Jean M. Untinen-Auel: Maan lapset -sarja. Ensimmäiset kaksi kirjaa, Luolakarhun klaani ja Hevosten laakso olivat vielä kelpo paleofiktiota. Kun Ayla tapasi Jondalarin, kirjat muuttuivat yhä pornografisemmiksi.
Richard Adams: Ruohometsän kansa. Tämä kaikkein lukuisimpia kertoja lukemani kirja kuuluu kaikkiin ikävaiheisiini. Samastun aina yhtä täydellisesti kaniinien jännittäviin seikkailuihin.
Veikko Huovinen: Kirjallinen idolini, jonka tyyliä koetin jäljitellä ainekirjoituksissani. Tästä osuvin muistutus oli veijarinovellimainen "Aleksanterin mopo". Erityisesti pidin, ja pidän, hänen lyhyistä erikoisuuksistaan "littlejutuista".
Mika Waltari: Kultakutri ja muita pienoisromaaneja, Turms kuolematon ja muut historialliset romaanit. Waltarissa on kaikki: nuoruuden into ja kokemuksen tuoma viisaus.
Yleisurheilun tuhat tähteä. Tämä oli raamattuni kiinnostuessani urheilusta, eritoten yleisurheilusta. Tunnen yleisurheilun historian edelleen kohtuullisen hyvin, ja olen kohtuullisen vakuuttunut siitä, että ainakin 4 x 400 metrin suomenennätyksiä ei koskaan rikota. Legendojen tarinat tuotiin eläviksi, ja teoksen ansiosta oveni taakse Niilo-pappaani kysellyt Voitto Hellsten oli minulle elävä legenda.
Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet. Jo joitakin vuosia ennen kuin itse tein ensimmäiset hapuilevat kokeilut pitkänmatkanjuoksuun - josta sitten tuli minulle miltei intohimo - kiinnostuin tämän Lasse Virenin harjoittelusta kertovan teoksen ansiosta juoksemisesta, ja myöhemmin palasin tähän teokseen aika ajoin kaivatessani taas vähän potkua juoksuharrastukseeni.
Björn Kurtén: Musta tiikeri, Mammutin suojelija. Paleontologian professori kirjoittaa paleofiktiota, jossa faktatkin ovat kohdallaan. Paleontologihan on ollut pitkäaikaisin toiveammattini, ei vähiten Kurténin ansiosta.
Max Erlich: Kuka minä olin? Äitini myötävaikutuksella olin murrosiässä kiinnostunut ns. rajatieteistä, joita moni tuntemani sanoo huuhaaksi. Tässä kirjassa päähenkilö selvittää entistä elämäänsä, ja ympyrä sulkeutuu.
Daniel Defoe: Robinson Crusoe. Vetosi yksinviihtyvään nuorukaiseen aikana ennen poliittista korrektiutta. Joskin hiekalla oli mustan miehen jalanjälkiä, niin on valkoisen miehen jalanjälki pidempi.
Henry M. Rider Haggard: Kuningas Salomon kaivokset. Samat sanat kuin edellinen: kyllä valkoinen mies on suvereeni, niin suvereeni että hän pelottaa alkuasukkaat toispuolisella parranajollaan. Kirja poiki äidin ja minun välisen salakielisen sanonnan, "twala". Kun näytin kirjaa äidilleni, tarkoituksena ällistellä kirjailijan hankalaa nimeä, äitini katse osui takakannen synopsiksessa mainittuun heimopäällikkö Twalaan. Siitä lähtien riitti kun toinen sanoi toiselle twala yhteisen salaisuuden merkiksi, joka tulisi jäämään toisille suljetuksi kirjaksi. Twalalle antoi aiheita etenkin äitini toinen mies Rolf.
Richard Adams: Ruohometsän kansa. Tämä kaikkein lukuisimpia kertoja lukemani kirja kuuluu kaikkiin ikävaiheisiini. Samastun aina yhtä täydellisesti kaniinien jännittäviin seikkailuihin.
Veikko Huovinen: Kirjallinen idolini, jonka tyyliä koetin jäljitellä ainekirjoituksissani. Tästä osuvin muistutus oli veijarinovellimainen "Aleksanterin mopo". Erityisesti pidin, ja pidän, hänen lyhyistä erikoisuuksistaan "littlejutuista".
Mika Waltari: Kultakutri ja muita pienoisromaaneja, Turms kuolematon ja muut historialliset romaanit. Waltarissa on kaikki: nuoruuden into ja kokemuksen tuoma viisaus.
Yleisurheilun tuhat tähteä. Tämä oli raamattuni kiinnostuessani urheilusta, eritoten yleisurheilusta. Tunnen yleisurheilun historian edelleen kohtuullisen hyvin, ja olen kohtuullisen vakuuttunut siitä, että ainakin 4 x 400 metrin suomenennätyksiä ei koskaan rikota. Legendojen tarinat tuotiin eläviksi, ja teoksen ansiosta oveni taakse Niilo-pappaani kysellyt Voitto Hellsten oli minulle elävä legenda.
Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet. Jo joitakin vuosia ennen kuin itse tein ensimmäiset hapuilevat kokeilut pitkänmatkanjuoksuun - josta sitten tuli minulle miltei intohimo - kiinnostuin tämän Lasse Virenin harjoittelusta kertovan teoksen ansiosta juoksemisesta, ja myöhemmin palasin tähän teokseen aika ajoin kaivatessani taas vähän potkua juoksuharrastukseeni.
Björn Kurtén: Musta tiikeri, Mammutin suojelija. Paleontologian professori kirjoittaa paleofiktiota, jossa faktatkin ovat kohdallaan. Paleontologihan on ollut pitkäaikaisin toiveammattini, ei vähiten Kurténin ansiosta.
Max Erlich: Kuka minä olin? Äitini myötävaikutuksella olin murrosiässä kiinnostunut ns. rajatieteistä, joita moni tuntemani sanoo huuhaaksi. Tässä kirjassa päähenkilö selvittää entistä elämäänsä, ja ympyrä sulkeutuu.
Daniel Defoe: Robinson Crusoe. Vetosi yksinviihtyvään nuorukaiseen aikana ennen poliittista korrektiutta. Joskin hiekalla oli mustan miehen jalanjälkiä, niin on valkoisen miehen jalanjälki pidempi.
Henry M. Rider Haggard: Kuningas Salomon kaivokset. Samat sanat kuin edellinen: kyllä valkoinen mies on suvereeni, niin suvereeni että hän pelottaa alkuasukkaat toispuolisella parranajollaan. Kirja poiki äidin ja minun välisen salakielisen sanonnan, "twala". Kun näytin kirjaa äidilleni, tarkoituksena ällistellä kirjailijan hankalaa nimeä, äitini katse osui takakannen synopsiksessa mainittuun heimopäällikkö Twalaan. Siitä lähtien riitti kun toinen sanoi toiselle twala yhteisen salaisuuden merkiksi, joka tulisi jäämään toisille suljetuksi kirjaksi. Twalalle antoi aiheita etenkin äitini toinen mies Rolf.
