseen, otetaan ne sieltä toisesta päästä. Sitä näiden kaupunkibulevardienkin kanssa on, kaikkein näkyvimmin Vihdintiellä, jossa metsää ”joudutaan” kaatamaan enemmän, jotta kadunvarteen olisi tilaa ratikkalinjan ja molemminpuolisen pyörätien (toista laitaa kulkee jo nykyisellään pyörätie) ja katupuiden istuttamiseen. Siis kaadetaan metsää, jotta voitaisiin istuttaa katupuita. Tätä metsän korvaamista katupuilla Helsingin kaupunki kutsuu ”virkistysalueen kehittämiseksi”. Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua yli 40 vuotta, enkä mitään näin päätöntä ole koskaan kuullut.

Helsingin kaupunkisuunnittelussa keinosta on tullut päämäärä sinänsä, sillä kaupunkibulevardiin ollaan rakastuttu niin kiihkeästi, että se tekee sokeaksi. Toinen helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua kuvaava tapaus on Kumpulanlaaksosta, jossa kaadetaan tuhansittain puita, jotta saataisiin vedettyä ratikkalinja laakson poikki. Osa puista aiotaan jättää maapuiksi maastoon, mitä kaupunki nimittää ”monimuotoisuuden luomiseksi”.

Helsinki on varsinainen Ajatusten Tonava ja sanontojen helppoheikki. Näillä ”kehittämisillä” ja ”luomisilla” on tarkoitus hämätä. Paljon helpommalla ja halvemmalla kaupunki selviäisi, jos se ei kehittäisi ja loisi niin paljon. Pahaa kuitenkin pelkään, että tämä ”kehittäminen ja luominen” jatkuu itsensä ”kasvun paikaksi” brändänneessä kaupungissa (jossa ei kohta kasva ainakaan mikään vihreä) niin kauan kuin laaditaan uusi yleiskaava. Tämä työ pitäisikin aloittaa viipymättä, kahdesta syystä. Ensinnäkin: jotta Helsingissä yllettäisiin ennallistamisasetuksen tavoitteisiin. Toiseksi: Helsinkiin ei enää haluta muuttaa – viimeisen parin-kolmen vuoden aikana poismuutto on ollut sisäänmuuttoa suurempaa - joten asuntorakentamistavoitetta sietää tarkistaa.

Helsinkiä ajatellessa päässä alkaa soimaan Hectorin puolen vuosisadan takainen klassikkolaulu Asfalttiprinssi, jossa ”puistot pannaan muovipussiin ja lapset rakastuvat hullujussiin”. Kovin vähän on puolen vuosisadan aikana opittu.

Tarjosin tätä kirjoitusta Hesarin yleisönosastolle, mutta ainakaan tähän mennessä sitä ei olla julkaistu.